Parhaat elokuvat elokuvateatterissa ja kotona

Saatat hetken kuvitella, tulitko varmasti oikeaan blogiin. Olen kirjoittanut sijoittamisen ja talouden ohella aina välillä rakkaudestani videopeleihin, mutta on myös toinen asia, josta olen erittäin intohimoinen – elokuvat. Viimeisen kesälomaviikkoni kunniaksi ajattelinkin siis syventyä hetkeksi elokuvien maailmaan.

En ole kirjoittanut elokuvista kauheasti, mutta rakastan etenkin elokuvia, musiikkia ja videopelejä. Tänään kirjoitankin oikeastaan täysin talousaiheiden ohi ja ajattelin jakaa lukijoideni kanssa top5 elokuvani. Elokuvia voi katsoa mielestäni monesta eri syystä ja monella eri tavalla, joten jaan elokuvat tässä kirjoituksessa top5 elokuviin, jotka pitää katsoa elokuvateattereissa ja top5 elokuviin, jotka voi katsoa mistä vain puhelimelta kotitelkkariin.

Olen elokuvateattereiden suurkuluttaja ja mielestäni jättikangas sekä kokemuksen jakaminen muiden ihmisten kanssa on edelleen paras tapa katsoa elokuvia. Olen pitkään jo ihmetellyt puheita siitä, että striimauspalvelut (tai korona) tappavat elokuvateatterit, koska osa elokuvista yksinkertaisesti täytyy kokea elokuvateatterissa saadakseen kaikki irti elokuvasta.

Siispä suoraan asiaan ja aloitetaan top5 elokuvista, jotka ovat parhaimmillaan elokuvateattereissa.

Top5 elokuvateatterielokuvat

 

5. Taistelulähetit – 1917 / Dunkirk / Top Gun: Maverick

En osannut valita listan vitosta, joten laitoin 3 elokuvaa, joissa kaikissa on jotain erityistä, mutta jotain samaa. Taistelulähetit, Dunkirk ja Top Gun: Maverick ovat kaikki käytännössä sotaelokuvia, joissa suurin osa elämyksestä on luotu käytännön erikoistehosteilla. Tämän lisäksi elokuvat liittyvät kaikki tavalla tai toisella sotaan. Veikkaisin, että jos olisin ollut tarpeeksi vanha nähdäkseni Pelastakaa sotamies Ryanin elokuvateattereissa, löytyisi se myös tältä listalta.

Kaikissa näissä elokuvissa onkin jotain erikoista. Siitä on aikaa, kun viimeksi elokuvan kohtaus on saanut kauneudessaan minut haukkomaan henkeäni, kuten 1917:n loppuhuipennus läpi hyökkäysrintaman sai IMAX:ssa.

Dunkirkin äänimaailma taas saa katsojan tuntemaan sodan kauhun ja hävittäjien painostavan jylinän luissa ja ytimissä asti.

Top Gun: Maverick taas on se hävittäjäelokuva, jota olin aina odottanut (ja jonka muistin lapsuusvuosilta, että alkuperäinen Top Gun oli). Koska kaikki hävittäjäkohtaukset on kuvattu istuttamalla näyttelijät oikeiden F-18:n kyytiin, oli kokemus elokuvateatterissa aivan päräyttävä. Vauhti ja G-voimat tuntuvat elokuvateatterin istuimille asti. Olenkin sanonut kaikille kavereilleni, että jos jonkun elokuvan menee tänä vuonna elokuvateattereihin katsomaan, kannattaa se olla ehdottomasti Top Gun: Maverick, koska harvaa elokuva on tarjonnut pitkästä aikaa niin puhtaan elokuvateatterielämyksen kuin Top Gun: Maverick.

4. Mad Max: Fury Road – Ohjaus: George Miller

Muistan nähneeni alkuperäiset Mad Maxit TV:stä joskus teini-iässä ja pidin niiden post-apokalyptistä maailmaa mielenkiintoisina. Elokuvat olivat kuitenkin jollain tavalla liian outoja makuuni, eikä niistä juuri suurta muistijälkeä tai nostalgiaa jäänyt. Kun sitten menin katsomaan Fury Roadia vuonna 2015 elokuvateattereihin, tajuntani räjähti täysin. Tämä ei ollut laisinkaan se Mad Max, jonka muistin, vaan vielä hullumpi, kauniimpi ja oudompi kuin muistin.

