Sijoitukseni kävivät tappiolla ensimmäistä kertaa ja se on mahtava asia!

Olisivatpa ne myös pysyneet siellä.

Koska olen sijoittanut lähinnä pörssin aallonpohjilta lähtien, ovat sijoitukseni kokonaisuudessaan olleet plussalla käytännössä aina. Tähän tuli poikkeus kuitenkin vuoden lopun ja alun korjausliikkeen aikana kun etenkin Yhdysvaltalaisosakkeet salkussani kokivat erittäin kovia – jotkut laskien huipustaan yli 40%.

Pitkällä (ja lyhyelläkin aikavälillä), tämä korjausliike oli enemmän kuin tervetullut. Kun pörssikurssit sukeltavat, saat niin huomattavasti enemmän osakkeita samalla hinnalla kuin aikaisemmin. Ja tämä ei koske pelkästään sinua, vaan myös yrityksiä itsessään. Seuraavassa siis kuukauden ostokset sekä muutama huippukohta salkustani, jotka hyötyivät kurssilaskusta eniten.

Tammikuun ostokset

Citigroupin osakekurssi romahti väliaikaisesti ja mitään enempää en olisi voinut toivoa

Jos luit tammi-maaliskuun osakeostokset analyysini, ei tule varmaan yllätyksenä, että ensimmäisenä salkkuuni tarttui Applea. Applen kurssia on lyöty kovaa Kiinan kauppasodan takia ja maantieteellisten jännitteiden takia. iPhone-myynti ei välttämättä enää kasva samaa tahtia kuin ennen, mutta Apple on kasvattanut huomaamatta lähes Googlen tai Microsoftin kokoisen ekosysteemin ohjelmistoihin. Tähän päälle vielä tulosvaroitus, joka johtui Kiinan kauppasodan tuomasta myynnin alentumisesta Kiinassa ja osake meni tasoille, jonne se ei todellakaan kuulu. 

Apple on edelleen ennen kaikkea puhelin/tietokone/tablettiyritys, mutta yhä suurempi osa liikevaihdosta ja voitosta tulee ohjelmistoista. Apple ei valitettavasti tule kokemaan Nokian kohtaloa, koska se on erikoistunut niin ohjelmistoihin kuin itse myytäviin esineisiin. Apple tulee olemaan tulevaisuuden osinkoaristokraatti ja nyt kun kurssi on ottanut turhan paljon iskua, on hyvä aika minunkin hypätä mukaan.

Apple on maailman rikkain ja eniten tulosta tekevä yritys, mutta ei silti enää maailman arvokkain yritys – yritä siinä sitten ymmärtää markkinoiden logiikkaa. Toisena potentiaalisena ostokohteena oli Citigroup. Siitä tarkemmin seuraavassa.

Citigroup – mitä enemmän kurssi laskee, sitä enemmän pitkän aikavälin sijoittaja hyötyy

Citigroup oli kauan isoin sijoitukseni, kunnes Nordea on viime aikoina ylittänyt sen osuuden. Viime vuosina en ole Citigroupia ostanutkaan salkkuuni, koska kokemuksesta tiesin, että kun markkinat sakkaavat, Citigroup tulee erittäin lujaa alas ihan vain, koska sen osakkeella on tapana reagoida aina indeksiä voimakkaammin.

Näin kävikin ja Citigroup tuli kuukaudessa lähes 40% huipuistaan alaspäin. Tämä on mahtavaa ja nyt kerron miksi.

Citigroup maksaa tällä hetkellä n. 3,15% osinkoa. Tämä on aika keskimääräinen osinkotuotto. Citigroupin osingon payout ratio on kuitenkin vain vaivaiset 27%. Nousuvaraa siis on. Samalla kuitenkin Citigroup ostaa omia osakkeitaan takaisin lopulla 63%:lla, joka tekeekin 16 miljardia dollaria vuodessa.

