Sijoitusblogit ovat kasvattaneet suosiotaan Suomessa suunnilleen samaa tahtia pörssikurssien nousun kanssa. Nyt kun pörssikurssit ovat heiluneet, heiluiko myös sijoitusblogien suosio? Paras sijoitusblogi on kuitenkin sijoitusblogi, joka kestää niin pörssien ylä- kuin alamäessä. Hieman tuntuu, että blogien luvusta huolimatta osa blogeista on ainakin hidastanut tahtiaan.
Nyt kun uutta vuotta on siis kulunut jo jonkun aikaa, on aika päivittää lista kaikista aktiivisista suomalaisista sijoitusblogeista!
Listasta löytyy vain aktiiviset yksityisihmisten pitämät henkilökohtaiset sijoitusblogit. Aktiiviseksi lasken sijoitusblogin, jota on päivitetty viimeisen kahden kuukauden aikana. Blogia pitää päivittää myös vähintään kuusi kertaa vuodessa. Listan jälkeen teen myös huomioita ja vertailuja viime vuoden sijoitusblogien määrään sekä siihen, millaista kehitystä sijoitusblogien sfääreissä on odotettavissa tulevana vuotena.
Kuten totuttu, käydään tämän vuoden aktiiviset sijoitusblogit läpi ikäjärjestyksessä.
Vuoden 2020 päivitettyyn listaan pääset sijoitusblogi-listaan täältä.
2007 (1)

2009 (1)
2010 (2)
2011 (2)
Rahastosijoittaminen
Rahaneuvos
2012 (4)
Kinskin sijoituspäiväkirja
Sijoituksilla eläkkeelle
Warren Fyffet
Velaton
2013 (10)
Pohatta
Tarina vaurastumisesta
Nuuka
Osinkokuningas
Dividend Hawk
Downshiftaus
Veroa, hikeä ja kyyneleitä
Talousahdinko
Ostan asuntoja
Fyysikon osingot
2014 (8)
Harry Holdari
Rahalla vapaaksi
Tuhlaajasta visukintuksi
Matkalla vaurauteen
Mihin se raha menee
Omista ja vaurastu
Kuponginleikkaaja
Herkuille perso piensijoittaja
2015 (9)
Dividendsnail
Osinkovirta
Femmadonna
Rikas Erakko
Sijoittajatursas
Stoalainen sijoittaja
Parempi suunnitelma
Ekonomimimmi
Rahalla saa ja pyörällä pääsee
2016 (18)
Omavaraisuushaaste
Yksinhuoltajan selviytymisopas
Sijoitus Oy
Talousmentor
Yläkoulunopen Sijoitukset
Puoli miljoonaa pääomaa
Ikiholdaaja
Osinkokone
Sijoitus Suomi
Eroon oravanpyörästä
Rahamiäs
Uusi talous
Tuulipuku
Osinkotalous
Osakekeisari
Metsätalousinsinöörin sijoituspäiväkirja
Savolainen sijoittaja
Vuokranantajan tarina
2017 (17)
Akateeminen työtön
Helposti vauraaksi
Pihistelyä
Velkavipu
Antero vipusen loitsukirja
Mammuttiblogi
Peruspätkäduunari kansankapitali$missa
Opiskeleva sijoittaja
Pihimies
Puudelinberberi
Osinkoinsinööri
Säästöistä unelmiksi
Glendora&Raha
Ahkeran säästäjän projektipäiväkirja
Osingoilla vapaaksi
Jenni laskee pennejä
Varat On sijoittaja
2018 (26)
Alla mandariinipuun
Kukkaron rouva
Pääoma tuloiksi
Raha maksaa liikaa
Pohataksi pohjalta
Eurotarkka
Taloudellinen riippumatto
Voiko nainen ymmärtää rahasta?
Rahat-on nainen
Velkasuossa
Osinkoa metsästämässä
Kun taivaalta satoi rahaa
Rahat riittämään
Talousnuukis
Rahainen
Sijoitusharrastus
Joeku
Alastontalous
Nuuka Neiti K.
