Syys-marraskuussa osakesalkussa oli liikettä yli 20 000 eurolla

Tänään vuorossa on hieman erilainen kuukauden ostokset teksti, sillä summat, joilla ostin menneenä kahtena kuukautena osakkeita (ja joista en syyskuun osakesostostekstissäni ehtinyt vielä kirjoitella), olivat huomattavasti suurempia kuin oikeastaan koskaan aikaisemmin.

Ostoja ja myyntejä oli paljon, mutta mukana oli myös ihan strategian mukaisiakin sijoituksia. Myynneistä suurin osa oli strategianmukaisia (norjalaisista osakkeista eroon pääseminen), mutta Koneesta luovuin yksinkertaisesti siitä syystä, että mielestäni osakeen kurssi oli noussut aivan liikaa verrattaen mahdolliseen potentiaaliin, jota Koneen tuleva ThyssenKruppin yritysosto voi tuoda Koneen kannattavuuteen. Olipa mukana myös yksi treidaushetki, joka oli erittäin epätyypillinen minulle.

Mutta mitäs siis salkkuuni tarttuikaan ja katosi menneenä puolenatoista kuukautena? Siitä seuraavassa.

Nordeaa takaisin salkkuun jatkuvasta paineesta huolimatta

Aallon Group, Nordea ja Nokian Renkaat – onnen kolmikko?

Jos olet lukenut blogiani säännöllisesti, saatat muistaa, kun kirjoitin siitä, että tein veromyyntejä samalla kun muutin ja ostin uuden asunnon. Tein tämän yksinkertaisesti siitä syystä, että halusin kuitata tappioitani jo olemassa olevista osakkeista, jotta pystyin kuittaamaan niillä myyntivoitot, joita sain Qualcommista.

Näytti myös siltä, että Nordea oli käytännössä loputtomassa huonossa kierteessä eikä käytännössä ollut uutista, joka olisi saanut pidettyä sen vihreällä edes yhtä pörssipäivää. Tämä kävi selviksi minulle ehkä hieman liian myöhään ja myin omat Nordeani vasta 6 euron pintaan. Onneksi kuitenkin tajusin tämän edes tässä kohtaa, sillä nyt sain Nordeaa huomattavasti halvemmalla takaisin salkkuuni.

Uskon edelleen Nordeaan pitkällä aikavälillä ja jopa tämän vuoden tulokseen verrattuna, Nordean osakkeen hinta on aivan liian matala. Vasta selkeä taantuma ja koko Pohjoismaiden talouden selkeä hidastuma pystyy oikeuttamaan Nordean nykyisen hinnan. Ja ei ehkä välttämättä edes se. Nordeaa salkkuuni takaisin tulikin ensin 2498,81 eurolla eli 447 kappaletta ja hieman myöhemmin 2998,09 eli 524 kappaletta.

Tämän lisäksi Nordeaa tuli vielä tasan 2700 osakkeeseen takaisin erinäisillä ostoksilla 6-6,3 euron kohdilla läpi syys- ja lokakuun. Nordea ei koskaan saavuttanut tavoitehintaani 5,19 ja jouduin ostamaan Nordeaa yllättäen nousevaan kurssiin, koska TJ:n vaihdos momentum yllätti minut täysin. Räpiköin keskihinnan suunnilleen samaan kuin, millä otin veromyynnit, mutta parempaakin oli tarjolla. Jälleen olisi pitänyt ottaa helpot voitat, eikä yrittää ajoittaa pohjia. Tämä menee muistiin.

Nokian Renkaat on salkun toinen comeback-kid

Myin Nokian Renkaat myös verotuksellisista syistä muutamaksi kuukaudeksi pois salkusta heinäkuussa. Toisin kuin Nordea, Nokian Renkaat kuitenkin pitivät pintansa paljon paremmin kuin oletin ja jouduin lykkäämään Nokian Renkaiden salkkuun ottamista pitempään kuin oletin.

En oleta Nokian Renkaiden osakkeen etenevän tänä vuonna oikeastaan yhtään mihinkään, koska tulosvaroitus on annettu (kahteen kertaan) ja tämän vuoden tulos on aika selvästi selvillä ellei tule jotain erittäin suuria yllätyksiä tulevasta talvesta.

Osinko pysynee paikallaan viime vuoteen verrattuna ja vasta ensi vuoden lopussa oletan, että Nokian Renkaiden tulos sekä kurssi alkaa kääntyä, kun isoista investoinneista tehdyt hyödyt alkavat vääjämättä lähestyä (Amerikan erittäin iso investointi sekä Espanjan pienempi investointi).

Nokian Renkaat investoi tällä hetkellä erittäin rajusti ja uskon, että loppuvuonna on viimeiset mahdollisuudet vielä astua tähän mukaan halvoilla hinnoilla kun USA:n tehtaan käynnistämisestä syntyvät kulut muuttuvat tulovirroiksi vuonna 2020. Nokian Renkaissa on kuitenkin hyvä muistaa, se, että osake on suhteellisen syklinen eli jos astumme oikeasti lamaan, on pohja Nokian Renkaiden kurssissa erittäin syvällä.

