Opiskelijoiden ongelmia ei ratkaista kaatamalla vastikkeetonta rahaa heidän päälleen eikä haukkumalla opiskelijoita

Suomen Ylioppilaskuntien Liitto synnytti myrskyn vesilasissa kysymällä kannanotossaan ”Miksei opiskelijoilla ole oikeuta lepoon ja lomaan?”. Jos et ole kannanottoa tai siitä käytyä keskustelua nähnyt aiemmin, suosittelen tekstin lukemaan ennen tätä.

Kyseessä on suhteellisen lyhyt kannanotto siitä, että opiskelijoilla pitäisi olla oikeus lomaan siinä, missä työntekijöilläkin, koska opiskelukin on niin stressaavaa (joka näkyy esim. opiskelijoiden mielenterveysongelmien suuressa määrässä). Lopussa patenttiratkaisuksi tarjotaan tähänkin ongelmaan perustuloa, koska se kattaisi kulut myös kesällä ja ilman tukikuukausirajoja.

Perustulo on aivan oma yhteiskunnallinen keskustelu (johon en tässä kirjoituksessa syvemmälle mene), mutta jos perustulo otettaisiin käyttöön siten, että valtiolla olisi siihen varaa, ei opiskelijoiden saama tuki nousisi edes samalle tasolle esim. vasemmistoliiton ehdottamalla mallilla verrattuna siihen, mitä se on tällä hetkellä (opintolaina mukaanlukien). Perustulo onkin ajatuksena hieno, mutta siinä tulee valtiontalouden ongelmat vastaan jos halutaan varmistua siitä, että kenenkään tukia saavan tulot eivät heikkenisi mallin myötä.

Keskustelu repesikin SYL:n kannanoton myötä nopeasti raiteiltaan ja pian se toikin näkyville klassisia vastakkainasettelun elementtejä. Ensin Helsingin Sanomien kolumnisti Annamari Sipilä kirjoitti opiskelijoiden ongelmia nälvivän kirjoituksen. Pian tämän perään Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi kehui Sipilän artikkelia ja kutsui opiskelijoita syöttöporsaiksi.

Paskamyrsky oli luonnollisesti valmis. Ja mielestäni ihan syystä. SYL:n ulostulo oli hölmön yksinkertainen (ja sisälsi asiavirheen kesätuista), ja Sipilän ja Ahosniemen kommentit olivat aivan yhtä törkeitä. Tilastot eivät kuitenkaan valehtele ja sen sijaan, että ahdistukselle ja mielenterveysongelmille nauretaan, pitäisi niihin etsiä syitä ja ratkaisuja sen sijaan, että huutelee vierestä hyväpalkkaisista töistä.

Koska valmistuin vain puolitoista vuotta sitten (ja valmistumisessa kesti 6 ja puoli vuotta) ja osa kavereistani on edelleen opiskelijoita, kosketti aihe minua erityisesti. Ja keskustelun laatu sai lähinnä surulliseksi. En tiedä, voiko Twitterissä olevia keskusteluita enää edes kutsua keskusteluksi, kun jokainen kommentti alkaa näyttää lähinnä huonolta provolta, mutta sen tämä kaikki kehittynyt teknologia on meille mahdollistanut. On se kehitys hienoa.

En itse jaksanut some-keskusteluun lähteä, mutta koska aiheen ympärillä pyörinyt keskustelu ei jättänyt ajatuksiani rauhaan, oli ne pakko purkaa blogitekstiin. Blogi on siitä ihana paikka, että täällä voi perustella juuri niin pitkästi kuin itse jaksaa. Ja kokemukseni mukaan myös keskustelun laatu blogini kommenteissa on enemmän kuin laadukasta vaikeissakin asioissa, josta suuri kiitos kaikille, jotka ovat kirjoituksiani koskaan kommentoineet. Vuorossa on paljon pohdintaa, joten popparit esille ja lukuiloa.

Onko opiskeleminen rankempaa kuin koskaan aikaisemmin?

Ei ole syytä väheksyä muiden ongelmia, vaikka itse kokisi olevansakin superolento

Opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat kasvaneet tasaisesti jo vuosia. Psyykkisiä ongelmia ja suurta stressiä kokeneiden opiskelijoiden määrä on kasvanut tasaisesti aina vuodesta 2000 lähtien.

Johtuuko tämä siitä usein heitetystä argumentista, että opiskeleminen on rankempaa kuin koskaan aiemmin? Tähän ei voida antaa minkäännäköistä varmaa vastausta, mutta uskaltaisin väittää ettei syynä ole opiskelemisen rankkuus.

Tämän näkee pelkästään siinä, että mielenterveysongelmat ovat kasvaneet tasaisesti kaikilla nuorilla. Myös heillä, joilla on matala koulutus ja he ovat jääneet työttömäksi tai vain saaneet töitä, jotka eivät millään tavalla vastaa odotuksia.

Ongelma on ennen kaikkea yleinen ahdistumisen lisääntyminen. Sosiaalinen media on tuonut suosio- ja ulkonäköpaineet koko ajan nuoremmille. Jatkuva ilmastonmuutos-keskustelu ahdistaa nuoria ikäluokkia entisestään, koska he eivät näe maailmalla mitään tulevaisuutta (koska nykyään asioista päättävät eivät asialle tee mitään). Kun nuori menettää uskonsa tulevaisuuteensa, on yhteiskunnalla ongelma olivat pelon aiheet aiheellisia tai ei. Nuorten pitäisi olla tulevaisuus, mutta jos he eivät näe tulevaisuutta, mistä löytyy syy elää?

Koska asiaa on käytännössä mahdoton tutkia, uskallan väittää, ettei opiskeleminen ole yhtään sen raskaampaa kuin aikaisemmin. Se, että opiskelut saattavat nyt jopa vanhentua ja kurssit pitää suorittaa vuodessa, on jotain, joka stressiä ei pitäisi lisätä niin paljon.

Jos jotain, digitaaliset työkalut tekivät ainakin omasta opiskelustani entistä helpompaa ja joustavampaa kuin minua ennen olevilla opiskelijoilla. Niin kokeiden, kurssitöiden kuin opinnäytetöiden tekeminen oli paljon nopeampaa tietokoneelta käsin kuin, jos olisin alkanut raapustamaan niitä ruutupaperille.

Se mikä kuitenkin on rankempaa, on yksinkertaisesti muut yhteiskunnan paineet, joihin nuoret kasvavat aiemmin kuin koskaan aiemmin. Kuvittelen olevani nuori, mutta kun katson millaisessa maailmassa 15-vuotiaat elävät, en tunnista sitä, vaikka itsekin kasvoin juuri teininä digitaalisessa murroksessa.

Maailma muuttuu järkyttävää vauhtia ja nuorten pitäisi pysyä siinä jotenkin mukana. Sosiaalisten medioiden täysin tulehtunut, syyllistävä ja mustavalkoinen ilmapiiri ei auta nuorta hahmottamaan maailmaa yhtään sen paremmin, vaan lisää vain stressiä entisestään.

 

Opiskelijoiden etuja vähätellään käytännössä järjestelmällisesti

Kun puhutaan siitä, että opiskelijoilla eivät raha riitä elämiseen ja opintolaina ei ole opintotukea, yksinkertaistetaan mielestäni aivan liikaa asioita, jotka Suomessa ovat käytännössä paremmin kuin oikeastaan missään Skandinavian ulkopuolella.

Olen kirjoittanut kokonaisen kirjoituksen siitä, miten kuluttaa vähemmän rahaa opiskelijana ja tässä onkin opiskelija-elämän ydin. Opiskelija-asuntoyhdistyksen asunnossa asuminen on käytännössä 50% halvempaa kuin yksityiseltä vuokraaminen. Mutta jostain syystä samaan aikaan kun huudetaan, etteivät kaikki pääse opiskelija-asuntosäätiöihin asuntoihin HOAS purkaa syrjäisiä soluasuntojaan, sillä opiskelijat eivät niitä ota vastaan, koska 70% hakijoista haluaa asua yksiöissä.

Tämän ilmiön näin myös Tampereella, jossa opiskelin viisi vuotta. Hain itse asunnoksi yksiötä keskustasta ja yliopiston lähettyviltä. No en yllättäen asuntoa saanut. Asuinkin pari ensimmäistä viikkoa kaverin sohvalla, kunnes totesin, että käynpäs katsomassa TOAS:lta, mitä heillä on tarjota.

Ja yllättäen TOAS:n sivuilta löytyikin pari kohdetta, jotka olivat ns. heti vapaita kohteita. Löysin 50 neliön kaksion luhtitalosta Tampereen Lukonmäestä, jonne menee bussilla 15 minuuttia yliopistolta ja 5 minuuttia Hervantaan. Vuokra oli 460 euroa kuukaudessa sisältäen veden, netin ja sähkön. Samalla koulukaverini maksoivat 600 euron vuokraa keskustan 25-30 neliön yksiöistään.

