Suomalaiset ovat ahkeria tekemään töitä. Suomalaiset ovat ahkeria maksamaan velkansa ajoissa. Tämän lisäksi suomalaiset ovat ylpeitä molemmista näistä asioista. Se, missä suomalainen harvemmin on kunnostautunut, on omistaminen. Vuosisatojen varsilla suomalainen yhteiskuntaan on siunattu paljon tärkeitä arvoja, jotka ovat auttaneet siihen, että Suomi on jatkuvasti maailman parhaita maita oikeastaan mittarilla kuin mittarilla.
Omistajuus on kuitenkin tällä hetkellä meiltä täysin hukassa. Ja tämä on suuri menetys, koska omistajuus on yksi tärkeimpiä tapoja vaurastua. Ja vaikka näin voisi luulla – tänään en puhu osakesijoittamisesta vaan jostain ihan muusta.
Mitä on vauraus?
Mitä varaus tuo sinulla ensimmäisen mieleen? Miten tunnistat vauraan ihmisen?
Usein vaurauden tunnusmerkkejä kulttuurissamme ovat iso talo, hienot autot, vene, kalliit vaatteet, ulkomaanmatkat ja muut mahdolliset statussymbolit.
Oikeastihan listaamistani asioista vain talo on ja luo vaurautta, muut vain kuluttavat vaurautta ja ovat isoja rahareikiä. Tällä hetkellä myös maaseudulla jopa talo voi olla vain rahareikä. Ihminen, joka näyttää pinnalta vauraalta, voikin olla täysi tyhjätasku, hukkumassa velkoihin ja taas henkilö, joka ei erotu joukosta mitenkään, voi olla miljonääri.
Ongelma varauden käsitteessä onkin se, että nyky-yhteiskunnassa miellämme varauden suuremmaksi määräksi kulutustavaroita. Jos olet rikas, ostat paljon esineitä tai vaihtoehtoisesti ulkomaanmatkoja tai muita kokemuksia. Vauraus on meille kuluttamista, vaikka oikeasti vauraus on kuluttamisen täysi vastakohta. Vauraus on ennen kaikkea omistamista. Ei kuluttamista. Näiden välisen eron pitäisi jokainen ymmärtää ja oikeastaan vain sen sisäistämällä voi oikean varauden saavuttaa.
Mielenkiintoista on kuitenkin se, että samoja asioita voi kuluttaa, että omistaa. Vain se, kuinka kohtelet esineitäsi, määrittelee sen oletko omistaja vai kuluttaja.
Jos kuluttaminen on vaurauden vastakohta, on kuitenkin vielä yksi asia, joka on kuluttamistakin useammin vaurastumisen tiellä.
Velka on statussymboli
Mainiossa Pasi Havian ja kumppaneiden kirjassa ”Erilainen ote omaan talouteen” mainittiin mielenkiintoinen fakta velasta. Tutkimusten mukaan etenkin ihmisillä, jotka olivat pienituloisia ja vähätuloisista perheistä, velka aiheutti hyväolon tunnetta.
Jostain syystä ihminen, jolla on valmiiksi tiukkaa rahan kanssa, saa tyydytystä siitä, että hänelle syntyy velkaa. Väite tuntuu järjettömältä, mutta loppujen lopuksi käy järkeen, koska velka on köyhälle tapa päästä edes hetkeksi kiinni ”korkeampaan” elintasoon.
Monelle meistä kulutusluotto ja jopa pikavippikin saattaa olla vain tie välittömään tyydytykseen. Ja senhän me jo tiesimme, että ihminen on koukussa ja erittäin altis välittömän tyydytyksen tarjoaville asioille kiitos hedonistisen oravanpyörän. Välittömän tyydytyksen tie, etenkin velan avulla, on kuitenkin keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä useimmiten varma tapa tuhota oma elämä täysin.
Erotuksena velan ottamiseen on tietenkin 100%:sesti sijoittamista varten otettu velka, koska oikein käytettynä sijoittamiseen velka on erittäin hyvä työkalu. Velalla sijoittamisessakin myös riskit ovat huomattavasti korkeammat kuin tavallisessa sijoittamisessa ja mikäli henkilö ottaa velkaa sijoittamista varten, täytyy hänen silloin tietää mitä oikeasti tekee.
Ole omistaja
Omistajuus on ennen kaikkea ajatustapa. Ensimmäinen askel vaurastumiseen onkin vaihtaa oma ajatusmalli pois kuluttamisesta ja alkaa omistaa. Ja nyt en puhu osakesijoituksista.