Samalla kun itse saan enemmän Citigroupin osakkeita osakkeen romahtaessa, niin saa myös Citigroup. Citigroupin markkina-arvo onkin tällä hetkellä n. 120 miljardia dollaria ja näillä osakkeen hinnoilla Citigroup pystyykin ostamaan kuudesosan osakekannastaan pois markkinoilta vuodessa! Onkin siis enemmän kuin tervetullutta, että Citigroupin osake jatkaisi laskuaan.

Mitä enemmän Citigroupin osake laskee, sitä enemmän Citigroup pystyy ostamaan omia osakkeitaan takaisin. Ja mitä tapahtuu kun osakkeita on vähemmän markkinoilla? Seuraavassa esimerkki.

Citigroupilla on tällä hetkellä yhteensä 2,4 miljardia osaketta markkinoilla ostettavana. Oletetaan, että Citigroupin osakkeen hinta laskee edelleen seuraavan korjausliikkeen myötä ja pysyy n. 45 dollarissa vuoden ajan. Citigroup ostaisi tällä hinnalla 16 miljardilla dollarilla takaisin 3,5 miljardia osaketta. Vuoden jälkeen osakkeiden määrä olisikin enää 2,05 miljardia. Osakekannan määrä laskisikin siis vuodessa 15%. Se, miten tämä hyödyttää pitkän aikavälin sijoittajaa on, että osinkoa tarvitsee maksaa enää 2,05 miljardille osakkeelle.

Jos siis mietitään, että Citigroup ei nostaisi maksamaansa osingon määrää (tällä hetkellä n. 4,5 miljardia dollaria), nousisi osakekohtainen osinko siitä huolimatta! Tällä hetkellä Citigroup maksaakin 4,5 miljardia dollaria osinkoa 2,4 miljardilla osakkeelle. Osingoksi tulee vuodessa 1,8 dollaria. Jos tämä sama 4,5 miljardia dollaria jaetaan 2,05 miljardille osakkeelle, osingoksi tulee vuodessa 2,2 dollaria! 

Vaikka payout ratio pysyisi siis samana, kasvaisi osinko silti vuodessa 22%. Citigroup on ostamassa 16 miljardilla dollarilla osakkeita ainakin vielä vuosina 2019 ja 2020, joten tämä on enemmän kuin realistinen skenaario etenkin jos karhumarkkina jatkuu. Tulen siis varmasti tankkaamaan Citigroupia myös tulevina kuukausina, mikäli pörsissä näkyy volatiliteettia, koska yhdistelmä 3,15% osinkotuotosta, varmalla vähintään 22% vuosittaisella kasvulla on jotain, mitä osaan arvostaa.

Muita omien osakkeiden ostoja

Myös IBM:n kurssi jatkoi  laskuaan ostohetkestäni ja IBM lisäsikin omien osakkeidensa osto-ohjelmaan juuri 4 miljardia dollaria lisää. Pelkästään tällä 4 miljardilla IBM saa ostettua takaisin 5% omasta osakekannastaan. Samalla osingonmaksukyky pysyy hyvin yllä samalla logiikalla kuin Citigroupilla. IBM:n kurssi kuitenkin nousi romahduksen myötä aika rivakasti ja lisäboostia antoi Q4:n tulos, joka ylitti ennusteet niin liikevaihdolla, että liikevoiton osalta. IBM sijoitusurani alkoi siis varsin mukavasti. 

Myös äsken mainitsemani Apple ostaa tällä hetkellä n. 20 miljardilla dollarilla KOLMESSA KUUKAUDESSA omia osakkeitaan takaisin. Yhteensä Apple siis ostaa omia osakkeitaan takaisin 80 miljardilla dollarilla vuodessa. Täytyy toki huomioida, että Applen markkina-arvo on yli 600 miljardia, joten puhutaan aivan eri kokoluokan yrityksestä kuin Citigroup tai IBM. Nykyisellä osakkeen arvostustasollaan Apple pystyisi ostamaan siitä huolimatta kaikki osakkeensa takaisin 8 vuodessa. Ja huvittavinta on se, että sillä olisi jopa varaa siihen…  

Yhteenveto

Lopuksi täytyy kuitenkin huomioida, että omien osakkeiden ostot eivät sinällään ole merkittäviä, mikäli yritykset eivät mitätöi osakkeitansa. Moni suomalainen pörssiyritys yleensä ostaa omia osakkeita pelkästään johdon palkitsemistarkoitukseen eikä mitätöintiä varten. 