Fury Roadissa mielenkiintoisinta on se, että tarinaa ei käytännössä ole. Tämän lisäksi elokuvan päähenkilö – Tom Hardyn näyttelemä Mad Max – ei oikeastaan edes ole elokuvan päähenkilö eikä juuri muuta tee kuin murahtele läpi elokuvan. Elokuva on edestakainen ajomatka aavikon päästä toiseen ja takaisin eikä oikeastaan mitään muuta. Ja silti jostain aivan käsittämättömästä syystä elokuva vain toimii ja näyttää äärettömän kauniilta.

Fury Road sai minut toivomaankin, että Hollywood ottaisi huomattavasti enemmän tämänkaltaisia riskejä. En tiedä miten George Miller koskaan sai rahoitusta kyseiselle elokuvalle tarinan ollessa mitä on, mutta olen äärimmäisen iloinen, että sai.

3. Avengers: Infinity War – Ohjaus: Joe Russo ja Anthony Russo

Monen elokuvarakastajan mielestä on todennäköisesti pyhäinhäväistys, että listalta löytyy vuoristorata-ajelun kaltainen Disney-Marvel supersankarisekoilu, jonka ymmärtämiseen tarvitsee katsoa 20 aikaisempaa elokuvaa. Jos kuitenkin tykkää supersankareista ja on katsonut ne 20 aikaisempaa elokuvaa (ja pari TV-sarjaa), Infinity War on oikeastaan parasta over-the-top supersankariviihdettä, mitä nykymaailmassa on tehty.

Mad Maxin tapaan, elokuva ei ole perinteinen genren elokuva siinä, että pääosassa ei oikeastaan ole supersankarit vaan elokuvan pahis, jolla on jopa oikea motiivi ja tarkoitus, joka ajaa häntä eteenpäin (sinänsä harvinaista supersankarielokuvissa). Elokuvassa on myös tehty täydellisesti klassiset hetket, kuten se kun sankarimme ovat juuri häviämässä, mutta sitten taistelun suunta kääntyy yllättäen. Ja mikä parasta, missään kohtaa elokuvaa ei tiedä, mitä sankareille loppupeleissä käy – ja kun elokuva päättyy jää vain raapimaan päätään, että mitä oikeastaan juuri tapahtui.

Infinity War on siitä ehkä huono elokuva tällä listalla, ettei siitä kauheasti saa irti, jos sen katsoo itsenäisesti. Jos kuitenkin jaksaa kahlata aikaisempien Marvel-elokuvien läpi, on Infinity War elokuvateollinen ihme, joka aivan valtavan skaalan takia pitäisi olla valtava sekasotku, mutta ei sitä jostain ihmeen syystä kuitenkaan ole.

2. Tron: Legacy 3D – Ohjaus: Joseph Kosinski

On hyvin mahdollista, että et ole edes kuullut Tron: Legacysta, mutta se on elokuva, joka sai minut rakastumaan elokuvan tekemiseen ja elokuvateattereihin. Tron: Legacy on jatkoa vuoden 1982 (aivan surkeaan) Tron-elokuvaan, jossa käytännössä ideana on, että henkilö menee videopelimaailmaan ja videopelimaailma onkin äärimmäisen vaarallinen. Vähän kuin The Matrix, mutta ei ihan.

Tron: Legacy on yksinkertaisesti juoneltaan aika samanlainen. Ensimmäisen elokuvan päähenkilön poika lähtee etsimään isäänsä videopelimaailmasta ja asioita alkaa tapahtua. 2010-luvun teknologialla maailma vain näyttää noin 9432423849832 kertaa siistimmältä. Samalla elokuvassa käytettiin ensimmäisenä koskaan nykyään jo elokuvissa standardiksi tullutta de-age-teknologiaa, jossa Jeff Bridgesin hahmoa nuorennettiin 30 vuotta takaperin. Lopputulos on vähän uncanny valley-tasoa, mutta toimii kun kyse on kuitenkin tietokonemaailmasta.

Se, mikä elokuvassa on kuitenkin parasta, on sen audiovisuaalinen kokonaisuus. Leffan soundtrackia ei ole tehnyt tuttuun tapaan Hans Zimmer tai Danny Elfman vaan Daft Punk. Ja mikä soundtrack se onkaan! Mielestäni koko elokuvahistorian paras, mutta tiedän olevani mielipiteeni kanssa täysin yksin, haha.

