Miten syödä halvalla – näin syöt alle 3 eurolla päivässä

Olen käyttänyt ruokaan järjettömän vähän rahaa koko tämän vuoden ajan. Minimalistivuoteni aikana olen saanut paljon ja jatkuvasti kysymyksiä siihen liittyen, miten saan pidettyä ruokakulutukseni yhden hengen taloudessa niin pienenä. Kulutukseni ruokaan on pienempää kuin opiskeluaikanani, joten en ihmettele, että niin moni lukija ruokavaliostani on kiinnostunut. Pyrinkin tekemään itselleni mahdollisimman halpaa ruokaa, joka on kuitenkin samalla myös suhteellisen terveellistä.

Minimalistivuoteni onkin nyt mennyt sen verran pitkälle, että on aika katsoa, miten itse pääsen tuohon lukuun ja mitkä ovat makuuni parhaat ruokalajit, joita suosittelen näin pienelle budjetille. Edullista ruokaa blogistani löytyy myös ruokakorivertailuni kautta, joten suosittelen tutustumaan myös siihen täällä.

Tänään esittelenkin siis reseptejä siitä, miten voi elää alle 3 eurolla päivässä! Kyllä, alle kolmella eurolla päivässä syöminen on mahdollista terveellisesti ja tasapainoisestikin.

Suurin osa ruuasta mitä teen on halpaa ja nopeaa ruokaa valmistaa, koska tykkään säästää rahan lisäksi myös aikaa.

Miten syödä alle 3 eurolla päivässä

miten syödä halvalla
Alle 3 eurolla päivässä voi syödä melkein näin hienosti

Kirjoitin blogissani muutama kuukausi takaperin ruokakorivertailustani, jossa vertailin itse ostamiani elintarvikkeita ja muita tuotteita Lidlin ja Prisman välillä.

Kyseisestä tekstistä saattoi saada jo vähän käryä siitä, mitä käytännössä syön työaikani ulkopuolella. Seuravassa kuitenkin kolme halvinta ateriaa, joita valmistelen yleensä.

En ole koskaan ollut kulinaristi ja voin sanoa suoraan, että ruoka on 99% ajasta minulle vain polttoainetta. Vaikka en ole koskaan välittänyt ruualla kikkailemisesta ja olen saanut kicksini muualta, niin vuosien varrella olen myös huomannut, että kevyt versio FODMAP-ruokavaliosta sopii vatsalleni parhaiten, joka myös rajaa ruokavaliotani hieman. Esim. tämän takia vaihdoin ruokavaliostani pastan perunoihin.

Seuraavassa siis halpoja ruokia opiskelijalle, työssäkäyvälle tai vaikka ihan kenelle tahansa, joka haluaa rahaa säästää.

Perisuomalainen klassikko – peruna ja jauhelihakastike

1 kg perunaa 0,59€
1 kg Sikanauta-jauheliha 23% 4,70€
4 dl Ruokakermaa 0,74€
2 rkl vehnäjauhoa 0,01€

Mausteita:

Mitä ikinä mausteita kaapista löytyykään (mustapippuri, jauhelihamauste, valkosipuli, suola jne.)

Annoksia syntyy: 5kpl
Annoksen hinnaksi tulee: 6,04 / 5 = 1,21 euroa

Tästä suomalaisesta klassikkoruuasta saakin halpaa ruokaa moneksi päiväksi. Ja omasta mielestäni erittäin hyvääkin sellaista! Toki ravintoarvot riippuvat tässä ateriassa lähinnä siitä, millaista perunaa ostat ja kuoritko sitä (lähtökohtaisesti en itse kuori perunoitani, koska suurin osa perunan ravinnosta löytyy kuorien välistä – mutta tämä on ikuinen väittelyn aihe).

Opiskeluaikojen pelastus – Linssiporkkanasose ja raejuusto

2 rkl öljyä 0,02€
2 porkkanaa (raastettuna) 0,22€
1 sipuli (pieninä paloina) 0,20€
1 kasvisliemikuutio Rainbow  0,69€
5 dl vettä 0€
2 dl punaisia linssejä 0,75€
1 rkl vehnä- tai maissijauhoa 0,01€
1 dl kasviskermaa 0,18€
(100 g raejuusto 0,5€) jos ei ole vegaani ja haluaa vähän lisää tekstuuria ruokaan. Vegaani voi korvata tämän myös jollain muulla ainesosalla, joka auttaa pitämään nälän poissa.

