Kauppalehdessä oli taannoin erinomainen kolumnin otsikko, jonka ajatuksen allekirjoitan täysin – Mikään työaika ei korvaa työn imua. Lyhyessä lauseessa tiivistyy niin monta asiaa, jotka liittyvät taloudelliseen riippumattomuuteen, vaikka itse kolumni ei edes käsitellyt FIRE:ä vaan neljän päivän työviikkoa ja kuuden tunnin työpäiviä. Kaikissa näissä on kuitenkin se yhteistä, että kaikilla näistä on tarkoitus saada lisää aikaa tavallisen ihmisen omaan elämään.
Olen ollut uudessa työssäni jo yli puoli vuotta, mutta oikeastaan siitä päivästä lähtien kun aloitin työt uudessa tehtävässäni, olen miettinyt tämän kirjoituksen otsikon kysymystä. Onko firetykseni vaarassa, koska nautin niin alussa, kuin myös nyt – yli 6 kuukautta myöhemmin – työstäni välillä jopa aivan liikaa?
Joskus harmittaa, että itselläni on vain perus työaikasopimus ja, että kollegani ovat lähteneet töistä pois, koska en voi enää edistää töitäni ja saldoja on turha kerryttää! Kauhean nopeasti en keksi aidompaa first-world probleemaa (koska oikeasti pitäisi olla iloinen vain, koska on töitä), kuin se, että töissä on liian kivaa, mutta FIRE:n tavoittelijalle tämä on aidosti tärkeä kysymys.
Onko koko taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa järkeä, kun töissä on aivan yhtä kivaa kun vapaa-ajalla?
Mikä on taloudellisen riippumattomuuden tarkoitus?
Alkuun on hyvä kerrata, mitä firetys oikeastaan edes tavoittelee. Taloudellinen riippumattomuus eli FIRE – koostuu käytännössä kahdesta eri asiasta. Taloudellisesta riippumattomuudesta (FI) sekä aikaisesta eläköitymisestä (RE). Suomessa taloudellinen riippumattomuus sanana yleensä tarkoittaa näitä molempia.
Tiivistettynä taloudellisen riippumattomuuden tarkoitus onkin mahdollistaa sellainen tilanne elämässä, että henkilön ei tarvitse työskennellä rahan vuoksi. Liian usein firetys yhdistetään siihen, että sen saavutettua lopettaa kaiken tekemisen elämässä ja istuu sohvalla katsomassa Netflixiä loppuelämänsä. Aivan kuten kuka tahansa eläkeläinen, ei perus FIRE:ttäjäkään tule onneaan löytämään näytön äärestä.
Taloudellinen riippumattomuus onkin ennen kaikkea avain aikaan. Ja kun poistat pakollisen töissäkäymisen töistä, aikaa vapautuu käyttöösi yli tuplat siitä, mitä sinulla on tavallisesti käytössä elämässäsi. Ajatus on samaan aikaan mahtava ja kauhistuttava – täysi vapaus! Täysi vapaus?
Maailmassa on liikaa mielenkiintoisia asioita – ja liian vähän aikaa
Oma polttoaineeni elämään on aina ollut tiedonjano ja halu ymmärtää. Ja juuri sen takia uskon, että osakesijoittamisen aikanaan löysin. Opin lähes joka päivä uusia asioita sijoittamisen myötä siitä, miten maailma toimii ja mitä maailmassa tehdään – ja ennen kaikkea, mitä kaikkea maailmassa voikaan tehdä työkseen!
Tämä tiedonjano yhdistettynä uusiin kokemuksiin on se päävoima, joka minua ajaa kohti taloudellista riippumattomuutta. Haluan oppia ja kokea maailmasta niin paljon kuin voin siinä lyhyessä ajassa, joka minulle on tänne maapalolle suotu. Elämä on ihmeellistä ja ihmisten mielikuvitus ja kyky parantaa omaa elämäänsä menee itselläni heittäen kaiken maailman pahan yli – vaikka paha tuntuu olevan nyt muotia.
Tiedänkin, että yksi elämä ei ole tarpeeksi pitkä kokeakseni ja tehdäkseni kaiken, mitä haluaisin. Ja jos kävisin palkkatöissäni +65-vuotiaaksi asti, tuntuisi se vielä lyhyemmältä. Tämän takia FIRE. Se antaa minulle avaimet omaan elämääni ja täyden 24 tuntia itselleni. Sen jälkeen kun minulla on kaikki mahdollinen aika, kaikki onkin minusta itsestäni kiinni.
