Koska olen kauppakorkeakoulusta valmistunut, en ole voinut välttyä kavereilta, jotka opiskelevat rahoitusta. Eräs kaverini kysyikin yksi päivä kun puhuimme osakesijoittamisesta, että mikä on osakesalkkuni beta. Vastasin tähän, että mikä on beta. Pystyin kuvitella hänen facepalmaavan, olenhan KTM. Mutta koska en opiskellut kurssiakaan rahoitusta, miten voisin tietää!
Mikä on beta?

Okei, oli minulla vähän tietoa siitä mikä beta oli, mutta en koskaan ollut vaivautunut ottaa tarkemmin siitä selvää aikaisemmin. Nyt otin kuitenkin asiasta tarkemmin selvää ja beta tarkoittaakin sanasta sanaan tätä:
Beta on osakesalkun markkinariskiä ja kokonaistuoton riippuvuutta markkinoiden keskimääräisestä tuotosta mittaava kerroin. Jos kerroin on yksi, osakesalkun tuotto muuttuu samaa tahtia kuin markkinoiden keskimääräinen tuotto. Jos kerroin on kaksi, riski on suurempi ja tuotto vaihtelee kaksinkertaisesti markkinoihin verrattuna. Vastaavasti alle yhden betan osakesalkun reagoivat markkinoiden muutoksiin keskimäärin vähemmän.
Suomennettuna, jos lasken siis osakesalkkuni betan ja se on 1 tai erittäin lähellä yksi, teoriassa salkku käyttäytyy täysin samalla tavalla kuin indeksi. Olenko siis huomaamattani ollutkin koko tämän ajan indeksisijoittaja vaikka olen aina sijoittanut vain suoraan osakkeisiin?
Miten beta lasketaan ja mikä oli oman osakesalkkuni beta?
Betan laskeminen omasta osakesalkusta on suhteellisen helppoa. Ensinnäkin tarvitset jokaisen yrityksen beta-luvun (löytyy esim. suomalaisista osakkeista helposti Kauppalehden sivuilta yrityksen tiedoista). Toiseksi tarvitset tiedon siitä, kuinka suuri osuus kyseistä osaketta salkussasi on. Esimerkkinä, jos jokin osake on 10% koko osakesalkustani, ja sen beta luku on 2, lasketaan betan osuus salkustani 0,1 x 2 = 0,2. Laske jokaisen salkkusi osakkeen osuus ja sen beta-luku edellämainitulla tavalla ja plussaa lopputulokset keskenään. Näin saat koko salkkusi beta-luvun. Osakkeiden betat-luvut löydät helposti esim. Kauppalehden sivuilta ja ulkomaisten osakkeiden osalta esim. Yahoo Financesta.
Koska jouduin myös ensimmäistä kertaa laskemaan omistusteni osuudet omassa osakesalkussani, on tämä hyvä mahdollisuus näyttää myös kaikille lukijoille, mitä salkkuni on tällä hetkellä tarkalleen syönyt. Seuraavassa siis ensimmäistä kertaa koskaan kaikki osakkeet, joita omistan sekä niiden suhteellinen osuus salkustani suurimmasta pienimpään.
Salkkuni koostumussuhde
Citigroup 16,5%
Nordea 11,94%
Telia Company 10,49%
Qualcomm 9,44%
Kone 8,3%
AT&T 7,19%
Orkla 7,07%
Munich Re 5,64%
McDonald’s 4,92%
Banco Santander 4,64%
Tieto 4,4%
Nokian renkaat 3,05%
Omega Healthcare Investors 2,42%
Citycon 2,27%
Welltower 1,56%
Suurimmat omistukseni eivät varmaan kenellekään blogiani pitempään seuranneelle tulleet yllätyksenä. Tällä hetkellä olenkin erittäin tyytyväinen salkkuni rakenteeseen ja varmaan kaikki muut pysyvät salkussani vuoden loppuun saakka paitsi Munich Re ja Citycon sekä OHI ja ehkä myös Santander, jotka todennäköisesti myyn pian.
Mutta entäs se beta? Ennen kuin aloin laskemaan salkkuni betaa, oletin, että olen onnistunut osinkojen perässä juoksiessani ns. ”defensiivisen” salkun, jolloin betani olisi alle 1. Tämä tarkoittaisi sitä, että salkku ei nousisi niin rajusti, kun on nousukausi, mutta toisaalta ei laskisi myöskään rajusti, kun on laskukausi.
