Käyttäjän Sijoitusmies kommentin inspiroimana päätin ottaa yhteyttä kaikkiin suomalaisiin talousbloggareihin, jotka löysin. Pyysin, että jokainen kirjoittaa nettovarallisuutensa kehityksen vuosien varrelta tähän päivään saakka. En tiennyt, kuinka moni blogisti tähän lähtisi mukaan, mutta yllätyin erittäin positiivisesti kun viikon sisään melkein puolet bloggareista, joihin olin ottanut yhteyttä, oli nettovarallisuutensa avannut siltä ajalta, kun numeroita löytyi.
Tässä blogikirjoituksessa käyn siis läpi blogistien nettovarallisuuskehitystä graafien muodossa. Hieman kuvioita selkeyttääkseni, olen jakanut blogistit kahteen joukkoon nykyisen nettovarallisuuden mukaan:
1) Blogistit matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen
2) Matkan puolivälin ylittäneet bloggarit
Ensimmäiseen osioon kuuluu bloggarit, joiden nettovarallisuus on lähtökohtaisesti tällä hetkellä n. 200 000 euroa ja alle. Tähän osastoon kuuluu suurin osa bloggareista.
Toisessa osiossa puoliväli on siitä vähän kyseenalainen termi, että jokaisella henkilöllä taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa eri asiaa. Toinen voi olla täysin taloudellisesti riippumaton 300 000 euron nettovarallisuudella, kun toinen kokee tarvitsevansa miljoona euroa riippumattomuuden saavuttaakseen. Omien laskelmieni mukaan 600 000 euroa kuitenkin riittää allekirjoittaneelle taloudelliseen riippumattomuuteen, joten käytän sitä maalina.
Pitemmittä puheitta katsotaan ensin blogisteja, jotka ovat matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen, josta löytyy myös allekirjoittanut. Nettovarallisuudet euroissa.
Excel ei jostain syystä suostunut tekemään yhteistyötä negatiivisen nettovarallisuuden laskennan kanssa, joten vuodet, jolloin Osinkoinsinöörin ja FemmaDonnan arvo näkyy nollassa, on se oikeasti vähän miinuksella.
Kaiken kaikkiaan kaaviosta näkee yhden selkeän asian – kaikilla on matka ylöspäin. Ja kun katsoo eri blogien henkilöitä on sinänsä rohkaisevaa huomata, että kaikkien nettovarallisuuden kulmakertoimen kasvu on suhteellisen sama vertailussa toisiin. Tämä mielestäni korostaa entisestään sitä faktaa, että kuka vain pystyy säästämään ja kasvattamaan varallisuuttaan, jos vain oikeasti haluaa.
Näin kattava kasa sijoitusbloggareita kokoaa jo huomattavan heterogeenisen porukan elämänvaiheiltaan kasaan. On opiskelijoita, on sinkkuja, on perheellisiä, on avopareja, on eronneita. Mutta kaikista näistä ulkopuolisista tekijöistä huolimatta kaikkien nettovarallisuus kasvaa ja suhteellisesti katsoen vielä suunnilleen samaa tahtia. Tämän pitäisi mielestäni olla erittäin rohkaisevaa!
Mutta entäpä he, jotka ovat edellämainittua porukkaa jo huomattavasti edellä. Onko hajonta suurempaa kun myös otanta on pienempi ja varallisuus korkeampi?
Vastaus edelliseen kysymykseen. Ei näytä olevan! On hurjaa omalla tavallaan nähdä, että 6/7 bloggareista, joille on kertynyt hieman varallisuutta menevät noin tasatahtiin. Kasvun kulmakertoin vaihtelee vain vähän ja mikä tärkeintä, suunta on ennen kaikkea tasainen jokaikisellä. Ei ihmeellisiä pomppuja ylös eikä alas (Sijoituksilla eläkkeelle? lukuunottamatta). Maailman 8. ihme eli korkoa korolle efekti on heillä kaikilla täydessä työssään.
Yhteenveto
En tyhjennä pajatsoa kerralla, vaan jätän ensikatsauksen numeroihin hieman pinnalliseksi. Oletan ja toivon, että myös muille bloggareille riittää näistä tilastoista analysoitavaa ja kirjoitettavaa. Olit sitten uusi lukija tai pidempiaikainen lukija, toivon, että kiinnitit erityisesti yhteen asiaan kuvioissa huomiota: kuka tahansa meistä pystyy rikastumaan.
