Seuraa intohimojasi voi olla huono uraneuvo nuorelle

Seuraa intohimojasi on jotain, mitä jokainen on meistä joskus kuullut – ja jotain jota usein pidetään erittäin hyvänä ohjenuorana. Tänään kirjoitan, kuinka se saattaa olla erittäin monelle meistä nuorena äärimmäisen huono neuvo, joka voi johtaa huonoihin päätöksiin ja siihen, että tulevaisuus muuttuu epävarmaksi.

Ja kyse on siis nyt intohimojen seuraamisesta työelämässä, ei harrastuksissa – niissä intohimojen seuraaminen on enemmän kuin kannattavaa. Saattaa kuulostaa masentavalta, mutta tätä se ei ole. Kaikki liittyy siihen, että nuorena (ja aina vanhempanakaan) emme ole tietoisia 99,9% mahdollisuuksista, jonka takia intohimomme ja unelmamme työelämän osalta ovat usein erittäin samanlaiset ja samalla rajatut.

Seuraa intohimojasi on yleinen, mutta tyhjä neuvo

Maailma on mennyt koko ajan ns. pehmeämpien arvojen suuntaan, joka on suurelta osin hyvä juttu, mutta välillä 90-luvun lapsenakin tuntuu, että maailma on menossa jo vähän liiankin unelmahöttöiseen suuntaan.

Seuraa intohimojasi ei ole uusi käsite, mutta se on entistä yleisempi neuvo ja nykyään tuntuu, että etenkin Suomessa yhteiskunnan pitää mahdollistaa kaikkien intohimojen seuraaminen, vaikka yhteiskunta ei itsessään siitä mitään hyötyisi – ja kukaan muukaan ei asiasta mitään hyötyisi.

Jos olet joskus ollut Tinderissä tai missä tahansa muualla deittipalvelussa, olet varmasti huomannut, että ihmiset eivät ole usein niin uniikkeja, kuin haluamme itsellemme uskotella (sama pätee minuun). Suurimmalla osalla meistä on oikeasti aika samankaltaiset intohimojen kohteet. Kun mietit, millaisia intohimojen kohteita ihmisillä yleensä on, tässä muutama liian yleinenkin esimerkki.

– Lukeminen
– Maalaaminen, piirtäminen, kirjoittaminen jne.
– Urheilu- ja penkkiurheilu
– Leffojen katselu, TV-sarjojen katselu, musiikin kuuntelu
– Matkailu

– Musiikin tekeminen ja soittaminen
– Uusien asioiden opiskelu
– Bloggaaminen, vloggaaminen, some

Tosiaan, takaisin Tinderiin. Ei ole edes hauskaa, kuinka usealla ihmisellä Tinderissä lukee ”tykkään matkailusta” tai ”mielenkiinnon kohteet: matkailu”. Minua kiinnostaa kirjoittaminen, urheilu, penkki-urheilu, musiikin tekeminen sekä matkailu ja uusien asioiden opiskelu. Olen oikeastaan aivan uskomattoman normaali ja geneerinen ihminen.

Mutta mitä näiden intohimojen seuraamisesta saa elämässä? Paljon hyviä kokemuksia, hauskoja hetkiä – ja siinäpä se. Jotta näitä intohimoja pystyy tehdä työkseen, ei riitä, että olet top10%:ssa, ei edes, että olet top1%:ssa, sinun täyty olla top0,1%:ssa. Ja silloinkin tarvitset ripauksen tuuria mukaasi.

Jos siis seuraa intohimojaan, on lähes mahdotonta saada niistä järkevää tukipilaria elämän rationaaliseen puoleen. On myös muita argumentteja, miksi intohimoista ei edes kannata tehdä ammattia, vaikka se saattaisi olla mahdollista!

Kun intohimosta tulee ammatti, saattaa se pahimillaan tappaa intohimon

Intohimoissa ja unelmissa onkin suuria fundamentaalisia ongelmia. Ensimmäisenä on se, että intohimot eivät aina ole kauhean pitkäjänteisiä. Ja jos seuraat intohimojasi läpi nuoruuden, voi olla, että sinulla ei ole käytännössä mitään kestävää. Näen tätä ympärilläni etenkin 30-vuotiaissa nuorissa, joilta puuttuu oikeastaan edelleen kaikki vakaus elämästä – ja usein pääsyynä on se, että heillä ei ole vakaata työtä ja töitä mahdollistamaa koulutusta.

