Onko nuorilla enää malttia vaurastua?

Vuonna 1952 sen aikainen Suomen ulkoministeri Urho Kekkonen julkaisi pamfletin nimeltään Onko maallamme malttia vaurastua? Nimestään huolimatta kyseinen pamfletti oli ennen kaikkea aluepoliitiikkaa koskeva ja liittyi etenkin Pohjois-Suomen teollistamiseen. Kyseisen pamfletin otsikko on kuitenkin jäänyt elämään ja vaikka itse synnyin vasta Kekkosen kuoleman jälkeen, olen kyseiseen kysymykseen monesti törmännyt.

Viikko takaperin luinkin Twitteriä, kun silmiini pöllähti uutinen, jossa kerrottiin, että ensiasunnon ostajien määrä vähenee ja kuinka erään nuoren miehen kavereista moni ei enää edes haaveile omasta asunnostaan. Kun klikkasin uutista en tajunnut mihin jäniksenkoloon hyppäsinkään.

Mitä pidemmälle Ylen-juttua luin, sitä enemmän ihmettelin, että miten joku voi olla näin sokea omalle tekemiselleen.

Tänään pohdinkin, onko ikäisilläni nuorilla enää malttia vaurastua? Vai otammeko sen elintason, jossa olemme kasvaneet ehkä liiankin itsestäänselvyytenä ja haluaisimme heti vanhempiemme elintason. Jos haluat lukea Ylen jutun, löydät sen täältä, mutta älä huoli, tätä tekstiä ymmärtääksesi sinun ei tarvitse olla lukenut juttua, koska lainaan tärkeimmät kohdat.

Olemme kasvaneet hyvin oikeuksin, vähin vastuin

Ylen jutussa siis puhutaan siitä, kuinka Helsingin keskustassa ja kantakaupungissa etenkin yksiöiden hinnat ovat lähteneet täysin käsistä ja tavallisella suomalaisella ei ole siihen varaa. Sitten esitellään jutun päähenkilö, jolla on aitoja ensimmäisen maailman huolia.

On totta, että aina sanotaan, että nuoret ovat pilalla ja käytännössä jokainen sukupolvi puhuu seuraavasta pullamössösukupolvena. Mutta kun kyse on omasta sukupolvesta, minua ainakin vähän hävettää. Seuraavassa suorat lainaukset, jotka räjäyttivät tajuntani siitä, kuinka valmiiseen maailmaan moni meistä on kasvanut – ja kuinka moni meistä ottaa sen itsestäänselvyytenä.

Jos Nurmesniemi eli tarkalla budjetilla (3300 euron bruttotuloilla), hän sai säästöön parhaimmillaan jopa tonnin kuukaudessa. Mutta sitten tuli kuukausia, kun hän kävi lomamatkalla, festareilla tai kavereiden kanssa ravintoloissa. Ne olivat investointeja henkiseen hyvinvointiin, mutta säästöön jäi enää muutama satanen. Ajatus 20 000 euron säästämisestä tuntui vaikealta.

– Jos käy töissä ja elää tosi tarkasti, ei osta ylimääräistä eikä käy tapahtumissa, niin silloin saa säästettyä. Mutta kuinka monta vuotta sitä jaksaa tehdä? Se on pitkän päälle henkisesti raskasta elää koko ajan tosi sniidusti, Nurmesniemi pohtii.

Nurmesniemi on katsellut vähintään 30 neliön yksiöitä. Hän sanoo, että vuokralla asuessa voi tinkiä asunnon kunnosta ja sijainnista, mutta jos ostaa oman, niin siinä olisi myös hyvä viihtyä.

Kaikki kuulostaa alussa ihan hyvältä, 3300 bruttotuloilla pystyy helposti saamaan yksin asuva sinkku tuhat euroa säästöön – tarvittaessa enemmänkin. Tiedän tämän etenkin siksi, koska tyttöystäväni tulot ovat juuri nämä ja hän asui Helsingin Lauttasaaressa yksiössä yli 800 euron vuokralla – ja sai silti rahaa säästöön tonnin, kun vain katsoimme hänen kulutuksestaan oikeasti turhan pois! Pian itse jutussa kuitenkin päästään näihin ”investointeihin henkiseen hyvinvointiin”, johon sisältyy lomamatkoja, festareita ja bileiltoja.