Lord Saigon
Rahasampo
Dividenddeluge
Eläkkeelle ajoissa
Säästöjossu
Budjetistit
Sickboy
2019 (1)
Sijoitusblogit 2019 – Huomioita viime vuodesta
1) Sama vanha totuus pätee edelleen. Mitä vanhempi blogi on, sen todennäköisemmin se porskuttaa edelleen. Vanhimmista suomalaisista talousblogeista yksikään ei lopettanut tänä vuonna. Tänä vuonna yksikään vuonna 2014 tai sitä aiemmin perustettu blogi ei lopettanut.
2) Myös nuorempien blogien keskuudessa kestävyys on kasvanut ja vain alle vuoden vanhoissa blogeissa näkyi suuri lopetuspiikki. Vaikeinta talousblogille näyttääkin olevan sen ensimmäinen elinvuosi.
3) Nainen ja sijoitusblogi on yhä yleisempi yhdistelmä. Vuonna 2018 aloittaneista uusista sijoitusblogeista yli 50% on naisten aloittamia blogeja. Uskon, että osasyy tässä on varmasti sillä, että esim. Merja Mähkän sekä Julia Thúrenin kirjoittamaat sijoitusblogit ovat saaneet erittäin hyvin huomiota niiden levityskanavien (Lily ja HS) takia.
4) Vuonna 2016 uusia blogeja perustettiin 26. Vuonna 2017 uusia blogeja perustettiin samainen määrä. Vuonna 2018 uusia blogeja syntyi 26. 26:kin on kuitenkin erittäin hyvin näin vahvojen kasvuvuosien jälkeen.
5) Viime vuonna (2018) Suomessa oli yhteensä 77 aktiivista sijoitusblogia. Tänään meillä onkin 98 kappaletta aktiivisia suomalaisia sijoitus – ja talousblogeja. Menneenäkin vuonna saimme siis numeroa kasvatettua lopettaneista blogeista huolimatta.
Yhteenveto
Kaikista muutoksista huolimatta edessä on varmasti jälleen uusi vuosi paljon laadukkaita talous- taloudellinen riippumattomuus – ja sijoitustekstejä. Viime vuonna kuvittelin alkuvuodesta, että blogien kasvutahti on hidastunut, mutta näin ei onneksi ole päässyt käymään.
Sosiaalisessa mediassa on ollut viime vuoden varrella kommenttia, että jopa suosituimmat sijoitusblogit ovat hiljentyneet pörssiheilunnan vuoksi, mutta toivon, että näin ei kuitenkaan tule käymään, mikäli ihka-aito pörssiromahdus tänä vuonna saapuu.
Sijoitustieto on edelleen kuumaa valuuttaa suomalaisille ja olen sitä mieltä, että suomalaisia hemmotellaan sillä määrällä blogeja, joita meillä tälläkin hetkellä on tarjolla sijoittamiseen liittyen.
Tervetuloa vielä kaikille uusille sijoitusbloggaajille ja toivottavasti bloginne on pitkäikäinen ja kirjoitusuranne antoisa!
Ja aivan kuin aikaisempinakin vuosina, mikäli blogiasi tai lukemaasi blogia ei jostain syystä tästä listasta löydy, laita kommenttia, niin lisään sen tähän kirjoitukseen. Varmasti jotain tänä vuonna aloittaineita blogeja listasta ainakin puuttuu.
Naisille varmaan tuo bloggaaminen on hieman ominaisempaa kuin miehille.
Tottahan tuo, hauska paradoksi kuitenkin, koska sijoittaminen sitten taas on miehille ominaisempaa. Nordnetkin uutisoi tosin, että naisten määrä ainakin heidän asiakkainaan kasvoi räjähdymäisesti viimeisen kahden vuoden aikana. Nyt kun naisia on saatu innostumaan sijoittamisesta, voisi miehet saada innostumaan bloggaamisesta, heh.
Itse aloitin kirjoittamaan blogia 2013 ja vielä porskutan eteenpäin:
https://fyysikonosingot.blogspot.com
Mitenköhän olin sinut onnistunut tiputtamaan listalta 😀 Muistaakseni blogisi oli aiempine vuosien listalla, hyvä kun huomautit!
Kiitos tästä
Ole hyvä!
Kiitos listauksesta. Näistä saa aina lisävinkkiä blogilukulistaan. Kiitos.
Hyvä, että lista on hyödyllinen!