Siinä missä omistaja näkee pitkän aikavälin sijoituksen, kuluttaja näkee lyhyen hetken hyvänolon ja käyttötarkoituksen. Hyvä esimerkki kuluttajan ja omistajan ajatustavan eroista näkyy esimerkiksi kenkäostoksissa.
Jos ostat esim. laadukkaat nahkakengät, pystyt pitämään niitä hyvänä mahdollisesti jopa vuosikymmeniä. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että sinulla on omistajan ajatustapa ja käsittelet myös omistamiasi kulutustarvikkeita kuin omistamaasi yritystä.
Tavallinen yrityksen omistaja haluaa, että yritys antaa hyvää tuottoa sijoitetulle pääomalle ja on valmis tekemään töitä sen eteen. Omistaja haluaa täysin samaa asiaa nahkakengiltä – sitä, että sijoitus on hyvä. Ja kenkien tapauksessa sijoituksen kannattavuus mitataan siinä, kuinka kauan ne ovat käyttökelpoisia.
Omistaja kohtelee kenkiä kuin yritystään ja omistaja pitääkin kengistäkin huolta vuodesta toiseen hoitamalla niitä. Näin kengät pysyvät käyttökelpoisia monia vuosia ja sijoitus on ollut enemmän kuin kannattava.
Kuluttaja sen sijaan voi ostaa samat nahkakengät (pahimmassa tapauksessa kulutusluotolla), mutta ei välitä niiden huoltamisesta. Saman verran maksaneet kengät voivat olla pilalla ja rikki vuodessa-parissa. Sijoitukselle saatu tuotto on siis järjettömästi huonompi, koska sijoitus on maksettu lainarahalla ja tuotto ei ole ollut hyvä.
Kun tämä ajatustapojen ero ripotellaan läpi kaikkien elämän kulutuspäätösten, päästään siihen, miksi jotkut tulevat aina olemaan vauraampia kuin toiset. Nahkakengät ovat vain yksi esimerkki, mutta kun miettii mitä samanlainen käytöstapojen ero esim. kodin tai auton suhteen vaikuttaa sijoituksen tuottoon, aletaan puhua oikeasti isoista summista vuosien varrella. Omistajuuden ja kuluttajan ero voi näkyä kaikissa asioissa ihmisten elämissä.
Näin omistajuus-ajatustapa säästi minulta 600 euroa
Koska olen itse harjoittanut tietoisesti tänä vuonna myös omistajuus-ajatustapaa, olen huomannut eron myös ihan arkielämässä. Ja kuinka ollakaan, muutama kuukausi sitten tapahtui jotain, jonka myötä näin omistajuuden entistä tärkeämpänä.
Olin kirjoittelemassa blogia tietokoneellani kun minulle tuli jano. Laitoin läppärin sohvan reunalle kun lähdin hakemaan vesilasia ja matkalla onnistuin kompastumaan tietokoneen virtapiuhaan. Läppärini rämähti sohvalta lattialle vaurioittaen virtapiuhan porttia niin pahasti, että kone ei enää käynnistynyt ja virtaa ei koneeseen enää mennyt.
Onneksi vieressäni oli duuniläppärini ja kirjoitin blogitekstin sillä loppuun. Normaalisti, olisin tämän jälkeen alkanut Googlata, mistä saan uuden läppärin. Sen sijaan aloin ottamaan selvää, miten voin avata läppärin ja selvittää, mikä siinä on vikana.
Vaikka minulla on käytännössä peukalo keskellä kämmentä, pelkästään muutaman minuutin googlettelun jälkeen sain selville, miten saan läppärini näppäimistön irti ja päästyä katsomaan vikoja ns. pellin alle. Ja huom. en ymmärrä teknologiasta oikeasti tällä tasolla yhtään mitään.
Avasin läppärini (jotain, mitä en ole koskaan tehnyt) ja huomasin, että piuhat olivat irronneet virtaporttiin menevästä jutusta. Otin siis yhteyttäni erääseen teekkarikaveriini, joka on erittäin taitava tietokoneiden ja puhelimien korjaamisen kanssa ja lähetin hänelle muutaman kuvan asiasta. Kaverini sanoi, että häneltä löytyy kaikki tarvittava tietokoneen korjaamiseen ja veinkin koneen kaverilleni muutamaa viikkoa myöhemmin (hän asuu eri paikkakunnalla, joten meni hetki aikaa).