Vuosi tämän jälkeen päätimme, että kaverini muuttaa myös asuntooni, koska minulle kaksio oli yksinkertaisesti liian iso. Vuokra puolittui 230 euroon per naama. Ja elimme siellä yhdessä neljä vuotta aina valmistumiseeni asti. Maksoin siis suurimman osan ajasta opiskelusta asumisesta 230 euroa kuukaudessa sisältäen netin, veden ja sähkön. Asuin siis käytännössä puoli-ilmaiseksi ja asuintilaa oli enemmän kuin tarpeeksi.

Mikä tässä oli mielenkiintoisinta oli se, että koska asuin Lukonmäessä niin kauan, huomasin, että luhtitalossa jossa asuimme oli käytännössä koko ajan pari tyhjää asuntoa. Ei ollut tilannetta, jolloin edes tämä pieni luhtitalo olisi täynnä, vaikka alue oli super rauhallinen ja bussipysäkki ja kauppa olivat molemmat 200 metrin päässä (ja kerhohuone, jossa oli pingispöytä sekä sauna ilmaiseksi!).

Tässä huomaa sen, että opiskelijoiden vaatimukset asumisestaan ovat yksinkertaisesti liian korkealla. Kaikki pitäisi saada nyt heti, mukaanlukien se yksiö keskustasta. Ja mieluiten jonkun muun kustantamana. Ei näin.

Jokaisessa opiskelijakaupungissa onkin varmasti tyhjiä opiskelija-asuntoja, mutta ne eivät kelpaa henkilöille syystä X, Y ja Z, koska vaatimustasot ovat nousseet turhan korkeiksi. Mielestäni myös opiskelijoiden olisi aika katsoa tässä peiliin, koska näin tätä samaa asennoitumista myös omina opiskeluaikoinani, mikä kertoo lähinnä huonoista elämänhallinnan taidoista ja vääristä prioriteeteista.

Pitää myös muistaa, että opiskelijoille on asumisen lisäksi kaikki muukin halvempaa. Bussi- ja junaliput ovat lähes puolta halvempia. Kouluruokalassa saa usein täyttävän ja terveellisen aterian 2,6 euron hintaan. Jopa vaihtoon lähteminen on halpaa (ja usein vielä extratuettua).

Jopa alkoholi on halvempaa opiskelijabileissä kuin muuten. Tämän lisäksi myös koulun mahdollistamat liikuntavaihtoehdot ja salit ovat puoli-ilmaisia (Tampereen yliopiston sali taisi olla n. 60 euroa vuodessa – saman verran kuin joku maksaa Elixiasta kuukaudessa!). Ai niin ja mainitsinko laadukas terveydenhoito YTHS:llä korkeakouluopiskelijoille. Terveisin neljä viisaudenhammasta pois 50 eurolla.

Opiskelijoiden edut ovat niin massiiviset, että koko elämä on käytännössä lähes puolta halvempaa kuin tavallisella ihmisellä. Kaikki nämä alennukset ja palvelut ovat epäsuoria opintotukia ja jos näiden merkitys laskettaisiin mukaan ainaiseen opintotukikeskusteluun, olisivat numerot aivan erilaiset. Opiskelijoiden pitäisi vain ymmärtää ottaa kaikki näistä irti sen sijaan, että muuttaa yksityisen henkilön omistamaan yksiöön keskustaan ja ostaa einestä sen sijaan, että kävisi koululla syömässä.

On myös hyvä huomata, että opintolaina ON tukea. Riittää, että valmistut maisteriksi kuudessa vuodessa ja saat 40% 2500 euron ylittävästä osasta anteeksi lainastasi. Käytännössä siis tavallisessa maisteritutkinnossa (300op) pysytyt saamaan 6200 euroa anteeksi 18000 euron lainasta. Jos ilmainen 6200 euroa ei ole tukea, en tiedä mikä on.

Opintolainan kokonaiskorot ovat myös tällä hetkellä melkein nollassa (omani tällä hetkellä 0,14%), joten sen ottaminen kannattaa tarvitsi sitä juuri nyt tai ei. Kaiken tämän lisäksi opintolainan takaisinmaksamisessa ei ole mitään kiirettä (etenkin kun siinä on valtiontakaus) ja takaisinmaksu alkaa yleensä vasta kaksi vuotta valmistumisen jälkeen.

Sinulla on siis aikaa hakea töitä/olla töissä hyvä pätkä ennen tätä. Tämän lisäksi opintolainan omaaminen ei hankaloita asuntolainan hankkimista laisinkaan, kiitos valtiontakauksen. Tätä  kaikkea on erittäin vaikea takoa ihmisten päähän, koska meihin suomalaisiin on edelleen istutettu syvälle DNA:hamme lainan pelko sotakorvausten takaisinmaksusta 1990-luvun lamaan.

Tästä huolimatta nämä samaiset ihmiset, jotka pelkäävät opintolainan nostamista, nostavat huoletta asuntolainaa kun valmistumisen jälkeen etsivät kotiaan. Ja fun fact – asuntolainan korko on n. 3-4 kertaa korkeampi kuin opintolainan korko tällä hetkellä. Opintolaina onkin halvinta lainaa, mitä ihminen voi saada ja se pitäisikin nostaa aina. Ei poikkeuksia.

Ja mieluusti lainan nostamisen aloittaa heti kun aloittaa opiskelut, koska se antaa vapautta niille hetkille, jos näyttääkin siltä, että opintotukikuukaudet loppuvat. Harva ymmärtää, että opintolainaa voi hakea vain niinä kuukausina kun nostaa opintotukea ja monelle tuleekin yllätyksenä, että kun opintotukikuukaudet loppuvat, loppuu myös mahdollisuus nostaa opintolainaa.

Itsekin ymmärsin tämän vasta toisen opiskeluvuoteni jälkeen, koska kukaan ei ollut minulla tätä opettanut vaan olin itsekin kuullut lähinnä pelottelua lainasta ja siitä, kuinka velka on pahasta. Pikavipit ovatkin – opintolaina ei. Olen kirjoittanut opintolainasta, sen oikeasta käytöstä, sen nostamisesta ja sen järkevyydestä tekstin, johon löytyy linkki tästä ja tämän kirjoituksen lopusta. Teksti on kirjoitettu niistä asioista, jotka olisin itse halunnut opintolainan fiksusta käytöstä tietää, kun itse opiskeluni aloitin.

Miksi rahat eivät sitten tunnu riittävän opiskelijoilla? 

Jos tuet ovat niin mahtavia, miksi rahat eivät tunnu opiskelijoilla riittävän? Tämä on hyvä kysymys, koska suora lainaus Helsingin Sanomien jutusta.

”Jos opiskelija hyödyntää opintolainaa, yleisesti ottaen opiskelijoiden toimeentulo on paremmalla tolalla kuin koskaan opintotukijärjestelmän 50-vuotisen historian aikana”, kertoo vastaava suunnittelija Ilpo Lahtinen Kelan opintotukiryhmästä.

Miten kaikki menneet sukupolvet ovat selvinneet, jos nykyinen sukupolvi ei selviä kaikkien aikojen korkeimmalla tukitasolla? Syitä tähän on monia.

Tärkeimpänä on mielestäni nousseet vaatimustasot. Opiskelijat haluavat jostain syystä nykyään asua ihan välttämättä yksiöissä eikä soluissa tai kämppiksen kanssa. Osa tässä on varmasti yksinkertaisesti ihmisten tottumisesta parempaan ja siihen, ettei hyvästä kodista haluta luopua ja toinen syy on täysin valtion.

Opintotuen muuttaminen siten, että opiskelijatkin saavat yleisen asumistuen, vääristää vuokramarkkinoita sekä sitä, mihin opiskelijat kuvittelevat että heillä on varaa. Opintotuen muutos ei ollut mielestäni tulonsiirto opiskelijoille, vaan yksityisille vuokranantajille.

Tämä on yksi monesta syystä, miksi päädyin ensiasuntoni ostamaan Tampereen keskustasta. Tiedän, että saan sinne vuokralaisen käytännössä milloin vain, koska ihmiset ja tuet ohjaavat ihmisen sinne päin. Saat sitä, mitä kannustat ja tällä hetkellä opintotukisysteemi kannustaa asumaan yksin joka on epäterve lähtökohta kaikista näkökulmista katsottuna.

Toisena on yksinkertaisesti itsenäistymiseen liittyvät ongelmat. Monesti unohdetaan, että Suomessa itsenäistystään käytännössä aikaisemmin kuin missään muualla maailmassa. Hyvänä vertailukohtana on esim. vaihtokohteeni Etelä-Korea, jossa 90% ihmisistä on korkeakoulutettuja (tarkoittaa siis, että takana on vähintään kandin tutkinto).