Nokian Renkaita salkkuun tulikin syys-lokakuun aikana 2281,10 eurolla eli 90 kappaletta, jonka jälkeen lisäsin sitä vielä 2279,24 eurolla eli 92 kappaletta.

Aallon Groupista uusi salkun tukipilari?

Kiinnostuin Aallon Groupista erittäin paljon kun osallistuin sen osakeantiin aiemmin tänä vuonna. En kuitenkaan tiennyt, onko Aallon Groupista uudeksi Talenomiksi, koska sen strategia on täysin erilainen, joten päätin odottaa ensimmäistä osavuositulosta, joka julkaistiin elokuun lopussa. Näyttää siltä, että ala kasvaa tällä hetkellä erittäin hyvin ja Aallon listautuminen antoi yritykselle näkyvyyttä sen verran, että se on noussut yrityksenä uudelle asteelle.

Ehdin tutustua Aallon puolivuosituloksiin päivän myöhässä, jonka jälkeen osake oli raketoinutkin 20% jälleen ylöspäin Osake näytti kalliilta, joten laitoin ostotoimeksiantoja huomattavasti halvemmalla hinnalla, koska oletin, että vähitellen osake tulee laskemaan järkeville tasoille.

Tämä kuitenkin tapahtui paljon nopeammin kuin oletin, kun Aallon Groupin yllättävä toimitusjohtajavaihdos-uutinen tuli lähes heti puolivuosikatsauksen jälkeen julkisuuteen, jonka jälkeen osake käytännössä pakitti 15% takaisinpäin jälleen kuitenkin korjaten ylöspäin kun uusi toimitusjohtaja valittiin suhteellisen nopeasti.

Aallon Groupia salkkuuni tulikin ensin 1296,50 eurolla eli 126 kappaletta, 1297,80 eurolla eli 128 kappaletta, 1295 eurolla eli 129 kappaletta ja 1298,69 eurolla eli 132 kappaletta.

Näissä ostoksissa muutamassa harmittaa se, että olin poistanut verkkopankista väärät osto-toimeksiannot ja kun Aallon Groupin yllättävä toimitusjohtajavaihdos-uutinen tuli eetteriin, osuivat nuo väärät osto-toimeksiannot heti haaviin.

Menetin tässä ehkä n. 300 euroa ja uskon, että pitkällä aikavälillä tuolla ei ole mitään väliä, mutta sen siitä saa kun yrittää tehdä osakeostoksia puhelimella, sen sijaan, että tekisi ne tietokoneella kuten tavallisesti teen. Ei siis enää puhelinsijoittamista minulle!

Itse näen Aallon Groupin itselleni ennen kaikkea defensiivisenä sijoituksena. Tilitoimistojen bisnes on erittäin defensiivinen ja ennalta-arvattava – mukava ala siis sijoittaa näin taantuman uhan alla.

Ainoa asia, mikä Aallon Groupista tekee mielenkiintoisen on sen First North-listaus ja pieni vaihto, joka saattaa aiheuttaa suuria hyppyjä suuntaan jos toiseen osakkeen hinnassa. Jos Aallon Groupin osakkeista haluaa jonkun yllättävän uutisen myötä heti eroon, voi se olla vaikeaa sillä hinnalla kuin haluaa, koska osaketta vaihdetaan niin vähän pörssissä.

Tärkeintä on kuitenkin keskittyä yrityksen tulokseen ja toimintaan ja se Aallon Groupilla tuntuu olevan hyvin hallussa. Tulen varmasti osallistumaan Aallon Groupin yhtiökokoukseen ensi vuonna ja raportoimaan sieltä fiiliksiä ja tunnelmia, koska konseptina ja yrityksenä Aallon Group on omalla tavallaan mielenkiintoinen ja ehkä vähän outokin.

Ehkä Aallon Groupista tulee myös aikanaan ensimmäinen yritys, jonka top100 isoimman omistajan listalle nousen! Siihen ei vaadita paljoa, sillä Aallon Groupin nykyhinnalla se onnistuu keneltä vain n. 12 000 euron kertasijoituksella. Ei paha.

Aallon Group ei ole tällä hetkellä millään vertailulistallani, koska en seuraa muita tilitoimistoja (Talenomin, joka on spekulointisalkussani lisäksi), joten jos jatkan joskus Aallon Groupin ostamista, tulee se aina olemaan muiden kuukausisijoitukseni sivussa eikä niinkään osana pääsijoitusstrategiaani.

Kone ja Orkla ulos salkusta

Kone on ollu salkkuni tukipilari siitä lähtien kun olen sijoittanut. Kone on yksi laadukkaimpia suomalaisia yrityksiä, enkä epäile hetkeäkään, että se ei jatkaisi kasvuaan myös jatkossa. Sijoitusmielessä se on kuitenkin mielestäni nähnyt parhaat päivänsä (ellei se halpene jälleen mahdollisen pörssiromahduksen myötä). Osake on erittäin korkealle hinnoiteltu ja samalla osinko ei ole kasvanut ihan sitä tahtia, mitä olisi ollut mahdollista.

