Miljoona kertaa kiitos!

Tiukille se meni, mutta kuten toissapäiväisessä blogikirjoituksessani vinkkasin, toivoin, että tämän kirjoituksen vielä tänä vuonna pääsisin kirjoittamaan. Eli tarkemmin minkä?

Omavaraisuushaasteen sivulukukerta rikkoi eilen 30.12.2021 miljoonan sivulukukerran rajan vuodelta 2021!

Käytännössä Omavaraisuushaasteen lukijamäärät ovatkin nousseet nettovarallisuuteni tavoin vuodesta toiseen erittäin tasaisesti ja tässä kirjoituksessa avaankin hieman, miten luvut ovat kehittyneet vuodesta toiseen ja mikä tämän taustalla on.

Pitkäjänteisyys tuottaa tulosta – oli kyse sijoittamisesta tai bloggaamisesta

Kun aloitin bloggaamisen vuonna 2016, ensimmäiseltä vuodelta minulla ei ole tarkkoja statistiikkoja, sillä tein sen Blogger-alustalla. Vuodesta 2017 lähtien minulta löytyykin tilastoja blogin lukijamääristä, kun siirryin nykyiselle WordPress-alustalle ja historialuvut kuvaavatkin hyvin sitä matkaa, minkä olen itse bloggaajana käynyt – ja matkaa, jonka käytännössä lähes jokainen bloggaaja joutuu käymään.

Alla blogini luvut auki vuodesta 2017 vuoteen 2021 asti. Luvut siis kertovat kyseiset luvut juuri kyseiseltä vuodelta.

 

2017: Vierailijoita 18 072, sivulukumäärä 53 730
2018: Vierailijoita 74 563, sivulukumäärä 167 961
2019: Vierailijoita 156 765 sivulukumäärä 412 087
2020: Vierailijoita 289 614 sivulukumäärä 650 998
2021: Vierailijoita 449 104, sivulukumäärä 1 002 008

Vuosi 2017 on siitä mielenkiintoinen, että koko vuoden sivulukujen määrä vuonna 2017 oli n. 54 000 ja yksittäisiä lukijoita blogissa oli se n. 18 000. Tänä vuonna blogini kuukausittaiset luvut olivat isompia kuin näiden määrä koko vuonna 2017 yhteensä. Samalla luvuista näkyy hyvin, että blogin vierailija- ja lukijamäärät ovat nousseet tasaisesti vuodesta toiseen.

Tänä vuonna vierailijoita blogissani oli hieman alle puoli miljoonaa kappaletta – joka on äärimmäisen korkea luku suomenkieliselle – oikeastaan minkä tahansa aiheen blogille. Sivulukumäärä ylitti kuin ylittikin miljoonan, joka on niin iso luku anonyymille talousblogille, että voin myöntää, etten itse edes oikein ymmärrä sitä, vaikka sen näenkin omin silmin.

Yhteensä sivulukumäärä blogissani onkin tämän vuoden jäljiltä lähes 2,3 miljoonaa, josta suurin osa on syntynyt kahden viime vuoden aikana. Eli aivan kuin nettovarallisuudessakin, viimeisen kahden vuoden aikana on tapahtunut ylivoimaisesti isoin kasvu.

Halusin jakaa numerot lukijoiden kanssa sen takia, koska tämä kuvaa täydellisesti sitä, mitä pitkäjänteisellä työllä pystyy saavuttamaan. Oli kyse bloggaamisesta, sijoittamisesta, harrastuksista, työstä tai ihan mistä tahansa muustakin. Lukijamäärät eivät ole kasvaneet itsestään, vaan olen puskenut yli viiden vuoden ajan kaksi tekstiä viikossa eetteriin lähes poikkeuksetta jakaen niitä samalla aktiivisesti sosiaalisissa medioissa. Korkoa korolle-ilmiö parhaimillaan.

Tämä on vaatinut allekirjoittaneelta valtavasti aikaa uuden opiskeluun, tutkimiseen sekä kirjoittamiseen. Se, miksi olen tätä jaksanut näin pitkään on, että blogitekstini ovat auttaneet ihmisiä ja tuoneet myös itselleni uutta näkemystä asioihin kiitos asiallisten ja hyvien kommenttien takia niin blogissa, sosiaalisessa mediassa kuin sähköpostissanikin. Kuten olen monesti sanonut, auttaminen ja keskustelu  ovat bloggaamisen suola ja toivon, että jatkossakin pystyn käymään yhtä asiallista ja rakentavaa keskustelua blogini kommenteissa kuin tähän asti.

Esimerkiksi kesällä aloin kiinnittämään erityishuomiota etenkin kielioppivirheisiin ja typoihin, joita teksteihin oli eksynyt kiireessä, koska sain siitä useammankin kommentin. Ja erityiskiitos siitä, että pystyn tuottamaan näin paljon tekstiä nykyään ilman suurempia typoja, kuuluu tyttöystävälleni, joka oikolukee jokaisen nykyisen tekstini ennen kuin se Internettiin lävähtää. Tämä siitäkin huolimatta, että talous ja sijoittaminen ei ole hänelle samanlainen intohimo kuin itselleni. Ilman häntä joutuisin joko kirjoittamaan huomattavasti vähemmän tai kuluttamaan oikolukemiseen huomattavasti enemmän aikaa.