Kuulostaa järjettömältä Korean kokoisessa maassa, mutta tämä on totta. Mutta mikä ero sitten on Suomella ja Korealla? Suurin osa korealaisista opiskelijoista asuu vanhempiensa luona vielä koko korkeakoulun opiskeluajan kun suomalainen lentää lähes aina pesästä heti lukion jälkeen.

Mitä tapahtuu kun 20-vuotias laitetaan samaan aikaan vieraaseen kaupunkiin, vieraiden ihmisten ympärille, vastuuseen kaikista arjen asioista sekä vastuuseen omasta opiskelustaan (usein kun yliopistossa ei ole edes pakko käydä kaikilla luennoilla). Muutos on niin valtava, että ainoa oikea sana kuvaamaan sitä on shokki. Ja joillekin nuorille tämä on yksinkertaisesti liian suuri shokki, jonka takia opiskelu saattaa tuntua raskaalta, vaikka oikeasti raskasta ovat ne kaikki muut elämän asiat, ei opiskelu itsessään.

Elämänhallinnan taidot (etenkin taloustaidot) ovatkin suurimalla osalla nuorista täysin vajavaiset pesästä lentäessä. Shokista selviäminen vaatii aikaa ja energiaa ja samalla pitäisi oppia tukiviidakossa seikkaileminen, oman talouden pyörittäminen, uusien aineiden opiskelu ja vielä uusien kavereiden hankkiminen. Monella oman taloudenhallinan taitojen opiskelu on listalla viimeisenä ja suurin osa ei sitä koskaan tee.

Tämän huomasin myös omina opiskelija-aikoina aina kun autoin kavereitani kesätukien hakemisen kanssa (joita muuten voi hakea toisin kuin SYL väitti, vaikka et tekisi kesällä oikeasti opintopisteitä kunhan teet vuodessa sen 60op), tulorajojen ymmärtämisen kanssa sekä opintolainan nostamisen ymmärtämisen kanssa.

Autoin pelkästään lähipiirissäni yli kymmentä ihmistä näiden asioiden kanssa, joten todennäköisesti suurin osa opiskelijoista painii näiden aivan samojen ongelmien kanssa, vaikka oman taloudenpito ei ole mitään rakettitiedettä. Meille ei vain opeteta missään, miten sitä tehdään, joten kynnys opettelulle on korkea.

Mutta rohkaisuksi, jos olet päässyt korkeakouluun, olet varmasti aivan tarpeeksi fiksu hoitamaan myös talous- ja tukiasiasi kuntoon! Aloita vaikka niinkin yksinkertaisella asialla kuin kulujesi kuukausittaisella seuraamisella! Kun tiedät tarkalleen, mihin kulutat rahasi, on taloutta ja omaa rahavirtaa huomattavasti helpompi hallita.

Opiskelija selviää paremmin kuin hyvin – kunhan on valmis luopumaan edes jostain

Olen itse erittäin huolissani opiskelijoiden mielenterveysongelmien kasvusta, koska olen todistanut niin monta burnouttia ja masennusta läheltä. Olin itse myös vähällä joutua tähän kun ensimmäisenä opiskeluvuotenani muutin Vaasaan opiskelemaan. Huomasin heti, että Vaasa ei sopinut minulle. En saanut kavereita. Opintoni etenivät vain sen takia, koska kauppiksen pääsykoekirjat olivat opettaneet minulle kaikki asiat, mitä peruskurssien kokeissa kysyttiin. Menin nukkumaan viideltä aamulla ja heräsin kolmelta iltapäivällä.

Aina kun lähdin Vaasasta pois, tuntui kuin olisin pystynyt taas hengittämään. Luin Vaasassa olessani opintojen ohessa kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin ja uskon, että se oli se, mikä piti minut järjissäni. Usko siitä, että jotain parempaa oli tulossa ja, että tämä on vain väliaikaista piti minut selväpäisenä. Ja näin olikin. Selvisin, mutta en usko, että olisin selvinnyt toisesta vuodesta Vaasassa.

Omat ongelmani eivät johtuneetkaan siitä, että elämäni ei olisi ollut jotenkin kontrollissa tai, että tekemistä on liikaa enkä usko, että suurimmalla osalla opiskelijoista tämä on tuskin myöskään ongelma. Kyse on siitä, että asiat pitäisi saada tasapainoon. Oma talous, opiskelut, sosiaaliset suhteet, harrastukset jne. Itselläni ei ollut sosiaalisia suhteita, jotka tekivät elämästä käytännössä helvettiä.

Vaikka olen introvertti, on kaksi aivan eri asiaa olla yksin omasta valinnasta kuin siksi, että ei ole edes vaihtoehtoa nähdä muita ihmisiä. Kierre on suhteellisen vahva, koska vaikka tiesin, että voisin aloittaa harrastuksen, mennä ainejärjestöön jne. en siihen pystynyt. Olin pahimillani varmaan aika syvällä, mutta usko parempaan tulevaisuuteen pelasti minut.

Tämän takia maksullinen loma tai perustulo ei korjaisi maagisesti mielenterveysoireita, joita opiskelijoilla on. Kyse ei ole rahasta, vaan oikeastaan ihan kaikesta muusta. Taloudenhoito on vain yksi elämänhallinnan taidoista, joka pitää itsenäistyessä opetella. Jos et opi tekemään järkeviä taloudellisia päätöksiä, ei mikään määrä vastikkeetonta rahaa tule korjaamaan ongelmia. Mutta toisaalta, jos opit olemaan fiksu taloudellinen toimija, riittää opintotuki -ja laina sinulle – ja rahaa jää vielä säästöön ja elämä tuntuu olemman paremmin hallussa, jolloin myös tulevaisuus näyttää lohdullisemmalta.

Yliopisto-opiskelijana ihminen on kuitenkin vapaimmillaan. Saat luoda itse omat kalenterisi ja opiskelutahtisi. Opiskelukalenterinkin suunnittelu on erittäin tärkeä osa yliopisto-opiskelijan elämää. Itselläni kävi eräänä lukuvuotena niin oudosti, että eräässä jaksossa minulla oli vain 5 opintopistettä. Siinä sain levätä enemmän kuin tarpeeksi. Tämä kuitenkin tarkoitti sitä, että toisena puolena vuotena tein 45 opintopistettä.

Mutta koska olin valmistautunut tähän ja ehdin levätä enemmän kuin tarpeeksi ennen sitä, ei tämä tuottanut ongelmia. Tärkeintä on tuntea olevansa kontrollissa ja silloin koviakin rutistuksia jaksaa – niitä kuitenkin tulee olemaan elämässä myös opiskelun jälkeen.

Yliopistoissa on niin paljon vapaaehtoisia luentoja, että käytännössä jokainen viikko voi olla 4-päiväinen jos haluat ja jokainen viikonloppu voi olla perjantai-sunnuntai. Jostain syystä kursseja ei usein pidetä perjantaisin. Tiedän, että tämä pätee kaikkiin yliopistoihin. Tämän takia en jotenkin osaa ymmärtää argumenttia siitä, että opiskelija ei saisi levätä. On myös hyvä lopettaa numeroista stressaaminen ellei unelma ole akateeminen ura tai uratykkeily.

Tärkeintä on, että pääset kursseista läpi ja on todennäköistä, että todistustasi ei tulla koskaan katsomaan sen jälkeen kun olet jalkasi saanut jonkun yrityksen oven väliin. Niin kauan kun pääset kursseista läpi, olet turvassa. Vanha klisee kun kuitenkin pitää paikkansa – suurimmassa osassa aloilta työt opitaan töissä, eikä yliopistossa. Yliopisto vain antaa työkalut monimutkaisten asioiden ymmärtämiseen juuri sinun aihealueeltasi.

Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen tutkimuksen mukaanAsumismuodon ja työssäkäynnin suhteen tarkasteluna heikon toimeentulon kokemus oli yleisintä yksinasuvilla ei-työssäkäyvillä sekä ei-työssäkäyvillä lapsiperheillä”. Tämä ei yllätä. Yksin asuminen on törkykallista, eikä kenenkään opiskelijan soisi sitä harrastavan niin taloudellisen kuin henkisen hyvinvoinnin kannalta. Lapsiperheillä ahdinko on aina paha, olit työtön opiskelija tai vain työtön, riippuen lapsiperheen koosta.

Henkinen hyvinvointi on erityisen tärkeää ja sitä pitää tukea, ei vain reagoida jälkikäteen

Tutkimusten mukaan uupumus aiheuttaa suuren riskin masentua. Yksinäisyys on yhteydessä uupumusriskiin, kun taas sosiaalinen tuki suojaa uupumukselta. Yksinäisyys lisääntyy 23–28 ikävuoden välillä samalla kun yhteisöihin kiinnittyminen heikkenee.

Koska opiskelijat eivät ole yhtenäinen ryhmä, he tarvitsevat myös erilaisia tukemisen tapoja. Stressaavat opiskelijat hyötyvät opiskelutaitojen kehittämisestä, kyynistyneet kaipaavat paneutunutta opintojen ohjausta ja uupuneet tarvitsevat opintopsykologin apua.

