Saamme läpi elämän yleensä kahdenlaisia neuvoja – hyviä neuvoja ja sellaisia neuvoja, joista tulee hyvä mieli. Koska olemme ihmisiä, olemme huomattavasti vastaanottavaisempia hyvän mielen neuvoille, kuin niille neuvoille, jotka ovat oikeasti hyviä ja tuovat positiivisia vaikutuksia elämäämme.
Tänään puhunkin, mitä eroa on hyvillä neuvoilla ja hyvän mielen neuvoilla, millaisia ne käytännössä ovat – ja miksi otamme niin paljon mieluummin vastaan hyvän mielen neuvoja kuin oikeasti meille hyödyllisiä hyviä neuvoja.
Hyvän mielen neuvot
Hyvän mielen neuvot voi tiivistää kolmeen sanaan: live, laugh, love. Tämä kolmen sanan kokonaisuus edustaa hyvän mielen neuvoja parhaimillaan – ne ovat inspiroiva, tuovat mukavan lämpimän tunteen ja ne saavat elämän tuntumaan helpolta.
Elä kuin viimeistä päivää.
Rakasta kuin sinuun ei olisi koskaan sattunut.
Naura kuin kukaan ei kuulisi.
Omalla tavallaan nämä voisi tiivistää yhteen virkkeeseen: tee paljon tyhmiä lyhytjänteisiä päätöksiä, jotka tekevät elämästäsi todennäköisesti Instagramissa hyvännäköisen, mutta muuten aivan surkean. Hyvän mielen neuvot vetoavatkin meihin niin pinnallisella tasolla, että ne on helppo ottaa vastaan. Tämä neuvo tuntuu hyvältä, eli se on varmaan hyvä! Väärin.
Useat hyvän mielen neuvotkin neuvovat elämään lyhytjänteistä elämää ja ne ovatkin pohjimmiltaan hedonistisia ja erittäin itsekkäitä – eli siis juuri sellaisia, joita otamme vastaa enemmän kuin mielellämme.
”Miksi laihduttaa, kun voi nauttia hyvästä ruuasta ja olla kehopositiivinen?”
”Miksi lopettaa tupakointi, kun me kaikki kuitenkin kuollaan?”
”Miksi lopettaa alkoholin juonti, vaikka olen aivan kuin eri ihminen humalassa, minulla kun on kivaa?”
”Miksi säästää rahaa ja sijoittaa, käärinliinoissa kun ei ole taskuja?”
”Miksi erota muuten surkeasta parisuhteesta, jos seksi on hyvää?”
”Miksi olla ostamatta tätä vaatetta, vaikka kaappi täynnä vaatteita, elämä on tehty nauttimista varten”
”Miksi tehdä läksyjä, kun voi pelata videopelejä”
Tajusit varmaan pointin. Ja jokainen meistä todennäköisesti on syyllistynyt johonkin näistä elämänsä aikana – etenkin nuorena. Minä ainakin olen, moneenkin! Ja juuri sen takia hyvän mielen neuvot ovatkin niin vaarallisia, ne aiheuttavat pitkällä aikavälillä esim. terveydellisiä tai taloudellisia huolia, joita ei kuitenkaan jaksa pohtia siinä kohtaan, kun päätöstä tekee – huominen on huomenna ja nyt tuntuu hyvältä.
Pitkällä aikavälillä pelkkien hyvän olon neuvojen noudattaminen kuitenkin johtaa aina huonoon lopputulokseen yleensä ei pelkästään itsensä vaan myös ympärillä olevien ihmisten osalta. Ja jos olet esim. tehnyt jonkun ylläolevista päätöksistä, todennäköisesti tiedät, että noiden päätösten sateenkaaren takana ei ole arkku onnellisuutta, terveyttä ja vaurautta. Kestävän onnen saavuttamiseen pitää usein noudattaa enemmän hyviä, kuin hyvän olon neuvoja.
Hyvät neuvot
Hyvät neuvot taas aiheuttavat meissä usein defensiivisen – tai mahdollisesti jopa aggressiivisen reaktion sen ehdottajaa kohtaan. Parhaat esimerkit ovat samoja kuin hyvän olon neuvoissa. Otetaan siis neljä vertailua hyvän olon ja hyvien neuvojan välillä, niin ero on helppo ymmärtää.
Case 1 – Olet 20kg ylipainoinen ja kolesterolisi sekä verenpaineesi on koholla
Lihavuus on aikamme yleisin sairaus. Tiesitkö, että jo 54,2% suomalaista on ylipainoisia? Ja 25 % 2-16-vuotiaista pojista on ylipainoisia. Luulin, että tällaisia lukuja on vain Meksikossa ja Yhdysvalloissa, mutta ei näköjään. Menemättä sen syvemmälle lihavuuden ongelmiin, jotka kaikki kyllä tietävät, mietitään, katsotaan nyky-yhteiskunnassa hyvät neuvot eroavat hyvän olon neuvoista.
