Kuten toissa kirjoituksessa mainitsin, päätin vihdoin vaihtaa osakevälittäjääni Danskesta, jotta saan kuluja vähän karsittua. Noh, soitin Nordeaan, jossa itselläni on erittäin epäaktiivinen tili, mutta koska nuorena saan kaikki palvelut vielä ilmaiseksi, en ole tiliä lopettanut. Puhelinpalvelussa oli erittäin hyvä palvelu ja viikon päästä kävelinkin tyytyväisenä konttoriin. Siellä minua kuitenkin odotti yllätys.
No ensinnäkin asiakaspalvelija ei ollut ottanut tietojani esiin, vaikka puhelimessa olin tarkkaan luetellut, mitä haluan tehdä.
Ensin selvisi, että aikanaan minulle ei ollut avattu nuorten tiliä (vaikka avaamisaikaan olin 23-vuotias). Palvelumaksuja oli tilille, missä ei ollut koskaan rahaa, kertynyt parisataa. Tämä onneksi saatiin pois, koska virhe oli käynyt heidän päässään.
Sitten kun katsottiin, että haluan siirtää arvo-osuustilini Nordeaan, asiakaspalvelija kysyi ”miksi?”. Luulin kuulleeni väärin, mutta selitin sitten miksi.
Puhelimessa jutellessani kaikki tuntui olevan selkeää. Pian kuitenkin selvisi, että en pysty käymään Nordean verkkopalvelussa kauppaa, mikäli minulla ei tule jatkuvia tuloja heidän tililleen. Olisi kiva, että tästä olisi tullut maininta jo puhelimessa. Noh, opintotukia en tulorajojen ylittymisen takia tänä vuonna enää nosta ja palkkatiliä en jaksa Nordeaan vaihtaa. Pyörittelin siinä hetken silmiäni ja kysyin, että eikö asialle tosiaan voi tehdä mitään. Ei kuulemma voinut.
Tavallaan ymmärrän, miksi pankki haluaa, että heidän tililleen tulee tasaista tulovirtaa, mutta silti itseäni jäi mietityttämään koko juttu. Tuntuu erittäin omituiselta, ettei pankille kelpaa ns. osa-asiakkuus, vaan kaikki pitäisi siirtää kerralla pankkiin. Luulisi, että pienet osakevälityskulutkin kelpaisivat pankille? Eivät näköjään.
Menin pankkiin siirtämään osakkeeni heille, lähdin pankista lopettamalla asiakkuuteni. Ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin.
Osakekauppaan kannattaneen valita online-välittäjä ja unohtaa kivijalkapankit. Ainakin kun itse olen hintoja vertaillut, niin kivijalkapankit ovat selvästi kalliimpia. Eli vaivattomin olisi varmaan Nordnet, mutta Lynx ja IB ym. ovat kuluiltaan sitäkin halvempia (riippuu toki hieman kaupankäyntivoluumista mikä on kellekkin paras valinta).
Itse olen ollut pienestä pitäen Nordean asiakas ja kun oli ensiasunnon ostonhetki niin kilpailutin neljä eri pankkia. Jätin Nordeassa käynnin viimeiseksi koska se oli itseni ennakkosuosikki. No Nordean lainatarjous oli reilusti hintavin, eivätkä tulleet yhtään vastaan vaikka kerroin sen heille. Tapaamisesta jäi muutenkin nihkeä tunnelma, tyrkyttivät kaikenmaailman korkoputkia, eivätkä tuntuneet oikein kuuntelevan mitä halusin. Nordea oli lisäksi ainut pankki jonne joutui raahautumaan paikanpäälle kuulemaan tarjouksen, kun muissa kaikki onnistui sähköpostin ja puhelimen välityksellä.
Hmh, minä kävin juuri Nordeassa avaamassa arvo-osuustilin ja käyttötilin, eikä ollut sanallakaan puhetta siitä ettenkö muka voisi käydä osakekauppaa, vaikka pääasiallinen pankkini on muualla. En ole vielä jaksanut kirjautua Nordean sivuille katsomaan mitä sieltä oikein löytyy – harmi jos sijoittaminen sitä kautta ei onnistukaan.
Itsekin finanssialalla työskennelleenä ei minua yllättäisi, että tämäkin on aivan konttori/asiakaspalvelijakohtainen kysymys. Mielenkiintoista kyllä jos ero on noin suuri 😀
Ihan totta. Itseäni harmittaa se, että Nordnetkaan ei juuri tuo oikeasti merkittäviä säästöjä paitsi kampanja-aikoihin. Lynx ja IB ovat huomattavasti halvempia, mutta suostun maksamaan suomalaisille toimijoille siitä, ettei tarvitse säätää veroilmoitusta itse.
Mutta joo, tuntuu että pankeilla on harvemmin oikeasti tarjota jotain heille, jotka tietävät asioista paljon. Itsekin yleensä pankeissa käyneenä olen ollut vain pettynyt sieltä ulos tultuani. Tämä käynti ei sinällään tehnyt siihen eroa 😀
Hyvin samanlaisia kokemuksia Nordeasta. Pitkän jankkaamisen jälkeen arvo-osuustili silti heltisi, se ilmainen.Aloitan nollasta siellä, ehkä.
Mielestäni kokonaisen arvo-osuustilin omistusten siirtoon pitää kyllä olla hyvät syyt, enkä sellaista suosittele. Historiatiedot säilyvät ja elämä helpottuu.
Jep, totesin kanssa, että koska siirrossa on sitten omat ongelmansa (juurikin nuo historiatiedot jne.) niin en jaksanut alkaa vääntämään vaan luovutin suosiolla. Poistanen kaikki tilini Nordeasta, jos he eivät jollain ihmeellä pysty tarjoamaan parasta asuntolainaa sitten kun sen aika tulee vähän yli vuoden päästä. Ehkä silloin voin harkita arvo-osuustilinkin siirtoa Danskesta.