Mitä jos?
Tällä hetkellä viihdynkin siis työssäni enemmän kuin hyvin. Työn imu on työssäni valtavaa ja voisin ihan hyvin tehdä pitempääkin työpäivää. Monesti työpäivä menee ohitseni ja ihmettelen, että menikö tässä tosiaan 8 tuntia. Etenkin, koska olen perheetön ja meillä on tyttöystäväni kanssa molemmilla harrastuksia, jotka vaativat omaa aikaa ja keskittymistä. Nyt jos joskus onkin hyvä tahkoa töitä ja rahaa, koska tämän päivän euro on enemmän kuin huomenna.
Mutta mitä jos? Mitä jos heräänkin eräänä päivänä ja työni ei enää innosta. Tai jos työkaverit ja työympäristö muuttuu yhtäkkiä täysin negatiiviseksi. Työpaikkani talous sakkaa ja saan potkut? En saa töitä tai töitä vaihtamalla fiilis muutu. Huomaankin pian tekeväni töitä vain rahan takia.
Tällä hetkellä tällainen ajatus tuntuu erittäin vieraalta, mutta ei mitenkään mahdottomalta. Olen kokenut myös hetkiä elämässäni, jossa rakas harrastukseni on muuttunut yhtäkkiä puurtamiseksi ja 10 vuoden harrastamisen jälkeen oli aika jättää harrastus, koska siitä ei enää hyvää mieltä saanut.
Elämä heittelee kierrepalloja jokaista meitä kohti satunnaisen säännöllisesti ja mikään määrä työn imua ei meitä niiltä pelasta. On myös eräs toinen asia, joka minua on työelämässä on vähän alkanut nakertaa.
Yritysmaailma on kyynärpää-peliä
Olen siitä iloisessa asemassa, että olen edistynyt työelämässä hyvin ja olen päässyt erinäisten yritysjohtajien kanssa tekemisiin suhteellisen paljon jo nuoresta iästä huolimattani. Mitä enemmän olen kuitenkin alkanut nähdä maailmaa ylhäältä päin, sitä todellisemmaksi yritysmaailman raakuus on osoittautunut. Ja uskon, että tämä tulee olemaan minulle jossain kohtaa liikaa.
Olen ollut koko elämäni töissä lähinnä finanssialan yrityksissä. Johtohenkilöt, joita olen nähnyt käytännössä toistavat usein samaa persoonallisuuskaavalla. Dominoiva, puhelias (toisten päälle puhuva), yli-itsevarma, äkkipikainen sekä keskimääräisesti huono empatisoimaan (mutta hyvä vaikuttamaan ihmisiin). Usein henkilöiden käsitykset omista taidoistaan ovat aivan eri kuin ympärillä olevien ihmisten käsitys, mutta koska hän on pomo, ei kukaan sano mitään hänelle suoraan.
Näille ihmisille myös raha on äärimmäisen tärkeää ja kellot, puvut, autot – kaikki stereotypiset asiat ovat statussymboleita. Tämä ei sinällään eroa varmaan keskimääräisestä johtajaksi päätyvästä ihmisestä muutenkaan kun katsoo viime päivien Business Finland sekoilua ja sitä, kuinka moni liikkeenjohdon konsultti on hankkinut kahden hengen yritykselleen tai pöytälaatikkoyrityksilleen 100 000 euron tuet. Moraalikato on aito, ja niin on myös rahan himo – tietyille ihmisille mikään ei ole tarpeeksi.
Itselleni raha on tärkeää juuri sen takia, että pääsisin mahdollisimman kauas siitä, joita ihmiset, kenen kanssa joudun välillä tekemään töitä tavoittelevat. Aina pitää saada enemmän ja mikään ei ole tarpeeksi. Kuten voit kuvitella, tunnenkin oloni tässä tietyssä porukassa täysin alieniksi.
Suurin osa työkavereistani on ollut mahtavia koko työurani ajan, ja olen tavannut myös hyviä johtajia ja hyviä ihmisiä, mutta on selkeää, että yritysmaailmassa tietyillä huonoilla piirteillä pääsee usein pitkälle helpommin. Yritysmaailma on täynnä oman edun tavoittelua toisten kustannuksella, uhkailua, juonittelua sekä lupausten rikkomista. TV:n draamasarjat yritysmaailmasta ovat usein mielestäni aika sovinnaisia verrattuna todellisuuteen. Totuus on tarua ihmeellisempää.