Hyvä neuvo: Muuta elämäntapojasi terveellisempään suuntaan, liiku enemmän sekä syö terveellisemmin.
Hyvän olon neuvo: Nauti kurveistasi, älä anna kenenkään sanoa, että olet lihava – olet hyvä juuri tuollaisena kun olet!
Case 2 – Tupakoit
Tupakointi tai minkä tahansa muun nikotiinituotteen käyttö on monelle erittäin herkkä paikka. Kyse, kun on puhtaasta riippuvuudesta. Opiskeluaikoina seurasin vierestä kämppikseni koko opiskeluajan kestänyttä taistelua nikotiinikoukkua vastaan ja se ei ollut nautittavaa katseltavaa. On pelottavaa, kuinka nikotiinituotteet edes ovat edelleen laillisia, mutta saavutetut edut ja sillain. Suurin osa tupakoijista tietääkin, että heidän olisi järkevä lopettaa, mutta riippuvuus on oikeasti liian vahva, että pelkästään ajatus tupakoinnin lopettamisesta ahdistaa ja vihjailut siitä voivat triggeröidä paljonkin. Siitä päästäänkin hyviin ja hyvän olon neuvoihin.
Hyvä neuvo: Lopeta tupakointi ja käytä nikotiinikorvikkeita, mikäli tarvitset niitä päästäksesi tupakoinnista eroon.
Hyvän olon neuvo: Ihme holhoamista ei ole muiden asia, tee mitä tykkäät, elämä on nauttimista varten!
Case 3 – Olet huonossa parisuhteessa, mutta pelkäät yksin jäämistä tai et halua satuttaa toista
Hyvän olon neuvojen seuraamista huonoissa parisuhteissa minulla on kokemusta niin omalta osaltani kuin vähän liiankin laajalta kaveripiiristäni. Etenkin nuorena tunteet ja seksi tuntuvat vievän kaiken järjen päätöksenteosta ja oikeastaan useampi parisuhteisiin liittyvä päätös on huono kuin hyvä. Parisuhteissa onkin kyse niin paljon tunneasioista, että on ymmärrettävää, että moni meistä seuraa niissä enemmän hyvän olon neuvoja kuin oikeasti hyviä neuvoja.
Mutta usein jossain kohtaa kannattaa ottaa myös järki mukaan päätöksentekoon, jos haluaa oikeasti onnellisen suhteen. Todistan edelleen jatkuvasti vierestä tuttujeni päätöksiä parisuhteissa, joissa käytännössä kaikki mikä voi olla suhteessa pilalla on pilalla, mutta ihmiset eivät siitä huolimatta eroa. Tilanne on kuin katsoisi autokolaria hidastettuna.
Syitä näihin totaalisiin maailmanlopun suhteisiin voi olla esim. juuri yksin jäämisen pelko, huono itsetunto, huono taloudellinen tilanne, et halua satuttaa toista jne. Syitä on yhtä monta kuin ihmisiä, mutta ne johtavat aina hyvän olon neuvon seuraamiseen sen sijaan, että repäisisi laastarin kerralla irti. Ja sitten kun laastarin oikeasti repäisee, ihmettelee, että miksi ihmeessä sitä ei ollut tehnyt kaksi vuotta sitten.
Hyvä neuvo: Eroa ja etsi sopivampi kumppani, yksinkin on paremmin kuin parisuhteessa, joka tekee sinut ja kumppanisi surkeaksi.
Hyvän olon neuvo: Kaikki järjestyy ja rakkaus voittaa.
Case 4 – Kulutat kaiken rahan
Ja tässä esimerkissä siis oletetaan, että ihminen kuluttaa rahaa aivan turhaan roskaan – kuten suurin osa meistä tekee – ja siitä säästämällä pystyy saamaan rahaa säästöön. On eri asia, jos ei oikeasti pysty saamaan rahaa säästöön matalien tulojen takia.
Helppoa onkin sanoa, että on turha säästää ja sijoittaa, koska ei käärinliinoissa ole taskuja ja nyt kyseessä olevat vuodet ovat elämäni parhaita vuosia. Fakta kuitenkin on, että moni meistä kuluttaa sellaisiin asioihin rahaa, jotka eivät paranna elämänlaatuamme laisinkaan – parhaimillaan ne heikentävät sitä huomaamattamme (esim. epäterveellinen pikaruoka).
Usein säästämisen aloittamisen hyöty onkin kaksinkertainen. Huomaat, mitä oikeasti tarvitset, joka parantaa elämänlaatuasi jo sinänsä. Ja toisaalla sinulla jää rahaa säästöön tulevia vuosia varten, kun syntyy äkillisiä kuluja tai työtilanne ei välttämättä ole aivan yhtä hyvä kuin tänään. Säästäminen onkin ennen kaikkea vakuutus tulevaisuuden sinua varten ja sen ainut tehtävä on tehdä arjesta huolettomampaa.