Tron: Legacy tuli myös aikaan, jolloin 3D:tä yritettiin pakottaa elokuviin, ja onkin harvoja elokuvia, jossa 3D oikeasti parantaa elokuvakokemusta. Elokuvan ollessa ennen kaikkea päräyttävä audiovisuaalinen kokemus upeiden juonenkäänteiden sijaan (tarina on erittäin perus 3/5), läppäriltä tai puhelimelta katsottuna sanoisin, ettei elokuvaa edes kannata katsoa, koska kaikki oleellinen jää siitä silloin kokematta. Kokemus kannattaa jättää vähintään hyvästä kotiteatterista nautittavaksi.

1. Gravity 3D IMAX – Ohjaus: Alfonso Cuarón

Menin alunperin katsomaan Gravitya Helsingissä Tennispalatsi 3:een, kun se elokuvateattereihin tuli vuonna 2013. Olin lukenut arvosteluja ja mielipiteitä elokuvasta (jotka vaihtelivat ylistävästä siihen, että elokuva on puolitoista tuntia Sandra Bullockin hengittämistä avaruudessa), mutta elokuvan ensimmäisen 30 minuutin jälkeen olin täysin ällikällä lyöty. En ymmärtänyt, miten tällaisen elokuvan tekeminen oli edes teknisesti mahdollista. Mutta siinä se oli silmieni edessä. Ymmärsin vihdoin, miltä ihmisistä tuntui, kun he näkivät ensimmäisen kerran Star Warsin tai Jurassic Parkin elokuvateattereissa.

En katsonut Gravitya kuin kerran tämän kokemuksen jälkeen kotonani, mutta sitten tuli korona. Koronan aikana Gravity tuli IMAX:ssa ja 3D:nä katsottavaksi Helsingin Itiksessä. Mikä onni, koska olin kokenut elokuvan vain vanhentuneessa elokuvateatterissa. Kokemus ei pettänyt. Elokuva on pian 10 vuotta vanha, mutta on mahdoton kuvitella minkään elokuvan seuraavan 10 vuoden aikana tarjoavan sellaista immersiota ja tunnetta kuin Gravity IMAX:ssa 3D:nä toi.

Olen edelleen sitä mieltä, että etenkin Gravityn ensimmäiset 20-30 minuuttia on parasta elokuvaminuuttia, mitä on koskaan maailmassa tehty. Kun tämä pystyi imemään sisälle IMAX-näytöltä 3D:nä, oli kyseessä ainut elokuva, joka sai oikeasti minut tuntemaan siltä kuin olisin leijunut avaruudessa Sandra Bullockin ja George Clooneyn kanssa. Elokuva oli tajunnanräjäyttävä tavalliseltakin valkokankaalta, mutta elokuva on käytännössä täysin oma kokemuksensa IMAX 3D:nä.

Gravity myös käyttää ääniä – tai siis äänettömyyttä – avaruudessa äärettömän taitavasti. Gravity on harvoja avaruuselokuvia, jossa räjähdykset eivät kuulu avaruudessa ollessa, kuten ne eivät oikeastikaan kuuluisi, ja tämä tekee kokemuksesta huomattavasti vahvemman. Hauska faktahan on, että elokuvan traileriin oli lisätty räjähdysäänet, joita elokuvassa ei itsessään ollut, koska Jenkkikatsojat.

Vielä vaikuttavampaa Gravityssa on se, että kyseinen elokuva on tehty ”vain” 100 miljoonan dollarin budjetilla. Kun miettii, kuinka monta yli 200 miljoonan dollarin elokuvaa olen nähnyt, käy mielessä vain, mitä ihmettä kaikella tuolla rahalla voikaan saada aikaiseksi, kun on näkemystä ja taitoa käyttää teknologiaa elokuvanteossa. Samalla Gravity nosti etenkin avaruuselokuvien riman niin korkealle, että vaikka avaruuselokuvia rakastankin, on tämän riman ylittäminen äärettömän vaikeaa, kuten vuosi myöhemmin julkaistu erinomainen Interstellarkin todisti.

