Miten lomaraha lasketaan ja mikä on lomakorvaus?

Miten lomaraha lasketaan? Tämä oli minulle erittäin pitkälle työelämääni täysi mysteeri ja tuntuu, että suurimmalle osalle työntekijöistä se on edelleen myös suuri mysteeri ja suurin osa on vain tyytyväisiä siitä, kun lomarahat aikanaan saapuvat tilille. On kuitenkin hyvä olla tietoinen siitä, miten lomarahat lasketaan ja mistä se koostuu, jotta voit tarkistaa palkkalaskelman oikeellisuuden.

Vaikka olen ollut  ”vasta” 10 vuotta työelämässä, olen joutunut korjaamaan palkkalaskelmia enemmän kuin usein – ja kerran minulle maksettiinkin esim. lomarahaa, johon en ollut oikeutettu (osa-aikaisena) tuhansia euroja liikaa! Ei ollut kiva yllätys, kun näitä alettiin perimään takaisin työnantajan toimesta. Onkin hyvä huomata, että palkkakuitti kannattaa tsekata joka kuukausi, koska myös palkanlaskennassa on vain ihmisiä tekemässä töitä ja ihmisille käy tunnetusti virheitä.

Tänään mennäänkin syvälle lomarahaan, lomaltapaluurahaan sekä kaikkeen lomaan liittyvään palkkaukseen. Asiat, joita käsittelen asiassa pätevät vain henkilöihin, jotka ovat kuukausipalkalla ja tekevät täyttä työviikkoa. Osa-aikaisille säännöstöt menevät sen verran monimutkaisiksi, että en halunnut niitä tähän blogipostaukseen ympätä – ja kirjoitan tulevaisuudessa siitä oman kirjoituksen.

Lomarahan alkuperät

Olen aina rakastanut historiaa, koska vain jos ymmärrämme menneisyyttä, voimme ymmärtää ihmisiä sekä tulevaisuutta. Vaikka moni meistä pitää lomarahaa itsestäänselvyytenä, josta ei voi luopua (aivan kuten esim. opiskelijat pitävät opintotukea itsestäänselvyytenä Suomessa), on lomaraha suhteellisen tuore keksintö.

Lomarahaa ei ollutkaan olemassa ennen 1970-luvun alkua, jolloin Metalliliitto keksi lomarahan – myös nimeltään lomaltapaluurahan. Alkuperäinen idea lomaltapaluurahassa oli saada lakkoilevat työntekijät takaisin töihin ja varmistaa, että työntekijät palaavat lomilta takaisin työsorvin ääreen. Ja kiitos tämän, myös me pääsemme nauttimaan lomarahoista!

Kun ajattelee historiaa ja alkuperäistä ajatusta, omasta mielestäni on hassua, että lomarahaa edelleen maksetaan, mutta työntekijänä en toki voi olla kuin tyytyväinen. Omalla tavallaan on myös huvittavaa, että historiassa kehdattiin lakkoilla ja olla poissa töistä, vaikka palkkaa ei välttämättä saatu. Kertoo siitä, että ennen vanhaan omaa vapaa-aikaa arvostettiin enemmän kuin nykyään.

On myös hyvä huomata, että lomaraha on lähes aina sama asia kuin lomaltapaluuraha – nämä eivät ole erillisiä asioita kuin erittäin harvojen alojen työehtosopimuksissa. On siis todennäköistä, että myös sinun työsopimuksessasi lomaraha on yhtäkuin lomaraha ja lomaltapaluuraha. Tämän lisäksi on myös tietenkin loma-ajan palkka vielä erikseen – menee meinaa sekalaiseksi, mutta historia senkin selittää.

Loma-ajan palkka on kiinteä, lomaraha on työehtosopimuksen mukainen

Loma-ajan aikainen palkka on helppo ymmärtää. Sillä loma-ajan palkka on käytännössä sama kuin henkilön keskimääräinen palkka. Tämä sisältää luontaisedut vähentämättöminä rahoina (esim. lounaskortti). Lomapalkka maksetaan myös aina ennen lomaa tai sen ensimmäisen osan alkamista.

Lomaraha sen sijaan on useimmiten sovittu ammattiliitojen pöydässä ja työehtosopimuksessa, joten jokaisella on hieman erilainen sopimus alasta riippuen. On myös hyvä huomioida, että lomarahaa ei ole kaikilla aloilla, jos työehtosopimuksessa ei siitä ole sovittu.