Hyvä neuvo: Laita jotain säästöönkin, jotta sinulla on elämässä yksi asia vähemmän stressata.
Hyvän olon neuvo: Raha on tarkoitettu elämiseen hetkessä!
Opi ottamaan vastaan hyviä neuvoja – elämänlaatusi paranee heti
Hyvien neuvojen vastaanottaminen ulkoapäin on äärimmäisen vaikeaa, koska ensimmäinen reaktiomme on aina defensiivinen. Olemme mestareita keksimään tekosyitä, miksi emme voi toteuttaa jotain neuvoa. Ja suurin osa meistä ei nauti siitä, että joku toinen kertoo meille, miten meidän kannattaisi elämämme elää – ellei tämä neuvo ole helposti vastaanotettava ja ei vaadi meiltä ponnisteluja. Ja siksi olemmekin paljon vastaanottavaisempia hyvän mielen neuvoille, jotka kuitenkin usein ajavat meidät vain ojasta allikkoon tai pahimmassa tapauksessa vielä huonompaan jamaan.
Hyvien neuvojen vastaanottaminen vaatikin itsetuntemusta sekä ennen kaikkea itsekritiikkiä. Miksi loukkaannun, kun minua neuvotaan? Miksi triggeröidyn, kun joku sanoo jotain, mitä itsekin sanoisin ulkopuolisena? Miksi turhaudun, kun joku yksinkertaistaa asian, joka tuntuu itsestä paljon monimutkaisemmalta?
Hyvien neuvojen vastaanottaminen ja niiden toteuttaminen vaatii lujuutta ja käytännössä jatkuvaa taistelua mielihalujaan vastaan – ja siksi se ei tule koskaan ole helppoa. Oman kokemukseni mukaan se on siitä huolimatta aina kuitenkin kaiken sen taistelun arvoista. Myös itse eksyn välillä noudattamaan hyvän olon neuvoja – ja sen kyllä huomaa aina jälkeenpäin lopputulosta katsoessa.
Otatko sinä vastaan mieluummin hyviä neuvoja vai hyvän mielen neuvoja ja mitä ajatuksia sinulle asiasta herää?
Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Monesti ongelma on neuvonantajassa, useimmat ihmiset haluavat uudelta tutulta vain hyväksyntä, tai kumppani saattaa tarvita vain yleisöä, mutta sitten he saattavat kuunnella ystävää tai lääkäriä tai kumppania rauhoituneena. Se on ero ”kukka-hatun käyttäjän” ja ”viisan tyypin” väliin. Eli pitäisi osata lukea tilannetta oikein ja myös olla riittävän avomielinen ja empaattinen että pystyy antamaan sopivaa neuvoa (esim. kieltäisitkö tupakointi kuolinvuoteella?). Ongelmallisinta sinun esimerkkeissa on että ihmisillä on tapana mennä täysillä ”joko-tai”-ajattelumallin mukaan, eli joko kuuntelee kaikki apokalyptisempia juttuja tai sitten sulkevat korvansa, ja tällöin eivät ole koskaan onnellisia, tai ovat oman tahtotilansa varassa ja menehtävät saavutuksiinsa heti kun pää ei enää kestä (esim. laihdutus / tupakoinnin/viinan lopettaminen…). Tämä pätee myös rahaan omasta kokemuksesta.
Tuo on itseasiassa ihan totta, että palautteen antajan suhteella henkilöön on aivan valtava merkitys. Tämän takia varmaan itse usein katsonkin kaveripiirissä joitain asioita vain pöllämystyneenä vieressä. Väliintulolla ei monessa tilanteessa ole kuin negatiivisia vaikutuksia.
Kontekstiesimerkki oli myös äärimmäisen hyvä. Ja joo esimerkin vuoksi esimerkit olivat äärilaidoista, vaikka toki ehkä juuri tupakoinnissa ja terveissä elämäntavoissa liu’un itsekin aika nopeasti tuonne päätyyn, missä asiat pitää korjata – melkein tilanteesta huolimatta. Kiitos äärimmäisen hyvästä ja ajattelevaisesta kommentista, laittoi itsenikin pohtimaan asioita vähän eri kanteilta.
