Sijoitusteni puolivuosikatsaus – vuosituotto edelleen yli 13%!

Puoli vuotta on taas kulunut, joten on aika katsoa sijoituksiani. Jos olet aiemmin lukenut puolivuosikatsauksiani, tiedätkin jo, että käyn sijoitusteni menestyksen aina puolen vuoden välein läpi tämän kirjoituksen tapaan. Syy tälle pitkältä tuntuvalle aikavälille johtuu siitä, että pyrin kannustamaan niin itseäni kuin myös kaikkia suomalaisia sijoittajia pitkäjänteiseen sijoittamiseen, joka keskittyy ajalliseen hajauttamiseen ja hötkyilyn välttämiseen vahvoissa nousu- tai laskumarkkinoissa.

Ja kuten kohta näet, kun en ole hötkyillyt, ovat tulokset myös sijoitusteni kanssa olleet erinomaisia. Lisää sijoitusfilosofiastani sekä erinäisistä sijoitusstrategiaani liittyvistä asioista pystyt lukemaan Viisas Sijoittaja-kirjastani tai kahlaamalla blogiani läpi.

Esittelen tässä kirjoituksessa ensin osakesalkkujeni sisällön, salkussa olevien osakkeiden vuoden alusta lähtien kehityksen ja sen jälkeen, miten olen pärjännyt indeksiä vastaan sijoitusstrategiallani pitkällä aikavälillä. Avaan myös salkkuni joka kirjoituksessa täysin euroissa sekä prosenteissa, joten näet tarkalleen, mihin sijoitan ja millä painolla sekä euromäärällä.

Katsotaan siis, miten sijoitukseni ovat kehittyneet viimeisen puolen vuoden aikana. Tekstin tiedot ovat päivältä 1.7.2023.

Pääsalkku ensimmäinen puoli vuotta 2023

Pääsalkussani on nimensä mukaisesti selkeästi isoin osuus osakesijoituksistani ja on tällä hetkellä kokonaisarvoltaan 318 905 euroa. Salkussa on tällä hetkellä vain kuutta eri eritystä ja pyrinkin pitämään salkkuni koko ajan alle 10 osakkeessa, jotta ehdin kaikkia sijoituksiani seurata kunnolla.

Seuraavassa salkun osakkeiden tuotto vuoden alusta lähtien.

Talenom -20,11 % + osingot

Revenio -18,79 % + osingot

Medpace  +15,31 %

Aallon Group +1,96 % + osingot

Qt Group + 78,02 %

Howden Group Holdings (työpaikkani emoyhtiön osake, listaamaton) +-0 %

Ylläolevat luvut ovat siis kyseisten osakkeiden vuoden alun tuottoja (ns. YTD-tuottoja) ja oman salkkuni tuotot per osake voivat hieman vaihdella tästä riippuen, millä hinnoilla olen kuluvan vuoden aikana osakkeita lisäillyt. Esim. Talenomia olen lisännyt monta kertaa tämän vuoden aikana juuri kyseisen kurssilaskun jälkeen, kuten viime vuonna tein Medpacen kanssa.

Ensimmäinen puoli vuotta tänä vuonna oli äärimmäisen ristiriitainen markkinoilla. USA:n teknologiayhtiöt sekä Japanin pörssi olivat liekeissä. Helsingin pörssi taas oli pitkälti erittäin surkeassa jamassa ja Helsingin pörssi olikin yksi huonoimpia pörssejä koko maailmassa vuoden 2023 ensimmäisellä puolikkaalla!

Kuten näkyy, vuoden alun luusereita omassa salkussani oli Talenom sekä Revenio. Molemmat ovat puolittaneet huippuhintansa koronahuipuista, jolloin meno oli erittäin railakasta. Olen kuitenkin siinä onnellisessa asemassa, että molemmat sijoitukseni ovat edelleen voitolla, koska en osakkeita aivan koronakuplan huipulla enää ostanut lisää vaan jäädytin osakeostokseni kurssirallin huipuilla, kun kaikki osakkeet tuntuivat erittäin kalliilta.