Gravity on taidonnäyte ennen kaikkea siitä, miksi elokuvateatterit ovat olemassa ja miksi ihmiset niissä käyvät. Elokuvat kuljettavat katsojan aivan uuteen maailmaan, missä kaikki on mahdollista.

Top5 millä laitteella tahansa katsottavat elokuvat

Siinä missä äskeiset viisi elokuvaa ovat ennen kaikkea audiovisuaalisia kokemuksia, mitkä kannattaa kokea ensisijaisesti mahdollisimman isoilta näytöiltä ja mahdollisimman laaduukkaalla äänentoistolla, seuraavassa top5 elokuvat, jotka voi katsoa oikeastaan millä laitteella tahansa. Nämä elokuvat toki ovat myös aina parempia kunnollisina kokemuksina elokuvateattereissa, mutta toimivat mielestäni milloin vain ja missä vain.

5. Train to Busan – Ohjaus: Yeon Sang-ho

Jos muistat aivan blogini alkuajoilta, olin opiskeluvaihdossa Etelä-Koreassa. Train to Busan kertoo nimensä mukaisesti junamatkasta Etelä-Korean Soulista Busaniin – junamatka, jonka olen itsekin tehnyt. Mutta plottwist, matkan aikana Etelä-Koreassa alkaa zombie-maailmanloppu! Zombie-elokuvia ja TV-sarjoja on tehty etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana niin loputtomasti, että odotukseni eivät olleet kauhean korkealla elokuvaa katsoessani. Suurin osa zombie-maailmanloppujutuista ovat kuitenkin geneerisiä ja turvallisia siten, että katsoja tietää käytännössä aina mitä odottaa.

Train to Busan kuitenkin loistaa ennen kaikkea hahmokuvauksellaan ja hahmokehityksellä. Koska kyseessä ei ole Hollywood-tuotanto, tämä antaa myös erään toisen edun elokuvalle – on mahdotonta sanoa, kuka selviytyy – vai selviytyykö kukaan! Olen näyttänyt elokuvan erittäin monelle kaverilleni ja tämä on ainoita suosittelemiani elokuvia, joista käytännössä jokainen kaverini on tykännyt. Ja monta kertaa leffan uudelleen katsoneena, voin sanoa, että elokuva kestää äärettömän hyvin useampia katselukertoja ja vaikka en ole erityisen herkkä leffatunteellisuudelle, itken joka kerta vauvan lailla elokuvan lopussa.

Parasite saattoi voittaa ensimmäisenä eteläkorealaisena elokuvana Oscarin (ja ymmärrän hyvin miksi), mutta siitä huolimatta minulle Train to Busan on mielestäni edelleen paras korealainen elokuva, jonka olen nähnyt.

4. Forrest Gump – Ohjaus: Robert Zemeckis

Toisin kuin Train to Busanin, Forrest Gumpin todennäköisesti lähes kaikki ovat nähneet. Ja jos ei ole, kannattaa se katsoa about heti. Olen aina ollut suuri historifani ja Forrest Gumpin tapa laittaa päähenkilö keskelle keskeisiä maailmanhistorian tapahtumia on aina vedonnut minuun. Pidin elokuvasta lapsena, teininä ja edelleen aikuisena älytttömän paljon.

Elokuvan sydän onkin Forrest Gumpin hahmo, joka voittaa hyväsydämisyydellään ja naiiviudellaan katsojan oikeastaan heti puolelleen. Elokuva on todennäköisesti helpoimmat kaksi ja puoli tuntia, mitä on tehty. Elokuva on äärettömän lähellä täydellisyyttä soundtrackiltaan, leikkauksiltaan ja ohjaukseltaan. Puhumattakaan Tom Hanksin näyttelijätyöstä.

Forrest Gump on myös elokuva, joka on selkeästi aikansa tuote. Hollywoodin nykyisen poliittisen korrektiuden aikana Forrest Gumpkaan todennäköisesti ei olisi ok elokuva päähenkilön hidasälyisyyden takia. Elokuva on aikansa tuote, mutta äärimmäisen mahtava sellainen.

3. The Matrix – Ohjaus: Lilly Wachowski ja Lana Wachowski

Tron: Legacysta puhuessa mainitsinkin The Matrixin. The Matrix on mielestäni käytännössä peak sci-fi. Erikoistehosteet kestävät yli 20 vuotta jälkeenpäinkin pelottavan hyvin. The Matrixin tarina, elokuvatekniikka ja maailma ovat vaikuttaneet populaarikulttuuriin, TV-sarjoihin ja elokuviin lähes yhtä paljon kuin Taru Sormusten Herrasta ja kaiken tämän lisäksi elokuva on yksinkertaisesti äärimmäisen viihdyttävä.