Tämä oli vähän hassu ja kärjistetty postaus omasta näkökulmastani. Asiat ovat harvoin näin mustavalkoisia kuin nämä postauksen esimerkit antavat ymmärtää ja me ihmiset olemme ajattelultamme kovin erilaisia. Kovinkaan moni meistä ei lopulta ole kovin rationaalinen omassa elämässään. Muuten varmaan ilmastonmuutoskin olisi jo selätetty yhteiskunnallisesti 😅
Esimerkki 1 ja 2: Elämäntapamuutokset on hiton vaikeita ja kunkin yksilölliset voimavarat vaikuttavat siihen, onko niitä mahdollista toteuttaa. Tutkimusten mukaan esim. varsinaiset laihdutuskuurit usein lopulta johtavat vain lihoamiseen – laihdutus kun kuitenkin on jossain määrin väliaikainen tilanne joka joskus loppuu. Elintapamuutokset lähtevät tosi pienistä asioista kerrallaan ja vaativat motivaatiota sekä voimavaroja. Niihin asioihin eivät paljoa ulkoa tulevat neuvot auta. Ja jos voimavarat ovat vähissä, niin silloin ei muutoksiin usein ole mahdollista edes lähteä.
Jos taas puhutaan kehopositiivisuudesta, niin se sisältää paljon muuta kuin kurveista nauttimisen. Siinä on ennemminkin kyse oikeudesta olla tässä yhteiskunnassa sen näköisenä ja kokoisena kuin kulloinkin on: että on sopivia vaatteita, voi kokea olonsa hyväksi vaikkei olisi sallituissa mitoissa ja ettei tarvitse tahtomattaan ottaa vastaan kenenkään ”hyviä neuvoja”. Kyllä jokainen ylipainoinen tietää ilman hyviä neuvojakin olevansa ylipainoinen ja että terveyden kannalta on hyvä laihduttaa – se ei poista sitä ettei voisi pyrkiä olemaan sinut itsensä kanssa vaikka olisi isokokoinen. Eikä se että on sinut itsensä kanssa sulje pois sitä, että itse tahtoessaan tekee elämäntapamuutoksia. Se luultavasti jopa helpottaa muutosten tekoa.
Case 3: Jokainen parisuhde on yksilöllinen ja kukaan ulkopuolinen ei oikeasti voi tulla sanomaan, mikä
parisuhteelle on parasta. Joskus ongelmat selätetään ja ollaan yhdessä vahvempia – joskus ei. Tässä nyt väkivalta toki on sitten eri asia, mutta tuskin siihenkään neuvominen auttaa
Case 4: Olen samaa mieltä, että säästäminen pitkällä tähtäimellä on toki usein kannatettava asia ja ihmisen näin tahtoessa, talousneuvot voivat auttaa löytämään hallintaa taloudenpitoon. Tätä asiaa pitäisi minusta opettaa jo kouluissa yleistietona paljon enemmän. Parempi jakaa yleisesti tietoa, kuin ulkoa alkaa ketään neuvomaan
Kuitenkin jokainen elämässään tekee tässäkin omat valintansa. On erilaisia elämäntilanteita, hedonistisia haluja, tarve paikata jotain elämässään tai vaan arvostaa enemmän sitä hetkessä elämistä. Vaikka nostitkin kriittisesti esiin käärinliinat, niin silti elämässä on totta ettei kukaan hengissä täältä selviä ja kuolleena ei rahojensa kanssa
MITÄ SITTEN: Itse näen neuvomisen sijaan paljon tärkeämmäksi toistemme tukemisen elämässä ja kuuntelemisen. Autetaan/neuvotaan, jos toinen apua pyytää ja ollaan tukena, vaikka asiat eivät aina menisi putkeen. Huonoihin valintoihin johtaa usein epävarmuus, häpeä, vaikea elämäntilanne, väsymys. Ja lääke tähän on se, että tulee hyväksytyksi/kuulluksi just sellaisena kuin on, jolloin nuo tunteet vähenevät eivätkä ohjaa päätöksiä. Ulkoa neuvominen usein aiheuttaa vain vastareaktion, vaikka neuvo olisi hyväkin – siksi en myöskään itse usko usein ns. rakentavaan palautteeseen. Paremmin tutkimustenkin mukaa toimii hyvän vahvistaminen.
Tääl ei ollu peukutustoimintoa mutta tiivistit hyvin omat ajatukset tästä kärjistetystä tekstistä.
Muiden elämää ei voi neuvoilla muuttaa mutta lempeällä käytöksellä ja osoittaen toiselle että hän kelpaa juuri sellaisena kuin on, saavutetaan yleensä parempia tuloksia. Ei paapomista, vaan realiteettien hyväksymistä. Joskus on myös hyväksyttävä että muutoksen aika ei ole vielä. Jos haluaa neuvoa ja auttaa muita, kannattaa se tehdä kuunnellen ja antaen toisen itse oivaltaa sinun mielestä puuttuvat taidot. Realismia on myös ymmärtää ettei itse voi muuttaa muita ihmisiä. Muutos lähtee ihmisestä itsestään kun on sen aika. Sen takia muiden neuvominen heidän pyytämättä on niin epähedelmällistä ja turhauttaa sekä neuvojaa että neuvottavaa.