Mausteita:

Mitä ikinä mausteita kaapista löytyykään (mustapippuri, valkosipuli, suola jne.)

Annoksia syntyy: 2kpl
Annoksen hinnaksi tulee: 2,57 / 2 = 1,29 euroa

Kaksi tyttöystävääni ovat olleet kasvissyöjiä/vegaaneja (tuntuu olevan suhteellisen yleistä ikäisilläni nykyään) ja tämän takia olen tutustunut myös kasvisruuan ihmeelliseen maailmaan vuosien varrella. Tämä onkin varmaan lempireseptini, sillä se on halpaa ja hyvää ja erilaisten ruokarajoitteiden mukaisesti sitä voi muokata haluamallaan tavalla.

Opiskelubudjetti-reseptiksi tämä sopikin itselleni kaikista parhaiten. Ja kaiken lisäksi se on 100% vegaani! Myös raejuuston voi korvata jollain samanlaisella proteiinivegaanivaihtoehdolla, jos on täysin vegaani. Terveellinen ja tasapainoinen ateria, jossa ei juuri ollut lihaa. Liha kun on yleensä se kallein osa ruokaa aina. Ja toisaalta makaroni ja jauheliha tuli erittäin tutuksi myös opiskeluaikoina, joten tämä toi mieluista tasapainoa ainaiselle sikanaudalle.


Kiireisen perheen lapsiperheen arjen pelastus – Spagettipesto ja raejuusto

1kg Täysjyväspagetti 1,09€
Pestopurkki muistaakseni 1,99€

Annoksia syntyy: 4kpl
Annoksen hinnaksi tulee: 3,08 / 4 = 0,77 euroa

Koska minulla ei ole lapsia, voin myöntää, että tämän idean varastin muualta Internetistä kahden lapsen perheen äidiltä, joka totesi, että kyseessä on halpa ja hyvä ateria, joka on niin nopea tehdä, että se on erittäin usein arjen pelastaja. Ja lapset tykkäävät, kuten ne niin usein tykkäävät pestosta/ketsupista/mistä tahansa tomaattisetistä pastan kanssa.

Edelläolevien reseptien lisäksi täytyy mainita, että jos makuelämykset ovat sinulle tärkeitä ruuassa, tärkeintä onkin lähinnä varustaa oma maustekaappinsa omaan makuun sopivaksi. Hyvin maustettu ruoka tekee mistä tahansa ainesosasta maittavaa.

Kannattaa keskimäärin myös välttää valmiskastikkeita. Ruoka kannattaa keskimäärin maustaa itse, niin rahallisen säästön kuin ihan terveyssyistäkin johtuen. Valmiskastikkeissa on keskimäärin niin paljon piilosokeria, että elintasomaha tulee niiden avulla kuin itsestään.

Esimerkki päivän ruokavaliosta ja sen kustannukset

Aamiainen

Kaurapuuro ja voisilmä (0,05€)

Lounas

Peruna ja jauhelihakastike (1,21€)

Välipala

Ruisleipä (Vaasan Ruispalat) ja vapaavalintainen leivänpäällys (0,25€)

Päivällinen

Linssiporkkanasose ja raejuusto (1,29€)

Koko päivän ruokakulujen kustannus: 2,8 euroa

Kuten näkee, päivässä pystyy syömään enemmän kuin helposti alle kolmella eurolla. Tässä esittelemäni kolme reseptiä ovat vain pisara siinä valtameressä, josta halpoja reseptejä voi löytää. En itse kuitenkaan ole niin suuri makuelämysten ystävä, että kaipaisin monia kymmeniä reseptejä arkeeni, mutta makunsa jokaisella.

Keskimäärin halvalla syöminen onnistuu seuraamalla yksinkertaista vinkkiä – mitä enemmän ostat aivan puhtaita raaka-aineita ja mitä vähemmän niitä on prosessoitu, sen halvempaa ruoka on. Ja usein myös sitä terveellisempää se on.

Toki ruuan tekemisessä menee aikaa hieman enemmän, mutta mielestäni terveys on yksi niistä asioista, joista elämässä on yksinkertaisesti tyhmää karsia. Tämän takia en itse syö esim. einesruokia kuin aivan äärimmäisessä hädässä ja usein en syökään eineksiä kuin kerran-kaksi vuodessa. Myös välipaloissa itse tehdyt tulevat halvemmiksi, mutta toki ihan perinteiset leivät/rahkat/kaurapuurot eivät myöskään kauheasti maksa.

