Olen kirjoittanut paljon siitä, mitä taloudellinen riippumattomuus on, miten sen pystyy tavoittamaan korkoa korolle -ilmiön avulla ja miksi se on täysin väärinymmärretty asia kiitos median ja kuinka keskustelu on siitä viime aikoina huomattavasti hiljentynyt.
Keskimäärin lähes kuka tahansa pystyy saavuttamaan taloudellisen riippumattomuuden tilan kahdessakymmennessä vuodessa – jos sitä oikeasti tavoittelee. Itse toivon pääseväni tavoitteeseen tätäkin aiemmin – ehkä n. 15 vuodessa tavoittelun alusta lähtien. Nyt kun karhumarkkina on taas vallannut sijoittajien mielet, on hyvä aika pohtia miksi tästä huolimatta niin moni ei koskaan taloudellista riippumattomuutta saavuta, vaikka sitä kovalla innolla lähtee tavoittelemaan.
Taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen on helppoa, mutta vaikeaa
Jep luit oikein. Helppoa, mutta vaikeaa – eikä kyseessä edes ole paradoksi. Taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseen ei tarvitakaan kuin kolme asiaa. Tiedät kyllä mitkä.
1) Kuluta vähemmän
2) Tienaa enemmän
3) Sijoita yksinkertaisesti ja säännöllisesti
On enemmän kuin todennäköistä, että muistat minun maininneen nämä asiat ainakin kerran blogissani. Pitkäaikaisena lukijana olet todennäköisesti kuullut nämä miljoona kertaa. Syy tähän on se, että taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen on oikeasti näin yksinkertaista. Ja kertaus on opintojen äiti.
Mutta jos taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen on niin helppoa, miksi on todennäköistä, että et tunne yhtään taloudellisesti riippumatonta ihmistä? Syyt tähän ovat monivaiheisia, mutta ne tiivistyvät kahteen asiaan, joita avaan seuraavassa.
Yksi – ongelma ei ole teoriassa vaan käytännössä
Teoria toimii. Sen on moni muualla kuin Suomessa – ja myös Suomessa – todistanut. Kun tekee tarpeeksi rahaa ja säästää sekä sijoittaa siitä merkittävän osan, tulet olemaan vääjämättömästi taloudellisesti riippumaton. Tämä on yksinkertainen henkilökohtaisen talouden laki.
Miksi sitten tuntuu, että erittäin moni, joka Suomessakin sitä tavoittelee, lopettaa kesken tai ”tyytyy” vain siihen, kun on saavuttanut tietyn tulotason tai työn? Tästä on monta blogikirjoitusta Suomenkin blogosfäärissä kirjoitettu – ensin tykitetty täysillä kohti FIRE:ä, vain huomatakseen, että ei se olekaan se juttu ja palataan tavalliseen oravanpyörään turvarahaston kanssa.
Ja mistä johtuu, että niin moni on ajatusta vastaan ja monelle koko ajatus taloudellisesti riippumattomuus on täysin mahdoton. Ja mistä johtuu, että osa on sitä mieltä, että loputkin FIRE:ttäjät menevät pesuveden mukana kun seuraava pörssiromahdus saapuu? Mikä on tämän kaiken takana? Vinkki – vika ei ole teorian toimimattomuudessa – vika on yleensä meissä itsessämme.
On helppo sanoa lotossa voitettuaan, että nyt on taloudellisesti riippumaton. Koska siihen ei tarvinnut nähdä vaivaa. On aivan eri asia tehdä 15 vuotta määrätietoisesti töitä sen eteen herpaantumatta matkalla ja todeta 15 vuoden pitkäjänteisyyden jälkeen, että tässä sitä ollaan – taloudellisesti riippumattomana. Ongelma on sama, kuin mistä olen aiemminkin kirjoittanut. Lyhytjänteisyys on luontaista ja pitkäjänteisyys aidosti haastavaa ihmisille – olemme mieluummin hedonistisessa oravanpyörässä kuin tavoittelemassa siitä poispääsyä.
Tämän lisäksi, tällä hetkellä menessä olevat karhumarkkinat osakemarkkinoilla ovat omiaan tuhoamaan ihmisten motivaation sijoittamiseen ja varallisuuden kasvattamiseen osake- ja rahastosijoittamisen kautta. Kun käyrä ei ole jatkuvasti kasvava ja suunta matkalla maalia kohtiin kääntyy alaspäin ja tavoite koko ajan kauemmaksi, mitä pitempään pörssit jatkavat laskuaan, motivaatio FIRE:n tavoitteluunkin voi lähes kenellä tahansa heilua.