Parhaiten uupumukselta suojaavat opiskeluinto, itsensä arvostaminen, yhteisöllisyys, oikea tuki ja oikeudenmukainen kohtelu.

Allekirjoitan kaiken mitä yllä lukee, vaikka se ei olekaan minun kynästäni. Yllä olevat kappaleet ovat suoraan Helsingin Yliopiston kirjoituksesta. Kaikessa mielestäni tärkeintä onkin juuri tuki. Ei rahallinen tuki, vaan toisen ihmisen tuki. Olimme intro- tai ekstrovertteja, olemme silti sosiaalisia eläimiä ja saamme energiaa ja tukea toisilta ihmisiltä. Olivat he sitten kavereita, koulukavereita tai alan ammattilaisia, joilta saa neuvoa ja tukea vaikeisiin asioihin. Ja kuten huomaat, edes Helsingin yliopisto ei maininnut edes sanalla rahaa, koska oikeasti uupumisen syyt ovat aivan jossain muualla.

Myös Bill Gates sanoi eräässä haastattelussaan, että syy, miksi hän ei ole burnoutannut hänen hullulla työtahdillaan, on se, että hän on tehnyt mielekästä työtä. Jos hän olisi tehnyt samalla tahdilla ei mielekkäitä asioita, olisi burnout varmasti tullut hänen kohdallaan.

Sen sijaan, että lisättäisiin rahaa, mikä tulee opiskelijan tilille, pitäisikin parantaa tukevia rakenteita. Tukea siihen, miten itsenäistyessä kannattaa hoitaa raha-asiat. Syvempää perehdytystä tukijärjestelmään. Ennaltaehkäisevää opintokoordinointia ja opintopsykologin tukea. Tavallisia elämänhallinnan taitoja.

Yliopisto-opiskelijat heitetään usein perehdytysviikkojen jälkeen täysin oman onnensa nojaan ja perehdytysviikkojenkin onnistuminen on kiinni täysin tutoreista – eli yleensä toisista 2. tai 3. vuoden opiskelijoista! Tällaisilla asioilla on valtava vaikutus ihan pelkästään siihen, miten opiskelut lähtevät käyntiin. Ja kaikki tietävät, mitä tapahtuu kun sokea ohjaa sokeaa, mikä saattaa joskus tapahtua kun vain vuoden vanhempi opiskelija ohjaa toista opiskelijaa.

Opintokoordinoinnin taso ja resurssit ovat aivan liian alhaiset käytännössä jokaisella opintoasteella ja näihin jos joihinkin toivoisin lisää panoksia nyt kun meillä on kerrankin opetusministeri, joka voisi mahdollisesti lisätä rahoitusta opiskelijoiden tukitoimintaan. Mahdollinen lisäraha ei ole ainakaan tulossa suoraan opiskelujen taskuun, koska Li Andersson totesi juuri eilen Huomenta Suomessa, ettei opintotukeen ole tulossa muutosta tällä hallituskaudella, koska sitä ei ole budjettiin suunniteltu.

Ja itseasiassa kuin ajatusteni lukijana Andersson totesi tänään, että rahaa on tulossa lisää 29 miljoonaa ja tavoitteena on vahvistaa nuorten psykososiaalisen tuen palveluita ja parantaa myös koulujen matalan kynnyksen palveluita. Tämä on juuri oikea lähestysmistapa asiaan, koska pelkkä raha opiskelijoiden taskuun ei opiskelijoiden ongelmia tai kenenkään muun ihmisen ongelmia ratkaise – kyse on paljon isommasta elämänhallinnallisesta kokonaisuudesta. Kysykää vaikka Johnny Deppiltä.

Asia on yksinkertainen, mutta silti vaikea. Ongelmiin pitäisi pystyä puuttumaan jo paljon ennen kuin ne ovat kasautuneet liian suuriksi. Jos johonkin Suomella ei ole varaa, on se ihmisten burnouttamiseen jo opiskeluvaiheessa. Siitä tulee lasku, jota meillä ei ole varaa maksaa. Ja vinkki: opiskelijoiden haukkuminen ja mielenterveysongelmien vähättely ei auta asiaa, vaan pahentaa vain sitä. Avun hakeminen pitäisi olla helppoa, kannustettavaa ja aina mahdollista. Se on koko yhteiskunnan etu.

Töissäkäyminen opiskelujen aikana on rakentavaa – myös – tai siis etenkin – puhelinmyyjänä

Mennään takaisin töiden tekoon opiskelujen aikana. Usein rahan kanssa argumenttina käytetään sitä, että töitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Tähän kuitenkin pätee valitettavasti sama kuin opiskelija-asuntoihin.

Asuntoja on tarjolla.
Töitä on tarjolla.
Mutta en mä mitään puhelinmyyntiä ala tekemään!

Kaikissa isoissa opiskelijakaupungeissa on Call Centereitä, joissa on aina kymmeniä puhelinmyyjien työpaikkoja auki. Tuttavallisemmin myyntineuvottelijoiden paikkoja. Ja aivan kuten soluasunnot, nämä eivät korkeakouluopiskelijoille kelpaa, vaikka työt ovat juuri täydellisiä opiskelijalle – puhelinmyyjänä on niin joustavat työajat kuin haluaa. Mutta jälleen, nuorten odotukset ovat liian korkealla ja jostain syystä korkeakouluopiskelijat eivät ”alennu” puhelinmyyjäksi.

Tämä asenne on kaikinpuolin väärä. Onko ihmistä, joka pitää puhelinmyyjistä? Todennäköisesti ei. Ja juuri tämän takia puhelinmyyjän työ on mitä kovinta valuuttaa CV:ssä ihan missä tahansa kohtaa opiskelijalle. Mikään ei kerro kovasta työmoraalista enemmän kuin se, että on tehnyt vihatuimpia töitä Suomessa. Ja kun työnantaja miettii palkkaako hän 4 keskiarvon henkilön, jolla ei ole työkokemusta vai 2 keskiarvon henkilön, joka on ollut puhelinmyyjänä opiskelujen ohessa, päätös on suhteellisen helppo. Numeroilla ei ole mitään arvoa tässä vertailussa.

Hyvä esimerkki tästä on opiskeluaikainen kämppikseni, joka opiskeli humanistisella alalla. Kun muutimme yhteen, hän alkoi etsiä töitä. Luonnollisesti hän haki monia töitä, mutta ensimmäisen vuoden opiskelijana ei töitä onnistunut saamaan. Kunnes hän haki puhelinmyyjäksi ja sieltähän tietenkin onnisti. Kämppikseni pääsi myymään Fortumin sähkösopimuksia.

Usein kun hän tuli kotiin, häntä vitutti. Mutta sitten hän avautui ja minä kuuntelin. Uskon, että tämä auttoi häntä jaksamaan töissä ja korostaakin erityisesti sitä, mitä Helsingin Yliopisto kirjoitti. Kämppikselläni oli sosiaalinen tuki ja niin oli minullakin kun asuimme yhdessä. Kahdelle nuorelle sinkkumiehelle arkipäiväinen vertaistuki on verrattoman arvokasta. Tämä on yksi pääsyitä, miksi suosittelen muutenkin opiskelijoille yhteisasumista. Yksin asuminen on törkeän kallista ja muutenkin henkisesti raskaampaa!

Mutta takaisin kaveriini. Vuoden puhelinmyyjän uran jälkeen hän haki muita töitä, ja kuinkas ollakaan sai niitä tavallisesta asiakaspalvelutyöstä! Työ muuttui kivemmaksi ja palkka entistä paremmaksi. Kaksi vuotta siitä, hän sai jälleen hieman parempia töitä ja nyt hän onkin jo oman alansa töissä, joka hänen alallaan ei ole todellakaan itsestäänselvyys.

Kaikki kuitenkin lähti siitä, että kaverini otti lusikan kauniiseen käteensä ja ”alentui” tekemään puhelinmyyjän töitä. Hyvän työn tekijä kuitenkin aina tunnistetaan ja tämän takia opiskelijalla ei olekaan työtä, mistä kannattaisi kieltäytyä (niin kauan kuin työsopimuslait täyttyvät ja palkkaa maksetaan).

Olen kirjoittanut myös tästä aiheesta aiemmin blogissani laajemmin ja linkki löytyy jälleen tämän kirjoituksen lopusta.

Maisteriopiskelijoiden määrää pitäisi rajoittaa selvästi ja ihmisten pitäisi päästä työelämään jo kandin jälkeen.

Kuten kirjoitin, Koreassa yli 90% ihmisistä on korkeakoulutettuja (eli vähintään kandidaatin tason opiskelijoita). Osa-salaisuus tähän löytyy mielestäni siitä, että suurin osa yliopisto-opiskelijoistakin Koreassa siirtyy työelämään jo kandin jälkeen. Ja näinhän asia on myös monessa muussa maassa. Suomessa on jostain syystä kannalla edelleen se, että tarvitaan maisterin tutkinto vaikka mihin, koska?

