Osakesalkkuni ja sijoitusstrategiani puolivuotisanalyysi – en korjaa, sitä mikä ei ole rikki

Maanantaina kirjoitin nettovarallisuuteni kasvusta ensimmäisen puolen vuoden aikana ja alkuvuosi olikin mennyt erittäin hyvin. Suuri kiitos tästä kuuluu onnistuneille osakesijoituksilleni.

Tänään käynkin läpi pääosakesalkkuni sekä kakkossalkkuni kehityksen viimeiseltä puolelta vuodelta. Nämä salkut tuovat minulle toivottavasti joskus taloudellisen vapauden ja olenkin nimennyt ne yhdessä sijoitusasuntojeni kanssa Vapaus-rahastoksi.

Tämänpäiväisessä kirjoituksessa esittelen ensin salkkujen sisällön, salkussa olevien osakkeiden vuoden kehityksen ja sen jälkeen, miten olen pärjännyt indeksiä vastaan sijoitusstrategiallani. En laske asuntojani mukaan Vapaus-rahaston vertailuun indeksiä vastaan, koska en uudelleenarvota asuntojani kuin kerran parissa vuodessa, vaikka molemmat kasvukeskuksissa sijaitsevatkin.

Sijoitusstrategiastani voit lukea tarkemmin täältä.

Katsotaan siis, miten Vapaus-rahastoni omistukset ovat kehittyneet viimeisen puolen vuoden aikana sekä salkun perustamisesta lähtien. Tekstin tiedot ovat tasan tämän vuoden puolesta välistä eli 30.06.2021.

Ykkössalkku H1 / 2021

Ykkössalkussani on selkeästi isoin osuus osakesijoituksistani. Tällä hetkellä ykkösosakesalkussani onkin kahdeksaa eri yritystä ja salkun koko on n. 200 000 euroa. Seuraavassa salkun tämänhetkinen rakenne sekä näiden salkun kahdeksan osakkeen tuotto vuoden alusta lähtien.



Medpace +31,40%

Revenio +28,31% + osingot

Aallon Group +13,45% + osingot

Digital Realty Trust +11,21% + osingot

Helen of Troy +3,59%

Oma työpaikkani 00,00%

Alibaba -3,34%

Talenom -5,43% + osingot

Yllä näkyy vain paljon kyseinen osake on tuottanut puolessa vuodessa – ei kuinka paljon se on tuottanut omassa salkussani, koska olen pyrkinyt ostamaan tietyistä dipeistä osakkeita salkkuun läpi vuoden – osassa ajoituksen onnistuessa hyvin, osassa ei niin hyvin. Kuukausikatsauksissa raportoin aina näistä ostoksista, joten seuraa niitä, jos haluat tietää, mitä osakkeita ostin missäkin kuussa.

Yleisesti jos katsoo tämän vuoden alun tuottoja salkkuni osakkeilla, oli salkkuni huomattavasti tasaisempi kuin viime vuonna. Viime vuonna Talenom tuotti yli 100% ja Revenio lähes samat. Muut osakkeet pyörivät miinuksen ja plussan puolella miten sattuivat. Nyt tuotto oli pienempää, mutta paljon laaja-alaisempaa. Myös Talemon tämän vuoden dippi oli pienempi kuin oletin (viime vuonna sen arvostus kuitenkin lähti ihan käsistä) ja ostelinkin sitä pariin kertaan tämän vuoden alussa alkuromahduksesta.

Katsotaan vielä erikseen jokaisen salkun osake isoimmasta pienimpään omistukseen.

Talenom

Talenom on edelleen salkkuni suurin omistus ja alkuvuonna se laski lähes 30% vuoden vaihteen huipuista. Mitä tein? No ostin dipistä tietenkin lisää! Talenomin arvostus lähti täysin käsistä viime vuoden lopulla, mutta koska en myyntejäni osaa ajoittaa, ostan mieluummin vain silloin kuin on halpaa ja en myy silloin, jos näyttää liian kalliilta. Keskimäärin osakkeiden myyminen viimeisen 12 vuoden aikana on ollut aina kohtalokasta.

