Sijoitussuunnitelmani pörssiromahdusta varten

Markkinoilla on ollut viime aikoina erityisen paljon volatiliteettia ja mieleeni tuli vanha viisaus, jonka mukaan sijoittajan kannattaa aina valmistautua pörssiromahdusta varten suunnitelmalla. Seuraava pörssiromahdus voi alkaa milloin vain. Mikäli sijoittajalla ei ole valmiiksi ylöskirjoitettua suunnitelmaa pörssiromahdusta varten, aiheuttaa romahdus äkkinäisiä liikkeitä sijoittajassa, jotka myöhemmin osoittautuvat erittäin huonoksi ajatukseksi. Olen aiemmin kirjoittanutkin siitä, että pörssiromahdus on tulossa ja miksi sillä ei pitäisi olla mitään väliä sinulle.

Ihmisen psykologia toimii kaiken logiikan vastaisesti sijoittamisessa. Kun sijoitukset alkavat tuottaa tappioita, tekee mieli myydä kaikki. Kun pörssikurssit nousevat, ihmiset usein rohkaistuvat ostamaan. Tämähän on yksinkertaistetusti sama kuin kävisit kaupassa silloin kun kauppa mainostaisi, että tänään saat tavaroita korotetulla hinnalla. Sen sijaan et menisi koskaan kauppaan kun siellä on alennusmyynti käynnissä.

Tämä näkyy myös nykypäivänä kun sijoitusharrastus on suositumpaa kuin koskaan (joka on kieltämättä samalla myös erittäin kiitettävä muutos), koska kurssit ovat nousseet ennätyskauan etenkin Yhdysvaltain markkinoilla. Ihmiset ryntäävät markkinoille kun suurimmat kurssinousut ovat jo nähty. Pörssiromahduksen merkit ovatkin tavallaan jo ilmassa.

Tiedän, että olen ihminen hyvässä ja pahassa, jolloin käyttäytyisin kaikesta tiedostani ja kokemuksesta huolimatta juuri edelläkuivailemallani epärationaalisella tavalla kun pörssiromahdus tulee. En uskaltaisi ostaa osakkeita kun pörssi vuotaa verta ja otsikot huutavat maailmanloppua. Jos minulla ei olisi suunnitelmaa.

Suunnitelma pörssiromahdusta varten onkin tehtävä ennen jo ennen kuin se alkaa, koska nyt pystyn ajattelemaan vielä järjellä ja faktoihin perustuen. Kun sijoituksistani sulaa tuhansia euroja päivässä, aivoni todennäköisesti lopettavat toimimisen ja tunteet ottavat vallan, mikäli minulla ei ole ohjenuoraa, jota seurata.

Tuleva pörssiromahdus tuleekin testaamaan jälleen jokaisen aloittelevan ja kokeneemmankin sijoittajan hermoja. Mutta kuten Warren Buffetin ikuinen viisaus kuuluu:Be Fearful When Others Are Greedy and Greedy When Others Are Fearful

Ajattelin toteuttaa tätä Warren Buffetin viisautta, kun kurssit aikanaan romahtavat. Miten? Tässä suunnitelmani pörssiromahdusta varten.

Suunnitelma pörssiromahdusta varten

pörssiromahdusta
Pörssiromahdusta ei voi välttää – voit vain valmistautua sitä varten

Suunnitelmani nojaa vahvasti siihen, millaisia menneisyyden pörssiromahdukset ovat olleet. Romahduksessa tulen käyttämään referenssi-indeksinä Dow Jones Industrial Averagea koska se sisältää lähtökohtaisesti sopivan määrän syklisiä yrityksiä ja onkin mielestäni erittäin hyvä indikaattori siitä, missä sijoitusmarkkinat menevät.

Seuraavassa siis suunnitelmani pörssiromahdusta varten kokonaisuudessaan. Jatkan siis nykyisen strategiani mukaisia kuukausittaisia ostoksia tavalliseen tapaan (kerran kuukaudessa), kunnes nämä välistopit tulevat vastaan.

