Spekulointisalkun puolivuosikatsaus – alkoiko spekulointiura indeksin voittamisella vai häviämisellä?

Spekulointisalkkuni puolivuosisykli eroaa hieman kaikesta muusta, koska perustin sen viime vuoden elokuussa ja tein ensimmäiset ostokseni sinne vähän elokuun puolivälin jälkeen. Puolessa vuodessa pörssi on kokenut niin hyviä kuin huonoja hetkiä ja matka onkin ollut erittäin pomppuinen. Olen pyrkinyt vähentämään hieman markkinoiden aktiivista seuraamista, joten spekulointisalkkuanikaan en ollut muutamaan viikkoon tuijottanut. Odotin siis innolla jälleen salkun katsomista ja sen raottamista myös lukijoille. Pärjäsinkö indeksille? Se on se tärkein kysymys.

Spekulointisalkun tarkoitus

Viimeiset puoli vuotta ovat olleet pörssissä vuoristorataa

Perustin spekulointisalkkuni erottaakseeni sijoitukseni, jotka ovat järkeviä ja auttavat matkallani taloudelliseen riippumattomuuteen ja sijoitukset, jotka saatan ostaa impulssina. Olen huomannut, että minulla on ollut ongelmia pysyä sijoittusstrategiassani kun käteispainoni kasvaa ja sen jälkeen kun perustin spekulointisalkun, olen pysynyt sijoitusstrategiassani 100%:sesti!

Taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun ei spekulointi mielestäni sovi, koska en halua menettää yöuniani, mikäli suurin osa rahoistani on suuren riskin osakkeissa. Tämän vuoksi pidän spekulointisalkun osuuden maksimissaan 5% koko omaisuudestani. Pääsijoittusstrategiani perustuukin tylsään, mutta vakaaseen osinkojen kasvuun sekä laadukkaisiin yhtiöihin.

Spekulointisalkun pointti onkin pitää minut kiinni sijoitusstrategiassani muiden sijoitusten osalta, ja jos minulla tulee joku ”hyvä idea”, jonka haluan toteuttaa, mutta joka ei sovi sijoitusstrategiaani, olen varannut sitä varten pienen määrän rahaa spekulointisalkkuuni.

Nyt on siis ensimmäiset puoli vuotta kulunut spekulointisalkussani, joten katsotaan miltä sijoitukseni näyttävät tällä hetkellä – olenko menestyvä pörssihai, joka lyö indeksin heittämällä, vai tavallinen kuolevainen, joka häviää indeksille?

Spekulointisalkun tilanne

Ensimmäisen 6 kuukauden tulos olikin siis yllättävästi, että spekulointisalkkuni meni indeksin kanssa ihan rintarinnan – lopulta voittaen sen 1%-yksikön verran! Wuu! Millään tasolla tulokseen ei kyllä oikeasti voi olla tyytyväinen, koska kuten graafista näkee, on salkku kuitenkin miinuksella. Indeksin voittaminen ei kauheasti lohduta, koska tarkoitus olisi kuitenkin jäädä voitolle näillä spekulointisijoituksilla.

Spekulointisalkkuni koostuukin siis tällä hetkellä kahdesta sijoituksesta – Facebookista ja kiinalaisesta nettiverkkokaupasta JD.Comista. Yleisesti spekulointisalkkuni avaaminen osui erittäin ikävään kohtaan, koska vaikka FB:n ja JD:n kurssi oli tullut merkittävästi alas huipuistaan jo ennen ostostani, olivat indeksit yleisesti ennätyskorkealla ostohetkillä. Tämä johti siihen, että loppvuuodesta osunut pörssin korjausliike koski myös näitä vahvasti volatiileja osakkeita ja etenkin FB: ostos osui erittäin huonoon hetkeen.

Viikon myöhemmin osaketta olisi saanut yli 10% halvemmalla. Ja siitä viikko myöhemmin taas 10% halvemmalla. Tulos oli… Ihan ok. Salkkuni on oikeastaan kehittynyt täysin indeksin mukana jos katsoo salkun avaamisajankohdasta lähtien. Tyytyväinen tulokseen ei voi toki olla, koska etenkin Facebookin oston ajoitus osui erittäin huonoon hetkeen ja mahdollisuudet paljon parempaan tuottoon olivat, ajoitukseni vain mätti.

Selkeää oli kuitenkin, että Facebook oli aliarvostettu koko ajan ja käytännössä odotin vain positiivista triggeriä. Ongelma oli se, että Q4 tuli julki vasta kaiken negatiivisuden julkisuuden jälkeen. Q4 tuloshan todisti, että Facebookin aiempi arvio kannattavuudesta oli huomattavasti alikanttiin ja regulaatio ei ainakaan vielä ole saavuttanut Facebookin kannattavuutta.

JD.com taas oli tullut yli 50% alas huipuistaan kun päätin sitä ostaa. Luonnollisesti tämän jälkeen tuli vielä erittäin paha julkisuuspommi kun JD.comin kiinalaista toimitusjohtajaa epäiltiin raiskauksesta Yhdysvalloissa. Koska USA ja Kiina, tein itse aika nopeat päätelmät siitä, mitä oikeasti tapahtui, vaikka toki koskaan ei voi olla varma. Tämä uutinen ja Kiinan ja USA:n välinen kauppasota, JD.com laski pahimillaan n. 15% ostohinnoistani, mutta on nyt kivunnut nyt suunnilleen +-0:aan. Pidän JD.comia edelleen kuitenkin halpana. JD.com julkaisee tuloksena 28.2.2019, joten odotan positiivista triggeriä myös tästä. Aikaa minulla kuitenkin on JD.comin kanssa vielä on.

Facebook-sijoituksessa minulla oli vuoden aikahorisontti, joten myyn sen todennäköisesti puolen vuoden sisään, ellei tapahdu jotain aivan yllättävää. Uskon, että positiivinen momentti vie FB:tä entisestään ylöspäin tulevina kuukausina ja neljänneskatsausten mukana. Vuoden holdauksen jälkeen voisin myydä FB:t ja etsiä jotain mielenkiintoista kohdetta tai odottaa seuraavaa korjausliikettä.

JD.com taas oli kahden vuoden sijoitus, joten sillä on aikaa vielä todistaa itsensä puolentoista vuoden aikana. Suurin triggeri JD.comille todennäköisesti on Kiinan ja USA:n kauppasodan loppuminen aikanaan. Uskon, että tämä nostaa JD.comin tasoille, minne se oikeasti kuuluu. Kahden vuoden aikavälin olen antanut JD.comille yksinkertaisesti siitä syystä, että kahden vuoden päästä Trumpin tiimalasissa alkaa aika loppua ja ratkaisu on varmasti silloin kauppasotaan jo saatu.

Yhteenveto

Spekulointi on kivaa viihdettä, mutta kuten taas nähtiin, on siinä usein liian paljon tuurista kiinni (ajoitukset, suurimman osan ajasta olin indeksiä jäljessä jne.), että sitä kannattaa tehdä isolla rahalla – jos haluaa nukkua yönsä hyvin eikä tuijottaa pörssikursseja koko ajan. Sijoitusteesini oli Facebookin kanssa oikea, mutta oikeaa ajoitusta on mahdotonta saada kertasijoituksella. Tällä kertaa ajoitukseni oli erittäin huono, vaikka analyysini isossa kuvassa osuikin oikeaan. Juuri tämän takia oikeaan sijoitusstrategiaani kuuluukin vahva ajallinen, että liiketoiminnallinen hajautus. Ilman ajallista hajautusta sijoittaja on äysin tuurin varassa.

Aika näyttää, mitä tapahtuu JD.comin kanssa. Uskon sijoitusteesiini myös tässä, mutta aika näyttää. Toivottavasti spekulointini seuraaminen on myös hauskaa viihdettä lukijoilleni! Jos haluat seurata spekulointisalkkuani reaaliajassa Sharevillessä, liity Nordnettiin* ja Sharevilleen! Tilini Sharevillestä löydät täältä.