Samalla kun The Matrix vakuuttaa erinomaisella tarinalla ja action-kohtauksillaan, on se itselleni myös aina 90-luku tiivistettynä. Musiikki, estettiikka, Nokian puhelimen tuotesijoittelu ja usko tulevaisuuteen. Kun katsoo maailmaa tänään, olen äärimmäisen onnellinen, että sain olla lapsi 90-luvulla.

2. Henkien Kätkemä – Ohjaus: Hayao Miyazaki

Henkien kätkemä oli minulle ensimmäinen Hayao Miyazakin elokuva, jonka näin. En ole koskaan ollut suuri animen kuluttaja, mutta lapsena luonnollisesti tuli katsottua kaikkea Pokémonista lähtien.

Henkien kätkemä on vähän kuin Liisa ihmemaassa, mutta parempi. Elokuva on myös ensimmäinen ja ainoita, joka on aiheuttanut minulle kesken elokuvan toiveen siitä, että kunpa elokuva ei koskaan loppuisi. Muistan tämän hetken elävästi, koska tunne oli niin kummallinen. Henkien kätkemää on elokuvana vaikea kuvailla sanoin, koska se täytyy nähdä ymmärtääkseen. Elokuva tuntuu siltä kuin olisit kauniissa unessa kaksi tuntia ja sitten heräisit takaisin tavalliseen maailmaan.

Miyazakin maalaama maailma oli kuin olikin itselleni sellainen, mistä en etenkään lapsena halunnut poistua. Maailma on aavemainen, mutta kaunis ja samalla elokuva käsittelee aiheita niin syvällisillä vertauskuvilla ja osaltaan japanilaisilla metaforilla, että kaikki ymmärtääkseni tarvitsin Googlen apua. Jos et ole koskaan katsonut japanilaista animaatiota, tämä on täydellinen paikkaa aloittaa. Toinen – huomattavasti lapsellisempi – lempparini Miayzakilta on Naapurini Totoro, jonka näin vasta aikuisena, mutta johon rakastuin ensikatselulla.

1. The Dark Knight – Ohjaus: Christopher Nolan

Jep, jos listalta löytyy Infinity War, pitäähän siellä myös olla The Dark Knight. Ensi alkuun pitää sanoa yksi asia, olen Christopher Nolan fani ennen kaikkea juuri siksi, että hän:
a) kuvaa suurimman osan elokuvistaan erityisesti IMAX:ia varten
b) pyrkii tekemään mahdollisimman paljon elokuvistaan ilman tietokone-erikoistehosteita.

The Dark Knight muistetaan ennen kaikkea edesmenneen Heath Ledgerin Jokeri-roolista, joka on aivan jäätävän hyvä ja postuumi Oscar-palkinto oli enemmän kuin ansaittu, mutta elokuvassa on myös paljon muuta poikkeuksellisen hyvää. Asiaa auttaa myös elokuvan käsikirjoitus, joka on juuri sopivan korni, mutta realistinen samaan aikaan, kuten supersankarielokuvalle sopii.

Käytännön erikoistehoisteista puhuttaessa mieleen tulee ensimmäisenä klassinen kohtaus, jossa Jokeri hyökkää Harvey Dentiä kuljettavan poliisisaattueen kimppuun ja lopulta heittää massiivisen rekan ylösalaisin liikeestä. Muistan kun näin rekan lentävän ylösalaisin ensimmäisellä elokuvan katselukerralla ja kuinka vaikuttunut olin siitä.

Sama temppu on toistettu varmaan 100 elokuvassa tämän jälkeen, mutta yksikään niistä ei tunnu yhtä vaikuttavalta kuin The Dark Knightin rekkaflippi vielä kymmennelläkin katselukerralla. Pohdin pitkään, miksi näin ja vastaus olikin yksinkertaista yksinkertaisempi: The Dark Knightissä oikeasti flipattiin massiivinen rekka ylösalaisin vauhdista, kun muissa elokuvissa tämä sama on tehty green screenillä ja tietokone-erikoistehosteilla. Vaikka emme katsojina tietäisi, onko asiat tietokoneen luomia vai oikeita, jokin osa meistä tämän eron selvästi tunnistaa olivat grafiikat kuinka hyviä tahansa.

