Ihmiskoe alkaa – vuosi minimalistina ja frugalistina

Minimalismi. Olet varmasti kuullut siitä. Miten se liittyy Omavaraisuushaasteeseen ja tulevaan vuoteeni? Siitä seuraavassa. Katsotaan kuitenkin ensin, missä olen tällä hetkellä. Viime vuosi oli minulle erityinen. Saavutin todella paljon erilaisia elämän virstanpylväitä. Oli KTM:ksi valmistumista, ensiasunnon ostoa sekä ensimmäisen 100 000 euron saavuttamista. Viime vuosi oli hurja. Tästä vuodesta tulee (toivottavasti) kuitenkin entistä hurjempi – tavoitteenani on elää koko kuluva vuosi minimalistina ja frugalistina.

Tähän kuuluu kaksi isompaa kokonaisuutta – eläminen minimikulutuksella sekä turhasta tavarasta eroon hankkiutuminen. Kolmantena pyrin myös käyttämään käytettyjä esineitä huomattavasti ennen kuin menneisyydessä.

Mitä on minimalismi?

Sain oman inspiraationi samasta lähteestä kuin Pohatta eli The Minimalists-blogista, johon törmäsin vuoden 2017 aikana. Taloudellisella riippumattomuuden tavoittelulla ja minimalismilla on paljon yhteistä, ja oikeastaan ne ovat vain eri säyvyjä samasta asiasta – antikonsumerismista. 

Kulutuksen lisäksi minimalismiin liittyykin erittäin oleellisena osana tavaran määrän hallitseminen sekä sen raju vähentäminen. Kaksi viimeistä asiaa ovat lähempänä aitoa minimalismia ja usein minimalistit saattavatkin kuluttaa huomattavasti enemmän rahaa kuin tavalliset säästäväiset ihmiset, koska he saattavat heittää pois tavaraa, joka myöhemmin täytyy ostaa uudelleen. Minimalistit eivät myöskään häpeile ostaa brändivaatteita ja maksaa pelkästään siitä.

Kyse minimalismisissa on ennen kaikkea tietoisesta elämäntavasta ja elämän merkityksellisyyden kokemuksesta. Näitä arvojen arvostuksesta löytyy esimerkkejä antiikin Kreikan filosofeilta asti. Nykyään minimalismia pidetään usein kuitenkin modernin kulutuskulttuurin vastaliikkeenä, mutta käytännössä minimalismia on aina ollut olemassa eri muodoissaan – nykyään kaikelle pitää vain keksiä nimi, jotta se saadaan kaupallistettua.

Minimalismia ei ole vain yhdenlaista ja käytännössä minimalismi ei aina ole kilpajuoksua tylsyyteen sekä täyteen askeettisuuteen. Minimalismia voikin käyttää punaisena lankana kaikissa tai vain tietyissä elämän osissa. Minimalismi muotoutuukin jokaisen ihmisen ympärille erilaisena. Itse lähden minimalismiin kulutuksen näkökulmasta. Pyrinkin siis minimaaliseen kulutukseen – niin materiassa kuin myös rahassa.

Mitä ”minimikulutus” tarkoittaa?

minimalismi
Minimikulutuksella näen palmupuita vain Internetissä

Minimikulutus tarkoittaa juuri sitä, miltä se kuulostaa. Tulen nipistämään kulutustani kaikkialta, mistä voin. Joku voisi sanoa, että elän suhteellisen säästäväisesti jo nyt, koska säästöprosenttini oli viime vuonnakin yli 65%, mutta tämä on vain osa totuutta.

Noin tuhannen euron keskimääräiset kulut kuukaudessa sinkkutaloudelle eivät ole mielestäni lähelläkään säästäväistä elämistä – lähinnä tavallista. Uskon, että pystyn pääsemään huomattavasti tämän alle kuten monena viime vuoden kuukautena pääsinkin.

Inspiraation projektiini herätti myös julkisuudessa liikkuneet numerot siitä, paljon ihminen tarvitsee minimissään elämiseen Suomessa. Vuonna 2014 asumismenojen jälkeen kohtuulliseksi minimikulutukseksi määriteltiin yksinasuvalle ihmiselle 675 euroa kuukaudessa. Suurin osa julkisesta keskustelussa pyörii sen ympärillä, että tämä määrä ei riitä mihinkään.

