Miten hallitusohjelma vaikuttaa matkaani taloudelliseen riippumattomuuteen?

Seuraan erittäin paljon yhteiskunnallisia asioita, mutta siitä huolimatta, en yleensä kirjoita politiikkaan liittyvistä asioista blogissani. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, että politiikassa usein aatteet taistelevat ennen faktoja ja keskimäärin jokainen politiikasta internetissä käyty keskustelu on täysin hedelmätöntä, koska sitä käydään vajavaisilla merkkimääröillä, faktoilla ja mustavalkoasetelmalla.

Omasta poliittisesta asemoitumisesta voin sanoa sen verran, että niissä vaaleissa, missä olen saanut äänestää, olen äänestänyt viittä eri puoluetta enkä ole äänestänyt yhtäkään puoluetta kahta kertaa putkeen. En ole löytänyt yhtään puoluetta, joka oikeasti jakaa suurinta osaa arvoistani, joten palloilen ainakin vielä tilanteen mukaan oikealta vasemmalle, liberaalista konservatiiviksi.

Mutta se, mikä minua nyt kuitenkin kiinnostaa on, miten tulevan neljän vuoden hallitusohjelma vaikuttaa matkaani taloudelliseen riippumattomuuteen, kun olen puolitoista vuotta sitten siirtynyt työelämään. Käydään siis seuraavassa läpi verokorotukset ja suurimmat muutokset, joita hallitusohjelman mukana on tulossa talouden ja verotuksen näkökulmasta.

Verojen nostaminen on pop

Politiikkaa on jatkuvaa kädenvääntöä

Oli selkeää, että kun saimme nyt pitkästä aikaa aidosti vasemmistoon kaartuvan hallituksen, olisi veronkorotuksia tulossa. 193 sivun hallitusohjelmassa mainitaan sana vero 265 kertaa. Eli kyllähän niitä korotuksia tulikin, mutta mielestäni yllättävän vähän tuli veronkorotuksia, jotka vaikuttaisivat minunlaiseeni korkeakoulutettuun hyvätuloiseen sijoittajaan.

Ensinnäkin, solidarisuusvero pidettiin ennallaan. Solidaarisuusveron alaraja on 74 200 euron bruttovuositulot ansiotuloista. Oma arvioni tämän vuoden ansiobruttotuloistani liikkuu n. 50 000 euron paikkeilla, joten jään vielä aika monen palkankorotuksen päähän tästä rajasta. Ja jos tulen neljässä vuodessa ”pääsemään” solidaarisuusveron piiriin, tarkoittaa se vain sitä, että palkkani on noussut niin paljon, että matkani taloudelliseen riippumattomuuteen kiihtyy entisestään. Täällä ei siis mitään minuun vaikuttavaa.

Toisena, yksityisen ihmisen osinkojen verotuksesta ei ollut mitään tarkkaa kirjausta hallitusohjelmassa numeroiden muodossa. Ei progressiivista pääomaveroa tai tiukennusta pääomaverotukseen osinkojen osalta. Selvitetään mahdollisuutta ulkomaisten rahastojen 5%:n lähdeveroon, joka toki muuttaisi rahastokenttää Suomessa merkittävästi, mutta uskon, että tämä jää vahvasti selvityksen tasolle. Hallitusohjelmassa oli muutenkin yllättävän paljon selvitettäviä asioita ja neljä vuotta on aika lyhyt aika selvitykseen ja muuttamiseen. En usko, että tässäkään tulee mitään vaikutuksia minuun.

Kolmantena, monelle omistusasujalle ja asuntosijoittajalle tuli hieman kuraa niskaan. Omistusasujilta vähennettään kotitalousvähennyksen määrää ja loput oman kodin asuntolainan korkojen vähennysoikeudesta poistetaan. Jäljellä oli tässä enää 30% vähennys, joka oli itselläni n. 200 euroa vuodessa n. 130 000 euron asuntolainastani, joten en jää tämän perään surkuttelemaan, vaikka 200 euroakin toki on rahaa.

