Näin teen passiivista tuloa 3000 euroa kuukaudessa! Näin kotiäiti tekee 300 euroa päivässä! Jokainen meistä on nähnyt mainoksia ja otsikoita. Keskimäärin nämä jututhan ovat pelkkää sitä itseään. On myös ihmetarinoita siitä, kuinka joku kirjoitti kirjan, julkaisi sen Amazonissa ja tuli miljonääriksi sekä bestseller-kirjailijaksi yön yli.
Koska erilaisten tulovirtojen kokeilu ja tutkiminen on iso osa maksimointivuottani ja matkaani 100 000 euron vuosibruttotuloihin, en voinut olla itse kokeilematta tätä tapaa.
Olen käynyt luovan kirjoittamisen koulua, minulla on monta eri romaania e-sijoituskirjojeni ohella työn alla ja olen aina muutenkin rakastanut kirjoittamista. Osaan myös englantia hyvin (tosin en nyt ehkä sillä tasolla, että voisin olla oikea kaunokirjailija englanniksi), joten englanniksi kirjoittaminen ei olisi ongelma.
Päätinkin siis kirjoittaa runokirjan ja julkaista sen Amazoniin. En tiennyt itse prosessista mitään, joten syvennyin asiaan ja homma oli yllättävän simppeli. Seuraavassa siis tarina siitä, kuinka kirjoitin ja julkaisin kirjan kahdessa päivässä Amazonissa – ja kuinka siitä ei tullutkaan bestselleriä, vaan sen myynti epäonnistui täydellisesti!
Idea kirjaan ja prosessiin tutustumista
Tykkään blogin lisäksi kirjoittaa ennen kaikkea pitkää proosaa. Tiedän kuitenkin, että en olisi projektia saanut koskaan valmiiksi, jos olisin kirjoittanut aivan oikean romaanin englanniksi, joten itselleni jäi periaatteessa vain kaksi vaihtoehtoa, jotka saisi nopeasti markkinoille ja joilla oli nopean markkinatutkimuksen mukaan oikeasti myyntimahdollisuuksia Amazonissa – runous sekä eroottiset novellit.
En ole koskaan kokeillut kirjoittaa eroottisia tarinoita, joten vaikka haaste olisi sinänsä ollut mielenkiintoinen, päätin keskittyä runouteen. Ja vielä tarkemmin kamalimpaan runojen lajiin, mitä on olemassa – Instagram runouteen. Se myy hyvin, mutta on omasta mielestäni pitkälti yhtä onttoa kuin ”live, laugh, love”- taulut olohuoneen seinällä.
Joka tapauksessa kun olin päättänyt, että kyseessä on runokirja, piti miettiä teema. Kuin tilauksesta, juuri siihen aikaan syntyi meme ”ok boomer”, joka sopi täydellisesti runokirjan teemaksi. Kyllä, kirjoitin kirjan viime vuoden marraskuussa, mutta kirjoitan siitä nyt, koska nyt viimeistään tiedän, mikä oli lopputulema kirjan myynnin kannalta. Päätinkin nopeasti, että runokirjassa olisi kaksi eri näkökulmaa memeen, nuoren sekä boomerin näkökulmat ja ne vaihtelisivat kappaleesta toiseen.
Ideani kirjaan ei ollut yhtään pöllömpi ja kun ok boomer-paidat myivät ympäri nettiä kuin häkä, ajattelin, että nyt jos joskus olisi myös hyvä mahdollisuus ok boomer runoudelle.
Kaikki suunnitelmat olivat siis paikallaan, joten jäljelle jäi enää kirjan kirjoittaminen. Keräsin nopeasti ok boomer memejä sekä uutisjuttuja yhteen inspiraatiomateriaalikseni ja annoin palaa. Runojen kirjoittaminen ei sinällään eroa tavallisesta luovasta kirjoittamisesta mitenkään, sillä prosessi menee itselläni aina samalla tavalla.
Aluksi kirjoittaminen yskii, sitten iskee flow ja runosuoni alkaa kirjaimellisesti pulputtaa ja lopulta tulee turnausväsymys. Varasinkin kirjan tekoon yhden illan, jona aikana punnersin itsestäni ulos 120 englanninkielistä runoa aiheeseen liittyen.
Fiilis jälkikäteen oli aika euforinen, koska nautin kirjoittamisesta ja sen aiheuttamasta flow-tilasta erityisen paljon. Huvittavaa oli tyttöystäväni reaktio, kun hän kysyi samaisena iltana, että mitä tein tänään ja sanoin, että kirjoitin runokirjan.
Kirjan julkaisu ja hiljainen unohtuminen
Nukuinkin yön yli ja seuraavana päivänä vuorossa oli runojen editointi, muutaman uuden kirjoittaminen, oikeinkirjoituksen ja kirjoitusvirheiden tarkastaminen (ei vahvuuteni) sekä itse kirjan muokkaaminen e-kirja muotoon ja sen julkaisu Amazonissa.