On myös hyvä huomata, että erittäin korkeista lukijamääristä huolimatta blogituloni eivät ole vieläkään räjähtäneet, joten rahaksi nämä luvut eivät ole vieläkään muuttuneet. Kuuden vuoden bloggaamisen jälkeen voinki sanoa, että anonyymia talousblogia ei kannatta aloittaa ainakaan euron kuvat silmissä killuen ja rikastumista toivoen, vaan tutusti rakkaudesta lajiin.

Blogini liikevaihto oli tänä vuonna n. 20 000 euroa, josta tuloksena viivan alle jää ylläpitokulujen jälkeen todennäköisesti n. 16 000 euroa (ennen veroja, jotka sitten syövätkin varmaan puolet tästä, joten käteen jää oikeasti n. 8000 euroa koko vuodesta), mutta avaan nämä luvut myöhemmin ensi vuoden puolella.

Eurot saattavat vaikuttaa isoilta jollekin, mutta voin luvata, että tuntipalkka tästä jää huomattavasti päivätyötäni huonommaksi – taloudellisesti järkevämpää itselleni olisi siis käyttää vain tämä aika työntekoon ja saldojen keräämiseen (ja niiden saamiseen rahana).

Kiitos siis miljoonasti jokaiselle Omavaraisuushaasteen lukijalle! Miljoona on jotain, mikä tuntuu samaan aikaan uskomattomalta ja innostavalta, mutta laittaa myös nöyräksi. Lukijamäärät blogissani ovat korkeammat kuin koskaan edes uskoin mahdolliseksi blogiani aloitellessa 25-vuotiaana kauppatieteiden opiskelijana, joka alkoi blogia pitämään ennen kaikkea päiväkirjana.

Tämän kokoluokan numerot tuovat myös vastuuta itselleni lukijoita kohtaan – laadun on pysyttävä hyvänä myös jatkossa ja vaadin myös itseltäni bloggarina enemmän, mitä enemmän lukijoita blogiini saapuu nyt ja toivottavasti myös tulevaisuudessa.

Erittäin suuri kiitos siis sinulle hyvä lukija sekä hyvää ja vaurasta uutta vuotta – Omavaraisuushaaste palaa ensi vuonna tuttuun tapaan!

 

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tieto uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram

 

14 kommenttia artikkeliin ”Miljoona kertaa kiitos!”

  1. Kiitos itsellesi, että jaksat tuottaa säännöllisesti laadukasta sisältöä! Tämä on periaatteessa ainoa sijoitusblogi, jota tulee enää luettua ja päivittäin käyn vilkaisemassa onko tullut uutta postausta. Sinänsä harmittaa, kuinka hiljaiseksi blogiskene on mennyt. Paitsi että tuotat laadukasta sisältöä, niin tykkään erityisesti siitä, kuinka aktiivinen kommenttikenttäsi on ja vastaat jokaiseen kommenttiin. Silloin harvoin, kun tulee jossain muussa blogissa käytyä, niin siellä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla. En jaksa edes lukea kirjoituksia, ellei ole yhtään kommenttia ja muut bloggaajat eivät edes vaivaudu vastaamaan/kommentoimaan.

    Jatka samaa rataa ja Hyvää uutta vuotta!

    Vastaa
    • Loistavaa! Jatka samaan malliin vaan. Hyvin asiallista ja analyyttistä tutkimusta harrastat ja nykyään lukaisen sinun kommentit aina ennen anteihin osallistumista.

      Hyvää Uutta Vuotta!

      Vastaa
    • Jertta: Kiitos paljon! Joo olen huomannut samaa, että blogit ovat hiljentyneet selvästi, vaikka itsellä on koronan takia etenkin ollut enemmän kuin koskaan aikaa oikeasti kirjoittaa. Ja noh, sijoituksetkin ovat tuottaneet paremmin kuin koskaan. Siitä ei varmasti siis ole kirjoitusinto kiinni monellakaan. Ja joo kommentit ovat aliarvostettuja, kuten varmaan itse kukin meistä usein saattaa sanomalehden jutuissakin tai vaikka Youtube-videoisssa mennä suoraan kommentteihin joskus, koska siellä saattaa usein olla se oikea viihde, haha! Itse toivon kuitenkin, että pääarvo on yleensä tektsissä ja kommentit sitä pystyvät täydentämään ja parantamaan.

      Aakoo: Hienoa kuulla, että antitetkstit ovat kelvanneet. Ne varmasti jatkuvat tästä ikuisuuteen, koska niitä on niin mielenkiintoista tehdä itsekin.