Lomarahan määrä ja laskeminen – lomarahalaskureita löytyy joka tarkoitukseen

Lomaraha syntyy samalla tavalla kuin vuosiloman päivien määrät. Mikäli työnantajasi antaa lomarahaa, sen koko määräytyy täysin palkkasi mukaisesti. Hyvä nyrkkisääntö, jolla lomaraha lasketaan on yleensä työehtosopimuksissa puolet vuosiloma-ajan palkasta. Eli jos sinulla on kuukauden vuosiloma ja kuukausipalkkasi on bruttona 3000 euroa, on lomarahasi 1500 euroa.

Käytännössä saat siis kiitos loman palkkaa perus kuukausi palkkasi 3000 euroa + lomarahan palkkasi 1500 euroa eli yhteensä 4500 euroa (ennen veroja). Kiitos 1970-luvun Metalliliiton ja sen takia, että työntekijöitä piti joskus houkutella takaisin töihin.

Tässä kuitenkin on poikkeuksia, sillä esim. Kunta-alalla, AVAINTA:n ja YTHS:n työehtosopimuksessa työntekijä ansaitsee lomarahaa kuukausittain 6%, 5% tai 4% varsinaisesta kuukausipalkasta. Prosentti määräytyy työkokemuksen ja nykyisen työsuhteen keston perusteella. Korkeimillaan lomaraha voi siis näillä sopimuksilla olla jopa 72% palkasta ja alimillaan 48%.

Entäpä milloin lomaraha maksetaan? Lomaraha maksetaan samanaikaisesti vuosilomapalkan maksun yhteydessä tai lomaltapaluupäivän palkassa. On todennäköistä, että oma työnantajasi tarjoaa myös lomarahan muuttamista vapaapäiviksi. Itse en ole vielä lomarahoja kertaakaan muuttanut vapaapäiviksi, mutta etenkin myöhemmällä työuralla tämä on varmasti enemmän kuin tervetullut vaihtoehto.

Työehtosopimuksesta sinun kannattaa myös tarkistaa, oletko oikeutettu lomarahaan kun irtisanoudut töistäsi. Mikäli on, se osuus lomarahaan maksetaan ns. lopputilissäsi eli viimeisessä palkkassasi kyseiseltä työnantajalta.

Koska lomakorvaus ja lomaraha on niin työehtosopimukseen liitännäinen, seuraavassa olen koonnut muutaman haetuimman työnantajaliittojen ja työntekijäliittojen omat laskurit sekä esimerkit siitä, miten lomaraha lasketaan missäkin työehtosopimuksen alaisuudessa.

1. Kunta-alan työntekijät
2. PAM
3. AKT
4. TEHY
5. Rakennusala
6. Teollisuusliitto
7. Finanssiala

Yhteenveto

Lopuksi pitää todeta, että lomarahan laskukaava (niin yksinkertainen kuin se onkin) ja sen työehtosidonnaisuus on hyvä ymmärtää myös siksi, että se kannattaa ottaa mukaan verottajalle ilmoittaessa koko vuoden tuloja. Et halua, että tulorajasi ylittyy, mutta toisaalta et halua maksaa liikaakaan veroja. On siis monella tapaa omien etujesi mukaista olla tietoinen siitä, kuinka paljon lomarahoja sinun kuuluisi vuodessa saada, jotta voit arvioida verotasosi tarkalleen oikein.

Toivon, että tämä kirjoitus helpotti ymmärystä loman liittyvien korvausten syntymisestä ja jatkossa myös sinä pystyt tarkistamaan, onko lomapalkkiosi oikea!

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista päivityksistä!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram

Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi

2 kommenttia artikkeliin ”Miten lomaraha lasketaan ja mikä on lomakorvaus?”

  1. Vuodessa kertyy 30 lomapäivää. 6pvä talvi- ja 24 pvä kesälomaa. Niillä aloilla, joilla lomapäivä on myös lauantai kuuluu palkka myös lauantaipäivälle, vaikka lauantait olisi muutoin vapaat.

    Vastaa
    • Joo hyvä huomio, että tuo on TES:n mukainen alasta riippuen. Ja tosiaan joillakin aloillahan lomaa voi kertyä huomattavasti enemmän kuin tuo 30 päivää, esim. TES:stä sekä työuran pituudesta riippuen. Tärkeintä oikean summan laskemisessa varmasti on juuri tuo oman TES:n tunteminen sekä se kuinka paljon sieltä on oikeutettu lomapäiviin (omalla alallani se on 36 päivää).

      Vastaa

Jätä kommentti