Ensinnäkin täytyy sanoa, että Internet on tehnyt etenkin jenkeille elämän naurettavan helpoksi. Englanninkielisen kirjoitusasun tarkastaminen ilmaiseksi Grammarlylla on järjettömän helppoa ja toisaalta myös e-kirjan muodostaminen sen julkaiseminen Amazonissa Amazonin omilla työkaluilla on erittäin hyvin ohjeistettu ja erittäin helppoa.
Jos sinua kiinnostaa kirjan julkaiseminen ja tarvittavat työkalut siihen Amazonissa, tämän linkin takaa on hyvä lähteä alkuun. Tämä onnistuu helposti sinulta, vaikka et olisi itse Jenkki, joten sinänsä tasa-arvoista.
Stepit menivätkin näin.
1. Tarkistin kirjan runot sekä kirjoitusasut Grammarlylla
2. Muutin kirjan e-pub muotoon Amazonin omilla työkaluilla
3. Loin kirjalle kannen Amazonin omilla työkaluilla
4. Loin Amazoniin kynänimen runominälleni ja tein sille oman tilin (kynänimeksi päätyi Evan Detton, koska sillä ei löytynyt Googlesta ketään ja se voisi oikeasti olla jonkun nimi)
5. Julkaisin kirjan e-kirjana sekä fyysisenä kopiona Amazonissa!
Tässä käytännössä meni koko päivä, mutta kun miettii kuinka kauan tällaisten asioiden tekemiseen olisi mennyt vielä n. 10 vuotta sitten, on teknologia ottanut aivan hurjia askeleita eteenpäin. Teknologian kehittymisessä on niin hyviä kuin huonoja puolia. Kirjan julkaiseminen on helpompaa, jolloin siihen pystyy oikeastaan kuka vain.
Kun tutustuin Amazonien kirjojen maailmaan, opin, että on joitain ihmisiä maailmassa, jotka käytännössä tekevät tätä, mitä itse tein nyt testiksi – aivan työkseen. Eli käytännössä ihmiset julkaisevat 50-100 kirjaa vuodessa aiheista X, Y, Z ja täyttävät niillä Amazonin markkinapaikat.
Voimme olla varmoja siitä, että tuolla tahdilla kirjojen laatu on aivan yhtä korkea (tai jopa matalampi) kuin runokirjani taso. Tämä ei kuitenkaan ole Amazonin vaan kuluttajan ongelma ja Amazon onkin Alibaban tavoin hyvä esimerkki siitä, kuinka määrä tosiaan usein korvaa laadun.
Joka tapauksessa, kun kirja oli julkaistu, ei siis enää tarvinnut kuin odottaa, että kymmenet tuhannet ihmiset tulevat kirjani luokse, ostavat sen ja minusta tulee uuden ajan Rupi Kaur…
Yhteenveto – joskus onnistut, toisinaan opit
Rehellisesti en uskonut, että kirjaa olisi myyty yhtäkään kappaletta, vaan halusin vain testata, miten tällainen kirjan julkaisu käytännössä toimisi. Tulos oli isossa kuvassa suuri epäonnistuminen – taloudellisesta näkökulmasta – ja tällä hetkellä kirjaa onkin myyty 2 kappaletta, sen rating Amazonissa on kolme tähteä ja sitä on luettu Amazonin e-kirjaston kautta 100 kertaa. Parempi kuin nolla, heh. Euroja tällä koko prosessilla olen tienannut hurjat 12 euroa – tuntipalkaksi siis tuli n. 0,5 euroa.
Tärkein oppi itselleni oli ennen kaikkea e-kirjojen työkalujen oppiminen, joka auttaa prosessia sijoituskirjojeni teossa. Yleisesti myös hyvä oppi on, että kaiken maailman sadut äkkinoususta bestseller-listojen kärkeen ovat usein pelkkiä satuja ja muutenkin käytännössä kaikkeen menestykseen tarvitaan perslihaksia sekä pohjatyötä – mieluiten monia vuosia.
Tämän takia olen luottavainen, että sijoitus e-kirjani menestys tulee olemaan aivan eri tasolla kuin Amazonin. Panostan siihen 1000x enemmän ja tämän lisäksi kirjoitan siitä, mistä oikeasti tiedän paljon. Eli siis oikeasti ne tulevat vain olemaan paljon laadukkaampia.
Kaikesta huolimatta tämä oli mielenkiintoinen projekti ja hieno osoitus siitä, miten teknologia on helpottanut oikeastaan kaikkea kirjailijuuteen liittyen. Samalla se oli itselleni mielenkiintoinen osoitus siitä, miksi Amazon on ja tulee todennäköisesti tulevaisuudessakin olemaan maailman ykköspaikka kirjanjulkaisuun.
