Näin paljon kulutin rahaa vuonna 2022 – ja näin se jakautui

Olen seurannut vuosikulutustani siitä lähtien, kun muutin pois kotoa opiskelemaan n. 19-vuotiaana. Kaikki tämä lähti tarpeesta. Elin pitkälti pienillä sivutuloilla sekä pelkällä opintotuella, joten jokainen sentti oli laskettava tarkkaan. Tuttu tilanne monelle ihmiselle arkisesta elämästä.

Aivan ensimmäisten vuosien kulutuksesta minulla ei ole luotettavaa tietoa tallessa, koska ne menivät vanhojen tietokoneiden mukana, mutta opiskeluvuodesta 2015 lähtien, samalla kun aloitin kirjoittamaan Omavaraisuushaastetta, olen pitänyt kuluseurantaa pitkälti samanlaisella sapluunalla.

Kulujen jatkuva seuranta ei ole pelkkää Excel-harjoittelua vaan se auttaa ylipäätänsä pitämään kulutuksen järkevänä ja vähentämään elämälle täysin turhaa kulutusta, koska jos seuraa kulutusta jatkuvasti, huomaa kyllä, kun kulutus on ryöstäytynyt käsistä – tai on tullut ostettua paljon turhaa. Kulutuksen seuraamisen paras puoli onkin se, että se vähentää turhaa kulutusta ja auttaa yleensä keskittämään kulutusta niihin asioihin, jotka aidosti tuovat elämään sisältöä ja hyvää oloa.

Miltä kulutukseni siis näytti vuonna 2022, miten se jakautui aihealueittain sekä miten se vertautuu menneeseen seitsemän vuoden kulutukseeni? Siitä seuraavassa.

Kulutukseni vuonna 2022

Katsotaan alla olevaa graafia kulutuksestani viime vuodelta ja katsotaan, mistä se rakentuu sekä hieman myöhemmin miten se vertautuu aikaisempiin vuosiini.

Muutama tärkeä asia ennen kuin mennään lajitteluun. Asumiskulut sisältävät kotini vastikkeen, veden, sähköt, netin, lainojen korot sekä muut pankkimaksut. Asumiskulut eivät sisällä lainojen takaisinmaksua, koska ne lisäävät nettovarallisuuttani. Jos haluaa harjoituksen vuoksi laskea asuntolainan takaisinmaksun kuluksi, silloin kulutukseen voi lisätä n. 9000 euroa asumiskuluihin.

Puhelimen ja puhelinliitymän saan työpaikalta, joten en laske sitä tuloihin enkä menoihin, työ- ja arkinumeroni on sama. En laske lounaskorttietua ja sen käyttöä tuloiksi enkä menoiksi, koska se tulee palkan päälle ja maksan sillä myös tyttöystäväni ruokakuluja  esim. Woltin kautta.

Katsotaan siis kuluja yksi kerrallaan isoimmasta lähtien.

Asumiskulut (3297,79 €) ovat vuoden isoimmat kulut, mutta huvittavaa kyllä vain pienellä erolla ravintola- ja alkoholikuluihin. Asumme tyttöystäväni kanssa minun 100% omistamassani kaksiossa Helsingissä ja voit lukea täältä, miten olemme kulut jakaneet taloudessamme.

On selvää, että 50 neliötä on juuri ja juuri riittävä minulle ja tyttöystävälleni, ja olen jo kaksi vuotta katsellut Oikotiestä isompia asuntoja, mutta Helsingin asuinalueilla on vain vähän asuntoja, jotka osuvat speksiini. Olen asunut koko elämäni kerrostaloissa ja haluan myös jatkossa asua kerrostalossa, mikä on todennäköisesti aika harvinaista, mitä olen ihmisten kanssa jutellut.

