Puuilon anti ja listautuminen jatkaa tuttuun tapaan uusien listautujien rynnistystä pörssiin. Huhujen mukaan heinäkuu on hiljaisempaa, mutta elokuussa rynnistys kohti pörssiä jatkuu samaa tahtia. Vaatinee siis itseltäni entisestään lisättyä tehokkuutta, että pysyn kaikissa näissä anneissa mukana analyysieni osalta.
Puuilon listautumisanti alkoikin jo perjantaina 11.6.2021 ja siihen voi osallistua todennäköisesti perjantaihin 18.6.2021 kello 16 mennessä, jolloin listautumisanti voidaan keskeyttää ensimmäisen kerran. Ylimerkintä tässä annissa on mielestäni 100%:n varma Puuilon korkean tunnettuuden sekä helpon ymmärrettävyyden takia.
Kaupankäynti Puuilon osakkeella taas pörssissä alkaa maanantaina 28.6.2021. Puuilo listautuu Helsingin pörssin päälistalle. Annin järjestämisestä vastaa Carnegie ja Danske Bank.
Puuilon liiketoiminta
Lähdetään perusteista. Puuilo on vuonna 1982 perustettu suomalainen myymäläketju, joka tunnetaan erityisesti laajasta tuotevalikoimasta sekä edullisista hinnoista. Yhtiö on keskittynyt erityisesti tee-se-itse-, kodintarvike- ja lemmikkituotteisiin. Tällä hetkellä Puuilolla on ympäri Suomea 32 myymälää ja tämän lisäksi verkkokauppa, joka kasvaa nopeaa tahtia.

Huomattavaa on, että Puuilo ei myy puuta. Koska en ole itse yhtään Puuilon kohderyhmää (en ole tee-se-itse mies ja en juuri osta kodin-tai lemmikkituotteita, koska niihin ei ole tarvetta), en itse tiennyt, että Puuilo ei nimestään huolimatta myy puuta. Noloa, tiedän. Puuilon nimi tuleekin siitä, kun yrityksen perustanut henkilö aloitti Puuilon tekemällä puusta leluja – kirjaimellisesti siis iloa puusta. Ajan myötä yritys onkin pitkälti siis vaihtanut täysin erilaiseen bisnekseen.
Bisneksen vaihto sekatavarakaupaksi on kannattanut, koska Puuilo on noussut yhdeksi Suomen halpakauppamarkkinan johtavista toimijoista, ja se onkin liikevaihdolla mitattuna yksi Suomen suurimmista käyttötavaroihin keskittyvistä myymäläketjuista.
Erityistä on huomata Puuilon keskittyminen perisuomalaisesti kulujen hallintaan. Puuilo onkin omalla alalla toimivaksi firmaksi äärettömän kannattava. Puuilo pyrkii olemaan usein edullisin vaihtoehto, mutta ei nosta itseään selkeästi halvemmaksi aina kuten jotkut muut kilpailijat saattavat tehdä. Keskimäärin Puuilon toimitusjohtaja kuitenkin totesi, että yleisesti Puuilo on n. 17% halvempi kuin kilpailijat niissä tuoteryhmissä, jotka ovat Puuilolle tärkeimpiä. Kilpailijoita Puuilolla löytyykin monelta eri erikoisalalta Mustista ja Mirristä aina K-Rautaan ja Rustaan sekä Tokmanniin, Puuilon myydessä tavaroita, joita myös kaikki nämäkin myyvät.
Alla avainluvut Puuilosta, joihin on kuitenkin hyvä suhtautua varauksella koronavuoden takia. Toisin kuin monella muulla alalla, Puuilo hyötyi koronasta aivan valtavasti. Tee-se-itse tuotteiden myynti räjähti käsiin niin Suomessa kuin globaalistikin, joka oli omalla tavallaan varmasti vaikuttamassa Puuilon listautumiseen juuri nyt. Yritys teki ennätysliikevaihtonsa sekä ennätysliikevoittonsa viime vuonna.
Mutta miten Puuilo sitten eroaa kilpailijoistaan Tokmannista, Rustasta, K-raudasta jne. muuten kuin korvamatoradiomainoksen osalta?