Kaksi – ongelma ei ole FIRE:ttäjässä vaan muiden maailmankatsomuksessa
Taloudellisen riippumattomuuden- käsite on myös siitä mielenkiintoinen, että se ymmärretään käytännössä poikkeuksetta väärin. Kun keskimääräinen Iltalehden lukija lukee jutun firetys-maniasta tulee mieleen jutut tasoa äkkirikastuminen ja oikotie onneen. Ja mitään näistä taloudellinen riippumattomuus ei ole – oikeastaan se on niin kaukana niistä kuin on mahdollista.
Taloudellinen riippumattomuus ei ole oikotie onneen. Muutenhan jokainen rikas ihminen maailmassa olisi onnellinen.
Taloudellinen riippumattomuus ei ole ratkaisu siihen, jos et viihdy töissäsi – siihen ratkaisu on töiden vaihtaminen.
Taloudellinen riippumattomuus ei myöskään ole äkkirikastumisen seuraus.
Taloudellinen riippumattomuus on ajatusmalli.
Käytännössä henkilö on taloudellisesti riippumaton, kun hänen ei tarvitse tehdä töitä rahan takia. Mutta siitä huolimatta moni taloudellisesti riippumaton tekee töitä hautaan saakka. Tai oikeastaan juuri sen takia. Mieti Bill Gatesia, Warren Buffettia tai ketä tahansa muuta superrikasta ihmistä. He käytännössä jatkavat ”työn” tekemistä niin kauan kuin henki heissä pihisee. Syy tähän on yksinkertainen. He eivät tee työtä sen takia, että he saisivat rahaa. He tekevät työtä, koska he rakastavat sitä mitä tekevät, eivätkä halua pysähtyä Bahamalle mojitoja naukkailemaan.
Ja miten työtä pystyy rakastamaan, koska monelle tämä ajatus tuntuu vähintäänkin absurdilta? Siten, että pystyt tekemään juuri sitä työtä, mitä haluat – miettimättä seuraavaa palkkatiliä.
Moni ns. kutsumusammattiaan harrastava henkilö kuten monet (esim. taiteeseen) suuntaavat henkilöt tekevät juuri sitä mitä haluavat, mutta usein joko PA:na, valtion tai muiden kulttuuriapurahojen avulla. Välillä tällaiset henkilöt myös joutuvat ottamaan töitä, jotka eivät ole joko omien arvojen mukaisia tai muuten vain vastenmielisiä.
Tällainen ihminen ei ole taloudellisesti riippumaton ja ei myöskään usein pysty toteuttamaan itseään täysin vapaasti, koska tietyt ehdot usein pitää täyttää apurahojen tai muiden erilaisten tukirahojen eteen. Mitä jos oma aihe ei myy? Mitä jos oma aihe ei ole tällä hetkellä ajankohtainen ja siihen ei saa apurahoja? Mitä syön ensi viikolla, kun kustantajan maksamat korvaukset saapuvat vasta kahden viikon päästä?
Yhteiskunnassamme vapauden perikuvana pidetään boheemia taitelijaa, joka elää apurahoilla ja tekee milloin mitäkin. Väitän kuitenkin, että paljon lähempänä aitoa vapautta on pitkää päivää tekevä yritysjohtaja, joka tekee työtään omasta valinnastaan. Samalla toki on paljon yritysjohtajia, jotka tekevät pitkää päivää vain, koska pitää saada taas vähän naapuria isompi paatti tai muuta egonkoristetta, mutta maailmasta löytyy yllättävän paljon korkeapalkkaisia ihmisiä, jotka oikeasti pitävät siitä mitä tekevät.
Se, että kyseisen ihmisen käsitys vapaudesta ja nautinnosta ei mahdu meidän erittäin kliseiseen kuvaan aurinkorannalla kookosmehusta nauttivasta downshiftaajasta tai boheemista taitelijasta sätkä suussa, ei kerro kuin meidän ajattelumaailmamme kapeudesta.