Uskon, että muutamme isompaan asuntoon kolmen vuoden sisään kunhan hyvä löytyy jostain hyvän etäisyyden päästä kaupoista, päiväkodeista ja kouluista. Tarkoituksena olisi lapsiakin yrittää hankkia jossain lähitulevaisuudessa, joten ennen sitä isompaan asuntoon muuttaminen todennäköisesti tulee ajankohtaiseksi.

Nautin siis vielä pienistä asumiskuluista, koska tiedän, että tämä taso ei enää kauhean montaa vuotta kestä ja asumiskulut tulevat vain kasvamaan tulevaisuudessa.

Elintarvikkeet ja kulutustavarat (1976,1 €) sisältää kaikki ostokset, joita teen tavarataloissa ja ruokakaupoissa. Taloutemme ruokakoribudjetti on kuukausittain 300-400 euroa sesongista riippuen ja oma osuuteni siitä on suurimman osan ajasta 150 euroa kuukaudessa.

Tavoitteena kodissamme on myös pitää ruokahävikki lähellä nollaa, koska ruokaa lentää länsimaissa jo valmiiksi aivan vastenmielisiä määriä roskiin. Kuten saatat tietää, Suomessa heitetään 160 miljoonaa kiloa ruokaa roskiin joka vuosi. Hullua.

Tavoitteenani on tehdä myös suurin osa ruuasta itse, mutta etenkin vuonna 2022 laiskistuminen näkyi ja niin einestä kuin Wolttia pöydästä löytyi enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tästä johtuen kauppakulut pysyivät suhteellisen budjetissa ja samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina, mutta ravintolakuluissa näkyi selkeää nousua.

Ravintolat ja alkoholi (3268,6 €) on noussut lähes samoihin tasoihin kuin villeimpinä opiskelijavuosina. Ei niinkään sen takia, että alkoholin kulutukseni olisi lisääntynyt merkittävästi, vaan edellä mainitun Woltin takia.

Kulutuksen seurannassa hyvää on juuri se, että on helppo tunnistaa, mitkä asiat kulutusta nostavat. Kävimmekin keskustelua ravintola- ja alkoholikuluista tyttöystäväni kanssa ja pyrimme vähentämään ruuan kotiin tilausta moninkertaisesti kuluvana vuotena. Se on kalliimpaa, että myös usein epäterveellisempää kuin kotiruoka ja usein ainoa syy tilaukselle on oma laiskuus. Kuuluisasti, pitää siis ottaa itseään vain niskasta kiinni ja se onneksi on helpompaa, kun molemmat kotona on tähän sitoutuneet.

Toki, vaikka alkoholin kulutus ei erityisesti noussut, sen kuluttaminen on siirtynyt enemmän takaisin myös baareihin, mikä nostaa kuluja. Korona-vuosina alkoholia tuli pitkälti ostettua vain kaupoista, joka luonnollisesti näkyi budjetin laskuna – baarissa kaksi lonkeroa maksaa kauppasixarin verran, joten kulut moninkertaistuvat aika huomaamatta viihteellä ollessa.

Harrastukset ja liikunta (942,74 €) kulut olivat suhteellisen maltillisia, sillä liikuntaharrastukseni ovat lähinnä lenkkeilyä ja kotona jumppaamista, jotka ovat suhteellisen halpaa (ilmaista). Uusi korttipeliharrastukseni (ei ne Pokémon-kortit, millä aiemmin pelasin) kuitenkin poltti jonkun verran rahaa menneenä vuonna.

Käyn pelaamassa vielä tänä vuonna lajin EM-kisoissa Saksassa vuoden alussa, jonka jälkeen todennäköisesti lopetan pelin yksinkertaisesti ajan puutteen takia. Tulen vapaa-ajalla priorisoimaan ennen kaikkea blogia ja kirjan markkinointia tämän vuoden.

En kuitenkaan pelaamista koskaan voi täysin lopettaa ja seuraavana projektina minulla varmaan onkin oman kortti/lautapelin luominen pitkäaikaisen kokemukseni perusteella yhdessä gamer-kavereiden kanssa kunhan aikaa siihen löytyy.

