Uudelleenkäynnistin talouteni – en äkkirikastunut

Ensimmäinen kuukauteni minimalistina ei ollut paras kuukauteni numeroissa – tiedän sen jo nyt. Tammikuulle osui parhaan kaverini häitä ja niihin liittyviä kustannuksia sekä suuria elämän one-off kustannuksia kuten pari vaatetta sekä pyykinpesukone. Tammikuu oli projektilleni kuin joka viikko ryyppääminen ihmiselle, joka lupautui olemaan tipattomalla tammikuulla.

Vuoden alun jälkeen onkin aika laittaa päälle kovempi vaihde. Ensimmäisenä karsin elämästäni kaiken turhan kulutuksen. Siinä minua auttaa viime vuonna kirjoittamani miten säästää rahaa -kirjoitus, jossa listasin kymmeniä tapoja, joita seuraamalla kuka tahansa voi säästää tuhansia euroja heti. Nyt kuitenkin käyn kyseisen tekstin läpi askel askeleelta omalle taloudelleni.

Tässä kirjoituksessa katsotaankin kuinka paljon minä saan säästettyä kuluistani omia ohjeitani noudattamalla! 

Miten säästää rahaa – askel askeleelta

säästin rahaa
Sähkösopimuksen vaihtaminen edullisempaan on yksi helpoimmista tavoista säästää rahaa

Katsotaan ensin, mitä kaikkea minun pitää tehdä, jotta pystyn säästämään rahaa. Askeelt ovat selvät.

Askel 1: Aloita kulutuksesi seuraaminen
Askel 2: Kilpailuta lainasi, vakuutuksesi sekä vesi-, sähkö- ja puhelinliittymäsi
Askel 3: Irtisano kaikki tilauksesi heti
Askel 4: Kyseenalaista jokapäiväinen rahankäyttösi
Askel 5: Ota selvää mahdollisista alennuksista, joihin olet oikeutettu

 

Askel 1 – Aloita kulutuksesi seuraaminen

Tätä olen tehnyt viimeiset 3 vuotta elämästäni kuukausitasolla. Done and done ja vuoden 2018 koko kulutukseni paloissa löydätkin tästä kirjoituksesta. Ensimmäinen askel siis ainakin hoidossa hyvin! 

Askel 2 – Kilpailuta lainasi, vakuutuksesi sekä vesi-, sähkö- ja puhelinliittymäsi

Katsotaan ensin kokonaistilanteeni.

– Asuntolainani on 0,5% + 12kk euriborilla. 
– Vakuutukseni maksavat vuodessa 88e.
– Veteni on yhdistetty vastikkeeseen ja se on kiinteä 20e/kk. 
– Sähkösopimukseni on Nordic Green Energyltä 4,41 euroa/kk. Plus sähkönsiirto, joka ei ole yhtiöstä riippuvainen. 
– Puhelinliittymäni on Moi Mobiililla. Keskimääräinen puhelinlaskuni oli viime vuonna 12,6 euroa.

Asuntolainani on tällä hetkellä Danske Bankilla. Kilpailutin sen kirjoittaessani tätä tekstiä Nordealla sekä OP:lla. Molemmat Nordea ja OP tarjosivat 0,6%:n marginaalia. Tämä ei sinänsä yllättänyt, koska Danske oli paras jo kun kilpailutin asuntolainani ensimmäisen kerran, koska olen Ekonomiliiton jäsen, jolloin saan aina tavallista paremman asuntolainan marginaalin AKAVA:n jäsenenä.  

Olen kuullut, että hyvät asiakkaat (ks. varakkaat), voivat saada tällä hetkellä 0,4%-0,45% marginaalia, mutta 0,5% on varsin hyvä marginaali joka tapauksessa tällä hetkellä. Mikäli sinun asuntolainasi marginaali on yli 0,5%, suosittelen vahvasti kilpailuttamaan sen, koska 0,5%:n pitäisi olla meidän jokaisen saatavilla.

Vakuutusteni halpuus saattaa vaikuttaa oudolta. Syy tähän on kuitenkin yksinkertainen – saan nuorten alennuksen, täyden keskittämisalennuksen JA työntekijäalennuksen, koska työskentelen finanssitalossa. Vakuutukseni ovat käytännössä siis niin halvat kuin ne yksinkertaisesti voivat inhimillisesti olla.

