Olenko oikeassa blogissa, saatat miettiä. Kyllä olet. Tällä kertaa en kirjoitakaan rahasta (ainakaan pääaiheena), vaan yhdestä lempiruuastani eli burgerpihveistä. Ja oikeastaan tarkemmin lihattomista burgerpihveistä. En ole aiemmin siitä kirjoittanutkaan, mutta rakastan burgereita ja monta kertaa Yhdysvalloissa käyneenä, tiedän, että voisin vaikka elää muutaman viikon niillä – valitettavasti sivuoireena niistä tulee usein sydänkohtaus, mutta oh well.
Teen burgereita myös usein kotona ja koska tyttöystäväni on jonkunmuotoinen kasvissyöjä, olen viime ja tämän vuoden aikana päätynyt ostelemaan paljon erilaisia lihattomia pihvejä, jotta voin tehdä burgereita molemmille. Olen käytännössä testannutkin kaikkia eri lihattomia pihvejä, mitä kaupoista on saanut ihan vain huvin ja hyödynkin vuoksi.
Tänään siis jotain aivan muuta eli vegeburgerpihvivertailu! Toivottavasti sinäkin pidät burgereista. Kaikki hinnan vertailut ovat K-Supermarketista (paitsi Lidlin ja S-ryhmän exclusive pihvit), eli voit löytää montaa näistä ehkä euron halvemmalla Prismoista tai S-Marketeista, mutta niiden valikoima on usein heikompaa.
Beyond Burger
Beyond Burger-pihvi on se, joka monelle etenkin sijoittamista harrastavalle tulee ensimmäisenä mieleen kiitos Beyond Meatin hyvän suorittamisen osakemarkkinoilla. Beyond Meat onkin ylivoimaisesti tunnetuin ja myös selvästi kallein vaihtoehto – sekä aidosti amerikkalainen.
Beyond Meat oli myös yksi ensimmäisistä, joita itse kokeilin, vaikka hinta hirvitti. Muistan kuitenkin edelleen ensimmäisen fiiliksen, kun maistoin Beyond Meatista tehtyä hampurilaista – fiilis oli aika epärealistinen. Koostumus Beyond Meatissa muistuttaa erittäin mureaa lihaa, pihvi on mehevä ja maku on erinomainen.
Monesti Beyond Burgereita ostaneena olen kuitenkin huomannut, että niitä myydään joskus tuoreena, joskus pakasteena. Käytännössä aivan kuten perinteistäkin lihaa, Beyond Meatia kannattaa ostaa jääkaappikylmänä tai sitten antaa sulaa täysin ennen kuin sen paistaa. Oman kokemukseni mukaan jääkaappilämpöiset Beyond Meatit on helpompi paistaa ja ne ovat usein mehevämpiä ja paremmannäköisiä.
Sivuhuomiona pitää sanoa, että Beyond Meatin toinen tuote, Beyond hotdog-makkara ei pääse läheskään samalle tasolle kuin Beyond Meatin burgerpihvi.
Hinta: 7,99€/ 2 pihviä.
Moving Mountains
Moving Mountains-burger on Hollannissa valmistettu burgerpihvi, joka oli itselleni suhteellisen uusi tuttavuus ja törmäsin siihen vahingossa vain paikallisessa K-Kaupassa.
Moving Mountains on Beyond Meatia halvempi, mutta pihvi oli ehdottomasti positiivinen yllätys näin tuntemattomalla haastajalla. Koostumus ei hävinnyt tippaakaan Beyond Meatille ja makukin oli erinomainen pakastemisesta huolimatta. Pihvissä oli jännä sivumaku, josta en osannut oikein sanoa, että oliko se hyvä vai huono. Mitä enemmän tätä on tultu kokeiltua sitä enemmän Moving Mountainsin maku on alkanut niin itseäni kuin tyttöystävääni miellyttämään.
Tällä hetkellä Moving Mountainsia ei saa kuin pakasteena, joten tässä pätee sama, kannattaa antaa pihvin sulaa ennen kuin alkaa sitä paistamaan, pihvi on suhteellisen paksu (mikä on vain hyvä juttu!).
Hinta: 5,95€/ 2 pihviä
Muu Burger-pihvi
Muu Burger-pihvi on suomalaisen Pouttun luoma burgerpihvi. Muu-ketjuun mahtuu Pouttulla montaa eri asiaa ”jauhelihasta” lähtien ja rehellisesti sanottuna en odottanut tältä paljoa, muita Muu-tuotteita maistettuani. Muu-burgereita saa jääkaappilämpöisinä.
