Kuukauden ostos: Yhtiö, jonka Q4 oli pettymys konserinjohtajalle, analyytikoille, mutta ei minulle

Eli siis Nordea.

Nordea julkaisi Q4 tuloksensa tammikuun 25.1. päivä ja numerot näyttivät seuraavalta:

– Liikevoitto 796 miljoonaa euroa (viime vuonna 1140 miljoonaa euroa)
– Osakekohtainen tulos oli 0,15 euroa (viime vuonna 0,25 euroa)
– Korkokate 1109 euroa (viime vuonna 1209 euroa)

Kaikki näyttää siis osoittavan alaspäin ja näin teki myös kurssi tulosjulkistuksen yhdessä. Samalla nostaen osinkotuoton lähes absurdiin 7%:iin. Nordean vakavaraisuus on edelleen aivan järjettömän kova ja tier1 pääoman määrä onkin lähes 20%. Vertailukohtana suurimman omistukseni Citigroupin tier1 pääoma liikkuu n. 13%:ssa. Tästä huolimatta yritys läpäisi Yhdysvaltain keskuspankin stressitestit parhaana pankkina kaikista Yhdysvaltain isoista pankeista. Nordean vakavaraisuus ei ole siis vaarassa, vaikka 2007 vuoden tasoinen finanssikriisi iskisi jo huomenna talouteen jälleen.

Ja makrotaloutta katsoessa suunta näyttää olevan täysin päinvastainen. Pohjoismaat ovat kovassa vedossa Tukholman ja Oslon asuntojen kuplan puhkeamista lukuunottamatta. Asuntojen halventuminen ei kuitenkaan ole haitaksi Nordealle niin kauan kuin BKT kasvaa ja työllisyys laskee = velanottojien maksukyky pysyy yllä.

Mitä Nordealla on luvassa tulevaisuudessa?


Nordea ilmoitti monivuotisesta järjestelmäuudistuksesta, joka maksaa 700 miljoonaa euroa ja uhkaa jopa 6000 työpaikkaa. Olen toiminut itse töissä viimeiset puolitoistavuotta juuri tällaisessa isossa finanssialan firman IT-uudistushankkeessa ja voin sanoa, että matka tulee olemaan pomppuisa. Ja projekti ylittää budjetin. Ja kestää kauemmin kuin oletetaan. Lopputulos kuitenkin maksaa itsensä nopeasti takaisin. Historiassahan Nordealla on erittäin suuri IT-transformaatio fiasko, mutta uskon, että tämä muutos painetaan loppuun asti – koska pakko.

Olen itse erikoistunut järjestelmäautomaatioon sekä robotiikkaan ja nykyteknologialla suurin osa finanssialan työstä voidaankin nykyään jo tehdä koneen toimesta. Järjestelmien vääntäminen vain siihen kuntoon vie hetken. Tulevaisuuden Nordea onkin pankki, joka pystyy tehokkuudella kilpailemaan pankkialan mahdollisesti erittäin nopeasti muuttuvassa ympäristössä, huomattavasti kevyemmällä kulurakenteella.

Onko Nordean osinko turvassa?

Tämä on se suurin kysymys. Nordean payout ratio liikkuu nyt jo 90%:ssa nyt kun osinkoa nostettiin 4,5%:a 0,68 euroon osaketta kohden. Eli 90% tuloksesta maksetaan ulos. Tämä tuntuu järkyttävän korkealta. Näin olisikin, jos ei otettaisi huomiota Nordean korkeaa tier1 ratiota, joka tosiaan kestää nykyisellä tasollaan parikin finanssikriisiä. Mielestäni Nordea on ylikapitalisoitu ja tällä hetkellä sen pääoma ei ole yksinkertaisesti tehokkaasti käytössä. 

Tuolla erittäin korkealla 90% payout ratiolla Nordean oma pääoma sen vain jatkaa kasvamistaan. Tähän ei ole mitään tarvetta. Mikäli rahalle ei keksitä mitään järkevää tekemistä (esim. yritysostot), on ne parempi vain jakaa pois omistajille. Näinhän tekee esim. salkkuni kruununjalokivi Citigroup, joka maksaa ainakin seuraavat 3 vuotta vähintään 100% voitostaan osakkeenomistajille kasvavien osinkojen ja omien osakkeiden takaisinoston muodossa.

En näe mitään syytä siihen, miksi Nordea ei voisi muutamaksi vuodeksi nostaa voitonjakoprosenttiaan yli 100%:n, mikäli siihen tulee tarvetta. Todennäköisintä on, että 100%:iin ei edes päästä osinkoa nostamalla, mikäli Nordea ennusteiden mukaisesti parantaa tulostaan tulevina vuosina viime vuoteen verrattuna.

Tämän takia Nordeaa tulikin salkkuuni tuli lisää 1300 eurolla eli 130 kappaletta.

6 kommenttia artikkeliin ”Kuukauden ostos: Yhtiö, jonka Q4 oli pettymys konserinjohtajalle, analyytikoille, mutta ei minulle”

  1. Hieman ihmettelen ostosi ajoitusta, osinko kuitenkin irtosi juuri näillä hetkillä, niin eikö olisi kannattanut odottaa sen mukanaan tuomaa pörssilaskua? Tämä kuitenkin sinullakin oli selvästi tiedossa edellisen kommenttisi perusteella.

    Vastaa
    • Jep, saan vähennettyä osingot verotuksessa ja vaikka kurssi laskee aina enemmän osinko, ostin nyt, jotta pääsen lähemmäs 5-vuotistavoitettani, jossa ainut mikä merkkaa on osingot. Mutta ei osinkoa havittelevalle fiksumpaa varmasti on ostaa osingonjaon jälkee.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Omavaraisuushaaste Peruuta vastaus