Näin markkinoilla (arbitraasi?)tilaisuuden, jota en voinut ohittaa

Kirjoitin viime vuoden lopulla kuinka myin pari omistustani, jotka olivat tappiolla veroetujen vuoksi. Salkkuni oli kokonaisuudesaan suuresti plussalla, joten tiesin, että myyminen tulee jossain kohtaa ajankohtaiseksi joidenkin osakkeiden osalta salkussani, jotka eivät kuuluneet niin tarkasti sijoitusstrategiaani. Oli siis aika kotiuittaa hieman voittoja verovapaasti. Asiaa auttoi, että markkinat ovat viimeaikaisen korjausliikkeen jäljiltä hieman sekaisin, joka johti mielestäni selkeään näkemyksen oton mahdollisuuteen. Vai onko kyseessä jopa ihan aito arbitraasi?

DNA ja Fortum lihoiksi

Viime kirjoituksen mukaisesti myin vihdoin Fortumin osuuteni, joka on ollut homehtumassa salkussani varmaan viimeiset 8 vuotta. Plussalle tästä jäin hurjat 174 euroa eli 10%, mutta kassaan rahaa tuli lisää n. 2000 euroa. Myin myös DNA-omistukseni, joka oli ensimmäinen osakeantiin osallistumiseni koskaan. Tämä anti menikin varsin hyvin, vaikka käteiseni oli hieman matalalla siihen osallistuessani. DNA:n myin 774 euron eli 72,97% voitolla. Kirjoitin DNA:ta ostaessani, että en näe syytä myydä omistamiani teleoperaattoreita pitkällä aikavälillä, mutta mielestäni DNA:n arvostus on mennyt vähän överiksi.

Fortumin myynti vain odotti oikeaa aikaa, mutta DNA:ta olisin saattanut pitääkin pitempään, mikäli markkinat eivät olisi tarjonneet mielestäni 30%:n aliarvostusta eräästä osakkeesta. Koska huomasin mahdollisuuden oli hyvä aika kotiuttaa voitot ennen kuin kyseisten yhtiöiden kurssit korjaantuvat ja samalla saan käytettyä myyntitappioistani saadut veroedut. Win-win.

Qualcomm-saaga osa 3 aliarvostaa yrityksen osaketta jälleen rajusti

Jos olet seurannut blogiani pitemmän aikaa, saatat muistaa, että Qualcommia löytyykin salkustani ja olen siitä kirjoittanut kahteen otteeseen täällä ja täällä. Jos et ole seurannut Qualcommia, tässä lyhyt recap, mitä on tapahtunut ja mitä tapahtuu ja miksi olen valmis ottamaan Qualcommilla näkemystä nykyisessä markkinatilanteessa. Tapahtumat aikajärjestyksessä.

1. Qualcomm ilmoitti, että ostaa toisen siruvalmistajan NXP Semiconductorsin 110 dollarilla per osake.
2. Apple haastaa Qualcommin oikeuteen, koska Applen mukaan Qualcommin hinnoittelustrategia on epäreilu.
3. Aktivistisijoittaja Elliot Management ostaa NXP Semiconductorsista yli 6% osuuden väittäen, että Qualcommin tarjous NXP:sta on alihintainen. Elliot Management vaatii vähintään 130 dollaria per osake.
4. Siruvalmistaja Broadcom tekee ostotarjouksen Qualcommista 70 dollaria per osake hintaan. Qualcommin johto sanoo, että ostotarjous aliarvioi hinnan ja kehottaa osakkeenomistajia hylkäämään tarjouksen.
5. Muutaman kuukauden miettimisen jälkeen Broadcom korottaa ostotarjoustaan Qualcommista 82 dollariin per osake.

Ja kaiken tämän jälkeen, missä numeroissa Qualcommin osakkeen hinta liikkuu? No n. 62 dollarissa tietenkin! Eli kasvuvaraa 82 dollarin tarjoukseen on n. 31% ylöspäin. Ja samalla kaikista epävarmuuksista huolimatta Qualcomm pystyy tekemään edelleen hyvää tulosta ja maksamaan n. 4% osinkotuottoa. Tämä siitä huolimatta, että Apple-oikeusjutun Apple ei ole maksanut lisenssimaksujaan vuoteen. Kun oikeusjuttu vihdoin selviää, on lopputuloksesta huolimatta Qualcommille tulossa Applelta erittäin iso kertapotti.

Käytännössä nykyinen Qualcommin osakkeen hinta tarkoittaa sitä, että markkina ei usko siihen, että Qualcommin johto, hallitus tai osakkeenomistajat ottaisivat tarjouksen vastaan. Aivan kuten Fortumin ja Uniperin tapauksessa, uskon, että johto vastustaa ostosta, mutta 82 dollaria per osake alkaa olla sen verran iso preemio jo osakkeelle, joka on alisuorittanut monta vuotta putkeen, että osakkeenomistajat voivat hyvinkin hyväksyä varman 30% tuoton tämänhetkisillä epästabiileilla markkinoilla.

Kuten näette, on Qualcomm tällä hetkellä keskellä kunnon yritysdraamaa. Noista juonenkääteistä voisi tehdä jo tv-sarjan. Henkilökohtaisesti en ole kuitenkaan kiinnostunut jännityksestä. Tai siitä, monta juonenkäännettä tarinaan vielä mahtuu. Olen kiinnostunut vain arvosta ja on selvää, että tällä hetkellä markkinat aliarvostavat Qualcommia huomattavasti.