Opiskelijana joinain kuukausina kuitenkin tuo luku oli kuukauden kuluni mukaanlukien asumiskulut. Mielestäni perusterveelle ihmiselle 675 euron kuluttaminen + asunnon kulut on jo sellaista elämää, että siinä ei tarvitse pihistellä. Kun ruokaan kuluttaa sen 100-150 euroa kuukaudessa, mihin oikein kulutat sen 500 euroa?

Tarkoituksenani onkin siis samalla tutkia, että kuinka vähällä pystyy Suomessa oikeasti elämään. En lähde ihan äärimmäisyyksiin vaan pysyn minimikulutuksessa ostopäätösteni avulla ja järkevän elämäntavan avulla. En lähde dyykkaamaan roskiksia, jonottamaan ruokajonoon (joka olisi pelkästään törkeää tuloillani). En myöskään ajatellut varastaa vessapaperia töistä tai erottelemaan 3-kerroksista vessapaperia kahtia, jotta se kestää kaksi kertaa kauemmin.

Ei, pyrin minimoimaan kulutukseni vain jokapäiväisillä järkevillä kulutuspäätöksilläni. Katson ostoksiani tarkemmin, metsästän aletuotteita enemmän, mietin tarvitsenko tätä kaljaa sittenkään ja mietin isompia ostoksiani tarkkaan. Keskityn siihen mitä tarvitsen ja, että ostamani asiat ovat laadukkaita, mutta samalla edullisia – ja aikaa kestäviä. En itsekään tiedä siis tarkalleen, mitä minimikulutus ja minimalismi minulle käytännössä tarkoittavat, mutta uskon, että tämä vuosi on opettavainen kokemus niin minulle kuin lukijoillekin.

Hyvänä vertailukohtana voisin pitää muutamaa kuukauttani menneenä vuonna, jossa säästöasteeni nousi yli 80%:n. Jos pääseen samanlaisiin summiin itse kuukausittain tänä vuonna, on vuoden jälkeen taloudellinen riippumattomuus jälleen selkeästi isomman askeleen lähempänä kuin edellisen vuoden päätyessä.

Miksi juuri nyt minimalismi?

Ensimmäisenä syynä on se, että olen viime aikoina pohtinut elämää suhteellisen paljon. Tätä on auttanut blogin kirjoittaminen ja se, että opiskelujen, vaihtovuosien ja jatkuvien elämänmuutosten jälkeen elämäni on pitkästä aikaa ns. ”arkista”. Tämä antaa tilaa rauhoittua ja keskittyä miettimään sitä, mikä on minulle tärkeää ja mikä tekee juuri minut onnelliseksi.

Uskon, että minimalismin avulla löydän elämästäni ne asiat, mitkä ovat minulle oikeasti tärkeät – ja toisaalta karsimaan ne, joita en jää kaipaamaan. Koska tulen karsimaan vuoden alussa kulutustani erittäin rajulla kädellä, tulen varmasti luopumaan myös asioista, joista en halua luopua. Tänä vuonna opinkin siis varmasti paljon myös omista rajoistani ja siitä, mitä oikeasti kaipaan elämässäni. Pääsenpä varmasti samalla myös monesta turhasta esineestä, joita omistan, eroon.

Tämä on myös ensimmäinen vuoteni elämässä kun en saa opiskelija-alennusta tai muita opiskelijana olemisen etuja. Kuten kirjoitin artikkelissani, joka käsittelee opiskelijan etuja, voi näiden avulla säästää valtavia määriä rahaa elämisessä. Olisi siis omalla tavallaan huijausta tehdä tällaista testiä opiskelijaetujen alaisena. Pelkästään opiskelijaeduilla kokonaiskulutusta pystyy helposti alentamaan n. 30% tavallisen aikuisen kulutuksesta.

Toinen syy on se, että korkeasta säästöasteesta huolimatta tuntuu, että kulutukseni on lähtenyt hieman käsistä kahtena viimeisenä vuonna. Osasyynä tähän on luonnollisesti matkailu ulkomaille vaihtovuoden ja ex-etäsuhteen takia, mutta en silti ole tyytyväinen kulutusmäärääni.

Kulutin viimeisinä kahtena vuonna yksinkertaisesti mielestäni liikaa. On hyvä palata perusasioihin ja tutkia omaa kulutustani.