Voin itse rehellisesti sanoa, että aino asia, mikä erotti KTK Omavaraisuushaasteen ja KTM Omavaraisuushaasteen, olivat ne pari lisävuotta, jotka elin. Koulussa en oppinut kauheasti enää töissä hyödyttäviä asioita maisterivaiheessa (ja miten voisinkaan, koska kolmasosa maisterin tutkinnosta on Pro Gradu, eli siihen ei kauheasti kursseja mahdu). Viimekertainen hallituksen leikkaus 55 opintotukikuukaudesta 48 opintotukikuukauteen oli yksinkertaisesti viimeinen tikki, koska järjestelmän pitäisi pystyä tukemaan ihmistä, joka tekee maisterin 5:ssä vuodessa (tavoiteaika) ja opiskelee kokopäiväisesti.

Luonnollista olisikin Suomessa siis nykyvaatimuksilla 60 opintotukikuukauden määrä – tai sitten vain raju rakennemuutos koulutukseen ja työelämään maisterivaatimusten vähentämisestä. Tanskassa on samanlainen yhteiskunnan pakottama maisterin tutkinto, ja siellä opintorahaa pystyy saamaan 70 kuukaudella. Enemmän kuin tarpeeksi, ja ottaa huomioon myös esim. lääketieteellisessä opiskelijat (jotka tosin harvemmin tarvitsevat opiskelujen loppuvaiheessa tukia tai muutenkaan harvemmin päättyvät kortistoon).

Pro Gradu onkin se ns. final boss, joka kasvaa aivan liian isoksi möröksi aivan liian monelle ihmiselle. 60-100 sivua tieteellistä tekstiä, mieluusti asiasta, jota ei ole kauheasti tutkittu. MIKSI?! Pro Gradun pitäisi olla pakollinen vain jos haluaa jatkaa akateemiselle uralle (tai tietyillä tieteenaloilla, joissa se on järkevä), muuten Gradun tekeminen voitaisiin tunkea syvimpään roskikseen ja unohtaa, koska siitä on oikeasti enemmän kuin haittaa kuin hyötyä tavalliselle opiskelijalle, joka haluaa vain päästä työelämään kiinni.

Pro Gradu tuottaa aivan järjettömiä hidastumisia opiskelujen loppuun ja turhaa stressiä erittäin monelle opiskelijalle ja siitä pitäisi päästä eroon, koska se on käytännössä täysin turha mikäli et ala väitöskirjatutkijaksi tai akateemiselle uralle. Vinkkini kenelle tahansa Gradua tekevälle onkin aivan sama kuin korkeakouluopiskeluihin ylipäätänsä. Tee Gradu, äläkä mieti lopputulosta (ellet tietysti tee sitä yritykselle, jolloin motivaatiosikin on varmaan keskimääräistä korkeampi).

Tärkeintä on että pääset läpi. 99% ajasta kukaan ei tule katsomaan graduasi etkä tee sillä elämässä yhtään mitään, jos et lähde akateemiselle uralle. Kun itse kirjoitin Graduni, lopetin kirjoittamisen siinä kohtaa kun sivu kääntyi sivulle 60. Olisin voinut jatkaa, mutta en jatkanut, koska miksi olisin? Kukaan ei tulisi koskaan lukemaan Graduani vaikka olin kuluttanut siihen kymmeniä (satoja!?) tunteja verta ja hikeä. Lohdutonta, naurettavaa ja siksi tämä asia pitäisikin korjata mahdollisimman nopeasti – niin suuri este se monen valmistumiselle on.

Maisterin tutkinnosta luopuminen osassa tutkinnoista tekisi myös työmarkkinoista paljon joustavampaa ja päästäisi ihmiset nopeammin työelämään ja samalla poistaisi lastia opintotukisysteemiltä kun ei tarvisi tukea ihmisiä yli kolmea vuotta. Kuten Helsingin Yliopisto myös tutkimuksessaan oli huomannut, innostus opiskeluja kohtaan vähenee joka vuosi. Mitä lyhyempi tutkinto, sitä vähemmän motivaatiokin ehtisi laskea.

Rakennemuutos on niin valtava, että tätä tuskin tulee tapahtumaan, mutta jos olisin poliitikko, olisi se varmaan ykkösasioita, joita pyrkisin ajamaan eteenpäin. Nyt poliittista tahtoa tälle ei tunnu oikein olevan, vaikka uskon, että se pystyisi ratkaisemaan monta rakenteellista ongelmaa, jota nykyinen koulutusjärjestelmä on tuottanut. Suurimmalle osalle meistä yliopisto on kuitenkin töitä, ei akateemista tutkimusta varten.

SYL:n kannanotto ja siitä lähtenyt keskustelu on aikamme peili

Tehdään lopuksi pieni Twitter-bingo. Postaus, jossa tämä oli, oli yksi tykätyimpiä keskustelun kommentteja asiasta. Ja kun katsoo kuvan sisältöä, on helppo ymmärtää miksi. Kuva lähinnä nauraa kaikille tietyn aatteen vastuargumenteille – olivat ne järkeviä tai eivät. Miksi edes yrittää keskustella kun voi vain nauraa ”vastustajille”?

opiskelijoiden ongelmat
BINGO!

Bingohan se sieltä pamahti. Ei ehkä niin yllättäen. Kieltämättä teki mieli mainita myös SYL:n pakkojäsenyys (koska wtf), mutta jätin sen kiven kääntämättä tällä kertaa.

Lyhyt kannanotto, josta seuraa kauhea twiittimyrsky ja josta on vaikeampi löytää rakentavia kuin nälveileviä kommentteja. Tämä on se syy, miksi kirjoitan blogia, enkä ole jatkuvasti twitterissä. Opiskelijoiden ahdinko on kaukana yksinkertaisesta ongelmasta. Ja kun keskustelut monimutkaisesta asiasta käydään 280 merkin kokonaisuuksissa, on keskustelun laatu sen mukaista. Roskaa. Ei ihme, että maailma on mustavalkoinen kun oikeasti tällaisista asioista puhutaan kolmen lauseen argumenteilla huutamalla vuorotellen oikeasta ja vasemmasta laidasta.

Sellaisenaan SYL:n kannanotto oli onnistunut, koska se ”onnistui” sen päätarkoituksessa – eli aiheuttamaan keskustelua opiskelijoiden tilasta. Keskustelun laadusta voidaan olla montaa mieltä, mutta nykypäivä on. SYL:n kannanotto on kuitenkin selkeä peilaus siitä ajasta, jossa elämme. Joku viisas sanoi joskus, että nykyään meille opetetaan vain oikeuksia, ei vastuita. Ja kun kyse on etujärjestöstä, juuri siitä on kyse. Etujärjestöt tulevat haluamaan jäsenilleen lisää etuja maailman tappiin asti, koska se on niiden ainoa tehtävä – ajaa jäsentensä etuja.

Yksilöllä täytyy kuitenkin olla jonkinnnäköinen vastuu aina tekemisistään, eikä valtio ja kaikkien alojen etujärjestöt voi paapoa ihmisiä kehdosta hautaan. Samalla valtion pitää kuitenkin olla aina tukena, kun apua tarvitaan ja tunnistaa apua tarvitsevat ennen kuin ollaan pohjalla. Yleisiä elämänhallinnan taitoja pitäisi kehittää enemmän itsenäistyville nuorille ja maailmasta pitäisi saada sellainen, että se valaa uskoa tulevaisuuteen, ei maailmanlopun kuvastoa.

Tämä ei ole helppo yhtälö ja entistä polarisoituvamassa keskusteluilmapiirissä tuntuu, että sen pitää olla joko tai. Ei pidä. Mustavalkoinen oikeisto-vasemmisto asettelu on yksinkertaisen ihmisen valinta maailmankatsomukseen, koska kumpikaan aate ole missään täysin oikeassa – tai täysin väärässä.

Kaipaisin ihmisiltä laajempaa maailmankatsomusta, omien kuplien puolelle rohkeasti astumista ja uusien asioiden opiskelua. On huolestuttavaa seurata opintotukikeskustelua, koska siinä jopa toiset opiskelijat haukkuvat toisiaan molempiin suuntiin – ymmärrystä ei tunnu riittävän mihinkään muualle kuin omaan maailmankatsomukseen. Suunta on tällä hetkellä aivan väärä ja suvaitsevuus päinvastaisiin maailmankatsomuksiin vähenee koko ajan samalla kun absoluuttiset totuudet ottavat koko ajan enemmän valtaa, koska se on helppoa. Ja kun yhä useampi meistä valitsee yksinkertaisen tien, ei ole ihme, että maailma ahdistaa välillä minuakin.