Erityisen Puuilon konseptin tekee ennen kaikkea mielestäni se, kuinka kannattavaa uuden kaupan avaaminen paikkakunnalle oikeasti on. Puuilon kauppojen avaaminen on yksinkertaistettu ja standarisoitu maksimiin. Kiitos tämän ja kierrätystavaran käytön (Puuilo esim. käyttää ostoskärryjä, jotka muut kauppaketjut ovat kuluttaneet ”loppuun”. Kiitos tarkan kulukuurin Puuilon kaupat ovatkin kannattavia jo ensimmäisen kuukauden aikana! Kun saat kaupan muutamassa viikossa kannattavaksi ja auki tyhjästä – olet tehnyt jotain oikein. Vain harva kauppaketju pystyy edes suunnilleen samanlaisiin lukuihin – muistaakseni Verkkokauppa.comilla meni vuosi saada Raision uusi myymälä plussalle.
Tämän lisäksi Puuilolle erityistä on se, että sille kelpaa kaupan tilaksi oikeastaan mikä vain – perinteisestä varastotilasta lähtien. Ei tarvita siis ultramodernia kauppakeskusta tai muuta, jotta Puuilo pystyy paikkaan myymälänsä pystyttämään. Puuilo pystyykin laittamaan kauppoja paikkoihin, joihin voi olla vaikea löytää vuokralaisia – tästä syystä myös liiketilojen kulut pysyvät erittäin matalina verrattuna joihinkin kilpailijoihin.
Kaupat ovat äärimmäisen tärkeitä Puuilolle, koska kuten edellä mainittu verkkokaupan liikevaihto on vain 8 miljoonaa euroa eli 3% kokonaismyynnistä, vaikka verkkokauppakin koko ajan kasvaa rajusti kuten monella muullakin alalla. Merkittäväksi kassavirraksi verkkokauppa kuitenkin tuskin muuttuu pariin vuoteen. Puuilon laskelmien mukaan Suomeen mahtuu vielä järkevästi n. 30 Puuilon myymälää, jonka jälkeen markkina on saturoitunut. Vaikka kilpailijoita löytyy paljonkin Rustasta, Tokmanniin ja K-Rautaan, markkina kuitenkin kasvaa niin nopeasti Suomessakin, että kaikille näyttää olevan tilaa.
Puuilon taloudelliset tavoitteet, arvostus sekä osinko
Puuilon osakkeen listautusmishinta: 6,2-6,6€/osake
Puuilon markkina-arvo listautumisen jälkeen: 530-560 miljoonaa euroa
Liikevaihto 2020: 239 miljoonaa euroa
Liiketulos 2020: 41,5 miljoonaa euroa
P/E-luku: n. 18,5
Osinkotuotto 2021: n. 4%
Nopeasti katsottuna Puuilon anti näyttää suhteellisen kalliilta, mutta kun katsoo pörssiä yleisesti homma muuttuu huomattavasti parempaan suuntaan. Paras vertailukohta pörssistä Puuilolle on Tokmanni. Kaupan alalle perinteinen P/E on hyvä avainluku, mitä käyttää, joten käytetään sitä. Puuilon P/E-luku asettuukin n. 18,5 kohdalle osakkeiden listautumishinnasta riippuen. Missä Tokmanni menee tällä hetkellä? N. 19.
Kuten Tokmannilla, myös Puuilolla on poikkeuksellinen vuosi takanapäin. Vaikka Puuilo on kasvanut koko ajan kannattavasti, koronavuosi paransi Puuilon tulosta vuodesta 2019 hurjat 40%! Kysyntä kasvoi luonnollisesti koronan takia, mutta kysymys on siitä, että onko kasvu kestävällä pohjalla vai laskeeko liikevaihto ja tulos, kun korona loppuu ja tavallinen elämä jatkuu? Se on jokaisen sijoittajan itse pääteltävissä, mutta jos katsoo Puuilon tavoitteita seuraavalle neljälle vuodelle, on selkeää, että Puuilo ei usko tee-se-itse trendin kääntyvän ihan heti.