Ja usein tämä johtuu siitä, että on eletty ne kuuluisat ”elämän parhaat vuodet” 20-vuotiaana vain pää pilvissä. Ja tällä hetkellä moni tuttuni etsii paikkaansa tässä maailmassa hieman paniikissakin, koska nyt vuodet tuntuvat kaikki menneen ”hukkaan”. On jotenkin outoa nähdä, miten intohimojen seuraajat alkavat yhtäkkiä unelmoida kerrostalosta ja asuntolainoista, kun kaikki muut ympärillä hyppäävät tähän keskiluokkaisen oravanpyörään.

Spoiler alert: hauskan elämän ja vastuullisen elämän voi kyllä yhdistää. Kuulostaa uskomattoman tylsältä, mutta yleensä se vakaan arjen varmistaminen on paras tapa tehdä myös niitä asioita, joista on intohimoinen. Vakaus kun mahdollistaa oikeastaan mitä vain.

Lyhytjänteisyyden lisäksi intohimoissa on se ongelma, että jos ne valtaavat koko elämän ja alat tekemään intohimoillasi rahaa – ja parhaassa (tai pahimmassa tapauksessa) ammatin, todennäköisesti se tuhoaa intohimon lopullisesti. Itselleni kävi tämä, kun kirjoitin 18-vuotiaana harrastusblogiani. Aloitin blogin englanniksi, koska halusin jakaa harrastukseni tietotaitoa ympäri maailmaa. En kuitenkaan ymmärtänyt, että kyseessä oli ensimmäinen alan harrastuksen henkilökohtainen blogi ja homma räjähti aika nopeasti käsiin.

Sain ihka aitoja faneja ympäri maailmaa ja vähitellen minusta tuli harrastuspiireissä julkkis. Tämä johti siihen, että kirjoituksistani oltiin valmiita maksamaan rahamääriä (300-400 euroa/kirjoitus), jotka tuntuivat sen ikäiselle aivan järjettömiltä, mutta jotka isossa kuvassa eivät isoja olleet.

Kirjoitinkin siis entistä enemmän ja harrastin entiseen tahtiin. Parin vuoden jälkeen aloin huomaamaan, että tuntui, että inspiraatio tekstien ympäriltä alkoi katoamaan, koska oikeasti harrastuksesta oli vain niin paljon sanottavaa. En enää välittänyt tekstieni laaduista ja samaan aikaan myös intohimoni itse harrastusta kohtaan oli vähenemään päin, koska peli kehittyi mielestäni tuuripainoitteisempaan suuntaan.

Lopulta huomasin, että kirjoitan ja harrastan vain rahan takia. Tämä oli aika surullinen huomio 23-vuotiaana, kun tajusin, että olen mennyt juuri pilaamaan kaksi intohimoani samanaikaisesti – harrastukseni sekä kirjoittamisen. Tein kuitenkin sen vaikeimman päätöksen, joka oli kuitenkin näin jälkeenpäinkin se oikea. Lopetin harrastuksen sekä blogini – samalla heitin pois ison määrän rahaa, mutta en jäänyt katumaan päätöstä laisinkaan ja aina kun mietin päätöstä, totean, että päätös oli oikea ja oli aika vain liikkua elämässä eteenpäin.

Olen kuullut samanlaisia tarinoita monelta muulta tutultani, on intohimon aihe ollut mikä vain. Usein rahan sekoittaminen intohimoihin on äärimmäisen haitallista ja usein tuhoaa sisäisen palon, kun ulkoinen motivaatio eli raha ottaa vallan tekemisestä.

Omalla kohdallani palo harrastukseen ei ole ainakaan vielä palannut, mutta kuten blogini lukijana varmasti tiedät, kirjoittamisinto palasi parin vuoden tauon jälkeen entistä kovempana ja kokemusta rikkaampana. Nyt osaan myös asennoitua paremmin siihen, että kirjoittamalla pystyy tekemään rahaa ja pidän ne asiat erilläni.