 

P.S. Jos olet opiskelija tai tuleva opiskelija ja mietit miten sinulla opintotuet, lainat tai työssäkäyminen luonnistuu opiskelujen ohella, suosittelen lukemaan tekstisarjani siitä, miten selviät opiskelijana tässä monimutkaiselta vaikuttavassa systeemissä (löytyy alta). Uskon, että jos luet kirjoittamani tekstit ajatuksella, vähentyy opiskeluaikana kokemasi stressi huomattavasti, koska pystyt ottamaan näillä kirjoituksilla oman taloutesi hallintaan. 

Koska itsekin opin opiskelujeni aikana, että toisen ihmisen tuki on tärkeintä, mitä opiskelija voi saada, olen aina valmis auttamaan, mikäli kysymyksiä tulee mihin tahansa opiskelijan elämään ja taloudenhallintaan liittyvään asiaan – niin kommenteissa kuin sähköpostilla [email protected] 

1. Kaikki opintolainasta

2. Miten kuluttaa vähemmän rahaa opiskelijana

3. Työn ja opiskelun yhteensovittaminen

4. Kaikki opintotuesta

5. Vaihto-opiskelijaksi lähtemisen kustannukset

22 kommenttia artikkeliin ”Opiskelijoiden ongelmia ei ratkaista kaatamalla vastikkeetonta rahaa heidän päälleen eikä haukkumalla opiskelijoita”

  1. Tiedän että iso osa tiedekunnista / opintosuunnista ei ainakaan yksin halua lähteä ajamaan maisteritutkintojen määrän vähentämistä. Syynä tähän on arvovalta ja raha, joista toinen todennäköisesti tärkeämpi (kuten aina). Akatemiassa maisteritutkinto on maisteritutkinto, kandi on VAIN kandi.

    Mutta tärkeämpänä tekijänä on se että osa tiedekunnan rahoituksesta määräytyy valmistuvien maisterien (ja tohtorien) lukumäärän mukaan, kun taas kandeilla ei ole tähän vaikutusta. Niin kauan kuin systeemi on tämä, ei mikään tieteenala halua vähentää maisterien määrää ja täten omaa budjettiaan. Muutoksen saamiseksi tarvitaan siis aluksi korkeakoulutuksen rahoituksen kokonaisvaltainen remontti… ja epäilen ettei moiseen urakkaan monellakaan hallituksella ole haluja, johtuen vaikeudesta ja oletetusta kakkamyrskystä.

    Vastaa
    • Olet täysin oikeassa kyllä tuossa. Rakenteellinen muutos on niin valtava, että se on varmaan suurimpia syitä, miksi poliittista tahtoa ei muutokselle ole. Intressejä ei löydy yliopiston sisältä ja poliitikoilla on miljoona muuta asiaa, jotka pitäisi hoitaa.

      Muutos ei olisi ihan soten kokoinen, mutta tällaisten muutosten pelkkä valmistelu todennäköisesti veisi vuosia, koska se kuitenkin muokkaa yhteiskuntaa täysin uuteen uskoon. Kun juuri tuo mainitsemasi yliopiston rahoitusmallikin pitäisi kokonaan uusia, olisi edessä sellainen savotta, että… noh heikompaakin hirvittää pelkkä ajatus.

      Uskon, että moni ymmärtää, että noita rakenteita muuttamalla saataisiin erittäin paljon hyvää aikaan, mutta koska se ei ole yhdenkää etujärjestön etujen mukaista, tätä ei todennäköisesti tulla koskaan näkemään.

      Vastaa
  2. Loistava kirjoitus ja hyvää, monipuolista pohdintaa! Tykkäsin kovasti.
    Lisäksi arvostan kaltaistasi nuorta miestä, jolta tuntuu löytyvän niin sydäntä kuin älyäkin, tunnetaitoja sekä taloustaitoja. Ei niin itsestäänselvyys!

    Vastaa
    • Kiitos paljon! Olen aina uskonut siihen, että elämässä tarvitsee ihan noita kaikkia taitoja, jotta selviää itse elämästä hyvin ja voi kohdella muita ihmisiä siten, kuten itse haluaisi heitä kohdeltavan. Mukava huomata, että se näkyy tekstissä läpi.

      Vastaa
  3. Hyvä kirjoitus! Opintolaina ei ole aina halvinta lainaa – ehkä nykyään mutta ei aina. Omaa opintolainaa nostin ensimmäistä kertaa vuonna 2009, ja silloin siihen oli pakko ottaa 12kk prime-korko, joten tänä päivänä se on kalliimpi laina kuin 6kk euriborilla oleva asuntolainani.

    Vastaa
    • Kiitos! Itseasiassa hyvä nosto, koska minullakin on erittäin hämärä muistikuva siitä, että ihan kuin olisin saanut valita Prime-koron ja euriborin välillä kun otin opintolainaa eikä pankki minua luonnollisesti automaattisesti ohjannut kohti 3kk:n euriboria vaikka se minulle olikin paras vaihtoehto.

      Täytyypi lisätä tuo tonne opintolainakirjoitukseeni, mikäli sitä en ollut muistanut mainita – 99,9% opiskelijoista kun ei edes tiedä, mikä Prime-korko on (edes suurin osa kauppisopiskelijoista ei sitä tunnu tietävän kun kerran eräässä visassa koulussa kysyttiin).

      Vastaa
  4. Olen suurimmaksi osaksi samaa mieltä kanssasi. Opiskelijoiden rahan lisääminen ei ratkaise ongelmia, jos perusasiat eivät ole kunnossa. Perusasiat ovat juuri niitä asioita joista puhut. Opiskelijoiden käsitys heidän oikeuksistaan on ottanut otteen heidän vastuidensa ylitse. Keskityn nyt kuitenkin niihin kahteen asiaan, josta en ole samaa mieltä; maisteriopinnot ja gradu.

    Monesti kandiopinnot pitävät sisällään vain perusasiat opiskeltavasta asiasta ja valmistavat niihin haastavampiin opintoihin eli maisteriopintoihin. Kandin suorittaneen ymmärrys opiskelluista asioista on edelleen hyvin vajavainen eikä omaan kriittiseen pohdintaan ole vielä kunnolla panostettu. Nykymaailmassa nimenomaan kriittinen ajattelu on yksi tärkeimmistä taidoista, varsinkin kun elämme nyt siinä maailmassa missä elämme. Kandin suorittanut on siis vielä hyvin noviisi eikä kandin suorittaminen vaadi suurimmalta osalta isoja panostuksia. Syy tähän on sen helppous. Ongelmat aiheutuvat juuri tuosta maisterivaiheesta, jota olet niin innoissasi poistamassa. Tämä ei kuitenkaan ole missään mielessä hyvä idea.

    Jos jokin asia on vaikea, onko ratkaisu vain lopettaa tuo asia? Ratkaisu se on sekin, mutta kauhean kestävä ratkaisu se pitkässä juoksussa tuskin on. Tässä tullaan siihen karuun faktaan, että ihmisten tulisi ottaa itseään niskastaan kiinni hieman kovemmin. Vain koska jokin on vaikeaa, ei ole mikään syy poistaa sitä. Jotta Suomen korkea koulutustaso pysyy tasollaan, pitää siinä myös pitää jokin taso. Maisteriopinnot myös tuovat paljon syvällisempää osaamista niin itse opiskeltavasta aiheesta, mutta opettaa myös tärkeitä muita tärkeitä taitoja; kriittistä ajattelua, aikataulutusta, itsenäisyyttä, vastuun ottamista jne. Henkilö joka on valmistunut maisteriksi on täysin toiselta planeetalta verrattuna henkilöön, joka on vain kandi. Nämä taidot välittyvät luonnollisesti myös työelämään, ja työelämähän haluaa parhaat.

    Lyttäät myös gradun prosessina kokonaan. Olen samaa mieltä siitä, että normaalissa tilanteessa numeroilla ei ole merkitystä, ja vain erittäin harvoissa tilanteissa 5 keskiarvosta on hyötyä. Tähän on pari poikkeusta, mutta koska ne ovat sen verran harvinaisia, en niistä ala nyt selittämään.

    Kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että näet gradun vain tieteellisenä teoksena, jonka tuoma arvo perustuu pelkästään siihen. Tämähän ei voisi olla enemmän väärin, sillä yksilölle itselleen se tieteellinen ymmärrys kirjoitettavasta aiheesta on ehkä 20% siitä hyödystä, jota graduPROSESSI tuo mukanaan. Prosessi opettaa erittäin paljon itsenäisyydestä, kriittisestä ajattelusta, vastuusta, ongelmanratkaisua, ongelmien ylipääsystä ja on myös oiva harjoitus motivaatiolle ja kunnianhimolle. Henkilö joka ei selviä gradusta osoittaa minulle, että häneltä puuttuu noita kaikkia. Sitä paitsi, töissäkin tulee vastaan projekteja jotka eivät aina ole mieleen. Siinä mielessä gradu ei eroa tästä yhtään; myöskään töissä sinua ei olla pitämässä kädestä.