Tämä on kokonaisen oman kirjoituksen aihe, mutta pääajatus on tämä – en viihdy tällaisella jatkuvalla alfamiesten (kyllä, nämä henkilöt ovat lähes poikkeuksetta miehiä) taistelukentällä. Turhaudun samaan aikaan siihen, että ihmiset ovat järjettömän itsekkäitä ja huonoja myöntämään olevansa väärässä, vaikka heidät todistettaisiin olevan väärässä. Turhaudun siihen, että toisten sanoihin ei voi aina luottaa. Turhaudun siihen, kun joku yrittää manipuloida ja näen sen läpi.
Nautin haasteista töissä ja uralla etenemisestä, joten tiedän, että tämä on todellisuus, jossa tulen elämään koko loppu työelämäni ja todennäköisesti tulen pääsemään entistä lähemmäs näitä henkilöitä, koska haluan edetä urallani entisestään. Samalla se on oikeasti aika karmea ja itselleni vieras todellisuus, jossa en halua välttämättä elää koko elämääni.
Taloudellinen riippumattomuus toivottavasti antaakin aikanaan minulle mahdollisuuden lähteä tästä todellisuudesta heti kun minulle riittää. Tällä hetkellä työn imu ja muut hyvät puolet nousevat näiden satunnaisten negatiivisten yläpuolelle, mutta en usko, että työn imu kestää koko elämää.
FIRE – oikean elämän vapaudu vankilasta kortti
Jokainen meistä on todennäköisesti pelannut joskus monopolia. Monopolissa on vapaudu vankilasta-kortti, jolla pääsee pois vankilasta heti pois, jos sellainen sattuu olemaan tallessa silloin kun joutuu vankilaan.
Minulle taloudellinen riippumattomuus onkin aito oikean elämän vapaudu vankilasta kortti. En todennäköisesti tule tarvitsemaan sitä juuri silloin kun sen käteeni saan, mutta se tulee olemaan minulla aina mukana. Mitä elämä ja työelämä tuokaan mukanaan, voin milloin vain käyttää kortin ja todeta – moi pitää mennä – teen mitä haluan, koska voin.
Sama pätee kaikkeen säästämiseen ja sijoittamiseen – ei pelkästään FIRE:n tavoitteluun. Jos olet varautunut tulevaisuuden varalta, voit olla varma, etteivät ainakaan taloudelliset vastoinkäymiset kaada elämääsi. Yksi aika iso ongelma hoidettuna. Oppi, joka on äärimmäisen ajankohtainen etenkin nykymaailman tilanteessa.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa ja liity matkalleni kohti taloudellista riippumattomuutta!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
Päätin itse keskeyttää oman firetysprojektini, jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua, ja tavoitella pelkkää taloudellista riippumattomuutta. Huomaan nimittäin passivoituvani aivan liian helposti vapaa-ajalla, varsinkin pitkillä lomilla. Osittain syy on varmasti turhan tiukassa säästöasteessa, mutta vain osittain. Tässä on todellinen itsetutkiskelun paikka varsinkin jos tavoitteen joskus saavuttaa.
Sen sijaan töissä huomaa tulevansa imaistuksi mukaan aina kun mielenkiintoinen projekti osuu kohdalle. Ongelma nykyisessä työssä vain on, että ei osu riittävän usein. FI:n suoman turvaverkon voimin onkin tulevaisuudessa toivottavasti helpompi vaihtaa epävarmempiin, mutta mielenkiintoisempiin hommiin ja tarvittaessa opiskella jotain uutta.
Mitä olen lukenut jenkki-FIRE blogeista, on juuri tuo passivoituminen erittäin suuri uhka kun työt lopettaa. Käytännössä oma arki ja tavat pitää keksiä täysin uudelleen. Tämä vaatii aika paljon ja passivoitumista on tapahtunut aika monelle, ja vielä useampi on tuntunut palaavan takaisin töihin, vain jotta ei passivoituisi. Tuo kulutusaste kyllä ehdottomasti vaikuttaa, mutta uskon, että miljardöörilläkin tulee nopeasti tylsää jos tekeminen riippuu kuluttamisesta.
Tilanteesi töissä kuulostaa aika samalta kuin omalla kohdallani ja itse tavoittelen alustavasti juuri tuota samaa, että voin lisätä töiden epävarmuutta (eli juuri yleensä mielenkiintoisempiin yrittäjäkeskeisempiin hommiin), sen jälkeen kun oma talous ei siitä enää vaarannu.