Puuilo onkin asettanut seuraavat tavoitteet vuoteen 2025 loppuun mennessä.
- Liikevaihto ylittää 400 miljoonaa euroa 31.1.2026 päättyvän tilikauden loppuun mennessä ja kasvaa orgaanisesti yli 10 prosenttia vuosittain – nykyluvuilla n. 16% vuodessa.
- Oikaistu EBITA (liiketulos) on välillä 17–19% koko liikevaihdosta (viime vuonna 18,1% jolloin kannattavuus oli erityisen korkea)
Mistä tämä kasvu sitten on tarkoitus saavuttaa? Kasvua Puuilo pyrkii saamaan uusien myymälöiden avaamisesta sekä vanhojen myymälöiden myynnin kasvattamisesta. Tämän lisäksi myös verkkokauppaa pyritään kasvattamaan aggresiivisesti. Tavoitteeseen onkin tarkoitus päästä tahdilla, jossa tarkoitus on perustaa n. 4 uutta myymälää vuodessa eli saturaatio saavutetaan ja kasvu alkaisi olla ehtoopuolella n. 7 vuodessa.
Tuli saturaatio tai ei, on muutamassa vuodessa n. 200 miljoonasta eurosta 400 miljoonaan euroon kasvaminen on äärimäisen kova tavoite ja ei tule onnistumaan, mikäli kulutus palautuisi pandemiaa edeltäville luvuille – perusti Puuilo kuinka monta liikettä lisää tahansa.
Osinkoa Puuilo sen sijaan ajatteli jakaa jopa erityislaatuisen anteliaasti. Pitkästä aikaa tarjolla onkin oikea osinkoyritys, sillä kovan kulukuurin ja vahvan kassavirran ansiosta, Puuilo pyrkiikin maksamaan jopa vähintään 80% tuloksestaan osinkoina osakkeenomistajalle. Tämä nostaa osingon jo nyt 4% tasolle ja jos tulosta pystytään parantamaan tavoitteiden mukaisesti, kasvaa myös osinko sen mukana. Osinkopolitiikasta ja kassasta päästäänkin aasinsillalla annin rakenteeseen – ja niihin ei niin positiivisiin juttuihin itse annissa.
Puuilon osakeannin rakenne ja antiin osallistuminen
Miksi Puuilo sitten haluaa listautua pörssiin? Listautumisannin tavoitteena on mahdollistaa Puuilon vahvan kasvun jatkuminen sekä parantaa sen taloudellista joustavuutta sekä vahvistaa Puuilon tunnettuutta ja merkkitietoisuutta sen asiakkaiden, työntekijöiden ja sijoittajien keskuudessa. Kuulostaako tutulta? Sen pitäisi, sillä nämä samat lauseet kuulemme jokaikisen listautumisannin yhteydessä vähän eri fraseerauksilla.
Puuilon anti koostuu siis noin 4,7 miljoonan osakkeen annista ja noin 31,4 miljoonan tai lisäosakeoptiolla noin 36,8 miljoonan osakkeen myynnistä. Yhtiö pyrkiikin keräämään osakeannilla 30 miljoonan euron bruttovarat. Puuilon markkina-arvo olisi silloin noin 530–560 miljoonaa euroa.
Ankkurisijoittajia tässäkin annissa on paljon ja tällä kertaa ne ovat rahastot Capital World Investorsilta, Evliltä, Sp-rahastoyhtiöltä ja Handelsbankenilta sekä Conficap ja tietyt Creades-yhtiön rahastot. Ankkurisijoittajat ovat sitoutuneet merkitsemään n. 96 miljoonalla eurolla osakkeita instuutioannissa. Vaikka tämä on paljon vähemmän kuin mitä instituutioannissa on tarjolla, uskon silti ylimerkintään niin instituutioannissa kuin yleisöannissakin.
Listautumisannin arvo kokonaisuudessaan olisi silloin noin 270 miljoonaa euroa. Mutta hetkinen – jos Puuilo saa 270 miljoonan euron annista vain 30 miljoonaa euroa, minne 240 miljoonaa euroa katoaa?