Oli maagista nähdä kun kaverini käytännössä purkaa tietokoneeni palasiksi, korjaa hajonneen osion, putsaa tuulettimen ja kasaa läppärin takaisin kasaan vain puolessa tunnissa. Se sai minut entistä inspiroituneemmaksi siitä, kuinka tärkeää esineitä on oikeasti käyttää niin pitkään kuin järkevää, eikä heittää niitä pois heti kun ne hajoavat ensimmäisen kerran. Kirjoitan tätäkin tekstiä edelleen yli 3 vuotta vanhalla ASUS:in läppärilläni, joka pyörii nyt aivan kuin ennen vanhaan. Ja näin säästin yli 600 euroa, jonka verran suunnilleen uusi samanlainen läppärini olisi maksanut. Maagista.
Yhteenveto
Kirjoitin vähän aikaa sitten siitä kuinka minimalismi ja säästäväisyys ovat saman kolikon eri puolet. Omistajan ja kuluttajan ero on erittäin lähellä samaa aihetta. Minimalisti pyrkii usein juuri omistamiseen ja tavaran merkityksellisyyteen – eli omistajuuteen.
Säästäväinen ihminen saattaa taas välillä ajautua tekemään ostopäätöksiä pelkän hinnan perusteella, joka voi johtaa siihen, että esim. kenkäostoksilla hän ei tule koskaan ostamaan nahkakenkiä niiden senhetkisen hinnan takia. Koska säästäväinen ihminen katsoo sokeasti hintaa, ei hän täten tule koskaan hyötymään omistajan ajatusmallista, vaikka hän sellaisen omaisi. Halvat kengät kun usein ovat tarkoitettu 100%:sesti kulutukseen ja mikään ajatusmalli ei niiden kulumiseen ja hajoamiseen auta.
Oletko sinä omistaja vai kuluttaja?
Kaiken maailman jätevuoret ja luontoon heitetyt roskat ja tavarat ketuttaa niin suunnattomasti, että ilmeisesti vieläkään ne nahkakengät eivät ole tarpeeksi kalliit, kun niitä voi heitellä pitkin pientareita. Eli se huolto ei kannata, kuluttajan on halvempaa ostaa ne uudet nahkakengät parin vuoden päästä. Kun se _omistaja_ käyttäisi niitä nätisti suutarilla vuodesta toiseen.
Ja pahinta tämä on kodinkoneissa. Valmistaja valmistaa jääkaapin, joka kestää vain 8 vuotta, ja sitten on ostettava uusi. Näitä 8-vuotiaita jääkaappeja löytyy sitten metsistä laittomista kaatopaikoista. Päähän ei mahdu, miten voi olla taloudellisesti järkevää rakentaa ja kasata sitä jääkaappia jossain tehtaalla pienistä osista, maksaa työntekijöille palkkaa, pakata, kuljettaa, varastoida.
Verrataanpa tilannetta johonkin lähihistoriaan taakse päin, kun jokainen esine oli niin kallis ja niin suuren työn ja vaivan takana, että siitä todella pidettiin huolta! Se omistettiin. Vaikkapa joku kirja, jota luettiin sukupolvesta toiseen. Tai radio, jota tultiin naapurikylästä asti ihmettelemään. Hm – missä vaiheessa historiaa nämä omistajat vaihtuivat kuluttajiksi.
Veikkaisin, että kerskakulutus on kasvanut aina siitä asti kun talous on globalisoitunut ja maailman tehtaita on vaihdeltu kehitysmaista toiseen. Kun tekee halvalla, me rikkaat saamme nauttia suuresta määrästä laadutonta tavaraa. Kapitalismin kauneuksia ja kauheuksia.
Muistaakseni oli ihan tutkittu, että vanhat kodinkoneet kestävät jostain syystä huomattavasti vähemmän aikaa kuin vanhat. Omalla tavallaan huolestuttavaa, että vaikka merkki pysyy samana, laatu on laskenut ajan kuluessa hinnan mukana. Ja aina edes hinta ei ole laskenut, laatu on vain huonontunut.
Se kuitenkin on totta, että suurin osa länsimaisista (eli suhteellisesti rikkaista) on kuluttajia, ei omistajia.