Revenio on hankalassa paikassa, koska yrityksellä on erittäin vahva ja varma kasvureitti, mutta kasvun vauhti jäänee 10-12% tuleville vuosille. Tämä ei ole huono, mutta yhtiön arvostus toisaalta kertoo muuta. Toki, jos yhtiön arvostus laskisi huomattavasti, siitä tulisi heti mielenkiintoinen ostokohde, joten tällä hetkellä seuraan Reveniota.

Talenomin tarinaan taas uskon paljon, joten olen sitä lisäillyt niin paljon kun voin. Pyrin vihdoin elo-syyskuussa kirjoittamaan tarkemman analyysin Talenomista blogiini, joten en tarkemmin tässä asiaa alusta.

Medpacea ostin koko viime vuoden salkkuuni, koska sen osake reagoi erittäin irrationaalisesti jopa hyviin osavuosituloksiin. Tämä kannatti ja yritys on jatkanut edelleen erinomaista suorittamistaan ja ostoksieni ja kurssinousun myötä Medpace onkin noussut koko salkkuni toisiksi isoimmaksi omistuksestani. Tuntematon laatuyhtiö isolla L:llä.

Ja salkun suurin kannattelija oli, mikäs muukaan kuin viime vuonna kurssiromahduksen myötä salkkuun tullut Qt Group. Qt Group käytännössä yhdessä Medpacen kanssa piti salkkuni plussan puolella vuoden ensimmäisellä puolikkaalla ja en voi muuta sanoa kuin että olisinpa ostanut lisää! Noh, käteistä ei viime vuoden puolella ollut enempää, joten en voi valittaa. Qt:ssa onnistuin nappaamaan monta kertaa kirjaimellisesti pohjalta ja keskihinta osakkeelle on erittäin edullinen.

Aallon Group sekä oman yhtiöni osakkeessa ei suurempia tapahtunut. Muistutuksena, että Howden Groupia vastaava toimija löytyy pörssistä Arthur J. Gallagher nimellä. Tätä katsoen uskoisin, että kun Howdenin osake jälleen tänä vuonna jossain kohtaa uudelleenarvotetaan, on matka ylöspäin, koska myös Gallagher on tuottanut pelkästään 16% tänä vuonna.

Kokonaisuudessaan ykkössalkkuni tuottikin vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla +1,2 %. 

Osakkeiden painotus ykkössalkussani näyttääkin tällä hetkellä seuraavalta.


Yleisön pyynnöstä myös pörssiosakeomistusteni keskihinta. USA-osakkeiden osalta laitan nykykurssin mukaisen euromääräisen keskihinnan.

Talenom: Ostosten keskihinta 6,94 €/osake
Medpace: Ostosten keskihinta 127 €/osake
Qt Group: Ostosten keskihinta 43,93 €/osake
Aallon Group: Ostosten keskihinta 9,27 €/osake
Revenio: Ostosten keskihinta 27,1 €/osake

Kaikki omistamani osakkeet ovat siis vielä toistaiseksi ainakin keskihinnan yläpuolella, vaikka Talenom heittelehtiikin lähemmäksi sitä, pitkälti viimeaikaisten ostosteni takia. Suurelta osin olen kuitenkin erittäin tyytyväinen salkkuni painotukseen, hajautukseen sekä ostosten keskihintoihin.

Spekulointisalkku 2023 H1

Spekulointisalkkuni tarkoitus on antaa minun spekuloida osakemarkkinoilla pienillä määrillä rahaa. Olen antanut itselleni luvan sijoittaa 5% nettovarallisuudestani spekuloiviin sijoituksiin ohi virallisen sijoitusstrategiani, sillä se on kokemukseni mukaan paras tapa saada pidettyä itseni kiinni oikeassa sijoitusstrategiassani.

Tällä hetkellä spekulointisalkkuni on täysin tyhjä, koska tarvitsin kaikki rahat sieltä käteiskassaani. Spekulointisalkku aktivoituneekin heti, kun aikaa ja rahaa taas on. Tällä hetkellä keskityn kuitenkin kerran kuukaudessa ostoksiin pääsalkkuni ja sijoitusstrategiani mukaisesti sekä käteiskassan kasvattamiseen tulevaa asuntokauppaa varten.