On blogitekstejä, joissa tähtään yksinkertaisesti blogitulojen kasvattamiseen ja tekstejä kuten tämä, jossa tärkeintä on kirjoittaa ajatuksiani, jotta kuulen lukijoiden ajatuksia minua kiinnostavista asioista. Nyt osaan erottaa nämä toisistaan, taito, jota minulla ei nuorena vielä ollut.

Poikkeuksiakin toki on, mutta suurimman osan ajasta tuntuu, että intohimon muuttuminen ammatiksi aiheuttaa ihmisissä usein tämän samaisen efektin.

(Työ)elämässä kannattaa seurata sitä, missä on hyvä

Mitä elämässä sitten oikein kannattaa tehdä, jos intohimojen seuraaminen on niin vaarallista? Seurata sitä, missä olet hyvä. Jos olet hyvä matikassa, seuraa sitä! Jos olet äärimmäisen lahjakas puhuja, tee ura siitä! Jos olet empaattinen ja hyvä ihmisten kanssa, miksi et harkitsisi myyjän uraa?

Logiikka saattaa tuntua hieman nurinkuriselta, mutta usein niiden asioiden seuraamisessa, joissa on hyvä, mutta joihin ei koe intohimoa tulee parhaimmillaan tuplavoitto. Jos seuraat sitä elämän rationaalista asiaa ja ehkä vähän tylsääkin asiaa aina työelämään asti, saatat pian huomata, että ”hei ,tämähän oikeasti kivaa!.” Sen lisäksi, että nautimme intohimoista, nautimme onnistumisista. Ja voin luvata, että elämään ei koskaan mahdu liikaa onnistumisen tunteita.

Onnistumisen tunteet voivatkin parhaimmillaan aiheuttaa sen, että kehität intohimon sitä kohtaan, missä olet hyvä! Sen sijaan, että yrittäisit oikeasti niin hyväksi siinä, mitä kohtaan koet intohimoa, että voit tehdä siitä ammatin. Tämä korostuu mielestäni etenkin nuorilla, koska työelämästä tieto on pyöreä nolla ja oikeastaan kaikki elämässä tuntuu mielekkäämmältä kuin työt.

Olin aivan samanlainen etenkin ensimmäisten työkokemusteni jälkeen ja en olisi koskaan uskonut, että töissä voisi olla niin mielenkiintoista ja innostavaa, kuin esim. oma työni on tällä hetkellä. Enkä todellakaan tiennyt kauppakorkeaan mennessäni, että minusta tulee IT-ihminen. Menin täysin virran vietävänä siinä, mikä tuntui sujuvan hyvin ja nyt sen lisäksi, että olen intohimoinen työni suhteen, olen myös menestynyt töissäni ihan hyvin. Tuplavoitto, kuten sanoin.

Nuorena työelämästä ja sen mahdollisuuksista ei tiedäkään pitkälti yhtään mitään. Ja työelämällä on usein liian negatiivinen klangi intohimojen, unelmien ja hedonismin maailmassa. Moni työ on aidosti hauskaa ja mukaansatempaavaa. Ja usein nämä työt ovat sellaisia, joita et edes tiennyt olevan olemassa, kun olet 10, 15 tai edes 20v. Jos mietin, mitä ammatteja tiesin olevan olemassa lukioaikana, tiesin vain ne, mistä opinto-ohjaus tunneilla puhuttiin eli lähinnä sairaanhoitaja, lakimies, lääkäri sekä hävittäjälentäjä. Kertoo jotain siitä, kuinka kassalla nuorena voi olla.

Intohimojen seuraaminen on täynnä ristiriitoja

Intohimojen seuraaminen on äärimmäisen ristiriitainen aihe. Samalla tekisi mieli sanoa aina, että seuraa unelmiasi, mutta samaan aikaan tekee mieli pitää jalat maan pinnalla. Parhaimmillaan intohimojen seuraaminen voi johtaa elämän jatkuvaan flow-tilaan (joka esim. monella huippu-urheilijalla kestää – aina siihen asti kunnes ura sitten loppuu, jolloin sama tyhjyys valtaa myös heidät).

Intohimojen seuraaminen voi myös johtaa joillain kaikenlaiseen onnistumiseen ja onneen elämässä. Lähes kaikki ihmiset, jotka ovat ”huippu” jotain, ovat usein seuranneet intohimojaan, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, tämä on vain sen yksinäisen promillen etuja ja silti elämä ei välttämättä ole sen parempaa kuin ns. ”tavallinen elämä”.