1. Älä myy yhtäkään omistustasi / myy kaikki
– Muistutus siitä, että kun pörssiromahdus alkaa, ei ole aika myydä vaan ostaa lisää.
– Jos kuitenkin lipeän ennen 2. vaihetta myymään yhtään osakkeistani, laitan kaiken lihoiksi. Kaikki tai ei mitään.

2. Dow Jones-16% ATH-lukemista:
– Ensimmäiset lisäostot tavallisen sijoitusstrategiani ulkopuolelta käteisvaroilla, joita olen kerännyt
– Hae sijoituslainaa max. 1-2% korolla (tavoite 40 000 – 60 000e)
– Älä myy omistuksiasi

3. Dow Jones -26% ATH-lukemista:
– Toiset lisäostot
– Käytä 30% sijoituslainasta
– Älä myy omistuksiasi

4. Dow Jones -36% ATH-lukemista:
– Kolmannet lisäostot
– Käytä seuraava kolmannes sijoituslainasta
– Älä myy omistuksiasi

5. Dow Jones -46% ATH-lukemista:
– Lisäostoja niin paljon kuin rahalla saa
– Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että pörssiromahdus ei aina edes yllä tähän asti. Jotta indeksit laskevat lähes 50%, tarvitaan finanssikriisin kaltainen maailmanlopun lupaus – ehkä jopa enemmän.
– Toinen tärkeä pointti tässä on se, että usko mahdolliseen pörssien palautumiseen on vaikea pitää, kun kaikki sijoitukset ovat pakkasella ja salkun arvosta on sulanut 50% tai enemmän.
– Muistutus itselleni: pörssi nousee aina takaisin jaloilleen!
– Älä myy omistuksiasi

Kirjoitan tämän yhtä paljon lukijoita kuin itseäni varten. Jos en kirjoita suunnitelmaani ylös, on sitä mahdoton toteuttaa ja saatan sortua samanlaiseen irrationaaliseen ja tunnepohjaiseen reagointiin kuin suurin osa sijoittajista pörssiromahduksen aikana.

Sijoitusten hajauttaminen

Toinen tärkeä osa romahdusta varten suunniteltavaa strategiaa on se, että mitä itseasiassa salkkuun ostetaan kun pörssiromahdus vihdoin tulee. Jos lähtee heittämään rahaa epämääräisesti yrityksiin, jotka tuntuvat hyviltä, on tulos harvemmin hyvä (paitsi jos käy tuuri).

Sen sijaan pyrin etsimään yrityksiä, jotka ovat todistaneet kerta toisensa jälkeen, että heidän liiketoimintansa ja brändinsä kestää aikaa ja suhdanteiden ylä -ja alamäet. Ja samalla yritysten täytyy sopia strategiaani, jossa sijoitan yrityksiin, jotka maksavat osinkoa. Yritysten täytyy myös olla vaihtelevilla liiketoiminta-aloilla. Historia ei ole aina tae tulevasta, mutta se on paras asia, mitä minulla on käytössä ja usein yritykset, jotka ovat kestäneet romahdukset menneisyydessä, kestävät ne myös tulevaisuudessa.

Suorat osakesijoitukset (50%)

Enää 50% sijoituksistani tulee menemään yksittäisiin osakkeisiin. Tällä hetkellähän osakepainoni on tasan 100%. Syy tähän muutokseen on yksinkertaisesti se, että opin viime kriisissä sen, että en pysty indeksiä voittamaan kun markkinat nousevat. Pelkkään indeksiin sijoittaminen on kuitenkin niin tappavan tylsää, että tarvitsen edes vähän omaa valinnanvaraa ja suoralla osakkeidenvalinnalla pystyy hyvin valittuaan päästä satumaisiin osinkotuottoihin nopeastikin.

Olen nyt jo rajannut varmiiksi yrityksiä, joita tarkkailen erityisellä tarkkuudella pörssiromahduksen tultua. Lista näyttää tällä hetkellä tältä – ajan kuluessa lista vielä tarkentuu kun lisään potentiaalisia yrityksiä ja poistan jotain rönsyjä.

Suomi

Tieto
Sampo
Nokian Renkaat
Stora Enso
Neste
Nordea
Metso
Wärtsilä
Kesko
Kone
Elisa
Orion
YIT

Pohjois-Amerikka

Citigroup
Bank of America
Toronto-Dominion Bank
Bank of Hawaii
Progressive

Restaurant Brands International
McDonald’s
Pepsico

Activision-Blizzard
Microsoft
Intel

AT&T
Walt Disney Company
Walmart
3M
Caterpillar
Avis Budget Group

Muut

Gjensidige Forsikring

Suomalaiset laatuyritykset ovat avainasemassa ylituoton saamisessa pörssiromahduksen aikana, koska vaikka Suomi on meille kotimarkkinana tuttu ja turvallinen, on Suomi oikeasti isoille institutionaalisille sijoittajille kaukainen periferia. Tämä näkyy usein siten, että ne yritykset, jotka me suomalaiset saatamme mieltää laatuyhtiöiksi, ovat eksoottisia riskisiä sijoituksia isoille ulkomaalaisille sijoittajille – jolloin ne karsitaan ensiksi pois.

Tämä pystyttiin nähdä viime kriisissä kun esim. Metson, Orionin, Nordean ja Nesteen osakkeet kaikki käyttäytyivät aivan kuin yritykset olivat menossa konkurssiin – vaikka niiden tulos ei käynyt tappiolla kuin parissa neljänneksessä – Orionilla ei kertaakaan.

Pyrin pitämään yrityslistan suhteellisen pienenä, ja pyrinkin tunnistamaan laatuyrityksiä, joilla on potentiaalia ylilyöntiin kurssireaktiossa. Usein nämä yritykset ovat laadukkaita, mutta myös hieman syklisiä. Ajan kanssa listaan tulee uusia yrityksiä kun tunnistan lisää laadukkaita yrityksiä eri toimialoilta, joilla on potentiaalia ylireagoida pörssilaskun tullessa.

Indeksirahastosijoitukset (45%)

45% sijoitettavasta rahasta pörssiromahduksen tullessa on menossa vähäkuluisiin indeksirahastoihin.

Tällä hetkellä minulla ei ole yhtään rahastoja, mutta pörssiromahduksen myötä lisään niiden osuutta sijoituksissani 45%:iin ihan vain sen takia, etten tule missaamaan kurssinousua. Uskon oppineeni sijoittamisesta viimeisen 10 vuoden aikana sen verran, että onnistun myös valitsemaan hyviä yksittäisiä osakkeita ja indeksiin sijoittaminen onkin vain riskien hajauttamista.

Indeksirahastojen painotus on suhteellisen kysymysmerkki vielä, mutta painoni tulee olemaan suuresti Pohjois-Amerikassa, sillä kriisistä riippumatta Yhdysvaltain yritykset ovat kuitenkin todistetusti ne maailman vahvimmat.

Laitan myös luonnollisesti rahaa myös Nordnetin superrahastoon romahduksen tullessa, koska 0% kuluja ei voi (eikä kannata) vastustaa. Tanskaan en sijoita, koska Tanskan osinkojen verokohtelu on erilaista myös rahastojen osinkojen kohdalta. Päivittelen tarkat painoni rahastoihin tähän kirjoitukseen, kunhan olen löytänyt absoluuttisesti parhaat ja kustannustehokkaimmat rahastot. Tällä hetkellä rahastoista tähtäimessäni ovat ainakin.

Nordnet Superrahasto Suomi
Nordnet Superrahasto Ruotsi
Nordnet Superrahasto Norja
Pohjois-Amerikka indeksirahasto (mistä ikinä saankaan halvimman, tällä hetkellä käsittääkseni Handelsbanken. Pohjois-Amerikka tulee olemaan ainakin 50% rahastopainotuksestani.)
Aasia & Kehittyvät markkinat (näissä suhteellisen pieni paino)

Spekulointisijoitukset (5%)

5% sijoituksistani pörssiromahduksen myötä on menossa spekulointisalkkuun, jonka avasin vähän aikaa sitten Nordnettiin. Tämän 5% sijoituksista on tarkoitus pelata romahduksen nurkilla upporikasta ja rutiköyhää sen aikaisten M-Realin, Tecnotreen, Elektrobitin ja Talvivaaran kaltaisten yritysten ympärillä. Olen valmis menettämään tämän 5% omaisuudestani täysin tai tekemään miljoonia sillä. Aika näyttää. Tämä 5% onkin minun versio lotosta.

Yhteenveto

Kuten suunnitelmasta näkyy, suurin osa firmoista, joita seuraan on valtavia omassa maassaan/liiketoiminnassaan. Yhtiöt ovat myös toimineet jo kymmeniä vuosia (osa jo yli sata) ja niiden liiketoiminta on selvinnyt moneen otteeseen markkinoiden ja suhdanteiden alamäet aina kuitenkin nousten entistä vahvemmin ylös. Minulla ei ole kristallipalloa, joten luotan siihen, että yritykset, jotka ovat todistaneet kerrasta toiseen niiden liiketoimintamallin kestävän pahatkin alamäet, kestävät ne myös tällä kertaa.

Olen myös suhteellisen valmis tyytymään pelkkään indeksin tuottoon romahduksen tullessa myös yksittäisten osakkeiden suhteen. Miksikö? Ihan vain sen takia, että tasaisesti ajoitettuna romahduksen aikana sijoitetut rahat indeksiin pystyvät helposti tuottamaan sen 50-100% muutamassakin vuodessa. Tärkeintä on vain sijoittaa säännöllisesti ja luottaen siihen, että käänne tulee – kuten se on aina tullut – ja tulee aina tulemaan. Ja ennen kaikkea jatkamaan sijoituksia säännöllisesti myös käänteen tapahduttua.

Onko sinulla jo strategia pörssiromahdusta varten? Jos ei, olisiko aika jo tehdä sellainen?

25 kommenttia artikkeliin ”Sijoitussuunnitelmani pörssiromahdusta varten”

  1. Hyvä suunnitelma!

    Paljonko arvioit, että velkavipusi olisi tuossa kohtaa, kun haet sijoituslainaa 40-60k? Pystyisitkö nukkumaan yösi hyvin tuolla lainamäärällä, kun pääoma sulaa alta tuhansia euroja päivässä?

    Ainoa heikko puoli suunnitelmassa on mielestäni tuo jos-lause 1. välistepissä; käytännössä annat itsellesi luvan hätäilyyn, ja koska ajoittaminen tunnetusti on vaikeaa, voit päätyä myymään kaiken vain pienen 10% korjausliikkeen vuoksi, jonka jälkeen nousu saattaa hyvin jatkua edelleen, eikä 2. steppiä tule esim. moneen vuoteen. Tällöin voit joutua ostamaan jopa kalliimmalla takaisin tai menettää vuosien osinkotuotot. Toki jos ajoitus onnistuu, voit saada huikeat tuotot, mutta mielestäni tuo jos-lause tekee suunnitelmasta vähän epämääräisen.
    Millä perusteella teet päätöksen siitä, kumpaan suuntaan menet ennen 2. vaihetta? Tämä on aika kriittinen päätöspiste, jota et avaa suunnitelmassasi lainkaan.

    Vastaa
    • Tämä riippuu oikeastaan täysin siitä, milloin romahdus oikeasit tulee. Jos se tulee ensi vuonna, velkavipuni olisi n. 70% (mukaanlukien asuntolaina). Jos romahdus tulee 4-5 vuoden päästä, olisi vipuni enää vain jotain 40%.

      Mutta onneksi sijoitusurani alussa finanssikriisin jälkeen laitoin isoja panostuksia Citigroupiin ks. https://omavaraisuushaaste.com//pelko-ottaa-vallan-case-citigroup/ , jolloin en omistuksia myynyt, koska tiesin markkinoiden olevan väärässä, mutta en uskaltanut panostusta lisätäkään. Uskon, että nyt jo yhden romahduksen kokeneena, uskallan panostusta lisätä, koska etenkin kriisien aikana montaa yritystä aliarvioidaan aivan selkeästi.

      Olen itseasiassa samaa mieltä tuosta step1:n heikkoudesta. Jätin sen kuitenkin suunnitelmaan sen takia, että jos minulla ei ole selvää linjaa omistusten myynnissä, voin myymällä omistuksiani häiritä strategiaani aivan samalla tavalla kuin jos ostelen osakkeita ilman strategiaa. Olet ihan oikeassa, että tässä voi menettää mahdollisen kurssinousun jos romahdusta ei tulekaan, vaan vain hetken aikainen korjausliike, mutta olen valmis ottamaan sen riskin, jos hermoni eivät kestä. Toivottavasti hermoni kuitenkin kestävät, enkä myyntiliikkeitä tule laisinkaan tekemään, joten 1. kohtaa ei tarvi koskaan toteuttaa 😀

      Vastaa
  2. Hyvä idea pistää konkreettisia suunnitelmia ylös mihin voi sitten palata. Toimii varmasti suurimmalle osalle hyvin. Itse pelkään eniten, että en tajua myydä kun pitäisi. Todennäköisesti katsoisin, kun salkkuni sulaisi nolliin ja ajattelisin, että se nousee tai ei. Paniikkihan siinä varmasti olisi, mutta reagoisin eri tavalla, kuin suurin osa. Tässä ollut jo pari esimerkkiä: virtuaalivaluutat (useampaan kertaan) ja Rovio. Katselen vain vierestä enkä myy, kun nään vielä toivoa tulevaisuudessa. Molemmissa esimerkeissä olisi hyviäkin syitä myydä, vielä kun jotain saisi.

    Tulipahan mieleen, että miten ajattelit tajuta milloin kuuluu myydä kaikki? Aloitit jo nimittäin varautumisen myymällä mielestäsi heikkoja osakkeita pois. Siinä on esimerkki siitä miten aivot huijaavat. Luulet tekeväsi päätöksiä joidenkin asioiden perusteella, mutta oikeasti reagoit eksternaalisiin asioihin. En tiedä olisitko tehnyt ne myynnit joka tapauksessa, mutta käytän tapausta esimerkkinä, mihin pystyt ehkä eläytymään jos mietit asiaa rationaalisesti. Jatkossa teet ehkä vastaavia päätöksiä ja vakuutat itsellesi, että kyseessä on yhtiöistä johtuva myynti. Ei markkinatilanteesta, vaikka se todellisuudessa olisikin pelkästään markkinatilanteesta johtuvaa, mutta siten et pakota itseäsi myymään kaikkea.

    Vastaa
    • Jep, itselläni ehkä ideana on se, että en tulisi myymään mitään missään vaiheessa, koska valitsemani yritykset olisivat sen verran laadukkaitta, että niitä ei tarvitsisi myydä. Oikea ajallinen hajauttaminen on kuitenkin aina haastavaa. Siksi, jos en ole myynyt vielä ennen 16%:n sulamista mitään, en myyntiin tule koskemaan. 16% sulamisen jälkeen myyminen kryptoissakin olisi jättänyt vielä huomattavasti varmasti ihmisiä voitolle.

      Vaikka myin osakkeita salkustani pois, jotta käteiskassani kasvoi, toinen ehkä suurempi syy oli se, että yritykset vain olivat yksinkertaisesti huonoja. Järkevintä olisi ollut, että en olisi koskaan yrityksiä ostanut tai olisin myynyt ne jo paljon aiemmin. Päätös oli ehkä juuri tuon krypto- ja Rovio esimerkkisi mukaan liian myöhäinen, koska päätös myynneistä olisi pitänyt tehdä jo silloin kun vaihdoin sijoittusstrategiaani.

      Mutta koska en ollut siivonnut salkkuani samalla kun vaihdoin sijoitussuunnitelmani nykyiseen, oli salkussa järjettömiä rippeita. Tuosta on hyvä kyllä tehdä mental note itselleen, että jos vaihdan sijoitussuunnitelmaani jatkossa, täytyy salkun senhetkisiä omistuksia arvioida siinä kohtaan aina kriittisesti.

      Vastaa
  3. Kyllä tuo sijoituslaina kanattaa mielestäni hakea jo valmiiksi. Itse ainakin olen hakenut alinan jo ennakkoon. Laina on 15 % kokonais varallisuudesta. Ainakin Nordnetissä lainan saamiseen mene useampi viikko kun paperit lähetetään Ruotsiin allekirjoitettavaksi. Lisäksi monella voi olla sama suunnitelma kun romahdus tulee joten käsittely ajat voivat pidentyä.

    Vastaa
    • Varmaan pitäisi alkaa miettiä tuota. Itselläni kun ei ole Nordnetissä suurinta osaa sijoitusvarallisuudestani, koitan saada samantasoista sijoituslainaa Danskelta. Ja jos Danske ei anna, niin sitten pitää vain äänestää jaloillaan ja siirtää omistukset Nordnettiin ja asuntolainat muualle.

      Romahduksessa onneksi en usko, että lainahakemukset ainakaan lisääntyvät, monella saattaa olla se ajatuksena, mutta en millään usko, että ihmisten riskinottohalu vahvistuu kun makrotalous menee taas kuralle.

      Vastaa
  4. Tämä on just se syy miksi minusta ei tule osakesijoittajaa. Tunneherkkien, pelkureiden ja peliaddiktien on parempi pysytellä tämän ruletin ulkopuolella. Eikö varallisuuden pitäisi olla ennemmän ilo kuin taakka. Mutta taakkahan siitä tulee, jos pitää päiivittäin ajatella ajoituksia, romahduksia, voittoja ja tappioita. Säästää toki haluan, sen minkä pystyn ja mahdollisimman pienellä riskillä, mutta pelaaminen on mennyttä elämää. 🙂

    Vastaa
    • On mielestäni hyvä tuntea omat rajansa, koska tosian joillekin riskin ottaminen ei todellakaan sovi, ja yöunensa voi kunnolla menettää. Hienoa siis tunnusta, ettei sijoittaminen sovi itselle!

      Itselläni oli sijoitusurani alussa osakkeet pahimillaan 30-40% miinuksella joten tiedä onneksi tämän kestäväni, vaikka ei se tietenkään hyvältä tunnu. Tiedän, että hyvällä suunnitelmalla ratsastan niin ylä- ja alamäet liikaa asiasta stressaamatta.

      Tosin jos osake tai edes rahastosijoittaminen ei ole oma juttu, kannattaa keksiä edes jokin tapa, miten rahan saa tekemään töitä puolestaan. Pankkitilillä makuuttaminen on ehkä riskitöntä, mutta samalla suuri osa rahan potentiaalista jää käyttämättä.

      Vastaa
  5. Ennen kuin käyttää velkarahaa laskeviin hintoihin ostamiseen, kannattaa muistaa, että erityisesri osakkeiden vakuusarvo-%:t laskevat yleensä hintojen mukana. Jos sait 100 hinnalla 70% lainaa (70), saatatkin saada 50 hinnalla vain 40% tai vähemmmän (20).

    Vastaa
    • Hyvä huomio! Tuo on huomioitu juuri tuossa euromäärän haarukassa (tavoite 40 000 – 60 000e) ja jos romahdus sattuisi alkamaan tänään, olisi hakemani summa varmaan lähempänä tuota 40 000 euroa. Mutta jos romahdus vaikka sattuisi kahden vuoden päästä, olisin laittanut osakkeisiin omaa rahaa ainakin sen 40 000 euroa lisää verrattuna tähän päivään, joten olisi varmaan realistisempaa päästä tuohon 60 000 euron.

      Toki tuo 40 000-60 000 euroakin on vain tavoite ja vakuusarvo% loppujen lopuksi sen määrittää, paljon lainaa pystyn edes saamaan. Pyrin kuitenkin siihen, että en tule ottamaan maksimimäärää lainaa, mitä pystyn saamaan, vaan jätän vähän turvapuskuria.

      Vastaa
  6. Hyvä suunnitelma, mielenkiinnolla jään seuraamaan, miten toteutuu.
    Perustuuko tuo listasi puhtaasti samaan logiikkaan kuin kuukausittaiset sijoittamisesi? Mietin, että miksi listallasi on esimerkiksi Pepsi, eikä Coca-Cola?

    Vastaa
    • Ei perustu täysin samaan logiikkaan, koska tosiaan yritykset ovat hieman erit ja normaalisti painoani ei ole niin paljoa syklisissä osakkeissa. En siis tavallisen sijoitusstrategiani mukaan koskisi esim. Metsoon, YIT:seen, Caterpillariin tai Avis Budget Group.

      Myös Coca-Colan kasvu on tällä hetkellä luvattoman hidasta verrattuna sen osinkoprosenttiin, jonka takia en sitä ole sijoitusstrategiaani lukenut mukaan. Romahduksen myötä jopa Coca-Cola kuitenkin saattaa mennä ostohintoihin, jonka takia sitä pidän tässä seurannassa mukana. Yritän romahduksen myötä laajentaa hieman perspektiiviä yrityksistä, joihin laitan rahaa, jotta pystyn varmasti löytämään yritykset, jotka ovat selkeästi aliarvostettuja pelkästään yleisen maailmanloppumanian takia.

      Vastaa
  7. Moi,

    Löysin blogisi vasta äskeittäin ja vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Erittäin paljon samoja näkökulmia sijoittamiseen/säästämiseen kuin itsellä.

    Olen myös itse miettinyt jo jonkin aikaa omaa suunnitelmaani mahdolliseen tulevaan romahdukseen jos sellainen tulee. Suunnitelmasi oli mielestäni hyvä, mutta mikä tässä eniten mietityttää on sijoituslaina. Olen miettinyt juuri, että kuinka helposti sijoituslainaa on saatavissa ja millaisella korolla. Oletko kerennyt yhtään kilpailuttamaan mahdollisia sijoituslainoja ja millaista korkoa sinulle on tarjottu. Tuo 1-2% korko kuulostaa mielestäni kuintekin suhteellisesti pieneltä jos osakemarkkinoilla on verilöyly menossa. Lisäksi mietityttää paljonko pankit ovat valmiita lainaamaan millaisiakin vakuutuksia vastaan.

    Vastaa
    • Kiva kuulla, että blogiin eksyy myös uusia lukijoita! Tosiaan tuon pörssin joulukorjausliikkeen takia kävinkin pankissa pyytämässä sijoituslainaa (kurssit ehtivät korjaantua ennen kuin sain lainalupauksen, mutta sainpa ainakin speksit nyt valmiiksi ja pankkini sanoi, että voin nostaa lainan tulevaisuudessa nopeasti nyt kun ehdot on sovittu). Suurin osa sijoituksistani ja asuntolainani on siis Danskessa ja he tarjosivat seuraavaa lainaa.

      Takuutena arvo-osuustilini (arvo n. 90 000e)
      Lainan määrä 50% arvo-osuustilin arvosta (eli atm 45 000 euroa)
      Lainan marginaali 1,2% + 12kk euribori. Tässä on sellainen hassu juttu, että negatiivinen korko laskee tätä marginaalia, joten reaalikorko olisi nyt noin 1,1%.
      Takaisinmaksuaika 10 vuotta eli n. 400e/kk.

      Kun miettii, että Nordnetillä pystyy saada superluoton n. 0,99% korolla, niin olen ihan tyytyväinen tuohon Dansken tarjoukseen ja varmaan tulen sillä menemään, jos pörssiromahdus tulee muutaman vuoden sisään. Sijoituslainan korot pystyy kuitenkin vähentämään verotuksessa samalla tavalla kuin sijoitusasuntolainan, joten se pari kymmennyksne heikko on ihan ok.

      Toivottavasti tämä auttoi!

      Vastaa
      • Tämä auttoi, kiitos! Täytyy itsekkin alkaa varmaan kyselemään muutamasta paikasta! Mites tässä kohtaa kun salkun arvo on vakuutena ja kun romahduksessa se tulee sen 30% alas 63 tuhanteen ja näin ollen puolet siitä on sen 31 tuhatta?

        Vastaa
        • Joo juurikin näin. Tosin se hyvä juttu siinä on, että myös otetun lainan osuuden takausarvo on myös 50%. Eli jos vaikka nostan sen 40 000 euroa ja sijoitan kaiken, lisää se samalla myös tätä vakuuden osuutta 20 000 euroa. Sitten pystyn nostaa taas 10 000 euroa, ja tästä takausta tulee lisää 5000 euroa jne. Joten omassa sopparissani nämä kumuloituvat sitä myötä kun lainaa nostan ja sijoitan, joka on mukava lisä.

          Täytyy joka tapauksessa siis toivoa, että romahdusta ei tule ihan vielä, niin saan lisättyä sijoituksia vielä hieman lisää.

          Vastaa
  8. DJ tullut nyt n. 8 % alas viimeisimmästä huipusta. Hetken olen odottanut sijoituslainan sisäänlaittamista ja nyt ollaan suht lähellä. Jos itse katsot all-time-high lukemista laskua, taitaa olla jo melkein 10 %.

    Eli sormea Osta- liipaisimelle hiljalleen 🙂 Vai miten itse näet?

    Vastaa
    • Dow Jones ja perinteiset alat ovat tuntuneet jäävän teknon jyrän alle täysi nyt koronan jälkeen, niin itse olen vielä (strategiankin mukaisesti) vielä odottavalla kannalla. Jos teknologiayritykset lähtevät tähän myllyyn mukaan, uskoisin, että se veisi samalla koko markkinan mukanaan epärationaalisesti.

      Nyt kuitenkin näyttää, että jako on pitkälti vain alakohtainen (jotkut osakkeet all time high, jotkut kyntävät maaliskuun tasolla). Saa nähdä aiheuttaako presidenttivaalien tulos sitten laajempaa reaktiota jompaankumpaan suuntaan.

      Vastaa
  9. Vieläkö muuten pidät tätä suunnitelmaa järkevänä, lähinnä nuo % tiputukset, milloin alat ostamaan lisää? Itsekin olen tässä pohdiskellut suunnitelmaa pudotukselle (jonka olettaisin tulevan muutaman vuoden sisään), mutta vaikea asettaa selkeitä % suunnitelmia.

    Vastaa
    • Joo prosentit on suhteellisen tarkkaan harkittu ja tutkittu viimeisen 100 vuoden historian romahduksista. Ja strategia ja sen prosentit toimi täydellisesti myös koronadipissä, joten luotan näihin prosentteihin myös ensi romahduksessa.

      Vastaa
  10. Kiitoksia erinomaisesta blogista! Nyt kun pörssit sukeltavat, kuulisin mielelläni mikä on strategiasi tätä varten vai päteekö tämä kirjoitus yhä? Toiveissa olisi ihan oma uusi kirjoitus tätä varten.

    Vastaa
    • Kiitos! Ja tosiaan, tämä strategia on edelleen voimassa – Yhdysvaltojen pörssit vain eivät ole sukeltaneet yhtään niin paljon kuin Suomen 😀 Ja nykyisestä toimintasuunnitelmasta on tosiaan tulossa teksti nyt torstaina, maanantaina kun pitää hoitaa helmikuun kuukausikatsaus alta, eli tulossa on!

      Vastaa
      • Kiitoksia nopeasta vastauksesta ja hienoa! Tämä tilannehan eroaa ainakin toistaiseksi ”maailmanlaajuisesta” pörssiromahduksesta, mutta Ukrainan tilanteen takiahan moni pörssi on sukeltanut ihan kunnolla.

        Vastaa

Vastaa käyttäjälle Omavaraisuushaaste Peruuta vastaus