Uusi vuosi, uusi blogi! Omavaraisuushaasteen täysremontti vuodelle 2022

Vuosi 2021 oli Omavaraisuushaasteelle ylivoimaisesti kovin vuosi koskaan ja saavutinkin valtavan määrän virstanpylväitä, joita en anonyymina bloggaajana koskaan ajatellut saavuttavani. Ylivoimaisesti ylpein olen miljoonan lukukerran saavuttamisesta yhdessä vuodessa, koska tiedän, että blogini ulkoasu ei kuitenkaan ole ihan 5/5 ja en ole blogia hakukoneoptimoinut huippuunsa, joten lukijat ovat eksyneet blogiini usein aivan omasta tahdostaan ja kiinnostuksesta teksteihini (jotka eivät usein edes ole kauhean klikkiotsikkomaisia).

Mutta kuten aina vuoden vaihteessa, myös nyt muutoksen tuulet puhaltavat blogissani ja tiettyjä muutoksia on jälleen tulossa – ja osa on jo tapahtunut, kuten saatat huomata! Tänään kerronkin vuoden muutoksista. Lopussa tuttuun tapaan on äänestys, johon toivon, että vastaat, jotta tiedän, mihin suuntaan lukijani haluavat minun blogia vievän.

1. Blogin uudistunut ulkoasu – miksi nyt?

Blogin ulkoasu oli ollut paheeni ja ikuisuusprojektini jo pitkään. Olen halunnut päivittää blogini ulkoasun jo monta vuotta, mutta koska olen kirjoittaja ja esteettinen ymmärrykseni on pyöreä nolla, kesti blogin ulkoasun päivittämisessä näinkin pitkään. Nyt sain sen kuitenkin tehtyä! Iso kiitos kuuluu tyttöystävälleni, joka teki kaikki someprofiilien kuvat ja bannerit sekä blogin uuden logon. Ovathan nuo vähän siistimmät, kun itse aikanaan paintilla tekemäni hirmulogo. Blogin onnistuin uudistamaan perjantai-lauantai välisenä yönä ja väänsinkin uuden teeman kanssa viiteen asti aamuyöstä. Täten onnistuin välttämään sen, että muutoksesta tulisi mahdollisimman vähän haittaa kävijöille.

Entä miksi juuri nyt oli hyvä aika päivittää ulkoasu? Syitä tähän on muutama.

Ensinnäkin, halusin logosta ja ns. koko Omavaraisuushaasteen brändistä siistimmän ja hieman modernimman. Vanhan logon ja tekstin olin tehnyt Paintilla vuonna 2015, ja se näkyi. Uuteen ulkoasuun meni kaksi päivää tottua, mutta nyt olen jo lopputulokseen erittäin tyytyväinen.

Toisena halusin blogin rakenteesta niin tietokoneelle kuin mobiilillekin hieman paremmin navigoitavan ja selkeämmän. Kuten huomaat, blogin rakenne ei sinällään ole kauheasti muuttunut, mutta tietyt asiat korostuvat nyt hieman paremmin lukijoille kuin aikaisemmin. Myös blogiteksti on toivottavasti silmille hieman armollisempaa luettavaa.

Kolmantena, blogin pitäisi toimia nyt nopeammin kuin aiemmalla teemalla. Aiempi blogini teema oli vanha WordPressin ilmaisteema ja rehellisesti sanoen minun olisi pitänyt vaihtaa ns. oikeaan teemaan paljon aikaisemmin jo. Hankinkin GeneratePress-teeman premium version ja olen sen ulkoasuun sekä ylläpitäjän työkaluihin nyt huomattavasti tyytyväisempi kuin aikaisempaan teemaani.

Neljäntenä, aikaisemmasta ilmaisteemastani löytyi tietoturva-aukko, joka olisi pahimmillaan aiheuttanut sen, että kuka tahansa olisi voinut hakkeroitua sivulleni ja tehdä itsestään sivuston ylläpitäjän. Tämä on jotain, mikä ei näy lukijoille mitenkään, mutta olisi ollut lievästi sanottuna aika masentavaa menettää blogi, jota on kirjoittanut yli kuusi vuotta! Ja tämä olikin oikeasti se pääsyy, miksi ulkoasu uudistui juuri nyt oikeastaan täysin ex-tempore päätöksellä.