Ihmiset tekevät aina parhaansa mitä juuri siinä tilanteessa osaavat niillä taidoillaan ja omalla oppimishistoriallaan tehdä.
Suikale täydensi ajatuksiani hyvin. Näen, että jos haluaa auttaa muita, niin kuunteleminen ja hyvien kysymyksien esittäminen ovat parempi keinoja kuin omista lähtökohdista neuvominen. Silloin pitää vain sietää, että ne vastaukset tulevat ihmisestä itsestä, eivätkä välttämättä ole samoja kuin mitä itse saattaisi ajatella 🙂 Silti ne saattavat olla sille ihmiselle oikein hyviä vastauksia
Kiitos erittäin arvokkaista kommenteista, erittäin hyvää pohdintaa! Teksti oli tosiaan ehkä vähän liiankin äärilleen viritetty, toisaalta toivoinkin, että ajatuksia haastettaisiin, koska blogitekstissä ei toki kaikkia esimerkkejä edes ehdi kauhean syvällisesti pohtia kaikkia harmaan sävyjä.
Parisuhde on etenkin mielenkiintoinen elementti, koska vaikka jätin sen tekstistä pois, niin kun on nähnyt niin henkistä- kuin väkivaltaa sisältäviä suhteita, joihin jäädään ja tyydytään, on sitä itseni ainakaan vaikea vain sivuuttaa sellaista ja olla sanomatta mitään. Ja toivoisin, että jos itse ajautuisin samaan tilanteeseen, joku kavereistani tulisi minulle asiasta sanomaan, ihminen kun tottuu niin nopeasti kaikkeen. Jos parisuhde on muuten vain monimutkainen, niin silloin vierestä tuleva kommentti on usein yhtä tyhjän kanssa.
Ja rahasta olen samaa mieltä. Lähtökohtaisesti sen pitäisi olla osa kasvatusta ja onhan talouskasvatus onneksi koko ajan lisääntynyt, mikä toivottavasti näkyy tulevaisuudessa etenkin nuorten aikuisten taloudenhoidossa.
Ja hyvä pointti, että tuo hyvän vahvistaminen toimii paremmin. Muistan itsekin jossain kirjassa tuohon törmänneeni. Pakko kuitenkin myöntää, että siitä huolimatta olen ehdottomasti rakentavan palautteen fani, silloin kun palaute kohdistuu itseeni. Ja uskon, että on varmasti täysin juuri persoonasta kiinni mikä palautemekanismi toimii parhaiten kehenkin. Varmaan sitä paremmin tuo positiivisuuden vahvistaminen, mitä herkempi asia on – kaikki nämä neljä listaamaani asiat kuitenkin ovat äärimmäisen herkkiä ja henkilökohtaisia asioita todennäköisesti kaikille meistä.
Ja muuten täysin samaa mieltä siitä, että muutos lähtee aina itsestä ja ihmistä ei pysty yksin kukaan muuttamaan. Tähänkin voi muistaakseni tutkimusten mukaan vaikuttaa, koska muistan lukeneeni, että jos 7-10 kaveria sanoo ihmiselle tietystä asiasta samalla tavalla (vaikka rakentavallakin tavalla), tämä saattaa riittää muuttamaan ihmisen mielen myös sisäisesti ja toimimaan erilaisella tavalla. Yksittäiset suorat neuvot sen sijaan eivät tosiaan toimi. Tämän takia varmaan jonkinnäköisiä interventioitakin joissain kaveripiireissä harrastetaan, koska ihminen ottaa paremmin vastaan ryhmän palautteen kuin yhden hengen palautteen.
Kommenttina vielä, että toki esim. parisuhdeväkivaltatapaukset ovat asia erikseen.
Mutta noin muuten jos puhutaan asioista, jotka koskettavat yksilöä eivätkä sinällään suoraan vahingoita muita, niin kuka oikeastaan voi sanoa mikä on oikein jonkun toisen elämässä elämäntavoissa, parisuhteessa tai rahan käytössä? Itse siis kokisin lähipiirin interventiot aika kyseenalaisina, jos puhutaan tällaisista asioista, joissa oikea ja väärä ovat hyvin henkilökohtaisia kokemuksia.
Voimme toki kysellä, tukea ja auttaa, mutta lopulta kaikki meistä ovat oikeutettuja omiin päätöksiinsä, eikä niissä lopulta ole olemassa oikeaa/väärää, vaikka yhteiskunnan normit/tiede jotain sanoisivatkin.
Suskille:
Tiettyyn rajaan asti toki ihminen on oikeutettu tekemään niin kuin lystää, mutta oikean tai väärän olemassaolon kiistäminen on minusta huono ratkaisu.