Rikastuminen ei ole sprintti, eikä 15km hiihtomatka. Rikastuminen on marathon, johon ei tarvita lottovoittoa. Rikastumiseen ei tarvita kuin pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä.
Jos kaikki nämä bloggarit täysin erilaisista taustoista huolimatta pystyvät tähän, todistaa se sen, että myös sinä pystyt siihen. Kunhan aloitat tänään! Sijoittamisessa aloittaminen on tärkeintä, koska aika on sijoittajan paras ystävä.
Ensinnäkin iso kiitos tällaisen koosteen laatimisesta! Tässä vertailussa itselleni tuli vähän huono mieli, koska en ole kovinkaan ”matkallakaan” taloudelliseen riippumattomuuteen. Mutta sitten hoksasin, että jos en olisi tehnyt talousasiasta itselleni elämän ”suolaa” ja blogista isoa osaa mun elämää, olisin todennäköisesti nettona piiitkälti miinuksella! Minulla saattaisi olla osamaksuauto, ei vieläkään asuntolainaa, ja suunta tasaisessa nollassa.
Seuranta on mielestäni oivallinen tapa juuri tuohon herätykseen ja motivointiin, oli nettovarallisuus sitten plussalla tai miinuksella. Kädestä suuhun ei kenenkään olisi hyvä koko ajan ja graafien piirtely auttaa varmasti tässä. Ja olet edelleen niin nuori, että suurin osa blogisteistakaan ei ollut aloittanut matkaansa taloudelliseen riippumattomuuteen tuossa vaiheessa! Aikaa on.
Itse olen vasta urakan alkumetreillä ja jäänkin hieman piiloon kuvaajassa (ei mitään merkitystä). Kuitenkin mielenkiintoista on nähdä se, että viimeiset kaksi vuotta varallisuuteeni kasvunopeus on samalla tasolla kuin henkilöillä, jotka ovat sijoittaneet ja säästäneet paljon kauemmin kuin minä. Jotain on tullut siis tehtyä oikein 🙂 Ottaen kuitenkin huomioon, että v. 2015 alussa nettovarallisuuteni oli vielä n. 3000 € minuksella. Kiitos hyvän vertailun tekemisestä!
Juurikin näin! Mielestäni tuo oli erittäin mielenkiintoinen huomio, että tuntui, että sijoitusuran pituudella ei juuri ollut vaikutusta varallisuuteen kasvuun. Jokainen tuntui pystyvän kasvattamaan varallisuuttaan lähes samalla kasvulla aloitusvuodesta ja varallisuudesta huolimatta. Erittäin kannustava ajatus jokaiselle meistä!
Sori, en muistanut vastata kyselyyn. Lupaan tulla sitten seuraavaan mukaan 🙂
Täytät vain numerot linkin tiedostoon kun ehdit. Varmaan helpompaa kun kaikki numerot nyt ja tulevaisuudessa vain päivitetään tuohon yhteen tiedostoon, joka on kaikkien talousbloggareiden yhteiskäytössä.
Ihan mahtava idea, ja kiitos sen toteuttamisesta! Pitää alkaa lukea tuota sähköpostia vähän aktiivisemmin, ettei mene tällaiset mielenkiintoiset jutut ohi 😀 Toisaalta eipä mun käyrä olisi tuossa näkynytkään kun ponnistin plussalle vasta nyt joulukuussa 2017. No, kävin silti laittamassa omat luvut taulukkoon siltä varalta että jaksat toteuttaa tästä jotain seurantaa tulevina vuosina 🙂
Hienoa, että lisäilit numerot nyt! Eipä tässä itse tarvinnut muuta tehdä kuin laittaa viestit menemään ja Excel pystyyn 😀 Kiitos kuuluu kaikille aktiivisille bloggaajille, jotka vaivautuvat kaivamaan numerot naftaliinista!
Minäkin kävin laitaamassa luvut taulukkoon. Kiva nähdä vertailu.
Erittäin mielenkiintoinen kuvaaja! Itsekin olen taloudellista seurantaa tehnyt jonkun aikaa, en tosin blogia ylläpidä, mutta omaksi iloksi. Jännää kuitenkin vertailla muiden lukuihin.