Hei, Olisi hienoa kuulla minimalismi ideaologiasi inspiraation lähteistä. Sinulla on hyvin materialistinen minimalismin aate ja se herättää paljon kysymyksiä postauksesta toiseen. Joskus, jos sinulla on aikaa ja motivaatiota, jaatko tausta-ajatteluasi.
Hyvä kysymys!
Eniten olen lukenut the minimalistsia (ja katsonut sen dokumentin) sekä ehkä suurempaa lemppariani mnmlist.comia, joka on eniten inspiroinut minua. Materialistinen näkökulma on sinällään looginen, kun kyse ei ole pelkästään minimalisti, vaan myös minimikulutusvuodesta. Ja toisaalta muutenkin kun blogini on talousaiheinen, niin materia tulee itsestään luonnollisesti monen kirjoituksen aiheeksi.
Kunhan olen hoitanut tämän ensimmäisen puolen vuoden puolella (ja viimeistään kesälomalla) kaikki tavarani järjestykseen, on aika katsoa minimalismia ajankäytön ja muista näkökulmista. Muutama teksti näistä onkin tällä hetkellä tekeillä, mutta tulossa vasta kesälomalla todennäköisesti ulos.
Mikron lampun vaihdoin eilen. Ohjekirja esiin: toki auttoi muistamaan missä lamppu ylipäätään sijaitsi, mutta suositus huoltoon viemisestä / kielto itse vaihtamisesta hieman hymyilytti. Youtube auki: useita ohjeita tarjolla, valitettavasti ei juuri omaan mallii, mutta monessa operaatio näytti varsin helpolta. Sähkötekniikan perusopintojen boostaaman egon voimin kotelo auki: iso varoitustarra kuumotti hetken, mutta onnistuin kuorimaan polttimon esille ja irti. Kanta oli mallia ei-standardi, mutta varsin tyylikkäästi sain G9-ledin sopimaan. Operaatioon kului 1,5h ja 4,90e. Ai että tuli taas kirkasta ja samalla hyvä mieli!
Pyörän huollan myös itse ja ympärivuotinen sotkeminen myös kuluttaa kohtalaisesti kalustoa, joten parin kuukauden välein on vähintään pesu- ja voitelupuuhat agendalla ketjujen vaihtamisen ja renkaiden paikkailujen ohella.
Itselleni nämä ovat vähintään yhtä paljon rahallista kuin henkistä pääomaa kasvattavia toimenpiteitä ja paljon kaivattua vastapainoa toimistotyöläisenä jumittamiselle.
Kuulostaa oikeasti rentouttavalta! Itselläni täysin sama fiilis, kun saa jotain tehtyä, koska samanlaista toimistotyöläisen arkea tulee itsekin harrastettua se 8 tuntia päivässä.
Etenkin kun en ole koskaan ollut käsistäni erityisen kätevä. Kun kuitenkin saa jotain korjattua itse niin tunne on erittäin palkitseva jälkeenpäin. Ja kun keskittyy johonkin täysin uuteen asiaan, stressi ja muu katoaa savuna ilmaan. Ja tulee oikeasti onnistunut olo! Ihminen tulee tyytyväiseksi oikeasti aika pienestä.
Omistamisesta seuraava muoto se, että ei omista! Antaa muiden omistaa ja sinä vain käytät. Tästä hyvä esimerkki omalta kohdaltani on työläppäri ja -puhelin. Vielä pari vuotta sitten molemmat näistä olivat taseessani ja aiheuttivat pääomakustannusten lisäksi juoksevia kuluja (mm. Liittymä, tietoturva). Sittemmin olen siirtynyt pelkästään työpaikan tarjoamien välineiden käyttöön. Sama tietysti pätee myös printtereihin (jos niitä nyt kukaan enää muutenkaan omistaa), yms.
Totta, tuo menee vielä vertaistaloudestakin yhden ylöspäin! Aika monella meistä varmasti nykyään alkaa olemaan myös työpaikan omaisuutta. Ainakin oma työpaikkani läppäri on varmaan 5 kertaa tehokkaampi (ja kalliimpi) kuin oma kotiläppärini, mutta silti jostain syystä tykkään käyttää omaa läppäriäni kaikkeen vapaa-ajalla. Työkone kun tuo mieleen vain työt ja todennäköisesti houkutus avata työsähköposti tai tehdä jotain töitä vähän vapaa-ajalla kasvaisi liian isoksi 😀 Työpuhelimen voisin kyllä ottaa, mutta oma työnkuvani ei sitä velvoita.