Kolme – elämän prioriteetit muuttuvat ja se on vain tervettä
Kolmantena syynä siihen, että moni ei taloudellista riippumattomuutta koskaan saavuta on yksinkertaisesti se, että he jättävät homman kesken. Eivät siksi, että luovuttaisivat asian mahdottomuuden edessä, vaan koska eivät sitä koe tarvitsevansa. Olen seurannut nyt noin vuosikymmenen erilaisia yhdysvaltalaisia, pohjoismaalaisia ja suomalaisia FIRE-bloggaajia ja usein matkan kesken jääneiden kaari on täysin identtinen. Vaiheet menevät seuraavasti.
1. Ollaan elämään tyytymättömiä
2. Löydetään FIRE:een ja optimoidaan koko elämä sen ympärille aloittaen kulutuksen seuraaminen, sijoittaminen sekä sivutulojen hankkiminen
3. Jaksetaan tätä pari vuotta, kunnes elämä heittää tiettyjä muutoksia parisuhteisiin, perheisiin tai terveyteen, joka herättää ihmisen FIRE-kuplasta
4. Hidastetaan tahtia ja huomataan, että ehkä se 90 % säästöaste matkalla FIRE:een ei ole paras tapa elää
5. Kun tahtia on hidastettu tarpeeksi, huomataan, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin raha sekä matka FIRE:een ja halutaan keskittyä niihin jatkossa
Kuulostaako tutulta? FIRE:hän ei omalla tavallaan tuota listaa katsoen eroa mitenkään fitness-elämästä tai jostain muusta hurmoksesta. Liekki joka palaa koviten, myös usein palaa loppuun nopeiten. Monesti FIRE:n tavoittelun keskeyttäneet ihmiset ovatkin saattaneet aloittaa FIRE:n tavoittelun väärästä syystä, mutta lopettavat sen oikeasta syystä. FIRE:stä ei kannata etsiä elämän tarkoitusta, kuten ei mistään muustakaan rahaan liittyvästä, se tie on käyty liian nopeasti loppuun.
Tämä kaikki herättääkin kysymyksen – onko taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa mitään järkeä? Mielestäni nämä tarinat tavallaan todistavat, että ehdottomasti on. FIRE ja omasta henkilökohtaisesta taloudesta kontrollin ottaminen usein alkaa näkyä positiivisesti myös muihin elämän osa-alueisiin. Samalla se kertoo siitä, että ihminen pystyy vastaanottamaan uusia ajatuksia ja elämäntapoja läpi elämän – nykyään koko ajan harvinaisempi taito meissä ihmisissä. FIRE:stä innostunut ihminen saattaa lähteä yllättävänkin pohjalta, mutta FIRE:n tavoittelu opettaa paitsi kurinalaisuutta ja äärimmäisen tärkeitä henkilökohtaisen talouden taitoja, myös elämän katsomista aivan uudesta näkökulmasta.
FIRE:ssä parasta onkin se, että lopetti sen tavoittelun kuinka kesken tahansa, luo se elämään todennäköisesti lähes pelkästään positiivisia vaikutuksia tavoittelun aikana. Monelle matka onkin vain tie järkevään rahankäyttöön.
Yhteenveto
Tärkeintä taloudellisen riippumattomuuden ymmärtämiseen ja saavuttamiseen onkin oman ajatusmaailman heiluttelu. Tästä ajatusmallien kankeudesta erinomainen esimerkki on se, että kun vuoden 2020 alussa julistin pyrkiväni saavuttamaan 100 000 euron tulot, moni sivustaseuraaja ja kaverinikin piti summaa täysin absurdina, koska se oli niin paljon enemmän kuin mitä saavutin edellisenä vuotena. Blogissa onneksi sain suureksi osaksi kannustavia kommentteja!
Itse taas mietin lähinnä, että miksi en tähän pystyisi, kun niin moni muukin pystyy.
Taloudellisessa riippumattomuudessa on sama. Taloudellisesti riippumaton ihminen ei aina ole se kaveri aurinkorannalla. Paljon todennäköisemmin hän on henkilö, joka tekee ”töitä” enemmän ja kovempaa kuin kukaan muu, koska hän voi tehdä juuri sitä mitä hän haluaa tehdä, sen sijaan, että hän joutuisi tekemään töitä rahan eteen. Nyt hän vain sattuu myös saamaan rahaa siitä, mitä rakastaa. Ja jos mielenkiinnon kohde vaihtuu, voi hän aina vaihtaa aihetta ja kouluttautua vaikka uusiksi – ilman mitää stressiä!
Taloudellinen riippumattomuus on aitoa vapautta. Eli aidosti harvinaista ja tavoittelemisen arvoista.
Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
”Miksi niin harva onnistuu taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisessa?”
Neljä tärkeintä syytä lapsetx3 + vaimo. Olen onnistunut ”firettämään” itseni sille tasolle, että irtisanouduin viime viikolla 55-vuotiaana. Töihin en mene enää muualle kuin oman tilan metsätöihin. Mainitsemasi 15-vuodessa voi tosiaan onnistua/ onnistuu, mutta on tehtävä tosiaan valintoja saavutuksen eteen.
Palaan edelliseen. Jos ei ole edellistä pakettia niin moni firettäjä myös lähtee siitä oletuksesta, että saavutettuaan tietyn pääoman hän elää mukavasti pääoman tuotoilla sinne hamaan tappiin asti. Harvempi näyttää huomioivan sen, että elämä on tosiaan rajallinen ja on sellainen mahdollisuus, että hyväksyy sen notta se varallisuus alkaa kuihtumaan pois tietyssä iässä; suoraan sanottuna ei kannata olla vauraimmillaan kuolinpäivän aamuna. No ehkä perillisten mielestä… ei sitäkään. Jokaisen on haettava paikkansa ja varallisuutensa.
Monelle nuukasti elävälle ihmiselle/ pariskunnalle riittää 50-vuoden iässä yhteinen noin miljoonan euron sijoitusvarallisuus loppuiäksi jos mahdolliset jälkeläiset ovat jotakuinkin täysjärkisiä. Yksineläjä voinee aloittaa himmailun muutaman sadan tuhannen pääomalla vastaavassa iässä.
Joo tuo on ihan totta, että perhe vaikuttaa toki aivan valtavasti FIRE:n tavoittamiseen. Ja toki perheen lisäksi moni muu muuttuja vaikuttaa asiaan, mitä elämän varrella tulee – lapset kuitenkin eniten muuttavat niin prioriteetteja kuin myös tietysti talouden kulurakennetta merkittävästi.
Ja samaa mieltä olen noista numeroista ja ikärajoista, miljoona on nuukille enemmän kuin tarpeeksi kahdelle hengelle loppuelämäksi, jos asuntolaina on maksettu – etenkin kun se eläkejärjestelmän kustatantama FIRE-lisä tulee suomalaisille sitten eläkeiässä (johon ei nykyään enää juuri luoteta, jonka takia sitä ei juuri laskelmiin koskaan oteta mukaan(.
Varmasti tyypillisimmät syyt keskeyttää firen tavoitteleminen ovat muutokset elämäntilanteessa tai tahtotilan loppuminen, sekä näiden yhdistelmä. Omalla kohdalla kapuloita laittoivat rataisiin työmotivaation katoaminen tehostustoimenpiteiden seurauksena sekä kahden lapsen syntymä.
Parin välivuoden jälkeen lähdin alkuvuodesta uusille urille ja pääsin sattumalta työpaikkaan, jossa vuorot kuluvat jalat pöydällä suuta soitellen ja monesti tunnelma on kuin karnevaaleissa. Kokonaisuudessaan kyseinen paikka muistuttaa miesparkkia, johon tullaan viettämään aikaa kavereiden kanssa, ruoka tuodaan suoraan nenän eteen ja saunassakin käydään työaikana esimiehen käskystä.
Tilanteen koen hämmentäväksi koska samaan aikaan kun työssä käyminen ei tunnu edes työssä käymiseltä, ja olen koko ajan pitkillä vapailla, niin en kuitenkaan ole todellisuudessa vapaa lähtemään talveksi etelän lämpöön tai hyppäämään mielijohteesta lentokoneeseen vain käydäkseni lentämässä. Toisaalta uskon että vapaana kaipaisin taas tuota erikoista työyhteisöä ja kavereita siellä, rahalla ei voi ostaa sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja hervottomia juttuja. Tiedän että nyt ollaan siirrytty vahvasti etuoikeutettujen ongelmiin, eikä myötätuntoa välttämättä ole luvassa kovin laajalta rintamalta.
Kuulostaapa hauskalta työpaikalta! Tämä kuvaa mielestäni hyvin juuri tuota ”vapauden” käsitteen dilemmaa. Oikeastaan kaipaamme varmaan aina jotain, jos olemme joko koko ajan töissä tai koko ajan vapaalla. Juuri siksi näen itse erittäin epätodennäköisenä, että koskaan täysin töistä irtautuisin, koska samalla toki omalla tavallaan irtautuisin myös yhteiskunnasta, yhteisöstä ja arjesta, jotka molemmat ovat mielestäni samalla tärkeä osa jokaisen hyvinvointia. Elämä ei kuitenkaan voi koko ajan olla jotain hurjaa ja uutta, koska siihenkin kyllästyy varmaan aikanaan.