Talenomilla on kasvuvaraa vielä aivan järjettömästi ja jos Euroopan valloitus Ruotsissa ja Keski-Euroopassa onnistuu edes jollain tasolla, Talenom todennäköisesti on salkussani seuraavat 10 vuotta. Riskit kuitenkin kasvavat tässä koko ajan.

Revenio

Reveni on Revenio. Ei voi muuta sanoa. Ostin Reveniota kaksi kertaa alkuvuoden dipeistä, mutta koska liiketoiminta on vain niin järjettömän laadukasta, ei tässä oikein voi muuta kuin istua ja nauttia kyydistä. Ostelen Reveniota varmasti niin pitkään kun liiketoiminta jatkaa samaa tykittämistä ja jos kurssissa näkee selkeitä laskuja alaspäin, mutta viime aikoina niitä ei ole kauheasti näkynyt.

Aallon Group

Aallon Group otti itseään niskasta kiinni tänä vuonna ja suoritti sitä, mitä halusin – eli paljon yrityskauppoja. Osuuteni Aallon Groupista on sen verran iso, että en sitä enää lisäile ennen kuin saan varmistusta, että yrityksen strategia oikeasti toimii – yritys kun kasvaa käytännössä pelkästään yritysostoilla.

Suuret kiitokset Aallon Groupille pitää kuitenkin antaa hyvän alkuvuoden tuoton lisäksi hyvästä sijoittajapalvelusta. Lähetin Aallon Groupille kysymyksiä liiketoimintaan liittyen sähköpostilla, johon halusin vastauksia tulevaa liiketoiminta-analyysikirjoitustani varten. Pian sähköpostin jälkeen Aallon Groupin toimitusjohtaja soitti suoraan minulle ja juttelimme puhelimessa tunnin! Erittäin hyvää piensijoittajapalvelua.

Medpace

Sain vihdoin lisättyä Medpace-omistustani alkuvuodesta pariinkiin otteeseen, kun hullun nousun jälkeen osakkeen kurssi lähti laskuun Q1-tuloksen myötä. Odottelen edelleen paikkoja lisätä Medpacea entistä enemmän salkkuuni ja edelleen vähän harmittaa, kun sekoilin koronamaaliskuussa tämän kanssa. Uskon, että tässä on yksi kasvutarina, joka pysynee salkussani koko vuosikymmenen.

Oma työpaikka

Oman työpaikkani osake ei ole siis pörssilistattu vaan listaamaton ja sitä voi tällä hetkellä ostaa vain työntekijät. Osake arvotetaan vain n. kerran vuodessa ja nyt alkuvuonna arvotusta ei tehty, joten tässä ei kehitystä ole tapahtunut.

Yritys on kuitenkin edelleen kasvanut lujaa ja kasvaa todennäköisesti myös jatkossa. Pyrin ensi kerralla, kun osakkeita voi taas ostaa (todennäköisesti ensi vuoden alussa), laittaa sisään vähän isomman potin (n. 40 000 euroa). Koska yrityksen osaketta arvostetaan niin harvoin, näkyy tämä toki myös salkkuni tuotossa, jonka takia puoli vuosi on jopa liian lyhyt aika seurata salkkuni kokonaiskehitystä.

Digital Realty Trust

Digital Realty Trust on salkkuni ainut REIT-yhtiö ja tekee sitä, mitä pitääkin. Eli antaa varmuutta laskumarkkinoihin ja nousumarkkinassa tuottaa tylsän varmasti rahaa. Sama päti myös alkuvuonna ja on kiva, että salkussa on yksi tällainen mummo-osake.

Alibaba

Alibaba on Kiina-korttini ja tässä on kaikki Kiina-riskit realisoituneet, mitä oikeastaan on mahdollista. Tästä johtuen osakkeen kehitys olisi toki voinut olla huonompaakin. Haluan pitää Kiina-kortin kuitenkin salkussa ja uskon, että jos Alibaba tarpeeksi kumartelee Kiinan valvojille, pääsee yrityksen arvostus jälleen oikeuksiinsa.

On kuitenkin selvää, että kaikilla perinteisillä mittareilla Alibaba on aliarvostettu ja osake oikeastaan odottaa vain arvostuksen purkautumista, joka näkyy väistämättömänä osakkeen hinnannousuna aikanaan. Jos Alibaba olisi Jenkkifirma, olisi sen osake n. 4-kertaa korkeamalla kuin nykyään. Todennäköisesti myyn Alibaban salkustani, kun/jos arvostus purkautuu vuoden-kahden sisään.