Oletettavissa siis on, että nämä kulut tulevat laskemaan tänä vuonna merkittävästi, jos ihmeitä ei tapahdu.

Matkustaminen (1922,04€) nousi vihdoin ns. tavalliselle tasolle. Kävin viime vuonna niin Lontoossa työmatkalla kuin vapaa-ajan matkalla sekä Hollannissa kaverillani. Sen pitemmälle en päässyt lähtemään, koska pitkään suunniteltu Japani-Korea reissu meni mönkään Venäjä-sodan takia.

Uskoisin, että jatkan reissaamista tuttuun tapaa myös tänä vuonna, koska koronan takia reissaamisessa tuli lähes kolmen vuoden tauko, jossa en käynyt kuin työmatkoilla. Ehkä siis Aasian reissukin onnistuu vihdoin tänä tai viimeistään ensi vuonna aikataulullisesti.

Viihde, videopelit ja elektroniikka (915,14 €) sisältävät videopelit, erilaiset striimauspalvelut sekä viihde-elektroniikan. Saatat muistaa, että olen aito Nintendo-fanipoika aina siitä lähtien, kun olin 6-vuotias. Kulut ovat siis pitkälti videopelejä, striimauspalveluita sekä kulutuselektroniikkaa.

Ykköstriimauspalvelu elämässäni on aina ollut Spotify. Vuoden 2022 Spotify Wrappedin mukaan kuuntelen Spotifyta 80 689 minuuttia vuodessa ja 99% tästä oli musiikkia, koska podcasteja en vieläkään oikein osaa kuluttaa. Rakastan kaikenlaista musiikkia ja aina kun kirjoitan, kuuntelen musiikkia. Sama, jos olen töissä muualla kuin palaverissa, kuuntelen myös usein silloin musiikkia. Voisin maksaa Spotifysta monta kertaa enemmän kuin nykyään maksan ja se silti olisi täysin hinnan väärtti.

Videostriimauspalveluissa noudatamme sääntöä, että meillä on vain yksi striimauspalvelu kerrallaan. Arki on sen verran hektistä, että se on enemmän kuin tarpeeksi. Usein myös uusia mielenkiintoisia ohjelmia tulee striimipalveluihin siten, että vaihdamme aina siihen, mistä löytyy mielenkiintoisinta. Viimeisinä vaihdoimme Netflixiin Alice in Borderlandin kakkosseasonin vuoksi (joka muuten oli yllättävänkin hyvä ykkösseasonin kovan laadun jälkeen).

Videopelien osalta vuosi oli pitkälti hiljainen, mutta vuoden lopussa jouduin hassuun tilanteeseen, jossa en ehtinyt pelata kaikkia pelejä, kun ne julkaistiin! Tämä ns. pelibacklogin kertyminen on itselleni harvinaista, koska uusia mielenkiintoisia pelejä tulee tässä iässä niin harvoin. Tänä vuonna ehdin pelata The Legend of Zelda: Skyward Sword HD:n, Bayonetta 3:n sekä Pokémon: Violetin. Oli vaikea valita mikä oli vuoden paras kokemus, mutta yllättäen uusi Pokémon kyllä vei voiton, vaikka Bayonetta 3:kin aika pärisevä pelikokemus oli.

Terveys (77,21 €) oli ennätysalhaalla. Pysyin suhteellisen terveenä, mutta pari perusflunssaa kävin läpi. Koronan olen maagisesti onnistunut välttää ainakin virallisesti tähän päivään saakka. Tänä vuonna vuorossa on myös vähän terveempiä elämäntapoja lisääntyneen liikunnan ja paremman ruokavalion muodossa, joten toivotaan, että terveys pysyy jatkossakin erinomaisena.

