Kaikki suomalaiset sijoituspodcastit ja vaikuttajat- 2024

Olen pitkään listannut kaikkia suomalaisia aktiivisia sijoitusblogeja. Tänään kuitenkin ensimmäistä kertaa koskaan syvennyn sijoittamisen ja henkilökohtaisen talouden maailmaan ja pyrin listaamaan kaikki sijoitus/talousvaikuttajat, jotka internetistä löytyy erilaisilta alustoilta.

Pidän jatkossakin blogit omassa tekstissään, mutta nyt kun on selvää, että suurin osa sijoituskeskusteluista tapahtuu blogosfäärin ulkopuolella, toivon, että tästä listauksesta on hyötyä kaikille ja voit löytää uusia lemppareita.

Listasta löytyy kaikki erikokoiset vaikuttajat, jotka tekevät suuren osan sisällöstään sijoittamisesta tai henkilökohtaisesta taloudesta. Ja jälleen mukana on vain aktiiviset toimijat. Tarkoituksena on listata ihmisiä ja tahoja, jotka ennen kaikkea jakavat tietoa, ei pelkästään omia sijoituksiaan.

Jos vaikuttajat käsittelevät politiikkaa enemmän kuin talousjuttuja, olen ne karsinut listalta. Samalla, jos aihe on enemmän lifestyleen tai muihin aiheisiin menevä, ja talous on vain pienessä sivuosassa, ei vaikuttajaa listalta löydy. Esimerkiksi Rahapodi ei olisi ennen vanhaan listalle mahtunut, mutta nykyään sisältö on taas enemmän talouspainoitteista, joten se listalta löytyy.

Podcasteihin olen myös tehnyt sellaisen rajauksen, että listalta löytyy vain ilmaiset kaikille saatavat podcastit. Ja mikäli influensseri löytyy monesta somesta, olen laittanut vain hänen pääsomensa eli yksi per kohta. Ja samalla tavalla sijoitusblogit -listalla olevia ihmisiä et listasta löydä eli tässä listauksessa löydät heidät, joille some tai podcast on pääkanava.

On kuitenkin paljon läpikäytävää, joten mennään suoraan asiaan ja aloitetaan podcasteista!

Sijoituspodcastit

Tässä alla siis kaikki suomalaiset sijoituspodcastit. Laitan aina linkin joko Podcastin Youtube- tai Spotify-kanavalle kanavasta riippuen.

Sijoituskästi
Rahapodi
Pörssipäivä
Inderespodi
Ostan asuntoja
Taloudellinen Mielenrauha
Mimmit sijoittaa asuntoihin
Vaurautta ja hyvinvointia
Syö, nuku, säästä
Karon Grilli
Sijoittaja.fi
Trader’s Club
Rahamania
Neuvottelija
Raharesepti
Asuntosalkku kasvussa
Asuntoasiaa
Raha media

Sijoitus-instagramit

Olen aina ollut huono hakemaan ihmisiä Instagramista, joten toivon ja uskon, että lista saattoi jäädä vähän vajavaiseksi, mutta koetan listaan lisätä porukkaa sitä mukaan, kun saan kommentteja ja löydän uusia ihmisiä!

Merja Mähkä
Sijoitakuintavis
Kolmiokuudelle
Naisetpuhuurahasta
Varapuu
Jenna Mattila
Vauras Nainen
Vaurastaelämää
Henri Hujala
Varallisuusprojekti
Naiset Osingoilla
Kaisa Kivipelto
Sanna Latvala
Raha-asiat

SijoitusTwitter / X

Sijoitustwitter on todennäköisesti kaikista aktiivisin paikka suomalaiselle keskustelulle Inderesin foorumia lukuunottamatta, joten lista on pisin, mutta ei varmasti kaiken kattava. Twitterissä myös ehkä karsin ihmisiä rankinten, jos suuri osa twiittailusta on jotain muuta kuin sijoittamista.

Heikki Keskiväli
Antti Järvenpää
Juha Kinnunen
Riku Virtanen
Aili
Roope
Tomi Lahti
Markku Kurtti
Peter Nyberg
Mika Heikkilä
Pohjolan Eka
Kimmo Matikainen
Marianne Palmu
Victor Snellman
Juha Varis
Verneri Pulkkinen
Vesa Puttonen
Pasi Havia
Henri Elo
Sijoittaja-alokas
Iikka Numminen
Arhi Kivilahti
Lasse Corin
Reijo Heiskanen
Salkku-Mauri
Mikko Mäkinen
Jussi Ahokas
Jussi Hyöty
Co Bra
Pekka
Jarmo Friman
Thomas Brand

Sijoitustubettajat

Sijoitustubettaminen on Suomessa ylivoimaisesti pienin niche kaikista vaikuttajakanavista. Viime aikoina muutama tubettaja on kuitenkin listalle noussut.

Mihin sitä säästäis
Jussi Halme
InderesTV
OPxSijoittaminen
Sivutuloja ja sijoituksia

Yhteenveto sijoitusmedian kehittymisestä Suomessa

Taloudessa ja sijoittamisessa on sama trendi kuin globaalisti someissa. Naiset ovat Instassa, miehet ovat Twitterissä. Hassua on myös se, että useasti miehillä on lähinnä miesseuraajia ja naisilla lähinnä naisseuraajia. Kun miettii oman blogini demografiaa, joka on aika lähellä 50/50, yllätyn aina uudelleen siitä, kuinka sukupuolittunutta sosiaalisen median jaot yleensä ovat.

Ja kyllä, Tiktok oli tiputettu tästä tekstistä ihan tarkoituksella pois.

Sijoitusblogeja on kuitenkin edelleen enemmän kuin sijoitusvaikuttajia kaikilla muilla alustoilla yhteensä, vaikka blogienkin määrä on laskenut. Uskon, että tämä kuitenkin kääntyy tulevina vuosina ylösalaisin. Olen itsekin jo vuoden ainakin harkinnut välillä podcastin, välillä Youtube-kanavan perustamista, mutta vielä ainakin tämä suutari on pysynyt lestissään ja siinä, mitä osaa parhaiten.

Tiedän myös, että en saanut kaikkia tähän kerättyä, vaikka mahdollisimman kattavan yritin listasta luoda, joten mikäli joku lempparisi tai sinä itse puutut, laita kommenttia alla niin lisäilen listaan vähitellen tätä kattavammaksi!
————————————–

Voit tilata huippuarvostelut saaneet bestseller-sijoituskirjani ”Viisas sijoittaja – tunne itsesi ja osakemarkkinat” nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa edullisesti Adlibriksestä täältä tai Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi 

Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä kaikista muistakin suomalaisista äänikirjapalveluista.

Jos taas olet uusi blogissa, Aloita täältä ja syvenny syvemmälle sijoittamisen ja henkilökohtaisen talouden maailmaan. Olen kirjoittanut blogiin 8 vuoden aikana yli 800 kirjoitusta henkilökohtaisen talouteen ja sijoittamiseen liittyen, joten löydät varmasti etsimäsi!

Muista myös seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista! 

Omavaraisuushaaste Threads
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter

Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

8 kommenttia artikkeliin ”Kaikki suomalaiset sijoituspodcastit ja vaikuttajat- 2024”

  1. Tästä listasta en bongannut Natalia Salmelan nimeä, tosin en tiedä kuinka vahvasti enää liittyy sijoittamiseen mutta vaurastumisen keinoihin. Valinnut asuntosijoittamisen nykyiseksi vaurastumise tavakseen (aiemmin ehkä oli pörssi?🤔) Ja piti myös Mamma betalar -podcastia sekä kirjoittanut myös lapsille rahakirjan.

    Vastaa
    • Joo Natalia, Jasmin ja Juliahan ovat erittäin paljon aiemmin puhuneet rahasta eri muodoissa, mutta kun nyt katsoin heidän viime aikaisia fiidejä, niin sijoittamisesta ja taloudesta on erittäin vähän puhetta ja kaikki ovat siirtyneet enemmän perinteiseen lifestyle-vaikuttamiseen oman yleisön kasvaessa isoiksi toisin. Siksi tosiaan en listalle heitä laittanut. Pyrin nostamaan listalle puhtaasti talousaiheisia vaikuttajia, mutta balanssi tosiaan tarkka.

      Vastaa
  2. Ymmärrän, että tässä on ollut tavoitteena ennemminkin kattavuus kuin hyödyllisyys. Kuitenkin jonkinlainen lähdekritiikki olisi hyödyllistä. Tällä hetkellä listatuksi on päätynyt tahoja, joille some on enemmän huijaus- kuin tiedonjakokanava, ja joille satelee nyt linkityksiä.

    Vastaa
    • Joo itse asiassa mietin tätä pitkään laitanko kaikki, vai sensuroinko joitain, joilla sisältö on juuri tuollaista, mitä kuvailit. Totesin kuitenkin, että haluan luottaa ihmisten omaan sisälukutaitoon tässä, osaa noista itse seuraan ihan vain ymmärtääkseni noita ilmiöitä kyseisten tilien takana. Mutta voisin kyllä ainakin pari noista poistaa, nyt kun asiaa tarkemmin pohtii, koska vahinkoja voi aina sattua.

      Vastaa
  3. Mä ehdotan omaa rahainstaani @rahaasiat. Oon kyllä työstämässä blogiakin ennen pitkää, koska instan merkkimäärä ei riitä. Mulla kyllä rahasisällön pääpaino on velkaantumisen ja elämänhallinnan teemoissa, ja mielenterveyden vaikutus talouden hallintaan on isossa osassa. Jätän sun harkintaan onko liikaa haaroja, mut tuonpa tässä itteeni tyrkylle kumminkin 😂

    Vastaa

Jätä kommentti