Jos tätä ei tapahdu, lähtee Alibaba muuten vain salkusta ellei jokin Kiinassa muutu merkittävästi (mikä epätodennäköistä).

Helen of Troy

Helen of Troy on perus 7%-vuodessa tuotto työmyyrä ja puolet tästä työstä tuli tehtyä ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Odotan, että Helen of Troyn vuosituotto on tästä kauas tulevaisuuteen keskimäärin 7%-vuodessa ja uskon Helen of Troyn liiketoiminnan tähän pystyvän niin korona-aikana – kuin myös sen jälkeen. Kyse on kuitenkin perustylsästä kulutustuotteiden ja brändien myynnistä Unileverin ja P&G:n tapaan.

Kakkossalkku H1 / 2021

Kakkossalkkuni tarkoitus on antaa minun spekuloida osakemarkkinoilla pienillä määrillä rahaa ja tehdä sijoituksia, jotka eivät ole perusteltuja millään mulla kuin tunteella. Olen antanut itselleni luvan sijoittaa 5% nettovarallisuudestani spekuloiviin sijoituksiin ohi virallisen sijoitusstrategiani, sillä se on kokemukseni mukaan paras tapa saada pidettyä itseni kiinni oikeassa sijoitusstrategiassani.

Vuonna 2021 tämä onnistui hyvin, koska markkina on tällä hetkellä hullujen markkina ja kaikki spekuloivat ostokseni osuivatkin nappiin ja samalla sain pysyttyä suhteellisen täysin kiinni pääsijoitusstrategiassani.

Kakkossalkku sisältää kolme eri osaketta tällä hetkellä.

 

Kuten huomaat,spekulointisalkussani on erittäin vähän rahaa tällä hetkellä. Syy siihen on se, että tyhjensin salkun, kun ostin toisen sijoitusasunnon ja käytin näitä rahoja asuntolainan rahoittamiseen. Salkussa tapahtui paljon tapahtumia ensimmäisen puolen vuoden aikana myynteineen ja ostoineen ja IPO-osallistumisineen, mutta loppujen lopuksi vuoden alusta tuotoksi kertyi 24,3%, mutta parempaakin, koska salkku oli parhaimillaan helmikuussa jopa +50% vuoden alusta.

Virgin Galactikin ja Stable Road Acquistion myynnit eivät osuneet täysin nappiin, mutta hyvin kuitenkin. JD.comista taas osasin irtaantua erittäin lähellä ATH-lukuja, joten sillä tein hyvät vähän yli 300% tuottoa parissa vuodessa.

Spekulaatiosalkkuani, kauppojani siellä ja sen kehitystä voikin seurata reaaliajassa Omavaraisuushaasten Sharevillessä.

Jos katsotaan salkun nykyistä tilanetta Build-a-Bear-Workshop on ainoa ns. meme-osake. Firma siis käytännössä tekee pehmoleluja, mutta näinkin tylsästä bisneksestä huolimatta en muista milloin osake olisi liikkunut alle 2% päivässä suuntaan tai toiseen.  Build-a-Bear-Workshopin bisneksessä on paljon potentiaalia ja kasvu on hurjaa, joten uskon myös bisnekseen eikä tämä ole puhdas Gamestop-sijoitus. Pidän osaketta korkeintaan vuoden salkussa.

Tämän lisäksi salkusta löytyy tällä hetkellä suomalaiset Remedy ja Qt Group. Nämä ovat hienoja suomalaisia menestystarinoita, ja nämä ovat puhtaita FOMO-ostoksia, koska osakkeet ovat nousseet paljon, ja en ole yrityksiin kauhean hyvin perehtynyt. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että trendejä seuraamalla ja tikkaa heittämällä hype-yrityksiin pärjää paremmin kuin järkevillä pitkäaikaisilla sijoituspäätöksillä, mutta eiköhän tämä trendi jossain kohtaa käänny taas järkisijoittamisen puolelle.

