Parhaat suomalaiset osingonkasvattajat – 2024

Tänään käyn läpi parhaat osingonmaksajat pitkällä aikavälillä Helsingin pörssissä, ennen kaikkea osingonkasvatuksen näkökulmasta. Listaan top5 parhaimmat osingonkasvattajat Helsingin pörssistä, sekä analysoin hieman niiden tulevaisuuden prospekteja. Jotkut puhuvat osinkoaristokraateista, mutta Suomessa ei sellaisia oman määrittelyni mukaan ole, koska koko Helsingin pörssin historiassa yksikään yhtiö ei ole kasvattanut osinkoaan edes 20 vuotta putkeen. Mikä on omituista muistaen, kuinka tärkeä osa osingonmaksu on suomalaista osakesijoittamista.

Aloitetaan siis listasta, top 5 osingonkasvattajat Helsingin pörssissä vuosimallia 2024.

1. Huhtamäki (15 vuotta)
2. Scanfil (11 vuotta)
3. Revenio (11 vuotta)
4. Elisa (10 vuotta)
5. Valmet (10 vuotta)

Mielenkiintoista listassa on, että itse asiassa viime vuoden listasta jopa kaksi pitkäaikaisinta osingonkasvattajaa on tippunut. Uponor ostettiin pörssistä pois ja Capman taas joutui leikkaamaan osinkoja nousseiden korkojen ja heikentyneen taloustilanteen seurauksena.

1. Huhtamäki

Huhtamäki on suomalaisten osinkokasvattajien numero yksi pitkällä aikavälillä. Yhtiö on pystynyt kasvattamaan osinkoaan pitempään kuin mikään suomalainen pörssiyhtiö koskaan. Näiden 15 vuoden aikana Huhtamäen osake on samalla tuottanut n. 300% kurssinousua. Suurin osa tästä kurssinoususta kuitenkin tapahtui ennen vuotta 2016 ja sen jälkeen Huhtamäen osake on sahannut edestakaisin.

Huhtamäki on perustettu yli 100 vuotta sitten ja nykyään toimiikin maailmanlaajuisesti noutoruoka ja elintarvikepakkausratkaisujen toimittajana, joka on kirjaimellisesti ajaton liiketoiminta.

Yhtiöllä on yksi ominaisuus, jota tarvitaan aidolta osingonkasvattajalta – ja aristokraatilta: sen liiketoiminta pystyy kestämään pahimmatkin talouden myrskyt. Toisin sanottuna sen liiketoiminta tuottaa jotain, mitä ihmiset käyttävät, vaikka heillä ei olisi rahaa kuin ruokaan ja asumiseen. Huhtamäki on tällaisessa liiketoiminnassa, sillä molempiin näistä usein tarvitaan pahvipakkauksia – ruuasta huonekaluihin.

EU:n kierrätysdirektiivit ja heittely sen ympärillä luo tiettyjä kysymysmerkkejä Huhtamäen liiketoimintaan, mutta sen 2030 strategia on täysin sitoutunut kiertotalouden valjastamiseen myös heidän liiketoiminnassaan.

Huhtamäki onkin maksanut viimeiset 15 vuotta osinkostrategiansa mukaisesti 40-50% tuloksestaan osinkoina, joka on linjassa esimerkiksi USA:n osinkoaristokraattien osingonmaksusuhteeseen. Usein oikeasti pitkän ajan ja suhdanteiden läpi osinkoaan kasvattavat yhtiöt maksavat alle 50 % tuloksestaan osinkoina ulos. Tämä on pakko, koska jatkuvaan osingon kasvuun tarvitaan myös jatkuvaa kasvua itse liiketoiminnassa, joten kaikkia rahoja ei voida tulosesta maksaa ulos.

Mikäli yhtiö haluaa pitää osingonmaksunsa kasvussa, se siihen pystyy, vaikka tänä vuonna yhtiö ohjeistaakin hieman pienempää liikevoittoa kuin viime vuonna.

2. Scanfil

Scanfil on onnistunut kasvattamaan osinkoaan jo 11 vuotta perätysten.

Scanfil on sopimusvalmistaja ja järjestelmätoimittaja kansainvälisen elektroniikkateollisuuden asiakkaille, joista tällä hetkellä suuri osa on Euroopassa Scanfilin asiakaskannasta. Erityisesti kasvua Scanfil pystyykin saamaan jatkossa levittämällä maantieteellistä jalanjälkeänsä Yhdysvalloissa, joka on historiallisesti ollut haastava markkina suomalaisille yhtiöille.

Scanfil on kasvattanut kokoaan erittäin hyvää vauhtia ja on yksi parhaiten tuottaneita osakkeita Helsingin pörssissä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Scanfil ei kuitenkaan ole immuuni taantumalle ja se onkin ohjeistanut myös Huhtamäen tapaan tänä vuonna lievästi laskevaa liikevoittoa.

Samalla sen osakkeen arvo on myös laskenut huipuista jo 30%, jonka takia jos kasvu-uralle päästään takaisin, Scanfil saattaa olla itse asiassa tällä hetkellä varsin mielenkiintoinen sijoitus.