Olipahan (taas) hieno kirjoitus blogistilta. En ole aiemmin kommentoinut, mutta nyt on pakko, kun omalla kohdalla tuo ”oravanpyörästä” hyppääminen tapahtuu lokakuussa. Kovin paljon olen samoja tuntoja vellonut kuin sinäkin. Kirjoitit: ”Minulle taloudellinen riippumattomuus onkin aito oikean elämän vapaudu vankilasta kortti”… Tuon viisauden äärellä olen askarrellut viimeiset 10 vuotta… Sillä erotuksella, että sinä koet suoranaista riemua siellä työpaikalla; omalla kohdalla se riemu loppui jo 15 vuotta sitten ja loppu on menty nk. sinnillä.
Nyt on sinnittelyt loppu ja loikkaan 52-vuotiaana työttömäksi. Ansiosidonnaiset aion kuitata ja sen jälkeen jään omilleni. Ei päivärahoja, asumistukia, tms. ruikutuksia. Olen velaton, on talo ja mökki, auto, jne. (ja perintöä odottava jälkeläinen) ja sijoitusvarallisuutta vain noin 400 000 eur. …. Mutta että ja kuitenkin… Minä pääsen pois sieltä jostain ja sen kunniaksi ostin viikko sitten elämäni ensimmäisen traktorin tarpeineen ja aloitin kotitilan kunnostustyöt.
Jäi vielä sanomatta, että helkkarinmoisen pelottavalle se lopettamisilmoitus tuntui. Vuosikausia sitä asiaa kypsyttelin ja tuntui hieman hölmölle mennä kertomaan siitä lähtemisestä. Asiaan ei liittynyt mitään dramatiikkaa… tyyni esimies sanoi suunnilleen, että ”Aha” ja sovittiin vain aikataulusta. Eli jäi tunne, että ainakaan minä en ole korvaamaton (ei jää kuoppaa vesilasiin jos tökkään sormeni vesilasiin ja otan sen sieltä pois).
Mahtava kuulla, että olet tavoitteeseen päässyt! Etenkin kun sinulla on käynyt juuri tuo, että työ on alkanu maistua pakkopullalta. Tilanne, johon oletan itseki aikanaan joutuvani. Esimiehesi asennoituminen asiaan tuntuu kieltämättä aika hämmentävältä… Näyttää siltä, että oli ehkä ihan hyvä aikakin lähteä.
Ja uskon hyvin, että lopettamisilmoitus pelotti aidosti. Jenkkiblogeissa olen lukenut ns. ”one-more-year” kompleksistä, jossa firetystä on lykätty aina vuodesta toiseen aina jollain tekosyyllä, vaikka taloudellinen tilanne sen mahdollistaisi, koska työelämästä pois pomppaaminen tuntuu niin luonottomalta.
Itse olen ajatellut, että jään työelämästä eläkeiässä, vaikka se varoje puolesta voisi olla mahdollista aiemmin. Tilanne on hyvin smanalainen kuin kirjoituksessa, en ehkä halua pyöriä tuolla kyynerpäiden seassa vaan olen löytänyt itselle sen paikan missä voin tehdä minua kiinnostavia asioita ja viidyn tehtävässä. Useilla työnatajilla on erlaisia jousto mahdollisuuksia. Tytöä ei ole pakko tehdä 8 tuntia vaan löytyy 7,5h ja 6 h työaikoja, osa tekee 4 päivää jne. Löytyy vuorotteluvapaata jne.
Pääasiallinen syy, miksi aion tehdä eläkeikään töitä on yhteiskuntamme. Se tavallaan tukee pitkää työ uraa. Viimeisillä vuosilla on erittäin suuri vaikutus eläkkeeseen. Tuona aikana minun terveysmenoni voivat olla yllättävän suuria. Olessani työ elämässä on työterveyden parissa. Teen töitä sen verran kuin hyvältä tuntuu ja niistä saan huomattavia etuja. Kasvatan omasiuutta ja varmaan siitä sitten jää jälkipolville. Olen sen heille valmis tekemään. En koe jääväni mistään, paitsi. Jos tarvitsen vapaata, otan sitä. Vuorotteluvapaa on esimerkkinä minulle mahdollinen. Minulla on silti tiettyä taloudellista riippumattomattomuutta. Voin tehdä hankintoja mitä haluan. Tällä hetkellä en voi tehdä lomamatkoja mitä haluan, mutta se johdu varoistani.