Syömme aivan liikaa

Jonkun silmää neljä ateriaa päivässä kolmella eurolla saattaa tuntua erittäin vähältä. Ja myönnetään, niinä päivinä kun itse urheilen, kaipaan usein viidettä ateriaa päivässä, mutta se usein on joko leipää/rahkaa joku muu halpa välipala.

Mielestäni syöminen ei kuitenkaan juuri eroa muusta kuluttamisesta. Me kulutamme aivan liikaa rahaa turhiin asioihin. Ja samalla me myös  ostamme aivan liikaa ruokaa ja syömme aivan liikaa – ja aivan turhia sekä epäterveellisiä ruokia. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, yli puolet suomalaisista on ylipainoisia! Lihavuus on aito elintasosairaus, koska elämme ikuisessa hedonistisessa oravanpyörässä, joka ruokkii yltäkylläisyyttä, mutta aivomme elävät edelleen jossain kivikaudella, jonka takia emme osaa syömistämme hillitä.

Kun huomasin, että olin itse lihonnut kun lopetin opiskelut ja olin mässännyt usein sipsiä/herkkuja viikonloppuisin, aloin seuraamaan myös syömistäni tarkemmin. Tein käytännössä kaksi asiaa: pyrin vähentämään herkkujen määrää huomattavasti ja toisena pienensin yksinkertaisesti annoskokojani.

Vasta kun olin pienentänyt annoskokoja, tajusin kuinka valtavia annoksia olin oikeasti syönyt. Ja jos esim. työruokalassa vertasin omaa lautastani työkavereideni lautaseen, saatoin huomata, että söin melkein puolet vähemmän pääruokaa (salaatti ei itsessään ainakaan minua täytä samalla tavalla, niin laitoin sitä sitten enemmän lautaselle).

Oli kuitenkin huvittavaa huomata, että kun olin pienentänyt annoskokojani, huomauttelivat jotkut työkaverini (vitsillä toki), että selviänkö varmasti noin pienellä annoksella. Vertailussa annokseni näytti pieneltä. Mutta absoluuttisesti se oli aina aika pitkälti lautasmallin mukainen. Sokeudumme syömisessä aika usein ja isot annoskoot johtavatkin yleensä lihoamiseen tai vaihtoehtoisesti ruuan heittämiseen roskiin.

Suomessa pelkästään kouluissa, työpaikkaruokaloissa ja ravintoloissa lentää kymmeniä miljoonia kiloja ruokaa roskiin joka vuosi. Tähän päälle kaikki ruoka, joka kotitalouksissa lentää roskiin ja en edes halua tietää lopullista numeroa. Tehotonta ja aivan järjetöntä, mutta niin arkipäiväistä nykymaailmassa, että olemme täysin turtuneet tähän täysin järjettömään menoon. Hullua.

Yhteenveto

Kuten omasta ruokakulutuksestani näkee, en kuitenkaan syö alle 3 eurolla päivässä joka päivä. Joskus saattaa mennä 4-5 euroakin päivässä, jolloin ruokakulutukseni laskeutuukin keskimäärin 120-130 euron tienoilla kuukaudessa. Tämä johtuu satunnaisista herkuista sekä vaihtelusta ruokavaliossani (en luonnollisesti syö pelkästään tämän kirjoituksen ruokia).

Koska en juuri leivo, halpaa leivontaa en pysty itse tekemään. Sen, mitä olen eräältä leipovalta tutultani kuitenkin oppinut on, että jos jaksaa itse leipoa leivät, pizzapohjat jne. säästää siinäkin pitkän pennin. Tämän lisäksi jos sinulla on oikeasti mahdollisuus vielä kasvattaa pihallasi tai vain parvekkeella kasveja/mausteita (eli olla oikeasti omavarainen), voi tässäkin säästää huomattavan määrän euroja.

Toivottavasti tästä kirjoituksesta oli sinulle hyötyä ja vastasi siihen kysymykseen, jota moni lukijoistani on ihmetellyt – miten ruokaan voi kuluttaa niin vähän rahaa?

Saa käyttää ja kokata!

Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

 

24 kommenttia artikkeliin ”Miten syödä halvalla – näin syöt alle 3 eurolla päivässä”

  1. Kasvisten, hedelmien ja marjojen määrä jää aika vähäiseksi tuolla linjalla. Puoli kiloa päivässä ei täyty pelkillä linsseillä, enkä perunaa laskisi siihen mukaan ollenkaan. Mutta jos vointi on hyvä, niin ei mitään ongelmaa. Vitamiinit ja hivenaineet varmaan ihan ok tasolla vähyydestä huolimatta.