Minua kuitenkin hieman häiritsee kuvaajasi huono luettavuus. Voi olla vain henkilökohtainen ongelmani, mutta erityisesti siniset värit menevät sekaisin ja on hankala katsoa, kenen viiva on kuvaajassa mikäkin. Jos jossain vaiheessa päivität tai teet uuden version, niin laittaisitko vaikka oikeaan reunaan jokaisen viivan päätepisteen kohdalle, ketä bloggaajaa viiva edustaa?
Samaa mieltä, että etenkin tuo ensimmäinen kuvaaja on värien suhteen epäselvä. Tosin tarkoitukseni ei ollut sinällään nostaa blogisteja esille erikseen vaan osoittaa lähinnä se kuinka yhtenäistä varallisuuden kasvu tuntuu olevan.
Hyvä ehdotus kuitenkin tuo nimien lisääminen vaikka kuvion päätyyn! Täytyy fiksailla Exceliä kun ehdin.
Omalta osaltani en ole kaikkea omaisuutta listannut, kuten osa tekee. Myymällä kaiken omaisuuden voisin mahdollisesti tehdä Jason Fieberit ja elää taloudellisesti riippumattomana Thaimaassa, jossa elinkustannukset ovat alhaiset. Minusta tämä ei ole täydellistä taloudellista riippumattomuutta, koska on tehtävä valinta asua halvassa maassa. Tässä puhutaan, että osalla riittää taloudelliseen riippumattomuuteen 300 000 euroa osalle muuta, Jos viimeksi mainotulla summalla elää niin on tingittävä jostakin. Onko tämä asitten taloudellisesti riippumaton? Minusta ei ole. Voi sanoa, että voi olla taloudellisesti vapaa olemaan tekemättä töitä. Jos taas haluaa paremman luokan auton, suuremman asunnon tai jotain muuta on taas tehtävä töitä.
Itse taas koen olevani aikalailla taloudellisesti vapaa ostamaan haluamani asiat. Olen laskeskellut joskus taloudellisesti riippumattoman summan itselleni ja se on mielestäni noin mljoonan euron omaisuus. En tiedä onko se sitten tavoitteeni, että saavutan tuon ja jään työelämästä poissa. Mielummin teen jotain mielekästä työtä ja säilytän terveyteni, vaikka ikä ihmisten personal trainer. Liikun mielelläni ja mileuummin ikäisteni seurassa.
Tälläkin hetkellä teen mitä parhaaksi näen. Olen omaksunut kohtuullisen säästäväisen elämän tavan, mutta ostan tavaroita isommallakin rahalla tarpeeseen, käyn lomilla jne. Jonkunlaisen säästäväysyyden ja hintatietoisuuden pidän niissäkin.
Taloudelliselle riippumattomuudelle on tosiaan ihan yhtä monta käsitettä kuin on ihmisiä. Itse kallistun samoihin arvoihin kuin sinä enkä usko, että koskaan lähtisin Thaimaseen tai muihin maihin taloudellisen riippumattomuuden saavutettuani tai jotta saavuttaisin sen. Jotain muuta maata kun Suomea toki voisin aina harkita, mutta hintojen halpuus ei olisi silloin syy.
Ja en tiedä onko ketään, joka olisi 300 000 eurolla taloudellisesti riippumaton, mutta en ihmettelisi vaikka olisi. Jotkut ihmiset eivät vain tarvitse yhtä paljon kuin toiset. Jos olisi saavuttanut 300 000 euroa, vaikka pitkäaikaisen sijoittamisen seurauksena arvo-osakkeisiin, olisi hyvin realistista ajatella, että netto-osingot olisivat esim. 6% summasta, joka tekee n. 18 000 euroa. Tämä on enemmän kuin tarpeeksi yhdelle ihmiselle, joka asuu jossain, missä asuminen on halpaa ja ei vaadi elämältään paljoa – myös Suomessa. Opiskelijana kuitenkin moni elää monta vuotta 10 000 euron budjetilla ja ei välttämättä joudu tinkimään mistään kuin matkailusta.
Ja samaistu tuohon, että lomailen ja saatan tehdä isompiakin ostoksia, mutta olen silti erittäin hintatietoinen enkä halua maksaa mistään liikaa.