Tätä mainostettiin minulle kuitenkin suuresti siten, että kun kerran maistat Muu Burger -pihviä, et halua maistaa enää muita pihvejä. Tätä maistettuani sain kuitenkin kokea karvaan pettymyksen. Mielestäni pihvi maistui äärimmäisen suolaiselta ja pihvin syötyäni tuntui, kuin koko suuni olisit ollut yksi aavikko kaikesta siitä suolan määrästä.
Tämän huomion tehtyäni piti ihan tarkistaa ja makuaistini oli oikeassa – Muu Burgerissa on 50% enemmän suolaa kuin esim. Beyond Meatissa. Jos tykkää tosi suolaisesta, sopii tämän sinulle, mutta muuten vähän meh.
Hinta: 4,25€/ 2 pihviä
Hälsans kök
Hälsans kök on Tshekissä valmistettu kasvispihvi, mutta toisin kuin oikeastaan kaikissa muissa vegeburgerpaketeissa, Hälsans kök tarjoaa yllättäen neljä pihviä suunnilleen samalla hinnalla kuin halvin Muu Burger tarjoaa 2 pihviä. Hälsans kök on siis lähes 4 kertaa halvempi kuin Beyond Burger! Hälsans kökia on tarjolla vain pakastealtaassa.
Kun näin hinnan ensimmäisen kerran yllätyin suuresti, että kyseessä oli neljän pihvin paketti. Ja pitihän sitä kokeilla. Kokemus oli… Yllättävän hyvä! Suolaa Hälsans kök-pihveissä on yhtä paljon kuin Muu pihveissä (100g:ssa), mutta pihvissä pelastus tulee siitä, että koska pihvejä on neljä, loppuu pihvi kesken ennen kuin suola valtaa suun.
Hälsans kökin tunne suussa on suhteellisen neutraali ja maku paremman puolella. Maku tai koostumus ei ole tajunnanräjäyttävä, mutta tällä hinnalla erinomainen.
Huomasinkin, että yksi pienempi Hälsans kök pihvi riittää burgeriin hyvin, kunhan hoitaa muun burgerin täyttämisen hyvin. Yksi burger kyllä sammuttaa nälän kuin nälän, oli isompi tai pienempi pihvi.
Hinta: 4,29€/ 4 pihviä
Härkisburgerpihvi
Suomalaisen Beanitin Härkis on varmasti monelle tuttu konsepti ja hieno innovaatio, jossa olisi nähdäkseni ollut mahdollisuuksia vielä parempaan ihan maailmanlaajuiseenkin valtaukseen, jos suomalaisilla olisi vientiosaamista ja markkinointi-intoa ruotsalaisten tapaan (ks. case Oatly).
Härkisburgerin paras asia on ehdottomasti sen hinta. Kaksi pihviä maksaa vain vähän yli kaksi euroa S-Marketissa, eli ei melkein mitään burgerpihviksi. Härkisburgerpihvin suurin heikkous kuitenkin valitettavasti on se, että se on vain härkistä burgermuodossa. Härkis ei itsessään ole mikään tajunnanräjäyttävä kokemus ja se, että se on muokattu burgerin muotoon ja laitettu erilaiset mausteet, ei sen makua pelasta.
Pihvin koostumus jää liian kuivaksi ja myös maku on mielestäni heikoin kaikista vertailussa olevista pihveistä. Äärimmäisen halpaa, mutta tämä valitettavasti näkyy myös maussa.
Hinta: 2,19€/ 2 pihviä
Lidl Next Level burger
Tietenkin Lidlillä on oma vegepihvi! En itseasiassa tiennyt tätä ennen kuin toinen sijoitusbloggaaja Osinkokuningas suositteli tätä minulle Twitterissä. Juoksin heti lähimpään Lidliin hakemaan pihvejä.
Ja Lidl ei taaskaan pettänyt. Vaikka Next Level Burgerin ulkonäkö raakana on oikeasti aika kamala ja myös haju ei ole kauhean luokseensakutsuva, tulee tästä oikein kunnon burgerpihvi, kun sen saa paistettua. Rasvaa Next Level Burgerin paistamiseen tarvitsee vähän enemmän kuin muihin pihveihin sen koostumuksen takia, mutta Burgereista tekiessä se ei onneksi haittaa.