Ja sitten on toki heitä ”huippu” jotain, jotka eivät rakasta tekemistään tai pahimillaan vihaavat tekemistään kuten minulle kävi, mutta jatkavat tekemistään. Näitä löytyy jostain syystä etenkin Tenniksestä esim. Andrei Agassi sekä Nick Kyrgios. Noh, kaipa Tenniksen palkoilla kestää myös työtä, jota ei rakasta.

Omat ajatukseni intohimoista ovat todennäköisesti erittäin linkittyneitä lapsuuteeni ja nuoruuden kokemuksiini, kuten varmaan meillä kaikilla. Liikunta oli ainoita intohimoja, joissa vanhempani olivat kannustavia suhteellisen pitkälle. Tietyn pisteen jälkeen, kun myös peli-intohimoni alkoi näkymään esim. kilpailumenestyksenä, muuttui myös vanhempieni ääni täysin harrastusten suhteen.

Nuorempana intohimoni olivat lähinnä turhakkeita, jotka haittasivat koulutumenestyksiäni (eli kaikenlaiset pelit) ja jouduin taistelemaan niiden eteen aivan kuten kaikki muutkin sen ikäiset nuoret. Kaikki varmaan muistavat kouluvuosiltaan suosittuja asioita, jotka saatettiin jopa kieltää koulussa, koska ne vievät opiskelijoiden keskittymistä.

Uskoisin, että älypuhelimet ovat pitkälti korvanneet ne muut asiat nykypäivänä. Ja oikeassahan vanhempani ja opettajani olivat, en olisi pystynyt elämään intohimoillani – etenkin kun intohimot usein saattavat ajan kanssa myös kuolla pois kuin huippu-urheilijan ura konsanaan. Ilman koulutusta minulla ei olisi ollutkaan mitään ja olisin kuten niin moni muu nuori aikuinen ilman vakaata elämää, jonka päälle voin nyt rakentaa loputtomasti vapaa-ajan intohimoja.

Miten sinä näet asian? Kannattaako intohimojaan seurata muualla kuin vapaa-ajalla ja millaisia kokemuksia sinulla on intohimojen seuraamisesta?

Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

14 kommenttia artikkeliin ”Seuraa intohimojasi voi olla huono uraneuvo nuorelle”

  1. Erittäin hyvä teksti! Näin 22 vuotiaana opiskelijana olen samaa mieltä lähes kaikesta. Yksi juttu, minkä ajattelen eri tavalla, on se, kuinka sinun pitäisi lähteä tekemään sitä, missä olet hyvä – TAI missä voit tulevaisuudessa olla hyvä. Itselläni ei ole suurempia lahjakkuuksia, mutta olen innokas oppimaan, minkä takia opiskelen nyt tietotekniikkaa. En osannut mitään opintojeni alussa eikä ala ollut ’intohimo’, mutta ajattelin, että kaiken voi oppia ja alalla ei työt lopu – eikä myöskään uuden oppiminen työelämässä. 🙂

    Vastaa
    • Kiitos! Ja olet aivan oikeassa. Motivaatio oppimiseen on oikeastaan tärkeämpää kuin mikään muu. Jos on aidosti sisäisesti motivoitunut, melkein mitä vain pystyy oppimaan – kunhan jaksaa pysyä motivoituneena. Usein, jos yksinkertaisesti uuden oppiminen kiinnostaa läpi elämän, elämässä pärjääkin ihan hyvin!

      Vastaa
  2. Olen eri mieltä. 🙂

    Erityisesti tuosta kohdasta, että pitää seurata, missä on hyvä. Oma tarinani on aika tyypillinen sen suhteen, että olin juurikin hyvä matikassa ja se ohjasi omaa opiskelualavalintaa (kun en oikein muutakaan tolkullista opiskelupaikkaa keksinyt). En koskaan löytänyt opiskelemaltani alalta sellaista kulmaa, että olisin kokenut olevani opinnoissa ja töissä oikeassa paikassa. Nykyään sitten olen hakeutunut muualle.

    Oma ajatukseni asiasta on siis, että pitää olla aidosti kiinnostunut alasta, mihin hakee. Harvemmalle varmaan kuitenkaan hyvä palkka ja melko varma työtilanne riittää pidemmän päälle motivaattoriksi? Kuitenkin jonkinlainen käsitys ja suunnitelma pitäisi olla myös, että millä aikoo elättää itsensä, jos keskittyy seuraamaan intohimoaan.

    Oma lukunsa, josta voisi avautua pitkästikin, on nuorena saamani opinto-ohjaus tai sen puute. Meillä ainakin puhuttiin juurikin pelkästään tuollaisista perinteisistä, selkeistä ammateista, eikä ollenkaan tällaisista pääsääntöisesti korkeakoulutaustalla tehtävistä asiantuntihommista. Toivottavasti tässä olisi tapahtunut jotakin kehitystä viimeisen 15-20 vuoden aikana!

    Vastaa
    • Kiitos hyvästä kommentista! Ja itselläni on itseasiassa täysin samanlainen tilanne eräällä läheiselleni. Etenkin hyvyys matematiikassa tuntuu olevan sellainen, joka ei ole aina toteutunut työelämässä matemaattisella alalla.

      Kiinnostavuus on ehdottomasti plussa, mutta itse uskon siihen, että alalla kuin alalta löytää todennäköisesti töitä, mitkä itseä motivoivat. Myös niiltä aloilta, joista saa hyvän palkan ja suht varman työllistymisen. Olen itse nähnyt tätä viime aikana työelämässä, kun koulutan aivan eri alan asiantuntijoita IT-kehitykseen. On ilahduttavaa nähdä, kuinka ihmiset, jotka eivät aiemmin olleet IT-kehitystä koskaan tehneet, motivoituvat siitä usein jopa enemmän kuin omasta nykytyöstään ja moni useasti sanonutkin, ettei ole tajunnut kuinka kivaa se oikeasti voi olla.

      Ja täysin samaa mieltä opinto-ohjauksesta. Se on keskimäärin täysin ala-arvoista läpi Suomen ja yksi eniten kehittämistä vaativia ja lisäresursseja vaativia asioita koko Suomen opetusjärjestelmässä. En ole kuullut yhtään hyvää kokemusta opinto-ohjauksesta läheisiltäni tai lukijoilta.

      Vastaa
    • (tämä kommentti tuli vastauksena kristenille, kun en kännykällä saa muita nappeja näkyviin..)

      Tämä oli hyvä kirjoitus, ja olen periaatteessa samaa mieltä..Mutta asia on monitahoisempi. Sanoisin itse, että intohimoja kannattaa seurata, JOS on valmis tekemään todella paljon töitä. Minulla on kokemusta tuosta kaikkein pelottavimmasta ja epävakaimmasta alasta, kuvataiteesta.

      Olen alunperin toteuttanut asiat juuri kuvailemassasi järkevyysjärkestyksessä- työllistävä koulutus alalta, jolle minulla on taipumuksia, siitä lupaavalle uralle ja asunnonhankintaan. Ja olin onneton, vaikka työssä (eri työpaikoissa) ei olisi pitänyt olla mitään vikaa. Sittemmin muutin suuntaa kokonaan ja lähdin taiteiden pariin. Ja kyllä, Suomessa voi oikeasti myydä taidetta. Sitä voi myös opettaa vaikka sivutoimisesti työhuonetyöskentelyn ohella- tosi kivaa vastapainoa! Itse asiassa tiedän useita ihmisiä, jotka ovat tehneet samantapaisia ratkaisuja.

      Arvelisin, että ongelma on siinä, että usein nuo ”intohimot” eivät kuitenkaan ehkä ole intohimoja, vaan enemmänkin identiteettiajatuksia. On mukavaa ajatella olevansa taiteilija tai maailmanmatkaajabloggari, mutta toiminnan tasolla unelmajuttuihin sisältyykin raatamista, rutiineja ja epäkiitollista ponnistelua.. Siis työtä. En itsekään suosittelisi nuorelle ensimmäisenä vaikka valokuvausopintoja. Mutta jos hän olisi vuosia jaksanut panostaa kuvaukseen, tehnyt töitä, opetellut, edistynyt.. Niin silloin kyllä! Kuvausta opiskellessa opitaan monenlaisia taitoja ja kehitetään ominaisuuksia, joista on hyötyä myös muilla aloilla.

      Vastaa
      • Totta puhut ja mahtava kuulla ihan oikean elämä nesimerkki! Kyse on ehdottomasti paljon monimutkaisemmasta asiasta kuin mitä tässä yhdessä blogitekstissä pystyy käsittelemään.

        Ja oma esimerkkisi on erittäin hyvä. On totta, että jos paloa ja intohimoa riittää tekemään töitä valtavasti, niin silloin intohimon seuraaminen oikeasti kannattaa. Riskit tässä ovat kuitenkin erittäin korkeat ja monella saattaa leipääntyminen ja pahimillaan juuri tuo intohimonen kuoleminen tapahtua kokonaan. Osalla ei tapahdu ja silloinhan intohimon seuraaminen palkitsee todennäköisesti moninkertaisesti.

        Periaatteessa koenkin, että tuo valitsemasi tie saattoikin olla pitkällä aikavälillä parempi, koska tavallinen järkityö ja sen järjettömyys saattoi antaa entistä enemmän paloa siihen, että intohimosta tekee ammatin! Jos olisi suoraan hypännyt intohimon seuraamiseen, ei ehkä olisi osannut arvostaa intohimon tuomaa vapautta ja fiilistä samalla tavalla kuin perustyön jälkeen. Tämä toki vain jossittelua, mutta voi olla hyvin mahdollista.

        Vastaa
  3. Hmmm, kiinnostava nosto! Olen osittain samaa mieltä, ja osittain eri mieltä. Arvomaailmani on pehmeämpi ja mielestäni yhteiskunta on muotu ihmistä varten, ei niinpäin että ihminen yhteiskuntaa varten.

    Itse kouluttauduin kahdelle alalle, joihin molempiin sopisin hyvin, mutta valitsin toisen näistä aloista siksi, että koen voimavarojeni pysyvän erinomaisesti tasapainossa. Mutta omalta osaltani koen ammatinvalintani onnistuneen intuitiivisesti erittäin nappiin – menestyisin ja nauttisin varmasti molemmissa työnkuvissa. Kumppanini on luovan alan tekijä, joka sairastui burnoutiin. Tekee nyt puolikasta työpäivää toista vuotta, mutta masennusta vähentää se, että työ on edelleen kivaa. Voimavaroja ja rajaamista pitää vain miettiä tarkasti, ettei voimat hiivu liikaa.

    Pari ystävääni ja siskoni valitsivat järkialat, ja kokivat suurta merkityksettömyyttä ja arvojen kohtaamattomuutta. Siskoni sai pahan burnoutin masennuksineen ja selvisi siitä ylös vasta alaa vaihtamalla. Nyt tekee mielekästä työtä, ja voi erittäin hyvin. Kaksi ystävääni eivät ole vieläkään päässeet eteenpäin, vaikka ovat parin vuoden ajan myös yrittäneet hakea muihin opiskeluihin eikä vain työpaikkoihin.

    Tämän perusteella sanoisin, että on tosi tärkeää valita mielekäs, ja omiin arvoihin sekä kykyihin sopiva työ. Eli nuorelle sanoisin, että valitse kiinnostava aihealue, esim. terveys, opetusala tms, ja ole tietoinen omista vahvuuksistasi ja haasteistasi, sopivatko ne ko alalle. Kun iso kuva on valittu oikein, on helpompi kohdentaa omaa kiinnostusta tai arvomaailmaa sopivampaan työnkuvaan ja työpaikkaan. Ja nuorena saattaa ajatella, et itsessä on vika, jossain asiassa on vaikeuksia. Vasta viisastuttuaan saattaa tajuta, että yrittää mahtua väärän malliseen lokeroon, joka aiheuttaa pahoinvointia.

    Vastaa
    • Kiitos ajattelevaisesta kommentista!