Se johtaa arvonihilismiin, jolla taas ei rakenneta mitään.
Esimerkiksi meistä jokainen osallistuu veroja maksamalla julkisen terveydenhuollon rahoittamiseen. Sen seurauksena, meistä jokaiselle on muita suomalaisia kohtaan velvollisuus huolehtia omasta terveydestämme.
Tunnen henkilökohtaisesti monia nuoria aikuisia, jotka tietoisesti jäivät hengailemaan korkeakouluun (pelaavat videopelejä ja juovat kaljaa). Tällä hetkellä vallitsevassa moraalimaisemassa nämä olisivat juuri niitä ”omia päätöksiä”, joissa ei ole mitään väärää. Mikäli ihminen maksaisi edellä mainitut huvitukset itse, se olisi aidosti oma päätös, jossa ei olisi väärää. Näistä ihmisistä jokainen kuitenkin pitää oikeutenaan laskuttaa hengailukulunsa muilla ihmisillä. Se on väärin.
Toki teen seuraavan myönnytyksen: vastuunvälttely on länsimaissa kulttuurinen sakramentti, jolloin kollektiivi on jo sallinut yksilölle itsekeskeisyyden.
En täysin kiistä tätä minäkään, mutta tuosta päästään ihan eri levelien keskusteluun, jos mietimme esim. vastuutamme yhteiskunnalle. Mutta tuskin siinäkään lääke olisi lähipiirin puuttuminen /palaute, josta nyt on kyse keskustelussa. Oikeasta/väärästä puhuin ehkä hieman suppeammassa kontekstissa itse.
Ei käy kieltäminen, että esim. tupakointi ja ylipaino lisäävät yhteiskunnan kustannuksia terveyshaittojen kautta. Taustalla on usein kuitenkin muita tekijöitä, kuten vaikka huippuunsa tehostettu työelämä ja sen tuottama stressi. Sekin tuottaa terveyshaittoja yhteiskunnalle (mm. kasvaneet mielenterveysongelmat), mutta sit harva nostaa esiin, koska yritykset ovat lopulta yhteiskuntamme ylläpitäjiä. Eli tähän keskusteluun mennessä pitää sitten jo huomioida paljon muutakin
Oi että, miten muut keskustelijat ovatkin jo ansiollisesti kommentoineet! 😁 Pakko kuitenkin päästä tykittämään omia ajatuksiani terveysalalla toimivana tyyppinä.
Hämmästelin itsekin tekstin kovuutta, vaikka sinällään ajatus hyvistä neuvoista ja hyvän mielen neuvoista voikin olla kiinnostava makusteltavaksi. Sitä jäin hetkeksi pohtimaankin.
Vaan sitten kuitenkin tullaan reaalielämään ja ihmisyyden monimutkaisuuteen: esimerkiksi lihominen on harvoin sairaus ja ennemminkin oire. Käsittääkseni nyt terveysalallakin laajalti ymmärretään, miten lihominen ja voimavarat ovat linkissä keskenään: lihominen on usein seurausta voimavarojen hupenemisesta tai jonkun muun sairauden sivuoire. Siksi lihomisen hoitaminen laihduttamalla on harvoin tehokasta ja yksilö kokee epäonnistumisia, koska hänen laihdutusyrityksensä eivät johda haluttuun lopputulokseen (koska alkuperäinen ongelma ei ole korjaantunut). Silloin ei kaivata niitä ”hyviä neuvoja” laihdutuksesta muilta ulkopuolisilta. Kun puhutaan voimavaroista, pitää hyväksyä, että kullakin on oma tarinansa erilaisine vaiheineen. Ja muita ihmisiä ja elämää itseään taas ei voi kontrolloida, kunkin kohdalle voi tulla kokemuksia tai sairauksia, jotka vaikuttavat ihmiseen ja siten ehkä hänen ulkomuotoonsakin.
Pohdinnaksi: Yhdessä kirjassa sanottiin, että ”Kaikkien pitää näyttää joltakin”, ja se oli mielestäni oivaltavasti sanottu. Onko parempi taistella koko ajan itseään vastaan ja nähdä keho keskeneräisenä, epämiellyttävänä projektina vai kannattaisiko kontrollista ja vaatimuksista laskea irti ja todeta hyväksyen että tällainen olen tällä hetkellä ja saan olla, koska kaikkien pitää näyttää joltain?
Itse ehkä näen ongelmana tappiin viedyn tehokkuusajattelun myös siinä, että yksilön jatkuvasti pitäisi ajatella kansanterveyttä ja yhteistä kassaa omien ongelmiensa kanssa. Ja tässä voidaan myös kysyä, että onko yksilö olemassa tämän systeemin ylläpitämistä varten vai systeemi yksilön ylläpitämistä varten? 🤔 Kumpi on tärkeämpi arvo?