Sähkösopimukseni on Nordic Green Energyllä ja sopimus on niin hyvä, etten ole melkein edes huomannut sitä. Kuten mainitsin, kuukausimaksuni Nordic Green Energyn sopimuksella on liikkunut 4 ja 5 euron välillä, jonka päälle on tullut sähkönsiirto, jota valitettavasti ei voi kilpailuttaa. Kilpailutin myös sähkösopimukseni vain 4kk sitten ja lopputulos ei ollut taaskaan erilainen, Nordic Green Energy* nousi oman kulutukseni suhteen ykköseksi ja pysyy edelleen sähköyhtiönäni. 

Puhelinliittymällä on sama kohtalo kuin sähkösopimuksella. Kilpailutin sopimukseni viime vuoden puolella kun vaihdoin DNA:sta Moi Mobiiliin* ja siitä lähtien puhelinlaskuni onkin pienentynyt 33%. Moi Mobiilia halvempaa vaihtoehtoa en markkinoilla ole nähnytkään ja se pysyykin puhelinliittymänäni ainakin tämän vuoden. Puhelinliittymä voi oikeasti olla halpaa kuin saippua! 

2. Askel jäikin hieman vajavaiseksi. Olen kiristänyt jo viime vuonna suurimman osan kiinteistä kuluistani niin tappiin asti, että äkkisäästöjä ei näistä ollut tarjolla. Kirjoituksen kannalta ikävää, mutta omalta kannaltani hienoa. En ole ainakaan maksanut turhasta! 

Askel 3 – Irtisano kaikki tilauksesi heti

Tilaan tällä hetkellä:

– Financial Timesia (140€/vuodessa)
– Spotifyta (98,88€/vuodessa)

Teen kuten saarnaan ja irtisanoin molemmat tilaukseni. Säästöä syntyi kerralla 238,88 euroa! Nice. Etenkin Financial Timesin käyttö on itselläni vähentynyt selkeästi, joten oli jo aikakin irtisano tilaus, vaikka laatulehti onkin kyseessä. 

Askel 4 – Kyseenalaista jokapäiväinen rahankäyttösi

Minulla ei ole autoa. En kuulu kirkkoon. En käy Starbucksissa ostamassa 7 euron latteja (tai juo kahvia muutenkaan). En edes kuulu työttömyyskassaan vaikka kuulun liittoon. Itsestäänselvistä asioista en siis pysty säästämään, mutta kaksi asiaa minäkin pystyn kyseenalaistamaan rankalla kädellä. 

Ensimmäisenä tulee viime vuoden murhekryyneni eli viihde ja elektroniikka, johon kulutin 8% koko viime vuoden kulutuksestani. Pyrin katsomaan tänä vuonna erityisen tarkkaan, mitä videopelejä ostan ja mitä ja milloin ostan en. En osta pelejä heti, enkä etenkään pahvimonsteri Limited Editioneita. Olen kärsivällinen ja vaikka haluan jonkun pelin, pyrin odottamaan alennusmyynteihin ennen kuin hankin sen. Minulla on jo nyt tarpeeksi pelattavaa koko täksi vuodeksi!

Toisena tulee herkkujen ostaminen. Sorruin menneenä vuonna liian monta kertaa kaupassa nälkäisenä suolaisiin ja makeisiin herkkuihin. Olen aina ollut urheilullinen, joten tämä ei vaa’alla näy, mutta pankkitilillä kyllä. Ja vaikka herkut eivät näkyisi painossa, eivät ne millään tavalla ole terveellisiä. Pyrin siis välttämään kherkkujen ostamista koko tulevan vuoden. Saa nähdä miten onnistuu, mutta mikäli onnistuu, olen varma, että kehoni, että pankkitilini kiittää vuoden lopussa!

Askel 5 – Ota selvää mahdollisista alennuksista, joihin olet oikeutettu

Tämä oli kuin olikin minulle positiivinen yllätys, sillä tämän vuodessa pankkini (Danske) laajensi yhteistyötä Akavan jäsenliittojen kanssa ja sain nyt myös rahanarvoista etua sijoituksiini! Nyt kun huomasin edut, saan kaikki osakkeeni ilman hallinointikuluja sekä minimikaupankäyntikulu markkinapaikasta riippumatta on vain 5 euroa tai 0,12%. Jos siis olet Dansken asiakas ja Akavan jäsen, suosittelen vahvasti ottamaan edut käyttöön. Näillä saan itse säästettyä parikymppiä vuodessa helposti.