Koostumus on erinomainen ja myös maku on hyvä. Yllättäen edes suolan määrä ei ole täysin överi, vaan jossain siinä välissä kilpailijoihin verrattuna. Next Level Burger on kuitenkin sen verran tuhti, että siinä saattaa tulla vähän suolaähky – usein tätä ei kuitenkaan synny. En oikeastaan tiedä mitä tässä on tehty eri tavalla, mutta suolaähkyä ei tule samalla tavalla kuin Muu Burgerissa, vaikka koostumus ja maku on muuten aika samanlainen.
Hinta: 3,49€/ 2 pihviä
Tuomio ja burger-resepti
Parhaat vegepihvit ovatkin helppo erottaa joukosta ainakin omasta mielestäni.
Parahaat vegepihvit absoluuttisesti maultaan ja koostumukseltaan ovat Beyond Meat sekä Moving Mountains. Tässä ei mielestäni ole edes kilpailua muiden osalta. Olen monelle klassiselle valkoiselle lihaasyövälle heteromieskaverilleni tehnyt etenkin Beyond Meat burgereita ja kaikki ovat yllättyneet ja kehuneet burgereiden makua.
Hintalaatusuhteeltaan ylivoimaisesti paras taas on Hälsans Kök. Oikeastaan tämäkin on täysin selkeä, koska Hälsans kök pihvit ovat hyvänmakuisia, myös äärettömän halpoja mihinkään muuhun pihviin verrattuna.
Lopuksi voisin sanoa vielä, mitä laitan burgeriin muuta kuin pihvin. Olen aina ollut sitä mieltä, että burgeriin ei kuulu mitään ylimääräistä vaan pidän asiat yksinkertaisena, olen muutenkin aika yksinkertaisuutta rakastava! Burgerini koostuukin yleensä seuraavista ainesosista – ja kyllä se on tarkkaa tietyissä ainesosissa, että kyseessä on juuri listassa mainittu ainesosa tai tuote (näitäkin on kokeiltu paljon).
– Sämpylä (Vaasan the BRGR Gourmet Sämpylä)
– Kotimaista Jääsalaatti
– Suomalaista tomaattia viipaleina
– Cheddarjuusto viipale (Rainbow tai mikä tahansa muu kuin Xtra)
– Auran paprikavegaanimajoneesi (kyllä, vegaani majoneesi toimii jotenkin paremmin kuin kanamunaa käyttävä majoneesi tässä)
– Hickory Smoked BBQ-kastike
– Burgerpihvi (Beyond Meat, Moving Mountains tai Hälsans kök)
Lisäisin vielä pekonin, jos tyttöystäväni ei olisi kasvissyöjä, mutta en jaksa sitä vain itseäni varten ostaa – enkä oikeastaan tiedä sopisiko se tähän kokonaisuuteen muutenkaan. Paras burgeri, jonka olen koskaan syönyt löytyy Jenkeissä FiveGuysBurgersista ja voin luvata, että se hampurilainen ei ollut kasvista nähnykkään…
Varoituksen sanana vielä lopuksi vege-burgerpihveistä ja oikeastaan mistä tahansa kasviseineksistä – niissä on aivan järjetön määrä suolaa ja käytännössä yhden pihvin syömällä saa koko suositellun suolan päiväannoksen. Suola on kuitenkin huonolaatuisen rasvan kanssa yksi suurimpia suomalaisten tappajia ja verisuonentukkijoita, joten tämä on hyvä huomata. Vegepihvit eivät ole mitään terveysruokaa, päinvastoin, ne on ovat herkkuja siinä missä muutkin burgerit.
Puuttuuko listasta jokin vegaaninen hampurilaispihvi ja mikä on sinun lempparisi? Tarkoitus olisi kokeilla kaikki mahdolliset, joten kerro jos oma lempparisi listasta puuttui!
Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Piti melkein hieraista silmiä, että luinko otsikon varmasti oikein 😀 tuohon sinun ohjeeseen voisin lisätä marinoidun punasipulin. Kuulostaa sopivalta lisältä.
Oma burger bravuurini on:
– Sama Vaasan the brgr gourmet sämpylä
– Itse tehty valkosipulimajoneesi (2-3 valkosipulia, kananmuna, 2dl öljyä, suolaa, pippuria ja sauvasekoittimella sekaisin, sekä päivä maustumista jääkaapissa) ehkä päivästä riippuen hiukan myös saarioisten memphis smoky bbg maustekastiketta
– Itse tehty marinoitu punasipuli (2-3 punasipulia, 1dl öljyä, 1dl valkoviinietikkaa, 3/4dl sokeria, 1/2tl suolaa ja pippuria, sitten vuorokauden marinoituu jääkaapissa)
– Maustekurkkua, riippuu hiukan päivästä
– Hochland cheddar (mulla on pari huonoa kokemusta maustetuista cheddareista, joihin en enää palaa. Tämä on varma valinta, toki halvemmallakin voi löytää hyvän)
– Naudanlihapihvi (Maustettu sinapilla, ketsupilla, pippurilla ja suolalla)
– Jääsalaatti
Toimii myös halloumilla ja pihvi+halloum kombolla. Vihreämmät ainekset voi myös korvata itse valikoidulla coleslawilla, niitä kun on erilaisia. Eikä siinä kaikki 😀 jos tämä riitä siihen, että maha täynnä niin suosittelen palsternakka ranskalaisia!