Kakkossalkkuani voit seurata myös Sharevillessä täältä nimimerkillä Omavaraisuushaaste, jolloin pystyt seuraamaan myös kauppojani reaaliajassa. Jakauma kakkossalkussa on tällä hetkellä 100% käteistä, koska joudun säästämään kaiken ylimääräisen käteisen vuoden 2025 alussa osuville asuntokaupoille käteiskassani ollessa tällä hetkellä erittäin pieni.

Sijoitusteni kehitys vs indeksit 2020-H1 2023

Entä miten sijoitusteni (eli osakesalkkuni yhdessä painotettuna) selviytyivät indeksejä vastaan nyt ja sijoitusstrategiani alusta lähtien?


Lähtökohta on siis 1.1.2020 ja kaikki indeksit ovat lähteneet arvosta 1, jotka merkkaavat indeksien sekä sijoitusteni lähtökohtaa 1.1.2020. 1,2 siis tarkoittaa esim. että indeksi on tuottanut 20% lähtöpisteestä lähtien. Salkkujen luvut on painotettu ja laskettu TWR-tuottona

Olen asettanut sijoituksilleni kaksi tavoitetta.

1) Voita päävertailuindeksi pitkällä aikavälillä
2) Tuota vähintään 9,5%-vuodessa kymmenen vuoden ajan (CAGR)

Sijoitukseni tuottivatkin vuoden 2023 ensimmäisellä puolikkaalla yhteensä +1,2%, koska spekulointisalkussani ei rahaa tai sijoituksia ollut vuoden ensimmäisellä puolikkaalla. Sijoitukseni vuoden 2020 alusta ovat tuottaneet yhteensä +52,94%. 

Miten salkkuni siis suoriutui verrattuna indekseihin ja miten tavoitteeni on onnistunut tähän mennessä? Katsotaan, miten indeksit ovat tuottaneet vuoden 2020 alusta.

MSCI ACWI-indeksi: Sijoitukseni johtavat indeksiä n. 32%-yksikköä.
OMX Helsinki GI-indeksi: Sijoitukseni johtavat indeksiä n. 35%-yksikköä.
Nasdaq-indeksi: Sijoitukseni on häviöllä indeksille n. 1%-yksikköä.

Vertailu etenkin tällä hetkellä korostaa äärimmäisen hyvin sitä, miksi hyvällä sijoittajalla ei koskaan kannata olla vain yhtä vertailuindeksiä. Jos vertaa omia sijoituksiaan vain Helsingin pörssiin, voi olla tyytyväinen omiin sijoituksiin vähän turhaankin, koska on ”voittanut indeksin”. Todellisuudessa Helsingin pörssi on ollut erittäin huono keskimäärin koko 2020-luvun.

On hyvä muistaa, että nykyään jokaiselle suomalaiselle on mahdollista sijoittaa helposti ja edullisesti myös Yhdysvaltoihin, jonka takia itse käytän juuri teknologiaindeksi Nasdaqia sekä paljon USA painoa omaavaa koko maailmaa kuvaavaa MSCI ACWI-indeksiä omina vertailukohtinani. Jos pystyy voittamaan kaikki nämä kolme indeksiä, pystyy mielestäni sijoittajana nukkumaan yönsä hyvin – tällöin on oikeasti pystynyt luomaan merkittävää ylituottoa omilla sijoituspäätöksillään.

Kuten kuvaajista näkyy hyvin, etenkin Nasdaq on erittäin volatiili. Se meni ylös, tuli kovaa alas ja nyt kurvasi jo ohi oman salkkuni. Maailma-indeksi taas sai vetoa niin USA:laisilta teknologiayhtiöiltä, jotka myös Nasdaqia vetivät ylöspäin, että myös Japanin pörssin hyvästä buugista.

Oman salkkuni suoritukseen olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet sijoittajalle erittäin haastavaa aikaa ja olen onnistunut pitämään pääni. En ole tehnyt tyhmyyksiä kurssinousuissa ja toisaalta, olen onnistunut toimimaan silloin, kun pörssit ovat mielestäni liioitelleet alaspäin. Tämän vuoden positiivinen tulos tähän mennessä pedattiinkin pitkälti viime vuoden osakeostojen pohjalta (Qt Groupin sekä Medpacen isot ostot läpi kurssilaskun). Ja kuten kuvaajastakin näkyy, häviäjät ja voittajat ovat tasapainotelleet salkkua niin hyvin, että se ei ole käytännössä liikkunut mihinkään vuoden aikana.