Itselleni tämä projekti oli hauska ja opettavainen ja toivottavasti se oli sitä myös sinulle. Ja mikä tärkeintä, jos kiinnostaa millaisia syvällisiä runoja raapustelin, voit löytää kirjani Amazonista täältä ja katsoa sen sisään ilmaiseksi – ja sen runoihin ”Look Inside”-nappulasta!
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tieto uusimmista kirjoituksista.
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
Tsemppiä kirjaan. Itsellä materiaalit aika done. Tulossa siis rahataitoja edistävä ja niiden kehittymiseen opastava kirja. 👌🤩
Kiitos ja onnea! Kirjassa on aina iso työ ja sen projektin loppuun saattaminen tuntuu aina erittäin palkitsevalta.
Kekseliästä, jännä suoritus! Saitko todella rahat tilillesi Amazonilta? Miksi päädyit kirjoittamaan englanniksi? Lisää kirjoja tulossa? Oletko ajatellut apurahan anomista?
Juu, ilman Amazonin maksamia rahojani tililleni en olisi tajunnut, että yhtään kappaletta oli edes myyty. Amazon on luotettava toimija, joten ei sinänsä yllätä, että rahat tulivat nopeasti tiltille. Kirjoitin englanniksi, kun kirjoitan muuten niin paljon suomeksi, niin tämä oli hauskaa vaihtelua – ja toisaalta kun Suomessa ei ole vielä omaa Amazonia, oli
Tekeillä on tällä hetkellä monta eri kirjaa sijoituskirjasta romaaniin, mutta kirjojen kirjoittelu töiden ohessa on aina suhteellisen hidasta, kun on vielä blogi ja sosiaalinen elämä. Lisää siis kirjoja on tulossa, mutta kysymys on, että millä aikataululla.
Apurahaa en ole viitsinyt anoa, ainakaan niin kauan kun käyn palkkatöissä. Tuloni ovat sen verran hyvät, että en apurahoja sinällään tarvitse ja jätän ne mieluusti niille, jotka niitä aidosti tarvitsevat. Voisin apurahaa hakea siinä tilanteessa, mikäli jättäytyisin töistä kirjoitusvapaalle!
Oletko harkinnut suomalaisia kustantajia, niitäkin on ilmaisjulkaisuihin. Mutta tienesti ei ilahduta mikäli kirjastot eivät kiinnostu. Puhun nyt siis paperikirjoista.
Jos kirjoitan kirjan suomeksi, ehdottomasti suomalaiset kustantamot ovat way-to-go. Suomalaiset kuitenkin shoppaavat suhteellisen vähän suomenkielisiä kirjoja Amazonista ainakin niin kauan kun sitä ei virallisesti Suomessa ole.
Sijoituskirjani osalta otin yhteyttä ihan perinteisiin kustantamoihin ja kun kyse tietokirjasta, mielenkiintoa pystyi kyselemään jo etukäteen. Vaikutti siltä, että ihan perinteisetkin tietokirjakustantamot olivat suhteellisen kiinnostuneita sijoituskirjasta, mikä oli positiivista. Kirjoitan asiasta kunhan pääsen kyseisen kirjan kässärin kanssa pitemmälle ja kontaktoin kustantamoja uudestaan.
Hauska tarina, joka tuli vastaan, kun googlettelin kokemuksia kirjan enkuksi julkaisusta! 🙂
Olen itse opetellut viimeiset 1,5 vuotta itsejulkaisemisen työläintä tasoa eli kunnon fyysisen kirjan julkaisemista omakustanteena. Siihen on tarvittu noita tekstissä mainitsemiasi ”perslihaksia ja pohjatyötä”, mutta onneksi niillä myös tulokset on saatu kallistumaan positiivisen puolelle (nyt mennyt 3kk julkaisusta).
Seuraavaksi lähden työstämään enkku-julkaisua kirjasta ja tavoittelemaan tuota otsikkosi Amazonin Bestseller -statusta. Sen ei muuten kunnon valmistelulla pitäisi olla mitenkään niin mahdoton kuin moni voisi luulla, joten katsotaan miten miehen käy!
Mahtavaa, että olet jaksanut pohjatyötä tekemään! Usein näissä kyllä menestys riippuu juuri siitä, kuinka paljon työtä jaksaa tehdä. Tietenkin tuuria tarvitaan aina mukana, mutta jotenkin mystisesti työmäärä aina lisää ”tuurin” määrää 😀 Tsemppiä matkaan ja jos jaksat/muistat, niin olisi mukava kuulla jatkokommenttina, miten homma on edennyt, kun se etenee.