On kuitenkin tärkeää huomata, että mitä teen nyt, ei ole ajoittamista. En usko ajoittamiseen enkä edes yritä löytää Qualcommin pohjia tai yritä ennustaa, mihin se voi nousta. On vain selkeää, että tällä hetkellä Qualcomm on selkeästi aliarvostettu, jolloin sitä kannattaa ostaa. Parasta mielestäni tilanteessa on se, että monimutkaisesta sotkusta moni eri lopputulos kelpaa minulle. Mahdollisia skenaarioita:

1. Qualcommin osakkeenomistajat hyväksyvät Broadomin tarjouksen 6.3.2018 yhtiökokouksessa ja osake nousee ostotarjouksen hinnan seudulle.

Lopputulos: osake nousee n. 30% ja myyn koko Qualcomm omistukseni. En halua olla missään tekemisissä Broadcomin kanssa ja minun ei tarvitse miettiä yrityskauppojen tai lakijuttujen selviämistä.

2. Qualcommin osakkeenomistajat eivät hyväksy tarjousta ja osake laskee väliaikaisesti alaspäin. Qualcomm ostaa NXP Semiconductorsin ja Apple oikeusjuttu sovitaan USA:n tyyliin oikeudessa, jolloin Apple maksaa lisensointimaksuja, mutta vähemmän kuin alkuperäisen sopimuksen mukaan.

Lopputulos: Epävarmuuden Qualcommin osakkeen ja liiketoiminnan ympärillä hälvenevät, jolloin osake palautuu takaisin ostotarjousta edeltävään tasoon, joka sijoittuu johonkin 60 dollarin alapuolelle lyhyellä aikavälillä. Hieman pitemmällä aikavälillä tarina on eri, koska Qualcomm on ennustanut n. 7 dollarin EPS tulosta 2019 vuodelle. Ennen epävarmuustekijöitä Qualcomm teki n. 4 dollarin EPS tulosta, joten nousu on hurja (suurelta osin myös NXP:n takia) ja se todennäköisesti näkyy myös pörssikursissa. Jatkan holdaamista, ostan lisää ja nautin kurssinoususta ja kasvavista osingoista.

Nuo kaksi ovat ehkä ne, mitkä ovat lähimpänä realiteetteja. NXP:n hinta voi olla 110 dollaria osakkeelta tai 130 dollaria osakkeelta, mutta koska valvontaelimet ympäri maailman ovat hyväksyneet Qualcommin ja NXP-fuusion tulee se aikanaan tapahtumaan. Suuri osa epävarmuudesta Qualcommin ympärillä selvinnekin tämän kuukauden ja ensi kuukauden alussa kun NXP osto saadaan päätökseen ja yhtiökokous päättää Broadcomin tarjouksen kohtalosta. Applen oikeusjuttu voi venyä, mutta oletan, että osapuolet sopivat tämän vuoden puolella.

Onko kyseessä arbitraasi?

Joillekin sijoittajille sana arbitraasi voi olla tuttu, joillekin ei. Arbitraasi on siis tilanne, jossa voidaan saada voittoa ilman riskiä. Arbitraasitilanne voi syntyä esimerkiksi kahden eri tuotteen tai markkinapaikan välille. Jos yhdessä markkinapaikassa kaupataan samaa tuotetta eri hinnalla kuin toisessa, tällöin voi saada voittoa ilman riskiä. Näinhän oli esim. Bitcoinilla, jossa Korean markkinoilla Bitcoinin arvo oli pitkään korkeampi kuin muualla maailmassa.

Mutta kysymys kuuluukin, onko nyt kyseessä arbitraasi? Onko Qualcommin osto nyt varma tapa saada tuottoa ilman riskiä? Ei. Onko se mielestäni lähes varma tapa saada voittoa lyhyellä tai pitkällä aikavälillä? Kyllä. Minua hävettää, että en uskonut omaan analysiini samanlaisessa tilanteessa, jossa Citigroupia lyötiin oikealta ja vasemmalta.

Tiesin, että markkina ei ollut järkevä Citigroupin kurssin kanssa ja yritys oli huomattavasti aliarvostettu. Negatiiviset numerot salkussani kuitenkin aiheuttivat pakokauhua ja en uskaltanut toimia järjenmukaisesti, koska osake oli jo salkkuni suurin omistus. Missasin mahdollisuuden ja Citigroupin kurssi nousikin n. kahdessa vuodessa 125%. Voittoa tuli silti, mutta paljon vähemmän kuin järkevästi toimiessani olisi voinut tulla. Pelko on sijoittajan pahin vihollinen ja samalla paras ystävä, koska kuten niin usein todettu ”be greedy when others are fearful”.

To be continued…

Qualcommia salkkuuni lisää tulikin 4000 eurolla eli 72 osaketta. On mielestäni mahdotonta ennustaa mikä esittämistänk skenaarioista toteutuu. Jos pitäisi veikata, yhtiökokous hylkää ostotarjouksen ja Qualcommin oskae reagoi tähän hieman nousten, tämä ei haittaa, koska olen valmis sijoittamaan Qualcommiin myös pitkällä aikavälillä. Ostannin todennäköisesti lisää palkkapäivänä 15.2. mikäli kurssi ei ehdi korjaantua ennen sitä ja palautan opintotukia lisää vasta maaliskuussa Qualcommin yhtiökokouksen jälkeen.

Tulen päivittämään tarinan jatkoa aina blogiin, kun uusia päivityksiä tulee, joten tervetuloa mielenkiintoiselle (ja varmasti opettavaiselle matkalle!) kanssani. Nyt nähdään, olenko oppinut vuosista sijoittajana mitään vai onko tämä kaikki vain luulotautista hybristä.

2 kommenttia artikkeliin ”Näin markkinoilla (arbitraasi?)tilaisuuden, jota en voinut ohittaa”

Jätä kommentti