Olisi mukava kuulla kommenteissa, miltä päivittynyt ulkoasu lukijoiden silmään näyttää! Pidemmän linjan lukijoilla varmasti menee hetki tottua päivittyneeseen ulkoasuun, mutta uskon, että pitkällä aikavälillä ulkoasu on selvempi ja mukavampi silmälle kuin vanha blogin ulkoasu. Itse tosiaan olen erittäin tyytyväinen muutokseen, vaikka tottumiseen hetki menikin.

2. Listautumisanti-analyysit jatkuvat tuttuun tapaan

Aloitetaan ilmiselvimmästä. Niin kauan kuin pörssiin listautuu yrityksiä, niin kauan pyrin listautumisanti-analyysejä lukijoille tarjoamaan. Suomessa on selkeästi aukko näistä ja olen huomannut, että anti-analyysejä kirjoittaessa olen myös itse oppinut katsomaan anteja syvemmällä tasolla ja hieman jopa tehokkaammin, jotta pystyn nostamaan tärkeimmät asiat esiin.

Listautumisanti-analyysit tulevat siis jatkumaan blogissani tuttuun tapaan eli tarkoitukseni on kirjoittaa analyysi, jokaisesta suomalaisesta annista JA niistä ruotsalaisista anneista, joita toivotaan lukijoiden osalta tarpeeksi (kuten Volvo Cars). Voi olla, että kirjoitan vuoden aikana osan listautumisanti-analyyseistä muille sivuille kuin omaan blogiini, mutta tulet aina löytämään vähintään linkin listautumisanti-analyyseihin blogistani.

Mielessäni on myös kirjoittaa iso teksti listautumisantien useimmiten kysytyimmistä kysymyksistä, ja toivon, että saan sen aikaiseksi tässä vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

3. Hakukoneoptimointi-yhteistyöt loppuvat, Google-mainokset poistuvat ja vähennän blogilla tienaamista

Olen viimeiset kaksi vuotta tehnyt blogillani mitä erilaisimpia kaupallisia yhteistöitä, ehkä surkeimpana (mutta ironisesti) tuottavimpana hakukoneoptimointiyhteistyöt. Lukijapalautteen takia en näitä enää tee, joka tiputtaa merkittävän osan ansaintalogiikastani blogilla pois. Samalla poistan blogista Googlen AdSense-mainokset tällä kuluvalla viikolla, koska haluan sivusta siistimmän kaikille käyttäjille ja kaikille laitteille.

Google AdSense tuottaa yllättävänkin paljon (kirjoitan tästä oman kirjoituksen aikanaan, missä avaan luvut) ja se maksoikin hyvin koko blogin ylläpitokustannukset, mutta koetan jatkossa keskittyä affiliate-tuloihin sekä niihin ”oikeisiin” kaupallisiin yhtestöihin sitten aikanaan. Pyrin myös myymään osaamistani toiminimeni kautta, joten todennäköisesti tulen joka tapauksessa tarpeeksi tienaamaan blogilla, että se blogini 1 500 euron vuosikustannukset kattaa.

Toinen syy tähän on se, että pyrin tarkoituksellisesti pitämään blogin toiminimelläni tienattavat euromäärät ainakin tämän vuoden matalalla, sillä en halua alkaa maksamaan myös yrittäjän eläkemaksuja.

Kirjoittelen tästäkin vielä oman tekstin, mutta tuntuu huvittavalta, että nykyblogituloillani joudun maksamaan samaan aikaan progressiivisia ansioveroja, työeläkemaksuja sekä yrittäjän eläkemaksuja, vaikka käyn kokopäivätyössä. Jokaisesta sivuyrittäjänä tienaamastani eurosta toiminimellä menee yli 60% marginaaliverotukseen ja yrittäjän eläkemaksujen kombinaationa.