USA:ssa on kuitenkin tapana, että n. 5% omien osakkeiden ostosta menee palkitsemiseen (eli takaisin pörssiin) ja 95% mitätöidään. Applea salkkuuni tulikin uutena osakkeena 1109,57 eurolla eli 8 kappaletta. Citigroupia taas salkkuuni en ehtinyt ostaa, koska kurssi korjaantui erittäin kovaa ennen palkkapäivääni. Päätin siis jatkaa käteiseni kasvattamista ja päädyinkin ostamaan vain kerran osakkeita tässä kuussa.

Käteisposition kasvattamiseen on myös eräs toinen syy, mutta siitä lisää myöhemmin. Ostosten lisäksi myin tässä kuussa loput Banco Santandereista pois. Perustelut löydät twiitistäni. Helmikuussa käteispositioni kohtalo ratkeaa, ja joko en tee yhtään ostosta tai sitten jatkan osto-ohjelmani mukaan. Tästä kuitenkin lisätietoa parin viikon sisään! 

4 kommenttia artikkeliin ”Sijoitukseni kävivät tappiolla ensimmäistä kertaa ja se on mahtava asia!”

  1. Kiitos analyyttisestä ja hyvin perustellusta tekstistäsi ( – ja pääsin silloin reilu kk sitetn avullasi hienoon alkuun sijoittamisessani!).

    Mieleni tekisi hamuta rapakon takana siintäville markkinoille (nyt vain s&p500 etf kk-ostoina). Suosittelisitko itse vaihtamaan sopivaa valuuttaa nordnetiin shoppailuja varten, vaiko antaa Nordnetin ”hoitaa homman” (kun ostot olisivat muutaman tontun hujakoilla)?
    Vielä on miettimässä, mitkä kohteet olisivat laatusijoitusnäkökulmasta vaikka ne kolme, mitkä noukkisi mukaan pitkään salkkuun…

    Vastaa
    • Mahtava kuulla, että olet päässyt hyvin alkuun!

      Tietenkin valuutanvaihdosta menee hieman enemmän kuluja kuin pysyä euroissa, mutta itsellä Nordnetissa on kaikki omistukset dollareissa ja tuntuu toimivan ihan hyvin (kyse n. 5000 dollarista). Molempi siis varmasti on aivan yhtä hyvä ratkaisu.

      Tärkeintä etf/indeksisijoittamisessakin on se, että saat tarpeeksi laajan maantieteellisen hajautuksen, niin tuotto/riski suhde pysyy hyvänä. Sillä ajatuksella kun etsii itselle sopivimmat niin saa laadukkaan salkun kasaan.

      Vastaa
  2. Kiitos suunnan antamisesta (toki kysymiseni jälkeen tajusin, että miksi vaivaan sinua, kun voin yrittää onkia tietoa noobien osastolta sharevillestä. Pahoitteluni siis).
    Eli jos haluan päästä vain vähällä vaivalla, niin ostan haluamaani osaketta ja annan Nordnetin hoitaa valuutanvaihdot. Toisaalta miksen sinne muutamaa lanttia vaihtaisi valmiiksi.

    Seuraavana savottana velloa esille sopivimmat kohteet, ei ihan pieni homma. Mutta muutamat Suomiosakkeet ja etf:t pitävät homman rullaamassa tätä selvitystyötä tehdessä.

    Vastaa
    • Kaikki kommentit ovat tervetulleita blogiin, kun blogin kirjoittaminen on itsessään kuitenkin niin yksinäistä hommaa 😀 Ilman keskusteluja tämä olisi varsin tylsää!

      Ja juurikin näin, kun ei koskaan tiedä mihin suuntaan valuutat menevät, ei yksinkertaisesti ole parempaa tapaa tehdä tuota valuutanvaihtoa.

      Vastaa

Jätä kommentti