Vähän vaihtelua perus rahapönöttämisen sijaan pitää bloggarinkin virkeänä 😀 Itseasiassa marinoitu punasipuli varmaan sopisi erinomaisesti! Pitänee kokeilla. Ja kiitos omasta reseptistäsi, maustekurkku on kyllä vahva mielipidejakaja (itse kuulun useimmiten siihen maustekurkut pois leiriin, heh), mutta joskus se kyllä balansoi burgeria kivasti.
Superprosessoitua ruokaa! Yam! Suolisto kiittää 🙂
Joo eipä mikään burger kyllä ole nähnyt terveysruokaa, mutta herkut ovatkin herkkuja!
Tuskinpa pointti oli siinä. Nämä vegepihvit ovat niin prosessoituja, että siitä on mitään terveellistä mahdotonta löytää. Burgeri tuskin koskaan mikään terveysruoka ole, mutta kyllä aito jauhelihapihvi on selvästi terveellisempi vaihtoehto kuin tällaiset täysin prosessoidut tuotteet.
Joo burgeri kun burgeri, niin sydänkohtausruokaahan se on 😀 Mutta välillä voi herkutella ja silloin ei mielestäni kauheasti järkeä vertailla tervellisyyttä, vaan menee täysin maku edellä.
Näillä eväillä se omavaraisuus karttuu, onhan Trumpkin ilmoittanut elävänsä pelkällä amerikkalaisella roskaruoalla! 🙂
Haha, totta! Ja Buffetkin menee aina töihin McDonald’sin kautta. Ehkä burgerit ovat sittenkin se oikea salaisuus…
Muulla on tavallisen burger pihvin lisäksi valikoimissa Royale burger pihvi. Pirkan burgerpihvi taitaa olla suunnillen sama kuin muu.
Ja prosessoinnilla sinänsä nyt ei ole mitään tekemistä terveellisyyden kanssa. Esimerkiksi korvasieni on ilman prosessointia erittäin myrkyllinen.
Royalen näinkin kaupassa, mutta katsoin suolamäärää ja se näytti ainesosiltaan suht samalta, niin ei koskaan päätynyt testiin. Pitänee antaa sillekin mahdollisuus.
Pitääpä kokeilla Beyond Meat ja Moving Mountains pihvejä.
Itse olen käyttänyt lähi Prisman Apetit kasvisjauhispihvejä. Ovat ihan ok hampurilaisen välissä.
Apetitia ei varmaan ole itsellä osunutkaan silmään, niin täytyy ottaa testiin myös itselle!
Itse muutaman kerran ostanut vain tuota Lidl:n pihviä ja todella positiivinen yllätys – ihan lihan veroinen, toki erilainen. Täytyypi kokeilla noita testin voittajia.
Taas on pöhinää listautumismarkkinoilla – toivottavasti laadukkaita analyysejä tiedossa 🙂
Sama oli oma kokemukseni ja moni näistä on mielestäni parempia kuin perus einespihvit tai jauhelihapihvit, mitä kaupasta, vaikka eivät toki pysty haastamaan hyviä ravintolapihvejä.
Ja joo, tulossa on tuttuun tapaan! 😀
Kiva että meillä on sekä sijoittaminen että kasvisruoka yhteistä ^^ Arvostan blogisi!
Kiitos!
Hei, kiva postaus! Olen melkein kaikkia noita maistanut ja erityisen suolaisen ruuan ystävänä pidin eniten Muu-burgeripihveistä 🙊 Tosin nuo kaikki ovat vähän turhankin lihan oloisia tällaiselle hc vegelle, niin ihan perus mustapapupihvi toimii itsellä parhaiten burgerin välissä 😃
Huh, nojoo kun suolaisesta tykkää, niin Muu-burgerpihvi on ehdottomasti way-to-go! Itsellä suvussa verenpainetautirasitetta, niin herkuissakin yritän vähän pitää suolaisuuden halussa 😀