Kiitos mainiosta listauksesta!
Onpa suomalaisia sijoitus- ja säästöblogeja suorastaan käsittämättömän paljon, en olisi osannut yhtään arvata. Näistä päätyi heti muutama uusi mielenkiintoinen tuttavuus omaan lukulistaan.
Itsekin yllätyin valtavasti blogie lukumäärästä kun listausta tein ensimmäisen kerran 2 vuotta sitten. Kaikkien blogien kaivaminen veikin aika paljon aikaa, mutta nyt listan päivittäminen ei onneksi ole niin aikaa vievää. Hienoa, että uusia tuttavuuksia listasta löytyi!
Mitä mieltä olet uutisesta, aika moni julistautuu tavoittelemaan taloudellista riippumattomuutta, mutta vain harva (edes) säännöllisesti sijoittaa. Hieman ristiriitaista, ellei epäsäännöllisessä sijoittamisessa kertasäästöt ole isoja.
https://yle.fi/uutiset/3-10678850
Artikkelissa todettiin, että niistä jotka sijoittavat, noin puolet tavoittelee riippumattomuutta, ei siis kaikista. Todennäköisesti siinä viitattiin säännöllisiin sijoittajiin, mikä toki jää hieman epäselväksi. Tällä tulkinnalla 5% nuorista pyrkii taloudelliseen riippumattomuuteen. Sekin on kyllä yllättävän paljon!
Tämä oli kieltämättä itsellenikin yllätys. Ehkä kyse on siitä, että kun puhuttiin vain 18-25-vuotiaista, niin kauhean monella ei ole edes varaa sijoittaa vielä tuossa iässä. Ja sitten taas, jos on varaa sijoittaa noin nuorena, on herännyt sijoitusmaailmaan oikeasti erittäin hyvään aikaan ja on tavallista ihmistä valveutuneempi niistä mahdollisuuksista, mitä noin nuorena sijoittamisen aloittaminen mahdollistaa.
Ja etenkin noin nuorena, tärkeintä on, että aloittaa! Ei pikkusummat sinällään ole este taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun kun miettii millaisilla summilla aloitin itse sijoittamisen vs. millaisia rahoja laitan nyt sijoituksiini kuukaudessa. Vauhti kiihtyy ajan kuluessa ja tärkeintä on vain saada lumipallo pyörimään mahdollisimman nuoressa iässä – olivat summat kuinka pieniä vain.
Ja tosiaan, jos 5% nuorista tavoittelee oikeasti taloudellista riippumattomuutta, olisihan se aivan mahtavaa. Moni varmasti jättää matkan kesken, mutta kuten aina sanon, pahinta mitä silloin voi tapahtua on, että vaurastuu ja saa taloudellisen turvan. Itsekin pyrin ennen kaikkea inspiroimaan ihmisiä aloittamaan sijoittamisen ja kun sen on aloittanut, voi sitten miettiä tarkemmin haluaako sijoittamiselta muutakin kuin vain taloudellisen turvan.
Minä aloitin blogin pitämisen viimevuonna
http://elakkeelleajoissa.blogspot.com/
Kiitos! Lisäilin listaan.
Hei mahtavaa, kiitos listasta! Ja kiitos aktiivisesta oman superkiinnostavan blogin päivittämisestä! En ole kommentoinut blogien päivitysten seuraamisen yhteydessä mihinkään mitään lähes kymmeneen vuoteen – sen jälkeen kun kiinnostus muotiblogien ja vastaavien uusia julkaisuja kohtaan sattui lopahtamaan… Tuntuu oudolta kirjoittaa tätäkin kommenttia! Oman elämäni ensimmäiset osakkeet tulin hankkineeksi viime syksynä, ja on tullut pohdittua bloginkin perustamista uuden ”harrastukseni” ympärille – kenties toteutankin toimen keväämmällä kun on tullut palautettua gradu.
Kiitos paljon, tuota parempaa palautetta ei bloggaja voi saada! Tiedän tunteesi, koska itsekin yleensä vain lurkailen blogeissa kommentoimatta 😀 Hienoa kuulla, että olet aloittanut sijoittamisen jo opintojen aikana – aika kun on sijoittajan paras ystävä.