Kone on hyvä defensiivinen osa salkkua, mutta tällä hetkellä haen kovempaa tulos- että osingonkasvua, joten oli aikani luopua Koneesta. Tämä päätös oli erittäin hankala, mutta tiedän, että se oli oikea.

Kone varmasti jatkaa nousuaan entisestään, koska yhtiö on yksinkertaisesti erittäin laadukas ja toivomukseni onkin, että löydän Koneesta saaduille rahoille Konettakin paremman ostokohteen. Konetta myinkin kaikki osakkeeni, joista sain 62,02% eli 3 351,39 euron voiton. Tähän päälle kun laskee osingot, on Kone kohdellut minua erittäin hyvin. Kone voi palata salkkuuni esim. seuraavan pörssiromahduksen aikana, mikäli joskus taas nähdään nelosella alkavia lukuja sen kurssissa (mitä pidän epätodennäköisenä).

Orkla taas on ollut lähdössä salkustani jo pitkään kiitos norjalaisten osinkojen veromuutoksen, joka astui voimaan tänä vuonna (norjalaiset veroviranomaiset vievät liikaa veroja norjalaisten osakkeiden verotuksesta). Orkla on defensiivinen yritys aivan kuten Konekin ja osinko on pysynyt koko sijoitusurani samana.

Uskon, että Orkla on hyvin samanlainen kuin Kone – yritys joka tikittää koko ajan hieman parempaa tulosta ja ei romahda täysin laskusyklissä, mutta koska en jaksa verobyrokratiaa, täytyy minun näille rahoille etsiä joku toinen defensiivinen osake maasta, jolla on järkevä verosopimus Suomen kanssa. Orklasta myin kaikki osakkeeni joista sain 24,82% eli 1438,07 euron voiton + osingot. Orkla on ollut pitkään uskollinen työmyyrä salkussani, joten harmittaa luopua siitäkin.

Dovrella pikavoitot kotiin

Olin syömässä eräänä marraskuisena aamuna aamiaista työkoneeni ääressä ja selasin samalla Kauppalehden etusivua. Huomasin, että Kyösti Kakkonen oli liputtanut (lakisääteinen ilmoitusvelvollisuus, jos ylittää tietyn omistusmäärän yhtiössä) Dovren omistuksensa suhteen, joka oli noussut yli 11%:n. Tiesin, että tämä tulisi nostamaan Dovren kurssia, koska Kakkonen sijoittaa yleensä vain oman näkemyksensä mukaan käänneyhtiöihin ja piensijoittajat pesaavat tällaisissa pienissä yhtiöissä erittäin usein Kakkosta. Meninkin nopeasti Danskeen ja ostin koko käteisvaroillani (n. 3500 euroa) Dovrea sillä mielellä, että lunastan ne parin kuukauden jälkeen pois, koska kurssi todennäköisesti nousee. Ehdin ajoissa ja Dovren kurssi ei ollut vielä reagoinut.

Samana päivänä myöhemmin Kauppalehdessä uutisoitiin Kakkosen ostoksesta ja Dovren osakekurssi nousi vähän yli 4%. Seuraavana päivänä seurasin kun Dovren kurssi nousi 12% ja päätin lunastaa voittoni pois. Tästä voittoa tuli 457,65 euroa, eli vähän kuin olisi saanut ylimääräisen osingon jostain.

Uskon, että Dovre varmaan jatkaa nousuaan hitaasti, mutta varmasti tulevina kuukausina, mutta koska en ole firmaa seurannut ja en normalisti tee näin nopeita päätöksiä ostojen ja myyntien suhteen, päätin ottaa ok-voitot pois ja jatkaa taas strategian mukaista sijoittamista.

Yhteenveto

Ensimmäinen puoli vuotta tästä vuodesta oli arkea. Sen jälkeen ei käytännössä ole ollut yhtään täysin tavallista kuukautta niin elämän kuin sijoittamisen tai taloudellisesta näkökulmasta elämässäni. Omalla tavallaan kiva, mutta omalla tavallaan ei-niin-kiva.

Nautin vaihtelusta ja muutoksesta varmasti keskimääräistä ihmistä enemmän ja olen usein silloin parhaimillani, mutta nyt on pakko myöntää, että odotan innolla sitä, että elämä tasoittuu, saan osakesalkkuni taas siihen kuntoon, missä se oli ennen asunto-ostostani. Kuten aiemmassa tekstissä mainitsinkin, olen myös miettinyt täydellistä muutosta sijoitustyyliini, mutta se vaatii aikaa ja ajatuksia. Kohta onkin jo joulu ja uusi vuosi! Ja kyllä – uudet kujeet, myös Omavaraisuushaasteessa.

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksistani.

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram

Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi

 

Jätä kommentti