    Gradu on loistava tapa oppia itsestään ja oppia niin elämäntaitoja kuin myös työelämäntaitoja. Mielestäni on täysin käsittämätöntä ja myös tavallaan vastuutonta selittää moista blogissasi varsinkin kun tiedät, että tätä lukee moni opiskelija. Kannustuksen sanat ovat aina hyväksi, mutta tämänlainen nihilistinen lähestymistapa ”ei mitään väliä et siitä mitään voi oppia” pitää sisällään enemmän haittaa kuin hyötyä. Gradun numerolla ei 99% tapauksista ole väliä, mutta on täysin järjetöntä väittää, että koko prosessi olisi turha.

    Vastaa
    • Koko maisteriohjelmista ja/tai Gradusta luopuminen tietyissä tilanteissa olisikin niin suuri muutos, että se muuttaisi samalla myös kandivaiheen opintojen rakennetta ja sitä, mitä siellä opiskeltaisiin. Kandivaiheessa pitäisi todennäköisesti olla muutoksen myötä samalla myös huomattavasti enemmän syventäviä kursseja, samalla kuin jostain epämääräisimmistä peruskursseista luovuttaisiin. Enemmän erikoistumista, vähemmän yleistä.

      Niskasta itseään kiinni ottaminen ei ole ratkaisu oikeastaan mihinkään ongelmaan, vaikka sitä tunnutaan paljon hokevan tietyissä piireissä. Jotkut pystyvät ottamaan itseään niskasta kiinni ilman tukea ja toiset eivät. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, joten aivan kuten ihmiset oppivatkin eri tavalla, pitäisi ihmisten projektien tekemiskykyjä kehittää eri tavalla ja metodeilla. Muuten maailmassa pärjäävät käytännössä vain ne, jotka sattuvat osumaan siihen yhteen muottiin, joka meille on satuttu tarjoamaan.

      Kaikki eivät ole esim. työnhaussa usein toitotettuja ”nopeita oppimaan”, mutta se ei tarkoita, että asiat opittuaan, he olisivat yhtään sen huonompia kuin nämä nopeat oppijat. Useasti voi ollakin, että ihminen, joka oppii hitaammin, omaa toisia taitoja, joita tämä nopeasti oppija ei osaa tai mahdollisesti ymmärtää asiat syvemmin. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole kävelevä täydellisyys, vaan kaikissa meissä on heikot ja vahvat puolet, muutoksia pitäisi tehdä siihen, että vain yhdenlaista vahvuutta ihannoitaisiin. Tämä pätee niin työelämään kuin koulutukseenkin. Rakastan kirjoittamista, joten minulle kandi ja Gradu olivat vähän liiankin helppoja, mutta muuten tämä taito on useinkin ihan yhtä tyhjän kanssa siinä työssä, josta palkkani saan.

      Graduprosessissa suurin ongelma onkin se, että ohjauksen tason Gradusta on niin vaihtelevaa ja riippuu oikeastaan täysin siitä, millainen ohjaaja sinulla sattuu olevan. Tästä päästäänkin siihen tukeen ja ohjaukseen, johon minusta pitäisi panostaa kaikessa opiskelussa enemmän. Itse sain ohjausta about en ollenkaan, joka ei toki minulle muodustunut ongelmaksi, mutta monelle muulle aiheutuu ongelmaksi kun ei tiedä mistä aloittaa. Jos et tiedä mistä aloittaa ja et saa apua, niin mitä teet? Otat itseäsi niskata kiinni? Olisipa elämä näin helppoa.

      Vastaa
      • Jess! Komppaan ”Äiti-ihmistä” ja viisasta kritiikkiäsi yleensäkin tutkintojen/opintosisältöjen must-sisällöistä ja rakenteista. Opiskeluaika ei myöskään ole mikään keltuainen/valkuainen, joka sievästi erotetaan muusta elämästä! Olen itse opiskellut pitkään ja opettanut/ohjannut nuoria sekä aikuisia muualla kuin yliopistossa. Kokemusteni mukaan kaikki hyötyvät vertaistuesta, oman tarpeen mukaisesta tuesta ja ohjauksesta, sillä opinnot ajoittuvat monella vaiheeseen, jolloin moni muukin asia muuttuu tai on edessä ensi kertaa. Jälkiviisaana ajattelen, että parhaat kokemukset opinnoissa ja työssä edellyttävät omaa kokemusta siitä, että tekeminen ja tavoitteeseen pääsy on mahdollista,mielekästä, hyödyllistä, nyt tai piakkoin tarpeellista.
        Onnistuminen vie eteenpäin ulkoista pakkoa paremmin, opiskelutaitojen lisäksi tarvitaan monia muita taitoja ja tukea.

        Vastaa
        • Juurikin näin, tuntuu, että tukemiseen ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi resursseja vaikka tiedossa on, että juuri sitä moni meistä tarvitsee. Ja vaikka kaikki ihmiset ovat erilaisia, niin onnistuminen kyllä motivoi ketä vain. Sen takia onnistumiseen pitäisikin tukea enemmän kuin, että mene tätä tuttua reittiä, missä tietyt ihmiset onnistuvat ja tietyt eivät. Vaihtoehtoja nykymaailmassa kuitenkin on ihan jokaiselle, jos heitä vain ohjattaisiin oikeaan suuntaan tai jos he osaisivat etsiä omia reittejään.

          Vastaa
  5. Ensin kiitos mahtavasta blogista. Tässä jo hetken lukeneena niin tähän oli pakko vastata. Olet aivan oikeassa siinä että paskanyrsky lähti vetämään ja tästä aiheesta saa hyvät keskustelut. Oma työ on erityisnuorisotyöntekijä piirissä ja kuten myös toteat niin nuoret voivat huonosti. Jo lukiossa meillä on tällähetkellä erityisesti tyttöjenparissa jo pienimuotoinen kriisi. Jatko opiskelut päälle niin harvalla se mielenterveys paranee. Aikarajoitteet ovat monelle stressintekijä. Mielenterveys on haastava asia ja kun se kokee kolauksen kaikki ylimääräinen tuottaa vaikeuksia. 😟😔

    Jos ymmärrän oikein niin olet yliopistolla opiskelut ja monet kirjoittamasi asiat pätevätkin yliopistoon (kattava terveydenhuolto, vapaaehtoiset luennot jne) itse olen opiskellut sekä ammattikorkeakoulussa että yliopistolla ja opinnoilla sekä palveluilla oli hurjia eroja. Myös kaupungilla on iso ero. Joukkoliikenteen mahdollisuus , asuntojen määrä, vuokrien hinnat jne.
    Tietysti myös aikojen muutos on tehnyt sen että opiskelijat hakevat mukavuuksia, ovathan he tottuneet jo kotona aivan johonkin muuhun kuin heidän vanhempansa ennen heidän opiskelujaan. Tämän takia myös itse olen asuntosijoittaja opiskelupaikkakunnalla.
    Samalla kun taso on kaikinpuolin noussut tarkoittaa siis se että työtä joutuu tekemään sivussa jotta saa netflixin, talvilomamatkan, sporifyn, tai uudemman älypuhelimen maksettua. En siis sano että tämä maailman meno on fiksua (yhdyn hulluuteen SoMesta ja paineista) mutta uskon että on myös hullua ajatella että nuori pelkästään opiskelujen takia (ei sairaus, ei työttömyys tms.) jättäisi ison osan vanhaa elämäänsä pois. Kyllä se työ tai pitkittynyt opiskelu on houkuttelevampi. (Yleisesti, aina löytyy ääripäitä)
    Kiinnostavaa tekstiä ja paljon voisi kommentoida mutta nämä ajatukset nyt näin päällimmäisenä.

    Vastaa
    • Kiitos paljon! Kiva aina kuulla ajatuksia ihmisiltä, jotka ovat lukeneet, mutta eivät ole aiemmin kommentoineet.

      Erittäin valitettavaa kuulla, että tilanne on tällä hetkellä nuorison parissa juuri noin paha kuin itse kuvailet. Välillä siitä saa juuri tuollaisen kuvan kun lukee mediaan, mutta kun ei ole tuon todellisuuden kanssa tekemisissä päivittäin, niin ei asiaa oikein ymmärrä.

      Ja joo teksti on etenkin yliopisto-opiskelijan näkökulmasta – nykyään AMK:llakin taitaa olla pitkälti myös samat edut kuin yliopisto-opiskelijoilla kuten myös YTHS. Mielestäni työssäkäyminen opiskelujen ohessa on enemmän kuin kannustattavaa (mutta ei siihen pisteeseen, että burnouttaa – itsellänikin töissäkäynti venytti opiskelua n. vuoden verran, mutta oli sen arvoista). Ja jos ei ole jaksamista käydä töissä, niin silloin paras vaihtoehto on juuri luopua noista asioista mitä listasitkin (lomareissu, uusi puhelin, Spotify jne.).