Rahat katoavat pääomasijoittajan salkkuun, joka on Puuilon kasvattanut nykyiseen kuntoon. Nykyinen isoin omistaja Adelis Equity Partners myy osakkeitaan tuolla 240 miljoonalla eurolla. Positiivinen asia on ehkä se, että vaikka Adelis osakkeensa myy johto ja hallitus eivät osakkeitaan annissa myy. Pääomasijoittajan osakkeiden myynti listautumisessa on tavallista, koska pääomasijoittaja on aina vain osa-aikainen omistaja. Adelis ei myöskään luovu kaikista osakkeistaan, vaan jää edelleen isoksi vähemmistöosakkaaksi Puuiloon.
Pääomasijoittajan osakkeiden myynti ei ole ihmeellistä, vaan rumin asia tässä kaikessa kuitenkin on se, että kahdessa vuodessa Puuilosta on nostettu pääomasijoittajan ja avainhenkilöiden toimesta osinkoja 77 miljoonan euron arvosta – yli tuplasti siis sen verran, mitä Puuilo tästä annista itselleen kerää! Käytännössä pääomasijoittaja on siis imenyt Puuilon kassan niin tyhjiin kuin mahdollista itse keräten maksimimääräiset voitot tästä sijoituksesta. Ja nyt samoja rahoja haetaan kassaan takaisin muiden sijoittajien taskuista.
Tämä tuskin koituu ongelmaksi Puuilon liiketoiminnalle, koska sen liiketoiminta tuottaa erittäin vahvaa kassavirtaa (vuonna 2020 vapaa kassavirta n. 39 miljoonaa euroa), mutta on hyvä huomata, ettei Puuilossa juuri ole omaisuutta – vain velkaa. Joka omalla tavallaan selittää myös pintapäällisesti edullista listautumishintaa. Kassan kasvattamisen Puuilo joutuukin aloittamaan nyt listautuessaan alusta asti, samalla maksaen erittäin suurta velkataakkaansa pois.
On myös hyvä huomata, että tämä ei ole ennaltakuulumaton tapa listautua, vaan ns. business-as-usual. Pääomasijoittajan tehtävä on maksimoida omat voittonsa ja isolla rahalla on omat sääntönsä, vaikka se näin yksityissijoittajasta joskus vähän oudolta saattaakin tuntua.
Antiin voi osallistua Nordnetin sekä Dansken sivuilla kaikkien pankkien verkkopalvelutunnuksilla. Pystyt ostamaan annista osakkeita kaikkien pankkien arvo-osuustileille niiden pankkitunnuksilla.
Osallistunko minä Puuilon osakeantiin?
Kyllä. Osallistuin Puuilon osakeantiin 1000 osakkeella eli n. 6600 eurolla riippuen lopullisesta antihinnasta.
Vaikka Puuilon anti on suhteellisen tyyris korkean velkaantuneisuuden takia (nettovelkaa Puuilolle on kertynyt 117 miljoonaa euroa), on sen strategia selkeä, toimii ajassamme sekä konsepti on ennen kaikkea tehokas ja mahdolliset riskit ovat vertaaltaan pieniä. On myös mielestäni selkeää, että Puuilon anti tulee olemaan äärimmäisen suosittu, koska se on niin lähellä yksityissijoittajaa Orthexin tavoin.
Yleensä yritykset, jotka ovat sijoittajille ennestään tuttuja menestyvät myös IPO:issa paremmin kuin yrityksille palveluita tai tavaroita myyvät yritykset tai start-up yritykset. Uskon tämän myös toteutuvan Puuilon annissa, koska on selkeää, että jos ihminen käy Puuilossa, ei ole syytä, miksi hän ei Puuiloon sijoittaisi – uskon tästä tulevankin suhteellisen suosittu kansanosake annissa ja myös sen jälkeen. Samaa ilmiötä nähtiin myös Puuilon välillisen kilpailijan Musti Groupin annissa, joka samanlaisista negatiivisista piirteistä huolimatta oli erittäin suosittu – ja myös menestynyt pörssissä paljon anninkin jälkeen erityisesti kiitos koronan.