Jutun päähenkilö vielä jatkaa, että montaa vuotta ei jaksa elää säästäväisesti, koska onhan se rankkaa, kun ei pääse festareille tai yökerhoon. Lopuksi vielä maininta siitä, että vuokralla asuessa voi tinkiä asunnon kunnosta ja sijainnista, mutta omaa ostaessa siinä pitäisi viihtyä.

Vain kolmessa kappaleessa oli niin paljon järjettömyyksiä, että hirvittää.

Olen monesti kirjoittanut omassa blogissani – etenkin minimalistivuoteni aikana – siitä, että parhaat asiat elämässä ovat oikeasti aika halpoja. Ja parasta on juuri läheisten ja kavereiden kanssa hengailu (ja okei, myös jotkut harvat videopelit, heh).

Allekirjoitan täysin sen, että tämä on investointi henkiseen hyvinvointiin. En kuitenkaan allekirjoita sitä, että henkiseen hyvinvointiin päästäksemme meidän täytyisi hypätä hedonismin ja kulutusyhteiskunnan pauloihin. Jos elämämme läheisten ja tärkeiden ihmisten kanssa tuntuu järjettömän raskaalta ilman lomia, festareita ja bileiltoja, on ongelma peilissä, ei palkassa.

Rakastan kaikkia noista asioista yhtä paljon kuin muutkin nuoret, mutta kun kuvaillaan, että 20 000 euron säästäminen 3300 euron tuloilla menee vaikeaksi, en pysty kuin facepalmaamaan. 20 000 euron summaan ASP-tilillä pääsee jutun henkilökin ihan omien sanojenkin mukaan vain n. puolessatoista vuodessa tuolla tonnin kuukausisäästöllä.

Pitäisi siis olla ilman lomia, bileitä ja festareita puolitoista vuotta, että pystyy ostamaan unelma-asuntonsa. Haluan kuulla ehdottomasti kommenteissa, jos tämä jonkun mielestä on liikaa vaadittu, koska mielestäni juuri tällainen aito säästäminen ja investointi omaan tulevaisuuteen on osa jokaisen meidän elämää ja osa järkevää taloudellista käyttäytymistä. Mielestäni tällaisen taloudellisen käyttäytymisen pitäisi olla normi jatkuvassa hetkessä elämisen sijaan, mutta talousblogin kirjoittajana voin olla vähän sokeutunut asialle.

Ja lopuksi oli vielä maininta siitä, että ostetun kämpän pitäisi olla kivassa sijainnissa sekä hyväkuntoinen – toisin kuin vuokrakämpän. Mielestäni on hienoa, että pystyy tinkimään asioista vuokra-asunnossa, koska silloin saa myös enemmän rahaa säästöön. Outoa kuitenkin on, miksi oma koti pitäisi olla heti valmis pakkaus.

Kiva sijainti, hyvä kunto sekä pohja asunnossa tarkoittaa aina korkeampaa hintaa. Nämä eivät ole asioita, jotka ovat asunnossa automaattisesti itsestäänselvyyksiä, vaan oikeasti harvinaista luksusta. Mutta kuka selittäisi nuorille sen, että elämä on aina täynnä kompromisseja ja harvemmin elämässä saa kaikkea mitä haluaa samanaikaisesti – joskus pitää tyytyä.

Haasteet ovat aitoja ensiasunnon ostajalle

Kaikki haasteet, mitä jutussa esitettiin, eivät kuitenkaan ole puuta heinää. Ensiasunnon ostajat ovat ihan aidosti takaa-ajo asemassa etenkin kasvukeskuksissa kotiaan ostaessa. Kirjoitin aikoinaan omasta ensiasunnon ostamisestani viiden kirjoituksen sarjan ja yhdessä kirjoituksessa käsittelin juuri tätä aihetta ja kuinka olin ensiasunnon ostajana kilpikonna jänisten joukossa.