Scanfilin tase on myös erittäin vahva. Se pystyykin kasvattamaan osinkoaan parista heikostakin vuodesta huolimatta yhtiön osingonjakosuhteen liikkuessa selvästi alle 50%:n jopa tulevana heikompana liiketoimintavuotena.

3. Revenio

Revenion kasvutarina hakee vertaistaan Helsingin pörssistä, joten ei ole yllätys, että se myös osinkoaan on kasvattanut vuosikymmenen. Olen kirjoittanut blogissani Reveniosta paljon ja sitä pitkään myös omistin. Vaikka Reveniot myin, pystyy se siitä huolimatta osinkoaan kasvattamaan pitkään. Myyntini syy ei ollut usko osingonkasvun ylläpitämiseen, vaan kovan kasvun ylläpitämiseen.

Vaikka Revenio ei pystykään kasvamaan enää entiseen tapaansa, on sen osingonjakosuhde suhteellisen turvattu n. 50%:n kohdalla Huhtamäen tapaan. Ja mikäli yhtiö jatkaa konservatiivista n. 5% osingonmaksun nostoa, ehtii yhtiön tulos kasvaa nopeammin kuin osingonmaksusuhde, vaikka yhtiön tulos ei enää historiallisiin kasvulukuihin pääsisikään.

Revenion profiili aitona kasvuyhtiönä voi kuitenkin vaihtua markkinaoloista riippuen kypsäksi oman alansa ykköseksi. Tällöin se voi muuttua vähitellen myös isommaksi osingonmaksajaksi, jos markkinoilta ei enää kasvua löydy järkevään hintaan, jolloin Reveniosta tulisi ihan perinteinen osinkoyhtiö. Onhan liiketoiminta edelleen huippukannattavaa. Tämä kuitenkin saattaa olla liian aikaista tässä kohtaa.

4. Elisa

Elisa on osa erittäin vahvaa oligopolia Suomessa yhdessä Telian ja DNA:n kanssa, joka mahdollistaa sille erityisen hyvän aseman myös sijoittajan näkökulmasta. Yhtiö on onnistunut kasvattamaan osinkoaan pitkään. Elisalla on kuitenkin aito murroskohta, kun tänä vuonna sen erittäin pitkäaikainen toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila jätti tehtävät 20 vuoden jälkeen.

Yhtiön uusi toimitusjohtaja Topi Manner painotti puheissaan kasvua, joten saa nähdä muuttuuko Elisa aggressiivesemmaksi kasvun kanssa. Tämä voi muuttaa myös yhtiön osingonjakopolitiikkaa.

Elisa on vähän erilainen osingonkasvattaja, koska sen osinkopolitiikka on äärimmäisen avokätinen: Elisan voitonjakopolitiikan mukaisesti varsinainen voitonjako on 80–100 prosenttia edellisen tilikauden tuloksesta. Tämän lisäksi osakkeenomistajille voidaan jakaa mahdollinen ylimääräinen pääoma.

Siinä, missä pidemmän ajan osingonkasvattajat maksavat usein alle 50% tuloksestaan osinkoina, Elisa työntää suuren osan tuloksestaan osinkoina ulos, koska kasvuajurit Elisan alalla ovat erittäin rajalliset.

Elisa jäädytti osinkokasvunsa viimeksi 2012-2014, eurokriisin seurauksena, joten Elisa ei ole pomminvarma osingonkasvattajana huonoina aikoina, koska se maksaa niin osan tuloksestaan ulos. Mikäli tulos siis dippaisi vuodeksi-kahdeksi, osinkoa voitaisiin kasvattaa vain velkataakkaa lisäämällä. Toisaalta, sen osinkotuotto liikkuu yli 5%:ssa, joten yhtiö sopii niin osinkosijoittajille kuin ihan kasvavaa osinkoakin hakevalle sijoittajalle.

Yhtiöllä kuitenkin näyttää olevan kyky nostaa hintojaan ja kasvattaa liiketoimintojaan juuri niin hitaasti, mutta varmasti kuin tällaisen muutenkin konservatiivisen toimialan toimijan jopa on kannattava olla. Samalta alalta löytyy ympäri maailman huonoja esimerkkejä kasvusta hinnalla millä hyvänsä AT&T:n ja Telian muodossa.

5. Valmet

Valmet yllättää minut aina tällä listalla. Yhtiö on kaiken järjen mukaan syklisessä liiketoiminnassa mukana oleva yhtiö. Se tekee teknologiaratkaisuja ennen kaikkea sellu- paperi- ja energiateollisuudelle, joista etenkin sellu- ja paperiteollisuus ovat aidosti syklisiä.

Yhtiön tilauskanta ei kuitenkaan ole ottanut kovia iskuja talouden haasteista huolimatta ja tuntuukin, että yhtiö on aidosti maailman johtavia toimijoita alalla. Kyseessä ei ole pelkkä mainospuhe.