Asuntosijoittajalle tuli kuitenkin hieman pelottaviakin uutisia, koska hallitus selvittää mahdollisuutta uudistaa asuntosijoittamisen verotusta siten, että laissa rajoitetaan oikeutta vähentää yhtiölainan lyhennyksen osuus vuokratuotosta. Kun miettii, kuinka paljon uutisia on viime aikoina ollut aivan perustallaajista, jotka ovat uusia asuntoja ketjuittain erittäin suurella lainavivulla, voi tämän toteutuminen johtaa erittäin arvaamattomiin asioihin etenkin uusien asuntojen hinnoissa ja näiden ihmisten taloudessa. Myös tässä tilantessa olen itse onnekas, koska yhtiölainaa ei minun omassa asuntolainassani ole.

Neljäntenä, vihervasemmistohallitus vaikuttaa pitävän etenkin haittaveroista, kuten olettaa saattaa. Suurimman osan lisärahoituksesta ohjelmalle hallitus näyttääkin pyrkivän saamaan haittaveroista, koska tarkoitus olisi kiristää ainakin seuraavia veroja entisestään:
– Tupakkavero
– Alkoholivero
– Virvoitusjuomavero
– Kaivosten sähköveroluokkaa vaihdetaan
– Polttoainevero
– Lämmityspolttoaineet

Olen henkilökohtaisesti siinä onnellisessa asemassa, että ainoastaan alkoholiveron nostaminen koskee minua. En polta, en juo limuja, en omista autoa, eikä asuntoani lämmitetä öljyllä. Se, että näillä kuitenkin pyritään keräämään n. 730 miljoonaa euroa, kertoo siitä, että suurinta osaa suomalaisista moni näistä veroista koskee.

Ja outoa kyllä näen, että moni näistä veroista koskee juuri tavallista pieni- ja keskituloista suomalaista, mikä on mielenkiintoista, koska kyseessä on kuitenkin selkeästi vasemmalle kaartuva hallitus. Minuun henkilökohtaisesti veronkorotukset eivät kuitenkaan tunnu juuri vaikuttavan- ainakaan suoraan.

Viidentenä, sana osake on suhteellisen vieras termi hallitusohjelmassa, sillä se mainitaan vain kerran ei-asunto-osakeyhteydessä. Ja tällöinkin puhutaan valtion osakeomistusten myynnistä. Osakeomistajille ei siis porkkanaa ole tulossa, tosin eipä näytä olevan tulossa keppiäkään, joten neljä vuotta osakesijoittaja voi todennäköisesti olla rauhassa ja osakesäästötilin voi ottaa käyttöön, jos siltä tuntuu. Pahimmat kauhukuvat osakesijoittajan näkökulmasta eivät siis toteutuneet.

Mitä yleisiä ongelmia näen hallitusohjelmassa?

Vaikka lukiovuosistani on jo aika kauan, on pakko mainita pakkoruotsin lisääminen takaisin yo-kirjoitusten pakollisiksi aineiksi. Ymmärrän, että RKP:lle piti antaa jotain, jotta he hallitukseen suostuvat, mutta tämä meni oman käsityskykyni yli. Olen itse ollut aina lahjakas kielissä ja kirjoitin ihan vapaaehtoisesti pitkän saksan, pitkän englannin sekä keskipitkän ruotsin, mutta tiedän kuinka monen – etenkin murrosikäisen pojan – motivaation pakkoruotsi tappaa, ei minulta tälle päätökselle ymmärrystä heru laisinkaan. Ruotsi ja suomi ovat molemmat supermarginaalikieliä maailmassa ja järkevämpää olisi vain pakottaa kirjoittamaan joku kieli äidinkielen lisäksi – jokainen sitten päättäköön onko se ruotsi, englanti, saksa, kiina, venäjä, ranska, espanja vai mikä.