Kiitos mainiosta kirjoituksesta! Ja toki myös kaikista aiemmista. Nostit monia hyviä pointteja + kommentoijilta muutama tärkeä nosto myös.
Voin itse allekirjoittaa tuon, että vaimo ja lapset muuttavat prioriteetteja paljon. Itse ainakin olen suuresti nauttinut saadessani olla lasten kanssa pidemmät pätkät kotona, vaikka se FIRE tavoitetta sitten viivästyttääkin. Mutta taas toisaalta minkälaista elämää haluaa missäkin elämänvaiheessa elää. Tässä elämäntilanteessa kun lapset ovat pieniä haluan pystyä olemaan heidän arjessaan vahvasti läsnä. Teini-ikään tullessa he eivät välttämättä niin paljon isin seuraa halua :D.
Mitä sitten tulee siihen, että nauttii niin työnteosta, ettei halua sitä lopettaa. Hienoa, jos sellaisen työn löytää, mutta veikkaan ettei se kovinkaan monelle tapahdu. Ja minusta osaltaan myös hyvä niin, sillä kyllä elämää on paljon työelämän ulkopuolellakin. Tähän toki vaikuttaa paljon omat arvot ja se mille aikaa haluaa antaa, mutta itse kyllä haluan mieluummin antaa aikaani perheelle/suvulle/ystäville/harrastuksille kuin tehdä pitkää päivää töissä. Tässä toki vaikuttaa vahvasti oman edeltävän sukupolven ratkaisut (lähisuku ja lähipiiri), joissa töitä painettiin paljon kun lapset olivat pieniä ja tätä ovat jälkikäteen kyseenalaistaneet. Lisäksi hyppäsivät työelämästä pois ennen eläkeikää, kun mahdollisuus siihen tuli, sillä halusivat tehdä elämällään muuta. Nämä esimerkit puhuttelevat itseäni paljon ja siten haluan itse viettää enemmän aikaa lasten kanssa kun ovat pieniä, vaikka se jokusella vuodella FIREä myöhästyttäisi.
Siitä olen ehdottoman samaa mieltä, että FIRE on hyvä tapa tutustua itseensä, omiin arvoihinsa ja siten löytää tie siihen elämään mitä itse haluaa elää. Eikä elää siten miten ympäröivä yhteiskunta/jne haluavat sinun elävän. Vaikeaa se usein on ja vaatii jatkuvaa pohdintaa, mutta näen sen hyvin tärkeänä, sillä mieluummin päivät tällä pallolla käyttää siihen, että elää omaa elämäänsä eikä jonkun toisen 🙂
Kiitos paljon hyvästä pohdinnasta! Ja joo kaiken järjen mukaanhan ihmisen prioriteettien pitäisi toivottavasti muuttua elämäntilanteen mukaan. Ja toivottavasti juuri tuo oma ajattelu kehittyy ajan myötä. Nostit myös mielestäni tärkeän pointin juuri tuosta oman elämän elämisestä.
Työ sanana on toki vähän sama kuin FIRE, että sillä on mielestäni vähän väärä klangi. Jollekin toisen harrastus voi olla toisen työ. Vapaaehtoistyön voi vaikka mieltää harrastukseksi tai työksi – varmaan täysin ihmisestä riippumatta. Ehkä tärkeintä onkin juuri se, että pystyy tekemään itselle mielekkäitä asioita niin pitkään kuin haluaa, riippumatta siitä ovatko ne jonku mielestä töitä, harrastusta tai jotain muuta.
Tuo valtion tuki on kiinnostava pointti kun se voi olla syy miksi suurin osa ei vaivaudu yrittämään – eläkekassat ovat käytännössä julkinen varainhoitopalvelu ja kaikki pääsee taloudellisesti riippumattomaksi 60 vuotiaana. Ihmisillä onkin tapana jättää asiat tekemättä nyt kun ”eläkkeellä kerkiee”. Tämän lisäksi työttömyystuki ja ilmainen koulunkäynti myös vähentävät työn tärkeyttä. Eli kynnys on korkea, varmaan korkeampi kuin esim. Amerikassa missä jokainen on opittava Firetäjäksi (tavallaan) jos haluaa lopettaa työntekoa ennen hautaa.
