Spekulointisalkku aktivoitu vuoden tauon jälkeen – mukaan Paypal

Kuten olen kirjoittanut Viisas Sijoittaja-kirjassani, että blogissani, sijoitukseni on jaettu kahteen osaan. Minulla on pääsalkku, jossa on tilanteesta riippuen 90-100% osakeomistuksistani, ja johon sijoitan strategiani mukaisesti.

Osake
sijoituksillani pääsalkussani on kaksi tavoitetta.

1) Voita kaikki päävertailuindeksit (joita on neljä erilaista) pitkällä aikavälillä
2) Tuota vähintään 9,5%-vuodessa kymmenen vuoden ajan (CAGR)

Tämän lisäksi minulta löytyy spekulointisalkku, johon minulla on lupa sijoittaa vähemmällä sijoitustutkimuksella fiiliksen mukaan – ja nimensäkin mukaisesti spekuloida eli käydä lyhyempi – tai pitkäaikaista kauppaa. Koska olen ihminen, tykkään spekuloida ja välillä tunteiden hallitseminen on aidosti mahdotonta.

Spekulointisalkku syntyikin siitä tarpeesta, että huomasin minulla olevan vaikeuksia pysyä sijoitusstrategiassani 100%:sesti kiinni, koska löysin markkinoilta koko ajan lisää mielestäni ”hyviä” sijoitustilaisuuksia.

Tämän takia perustinkin perussijoitussalkkuni oheen tämän kakkossalkun, johon sijoitan maksimissaan 5% koko omaisuudestani. Tämän salkun sisällä saan tehdä kauppoja hetken mielijohteesta ja voin toteuttaa ”hyviä” ideoitani rauhassa ilman, että se hidastaa vaurastumistani merkittävästi, jos hyvät ideat osoittautuvatkin huonoiksi.

Se mikä spekuloinnissa pitää muistaa on, että olen valmis menettämään kaikki nämä rahat eli panokset ovat huomattavan pienet verrattuna pääsalkkuuni. Olenkin sijoittanut matkan varrella spekulointisalkkuun välillä äärimmäisen riskisiinkin kohteisiin, joihin en koskaan laittaisi merkittävää osaa omaisuudestani.

PayPal – lyhyt yhteenveto

Olen seurannut PayPalia sivusilmällä viimeiset puoli vuotta, kun yhtiö oli laskenut jo yli 50 % koronahuipuistaan. Olen aina ollut viehättynyt Mastercardin, Visan ja Paypalin kaltaisista yhtiöistä, jotka ovat kaikkialla ihmisten elämässä ympäri maailman, mutta niiden ansaintamalli on silti monelle pieni mysteeri – monesti kun kustannus ei näy loppukäyttäjälle laisinkaan.

Jos minulla olisi ollut aikaa syvempään analyysiin, voi olla, että PayPal olisi tullut jopa pääsalkkuuni, mutta koska aikaa syvemmälle analyysille ei ollut, otin osuuden PayPalista spekulointisalkkuuni – koska noh juuri tällaisia tilanteita varten se on olemassa! Analyysi mitä tein PayPalin osalta ei ollutkaan kaksinainen. Olen tutustunut aiemmin liiketoimintaan, mutta sen lisäksi tein pari muutamaa tsekkiä.

– Kuuntelin työmatkoilla yhtiön Q1 ja Q3 osavuositulos webcastit tältä vuodelta, yhtiön johdon vaihtuessa uskon tämän tuovan ainakin lyhytaikaista momentumia sentimenttiin yrityksen ympärillä
– Tutkin viimeisimmän neljänneksen osavuositulosta ja en nähnyt mitään, joka olisi perustellut yhtiön nykyistä arvostustasoa

Syitä, miksi uskon PayPalin olevan hyvä sijoitus ainakin lyhyellä (ja hyvin mahdollisesti myös pidemmällä aikavälillä) ovat aika perinteiset.

1) Kilpailun aiheuttamat paineet PayPalin tuloksentekokykyyn ovat mielestäni ylimitoitettuja. Kilpailukenttä liikkuu paljon hitaammin, kuin mitä ihmiset uskovat ja marginaalipaine on ladattu yhtiön arvostukseen jo moninkertaisesti yhtiön liikevaihdon kasvu huomioituna.

2) Yhtiöllä on käteistä ja velkaa suunnilleen saman verran, joten sen lisäksi, että yhtiöllä on vahva kassatilanne, se tuottaa tämän päälle 1-2 miljardia dollaria vapaata kassavirtaa joka neljännes, mikä on nykyarvostustasolla hyvä tahti.

3) Yhtiöllä on nytkin valtuutus ostaa 5 miljardin edestä omia osakkeita – joka vastaa noin 8-9% yhtiön markkina-arvosta. Vahvalla vapaan kassavirran tuotolla tämä on äärimmäisen hyvää yhdistelmä osakkeenomistajalle myös pitkällä aikavälillä.

4) Vaikka yhtiön käyttäjien määrä laskee, yhtiön asiakkaiden käyttämä raha per tili kasvaa nopeammin kuin yhtiön käyttäjämäärä laskee. Tämä trendi on jatkunut jo lähes kaksi vuotta putkeen – käyttäjämäärän pysyessä suunnilleen samana kyseisen ajan.

5) Yhtiö on arvotettu lähes kaikilla eri arvostuskertoimilla alemmaksi kuin kaikki sen kilpailijat.

6) Yhtiö on arvotettu kuin yhtiöt, jotka eivät kasva laisinkaan, mutta tästä huolimatta PayPal toimittaa tasaisesti noin 10 % liikevaihdon kasvua neljänneksestä toiseen. Tämä riittää kannattavuuspaineen torjumiseen.

7) PayPal on klassinen osake, jossa monen sijoittajan käsitys yhtiön vahvuudesta on mennyt täysin osakekurssin kehityksen mukana. Yhtiö ei ole yhtään heikompi tänään alle 60 dollarin osakkeena kuin tammikuussa 80 dollarin osakkeena. Vähän sama kuin Kempower on täysin sama yhtiö, oli sen osake tänään 33 euroa tai 50 euroa.

8) Yhtiöllä vaihtuu nyt samanaikaisesti toimitusjohtaja, rahoitusjohtaja sekä teknologiajohtaja. Edellinen toimitusjohtaja toimi yhtiön johdossa kymmenisen vuotta, mikä on poikkeuksellisen pitkä aika USA:han listatun pörssiyhtiön johdossa.

Kuten siis huomaat, ei kauhean syvällistä analyysiä, mutta tarpeeksi, jotta pystyin itselleni oikeutuksen hankkia ostaa osaketta spekulointisalkkuuni.

PayPal saa paljon vertailua myös Meta Platformsin viime vuoden tilanteeseen. Kirjoitin viime vuonna Meta Platformsista, jonka osake oli samankaltaisessa tilanteessa kuin Paypal. Silloin minulla ei ollut käteistä laisinkaan, joten en Metaa pystynyt ostamaan. Meta nousi lyhyessä ajassa vähän päälle 200%. Pidän selvänä sijoitusvirheenä sitä, että en yhtiötä tällöin ostanut, vaikka myymällä muita omistuksiani, koska oikeasti tilanne Metan osakkeessa oli silloin erittäin pieniriskinen.

En usko PayPalissa samanlaiseen nousuun, koska Metassa fundamentit olivat enemmän sen puolella, mutta uskon PayPalin olevan nykytasolla kuitenkin aliarvostettu. Jos osake kuitenkin nousee nopeasti 80-90 dollarin tienoille, myyn osakkeet pois ja olen ansainnut käteisrahani uutta asuntoani varten. Ja noh, jos ei nouse, myyn ne silti, koska tarvitsen edelleen käteisrahat asuntoani varten!

Paypalia ostinkin spekulointisalkkuuni 138 kappaletta kurssiin 53,04 eli noin 7 000 eurolla.

Spekulointisalkun tehtävä on pitää sijoittajan jalat maassa

Sijoittajia piinaa yksi ajatusharha enemmän kuin mikään muu – selviytymisharha. Sijoittamisessa mediat nostavat esiin multibaggereita, jotka ovat nousseet satoja ja tuhansia prosentteja lyhyessä ajassa. Ja tämä luo vastavuoroisesti sellaisen fiiliksen, että minunkin olisi pitänyt löytää tällaisia sijoituksia.

Tällaisia sijoituksia ei kuitenkaan löydä (yleisiä pörssiromahduksia lukuun ottamatta) kuin erittäin korkealla riskillä tai onnenkantamoisella. Molemmissa näissä on se puoli, että onnenkantamoinen voi olla myös huonon onnen kantamoinen ja korkean riskin sijoituksissa riski voi realisoitua ja kurssinousun sijaan, sijoittajalle tarjoillaankin kurssilaskua.

Itselleni spekulointisalkku onkin tapa kanavoida kaikki nämä tunteet, jotka minullakin välillä väistämättä nousevat pinnalle tavalla, joka ei ole haitallista omalle sijoitusmenetykselleni. Ilman spekulointisalkkuani, todennäköisesti tekisin paljon enemmän lyhytjänteistä kauppaa ja tulokseni myös pääsalkussani olisivat huomattavasti huonompia.

Jos haluaa lisää popcornviihdettä sijoitusmaailmaansa, spekulointisalkkuani ja sen liikkeitä voi seurata reaaliaikaisesti Sharevillessä täällä. Haluan vielä lopuksi huomauttaa, että jos salkkua katsot, saatat huomata, että spekulointisalkkuni tuotot ovat olleet äärimmäisen hyviä käytännössä sen perustamisesta lähtien. Tämä saattaa herättää kysymyksen, että miksi en sitten sijoittaisi tällä tavalla koko salkkuani, näillä tuotoilla olisin FIRE todennäköisesti jo tänään!

Syynä on se, että jos olisin koko omaisuudellani kaikissa sijoituksissa, mitä spekulointisalkkuuni olen ajan kuluessa laittanut, olisin tehnyt aivan erilaisia päätöksiä ja tuottoni eivät olisi läheskään noin hyviä. Ja samalla olisin todennäköisesti harmaantunut, kaljuuntunut ja burnoutannut.

Spekulointisalkun tehtävä ei olekaan ihannoida lyhytjänteistä kauppaa, vaan ennen kaikkea korostaa sen vaarallisuutta ja sitä, että tunteita on mahdotonta hallita sijoittamisessa. Paras tapa on löytää oma harmiton kanava tunteilleen ja olla ottamatta riskejä, jotka eivät vie yöunia. Elämä on kuitenkin niin paljon muutakin kuin sijoittamista.

————————————–

Voit tilata huippuarvostelut saaneet sijoituskirjani Viisas sijoittaja nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa erittäin edulliseen 24,9€:n hintaan vain rajoitetun ajan Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi alekoodilla: VIISASSIJOITTAJA23 tai Adlibriksestä 29€:n hintaan täältä!

Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä kaikista muistakin suomalaisista äänikirjapalveluista.

Muista seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter

Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

Jätä kommentti