Haittaveroista kuten alkoholi- ja tupakkaverosta pitää myös huomauttaa se, että nämä eivät ole Graalin malja, jota voidaan verottaa loputtomasti. Virohan joutui juuri vähän aikaa sitten laskemaan alkoholiverojaan, koska virolaiset olivat alkeent käymään Latviassa hakemassa juomansa.

Alkoholi- ja tupakkaveron nosto ei tule todennäköisesti nostamaan valtion tuloja niin paljon kuin hallitus toivoo vaan lisännee vain keikkoja itä, länsi- sekä etelärajan toiselle puolelle ihmisen asuinpaikasta riippuen. Haittaverot ovat kaunis ajatus, mutta niissäkin pitää ymmärtää rajat. On todennäköistä, että tulen myös itse hakemaan jatkossa taas juomani Virosta.

Vaikka mahdollisuus siihen, että laissa rajoitetaan oikeutta vähentää yhtiölainan lyhennyksen osuus vuokratuotosta ei koskekaan minua, näen tämän myös hieman pelottavana muutoksena, jos se tehdään kerralla liian rajusti. Mielestäni muutos on ihan ok, jos se tehdään asteissa ja ennustettavasti. Mikäli vähennysoikeudesta tiputetaan kerralla kuitenkin esim. 50%, menee niin monen asuntosijoittajan kassavirtalaskelmat kerralla päin seiniä, että se vaikuttaisi todennäköisesti arvaamattomasti niin omistus- kuin vuokra-asuntojenkin kysyntään ja hintoihin. Toivon, että päättäjillä on malttia tässä.

Kyllä hallitusohjelmasta hyvääkin löytyy

Pitää kuitenkin sanoa, että hallitusohjelmassa on myös hyvä asioita. Ensinnäkin täytyy kehua sitä, että väärän tiedon ja valeuutisoinnin leviämistä ehkäistään edistämällä medialukutaitoa muun muassa opettajankoulutuksessa, kouluissa ja nuorisotyössä. Medialukutaito sekä tiedon etsiminen ja sen oikeellastaminen on nykyään tärkein taito, mitä koulussa voi oppia sen sijaan, että opettelet kaikki Euroopan järvet ulkoa. Nykymaailmassa kaikki tieto on saatavillamme sekunnissa, meidän pitää vain oppia tunnistamaan oikea väärästä.

Myös alv-alarajan nosto 15 000 euroon, mikäli EU niin antaa, on mielestäni hyvä lisäys, joka saattaa lisätä intoa sivuyrittäjyyteen palkkatyön ohessa. 15 000 euroa täyden palkkatyön ohessa alkaa kuitenkin olemaan jo merkittävä summa ja mikäli omat tulot alkavat nousemaan siitä edelleen tasaisesti, on ehkä hyvä alkaa miettimään oikeasti yrityksen perustamista.

Hallitusohjelmassa oli myös maininta siitä, että start up-yritysten henkilöantien verotusta kevennettäisiin. En löytänyt mitään tarkkaa mainintaa siitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, koska hallitusohjelmassa luki vain ”Otetaan käyttöön start up -yritysten kasvua, rekrytointeja ja omistuspohjan laajentumista tukeva uusi toimintamalli”. Kuulostaa hyvältä, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa, jäi mysteeriksi minulle ainakin vielä.

Yhteenveto

Kun kuluttaa yhtä vähän kuin minä tänä vuonna ja elää suhteellisen terveellisesti, näyttää siltä, että uusi hallitusohjelma ei kauheasti raippaa sinulle anna. Tavallisen suomalaisen kulutus ja hiilinjalanjälki on kuitenkin n. 3 kertaa isompi kuin minun, joten erittäin monen lompakossa veronkorotukset tulevat näkymään aika näkyvästikkin.

Myös osakesijoittaja näyttää selviävän vähällä ja muutoksia ei näytä tulevan niin positiiviseen kuin negatiivisenkaan suuntaan.