Spekulointisalkulla voinkin taputtaa itseäni selkään, kun se on tuottanut prosenteissa hyvin, mutta fakta on, että isossa kuvassa tämänkokoisen spekulointisalkun tuotot eivät juuri nettovarallisuudessani näy. Ja jos koko sijoitusomaisuuteni olisi näissä osakkeissa, en todennäköisesti öitä nukkuisi niin hyvin kuin nyt ja seuraisin pörssikursseja kaiken aikaa.

Kakkossalkku siis on täyttänyt tehtävänsä hyvin myös tänä vuonna ja edelleen suosittelen ihan jokaiselle suoralle osakesijoittajalle tällaista pienempää leikkisalkkua, niin tunteet eivät astu peliin, kun yrität pysyä pääsijoitusstrategiassasi, joka on se merkittävämpi osa omaisuuttasi.

 

Vapausrahaston kehitys vs indeksit alusta alkaen

Entä miten Vapaus-rahastoni (eli ykkös ja kakkossalkku yhdessä painotettuna) selviytyivät indeksejä vastaan?


Sijoitusnörteille, salkkujen luvut ovat painotettu ja laskettu TWR-tuottona. Vapaus-rahastoni tuottikin alkuvuonna yhteensä 9,88%.

Koska vaihdoin sijoitusstrategiaani vasta vuosien 2019 ja 2020 vaihteessa juuri ennen koronaa, yllä oleva graafi on vielä vähän lyhyt aikajänteeltään. Lähtökohta on siis 1.1.2020 ja kaikki indeksit ovat lähteneet arvosta 1. Esim. arvo 1,5 tarkoittaisi, että indeksin tai salkun arvo on noussut 50%.

Päivitän graafia aina puolen vuoden välein, koska haluan pysyä pitkäjänteisenä sijoittajana enkä edes halua seurata sijoitusteni tuottoa joka päivä – siitä ei koskaan koidu mitään hyvää.

Tulokset ovat kuitenkin selkeitä. Päävertailuindeksini on graafin lila-viiva eli MSCI ACWI IMI INDEX:n, joka kuvaa koko maailman pienten, keskisuurten ja isojen yritysten osakkeiden kehitystä. Salkussani kun löytyy toimijoita vähän ympäri maailman, kaikista eri kokoluokista, on kyseinen indeksi järkevin vertailukohta omalle salkulleni.

Tällä hetkellä johdan vertailuindeksiä 29,4%:lla, joka on vähemmän kuin vuoden vaihteessa (silloin 36%), mutta silti erittäin hyvä johto. 

Päävertailuindeksin lisäksi haluan verrata salkkuani myös muihin yleisesti hyvänä ja vertailtaviin indekseihin, joten vertailusta löydät keltaisena viivana Jenkkien Nasdaq-teknologiaindeksin sekä Suomen järkevimmän vertailuindeksin omaan makuuni eli OMX Helsinki GI:n, jossa on suurin osa suomalaisista osakkeista.

Huomattavaa on, että Nasdaqista jäin jälkeen kun vielä vuoden vaihteessa olin pari prosenttiyksikköä edellä. Nasdaqin kanssa salkku pitääkin tiukkaa kisaa kuin blogikirjoituksen kuvan linnut. Myös molemmat muut vertailuindeksit tuottivat enemmän tämän puolivuotissession aikana. Tästä huolimatta en ole asiasta kauhean huolissani ja syynä onkin seuraava.

Kun miettii, että olen asettanut Vapaus-rahastolle kaksi tavoitetta:

1) Voita päävertailuindeksi
2) Tuota 9,5%-vuodessa kymmenen vuoden ajan

Päävertailuindeksiin johto on vielä selkeä, joten sen osalta asiat ovat hyvin. Kaikesta hurlumheista huolimatta myös lähes 10% tuotto puolessa vuodessa osakemarkkinoilla on absoluuttisesti vain hyvä, enkä voi olla kuin tyytyväinen siihen tapahtui markkinoilla mitä vain. Tälläkin hetkellä markkinoilla voi tehdä pikavoittoja meme-osakkeiden sekä kryptojen maailmassa, mutta koska pääsijoitusstregiani pointti oli vähentää ennen kaikkea sijoittamiseen käyttämääni aikaa, vähentää stressiä ja silti tehdä hyvää tuottoa, on kaikki hyvin.