Kolmas syy on se, että pidän projekteista ja itseni haastamisesta. Ja koska olen siitä outo, että saatan jopa tykästyä kaupassa pihistelyyn, on tämä juuri minunnäköiseni projekti. Olen huomannut, että nautin enemmän elämän hallitsemista ja peruasioiden pohtimisesta kuin sen ajan käyttämisestä rahan tekemiseen (joka olisi toki myös toinen vaihtoehtoni matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen).

Viimeisempänä syynä onkin yksinkertaisesti se, että tämä auttaa minua saavuttamaan taloudellisen riippumattomuuden nopeammin. Kun kulutan vähemmän, säästän enemmän, jolloin voin myös sijoittaa enemmän. Kaiken kaikkiaan tämä on aika yksinkertaista. Uskonkin, että kiitos minimalismin pystyn säästää ja sijoittaa tänä vuonna enemmän rahaa kuin koskaan aikaisemmin. 

Turhasta tavarasta eroon

Kuten mainitsin, sen lisäksi että minimalismiin kuuluu vähäinen kulutus, on sen sydämessä ennen kaikkea materia ja sen tarpeellisuuden arviointi. Yksinkertaisin esimerkki turhasta tavarasta, josta meillä monella varmasti on kokemusta on esim. SodaStream, fidget spinner tai leipäkone. Aikoinaan nämä tuotteet olivat sellaisia, että jokaisen piti hankkia yksi kotiin. Se oli hienoa hetken. Ja sen jälkeen kotitaloudet alkoivat jälleen ostamaan Pepsi Maxia, leipää kaupasta ja jätämme fidget spinnerin keräämään pölyä kaapin pohjalle.

Esineet, joita ostamme ovat usein sellaisia, että ne on kiva hankkia, vaikka emme niitä tarvitsekaan. Minimalismi kysyykin jokaisen esineen kohdalla ”tarvitsenko tätä esinettä oikeasti?”. Esimerkiksi vähän aikaa sitten hypetetty Konmari on vain yksi minimalismin sivumuoto. Nimet vaihtuvat, mutta minimalismin tarve pysyy.

On tutkittu, että 95% omistamistamme asioista on turhia. Tämän pitäisi laittaa jokainen meistä ajattelemaan tavarakasojamme. Vaikka olen vuosien varrella etenkin muutoissa pyrkinyt pääsemään tavaroista eroon ja kulutan keskimääräistä suomalaista vähemmän, on jopa minulla törkeät kasat turhaa tavaraa.

Tämän vuoden aikana tarkoitus onkin siis kuluttaa ennätysvähän ja samalla päästä kaikesta jo kerääntyneestä turhasta tavarasta eroon. Kyse tuleekin todennäköisesti olemaan yhdistelmä minimalismia ja säästäväisyyttä (eli frugalismia) minulle sopivassa tasapainossa. Pohdintaa liittyen siihen, onko minimalismi minusta ajatuksena sääntöineen järkevä on myös varmasti tulossa vuoden varrella.

Mikä blogissani muuttuu?

Viime vuonna keskityin kirjoituksissani normaalin kuukausiseurannan ohella erityisesti opiskelijana säästämiseen sekä laajempiin taloudellisen riippumattomuutta käsitteleviin aiheisiin. Taloudellisesta riippumattomuudesta voi kuitenkin laajasti kirjoittaa vain rajatun määrän kunnes alkaa auttamattomasti toistamaan itseään.

Löydätkin tästä päivästä lähtien kaikki tärkeimmät, ajattomimmat ja suositummat tekstini taloudellisesta riippumattomuudesta sekä muista aiheista vuosien varrelta ”Aloita tästä” -välilehdestä. Toivon, että tämä auttaa kaikkia lukijoita löytämään kaikki heitä kiinnostavat tekstit Omavaraisuushaasteen olemassaolon ajalta.

Otan kehitysideoita vastaan, onko ”Aloita tästä”-välilehti hyvin lajiteltu vai pitäisikö sitä kehittää muuten, joten laita kommenttia mikäli sinulla on mitä tahansa ideoita siihen liittyen. Tavoitteeni on, että kirjoitusten määrän kasvaessa viikosta toiseen, uudet ja vanhatkin lukijat löytävät helposti parhaat tekstini, jotka kestävät aikaa ja joihin olen uhrannut huomattavia määriä aikaa.  