Ehdottomasti suurin etuuteni on Ekonomiliitonjäsenyys, joka on vastavalmistuneelle huomattavasti halvempi kuin tavalliselle Ekonomille. Vastavalmistuneen etuina saan Ekonomiliitosta:
– 700 euron arvoisen Platinum tason palvelupaketin Danske Bankista viideksi vuodeksi ilmaiseksi
– Pienemmän asuntolainankoron 
– Priority Pass-kortin, jolla pääsen lentokenttien lounge tiloihin ympäri maailman
– Ja tietysti perus ammattiliittopalvelut Ekonomiliitolta

En muista, onko samaa tarjousta käytössä myös muilla AKAVA:n vastavalmistuneilla kuin Ekonmeilla, mutta suosittelen vahvasti ottamaan tästä hyödyn irti. Viidessä vuodessa edut ovat erittäin tuntuvat. Käytännössä joudun maksamaan pankkipalveluista ensimmäisen kerran vasta 32-vuotiaana kiitos tämän edun! Silloin todennäköisesti teen kaksi asiaa:

1) Eroan ammattiliitosta
2) Kilpailutan Dansken ja muut kunnolla ja saa nähdä pärjääkö Danske enää kilpailussa ilman erityistarjouksia. Siihen kuitenkin on vielä aikaa ja nyt nautin ilmaisista pankkipalveluista vielä tulevat vuodet.

Mietin kyllä myös vakavasti jatko-opiskelua. Kahdesta syystä: omalla tavalla kaipaan koulun penkille ja minulla on muutamakin ala, jota haluaisin opiskella. Toisaalta saisin jälleen opiskelijakortin, jolla pystyisin alentamaan etenkin matkustamiskulujani merkittävästi. Tulen olemaan hereillä kevään yhteishaussa, mikäli minulta löytyy aikaa lukea pääsykokeisiin. Etenkin IT-alalle syventyminen kiinnostaisi ihan senkin takia, että olen ICT-asiantuntija töissä, vaikka olen KTM. Yhdistelmä on erittäin kummallinen eikä koulutukseni kyllä valmistanut minua työhöni kuin vähän. 

Varmaa säästöä uudesta etuudestani tuli laskujeni mukaan vähintään 80 euroa.


Yhteenveto – säästöä yhteensä 318,88 – (?) euroa

Säästöä tuli paljon vähemmän kuin oletin. Syy tähän oli yksinkertainen- kun ostin ensiasuntoni viime vuoden lopussa, tein sillon jo kaikki tekstissäni mainitsemani asiat. Koska talouteni virityksestä on vain 5kk aikaa, ei löysää ole syntynyt kuin muutaman sadan euron verran. Uskon kuitenkin, että vuoden lopussa huomaan, että loppusumma on huomattavasti 318,88 euroa suurempi kunhan teen mihin tähtään ja oikeasti karsin niin ruokakuluista kuin myös viihdepuolesta. Suurimmat säästöni tänä vuonna toivottavasti tulevatkin juuri jokapäiväisistä kulutuspäätöksistäni nyt kun olen elämäni kiinteät kulut minimoinut. 

Milloin viimeksi kävit itse tekstissä käymäni asiat läpi? Jos kilpailutuksista on aikaa jo yli vuosi, on hyvä aika tarkistaa, onko talouteesi osunut ylijäämää – mitä todennäköisemmin on.

Tämä oli ensimmäinen askel talouteni tiukemalle virittämisessä. Seuraava projekti liittyen minimalisti-vuoteeni alkaakin jo huomenna kun alan käymään kaikkia omistamiani tavaroita läpi. Lasken ja lajittelen jokaisen esineen, jonka omistan ja luonnollisesti hankkiudun turhista eroon. Tästä kuitenkin lisää (toivottavasti) jo ensi viikolla. 