Vaurastumisjuna kuitenkin on niin hyvin raiteillaan, että tuntuu, että ei tarvitse tehdä muuta kuin nauttia matkasta väistämättömään miljoonaan aikanaan.

On myös hyvä muistaa, että pitkässä juoksussa puoli vuotta on äärettömän lyhyt aika. Ja myös koska esim. työpaikkani osake arvotetaan vain kerran n. vuoteen, nostaa sen arvotus aina kerralla yleensä myös salkkuni tuottoa. Melkein toivoisin, että kaikki muutkin salkkuni osakkeet arvotettaisiin yhtä harvoin kuin työpaikkani osake, niin sijoittaminen olisi henkisesti paljon helpompaa!

Yhteenveto – en korjaa sitä, mikä ei ole rikki

Ensimmäinen puoli vuosi oli pörssissä huomattavan rauhallista ja sama päti omiin sijoituksiini. Viime vuoden sekoiluista oli rauhoituttu ja vaikka pörssi jatkoi hyvää tuottoaan, ei mitään päätöntä omassa salkussani käynyt toisin kuin viime vuonna, jolloin niin ylös- kuin alaspäinkin vauhti oli hurjaa.

Kun salkku tuottaa puolessa vuodessa enemmän kuin vuositavoitteeni on, ei voi olla kuin tyytyväinen. Tavoite on myös pitkällä aikavälillä olla vertailuindeksiä parempi ja siinäkin on onnistuttu hyvin. Toki ultimaattinen tavoite on olla kaikkia indeksejä parempi pitkällä aikavälillä ja Nasdaq tällä hetkellä tarjoaakin erittäin hyvää haastettta.

Innolla jäänkin seuraamaan mitä seuraava puoli vuotta tuo mukanaan ja mihin suuntaan sijoitukseni sekä indeksit liikkuvat! Mikään ei kuitenkaan ole muuttumassa eli samat osakkeet pysyvät pääsalkussani ja jatkan niiden kuukausittaisia ostoksia vanhaan totuttuun tapaan n. kerran kuukaudessa.

Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

7 kommenttia artikkeliin ”Osakesalkkuni ja sijoitusstrategiani puolivuotisanalyysi – en korjaa, sitä mikä ei ole rikki”

    • Joo tosiaan luvut tekstissä ovat 30.6 kohdalta eli puolen vuoden kohdalta. Viime viikkn pörssiliikkeitä tässä ei ole, jonka takia tuo -3,34% tekstissä. Ne sitten näkyvät vuoden lopun blogitekstissä ja tämän vuoden toisella puoliskolla.

      Vastaa
  1. Haluaisin kysyä sellaista, että jos opiskelijana sijoittaisi noihin Alibaban osakkeisiin tai ylipäänsä ulkomaisiin osakkeisiin, niin kannattaako laittaa ne arvo-osuustilille vai osakesäästötilille? Suomalaiset osakkeet ilmeisesti kannattaa laittaa sinne OST-puolelle?

    Vastaa
    • Keskimäärin OST:lle kannattaa laittaa vain suomalaisia osakkeita, jotka maksavat korkeaa osinko (Nordean ja EQ:n kaltaiset firmat). OST:lla kun suurin etu on osinkoverojen siirtymisestä myöhemmälle ajalle Suomi-osakkeissa. Ulkomaalaisissa osakkeissa tätät samaa osinkoveroetua ei OST:lla ole. Ostelisin siis Alibabat ihan perus arvo-osuustilille.

      Vastaa
  2. Omistat tuota digital realtya niin miten olet ymmärtänyt tuon PlatformDigital idean mikä heillä on. Vähän kuulostaa vaikealta ymmärtää.

    Vastaa
    • Oikeastaan PlatformDigital on vain brändinimike sille toiminnalle, mitä Digital Realtyn pilvipalvelinrakennukset pystyvät tekemään jargonille höystettynä. Kun katson, mitä PlatformDigital tekee, ei se tee mitään, mitä kilpailijat eivät tekisi jo. All in all, pelkkää Digital Realtyn omaa brändäystä.

      Vastaa

Jätä kommentti