 

Huom! En suosittele spekulointia sijoittamisessa pääpainoisena sijoitustapana kenellekään. Jos kuitenkin haluaa uhkapelata, suosittelen spekuloivaa osakesijoittamista enemmän kuin lottoa tai muita veikkauksen pelejä. Todennäköisyydet menestyä spekuloivassa sijoittamisessa eivät välttämättä ole yhtään paremmat kuin veikkauksen rahapeleissä, mutta spekuloivassa osakesijoittamisessa saatat jopa vahingossa oppia jotain. Paras tapa sijoittaa onkin säännöllisesti, yksinkertaisesti ja hyvin hajautetusti esim. indeksirahastoihin.

*Affiliate-linkki 

 

4 kommenttia artikkeliin ”Spekulointisalkun puolivuosikatsaus – alkoiko spekulointiura indeksin voittamisella vai häviämisellä?”

  1. Vertailuindeksi suomalainen ja salkussa ei yhtään suomalaista osaketta? Miten tuon normaalin salkun tuotto on pärjännyt indeksille? Onko osakepoiminta onnistut kokonaisuudessaan?

    Vastaa
    • Hyvä huomio! Ottaisipa Nordnet huomioon sen, missä indeksissä suurin osa osakkeista on listattu, mutta ei. Molemmat FB ja JD.com ovat Jenkkien Nasdaq-indeksissä, joka on kehittynyt viimeisen 6 kuukauden aikana -4,93% eli jopa huonommin kuin Suomen pörssi! Tämä ei sinänsä ole yllätys, koska Suomen pörssi on historiallisesti maailman parhaita pörssejä, jonka takia se on ihan hyvä vertailukohta.

      Eli jos verrataan salkkuani kyseiseen Nasdaq indeksiin, salkkuni tuotti ”jopa” 2,7%-yksikköä paremmin kuin Nasdaq. Tästä huolimatta olen kyllä sitä mieltä, että spekulointi ei kannata ja itsellänikin kävi vain tuuri.

      Vastaa
  2. Millainen strategia sinulla on spekulointiin? Erilaisia joita itselleni tulee mieleen ilman minkäänlaista analyysia; osta z määrä osakkeita jotka ovat nousseet x% ja myy aina jos osakkeen hinta ei nouse x% tulevassa ajassa y ja siirrä raha jäljelle jääneisiin osakkeisiin. Jatka kunnes kaikki on myyty. Tai vedä graafiin vaakasuoria viivoja ja osta aina kun hinta nousee viivan yli ja myy kun laskee sen alapuolelle. Minimoi kulut. Ajoittamisessa tekninen analyysi on hyvä apuväline, vaikkakaan ei täydellinen.RSI-divergenssi on ihan hyvä lähtökohta eikä ole vaikea. Netistä löytyy kuvia. Jos haluaa treidata on hyvä olla varasuunnitelma: milloin myyn surkean treidin pois? Kun treidi toimii kannattaa panostaa siihen mahd. paljon. Onnea spekulointiin!

    Vastaa
    • Kiitos! Koska spekulointisalkussani on ”vain” 5000 euroa tällä hetkellä käytössä, on strategiani välttää treidaamista ja aktiivista kaupankäynti. Muutoin kauankäyntikulut syövät kaiken järkevän voiton. Tällä hetkellä strategia onkin yksinkertaisesti etsiä yrtiyksiä, joilla on selkeää nousupotentiaali lyhyellä-keskipitkällä aikavälillä ja asettaa nille joku euromääräinen ylä sekä alaraja ja/tai aikamääre, jolloin osakkeet laitan myyntiin. Eli ehkä siinä eroan perus spekulantista, että näissäin sijoituksissa aikajänteet ovat vähintään vuoden eikä niinkään päiviä, viikkoja tai kuukausia kuten keskimääräisellä treiderillä.

      Tällä tavalla valitsin Facebookin ja JD.comin, joita molempia mielestäni oli lyöty selkeästi liikaa markkinoilla perusteettomasti hetkellisten epävarmuuksien takia. Katselen luonnollisesti perus numeroita, mutta sanoisin, että spekulointini perustuu 50/50 numeraaliseen ja laadulliseen analyysiin, ei niinkään tekniseen puoleen.

      Vastaa

Jätä kommentti