Muuten yhdyn edellisiin, että tukeminen ja hyväksyntä (=ei muutospakko) ovat tämän hetken tiedon mukaan keinoina parempia, oli kyseessä sitten ihmissuhdeongelma, päihdeongelma, terveysongelma tms. Ihmisten voimavaroja tukemalla pystytään tarjoamaan ehkä tukevampi alusta jonkinlaiseen ponnistukseen pyrkiä muutokseen. Joskus se onnistuu, joskus ei. Yksilön ihmisarvoon tämän ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa mitenkään.
Hyvää pohdintaa ja pidän myös tuosta ”kaikkien pitää näyttää joltain” -lauseesta! 😊
Itse olen usein ihmetellyt miksi lihavuudesta tehdään ulkonäkökysymys. Kehopositiivisuudella painotetaan, että jokainen saa näyttää siltä kuin näyttää. Mutta kun lihavuus ei ole ulkonäkökysymys vaan se on terveyskysymys.
Ei kukaan suosittele toiselle että ”ala harrastamaan liikuntaa ja syömään terveellisesti” sen takia että tämän toisen ulkonäkö muuttuisi, vaan siksi että terveys paranisi ja säilyisi hyvänä läpi elämän. Terveys on yksi suurimmista lahjoista mitä ihmisellä voi olla ja siksi sivusta seuraavalta voi tuntua pahalta jos toinen henkilö heittää tämän lahjan hukkaan elämällä epäterveellisesti.
Tiedän, että lihavuus on vaarallinen oire vielä vakavammista ongelmista, mutta sitä ei siltikään voi käyttää hyväksyttävänä selityksenä huonoille elintavoille. Koska jos hyväksyy huonot elintavat, se tarkoittaa luovuttamista. Siitä taas ei koskaan seuraa mitään hyvää.
Suskille: Ymmärrän.
Minusta lähipiirin puuttuminen on oikea ratkaisu. He voivat huoleti ilmoittaa tyytymättömyytensä aikuisen ihmisen haluun elää kuin satujen Peter Pan. Toki 2000-luvun Peter Pan tekee sen muiden laskuun.
Oi, Peter Pan on mun lapsuuden sankareita 🤓❤️!
Mutta en nyt oikein ymmärrä, miten Peter Pan tähän liittyy. Eiväthän erilaiset hyvät tai huonot elämäntavat suinkaan kerro suoraan, kuinka paljon yhteiskunnan varoja elämäsi aikana kulutat tai yhteiskunnalle tuot arvoa – ei ihmiselämää voi kaikessa monimutkaisuudessaan niin mitata. Ihan yhtälailla se voi olla Peter Pan tai se Roope Ankka joka yhteiskunnan palveluja tarvitsee. Ja vaikka Roope toisi yhteiskunnalle rahaa, saattaa Peter Pan vaikka tehdä hyväntekeväisyyttä – tai päinvastoin. Kummallakin on varmasti myös omat paheensa – niinkuin elämässä nyt on. Harva meistä täydellisesti elää.
Postaus lähti hyvän mielen neuvoista vs. ”hyvistä neuvoista” ja en edelleenkään oikein ymmärrä, miksi meillä pitäisi olla niin kova tarve neuvoa muita? Ensinnäkin kuinka tiedämme aina itse olevamme oikeassa, tiedämmekö lopulta tarpeeksi sen toisen ihmisen elämästä ja tuottaako se neuvominen lopulta haluttua lopputulosta? Ja kuka sen halutun lopputuloksen saa määrittää?
Meille kaikille tekisi varmasti joskus hyvää keskittyä hieman enemmän siihen, mitä omalta elämältämme haluamme ja vähän vähemmän siihen mitä naapurin Penan elämältä haluamme😉
Hoho : D
Fokuksen tulee toki olla oman perheen elämässä. Ei naapurin Penan, vaikka se jo nimen perusteella onkin vanha juoppo. : )
Pointtini oli se, että peterpanit useimmiten keskittyvät alkoholituotteisiin ja videopeleihin. Muiden kustantamana.
Johdan elämänohjeita velvollisuusetiikasta ja siinä ajattelussa ihmisellä on velvollisuus yrittää rehellisesti elättää itsensä. Ja muilla on velvollisuus jeesata häntä. Jos taas valitsee jäädä pelailemaan ja kaljoittelemaan, koska se on niin helppoa – altiista itsensä kritiikille ja neuvoille.
Uskoisin, että tämä on varmaan juuri niitä asioita, missä saatetaan käydä vähä eri keskustelua samanaikaisesti. On mielestäni yrittääkö neuvoa/auttaa/puuttuuko naapurin Penan asioihin vai läheisen ystävän asioihin. Olen henkilökohtaisesti itse ikuisesti kiitollinen kavereilleni, jotka puuttuivat nuoruusvuosina asioihin, joita en itse nähnyt – mutta jotka olivat sivustakatsojille selvää pässinlihaa ja jotka aidosti söivät elämänlaatuani. Ja toivon, että jos tällaiseen tilanteeseen joskus tulevaisuudessa taas joutuisin, sanovat ystäväni myös silloin asiasta.
Joskus ihminen mielestäni tarvitsee hyvän ystävän toteamaan, että katsoppas peiliin, ennen kuin sen oikean kuvan siellä näkee. Tämä tosin täysin subjektiivista mutuilua. Naapurin Penan ja hyvän ystävän ero on myös siinä, että todennäköisemmin tiedät myös, mitä hyvä ystäväsi haluaa – toisin kuin naapurin Penan ajatusmaailmaa on vähän vaikeampi lähteä arvailemaan. On toki täysin toki henkilöstä kiinni kokeeko tämän oikeaksi tavaksi toimia.
Aina löytyy poikkeuksia ja tilanteita, missä nämä asiat eivät päde, mutta jos pitää keskustelun ytimessä siinä isossa kuvassa (eli neuvoissa ylipäätänsä), niin mielestäni merkittävä ero on juuri siinä ketä neuvoo. Kitsasko pohti tässä mielestäni myös juuri tätä oleellista sinänsä, että missä mene juurisyyt noihin ongelmiin ja pystyykö niihin neuvomalla edes oikeasti ratkaista.
Lihavuus on ehkä kaikista mielenkiintoisin (ja toisaalta täysin oma off-topic keskustelunsa sitten muutenkin), kun on kuitenkin aika selvää, että ylipainoepidemia ei johdu pelkästään voimavarojen puutteesta (vaikka toki ne edesauttavat sitä), vaan aika paljon myös siitä, miten yltäkylläiseksi maailma on muutenkin ympärillämme muuttunut.
Ilahduin hyvistä kommenteista, tässä omia ajatuksia:
Olen samaa mieltä Suskin ja Kitsaskon kanssa siitä, että neuvojen antaminen siinä toivossa että ihminen muuttaisi tapojaan voi olla tehotonta. Uskoisin että tässä on kyse sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta: ulkopuolisten tahojen neuvot kyllä tiedostetaan (esim. tupakointi on epäterveellistä), mutta yleensä itse oivallettu vaikutus elämään saa ihmiset muuttamaan tapojaan (esim. en ehdi näkemään lapsenlapsiani, koska tod. näk. kuolen ennenaikaisesti). Valitettavasti ihminen ei ole kone eikä tällaisia oivalluksia saada nappia painamalla, vaan jokainen päätyy niihin omalla tavallaan – jos päätyy.
Hyvä mutta äärimmäinen esimerkki tästä on alkoholismi ja muut päihdeongelmat: kaiken logiikan mukaan runsas päihteiden käyttö ei ole järkevää, koska siinä menettää itselleen tärkeitä asioita, esimerkiksi perheen, kodin tai työn. Siitä huolimatta meno jatkuu, sillä addiktioilla yleensä haetaan helpotusta pahaan oloon. Näin ollen hyvää tarkoittavat neuvot voivat vain pahentaa ongelmaa, kun huomauttelun aiheuttama häpeä saa henkilön tarttumaan hanakammin pulloon. Yleensä kipinä raitistumiseen alkaa vasta sitten kun sisäistää sen mikä on itselle tärkeää omassa elämässään ja miten päihteet vaikeuttaa näiden asioiden toteutumista.
TL;DR: you can lead a horse to water, but you can’t make him drink
Joo tässä keskustelussa on kyllä tullut erittäin hyviä pointteja kaikkien pointtien puolesta! Ja tuo sisäisen motivaation löytyminen on varmasti se avain kaikkeen muutokseen – katsoi asiaa miltä kantilta tahansa. Ja se varmasti herää kaikilla hieman erilaisista asioista riippuen tilanteesta. Ja hevosvertausta jatkaen, tärkeää onkin löytää myös jokaisen ihmisen motivoivat tekijät – niillä pystyy usein varmasti kannustamaan ja auttamaan hyvään muutoksen paremmin kuin vain nalkuttamalla vieressä. Kaikki rakentava muutos lähtee keskimäärin kuitenkin positiivisuuden kautta.
Hyvä neuvo: Velkavipu toimii molempiin suuntiin. Tärkeintä sijoittamisessa on riskien hallinta eikä oikotietä onneen ole olemassa.
Hyvän olon neuvo : Nyt kannattaa vetää velat tappiin asti! Korot eivät nouse koskaan, asuntojen hinnat raketoivat kuuhun eikä työttömyys ole mahdollista. Rikkaudet ja aikainen eläke odottavat jokaista joka uskaltaa vain ottaa riskiä.
Näinpä juuri!