Vaatteet, laukut ja ulkonäkö (489,76 €) sisältävät yhdet erittäin laadukkaat talvikengät, talvihanskat (n. puolet koko vuoden budjetista) sekä sekalaisen läjän arkivaatteita ja yhden parturikäynnin. Ulkonäköasioissa menen aina käytäntö edellä ja olen muodissa kerran 10 vuodessa eli silloin, kun muotiin tulee ne vaatteet, mitä aina käytän. Olen siis perinteinen suomalainen tuulipuku.

Muut (668,71 €) kulut pysyivät suhteellisen matalina tänä vuonna. Mukana on kaikki vakuutusmaksut sekä muita pienempiä kuluja, jotka eivät mihinkään yllämainittuihin lokeroihin mahdu. Muiden kulujen ollessa alle tuhat euroa, kertoo se usein siitä, että mitään älyttömän tyhmää ei tullut ostettua. Tämä on hyvä merkki!

Miten kulutukseni on kehittynyt vuosien varrella?

Tulojeni ja varallisuuteni kasvaessa koko ajan korkeammalle ja korkeammalle, nopeasti voisi luulla, että kulutukseni on kasvanut tämän kasvaneen elintason myötä huomattavasti. Todellisuus on kuitenkin huomattavan toinen.

Valmistuin siis KTM:ksi vuonna 2017, joten kuten huomaat, se vuosi on kaikkien aikojen kulutukseni ennätysvuosi. Syy? Etelä-Korean vaihto, joka edelleen oli elämäni parhaita kokemuksia ja jokainen euro oli siellä hyvin käytetty.

Muuten kulutukseni ei ole oikeastaan muuttunut mihinkään koko blogini olemassaolon aikana.

Salaisuuteni tähän on ei niin salainen, koska aiemminkin sen jo tekstissäni mainitsin – seuraan kulutustani joka kuukausi. Kirjoitan blogiini joka kuukausi kuukausikatsauksen, jonka avulla tiedän joka kuukausi, mitä kulutan ja miten kulutan. Kun käyn kaikki ostokseni läpi joka kuukausi, pystyn korjaamaan tuhlaamista käytännössä heti.

Kulutuksen selaamiseen ei mene kuin pari minuuttia kuukaudesta ja silloin tuleekin  tilivelvolliseksi itselleen siitä, mitä on tullut ostettua. Tämä on harjoitus, joka toimii ihan jokaiselle oman kulutuksen hallitsemiseen. Kuten kaikessa muussakin oman käyttäytymisen muuttamisessa, aina ensin pitää katsoa peiliin.

Joskus ihmiset eivät edes uskalla katsoa pankkitililleen, koska pelkäävät omaa kulutustaan. Tämän pitäisi olla aina merkki siitä, että jonkin on muututtava. Ensimmäisenä kannattaakin alkaa katsoa peiliin ja seurata omaa kulutusta ja sitten tehdä johtopäätökset faktatiedon perusteella. Kun tätä alkaa tekemään, saa karsittua tehokkaasti huonot ja turhat kulutustavat ja rahaa tulee käytettyä vain pakollisiin sekä niihin oikeasti tärkeisiin ja nautinnollisiin asioihin, joka parantaa niin omaa elämänlaatua kuin taloudellista tilannetta.

Vuoden 2022 säästöprosentti oli…

Torstain tekstissä käyn tarkemmin läpi tulojani tältä vuodelta ja mistä kaikista lähteistä niitä kertyi sekä kuinka paljon, mutta kuten kulutusanalyysiin kuuluu, pitää katsoa mikä oli koko vuoden säästöprosenttini.

Jos olet lukenut kuukausikatsauksiani, muistat, että lasken säästöprosenttini verojen jälkeen. Tulot sisältävät ansiotuloni, mutta ei pääomatuloja osake- tai asuntosijoituksista eikä toiminimeni tuloja (joka sisältää pitkälti vain blogituloni). Säästöprosenttini on siis puhtaasti koko vuoden kulutukseni jaettuna koko vuoden palkkatuloillani.