Kun miettii ensiasunnon ostajien suhdetta asunnon ostamiseen vs. miten sijoittajat ostavat yksiöitä, on ero kuin yöllä ja päivällä. Ensinasunnon ostajan tietotaito on lähellä olematonta. Sijoittaja taas tunnistaa nopeasti katsottuna tarkalleen, haluaako hän asunnon vai en. Oikeasti parhaat kämpät viedään pois alta ennen kuin ensiasunnon ostajana niitä edes välttämättä näkee – etenkin Helsingissä.

Itselleni kävi juuri näin ja hainkin ensiasuntoani Tampereen keskustasta lähes kahdeksan kuukautta! Lopulta päädyin asuntoon, joka oli aivan ydinkeskustassa ja ei ollut kelvannut kenellekään kahteen kuukauteen.

Maksoin siitä todennäköisesti muutaman tuhatta euroa liikaa markkinahintaan verrattuna, mutta tämä kannatti, sillä ensiasunnon ostaminen tiputti ison kiven sydämeltäni ja toisen asunnon ostaminen olikin sitten paljon helpompaa. Asunnon ostaminen on rahallisen investoinnin lisäksi myös erittäin iso henkinen investointi, koska asuntojen logiikankin oppiminen vie aikaa ja panostusta.

Suurin osa meistä joutuu ottamaan lainaa asuntoa varten ja onneksi ASP-tili on keksitty, sillä ilman sitä varmasti ensiasunnon ostaminen muuttuisi oikeasti erittäin haastavaksi lähes kenelle tahansa nuorelle – myös minulla olisi ollut haasteita saada asuntoa ilman ASP:ia, koska en vanhemmiltani vakuuksia asuntoa varten saanut.

Usein ensiasunto kannattaakin ostaa huonokuntoisena, jos on edes vähän kavereita, joilla remppataitoja tai itsellä jonkun verran kädentaitoja. Suurimmalla osalla meistä täyttyy edes toinen näistä. On houkuttavampaa ostaa valmis asunto, mutta se näkyy heti myös hinnassa – hyvää ei koskaan saa halvalla.

Onneksi ASP-asuntolainan sivuun on helppo kilpailuttaa itselleen myös remonttilaina, jos ei tuttuja eikä omaa osaamista remontoimiseen ole. Tätä varten on onneksi internet nykyään täynnä jo Sortterin kaltaisi hyviä vertailupalveluita. Toki remonttilainaa voi myös pyytää omalta pankiltaan asuntolainan kylkeenkin. Vanhan korjaaminen tulee asunnoissa oikeastaan lähes aina halvemmaksi kuin juuri flipatun asunnon – ja mitä enemmän teet itse, sen halvemmaksi asunto myös sinulle tulee.

Kun itse ostin ensiasuntoni, päädyinkin Tampereeseen juuri hintatason takia. Tiesin, että tulen muuttamaan pian töiden perässä Helsinkiin, mutta koska Tampereen hintataso oli huomattavasti inhimillisempi kuin Helsingissä, päädyin ASP:ni käyttämään Tampereen asuntooni. Tiesin myös, että laittaisin sen vuokralle ja mielestäni tässä on asia, joka jokaisen kasvukeskuksesta yksiötä hamuavan kannattaa ymmärtää. If you can’t beat them, join them.

Kun ostat ensimmäisen yksiön Helsingistä, Tampereelta tai Turusta, on se kodin lisäksi myös erinomainen investointi. Ja nyt puhun ihan aidosta taloudellisesta investoinnista. Jos ostat mistä tahansa näistä kaupungeista yksiön itsellesi, ei sitä yleensä edes kannatta myydä pois, vaan se kannattaa jättää vuokralle, kun muutat isompaan asuntoon.

Yhden asunnon vuokraaminen on suhteellisen vaivatonta ja myös hyvällä paikalla olevalle asunnolle hyvän vuokralaisen löytäminen ei ole haastavaa.