      Vastaa
  2. Ehdottomasti suurin kiitos sinulle tuottamastasi sisällöstä viime vuosina. Olkoon vuoden 2022 sisältö yhtä laadukasta, kuin aiempina vuosina.

    Hyvää uutta vuotta!

    Vastaa
  3. Wau! Onnittelut ehdottoman kovasta rajapyykistä! Talousblogeissa huomannut saman hiljentymisen kuin muutkin, nykyisin seuraan vain sinun blogiasi ja se saa luvan täyttää kaikki tarpeet 😀 Hah, Siitä haastetta! Mutta tosi puheessa olen kiitollinen. Kauttasi olen sisäistänyt monta juttua. Viimeisimpänä olen saanut puskuriani parempaan jamaan. Se kun totesin aika köykäiseksi kun luin juttuasi aiheesta.
    Innolla tulevaan vuoteen ja seuraavia miljoonia kohti 🙂

    Vastaa
    • Kiitos paljon! Vähän all-over-the-place talouden osalta blogini aiheet ovatkin, niin hyvin varmasti suurin osa taloustarpeista täyttyy, haha. Ja mahtavaa kuulla, että blogista on ollut hyötyä oikeaan muutoksen tekoon arkea varten, parempaa en voi toivoa.

      Vastaa
  4. Kiitos sinulle laadukkaasta ja kiinnostavasta blogista! Kuten muutkin jo mainitsivat, niin monet blogit ovat ikävästi hiljentyneet tai sitten postaukset ovat hyvin lyhyitä tai kuvapainotteisia (kuvat ovat kiva lisä, mutta häiritsee, jos ne vievät suurimman tilan).

    Kaipaan juuri tällaisia pidempiä juttuja, joita saa oikeasti lukea, eikä vain silmäillä. Kiitos siis siitä, että jaksat kirjoittaa, ja odotan myös innolla kirjaasi! Muutenkin blogisi on mukavan monipuolinen. Vaikka talousaiheet kiinnostavat, niin en jaksa seurata sellaisia blogeja, jotka lähinnä vain listaavat kuukauden tuloja/menoja, vaan kaipaan enemmän tekstiä, ja pidän siitä, että avaat kuukausikatsauksissa näitä tuloja ja menoja tarkemmin.

    Edellisessä postauksessa kerroitkin luetuimpia postauksia ja kärkeen pääsivät nuo listautumisanti-analyysit. Tämä hiukan yllätti itseni, mutta tavallaan ymmärrän, että niille on varmasti yleisönsä. Itse taas en ole näistä erityisen kiinnostunut, vaan lähes kaikki muut aiheet kiinnostavat enemmän. Mutta tämä on varmasti vain blogisi vahvuus, että kiinnostavaa luettavaa löytyy monille (ja arvostan kuitenkin kattavaa käsittelyäsi näiden listautumisantien kohdalla – siitä on varmasi hyötyä aiheesta kiinnostuneille).

    Hyvää vuoden alkua ja intoa edelleen kirjoittamiseen! 🙂

    Vastaa
    • Kiitos kauniista sanoista! Kuvat ja teksti ovat kyllä mielenkiintoinen aihe blogeissa, koska keskimäärin blogit ovat tosiaan nykyään tosi visuaalispainotteisia. Tekstipainoitteset blogit ovat selkeästi joutuneet jo vähemmistöön, kun tekstimuotoinen kuluttaminen muissakin medioissa on vähentynyt selvästi. Tämä on mielestäni iso sääli ihan koko ihmiskunnan näkökulmasta.

      Ja tosiaan, puhtaat sijoitusanalyysit ovat usein luetuimpia, mutta tämä johtuu varmasti siitä, että niihin moni löytää tiensä Googlen tai Somen kautta ja moni heistä ei ole vakilukija. Sijoittaminen itsessään on kuitenkin suositumpaa kuin koskaan Suomessa ja sijoitussisällölle tuntuu olevan tällä hetkellä Suomessa aivan valtava tarve – ihan kaikissa median muodoissa. Ei ole sinänsä sattumaa, että Helsingin Sanomatkin Vision perusti viime vuonna.

      Vastaa
  5. Kiitos sinulle menneistä vuosista.

    Kirjoitat laadukkaasti ja taitavasti niin, että tekstiäsi on miellyttävää lukea. Otat kantaa asioihin perustellusti.

    Luen säännöllisesti, mutta erityisellä mielenkiinolla nuo osakeanti kirjoitukset.

    Vastaa
    • Kiva kuulla, että osakeantitekstit ovat toimineet! Ja mukava kuulla, että tekstit ovat tuntuneet hyvin perustelluilta, se tarkoittaa, että ainakin osaltaan olen onnistunut siinä, mitä yritän teksteilläni tehdä.

      Vastaa
  6. Kiitos tuhannesti minunkin puolestani. Tämä on ainoa sijoitusblogi, johon olen jäänyt koukkuun ja lueskelen aktiivisesti. Kirjoitustapasi on innostava, asiapitoinen, mutta kuitenkin kepeästi luettavaa.

    Vastaa

Jätä kommentti