Kokemuksesta voinkin siis sanoa, että nykyinen Suomen malli ei millään tavalla kannusta tai edes mahdollista sivuyrittäjyyttä ellei muodosta osakeyhtiötä, johon ei mielestäni omilla blogituloillani vielä kannata lähteä. Tämä toki on aito ensimmäisen maailman ongelma enkä usko tämän muuttuvan lähivuosina. Toivon kuitenkin, että nämä muutokset näkyvät positiivisina myös kaikille lukijoille!

4. Pyrin julkaisemaan 1,5 blogitekstiä viikossa

Olen tähän asti kirjoittanut yli viisi vuotta tasan kaksi tekstiä viikossa – joskus jopa kolme! Tänä vuonna kuitenkin pyrin vähentämään tätä määrää hiukan, jotta pystyn vapauttamaan aikaani muiden asioiden kirjoittamiseen (pääpaino luonnollisesti sijoituskirjassani). Joinain viikkoina blogiini tulee siis perinteisesti kaksi tekstiä, toisina yksi. Todennäköisesti eroa ei edes huomaa, mutta haluan vain mainita tästä etukäteen, jotta kukaan ei ihmettele, jos eron sattuisi huomaamaan. Blogitekstiaihioita itselläni on edelleen jonossa 500, joten aiheet eivät kyllä varmaan lopu koskaan kesken!

Yritän myös siirtyä entistä enemmän sijoitus- ja makrotalousaiheisiin, mutta en tule hylkäämään henkilökohtaista taloutta myöskään ja ylimääräisiä muita pohdintoja. Olen kirjoittanut erittäin kattavasti jo tienaamisesta, säästämisestä, työelämästä ja tuntuu, että niiden osalta tulen jatkossa keskittymään ennen kaikkea päivittämään parhaita tekstejäni sekä työstämään toista kirja-aihoitani eteenpäin.

Jos et ole jostain syystä vielä tutustunut näihin, suosittelen tsekkaamaan kaikki parhaat kirjoitukseni Aloita Tästä – sivulta. Ja mikäli sinusta jotain puuttuu, ehdota tekstiä, mistä haluaisit minun kirjoittavan! Jatkossakin yritän siis kirjoittaa kaikista talousaiheista kiinnostuneille jotain.

5. Tähtään sijoituskirjan julkaisuun tänä vuonna – mitä tapahtuu anonyymisuudelle?

Sanon sen suoraan – toivon, että saan sijoituskirjani julkaistua tänä vuonna. Todennäköisin ja aikaisin mahdollinen ajoitus tälle on joulumarkkinat, jos nyt ensin saisin kustannussopimuksen ja sitten hiottua kirjan timanttiseksi. Kustantamo osaa varmasti sanoa paremmin, onko järkeä julkaista kirjaa joulumarkkinoille 8553488 muun kirjan kanssa, mutta tämä on henkinen maalini, jonka olen itselleni asettanut nyt, kun kirja on niin pitkällä.

Toinen maalini on luonnollisesti saada kustannussopimus ennen 31. syntymäpäivääni, joka on tavoite, jonka asetin itselleni jo 16-vuotiaana. Sanotaanko näin, että aika jännäksi olen tämän tehnyt itselleni, heh. Samalla kun viimeistelen ensimmäistä kirjaani, toinen ja kolmas kirja yrittää jo karata sormenpäistäni, joten tämäkin kannustaa itseäni puskemaan ensimmäisen kirjan voimalla maaliin.

Se, miten sijoituskirjan julkaiseminen liittyy blogiin, onkin mielenkiintoinen kysymys. Tietokirjat pitää kirjoittaa omalla nimellä. Ja jotta tietokirjalla on uskottavuutta, auttaa, että se nimi painaa jonkun verran ihmisten mielessä. Vaikka Omavaraisuushaaste tulee ns. brändinä varmaan näkymään kirjassani jotenkin, tulen kuitenkin kirjoittamaan sen omalla oikealla nimelläni ja naamallani. Ja tekemään myös mahdolliset siitä koituvat haastattelut omalla nimellä, naamalla ja äänellä. Tämä toki myös poistaa anonymiteetin blogissani.