*Affiliate-linkki

8 kommenttia artikkeliin ”Uudelleenkäynnistin talouteni – en äkkirikastunut”

  1. Viihteestä ja elektroniikasta sekä peleistä on kyllä helppo napsaista menoja pois. Itsellä tullut paha tapa ostaa pelejä vaikka niihin ei vuodessa mene edes 100 € enempää. Ostan kaikki pelit alennuksesta ja tietokonepelejä on saatavilla erittäin edullisesti esim. Kinguinista ja G2A:sta. Harmi vaan, että aikaa pelata kaikkia pelejä ei silti ole. 😀

    Vastaa
    • Onneksi juuri näin. Itse ostan lähinnä vain aivan uusia pelejä, kuten kirjoittelin: https://omavaraisuushaaste.com//fanipoika-maksaa-heti-ja-mita-vain/ Jos en osta peliä, julkaisupäivänä, en todennäköisesti osta sitä koskaan, koska silloin se ei ole tarpeeksi mielenkiintoinen. Seuraan videopelisceneä sen verran aktiivisesti, että tiedän jo monta kk aikaisemmin, tulenko pelin ostamaan vai en. Yleensä otan pidennetyn viikonlopun töistäkin joskus vain, että pääsen uppoutumaan peleihin kunnolla!

      Se varmaan onkin juuri tietokonepelaajan ja konsolipelaajan ero, että konsoleille (etenkin Nintendon konsoleille), on niin paljon vähemmän tarjontaa, että pelejä pystyy seuraamaan. Tietokoneelle julkaistaan niin monta peliä päivässä, että on mahdoton pysyä kaikista kärryillä.

      Vastaa
  2. Mielenkiintoista seurata, miten minimalismiprojektisi etenee!

    Vaikka kulujen karsiminen on ihanaa, työttömyyskassan jäsenmaksu kannattaa kyllä maksaa. Vain työttömyyskassaan kuuluvilla on nimittäin oikeus ansiosidonnaiseen työttömyyskorvaukseen. Tämä siitä huolimatta, että työttömyyskassat maksavat vain noin 5 prosentin osuuden työttömyyskorvauksista (tai sen ansiosidonnaisesta osasta, en muista ihan tarkkaan) ja loput tulevat valtion kassasta. No, sellainen tämä meidän byroslavian systeemi vain tällä hetkellä on.

    Nykyisin ei voi koskaan tietää, milloin alkaa seuraava YT-kierros ja koska saa kenkää. Hyväpalkkaisissa töissä olevan kannattaa ehdottomasti maksaa kassan jäsenmaksu ikään kuin vakuutuksena työttömyyden varalla. Ansiosidonnaisen ja peruspäivärahan ero on sitä suurempi, mitä enemmän ansaitset.

    Vastaa
    • Tuo on ihan hyvä pointti! Olen itse tällä hetkellä sen verran tasaisella maaperällä töissä (jotenkin olen onnistunut päästä tilanteeseen, jossa asiantuntemukseni on käytännössä korvaamatonta juuri tällä hetkellä), niin siksi en työttömyyskassaan kuulu. Tästä hyvänä merkkinä oli, että headhunterkin soitteli vähän aikaa sitten. Tilanne pysynee samanlaisena muutaman vuoden kun ICT-projekti etenee ja valmistuu, joten olen varma, ettei minun työpaikkani puolesta tarvitse pelätä vielä moneen vuoteen.

      Fakta kuitenkin on se, että asiat muuttuvat ja niin tulee muuttumaan varmasti myös oma asemani työpaikalla. Ja muutenkin kun työttömyyskassamaksun voi vähentää verotuksessa, ei sinällään ole mitään syytä olla kuulumatta siihen. Voisipa harkita liittymistä. Mutta joo systeemi on minunkin mielestäni aika hämärä ja ansisidonnaista voitaisiin mielestäni lyhentää entisestään kun efekti on sama niin Suomessa kuin Tanskassa, että ihmiset löytävät mystisesti töitä juuri kun ansisidonnaisen päivät täyttyvät.

      Vastaa
    • Mietin tätä ihan samaa.. Itse kuuluun juuri päin vastoin työttömyyskassaan kyllä, mutta liittoon en. Liittoon kuuluminen tietysti olisi hyvä asia omien etujen ajamisen kannalta. Minua kuitenkin ärsyttää kaikenmaailman kissanristijäiset, mitä liitot tarjoavat. En niihin koskaan osallistu muuta kuin maksumiehenä. 300-400 e jäsenmaksuihin vuodessa on iso raha kuitenkin.