      Tuo olisikin yksi mielenkiintoinen ihan oman kirjoituksen aihe, että missä määrin yhteiskunta on ihmistä varten ja missä määrin ihminen yhteiskuntaa varten, jos asia on epäbalanssissa kumpaan tahansa suuntaan, siitä kärsivät niin ihminen kuin yhteiskunta. Täytyy laittaa ihan pohdintaan…

      Ja tosiaan aihe on äärettömän mielenkiintoinen ja mielestäni koko ajan ajankohtaisempi, koska niin moni etenkin nuori ja nuori aikuinen kipuilee ihan tilastojenkin mukaan koko ajan enemmän oman mielenterveytensä ja tulevaisuutensa kanssa. Työn miellekkyys on kuitenkin jotain, joka on melkein pakko, jos haluaa elämästä kokonaisvaltaisesti nauttia – niin monta tuntia päivästä siihen kuitenkin menee.

      Hesari taisi vähän aikaa sitten kirjoittaa juuri eettisestä rasituksesta, mikä saattaa aiheuttaa juuri noita burnouteja. Itsekin olen siinä samanlainen, että vaikka toimin keskimäärin maailman epäseksikkäimmällä finanssialalla, joka ei ehkä monen unelmatyöpaikka – on kehitystyö, jota teen kuitenkin sellaista, että saan siitä valtavasti merkitystä, koska työni on käytännössä auttaa kaikkia muita talossa oleviaan onnistumaan työssään paremmin.

      Itse uskon vahvasti siihen, että alalla kuin alalla pystyy löytämään itseään kiinnostavan työtehtävän kunhan katsoo omia vahvuuksiaan ja mielenkiintoisiaan. Ihmiset myös liian harvoin tekevät työtehtävistään omanlaisiaan ja saattavat ottaa ohjeistukset, säännöt jne. liian sananmukaisesti etenkin Suomessa – niitä liian harvoin kyseenalaistaen. Jos tekee kivaakin tehtävää omasta mielestään järjettömällä tavalla, ei siinä voi kuin epämotivoitua.

      Vastaa
  4. Olen jokseenkin eri mieltä kanssasi.

    Kuten tekstissä mainitsitkin, on todella harvinaista saada intohimosta työ. Harvasta lupaavasta jääkiekkoilijan alusta tulee menestyvää NHL-pelaajaa. Uskon silti, että intohimoja kannattaa seurata unohtamatta kuitenkaan koulua ja ”normaalimpaa” työuraa. Nämä eivät ole välttämättä toisiaan poissulkevia asioita.

    Jos ihmisellä on intohimo johonkin asiaan, siitä ei välttämättä tarvitse suoranaisesti tulla ammatti. On mahdollista löytää ammatti, joka liittyy intohimoon jollakin tavalla esim. bloggari, joka valokuvaa paljon blogia varten voi löytää ammatin valokuvaamisesta.

    Se, että kuoleeko intohimo, kun siitä tulee ammatti, on mielestäni ihmisestä kiinni. En ainakaan halua uskoa, että suurin osa näistä intohimon seuraajista tekee työtään rahan takia vailla kiinnostusta itse työhön.

    ”Työelämässä kannattaa seurata, sitä missä on hyvä” on hyvä vinkki seurata varsinkin, jos ei ole varma mitä työtä haluaa tehdä. Jos kuitenkin on joku kiinnostuksen kohde jossakin muualla, kuin omalla vahvuusalueella, kannattaa sitä kokeilla.

    Vastaa
    • Jos intohimoja ja ns. normaalia koulunkäyntiä ja työuraa voisi yhdistää helposti, niin olisin samaa mieltä. Koen kuitenkin isoimmaksi ongelmaksi sen, että harvalla meistä on aikaa ja energiaa painaa täysillä intohimoamme sekä menestyä samaan aikaan esim. koulussa. Usein etenkin nuorempana kiinnostus kääntyy niihin asioihin, mitkä kiinnostavat enemmän – ja aika harvalla se on se koulunkäynti.

      Ja luonnollisesti intohimon kuoleminen ammatin myötä on täysin ihmisestä kiinni. Ehkä omalle kohdalleni ja lähipiiriini kuuluu vain ennen kaikkea taiteellisia ihmisiä, joista huomaa, että kun tekemistä on saanut ammattimaisempaan suuntaan, on se suunnilleen samaa tahtia alkanut puuduttaa. Moni lätkäpelaaja on kuitenkin sanonut haastateluissaan, että se on oikeasti unelmatyö, joten tässä tosiaan on moneen junaan.