Mutta entäs tuo vuosituotto? Olenko tavoitteessa? Tällä hetkellä salkkuni vuosituotto on + 13,1% vuodessa, joka on erinomainen tulos ja oikeuttaa ainakin vielä suoran osakesijoittamisen, mutta toki kohta salkun pitää pystyä näyttämään elonmerkkejä tai saatan tippua lähemmäs 9,5%:n rajaa.

Yhteenveto – salkun hajautus on todistanut riittävyytensä

Kirjoitin viime vuonna siitä, kuinka haen salkkuuni vielä ohjelmistoalan yhtiötä. Oli sinänsä onni, että Qt:n kurssilasku osui juuri siihen hetkeen, kun hain ohjelmistoyhtiötä salkkuuni, koska osakkeen ostos alle 40 euron, oli aika lähellä no-braineria jopa nousevalla korkokäyrällä, jos yhtiön tarinaan uskoi edes jonkun verran.

Nyt olen kuitenkin vähän kahden vaiheilla. Kaikki käteiseni menee seuraavan vuoden ajan pitkälti asuntoon säästämiseen, joten minun täytyy miettiä entistä tarkemmin, haluanko muuttaa salkkuni rakennetta johonkin suuntaan myymällä ja ostamalla salkun sisällä tavaraa. Talenomin tankkaamista jatkaisin, jos rahaa vielä olisi, mutta toki senkin paino alkaa olla salkussa sen verran korkea, että viisainta olisi yrittää löytää jotain uutta ostettavaa.

Hauska huomio muuten hajauttamisesta ja indekseistä. Lähes kaikki maailman indeksit olisi voittanut heittämällä oikeastaan melkein millä tahansa pitemmällä ajanjaksolla vuodesta 2010 eteenpäin, jos olisi ostanut vain yhdysvaltalaisia teknologiajättejä Applea, Microsoftia, Amazonia ja Alphabetia sokkona vuorotellen lisää salkkuunsa kerran kuukaudessa tai rakentanut ihan perinteisen FAANG-osakesalkun. Laittaa aina välillä miettimään, että jos tämä on käytännössä ollut voittava strategia viimeiset 15 vuotta, kuinka monimutkaista sijoittamisesta kannattaa tehdä? Yhtiöt ovat kuitenkin kaikkien tuntemia laatuyhtiöitä, mutta ovat jatkaneet voittamista pitempään kuin kukaan alkuun oletti.

Elämme todennäköisesti korkohuippua tänä vuonna niin USA:ssa kuin Euroopassa, ja etenkin Yhdysvalloissa pörssit ovat jälleen uhanneet sitä perusoppia, että kun korot nousevat, pörssit laskevat. Tekoäly-hype yhdistettynä nouseviin korkoihin on sellainen pörssiteoreetikon painajainen, että tuntuu, että mikään teoreettinen malli ei oikein osu nykyiseen pörssikäyttäytymiseen. Mielenkiintoinen on myös Ukrainan sota, koska on myös mahdoton arvata sitä, miten pörssit käyttäytyvät millaisessakin lopputulosskenaariossa.

Tämän takia pyrinkin itse pitämään myös jatkossa sijoittamisen yksinkertaisena – sijoitan kerran kuukaudessa mielestäni hyviin yhtiöihin järkevään hintaan, kun on rahaa ja tulokset toivottavasti ovat myös jatkossa yhtä hyviä kuin viimeiset kolme ja puoli vuotta!

————————————–

Voit tilata nyt huippuarvostelut saaneet sijoituskirjani Viisas sijoittaja nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa Adlibriksestä täältä 29 euron hintaan tai Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi.

Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä muista suomalaisista äänikirjapalveluista.

Jos olet uusi lukija ja olet kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa jo yli 700 tekstiä, joten olen varma, että löydät etsimäsi. 

Muista seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter

Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

Jätä kommentti