      Tällä hetkellä kuulun terveydenhuoltoalan työttömyyskassaan, jonka jäsenmaksu on 42 e/v. Aikaisemmin kuuluin YTK:hon ja YTK-yhdistykseen, joiden jäsenmaksu on tällä hetkellä 110 e/v. YTK-yhdistyksen hyvä puoli oli lakimiespalvelut ja toisaalta tapaturmavakuutuksestakaan ei sinällään ollut haittaa. Päädyin kuitenkin siihen etten tällä hetkellä usko niitä tarvitsevani, joten vaihdoin takaisin superhalpaan terveydenhuoltoalan kassaan.

      Työttömyyden ja lomautuksen kokeneena kuulun varmasti lopun ikää työttömyyskassaan, niin pieni hinta se on vakuutuksesta tulokatastrofin varalle.

      Vastaa
      • Sun lähestymistapa on mielestäni se järkevin tapa ehdottomasti. Itse kuulun liittoon vain siksi, koska vastavalmistuneena joudun maksaa siitä ”vain” 100 euroa vuodessa. Juttuhan kuitenkin on siinä, että Akavalla vastavalmistunut saa Danskelta (joka on oma pankkini) paljon isommat euromääräiset edut kuin 100 euron edestä. Oikeastaan kuulun liittoon vain sen takia, koska se antaa alennusta muuhun elämään. Muuten mielestäni ammattiliitot kuuluvat jonnekkin mammuttien kanssa muinaishistoriaan ja koko ajan nuoret vähemmän liittyvätkin liittoihin.

        Varmasti siis 5 vuoden päästä (kun isoimmat Akava-etuni loppuvat Danskessa) olen samassa tilanteessa kuin sinä eli eroan liitosta ja kuulun vain työttömyyskassaan. Ja mielenkiintoista, en tiennytkään, että terveydenalan kassa on noin halpa. Taitaa olla halvin kassa, mistä olen kuullut!

        Vastaa
  3. Hei, sain mahtavasti tsemppiä ja pontta lukemalla tekstiäsi. Tällainen antaa voimaa omaan säästämis- ja pihistelyprojektiin! Ehdottomasti piti tarttua tuolta Moi-virtuaalioperaattorin liittymään. Aion vaihtaa myös oman melkein kolmenkympin liittymäni Moin 18 euron (rajaton netti) liittymään.
    Työttömyyskassa taas oli minulle oikea onnenpotku! En ole vielä ikinä nauttinut ansiosidonnaisesta päivärahasta, mutta nyt on mahdollisuus, kun jään työttömäksi. Kerrankin olen tehnyt jotain oikein. Eli enpä ole mielissäni ajatuksesta ansiosidonnaisen päivärahakauden lyhentämisestä! Se olisi ihan kauheaa.

    Vastaa
    • Hienoa, että säästit noin merkittävästi! Kuukausitasolla noista puroista tulee iso joki kun löytää kaikki halvimmat kiinteät kustannukset!

      Ja joo kieltämättä ansiosidonnaisuus on mahtava juttu kaikille, jotka joutuvat työttömäksi. 400 päivää on mielestäni vain liikaa sen takia, koska toivon, että Suomen talous on sen verran hyvässä jamassa, että alle vuodessa jokainen, joka hakee töitä aktiivisesti, sellaisen löytää. Jos ei ole, olen huolissani Suomesta entistä enemmän.

      Mielestäni ansiosidonnaisuutta ei kanna todellakaan poistaa – mutta sitä voisi laskea vaikka 300 päivään kaikilla
      – koska usein moni saattaa passivoitua vähän liikaa ku ansiosidonnainen on niin merkittävä etuus. Tämä graafi mielestäni kuvaa ansiosidonnaisen hyviä ja huonoja puolia erittäin hyvin: https://kuvat.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/artikkelikuva_std/kuvat/nayttokuva_2017-01-27_kello_8.57.17.png Mutta tosiaan, tämä on aika vahvasti vain mielipidekysymys.

      Vastaa

Jätä kommentti