Omavaraisuushaaste nousi blogit.fi -sivun top10:iin!

Olen kirjoittanut Omavaraisuushaastetta nyt aika tarkalleen kaksi ja puoli vuotta. Muutoksia matkan varrella on ollut paljon, koska alunperin aloitin Bloggerissa kuten niin moni muukin sijoitusbloggari. Bloggerista siirryin aikanaan WordPress.comiin ja WordPress.comista vielä asteen eteenpäin WordPress.orgiin. Kaikissa näissä migraatioissa oli se ongelma, että menetin poikkeuksetta lukijoita, lukijalaskurini nollaantui ja Google ei tykännyt.

Välillä tuntuikin, että blogin lukijakuntaa oli lähes mahdoton kasvattaa kun lukijamäärät lähinnä laskivat joka muuton jälkeen. Jatkoin kuitenkin kirjoittamista, koska blogin pitäminen on ollut minulle ylivoimaisesti paras tapa pitää tavoitteeni taloudellisesta riippumattomuudesta selkeänä mielessä ja samalla rentouttavaa. Myös sijoitusbloggaajien verkosto on ollut yhteisönä paljon vahvempi kuin saatoin koskaan olettaa ja vertaistuki onkin tehnyt bloggaamisesta entistä mielekkäämppää. Tänään kuitenkin tuntuu, että bloggaamisestani on jäänyt ensimmäistä kertaa jälki Internetin ihmeelliseen maailmaan.

Mikä blogit.fi ja mikä top10?

blogit
Muotiblogit ovat hieman suositumpia kuin taloudellinen riippumattomuus-blogit

Liityin blogit.fi sivustolle aikanaan ehkä vuosi sen jälkeen kun olin blogini perustanut. Huomasin, että Suomessakin on sivuja, joista pystyy löytämään lähes jokaisen Suomessa julkaistavan blogin ja blogit.fi on käsittääkseni Suomen suurin sellainen sivusto. Toinen iso on kansainvälinen Bloglovin. En odottanut mitään sivulle liittyessäni, mutta ajattelin, että ei kai oman sivun lisääminen sivustolle varmasti haitallistakaan olisi, jos se toisi yhden tai pari lukijaa lisää Omavaraisuushaasteelle.

Jos pidät mitä tahansa blogia ja et ole blogiasi vielä lisännyt blogit.fi listalle, suosittelen sen tekemään, koska yllättäen sieltä on tullut jatkuvan tasaisesti ainakin itselleni lukijoita. Ja mikäli haluaa löytää uusia suomalaisia blogeja oikeastaan mistä tahansa aiheesta, on blogit.fi hyvä sivu myös kenelle tahansa lukijalle. Itse olen aina ollut mielenkiinnolla lukenut koko Suomen suosituimpia blogeja, koska aiheet ovat olleet aina ihan mitä sattuu ja blogien lukeminen on ainakin avartanut omaa maailmaani siitä, mitä Suomi oikeastaan lukee. Suosituin blogi sivuston mukaan pitkään on ollut Salatut Elämät näyttelijä Sara Parikan blogi. Sitä Suomi siis lukee.

Blogit.fistä voit löytää blogit ja top10 listat myös aihealueittain. Aihe-alueet sivustolla ovat: Lifestyle, Sisustus, Ruoka, Perhe, Kauneus, Muoti, Käsityö, Matkailu, Terveys, Liikunta, Ihmissuhde, Eläimet, Rakentaminen, Puutarha, Kulttuuri, sekä Muut. Mutta hetkinen, missä talous tai sijoittaminen!? Ei missään. Niinpä kaikki sijoittamisaiheiset blogit, liittyivät ne sijoittamiseen tai taloudelliseen riippumattomuuteen löytyvätkin aihealueen ”muut aiheet” alta. Tämä on huutava vääryys, koska kuten listauksestani näkee, Suomessa on jo lähes 80 yksityisihmisen pitämää talousblogia + ammattiblogit.