Tänä vuonna blogini teema tuleekin keskittymään erittäin vahvasti tavaraan, kulutukseen ja kulutusvalintoihin normaalissa arjessa. Luonnollisesti jatkan myös tavallista kuukauden ostos ja kuukausiseurantaa kuten ennen vanhaan, mutta laajemmat artikkelit tulevat keskittymään yhä enemmän siihen, mitä opin minimalistisesta elämäntyylistäni. Pystynkö nauttimaan elämästä minimalistisella elämäntyylillä ja näenkö elämän eri tavalla minimalistina?

Ajatuksissa on myös muutama lifehack-tyyppinen kirjoitus kulutukseen liittyen. Myös kuukausikatsaukset muuttuvat sen verran, että jaottelen joka kuukausi kulutukseni tarkemmin kuin aiemmin eri kategorioihin, jolloin lukijana sinä näet, paljon kulutan rahaa mihinkin tarkemmalla tasolla. Tämä on myös hyvä tapa ohjata kulutustani vuoden varrella, koska näen, mistä pystyn mahdollisesti nipistämään. Samalla lasken säästöprosenttini tulevaisuudessa yksinkertaisesti vain ilman lainanvähennyksiä.

Sijoittamisesta ja osakkeista kirjoitan varmasti myös jatkossa satunnaisen säännöllisesti kuten ennenkin, koska yhtiöiden tutkiminen ja sijoittaminen on aito intohimoni. Olit sitten uusi tai vanha lukija – tervetuloa mukaan seuraamaan vuottani minimalistina! Tästä tulee erittäin mielenkiintoinen vuosi myös itselleni, koska joudun haastamaan ajatusmallejani, joihin olen jo ehtinyt elämässäni urautua. Koko vuosi kaikkine yllättävine elämänmuutoksineen varmasti aiheuttaa omat haasteensa ja aika näyttää kestänkö vuoden loppuun asti minimalistina.

Tästä se alkaa!

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa ja liity matkalleni kohti taloudellista riippumattomuutta!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram

Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi

20 kommenttia artikkeliin ”Ihmiskoe alkaa – vuosi minimalistina ja frugalistina”

  1. Itselläni sinkkutaloudessa viime vuoden kulut olivat n. 4250 euroa (eli menot ilman lainanlyhennystä, vastiketta ja vesimaksua). Eli tuo tekee n. 354 euroa kuukaudessa. Tuossakin oli noin tonnin verran ”turhia” ostoksia sisustukseen, harrastuksiin jne. joita ei olisi välttämättä tarvinnut ostaa. Mistään en kuitenkaan mielestäni jäänyt paitsi tuolla n. 354 eurolla, ei tarvinnut mielestäni sinänsä pihistellä mistään vaan valintoja mihin sitä rahansa laittaa. Toki saan esim. lounareita, puhelimen ja puhelinliitymän työpaikan kautta, mutta jos näitä ei olisi niin ei niistäkään tulisi kuin ehkä max. 100 euroa lisää kuukausikuluihin puhelinliittymän ja lisääntyneiden ruokaostojen myötä. Eli jos en kävisi töissä, pärjäisin aika varmasti helposti 450 eurolla kuussa. 675 eurolla kuussa elelisin ihan herroiksi. Tuolla summalla kävisin helposti pari kertaa vuodessa viikon ulkomaanmatkalla.

    Vastaa
    • Hienoa kuulla oikean elämän esimerkkejä! Kulutuksesi pienuus on kyllä erittäin ihailtavaa. Siinä tulee mielestäni erittäin hyvin esiin pointti, mistä ajattelin kirjoittaa myöhemmin tänä vuonna lisää (yhden kirjoituksen aiheesta olen kirjoittanutkin: https://omavaraisuushaaste.com//elaminen-on-meille-erihintaista/ – nimittäin juuri tuossa sinun menoissasi näkyy hienosti se, että koska olet töissä ja saat töissä etuja, pienenee kulutuksesti entisestään – ja vaikka luvut ovat absoluuttisesti pieniä, onhan työssäsi saamat edut suhteessa muuhun kulutuksesi aika hyvät.

      Töissäkäynti lisääkin tuloja ja samalla vähentää menoja! Ja mainitsemasi esimerkit eivät ole edes ainoita kun on työterveydenhuoltoa, ja muita työsuhde-etuja näiden päälle riippuen työpaikasta.