    Vastaa
    • Ihan totta, että ei tuolla ihan virallista ruokaympyrää saada täyteen, mutta hyvin terveenä ja energisenä olen pysynyt, niin opiskelu, kuin nyt duuniajatkin. Oletan siis, että varmaan sillä suurimman osan asioista saa, mitä keho tarvitsee. Veikkaisin, että en söisi ruokaympyrän mukaan, vaikka en eläisi säästäväisesti. D-Vitamiiini on ainut, jota tulee otettua purkista kun päivät pimenee, muuten ruuasta tuntuu saavan kaiken tarpeellisen.

      Vastaa
  2. Iän, valikoiva vatsan ja omien kokemusten myötä olen alkanut arvostaa hyvää ja monipuolista ruokaa yhä enemmän. Edullista vaihtelua ja apua arkeen on löytynyt useasta paikasta, joista saa maukasta, myös erikoisruokavaliot huomioivaa hävikkiherkkua mukaan. Mitä useampi kokki, sitä monipuolisempi ruoka😉. Auttaa varsinkin silloin, kun ei aina tiedä tarvitaanko ruokaa vain yhdelle vai useammalle. Oma muutaman suosikin menu on paikallaan, mutta lisäksi voi katsoa välillä uusia ravitsevia sijoituksia….

    Vastaa
    • Itselläni tuntuu, että kun vatsa on muuttunut hieman valikoimmaksi, olen yksinkertaistanut ruokavaliotani entisestään ja samalla vähentänyt makuelämyksiä (joistain mausteistakaan kun vatsa ei välttämättä tykkää). Se on kyllä totta, että jos en asuisi yksin, niin ruoka olisi itsellänikin monipuolisempaa kotona, mutta kun kokkaa vain itselleen, teen yleensä vain nopeaa, kätevää ja hyvin säilyvää ruokaa. Eiköhän omakin ruokavalio monipuolistu entisestään myös siitä, kun joskus jonkun kanssa muuttaa yhteen.

      Vastaa
  3. Olen kyllä ihan samaa mieltä että ihmiset laittavat törkeästi rahaa ruokaan ja ihan turhaan kikkailuun/herkkuihin. Tosin tuo esimerkkipäiväsi ruokavalio on varmaan ihan ok jos on 50kg mies/nainen vailla lihaksia ja urheiluksi riittää lenkki 😀

    Vastaa
    • Jepp, luonnollisesti mitä isompi/mitä enemmän urheilee, sitä isompaa kulutus on. Kun on ollut pätkiä kun urheilee ja ei urheile, niin nälän taso aivan eri tasolla. Mutta tosiaan kuten kirjoitin, kun yli puolet suomalaisista aikuisista on ylipainoisia, voisi tuo ylläoleva setti sopia varmaan aika monelle raavalle miehelle ja naiselle siksi aikaa kun ollaan taas normaalipainossa, heh.

      Vastaa
  4. Olen n. 30-vuotias kaupungissa asuva mies ja olen nyt noin vuoden verran pitänyt tarkkaa kirjaa kuluistani. Ruokakulujen seuranta on mielenkiintoista. Lähellekkään tälle 3€:n tasolle en ole päässyt. Olen kuitenkin tavoitellut about alle 10€ päivätahtia ja monina kuukausina onnistunutkin siinä. Joka kuukaudessa on kuitenkin itselläni 1-2 tai useampi kalliimpi päivä kun syön ulkona niin joukkoon pitää saada myös näitä halvempia päiviä. Pakastevihannekset, riisi, pasta, pähkinät yms. muodostavat halvempien päivien ruokavalion. Annoskoon pienentämisen vaikutuksen olen myös itse huomannut!

    Olen keskustellut kavereideni kanssa ruokakuluista, monet ikäiseni syövät erittäin paljon lounaita ja päivällisiään ravintoloissa ja heidän ruokakulunsa huitelevat jossain 400-600€ kuukausitasolla. Jos edes kohtalaisella panostuksella pystyy tiputtamaan kulut 300€ tasolle kuukaudessa, saavuttaa tällä varsin helpolla tavalla vuositasolla jo nettorahaa ihan mukavan summan. ”Helpompaa” kuin tulojen lisääminen huomattavasti suuremmalla summalla, jotta jäisi saman verran nettorahaa.