Kutsumusammatteista sanoisin vielä että itsekin olen semmosessa, tosiaan yksityisellä. Sijoittamista harrastan nimenomaan sitä varten että raha ei olisi este oman elämän toteuttamiseen – ilman että joutuisi harrastaman smalltalkia pukumiesten kanssa loputtomissa kokouksissa 😉
Jep, julkinen turva on ehdottomasti positiivinen asia siinä, että se on kuin onkin aito turvaverkko. Suomessa on vanhuusköyhyyttä mutta muihin maihin verrattuna, ero on aivan valtava. Koulutus, työttömyyskassat, terveydenhoito, kaikkihan näistä auttavat arkea valtavasti, mutta samalla lisäävät haastavuutta FIRE:n savuuttamiseen Suomessa JOS niitä ei ota laskelmiin mukaan. Amerikkalaiset laskelmat yhdistettynä Suomen progressiiviset verotukseen tekevät FIRE: n saavuttamisesta valtavan haasteen. Ja joo itsellä aivan sama.
En koe olevani kutsumusammattissa, mutta sellaisessa joka tapauksessa, jossa olen erittäin omassa elementissäni ja josta nautin valtavasti. Mutta se mistä pidän tänään, ei välttämättä ole enää se, mistä pidän 10 vuoden päästä, koska asiat ja ihmiset ympärillä muuttuvat, joten FIRE on hyvä selkämys tätä varten.
Tämä on kyllä kiinnostava aihe. Minun mielestäni FIRE ylivoimainen hankaluus on pirullinen yhdistelmä säästämisen aikajännettä (15v) ja sen sijoittumista keskelle perheen perustamisikää ja uran nopeinta nousuvaihetta: 25-40 ikävuosia. Sinä taisitkin olla nyt tuossa ikähaarukassa…
Sosiaalinen paine toimia normien mukaan kasvaa erittäin paljon kun perhe kasvaa samaan aikaan kun uralla etenee. Hyvin harva pystyy olemaan immuuni menestyvälle vertaisryhmälleen ja kulutus alkaa lipeämään samalla kun burnrate perheellisenä muutenkin luonnostaan kasvaa. FIRE muuntuu vaurastumiseksi ja turvatuksi keskiluokkaistumiseksi.
Oikeastaan ainoa keino muuttaa tätä mallia olisi aloittaa säästäminen huomattavan paljon aikasemmin, mieluiten heti synnyttyä. Omien lasten kautta tätäkin haavetta voi yrittää toteuttaa, heidän ensin tuhottua vanhempien FIRE haihattelut 🙂
Jep tuo on aivan totta, että etenkin perhe tosiaan on monelle se, joka katkaisee kamelin selän vaurastumisen kaaresta. Toivottavasti muutaman vuoden sisään pääsen myös katsomaan millaista lapsiarki on ja miten omat ajatukseni (ja kulutustottumukseni) sen myötä muuttuvat myös, olen tosiaan 31v eli aika tasalleen tuossa haarukassa.
Sosiaalinen paine ja tuo mainitsemasi keskiluokkaistuminen on mielestäni ehdottomasti suurin syy, koska siinä kohtaa rahaa alkaa kulua tosiaan tuohon keskiluokkaistumisen kilpavarasteluun yllättävän monella. Kiinnostaa kyllä ehdottomasti nähdä, toteutuuko tämä myös itsellä, vaikka ajatus tuntuu jotenkin tosi absurdilta 😀
Ja tosiaan lapsille sijoittaminen on monella tapaa hieno asia ja jos he päättävät FIRE:stä kiinnostua sen parempi (toki epätodennäköistä). Mutta rahakasvatuksellisesti lapselle sijoittaminen on todennäköisesti erittäin iso askel.
Joo itselläkin täytyy todeta että perhe ja erityisesti puoliso ovat hidastamassa matkaa taloudelliseen riippumattomuuteen. En kuitenkaan halua alkaa ajamaan omia fire tavoitteita perheen yhteisen nykyisen hyvinvoinnin edelle joten tässä on jouduttu tekemään kompromisseja molempiin suuntiin. Todennäköisesti näiden kompromissien takia fireä emme tule koskaan saavuttamaan ellemme jotenkin saa nostettua tulotasoamme aivan todella kovalle tasolle. No ainakin turvatumpaa tulevaisuutta saa vaikkei fore toteutuisikaan, sillä kaikki mitä matkalla saa säästettyä, auttaa sitten myöhempinä aikoina joko meitä vanhempia tai sitten meidän lapsiamme.