      Ja tuo tonnin vara on mielestäni ihan hyvä, koska elämässä tulee varmaan joka vuosi jotain mitä ei oikeasti tarvitse, mutta pitää yksinkertaisesti elämäntilanteen takia. Ilman sänkyä voi elää, mutta kyllä se varmaan on iha hyvä hankkia, jos se hajoaa 😀

      Vastaa
  2. Onnea matkaan ja kiitoksia mielenkiintoisista julkaisuista tähänkin asti, joiden osavaikutuksesta omatkin elämän- ja sijoitustapojen remontit lähtivät käyntiin Jouluna mm. korkoa korolle ilmiötä julistamalla lähisukulaisille, ensimmäisillä suorilla osakeostoilla ETF:ien oheen, säästöprosentin/kulutuksen aktiivisempi seuranta ja ylipäätään katseen kääntäminen omaan hyvinvointiin.

    Mielenkiinnolla odotan mitä uusia säästökohteita keksitkään huikean kattavan Miten säästää rahaa? -postauksen jatkoksi. Turhasta tavarasta eroon pääseminen on kyllä hieno tunne. Itsellä ympäröivä epäjärjestys ja materiaöverit korreloi yllättävän suoraan päänsisäiseen zeniin.

    Vastaa
    • Kiitos ja hienoa kuulla, että blogini on edesauttanut taloudelliseen ajattelemiseen! Itsekin harrastan samaa julistusta aina tasaisin väliajoin, tosin onneksi voin suomalaiseen tapaan vain sujauttaa sivulauseessa, että kirjoittelen tällaista blogia, haha.

      Ja joo aika näyttää, mitä tässä keksii (järjen rajoissa). Aloitan tuon miten säästää rahaa-postauksen läpikäynnillä ja katson, paljon saan sen avulla säästettyä. Sen jälkeen pitääkin alkaa tekemään inventaariota omistamistani tavaroista.

      Vastaa
    • Joo nyt on elämä sen verran tasoittunut vihdoin (tai no tämäkin on suhteellista, kun mahdollisesti aika iso elämänmuutos tulee taas pian, mutta aika näyttää), niin uskaltaa ottaa vuoden tavoitteen. Varoitin kavereitani ja läheisiäni tästä projektista jo monta kuukautta etukäteen viime vuonna, joten minua ei katsota kieroon 😀

      Hyvin mahdollista, että juuri tuo mitä sanoit tulee toteutumaan! Ja päälle vielä vähän downsihftausta näin 27-vuotiaana, niin siinä onkin värisuora.

      Vastaa
  3. Eläkeläisenä elän aika vähällä rahalla toisinaan, mutta en pihistele kaikessa, esim. kulttuuria kulutan aika tavalla . Viime vuonna kuukausikuluni olivat 640-1000 euroa kuukaudessa.
    Helmikuussa oli pienin kulutus, 642,30 e. Vastike 213,35, kuolinpesän hoitomaksu 100 e (1/5), bussikortti 33 e, kuntosalikortin lataus 10 krt 24 e, opastusmaksuosuuteni Taidemuseossa, ovimaksu 1,- kopiot kirjastolla 0,40 e, lääkkeet 40,85 e, nenäliinat 1,45, wc-paperi 1,95 e, sitruunahappo 1,95 ja paheena pohjalla lotto 11,35. Ei sattunut sähkö- ja vesimaksuja helmikuulle. Heinäkuussa kului 20 e enemmän ja huhtikuussa 2 e sitäkin enemmän, keskimäärin 874 e kuukaudessa. Säästöprosentti oli yli 40 % (pienet tulot, pienet säästöt).
    Onnea yritykseen!

    Vastaa
    • Mielenkiintoista kuulla myös toisenlaisen elämäntilanteen kuluista! Kulttuuri on mielestäni erinomainen kulutuksen kohde, koska se on sielun ruokaa parhaimillaan. Itse viihdyn elokuvateattereissa keskimääräistä enemmän, mutta onneksi saan töistä tähän hyvät edut siihen.

      Kiva nähdä noin tarkat luvut! Loppuosa varmaan meni ruokaan tuossa listauksessa. Kiitos tsempistä!

      Vastaa
    • Kiitos! Odottelen itsekin innolla tulevaa vuotta ja sitä, mitä kaikkia ajatuksia ja tunteita tämä projekti minussa herättääkään. Toivon, että vuoden mukana tulee edes jonkin verran ahaa-hetkiä, joita voin käyttää elämässäni jatkossa ja jakaa lukijoiden kanssa.