Näyttääkin siltä, ettei edes vihervasemmistohallitus hidasta matkaani taloudelliseen riippumattomuuteen – toivoa siis on, että saavutan sen edelleen suht aikaisin! Miltä hallitusohjelman muutokset näyttävät sinun näkökulmastasi?

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista.

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram

4 kommenttia artikkeliin ”Miten hallitusohjelma vaikuttaa matkaani taloudelliseen riippumattomuuteen?”

  1. Politiikka on tosiaan parempi jättää niille ketkä ovat siitä kiinnostuneita. Jonkinlainen vaikutelma on vuosien saatossa syntynyt että tavallisen kansalaisen arkeen ei ole mitään merkitystä onko vallassa puolue laidalta tai toiselta. Järjestelmämme perustuu tietynlaiseen konsensukseen ja rajan siirto hallituksen tahtomaan suuntaan on yleensä varsin marginaalinen.

    Itse kuulun keskiluokkaan enkä näe muutaman kympin kiristystä tai helpotusta mitenkään merkittävänä vaan kyse on normaalista valtapelistä, vai voiko joku käsi sydämellä sanoa että esim polttoaineen hinnan nostaminen romauttaa talouden. Jännää nähdä kuinka tuleva hallitus puhuu vähäosaisten puolesta mutta kiristykset vaikuttavat ainoastaan heihin, koska keskituloiselle on sama vaikka olut tai tupakka kallistuu hieman.

    Tärkeintä on sopeutua tilanteeseen ja erilaisiin muutoksiin mahdollisimman nopeasti ja muuttaa sijoitussuunnitelmaa vastaamaan toimintaympäristöä. Mielestäni on turha tuhlata energiaa vouhotukseen maailman parantamisesta ja asioiden kritisointiin jos niihin ei voi vaikuttaa, järkevämpää on maksimoida perheensä hyvinvointia ja elämänlaatua.

    Vastaa
    • Hyvin sanottu! Itse uskon myös siihen, että niin kauan kuin hallitus on toimiva, niin kaikki on hyvin. Oli sitten kyseessä oikeisto – tai vasemmistohallitus. Sixpack-hallitus todisti sen, että kun on liian sekalainen seurakunta, ei neljässä vuodessa saada yhtään päätöstä tehtyä, joka on huonompi kuin se, että saadaan edes jotain aikaiseksi.

      Olen siitä ihan samaa mieltä, että turha vouhotus on jättää, koska suurin osa meistä voi vaikuttaa vain omaan tekemiseemme ja hyvinvointiimme. Ne, joilla on rahaa tai valtaa tehdä isompaa muutosta, niin heidän kannattaakin ajaa näitä asioita. Suurin osa meistä kuitenkin pärjää parhaiten vain vaikuttamalla silloin kun itse voimme ja muuten keskittyä niihin asioihin, mihin omassa elämässä voi vaikuttaa.

      Vastaa
  2. Hei.
    Et ollut huolissasi lämmityspolttoaineiden verojen korotuksista, sillä asuntoasi ei lämmitetä öljyllä? Outo vertaus, sillä onhan muitakin polttoaineita kuin vain öljy?
    Vai lämpiääkö asuntosi pelkästään sähköllä?
    Jota kenties tuotetaan vain tuuli, vesi aurinko tai ydinvoimaloissa. Mikäli näin on, siltikin kilpailevan energiamuodon hinnannousu saattaa heijastua verovapaammankin energiatuotannon hintoihin. Markkinataloudellisista syistä kenties.

    Vastaa
    • En sinällään ole huolissani kun itselläni tosiaan sähkölämmitys ja sähkö tuotetaan 100%:sesti vesivoimalla. Hyvä pointti kuitenkin siinä, että on vaikea ennustaa miten fosiilisten verotusten kiritys vaikuttaa uusiutuvan energian hintaan. Haluaisin ajatella, että ei se ainakaan uusiutuvien hintaa nosta, mutta aika näyttää!

      Vastaa

Jätä kommentti