En välitä julkisuudesta, jonka takia nimimerkit ovat mielestäni jees, mutta toisaalta olen halunnut olla aina kirjailija, joten tässä on vain paradoksi. Blogin nimi tulee varmasti pysymään yhdessä uudistuneen hienon logoni kanssa, mutta se mitä kirjan julkaiseminen ja anonymiteetin menettäminen tarkoittaa blogille isossa kuvassa – sitä en osaa vielä sanoa. Ehkä vain lisään oman nimeni Aloita tästä-kohtaan ja siinäpä se.

Hetki aikaasi

Lopuksi vielä joillekin varmasti tutut kysymykset blogini kehittämiseen liittyen. Jos viitsit vastata alla olevaan kyselyyn, olisin äärimmäisen kiitollinen!

Mistä haluaisit lukea enemmän blogissani? (Voit valita kaksi kiinnostavinta aihetta)
  • Osakesijoittamisesta (listautumisanti-analyysit, yritysanalyysit, ajankohtaiset markkinakommentit jne.) 30%, 258 votes
    258 votes 30%
    258 votes - 30% of all votes
  • Maailman ja Suomen taloudesta (inflaatio, korot, maailmantalouden näkymät jne.) 18%, 153 votes
    153 votes 18%
    153 votes - 18% of all votes
  • Säästäminen / minimalismi 16%, 136 votes
    136 votes 16%
    136 votes - 16% of all votes
  • Muista sijoitustavoista (kryptot, rahastot, ETF:t, metsä jne) 12%, 104 votes
    104 votes 12%
    104 votes - 12% of all votes
  • Työelämässä edistymisestä / rahan tienaamisesta 11%, 92 votes
    92 votes 11%
    92 votes - 11% of all votes
  • Itsensä kehittämisestä / Self-help 8%, 70 votes
    70 votes 8%
    70 votes - 8% of all votes
  • Sijoittamisesta aloittelijoille 4%, 37 votes
    37 votes 4%
    37 votes - 4% of all votes
Total Votes: 850
Voters: 481
2 tammikuun, 2022 - 22 heinäkuun, 2022
Voting is closed

Kiitos, että vastasit kyselyyn ja mikäli sinulla on aiheita, joista haluaisit minun kirjoittavan, laita kommenttia alle! Haluaisin myös kuulla kommenttia uudistuneesta ulkoasusta, oliko uudistus onnistunut? Onko järkytys liian iso? Tottuuko tähän ollenkaan? Pyrin toteuttamaan kaikki lukijatoiveet kirjoitusten osalta ajan kanssa, kun blogin aikataulu sen sallii ja jonkun verran toivetekstejä vielä onkin piipussa. Kiitos paljon!

Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

26 kommenttia artikkeliin ”Uusi vuosi, uusi blogi! Omavaraisuushaasteen täysremontti vuodelle 2022”

  1. Edelleen kiitos hyvästä blogista jota luen säännöllisesti. Haluan kommentoida avaustasi ”aloita tästä”- sivulla. Ensimmäinen lauseesi on: ”Muut lifestyle-blogit haluavat, että kulutat. Vaatteisiin, harrastuksiin, meikkeihin, sisustukseen, milloin mihinkin.” Määrittelet siis ensin (kaikki) muut ja sitten vasta kerrot itsestäsi. Ehkä toisten määrittely ei ylipäätään kannata, eikä sillä varsinkaan kannata aloittaa. Myös lifestyleblogimaailma on täynnä erinomaisia minimalismi- ja ekologisuusblogeja, jotka suhtautuvat erittäin ihailtavasti kuluttamiseen ja vievät monella tapaa eteenpäin erilaisilla tavoilla vastuullisen elämäntavana taitoja.

    Vastaa
    • Kiitos arvokkaasta kommentista! Ja erittäin hyvä huomio tuosta Aloita tästä-aloituksesta. Olen säätänyt sitä edestakaisin moneen kertaan, mutta en ole vieläkään oikein löytänyt aloitusta, mihin olisin täysin tyytyväinen. Ja tuo huomiosi on aivan totta, että vaikka tehokeinona halusin aloittaa muista, on kivempaa kyllä aloittaa ja keskittyä omaan blogiin.