      Vastaa
    • Oli hienoa kanssa nähdä, että sinäkin vähän vielä kiristät vyötä 😀 Vertailu ja vertaistuki on aina parasta näissä ettei tarvitse itse soolona tehdä. Ja siksi onkin ollut kivaa lukea myös muiden kommentteja tähän tekstiin, missä ihmiset ovat kertoneet omia kokemuksiaan pienestä kulutuksesta! Toivon, että tämä saa molempien blogien lukijat miettimään omaa kulutuskäyttäytymistään.

      Vastaa
  4. Minimalismi on ihanaa, kiva että keskityt näin mielenkiintoiseen aiheeseen! Ehkä saan vinkkejä ja opin uusia tapoja vähentää, minimoida ja kieltäytyä. Haluan haastaa itseni monella tapaa.

    Vastaa
    • Hienoa kuulla, että aihe herättää myös sinussa ja muissa lukijoissa samanlaista innostusta kuin minussa! Toivotaan, että saan valaistuksia vuoden varrella, joita onnistun jakamaan blogissani lukijoille 😀 Onhan ajatusmaailmani valmiiksi jo aika niukka, mutta yksi-kaksi astetta sitä saan varmasti vielä tiukennettua. Ja tavarasta varmasti saan luovuttua.

      Vastaa
  5. Toit kirjoituksessa hyvin esiin minimalismin ja kulutuksen välistä ongelmaa. Minua usein häiritsee minimalismista puhuttaessa, että keskitytään kaman pois heittämiseen eikä niinkään sisään tulevaan tavaravirtaan. Lopputulos voi hyvinkin olla sama määrä tavaraa jossakin kohtaa.

    Henkilökohtaisesti kannatan ainakin vaatteissa ja käyttötavarassa ”sopivaan” tavaran jemmaamiseen kaappiin, kun sitä että se pitää ostaa parin vuoden päästä kaupasta uudelleen. Lähtökohtaisesti vähän käytetyt tavarat ovat usein itselle arvokkaampia kuin kierrätyskeskuksessa ne ovat muille.

    Ihan mielenkiinnolla jään seuramaan, että mitä saat karsittua ja mitä koet kannattavana säilyttää.

    Vastaa
    • Samaa mieltä. Aluksi tämän piti olla vain ”minimalismi” vuosi, mutta kun tutkin asiaa enemmän, tajusin, että oikeastihan minimalismi saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa vielä suurempaan kulutukseen kuin normaalisti, koska asioita heitetään pois niin kovaa tahtia. Tästä säästäväisyyden ja minimalismin suhteesta minulla onkin jo teksti tuloillaan kunhan saan sen viimeisteltyä, koska ajatuksia on nyt jo herännyt paljon.

      Ja itsekin yleensä ostan uusia vaatteita vain 2-3 vuoden välein jo nyt, ja käytännössä vain silloin kun ne hajoavat. Kirppareita ja kierrätyskeskuksia ei kuitenkaan ole tullut kierrettyä, vaan tähän mennessä olen vaatteni ostanut uutena.

      Vastaa
  6. Hieno projekti aluillaan, mukava päästä kuulemaan sen etenemisestä!

    Itsellä on sen verran muuttoja takana (10) että tavarankarsintaa on tehty paljon enkä ole ehtinyt alkaa sitä keräämään. Tästä johtuen joitakin asioita on tarvinnut ostaa myöhemmin uudelleen. Esim. muistelee omistavansa jonkin keittiöesineen tai vaatteen, mutta ei sitä löydy mistään..

    Vastaa
    • Olet muuttanut hieman useammin kuin minä elämäni aikana 😀 (5). Opiskelujen loputtua kun muutin, karsin kyllä tavaraa erittäin rajulla kädellä ja heitin kamaa kaatopaikallekin jonkun verran, mutta nyt kun katson tavaraläjiäni, tuntuu, että en ole karsinut sittenkään kauhean aktiivisesti, koska turhaa tavaraa kyllä on edelleen liikaa.

      Tuo on varmaan aika yleistä juuri, että kun karsii tavaraa niin sitten huomaakin kohta sitä tarvitsevansa. Korostuu etenkin varmaan keittiövälineissä. Itse olen aika simppeli kokki, niin en tarvitse kauhean montaa eri keittiöesinettä, mitä en käytä usein.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Minimalisti Peruuta vastaus