Muutamia tapoja kokeilla rahan tekoa netissä

Monet miettivät rahavirtojensa monipuolistamista ja internetti tarjoaakin mitä monipuolisimman kirjon mahdollisuuksia. Harva niistä kuitenkaan johtaa äkkirikastumiseen, vaikka tällaisiakin lupauksia kuulee.

Kuitenkin pienistä puroista voi kartuttaa lisätuloja suurempaan jokeen. Ja hyvä puoli netistä tulevista rahavirroissa on niiden alhainen riski. Yleensä huonoimmassakin tapauksessa menetät vain aikaasi ja muutamia euroja. Parhaimmillaan usean pienen rahavirran pystyttäminen kuitenkin voi kartuttaa merkittävästikin kuukausituloja

Hyvin hoidettuna pieniä netistä tulevia tulovirtoja saa lopulta hallinnoitua minimaalisella vaivalla, ja ne voivat toimia hyvänä osana tuloprofiiliasi.

Netti on pullollaan mahdollisuuksia tuloprofiilin monipuolistamiseksi. Tällä kertaa kuitenkin listasin näistä kolme, jotka näyttävät omaavan mielenkiintoista potentiaalia.

Suoratoimitus -eli Dropshipping-bisnes

Dropshipping on kerännyt paljon huomiota lähivuosina. Sen ideana on, että sinä pyörität verkkokauppaa mistä tilataan tuotteita. Aina tilauksen tultua sinä taas tilaat tuotteen kolmannelta osapuolelta. Oman verkkokauppasi ja tuotteen hinnan välisen hintaeron pidät itselläsi.

Tällä tavalla sinun ei täydy sitoa rahaa tuotteisiin tai varastoihin. Käytännössä pyörität vain kauppapaikkaa, mutta kolmas osapuoli hoitaa varastot ja lähettämisen. Näin pystyt periaatteessa tekemään voittoa ilman riskejä.

Tässä mallissa on hyvät ja huonot puolensa.

Sen plussapuolia on muun muassa, että toiminnan voi aloittaa alhaisella pääomalla. Samalla kun avaat verkkokaupan opit tärkeitä taitoja nettibisneksen ja sivustojen pyörittämisestä. Näitä taitoja voi myös myydä myöhemmin eteenpäin esimerkiksi freelance alustoilla.

Ongelmana on kuitenkin verkkokauppa markkinoille ilmenneet huijarit. Ulkomaalaiset toimijat ovat alkaneet pommittamaan myös suomalaisia kuluttajia, ja tämä voi rapauttaa uskoa pieneen verkkokauppatoimintaan pitkällä aikavälillä. Jos perustat dropshipping verkkokauppaa, onkin tärkeää, että homma toimii luotettavasti ja läpinäkyvästi.

Ulkopuolisilta toimijoilta ostaessa yksi etu on oman verkkokaupan tuotevalikoiman helppo muokkaaminen, kunhan asiakasvirtojen käytösmallit alkavat selvitä. Jos joku niche myy hyvin, voit alkaa keskittymään siihen. Huono puoli kuitenkin on, että olet vastuussa, jos toimitus takkuilee, vaikka et voisikaan asiaan vaikuttaa.

Tiedon luonti ja myynti

Verkossa suoritettavien kurssien suosio on jatkuvassa kasvussa. Ja verkko-opinnoista on tullut myös hyvää bisnestä.

Yksi hyvä tapa tehdä rahaa onkin luoda oma verkkokurssi. Tämä luonnollisesti vie aikaa ja vaatii taustoitustyötä, mutta verkkokurssi voi luoda hyvätkin passiiviset tulovirrat onnistuessaan.

Ottaen huomioon kilpailun kovuuden, ei kannata välttämättä valita trendikkäintä aihetta. Sen sijaan kurssin luominen omien mielenkiinnon aiheiden ja taitojen pohjalta voi auttaa löytämään juuri sopivan markkinaraon.

Verkkokurssin kehittäminen myös vaatii oman tietotaidon kasvattamista. Tämä taas on aina hyvä sijoitus omaan osaamiseen ja lisää oman henkilökohtaisen brändisi arvoa!

Jätä kommentti