      Vastaa
  2. Ei entisen sivuston ulkoasussa mitään vikaa ollut… tosin helposti luettava ja ennen muuta selkeä esitys on tämä uudistunutkin. Sivuillesi erityismaininta tosiaan selkeydestä ja hillitystä värimaailmasta. Monet sivut pilataan ”tilpehööritaiteella”. Kiitokset blogistille. Sivusi kuuluvat siihen top-kolmoseen joita jaksan säännöllisesti seurata.

    Vastaa
  3. Hyviä suunnitelmia!

    Itsekin jätin Google Adsit pois jo aikapäiviä sitten. Tuntui jotenkin tyhmältä siinä kun mainokset pomppivat silmille… Ehkä toimivat luontevammin 10 vuotta sitten, mutta jotenkin ei ole ”nykypäivää” mielestäni käyttäjäkokemuksen kannalta moninaiset mainosbannerit. Siisti ja kliini ulkoasu olla pitää!

    Itse olen muutenkin jättäytynyt pois kaikista affi- ja muista yhteistyöjutuista, joita aikanaan tarjottiin enemmänkin. Mutta oma blogitoimintani onkin paljon satunnaisempaa, päiväkirjamaisempaa ja vähemmän ammattimaisempaa kuin sinulla 🙂

    Vastaa
    • Kiitos! Joo Adsense jotenkin jäivät blogiini, kun niitä testailin hetken ja ehkä jopa yllätyin siitä, että niillä pystyi kuin pystyikin kustantamaan koko blogin ylläpidon, mikä oli kiva plussa. Varmasti itsekin aikanaan vien blogia enemmän päiväkirjavaisempaan suuntana kun vuosia vierähtää, mutta nyt vielä ainakin tällä tavalla sivuammattimaisesti tätä on hauska harrastaa.

      Vastaa
  4. Ihan siisti ulkoasu. Mulle ei sinänsä vaikutusta ole, koska luen kaikki blogini Feedlyn kautta, mutta mukava että blogin tietoturva on parantunut!

    Vastaa
  5. Hei,

    Blogiasi on ollut todella mielenkiintoista seurata. Erityisesti aiheet, joista ei juuri muualla (valtamediassa) kirjoiteta, ovat erittäin mielenkiintoista luettavaa. Itse lasken myös listautumisanalyysit näihin; niihin on yllättävän vaikea saada selkeää ”kyllä/ei” linjaa muualta.

    Minua eivät ulkoasuseikat ole juurikaan häirinneet. Se mihin toivoisin huomiota, on kirjoitus ja kielioppi. Kirjoitat paljon, ja sisältö teksteissä etenee hyvin. Muutamilla korjauksilla lukukokemuksesta tulisi entistä parempi. Uusia tekstejä odottaen!

    Vastaa
    • Kiitos! Ja tosiaan tämäkään teksti ei ehtinyt mennä avustavan oikolukijani läpi, niin siksi oli vähän tönkköjä lauseita ja typoja mukana. Koetan pitää jatkossa yllä tuota kielioppipuolta, koska se on aina ollut heikkouteni.

      Vastaa
  6. Hyvältä näyttää! Tuohon nettovarallisuuden kehitys -kohtaan voisi luvut laittaa käänteisessä järjestyksessä, eli tuorein päällimmäiseksi. Siinä olisi sellaista symboliikkaa samalla, että ”näin olen noussut pohjalta” 😀

    Vastaa
  7. Wautsi!
    Kylläpäs kirkastui lukukokemus, kiitos! Toki mainokset kestin selkäsuorassa kun tiesin, että ne tuottavat. Mitäpä sitä ei rahan eteen jne.
    Mutta muutoin, blogisi on edelleen ainut mitä luen ja vastaa todella tarpeeseen. Listautumisantianalyysit ovat kultaakin kalliimpia. Itse tykkäisin jos ottaisit jonkun verrran kantaa aina välillä kun markkinalla on turbulenttia ja housut tutisee. On helpompi istua käsien päällä kun tietää, että muut eivät hätkähdä. Viimeisimpänä vielä se anonymiteetti. Pakko sanoa, että meitä lukijoita ei oikeastaan juurikaan kiinnosta( anteeksi), että kuka nimimerkin takana piileskelee. Meille sillä ei ole merkitystä. On eräänlainen huijarisyndrooman muoto kuvitella, että muut ovat asiasta valtavan kiinnostuneita. Minä en ainakaan ole, mutta jos sijoituskirjoja erityisesti lukisin, valitsisin taatusti ekana sinun kirjoittamasi. Ehkä voit siis tyynesti vain lisätä sen nimesi siihen blogim esittely kohtaan ja todeta, että mitään ei tapahtunut 🙂 Tsemppiä!

    Vastaa
    • Hienoa, että lukukokemus parani! Itsellä meni pari päivää tottua tähän uuteen ulkoasuun, vaikka sen itse tekikin, haha. Ja joo tuo, mitä sanoit tuosta anonyymisyydesta on kyllä ihan totta. Varmaan suurin henkinen merkitys, sillä on itselle ja suurimmalle osalle lukijoille se on aika sama. On mukavaa huomata, että itse sisältö pärjää vielä nykymaailmassakin, eikä tarvitse brändätä itseään ja olla koko ajan pramilla milloin missäkin, että ihmiset omaa tekemistä arvostavat. Tämä on itselle ollut erittäin positiivista. Kiitos herätyksestä!

      Vastaa
  8. Hei, voisitko tehdä osake-analyysejä muuten suomalaisista ja euroopalaisista firmoista? Kun se vähän mikä netistä löytyy on aina paywallin takana. Plus olisi kiinnostava nähdä sinun mielipiteet vs OP:n.

    Vastaa
    • MIkäpäs siinä, jos löytyy joitain osakkeita ja yhtiöitä, jotka monia lukijoita kiinnostavat. Ehdotuksia otetaan vastaan, mistä yhtiöistä olisi mielenkiintoista lukea! Ajattelin ensin aloitella omista pääsijoitusstrategiani osakkeista, mutta näidenkin analyysien kirjoittelu on jäänyt vähemmälle jatkuvien osakeantien alta 😀

      Vastaa
  9. Miten ihmeessä saat kulumaan blogin hostaukseen 1500 euroa vuodessa? Tuntuu käsittämättömältä että tiukkana kulujen seuraajana maksat hervotonta ylihintaa jostain.

    Domain: 10/v
    Hosting: 100/v tai alle jos saat hyvän tarjouksen
    Loput: ???

    Onko sinulla sihteeri päivittämässä sivut puolestasi, vai mihin ihmeeseen loput 1390 euroa menevät? Oikolukijan palkkoihin?

    Vastaa
    • Kirjoittelen tästä ensi viikolla, mutta tosiaan hostaus ehkä vähän väärä sana. 1500 euroa on tosiaan toiminimeni kaikki kulut yhteensä. Joista suurin osa menee kirjanpidon kuluihin. Tosiaan hostaus ja domain on varmaan n. 150 euroa vuodessa nykyisellä tasolla. Oikolukijan eli tyttöystäväni kuluja en laske, vaan yleensä maksan vain ravintolalaskut tästä kiitoksena 😀

      Vastaa
  10. Hei mua kiinnostais tietää että minkä takia yrityksesi on toiminimi eikä osakeyhtiö? Olisiko osakeyhtiö kannattamaton ratkaisu? Kyselen ihan mielenkiinnosta, kun en ole ihan niin selvillä yritystoiminnasta.

    Vastaa
    • Joo tosiaan syynä on tähän mennessä ollut yksinkertaisesti toiminimen helppous ylläpidossa verrattuna Oy:n perustamiseen. Tähän mennessä en ole myöskään ollut varma, kuinka paljon sivutuloja tulee, joten tämä kevyempi malli on ollut sopiva. Oy sopinee myös minulle paremmin, jos sivutuloni pysyvät 20 000 eurossa per vuosi, mutta en usko ainakaan tänä vuonna niiden näin korkealla pysyvän. Ainakin siis niin kauan kuin sivutuloni pysyvät suhteellisen matalina, ei Oy ole vielä kannattava, jos ne nousevat, niin sitten Oy on parempi kaikinpuolin (tosin edelleen vie hieman enemmän omaa aikaa paperityön takia).

      Vastaa

Jätä kommentti