Yhtiön tulos on kuitenkin ottamassa vuonna 2024 pienen laskun ohjeistuksen mukaan, mutta se ei todennäköisesti jälleen osinkoa heiluta, mikäli yhtiö haluaa pitää osingonkasvun elossaan. Hyvän osinkokasvuhistorian lisäksi on muistaa, että osinkopolitiikassaan Valmet ei pyri absoluuttisesti kasvavaan osinkoon, vaan sen virallinen osinkostrategia kuuluu: Valmet pyrkii jakamaan osakkeenomistajilleen vuosittain osinkoina vähintään 50% vuotuisesta tuloksestaan.

Yhtiön osingonjakosuhde liikkuu pitkäjänteiselle osingonkasvattajalle kipurajoilla (n. 70%.ssa) vuodesta toiseen. Osingon kasvattamiseen vielä huomattavasti pitempään tarvitaankin aitoa tulosloikkaa ja sitä, että yhtiö pystyy kasvamaan entisestään, vaikka on omassa kokoluokassaan jo suhteellisen iso toimija yli 6 miljardin euron vuosiliikevaihdollaan.

Suomalaiset osingonkasvattajat – hyviä vai huonoja sijoituksia?

Jos katsotaan top5 listaa, niin käytännössä kaikki näistä yhtiöistä ovat olleet hyviä pitkän aikavälin sijoituksia. Etenkin Revenio sekä Scanfil kuuluvat ihan viimeisen vuosikymmenen parhaimpiin osakkeisiin absoluuttisten tuottojen näkökulmasta koko Helsingin pörssissä.

Monet näistä yhtiöistä pystyvät kasvattamaan tulostaan myös tulevaisuudessa, mutta kuten kävin tekstissä läpi, monen yhtiön kovimmat kasvunpäivät ovat jo takanapäin. Kaikkien yhtiöiden liiketoiminta on erittäin laadukasta, mutta se ei tarkoita seuraavaa yhtä hyvää 20 vuotta automaattisesti. Osingonkasvattajia kannattaakin katsoa aina kriittisellä silmällä. Sijoittaminen on lopulta yksinkertaista, mutta vaikeaa – haluat löytää tulevaisuuden 10 vuoden osingonkasvattajat menneisyyden 10 vuoden osingonkasvattajan sijaan.

Tämä viikko onkin omistettu osingonkasvattajille näin osinkokevään jälkeen ja torstaina tekstinä luvassa analyysit USA:n pitkäaikaisimmista osinkoaristokraateista – sekä niiden kyvystä luoda arvoa myös jatkossa. Torstain tekstin myötä, toivon, että vertaat suomalaisia pitkän ajan osingonkasvattajia yhdysvaltalaisiin osingonkasvattajiin. Tulet huomaamaan, että niistä löytyy yllättävän isojakin eroja – mutta lopputulema sijoituspäätöksen tekemisessä myös niihin on sama.

————————————–

Voit tilata huippuarvostelut saaneet bestseller-sijoituskirjani ”Viisas sijoittaja – tunne itsesi ja osakemarkkinat” nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa edullisesti Adlibriksestä täältä tai Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi 

Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä kaikista muistakin suomalaisista äänikirjapalveluista.

Jos taas olet uusi blogissa, Aloita täältä ja syvenny syvemmälle sijoittamisen ja henkilökohtaisen talouden maailmaan. Olen kirjoittanut blogiin 8 vuoden aikana yli 800 kirjoitusta henkilökohtaisen talouteen ja sijoittamiseen liittyen, joten löydät varmasti etsimäsi!

Muista myös seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista! 

Omavaraisuushaaste Threads
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter

Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

2 kommenttia artikkeliin ”Parhaat suomalaiset osingonkasvattajat – 2024”

  1. … sekä analysoin hieman niiden tulevaisuuden prospekteja . ” !!!

    Olen pahoillani , mutta te suomalaiset ette enää osaa suomea ja olisi ehkä paljon parempi siirtyä kokonaan käyttämään englantia .

    Ei ” tulevaisuuden prospekteja ”
    ( future prospects ) , vaan
    ” tulevaisuuden näkymiä ” .

    Onneksi , osaan yhdeksää vierasta kieltä , joten on paljon valinnanvaraa ja siten ei tarvitse lukea suomalaisten kirjoittamaa roskaa . Myös sijoitukseni ovat muualla kuin Suomessa .

    Vastaa
    • Hyvä huomio! Yleensä pyrin niitä vähentämään, jos vertaa siihen kuinka paljon jargonia ja anglismeja käytän arkipuhekielessä, mutta välillä niitä teksteihin edelleen lipsahtaa. Viralliset julkaisut kuten kirjat ja sanomalehtikirjoitukset sitten erikseen.

      Mielestäni on myös varsin hienoa, että kielet kehittyvät, sekoittuvat ja muuttuvat ajassa. Harvapa meistä enää puhuu kuten Kalevalassa kirjoitetaan – tai edes ymmärtää sitä. Pidänkin blogitekstien kirjoittamisesta juuri siksi, että niissä voin kirjoittaa omana itsenäni persoonallisesti, eikä mukautua johonkin tiettyyn muottiin, mutta ymmärrän hyvin ettei tämä ole kaikkien makuun.

      Vastaa

Jätä kommentti