Ainakin minä olisin taloudellisesti riippumaton 300 000 €:n nettovarallisuudella Suomessa!
(Olettaisin, että tuohon sisältyisi noin 100 000 €:n arvoinen omistusasunto, ja noin 200 000 € olisi sijoitusvarallisuutta. Omaa tal.riipp.lukuani en ole kuitenkaan kovin syvällisesti laskeskellut.)
Kiitos paljon aloitteestasi koota monen tiedot yhteen, loistava idea! Vähän tosiaan nuo ekan taulukon tosi samankaltaiset sävyt on hankalia, mutta hyvä kuvaaja silti, kiitos. Ja hauska oli huomata sijoittuvansa tällä hetkellä juuri tuon kuvion valikoidun joukon puoliväliin. 🙂
Jep, kukin tavallaan! Itse en varmaan ihan 300 000 eurolla, mutta 500 000-600 000 eurolla varmaan riittäisi enemmän kuin hyvinkin.
Ja kuvaaja on vähän mitä on kun tosiaan Excelin valmisvärit. Pitää ensigraafeja vähän itse värikoodata 😀
Näitpäs paljon vaivaa tämän kasaamiseen 🙂 Hieno homma! Oli mielenkiintoista nähdä usean bloggaajan varallisuuden kehitys.
Onpas mielenkiintoinen vertailu ja tuo uskoa, että kuka tahansa pystyy hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella kerryttämään omaisuutta. Itse olen aivan alkutekijöissä, mutta jostain pitää aloittaa ja se tuntuu aina vaikeimmalta rastilta. Nämä talousblogit ovat olleet kyllä ihan mieletön motivaationlähde itselle!
Hienoa kuulla, että blogit ovat auttaneet motivoitumaan. Sama se on kyllä ihan kaikessa, aloittaminen on aina hankalinta! Mutta säästämisessä on mielestäni vähän sama kuin esim. salin aloittamisesta. Kun aloittaa nollasta, näkyy kehitys erittäin nopeasti alussa, joka yleensä lisää motivaatiota entisestään.
Haa, hienoa kun teit tämän selvityksen! Mielenkiintoista tosiaan nähdä miten hiljaa hyvä tulee. Erityisesti Osingoilla vapaaksi on edennyt tylsän tasaiseen tahtiin ja ylittänyt myyttisen 100 000 euron rajan. Warren Fyffetkin on sijoitellut rauhalliseen tahtiin monta vuotta, mutta yhtäkkiä vuoden 2016 kohdalla tapahtuu valtava harppaus. Kiinnostaisi kyllä tietää mitä tapahtui. Oliko kyseessä ennätysmäinen sijoitusmenestys, palkankorotus tai muuten vain säästeliäämpi elämäntyyli?
Tuossa korkeamman varallisuuden kuvaajassa muuten Sijoituksilla eläkkeelle? esiintyy kahteen kertaan. Se lienee vahinko?
Kiitos ehdotuksetsa, kommenttisi jälkeen ihmettelin, että miksi tällaista ei tosiaan ole tehty. Ja tämän kirjoituksen jälkeen listaan on tullut ainakin 10 blogia lisää, joten kiinnostusta tällaiselle näköjään löytyi myös bloggaajien taholta 😀
Samaa mietin, että parilla bloggarilla sattui suuria hyppyjä joinain vuosina. Kiinnostaisi, mistä tällaiset one-off jutut syntyvät. Hauska, että huomasit bugin graafissa kun kukaan muu ei ole huomannut 😀 Tosiaan se on vahinko ja oranssia viivaahan ei jostain syystä ole syntynyt edes kaavioon. Täytynee tarkista funktio.
Noista voisi tehdä jonkun webbi kikkareen mihin tavallinen kuolevainen voisi laittaa omat lukunsa ja siten vertailla omaa suoriutumistaan blogien pitäjiin.
Tuossa on ideaa. Siihen tarvitsee vähän enemmän osaamista mitä minulla on. Jollain bloggareista varmasti olisi taitoa tuohon, mutta ajan puute varmasti vaivaa suurimpaa osaa. Toivotaan, että joskus saataisiin tuollainenkin!
Hyvä idea, kiitos!
Kävin lisäämässä tietoni Google Driveen. Pahoittelut myöhäisestä toimituksesta, blogini on viettänyt hiljaiseloa muiden kiireiden takia.