Ei tässä kuitenkaan kannata perhesuhteita rikkoa rahan takia joten näillä mennään. Tässä aika legendaarinen klippi, miten voi myös laittaa massin keräämisen elämän ykkösprioriteetiksi.
https://youtu.be/4LTpdKcZTD0
Perhe tosiaan yleinen teema tässä ja joo ehdottomasti, aivan kuten kaikissa muutenkin parisuhteessa ja perhettä hankkiessa, kompromissit ovat välttämättömyys. Ja juuri tuo onkin mielestäni se suuren oivallus matkalla FIRE:een, pääsi loppuun tai ei. Iso taloudellinen puskuri antaa niin paljon mielenrauhaa elämään, että pitäisi helpottaa niin omaa elämää kuin parisuhde-elämääkin. Tutkitustihan raha on käytännössä ykkössyy riitoihin, joten todennäköisesti hyvä taloudellinen tilanne auttaa myös parisuhdetta parempaan jamaan!
Ja enpäs ollut nähnyt tuota pätkää aikaisemmin, haha. Siinä on kyllä niin ultimaattinen FIRE, että itseäkin kauhistuttaisi.
Hyvä kirjoitus!
Itselleni ja luulen että monelle muulle fire on toiminut hyvänä innostajana etenkin sijoittamisen alussa, mutta harva joko pysyy innostuneena pitkään tai sitten pystyy toteuttamaan suunnitelmaa jonka loi innostuneena.
Kiitos! Ja joo juurikin näin. FIRE on tavoitteena äärimmäisen innostava, joka johtaa usein erittäin hyvälle polulle säästämisen ja sijoittamisen kanssa, mutta matkalla moni löytää varmasti paljon realistisempia ja sopivampia polkuja oman elämän yhdistämiseen säästämiseen ja sijoittamiseen, mitä pitemälle matkaa menee.
Voiskohan yksi syy olla myös se, että FIRE on täysin riippuvainen sijoitusten kehityksestä. FIRE:n alkuvaiheissa säästöt ovat se mikä ajaa varallisuutta ylöspäin, mutta 10-15v päästä sijoitettu pääoma ja tuotto alkavat olla sellaista luokkaa, että lisäsäästöt eivät ole järkeviä vaan kannattaa keskittyä elämään. Sitten paska osuu tuulettimeen ja tulee iso karhumarkkina joka syö parissa vuodessa salkusta puolet. Ei ole mitään takeita, että salkku koskaan palautuu takaisin. Tuossa vaiheessa päätä alkaa hajottaa kun parhaimmat vuodet elämästä on uhrattu kituuttaen kun sitä rahaa olisi voinut käyttää elämiseen. FIRE ei ole mitenkään taattua vaan todella paljon myös tuurista kiinni. Helppohan se on siinä kituuttaa ja sijoittaa kun salkku posottaa jatkuvasti koilliseen.
Tätä ei moni tunnu tajuavan. Nykyinen karhumarkkinakin on ”lopettanut” aika monta kotimaista sijoitusblogia.
Nimim. taloudellisesti riippumaton
Tämä on varmasti ihan totta ja samaa olen valitettavasti huomannut blogeissa, että moni on hiljentynyt merkittävästi viime vuosina ja viimeistään tuon koronakuplan tuoman karhumarkkinan seurauksena. Itselläni onneksi tulot ovat nousseet yllättävänkin tasaisesti sijoittamisen kanssa (ja menot eivät), niin sijoitetulla pääomalla on edelleen ollut merkitystä vaikka toki etenkin viime kuukausina salkku on kyllä sulanut paljon nopeammin, kuin rahaa on tullut tilille.
Mutta kuten joku viisas joskus sanoi, nousumarkkinat tekevät ihmisen vauraaksi, laskumarkkinat rikkaaksi. Laskumarkkina on kuitenkin oikeasti pitkäjänteiselle sijoittajalle pelkästään hyvä asia ja vaikka nousumarkkina on psykologisesti helpompi, ei se kuitenkaan oikeasti ole parempi asia varallisuuden pitkäjänteiselle kasvattamiselle.