    Vastaa
    • Ravintolassa kun käy suhteellisen aktiivisesti esim. työlounaiden takia, niin tuo 10€ päivässä on mielestäni ihan inhimillinen tulos. Itselläni samanlaisia kokemuksia ikäisistämme ihmisistä, jotka tuntuvat syövän ravintoloissa erittäin usein – ja kaikki maksetaan ihan omasta taskusta, eikä edes lounaseteleillä/korteilla. Yli 400€ kuussa ruokaan yhdelle henkilölle on aivan järkyttävä määrä rahaa.

      Täytyy vain toivoa, että nämä kaikki ruuat menevät kokonaan mahaan, koska ravintoloissa sitä ruokaa kuitenkin lentää usein myös aivan törkeästi roskiin.

      Vastaa
  5. Hei! Kirjastosta voi lainata kirjan Hyvää ja halpaa (Määttä&Rito) joka on täynnä todella edullisia ja ihan terveellisiäkin reseptejä. Viikkosuunnitelmat ja taulukot valmiina rahan säästöön ruuan suhteen.

    Vastaa
  6. Tästä postauksessa sain inspiraation meidän perheen loppukuun ruokabudjettiin, kiitos! Tällä viikolla ruokakauppaan meni hiukan alle 100 € sisältäen viikonlopun herkut lapsille ja itselle Pepsi Maxit! Meidän perheeseen kuuluu 2 aikuista (minä saan valvonta-aterian töissä, mies menee eväillä jsekä kaksi teinityttöä, joista toisella on keliakia). Tiukan paikan tullen saisin nipistettyä ruokamenomme noi 70-80 €/vko. Kohti ensi viikkoa :).

    Vastaa
  7. Itse olen hengenvaarallisen alipainoinen kolmella aterialla päivässä, ja lisäksi joudun käyttämään energiapitoisia lisäravinnejuomia. Jos söisin noin vähän, niin olisin jo kuollut.

    Vastaa
      • Kiitos. Vaikeaa on, kun yrittää säästää pakkomielteisesti, mutta energia jää liian vähäiseksi. Mistähän muuten löytyikään se kalorimäärä sille tonnikalapastalle, mikä tehty myllyn paras pastasta ja tonnikalasta ja kananmunasta?

        Vastaa
  8. Minulla ei ole kuin noin 300€ kuussa käyttää ruokaan ja tuntuu, että sillä on vaikea pärjätä, vaikka en juuri urheile. Olen tosin suht isokokoinen. Jos puuroa söisi ja tekisi kaikki ruoat itse, varmaan pärjäisi.

    Vastaa
    • Koko kyllä luonnollisesti vaikuttaa siihen, paljon tulee syötyä, mutta esim. itseäni huomattavasti pienemmän tyttöystäväni kanssa ollaan huomattu, että kun pienenettiin annoskokoja, niin alku oli hankalaa ja oli kyllä krooninen nälkä, mutta kun sitä tehtiin pari viikkoa, niin alkoi vatsalaukunkin koko pienentyä sen verran, ettei kumpikaan voinut syödä enää niin isoja annoksia.

      Kannattaa kokeilla etenkin annoskokojen pienentämistä alkuun, alussa toki vähä tuskallista, mutta keho tottuu siihen yllättävänkin nopeasti, jonka jälkeen miettii, miten alun alkaeen tulikaan syötyä niin paljoa 😀

      Vastaa
  9. Kyllä aika överiä väittää, että tuollaisella ruokavaliolla voi hyvin. Vähintään vitamiineja pitäisi ottaa purkista. Nekin maksavat, apteekit varmistavat hinnat taivaisiin. Lihaskato on varma tuolla dieetillä, puhumattakaan muusta. Voihan sitä muita neuvoa, mutta: Aivan älyttömiä itsensä tappo ruokavalioita, puhumattakaan allergioista. Jotkut neuvoivat, että spagettia ja pestoa, sillä muka syöttää perheensä halvalla. Aivan hanurista. Ei ole ihme, jos perhe heiluu proteiininpuutteessa, vitamiinien puutteessa väsyneenä; ja kuka tästäkin hyötyy? Sairausmenot kasvavat, syöpä lisääntyy, ihottumia ym. oireita hoidetaan kauheilla lääkkeillä kun ruoka-aineet tekevät oireet. Tulee vaikka mitä, mutta teollisuus pukkaa markkinoille yhä maustetumpia lihoja ym. koska ne ovat ilmeisesti jo mätänemispisteessä. Kumma kun maustamattomat maksavat aina enemmän. Allergisia rahastetaan törkeästi. Lopulta moni, joka ei ymmärrä oireiluaan; voi kärsiä juurikin erinäisistä lisäaineista, rampaten lääkäreillä; kun syy on ruoassa. Kuka muuten jaksaa elää pelkällä kaurapuurolla ja korpulla? Ei se kaurapuurokaan ole mikään pelastaja, kyllä sitä nyt muutakin tarvitsee kuin jotain sosesoppaa. Kyllä jokaisen elämään pitää suoda täysipainoinen (lue: täyspäinen) ravinto. Sehän on jo kansantaloudellista säästöä panostaa terveyteen. Toki aina perusjuttuja, mutta siinäpä pointti: Ne maksavat enemmän, turha väittää muuta. (Liha, kala jne.)