The Dark Knight muutti ei pelkästään supersankarielokuvia ja koko muutakin elokuvamaailmaa muutenkin heittämällä. Supersankarielokuvat pyrkivät jatkossa lähemmäs ”realistisuutta” ja moni muu elokuva taas otti vaikutteita elokuvan Jokerista sekä juonesta ja hahmoista. Tutuin esimerkki suomalaiselle elokuvakatsojalle on todennäköisesti Skyfall, joka on käytännössä vain The Dark Knight Bondina.

The Dark Knightin perintö näkyy vielä tänäkin päivänä elokuvanteossa ja mikä parasta, vaikka elokuva toimiikin parhaiten elokuvateatterissa, voi sen katsoa missä ja milloin tahansa ja kokemus ei juuri heikkene. Erinomainen ohjaus, käsikirjoitus ja ennen kaikkea roolisuoritukset (Christian Balenkin Batman ei örise vielä liian epäselvästi tässä) pitävät huolen siitä, että tämä elokuva todennäköisesti jää ajattomaksi klassikoksi vielä vuosisatojenkin päähän.

Yhteenveto

Elokuvat ovat minulle ennen kaikkea audiovisuaalisia eskapismikokemuksia. Tämä myös näkyy varmasti listauksissa elokuvistani, josta ei juuri ns. taide-elokuvia löydy. Olen paljon ns. taide-elokuvia myös katsonut, mutta selkeästi makuni ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt, että suurimmasta osasta niistä välittäisin.

Vaikka realismille on mielestäni paikkansa, pidän erityisesti elokuvista, jotka vievät minut aivan uuteen maailmaan, jossa mielikuvitukselta vaaditaan ponnistusta, jotta elokuvista pystyy täysin siemauksin nauttimaan. Elokuvat ovatkin omalla tavallaan elämässäni yhtä tärkeitä kuin videopelit, juuri tämän mielikuvituksen ja eskapismin kanavina ja tuo täydellistä tasapainoa työelämään, arkeen ja esimerkiksi sijoitusblogin kirjoittamisen ohella!

Omalla tavallaan olen myös hieman paradoksi, koska vaikka rakastan sci-fiä ja fantasiaa, rakastan ylikaiken käytännön erikoistehosteita ja sitä, että elokuvatekijät tekevät mahdollisimman paljon ns. ”oikeasti”. Samalla kuitenkin fanipojitan uusia teknologioita elokuvateollisuudessa aivan kuten oikeassakin elämässä. Elokuvissa arvostankin paljon ns. käsityötaitoja, mitä niihin vaaditaan.

Paljon jäi mainitsematta ja listasta olisi voinut löytyä myös elokuvia kuten: Die Hard, Oldboy, Terminator 2: Judgement Day, Takaikkuna, The Admiral: Roaring Currents vain mainitakseni muutaman.

Ai niin ja monesti kuulen valitusta, että elokuvateattereissa on paljon häirikköjä, jotka joko puhuvat tai räpläävät kännykkäänsä koko elokuvan ajan. Tähän minulta löytyy protip, miten tällaisia ihmisiä pystyy helpoiten välttämään. Jos menet katsomaan elokuvia, kannattaa niitä mennä katsomaan ennen kaikkea kolmen ensimmäisen näytöspäivän aikana.

Tällöin voit varmistaa sen, että ihmiset, jotka elokuvaa ovat katsoneet, ovat itseasiassa menneet katsomaan juuri kyseistä elokuvaa – eivätkä vain sattuneet menemään satunnaisesti elokuvateattereihin. Kannattaa myös suosia ilta- ja viikonloppunäytöksiä, koska ne ovat hieman kalliimpia (paitsi sarjalipulla), joka vähentää entisestään häirikkökatsojien todennäköisyyksiä näytöksessä.

Mitä ajatuksia listasta herää? Ja jos sinulta löytyy ehdottomia katsomissuosituksia, laita kommenttia alle! Katson elokuvia viikottain ja olen aina hakemassa uutta katsottavaa, joten suosituksia otan enemmän kuin mielelläni vastaan.

Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville