Kävin muutama päivä sitten mielenkiintoisen keskustelun tuttuni kanssa. Tuttuni on minua muutaman vuoden vanhempi ja hyvissä töissä. Hänen palkkansa liikkuu siinä 4000 euron kieppeillä. Tuttavallani oli kuumetta ja hän sanoi, että pitää ehtiä aikaisin nukkumaan, jotta huomenna voi mennä töihin.
Olin ihmeissäni. Kipeänä töihin?
Kysyinkin tätä tuttavaltani ja hän sanoi, että pakko mennä, koska kukaan muu ei tee hänen töitään hänen puolestaan. Olin edelleen ihan yhtä ihmeissäni. Vaikka arvostan rahaa, arvostan hyvinvointiani enemmän. En menisi koskaan kipeänä töihin tai tekisi etänä kuin sellaisia töitä, jotka vaativat erittäin vähän aivoja (ks. sähköpostien deletoimista ja niihin ehkä vastaamista…).
Keskustelu oli erittäin hyvä muistutus jälleen siitä, miksi teen koko projektia. Järkytyin siksi, että kaikesta edelläkirjoittamisesta huolimatta tunnistin tuttavassani palan itseäni. Jos olisin samanlaisessa tilanteessa, samanlaisessa asemassa, saattaisin ajautua myös töiden ääreen riippumatta siitä millaisessa kunnossa olen. Olen usein liian vastuuntunnollinen ja epäitsekäs ja nämä tunteet menevät usein järjen ja perustelujen edelle. Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu on omalla tavallaan siis hyväksi minulle muutenkin kuin taloudelliselta kannalta.
Kun joku päivä saavutan taloudellisen riippumattomuuden, ei minun tarvitse pohtia kuumeeisena herätessäni, pitäisikö sittenkin mennä töihin. Tai 7 aamulla herätessäni, jaksanko mennä töihin. Raha tekee ne työt puolestani, mitä en itse halua tehdä. Tällä hetkellä voin kuitenkin vain unelmoida näistä asioista. Siinä kuitenkin motivaatiota kerrassaan.
Valitettavan usein sorrun myös minäkin kipeänä töihin, buranan voimalla. Ja mikä ehkä pahinta, odotan sitä myös muilta jos on kiiretilanne päällä.
Monet monituiset kerrat olen miettinyt, olenko hullu ja mitä tästä saan ”palkaksi”. Niinpä, hyvän mielen, että hommat tuli hoidettua ajallaan asiakkaan näkökulmasta. Asiakkasn, joka loppupelissä tulevaisuudessakin maksaa minun ja työtovereiden palkan.
Ihan oikeasti saan siitä hyvät kicksit!
Tuntuu, että varmaan suurimmassa osassa meissä on vähän liikaa tuota vastuuntuntoa. On ihan totta, että työstä sitten saa oikeasti hyvän mielen kun ne tekee hyvin, mutta jotenkin itseäni vähän kauhistuttaa se, kuinka moni meistä oikeasti menee kipeänä töihin. Itsekin menisin, vaikka ei pitäisi. Logiikka 0 😀
Harrastin nuorempana joukkueurheilulajia, missä kisoihin mentiin vaikka 39 asteen kuumeessa. Joukkueen kannalta tietty oli korvaamatonta että koko kisajoukkue oli paikalla, mutta tuli tuosta varmaan jotain opittuakin. Oon nykyään varsin tarkkana sen suhteen, minkä vuoksi olen valmis laittamaan oman (ja muiden) terveyden alttiiksi.
Huh, itsekin pelasin nuorempana erittäin tosissani joukkueurheilua, mutta en kyllä olisi silloin lähtenyt kuumessa juoksentelemaan. Olisin varmaan kuollut 😀 Nykyään kyllä arvostan terveyttäni entistä enemmän, kun sitä ei ota samalla tavalla itsestäänselvyytenä kuin tosi nuorena.
Ahh kun sais joskus tehä 4 päiväistä viikkoo ;p
Se on varmaan meillä kaikilla lähempänä kuin arvaammekaan! 😛
Aika hullua touhua kaveriltasi, itse sluibailisin mieluummin himassa =D
Sama! Paitsi eri, koska kuten kirjoitin, olisin varmaan aika samanlainen samanlaisessa tilanteessa… Työmoraali on juurrutettu johonki aivan liian syvälle allekirjoittaneella.
Miten kukaan pystyy kuumeessa tuottamaan mitään järkevää tai tekemään tarkkuutta vaativia tehtäviä? Itselleni jo ilman kuumettakin olo on toisinaan niin karmiva, että edes auton ajaminen on jo vaarallista myös muille. Mielelläni sairaspäivinä tekisin etänä kotoa käsin voimieni mukaan jotain pientä ja seuraisin sähköposteja. Toisaalta joskus on tullut tehtyä niin eikä siitä ollut mitään hyötyä, ei saanut kunnolla levättyä kuitenkaan.
Itsekin pystyn tekemään jonkun verran töitä kuumeisenakin, mikäli Buranaa vetää sen yhden tabletin. Juuri tuota kotona tehtävää sähköposteihin vastaamista ja muuta semi-aktiivista tekemistä peiton alta pystyy hyvinkin tekemään kipeänä. Tosin edelleen pohdituttaa, onko siinä mitää järkeä 😀