Tänään kuitenkin huomasin, että oli tapahtunut jotain aivan ihmeellistä. Omavaraisuushaaste oli noussut blogit.fi ”muut aiheet” kategorian top10 listalle! Ja vieläpä suoraan sijalle 7. Voit katsoa top10:n kokonaisuudessaan täältä. Toinen top10 listalla oleva talousblogi on Yksinhuoltajan selviytymisopas. Top20 listalta löytyy muutama muukin talousblogi. Kaikkein blogien välisessä vertailussa olen sijalla 354. joten matkaa lifestyle/sisustusblogien numeroihin on paljon.

En tiedä tarkalleen miten blogit.fi laskee sijoitukset listoilleen, mutta olen siitä huolimatta erittäin iloinen saavutuksesta. Siitä olen varma, että blogit.fi ei kuitenkaan pelkkiä lukijamääriä katso, koska vaikka blogini on kasvanut koko ajan, tiedän, etten ole läheskään Suomen luetuin yksityishenkilön pitämä talousblogi.

Sijoitusblogien tilasta Suomessa ja mitä seuraavaksi

Sijoitusblogeja on Suomessa tällä hetkellä mukava määrä ja esim. Nuoret Osakesäästäjät sekä Merja Mähkän blogi Hesarissa on tuonut sijoittamista lähemmäs montaa eri ihmisryhmää, jotka ennen saattoivat helposti jäädä sijoittamisen ulkopuolelle tiedon puutteen takia. Tästä huolimatta tehtävää on vielä paljon ja mielestäni kuvaavaa onkin se, että blogit.fi sivulla ei ole omaa kategoriaa ”sijoitus” tai ”talous”.

Kun miettii kuinka suuri osa ihmisten elämää esim. pelkkä aihe talous on, on käsittämätöntä ettei omaa kategoriaa aiheista löydy. Tällä hetkellä samalla top10 listalla, jossa Omavaraisuushaaste nousi sijalle 7. ykkösenä hilluu blogi ”Kauniit ja rohkeat: juonipaljastuksia”. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Tai no tiedän – nauraa.

Tehtävää siis on paljon ja aivan kuten Pohatta ja MMM inspiroivat minut aikanaan kohti unelmaa taloudellisesta riippumattomuudesta, uskon, että jokainen sijoitusblogin kirjoittaja pystyy muuttamaan lukijoidensa elämän. Kysymys taloudellisesta riippumattomuudesta ja taloudenhallinnastahan ei ole ”Muut aiheet” kategoriaa vaan lähempänä sitä bloggaamisen suurinta ja mahtavinta – lifestyleä.

Olen aina motivoitunut tavoitteista ja kilpailusta ja se näkyy esim. tämänhetkisessä 5-vuotistavoitteessani. Myös bloggaamisessa tarvitsen tavoitteita. Niinpä otankin nyt hurjan tavoitteen ja seuraava maalini bloggaamisessa onkin nousta blogit.fi sivun rankingeissa sille tasolle, että olen top10 lifestyle-blogien joukossa. Tällä hetkellä sijoitus 10. lifestyle blogeissa tarkoittaa sijoitusta 34. kaikissa Suomen blogeissa. Hullua? Ehkä. Mahdotonta anonyymille taloudellinen riippumattomuus-blogille? Ehkä. Mutta mitä vaikeampaa, sen motivoivampaa.

Kiitos siis kaikille lukijoille ja kommentoijille tähän mennessä! Ja tietenkin erityiskiitokset kaikille talousbloggareille, koska ilman teidän kanssanne käymää vuorovaikutusta tämä olisi kaiken kaikkiaan aika yksinäistä puuhaa. Jos sinulta löytyy ehdotuksia, miten voisin tehdä Omavaraisuushaasteesta ja teksteistä tulevaisuudessa entistä parempia, kuulisin ehdotuksia enemmän kuin mielelläni. Tästä on hyvä jatkaa.

8 kommenttia artikkeliin ”Omavaraisuushaaste nousi blogit.fi -sivun top10:iin!”

Jätä kommentti