Blogin kirjoittaminen kyllä ehdottomasti kannattaa, jos sellainen kiinnostaa. Itse olen huomannut blogin kirjoittamisen myötä, että kirjoittaminen pitää kiinnostusta yllä sijoittamiseen ja auttaa pysymään kiinni sijoitusstrategiassa sen sijaan, että sijoittelee miten sattuu (ja aina kun olen sijoittanut ohi sijoittusstrategian, se on päättynyt huonosti).
Minä myös aloitin 2018.
Lisätään listaan!
Pakko myöntää, että käytin viime listaasi oman lukulistani kartoittamiseen 🙂 Kiitos, että jaksat listata näitä aktiivisia sijoitusblogeja!
Hyvä homma, että listasta on käytännön hyötyä! Nyt tän päivittäminen onkin mukavan helppoa kun lista on täysi.
Kiitos tästä listasta! Löytyi uusia blogeja seurantaan 🙂 Itse aloitimme oman blogimme 2018:
https://budjetistit.com
Lisäilty!
Kiitos hyvästä listauksesta, näistä löytyy monta uutta seurattavaa.
Hyvä, että listauksesta on hyötyä!
Mielenkiintoinen lista. Odotan mielenkiinnolla ilmestynkö koskaan tuohon listaan. Tosin blogini on ensin löydyttävä 🙁
Blogisi ilmestyy listaan heti kun laitat linkin blogiisi vaikka kommentiksi tähän kirjoitukseen!
Lisäisin tähän blogin ”Varaton sijoittaja”, jota olen säännöllisesti lueskellut. Ei ainakaan osunut silmään nopeahkolla vilkaisulla 🙂
Tavallaan tuo 1 vuoden aikana lopettaminen on todella ymmärrettävää. Itsekin halusin pitää kursissa sijoittamisesta puhumisen ja keskittyä vuosi sitten ihan siihen miten korkea säästöaste on puhtaasti varrallisuuden kasvun ykkös ajuri. Kirjoittelin tekstejä miltei 6kk mutta huomasin aiheen olevan itseään toistava ja ehkä itsekin huomasin, että rehellisesti, minä osin vain satun aidosti olemaan tyyppi, joka on perhekeskeinen ja pirun immaterialisti.
En kuitenkaan halunnut mitään moraalista-jeesustelu juttua kirjoittaa, joten oli aika jättää homma sikseen ja kirjoittaa siitä, mitä ymmärrän uudella alustalla, i.e. fundamenttisijoittaminen ja kontraaminen.
Mutta se on niin uraanikeskeistä tällä hetkellä että sitä ei tähän listaan kannata laittaa ;P
Jos olet lukenut muita blogeja, olet varmasti ainoa, joka ei ole erittäin uraanikeskeisellä strategialla menossa 😉 Tästäkin listasta löytyy bloggaajia, joilla on aika uraanikeskeisiä sijoitusstrategioita.
Mutta ihan totta, että aina ei aiheesta vain tule kirjoitettavaa. Sen takia itse sijoittelen vaihtelevasti säästämisestä, sijoittamisesta, elämäntavoista, firestä, perusasioita aloittelijoille, ajankohtaisista asioista jne. niin pysyy vaihtelu yllä ja mieli virkeänä.
https://etfmiljonaariksi.blogspot.com
Tuota ei listassa ole. Ideana jatkuva mutta passiivinen sijoittaminen ja bloggaaminen
Kiitos! Tervetuloa mukaan! Blogi ei kuitenkaan täytä aktiivisen blogin numeroita, joita kirjoituksen alussa selitin, koska siinä julkaisutahti on niin harva.
Olen muuttanut etfmiljonaariksi päivittämisen kuukausittaiseksi. Tarkoitus on edelleen olla aidosti passiivinen sijoittaja ja näyttää että sillä tavalla pärjää ihan yhtä hyvin kuin aktiivisetkin sijoittajat. Syyskuussa tein kuitenkin paljon ja käytin kokonaisen työpäivän miettimällä tulevaisuuden strategian. Päätin laajentaa hajautustani edelleen. Tästä lisää syyskuun blogissa.
Hieno lähestymistapa, automaatiofanina tykkään kaikesta tuollaisesta. Pidän blogiasi silmällä ensi vuoden päivitystä varten.