      Aika pitkälti kuitenkin siitä samaa mieltä, että jos on aikaa ja energiaa, niin silloin kannattaa yrittää molempia – normielämän ylläpitoa sekä intohimon ylläpitoa ja sen edistämistä. Usein kuitenkin resurssit riittää vain toiseen (esimerkkinä vaikkapa juurikin nämä lätkäpelaajat, jotka sitten treenaavat niin paljon, ettei muulle oikeasti jää aikaa tai jaksamista)

      Vastaa
  5. Todella ajatuksia herättävä kirjoitus ja täytyy myöntää, että olen itsekin tuon intohimojen seuraamisen takia ajelehtinut tietämättä mitä haluaisin tehdä. Samalla pitäisi olla palava kiinnostus johonkin, mutta kuitenkin ammatinvalinnan tulee olla edes sen verran järkivalinta, että voi työllistyäkin. Olet oikeassa, ettei päätöksiä kannata tehdä pelkän intohimojen takia, koska ne muuttuvat iän myötä. Asiat, jotka kiinnostivat parikymppisenä eivät välttämättä kiinnosta enää kolmekymppisenä. Johan siinä ajassa on jo ihan eri ihminenkin.
    Se että tekee sitä missä on hyvä on jo ihan eri näkökulma. Loppujen lopuksi ammatinvalinta vaatii aika paljon itsetuntemusta, mitä nuorella ei välttämättä vielä ole. Valitseeko jotain aidosta kiinnostuksesta, statuksen takia, arvojen mukaan tai muusta syystä. Eikä sopivuutta tiedä kuin kokeilemalla.
    Kiitos tekstistä, sain paljon ajattelemisen aihetta!

    Vastaa
    • Mahtavaa kuulla, että teksti antoi ajattelemisen aihetta. Se oli oikeastaan sen ainut tarkoitus!

      Tuo on hyvä pointti, että oikeastaan kaikissa ikävaiheissa ihmisen mielenkiinto muuttuu niin paljon – ja ihminen on täysin eri ihminen varmaan aika monella vuosikymmennellä, että on senkin takia mahdoton päättää, että tämä on intohimoni loppuelämäni. En ole tuntenut yhtään kaksikymppistä, jolla olisi sen verran itsetuntemusta, että päätöstä olisi voinut tehdä järkevästi. Monella tuntuu olevan mustavalkoisia ajatuksia siinä iässä kyllä, mutta maailman ollessa värikäs, mustavalkoinen ajattelu voi yleensä johtaa vain huonoon lopputulokseen.

      Vastaa
  6. Näiden asioiden parissa pähkäilen ja koen ihan oikeasti että se mitä osaan parhaiten on musiikki ja biisien kirjoittaminen. Mutta koska se on epävarma ala, tarvitsen anyway siihen rinnalle jonkun toisen ja mielellään hyväpalkkaisen ammatin, ellei tuuri potkaise persuksille. Koen myös olevani liian epävarma toteuttamaan oikeastaan yhtään mitään, mitä oikeasti haluaisin tehdä – jopa musiikkia. Eli olen epävarma, vaikka osaan. Olen huomannut että sellaisen tekeminen, mille sydän ei juuri syki, on helpompaa siksi, että ajoittaiset epäonnistumiset eivät revi niin rikki kuin niissä asioissa, joiden suhteen on intohimoinen. Hankalaa!!! Ps. Hyvä teksti ja hyvä blogi.

    Vastaa
    • Taitelijuus on kyllä oikeasti juuri se hankalin. Itsellä aina veri vetänyt myös kirjoittamiseen tai digitaalisen maailman luontiin, mutta kun siirsin kirjoittelun harrastukseksi ja hankin kunnon työn, niin huomaan myös, että ei ehkä ole samanlaista taitelijan tuskaa, mitä muuten todennäköisesti olisi 😀 Samalla koen, että joskus tuo taloudellinen vapaus, minkä päivätyö mahdollistaa, mahdollistaa omalla tavallaan myös parempaa outputtia itse harrastukseen. Ja tuo epäonnistuminen on itseasiassa ihan totta! Itselle tärkeissä asioissa epäonnistuminen tuntuu aina pahemmalta.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Nakki Peruuta vastaus