Koko vuoden 2022 säästöprosentiksi tulikin siis 77,32%, mikä on uusi ennätykseni ja johon olen erittäin tyytyväinen. Tavoitteeni on liikkua yli 70%:ssa säästöprosentissa ja lähes 80%:n säästöprosentti on taso, mistä en pysty kauheasti edes parantaa kuin tuloja merkittävästi lisäämällä. Fakta kuitenkin on, että kulutus ei tästä tule kauheasti enää koskaan laskemaan elämän luonnollisesta eteenpäin menemisestä johtuen.

Toivon, että kulutukseni avaaminen näin tarkalla tasolla oli silmiä avaava ja ajatuksia herättävä kokemus!

————————————–
Voit ennakkotilata sijoituskirjani Viisas Sijoittaja – tunne itsesi ja osakemarkkinat Tammen verkkokaupasta alekoodilla VIISASSIJOITTAJA30 30%-alennuksella nyt vain 24,50 euron hintaan! Tarjous voimassa vain ennakkotilauksen ajan.

Jos olet uusi lukija ja olet kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa jo yli 700 tekstiä, joten olen varma, että löydät etsimäsi. 

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter

Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

8 kommenttia artikkeliin ”Näin paljon kulutin rahaa vuonna 2022 – ja näin se jakautui”

    • Kade! Mielestäni ensikertalaiselle sopii hyvin alkuun etenkin nuo perus ”turistirysä”mestat eli käyttännössä Sky Tree, Meijin-temppeli sekä Shibuya Crossing. Oma lempparikaupunginosa näin nörttinä on Akihabara, missä olen Pokémon-korttipeliturnauksissakin käynyt pelaamassa. Tokio on niin valtava kaupunki, että siellä erittäin vaikea mennä pieleen, koska kaikkialla on oikeastaan jotain mielenkiintoista.

      Jos uskaltautuu vähän kaupungin ulkopuolelle, niin Mt. Takao on erinomainen ulkoilupaikka vain tunnin juna/metromatkan päässä.

      Vastaa
  1. Kommentoisin edelleen, että myös lainanlyhennys on pakollinen kulu, joka pitäisi ottaa huomioon. Jos se ei kulu, niin miksi ei samalla ottaisi millin asuntolainaa kun pelkät korot pitää maksaa?

    Vastaa
    • Jep, klassinen ikuisuuskysymys. Mutta syyhän tosiaan on edelleen se, että näyttäisi hämmentävältä, jos säästöprosenttini olisi matala, mutta silti nettovarallisuuteni nousisi. Tämä on vain kirjanpidollinen juttu ja toisaalta menee enemmän yksi yhteen myös sen kanssa, kun aikanaan asuntolaina on maksettu pois – joten antaa realistisemman kuvan kulutuksesta myös sen jälkeen.

      Mutta tosiaan kaikkia niitä varten, joiden mielestä asuntolainan takaisinmaksu on kulu niin mainitsen aina tekstissä, kuinka paljon lainaa makselen vuodessa, niin kaikki tieto tekstistä löytyy molempien laskutapojen kannattajille.

      Vastaa
  2. Omasta mielestäni ihan järkevää ettei lainalyhennystä laske menoksi tällaisissa laskelmissa, samalla logiikalla kaikki sijoitukset olisivat menoja koska onhan ne käytettävissä olevasta rahasta pois.

    Taisi olla korontarkistuspäivä loppuvuodesta kun noin pienet asumismenot?

    Vastaa
    • Jep, eipä tässä oikeaa tapaa ole, kun ei mitään virallista tapaa merkata. Tämä sopii itselle parhaiten!

      Ja joo elokuussa taisi olla kämpän korontarkistuspäivä eli tällä hetkellä korko on 1,65% (12kk euribor) + 0,5% marginaali. Ihan hyvä ajoitus, kun ensi elokuussa varmaan ollaan tämän tammikuun tason alapuolella.

      Vastaa

Jätä kommentti