Talouskasvatusta tarvitaan, kotona ja kouluissa

Monesti kun mediassa kauhistellaan oikeastaan minkä tahansa korkeaa hintaa tai sitä, kuinka ultrarikkaat rikastuvat entisestään ja kommenttikentät komppaavat täysillä näitä kauhisteluja (kuten tässä Ylen jutussa kommentit olivat lähinnä asuntosijoittajia vastaan), tekisi minun mieli antaa kaikille kauhistelijoille taloustieteen perusteita käsittelevä kirja käteen.

Vaikka taloustiede on usealta osa-alueeltaan monimutkaista ja usein vääristää oikeaa maailmaa olettaen ihmisen olevan looginen taloudellinen toimija, on siellä paljon arvokasta, joka jokaisen meistä pitäisi ymmärtää.

Tärkeintä olisi, että jokainen meistä ymmärtäisi mitä ovat kysyntä ja tarjonta ja miten ne vaikuttavat kaikkeen ympärillämme. Tällä pääsee omassa taloudellisessa päätöksenteossaan aivan järjettömän pitkälle ja oikeasti ymmärtää maailman toimintaa paljon paremmin sekä pystyy tekemään itsekin parempia taloudellisia päätöksiä.

Kun jotain halutaan enemmän, siitä ollaan valmiita maksamaan enemmän – ja toisinpäin. Jostain syystä monella tuntuu kuitenkin olevan se käsitys, että kun MINÄ haluan jotain ja se on liian kallista MINULLE, on silloin elämä epäreilua. Epäreilua tässä ajattelutavassa on vain ihmisen kyltymätön itsekkyys.

Avain kärsivällisyyteen onkin koulutus sekä kasvatus – ja tässä tilanteessa tarkemmin talouskoulutus- ja kasvatus. Tämä kuuluu tasapäisesti niin kodin kuin koulun vastuulle, mutta kun katsoo aiemmin mainittua uutista, sen kommenttiketjua ja sitä, että Suomessa on lähes 500 000 maksuhäiriömerkinteistä, näyttää siltä, että tarvitsemme rajusti enemmän talouskoulutusta kuin tänä päivänä sitä oikeasti saamme.

Koko maailma pyörii rahan ympärillä meistä riippumatta, joten vähintä mitä voi tehdä on ymmärtää sitä ja sen lainalaisuuksia. Silloin ymmärtää myös maailmaa paremmin.

Koska tulen itse alemman keskiluokan perheestä, tiedän mitä oman talouden kuntoon laittaminen vaatii – asioiden opiskelua ja työntekoa. Vaikka nuorena houkutteleekin elää koko ajan hetkessä, tärkeää on oppia rajoittamaan edes ajoittain omaa hedonismiaan.

Aivan kuten kirjoituksen alussa totesin. Jos jutun henkilö pidättäytyisi puoleksitoista vuodeksi suurimmasta osasta sosiaalisen paineen luomista menoista, olisi hänellä rahat säästössä unelmaansa. Tämä ei voi olla liikaa vaadittu keneltäkään meistä. Kaiken arvokkaan saavuttamiseen tarvitsee poikkeuksetta pitkäjänteisyyttä.

Jos elämme koko ajan hetkessä, emme pysty koskaan saavuttamaan unelmiamme tai mitään oikeasti merkityksellistä. Unelmat vaativat aina pinnistelyä, pitkäjänteisyyttä ja malttia. Ja tästä toivoisin myös puhuttavan enemmän ja tätä pitäisi opettaa myös enemmän nuorille. Säästäminen on investointi omaan tulevaisuuteen ja hyvinvointiin.

Mitä mieltä sinä olet? Onko ensiasunnon ostaminen liian hankalaa? Pitäisikö meistä jokaisella olla mahdollisuus bilettää, elää hetkessä ja silti varaa ostaa asunto Helsingin keskustasta? Pitäisikö 3300 euron bruttotulot riittää tähän?