Ensimmäisen päivän kurssireaktioista riippuen voi olla, että lisään Puuiloa salkkuuni reippaamminkin, mutta mikäli ensimmäisen päivän nousu on liian iso, myyn osakkeeni todennäköisesti heti pois.
Yhteenveto Puuilon listautumisannista
Puuilon anti on sijoitusteknisesti huono, koska kyseessä on perinteinen exit-anti, jossa pääomasijoittaja on vuollut viimeisetkin kullat irti myytävästä yrityksestä ennen kuin se pörssiin listataan. Vaikka pääomasijoittaja on ottanut Puuilosta kaiken irti, ei tämä silti tee sijoituksesta Puuilon antiin millään tasolla huonoa.
Usein pääomasijoittajan irtaantumista yrityksestä pidetään ”rahastuksena” tai ”tuulipukujen huijaamisena”, mutta todellisuudessa tilanne on usein ollut täysin erilainen keskipitkälläkin aikavälillä ja tällaiset annit ovat tuottaneet historiassa erittäin hyvin pitkäjänteiselle sijoittajalle. Usein pääomasijoittaja on laittanut yrityksen liiketoiminnan niin kovaan kuntoon, että tuloskasvun mahdollisuuksia onkin pitkälle tulevaisuuteen ja sama on nähtävissä myös Puuilon annissa.
Puuilo pystyy tehokkaasti, nopeasti ja suhteellisen vähäriskisestikin laajenemaan vielä ympäri Suomea ja on todennäköistä, että tämä onnistuu myös jatkossa hyvin tuloksin annista saaduilla rahoilla. Anti ei olekaan millään tasolla pelkästään positiivinen, mutta historiaan peilaten Puuilon voittokulku saattaa hyvinkin jatkaa matkaansa – jolloin korkea arvostus ja kassan tyhjeneminen ennen antia on pitemmällä aikavälillä toissijainen seikka.
Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Paljonko sait osakkeita jos 1000kpl lähdit tavoitteleen?
Sain 325 osaketta eli ei nyt niin huonosti verrattuna esim. Spinnovan antiin! Myin kuitenkin kaikki osakkeet tuohon aamun pomppuun. Katsotaan josko tulisi vähän alemmas, jonka jälkeen voisin pohtia mahdollisesti pitempään salkkuun.
Okei, joo. Onko tietoa miten ne määräytyy paljonko osakkeita kenellekin antiin osallistunnelle lopulta merkitään. Mikä on jakoperuste?? Itse merkitsin 150 ja oli tullut 79.
Tämä riippuu aina per anti, mutta yleensä se on aina, että kaikki saavat tietyn minimäärän (esim 50kpl) ja siihen päälle X%:n loppusummasta, mitä merkitsi. Tämä sama päti Puuiloon, mutta en löytänyt nopeasti, mikä prosentti tällä kertaa oli kyseessä.
Rauhanyhdistyksen seurakuntaveljet taitavat haluta sijoitetun pääoman pois ja innokkaat pikavoittojen tavoittelijat halutaan maksumiehiksi? Mikä ettei? Kauanko menee, että Suomen kokoisessa maassa ymmärretään mikä rooli on rakennusallla työn- ja tarvikepuolen kartellilla? Ok, yrittää saa Suomessa. On kuitenkin vahvoja merkkejä, että esim. kuntien ja kaupunkien parhaat rakennusmaat menevät pieniä varastoja ja työtiloja kauppaaville. Samaan aikaan normi EV.lut. yrittäjä joutuu tekemään selvityksiä oman toimintansa taustoista? Esim. varasto-osakkeen myyjä / vuokraaja ei voi etukäteen tietää montako henkilöä työllistää kunnassa hakiessaan tonttia rakennukselleen?
Näyttää ko.vähemmistö seurakunta vahvasti soluttautuneen yhteiskuntamme järjestelmiin.
Ihan vain aihetta hieman sivuten👍
Jep. Hyviä pointteja jokaiselle pohdittavaksi.