Työ ei ole este firetykselle. Uskon suurimmassa osassa työpaikoista onnsituvan mm. palkaton vapaa. Harva sitä vain kysyy.
Tuota samaa olen itsekin miettinyt, koska etenkin nykyisestä työstäni nautin paljon. Mutta uskon, että kaipaan sen verran vielä lisää haastetta, että ainakin yhden stepin urallani haluaisin ottaa lähemmäs kyynerpäitä ja sitten katsoa karhua silmiin. Omalla tavallaan tykkään myös mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja pelkästään se, että en pidä tuosta maailmasta, vetää minua puoleensa, koska haluan myös nähdä josko siellä pärjäisin – vähän erilaisella lähestysmistavalla.
Ja onneksi tosiaan suurin osa työnantajista joustaa aika hyvinkin. Toki tämä on mahdollista vain tietyn työtehtävien parissa. Ja olen miettinyt tuota samaa työelämästä työterveyden ja muiden etujen kanssa. Kirjoittelinkin aikanaan siitä, että elämä maksaa yksinkertaisesti enemmän ihmiselle, joka ei kuulu työelämään ja niihin kaikkiin etuihin, mitä sieltä saa.
Kannustaisin kyllä sinua panostamaan kirjoittamiseen jatkossakin, koska näitä sinun tekstejäsi on äärettömän mukava lukea. Ehkä kirjailijan ja bloggaajan ura olisi enemmän sinun juttu kuin se kyynärpääpeli. 🙂
Kiitos paljon! Tämä on aina mahtavaa kuulla ja olen monta kertaa kuullutkin esim. työpaikkablogistani samankaltaisia kommentteja. Kirjoittaminen tulee varmasti aina olemaan mukanani elämässä tavalla tai toisella – en siitä pystyisi luopumaan kun siitä niin paljon pidän. Uskon, että myös FIRE:n jälkeen kirjoittaminen pysyy mukanani – toivottavasti ainakin tämän blogin muodossa.
Samaistun ihan täysin tuohon, mitä kirjoitat johtajatyypeistä. Uskon, että kyseessä on myös sukupolvien välinen arvomaailman ero, sillä ”me milleniaalit” emme välttämättä enää arvosta statusta ja sen symboleita samalla tavalla kuin aiemmat polvet. Emmekä me kestä valtahierarkiaa tai arvosta jotakuta vain asemansa vuoksi.
Nyt maamme johdossakin nähdään ihan uudenlainen johtajatyyppi – hyvin itseni kaltainen jopa. Uudenlainen johtamisen trendi on käsillä.
Tuo mitä sanot on ihan totta, koska tuntuu, että tämä kuvailemani ihmistyyppi on yleensä juuri näitä 50-70v ihmisiä, jotka ovat oman aikansa dinosauruksia. Silloin kun he olivat, auktoriteettia ja statusta kunnioitettiin aivan eri tavalla yleisesti.
Elämmekin selkeästi murroksen aikaa myös johtamisessa, mikä on oikeasti hyvä juttu ikäistemme ja kaltaistemme ihmisten kannalta.
Entä jos ne työmaailmasi alfat olivat alunperin nuorina poikina firettäjiä, sosiaalisesti valveutuneita ja huomaavaisia ihmisentaimia, jotka vaan matkan varrella firettivät, firettivät ja lykkäsivät hommaa aina eteenpäin kunnes muuttuivat sisältä käsin…?
Tämä on varsin mahdollista! Jokainen meistä kuitenkin muuttuu suuntaan jos toiseen kymmenien vuosien varrella. Toki taloudellinen riippumattomuus oli aika vieras käsite ja jopa ajatus muutama vuosikymmen takaperin. Tuntuu myös, että jokaisella meistä on nuorena erilaiset – usein vähän idealistisemmat – näkökulmat asioihin kuin keski-ikäisenä.
Oletko lukenut kirjan Zen ja moottoripyörän korjaaminen? (Pirsig) Se saattaisi saada kasvupohjaa ajattelussasi.
https://esseepankki.proakatemia.fi/zen-ja-moottoripyoran-kunnossapito/
En itseasiassa ole, vaikka kirjaan olen törmännytkin aiemmin. Täytyy ehdottomasti ottaa lukulistalle, koska olen niiden vähän ajatusten kanssa, mitä olen kirjasta kuullut ihan samaa mieltä.