    Vastaa
    • Joo ei överihalpuus ja täydellisesti tasapainotettu ruokavalio luonnollisesti sovi yhteen – tämän toivottavasti jokainen ymmärtää. Jos kuitenkin on tiukkoja kuukausia tai aikoja esim. työttömyyden tai opintotukirahojen takia, on hyvä tietää, millä pystyy toimimaan. Itse opiskeluaikoina kuitenkin söin vielä tätäkin monotonisemmin (kuten varmasti moni muukin opiskelija tekee ja on tehnyt pakosta/laiskuduesta) ja pysyin siitä huolimatta terveenä ja energisenä. Luonnollisesti, jos olisin jatkanut makaroni ja jauheliha linjalla 10 vuotta, olisi se terveydessä näkynyt. Balanssi kaikessa on hyvä.

      Vastaa
  10. Tuosta kyllä puuttuu kasvikset, ei ole esimerkkipäivällä mitään tuoretta kasvista tai hedelmää. Eihän silloin C-vitamiiniakaan saa. Pestopurkki ja spaghettia ei myöskään ole oikein kunnon ruoka. Siitä puuttuu kasvikset, proteiini ja c-vitamiini. Jos ei ole pakko syödä näin pelkistettyå ruokaa, niin ei se kannata. Maksaa sitten vanhemmalla iällä kalliisti, kun tulee sairauksia enemmän.

    Mutta sinänsä olet kyllä aivan oikeassa siinä, että ruokaa kannattaa pelkistää, tehdä itse ja tukeutua kaurahiutaleisiin. Ei tuohon paljoa tarvitsisi lisätä, mutta euron parin verran päivässä kuitenkin niitå kasviksia ja hedelmiä.

    Ihan näin puutteellisesti ei kannata syödä, jos ei ole pakko. Eikä ainakaan suositella sitä muille.

    Vastaa
    • Jep, en usko, että kolmella eurolla tulee syötyä kuin silloin kun on oikeasti pakka ja monelle tämä toivottavasti on vain väliaikainen tila. Esim. opiskelujen tai väliaikaisen kulujen nousun / tulojen laskun aikana.

      Vastaa
  11. Söin itse vastaavalla tavalla kun syömishäiriöni(anoreksia) oli pahimmillaan, ainakin ravitsemusterapeuttini kauhistelisi tuota ruokavaliota monesta syystä! Liian vähän energiaa ja todella yksipuolista. Sentään itse söin monivitamiineja ja laskin että saan proteiinia ja kuitua tarpeeksi, vaikka kalorit olivat aivan liian pienet. Ihan liian laiha kyllä olin. Se että keho juuri nyt tuntuu vielä jaksavan hyvin tuolla ruoalla, ei tarkoita että saat siitä kaiken tarpeellisen, todellakaa! Puutostilat ja lihasten heikkeneminen, aivojen toiminnan ongelmat yms. Alkavat näkyä viiveellä ja kun oireet on sellaisia että ne itse havaitsee, ollaan todennäköisesti menty jo todellakin liian pitkälle, ja keho on kroonisesti nälkiintynyt. Sen korjaaminen onkin sitten työn takana. Nälkää pitää myös kunnioittaa, vaikka ei pidä tietenkään liikaakaan syödä ja ruoan on hyvä olla terveellistä ja monipuolista. Lähtökohtaisesti kehomme tietää mitä tarvitsee suurimmaksi osaksi, ellei ole syömishäiriö tms. Sekoittamassa pakkaa. Hyvä myös muistaa, että alipainokaan ei ole terveellistä, tuolla ruoalla nimittäin ei normaalipainossa pysy ellei ole aivan maahinen. Syömishäiriö polillakin kerrottiin, että lievä ylipaino on parempi terveydellen kuin vähäisinkään alipaino. Pitäkää ihmiset huoli itsestänne!

    Vastaa

Jätä kommentti