Salkkuni betaksi muodostuikin: 0,946. Ja aivan kuten oletinkin, kyseessä oli defensiivisen puolelle menevä salkku, koska beta oli alle yksi. Betani oli kuitenkin paljon lähempänä yhtä kuin oletin, ja selitys löytyikin suhteellisen helposti.
Suurimman omistukseni Citigroupin beta oli laskuhetkellä 1,5 ja tämä luonnollisesti kasvattaa betaa salkussa huomattavasti. Myös Nordean – eli toiseksi suurimman omistukseni – beta oli hieman yli 1. Vaikka nämä olivat molemmat yli yksi, lopputulos oli silti alle 1, joten suurin osa salkustani on selkeästi defensiivisiä osakkeita.
Tämä oli sinällään helpotus. En ole indeksoinut salkkuani vahingossa, vaikka lähellä ollaankin. Salkun beta kuitenkin elää koko ajan, koska sijoitan sijoittusstrategiani mukaan joka kuukausi yhteen osakkeeseen kerrallaan hitaasti, mutta varmasti.
Oletko sinä tehnyt tätä pientä laskuharjoitusta salkullesi? Oletko sittenkin kaappi-indeksoija vai onko salkusti rajustikin defensiivinen tai riskihakuinen ja onko tämä tietoinen valinta?
Pikaisten laskutoimitus mukaan oman salkun beta on 0,59. Kaikille yhtiölle en löytänyt beta-arvoa, joten ne ovat arvolla nolla. Kyseisten yhtiöiden painoarvo yhteensä n. 5 %, joten todellinen beta olisi hieman korkeampi.
Oho! Siinä on harvinaisen defensiivinen salkku. Itsekin oli ehkä alunperin tarkoitus päästä tuollaisiin lukemiin, mutta tiettyjen firmojen paisuminen salkussa on tehnyt salkusta suhteellisen heiluvan eikä oma luku ole lähelläkään tuota.
Salkkuni beta-luku on tällähetkellä 0,903 tosin Sampon betaa en ole vielä löytänyt? Laitoin arvoksi 1, ei varmaan paljoa heitä, sampoa on kyllä isoin määrä. Jos jollain on Sampon beta niin kiittäisin jos sen saisin. KL,n sivuilta sai ennen kätevästi, mutta eipä löydy nykyään, tai en minä ainakaan ole löytänyt. Pitäisi kai salkun reakoida hieman vähemmän laskuihin ja nuosuihin reippaammin. Nousuissa kyllä usein voitan indexit, mutta laskuissa häviän. Voi olla että betaluvuissa on vielä korjattavaa, siitä tulikin meleen, että jos joku tietää niin kertokaa ihmeessä mistä beta-lukuja saa kätevästi. Minulla on vain Helsinginpörssin osakkeita, enkä ainakaan toistaiseksi aio muita hankkiakkaan. Olen rakentelemassa beta laskinta exceliin, mutta se on hieman työlästä, kun joutuu laskemaan varianssit ja kovarianssit ja tuotot. Toisaalta tämä on juuri sitä mitä haluankin tehdä, välillä vain saa kuulla että sielä se vaan istuu koneella kaiket päivät. Toisinaan tuleekin pixeliähky ja panen koneen kiinni. Terkkuja vaan kaikille ja odotellaan kevättä.
En itsekään nopealla Googlauksella löytänyt up-to-date lukua Sammon betasta, mutta vuodelta 2016 oli tieto, että Sammon beta oli silloin 0,9. Uskon siis, että tuo 0.9-1 väli on aika lähellä totuutta edelleen. Kauppalehden sivu on kieltämättä heikentynyt paljon muutoksen myötä, nykyään tiedot ovat miten sattuu ja suurin osa oikeasti tärkeästä tiedosta ei ole edes näkyvissä selkeästi.
Tiettyjen välittäjien palveluista löytää ainakin beta-lukuja. En ole varma Nordnetistä, mutta Danskella (maksullisesta) sijoituspalvelusta ainakin löytää beta ja muitakin tunnuslukuja.
Antaa ihmisten huudella, Excelin rakentaminen on yksi parhaimpia viihdemuotoja mitä on, kun oikeasti tekee Exceliä mielenkiintoisista asioista!