      Ja siitä päästäänkin takaisin siihen elämänhallintaan ja siihen, että jos jaksaa, niin on varaa toki ns. ”parempaan” elämään, mutta sitten jos ei pysty käymään töissä koulun ohessa, niin pitää pystyä luopumaan asioista. Koko elämähän oikeastaan on juuri tätä oman elämän resurssienhallintaa, mutta koska sitä ei oikein missään opeteta, tuntuu se olevan erittäin haastavaa, mikä osaltaan johtaa nykyiseen tilanteeseen.

      Vastaa
  6. Omasta mielestäni muut korkeakoulut voisivat ottaa mallia MPKK:n tutkintorakenteesta. Sen mitä olen siitä ymmärtänyt, käyt ensin kandivaiheen ja sen jälkeen työelämään kypsymään. Vasta sitten voit lähteä takaisin koulunpenkille. Opiskelijoilla olisi kokemusta työelämästä ja uutta intoa opiskeluun. Ainakin diplomi-insinöörin tutkintoon tämä mielestäni sopisi.

    Vastaa
    • Mielestäni tuo on varsin hyvä malli, koska sitten monella alalla ei sitä maisteria tarvitse aina tehdäkään, kun on päässyt työelämän sarkaan (esim. jollain koodareilla joku maisteri olisi ihan yhtä tyhjän kanssa). Täydennyskoulutusta voi sitten itse hakea sen mukaan, mitä haluaa tehdä (esim. MBA maisterin tilalle tjtv). Juuri tuota tapaa käytetään esim. Etelä-Koreassa ja usein maisterikoulutus (niille, jotka sen hankkivat), haetaan samalla myös ulkomailta. Uskon myös, että tämä malli sopisi hyvin myös Suomessa.

      Vastaa
      • Joo, vähennys on sen 30% mutta hyvitys on ollu nää viis vuotta koko ajan 40%. 🙂 Toki niissä on ne euromääräiset rajat riippuen tutkinnon laajuudesta eli esim. tekstissä mainitsemasi 20K EUR laina ja siitä täyden hyvityksen saaminen tarkottaisi sitä, että tutkinnon laajuus pitäisi olla 330op. Yleisin varmasti toi 300op ja max hyvitykseen vaikuttava lainamäärä silloin 18K EUR, jolloin hyvitys 6200 EUR. Tätä itsekin odottelen, valmistuin myös KTM:ksi tossa tammikuussa, mutta taitaa toi hyvitys tulla vasta joskus joulukuussa. 😀

        Vastaa
        • Jepp, näistä op-rajoista olinkin kirjoitellut tuolla opintolainatekstissäni: https://omavaraisuushaaste.com//kaikki-opintolaina/

          6200 euroa 18 000 eurosta on kyllä jo niin suuri summa, että kyllä itseäkin vähän harmittaa, ettei ollut opintolainanhyvitystä minunkin aikanani. Tämän takia pitäisikin kaikkia saada kannustettua ottamaan lainaa ja olematta stressaamasta siitä – opintolainanhyvitys on kuitenkin niin valtava etu.

          Vastaa
          • Niimpä, mutta silti esim. monet kaverit (jopa ne opiskelukaverit kauppiksessa) kauhistelee, kuinka ei missään nimessä halua ottaa lainaa (vaikka todnäk. tulevat ottamaan asuntolainaa :D), koska laina nyt on lainaa ja pitää maksaa takaisin. Mut laittamalla koko lainasumman vaikka säästötilille jos ei muuta keksi ja valmistumalla ajoissa nii siinä voittaa pakostakin. Ja vaikkei edes valmistuisi ajoissa nii eipä siinä juuri häviäkään, jos lainaa ei oo käyttäny mihinkää. 😀 Mutta jotkut ei vaa halua edes ajatella sitä hyödyllisenä asiana, valitettavasti.

            Vastaa
            • Samaan törmäsin itse kauppiksessa. Kauppiksessa usein unohdetaan se, että moni siellä opiskeltava aine ei oikeastaan mitenkään liity rahan ymmärtämiseen (laskentatoimi, rahoitus ja taloustiede ovat varmaan ainoat). Itse koen, että moni kauppislainen saattaa olla aivan yhtä kujalla kuin humanistit talousosaamiseltaan,jos perustavat sen vain siihen, mitä he opiskelevat koulussa.

              KTM kun on vain loppujen lopuksi vain paperi ja suurin osa meistä tarvitsee talouden osaamiseen muutakin kuin oppikirjat, itse en ole esim. oppinut yhtäkään omista taloustaidoistani koulun penkillä).

              Vastaa
  7. Hyvä kirjoitus!

    Olen opiskelija, ja haluaisin tuoda lyhyesti pari näkökulmaa esille. Toivottavasti edes jonkinlainen aasinsilta löytyy, minä kun en enää jaksa jatkaa varsinaista punaista lankaa.

    Opintotukea moititaan monesta syystä, mm. tulorajoista, jotka tekevät taloudenpidosta monimutkaisempaa. Kokemukseni on kuitenkin se, että opintotuen kanssa ei tule koskaan ongelmia, koska sen saa hoitaa itse. Sen sijaan asumistuessa pitää lähetellä ties mitkä työsopimukset ja copypastata arvopaperisäilytyksen tiedot verkkolomakkeelle yms ja ihmetellä Kelan päätöksiä. Kumpiko on helpompaa, pitää itse kirjaa opintopisteistä ja tuloista vai hakea asumistien kaltaisia etuuksia? Toimeentulotuki olisi varmaan vielä vaikeampaa. Melko helppoa siis olla opiskelija.

    Toiseksi, vaikka ruoka yliopistolla on halpaa, itse saa tehtyä vähällä vaivalla halvempaa. Tenttiin lukemisen lomassa ei ole homma eikä mikään keittää hernekeittoa ja leipoa sämpylöitä sekä pannaria, mutta en minä päivätöistä tultuani ehdi tai jaksa sellaista yli kolmen tunnin kokonaisuudessaan vievää hommaa. Tietysti jos töitä saisi tehdä etänä, asia voisi olla toisin.

    Sitten eräs huomio asumisesta. Koska rahoitusvastike otetaan huomioon asumistuessa ja pienen yksiön vastikkeet eivä välttämättä ole juuri yli 300 euroa kuussa, voisi opiskelijalle olla periaatteessa halvinta ostaa halpa yksiö suurella yhtiölainalla, koska tällöin asumistuki kartuttaisi omaa varallisuutta. Tämä vaatisi tietenkin jonkin verran alkupääomaa, mutta jos on ehtinyt olla työelämässä ja säästää ennen opintoja, ja tulot putoavat opintojen aikana mahdollistaen asumistuen, niin täysin mahdollista. Onko oman varallisuuden kartuttaminen Kelan tuella oikein, olkoon asia erikseen. Vaikka tämä vaihtoehto ei minullekaan ole realistinen, yllätyin laskelmia tehdessäni silti, kuinka voisin eri tilanteessa käyttää samat tukirahat rahoitusvastikkeeseen kuin tällä hetkellä vuokraan.

    Vastaa
    • Kiitos! Toki itse tekemällä pääsee vielä halvemalla (tiedän hyvin kun niin paljon itsekin kokkailin kämppiksen kanssa opiskeluaikoina), mutta fakta on, että hintalaatuaikasuhteeltaan kouluruoka 2,5 euron hintoineen on täysin ylitsepääsemätön salaatitpöydästä lähtien. Kotiruuassa on vaikea päästä samaan terveellisyydeen asteeseen 2,5 eurolla. Tämän takia mieluusti kannustankin opiskelijoita käymään kouluruokalassa. Ja joo, opiskelijana on kyllä muutenkin paljon helpompaa kuin esim. työttömänä – monesta eri syystä.

      Ja tuo on kieltämättä mielenkiintoinen skenaario, mitä kuvailet. Mielestäni ei ole mitään epäeettistä siinä, että onnistuisi ottamaan asuntolainan valtion tuella. Kuitenkin loppujen lopuksi ihmisten vaurastumisesta valtio hyötyy aina pitkässä juoksussa. Kenenkään vaurastuminen ei ole koskaan keneltään muulta pois, vaikka vaurastuminen kateutta voi herättääkin.

      Uskoisin, että tässä tilanteesa kuitenkin tulisi vastaan lähinnä se, että pankki voisi ilman vakuuksia todeta, että opiskelija, joka elää kuitenkin noin pienillä tuloilla, ei saisi edes pientä lainaa (koska aika iso riski keskimäärin pankille). Jos kuitenkin saa vakuudet esim. vanhemmiltaan, uskon, että kuvaamasi kuvio olisi täysin mahdollinen.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Tatu Peruuta vastaus