Taloudellinen riippumattomuus – mitä ja miksi?

Taloudellinen riippumattomuus. Firetys. Aikainen eläköityminen. FIRE. Firettäminen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Käytit asiasta mitä tahansa nimitystä, taloudellinen riippumattomuus on tila, jossa ihmisen ei tarvitse enää tehdä töitä rahan takia. Taloudellisesti riippumaton ihminen on säästänyt, tienannut ja sijoittanut niin paljon rahaa, että hän pystyy elämään säästöillään ja sijoituksillaan loppuelämänsä tekemättä päivääkään töitä rahan takia.

Englanniksi taloudellinen riippumattomuus syntyy termistä FIRE, joka on lyhenne kahdesta eri sanasta. Financial Independence (FI), joka on kirjaimellisesti taloudellinen riippumattomuus sekä Retire Early (RE), joka tarkoittaa aikaista eläköitymistä. Näissä on teoriassa pieni ero, mutta itselleni FIRE on kokonaisuudessaan tavoittelemani taloudellinen riippumattomuus.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen on mahdollista aivan tavalliselle ihmiselle. Mutta miksi niin harva meistä sitten on taloudellisesti riippumaton? Miksi taloudelliseta riippumattomuutta kannattaa edes tavoitella? Miten tavallinen ihminen pystyy mahdollisesti edes saavuttamaan taloudellisen riippumattomuuden? Ja mitä sen jälkeen? Näihin kaikkiin kysymyksiin vastaukset tässä tekstissä.

taloudellinen riippumattomuus
Vain taloudellisesti riippumattomana voit olla aidosti vapaa

Koska teksti on syväsukellus taloudelliseen riippumattomuuteen, tässä sisällysluettelo, jotta kirjoituksessa surffaaminen olisi helpompaa.

1. Miksi tavoitella taloudellista riippumattomuutta?
1.1. Aika on rahaa
1.2. Raha on aikaa
2. Kuinka saavuttaa taloudellinen riippumattomuus?
3. Taloudellinen riippumattomuus ja 4%:n sääntö
3.1.1. Esimerkki 1- Ihminen, joka säästää 10% tuloistaan
3.1.2. Esimerkki 2- Ihminen, joka säästää 60% tuloistaan
3.1.3. Kuinka paljon tarvitset rahaa taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseen?
3.1.4. Vaihtoehtoinen tie taloudelliseen riippumattomuuteen
4. Vapaus – eli raha – tekee onnelliseksi
4.1. Kuluta vähemmän
4.2. Tienaa enemmän
4.3. Sijoita yksinkertaisesti ja säännöllisesti
5. Mikä on sinun taloudellinen riippumattomuus tasosi?
6. Taloudellinen riippumattomuus on mahdollista myös sinulle 
7. Yhteenveto

Miksi tavoitella taloudellista riippumattomuutta?

Taloudellinen riippumattomuus mahdollistaa sen, mitä me kaikki syvällä sisällämme haluamme olla – vapaita. Kun olet taloudellisesti riippumaton olet vapaa työelämän kahleista, yhdeksästä viiteen puurtamisesta, kolmivuorotöistä sekä kaikesta taloudellisesta stressistä. Sinun ei tarvitse odottaa perjantaita joka viikko, koska jokainen viikon päivä tuntuu perjantailta. Ja samalla yksikään ei tunnu maanantailta. Kuulostaako hyvältä? Hyvä, koska sitä se todellakin on.

Kun olet taloudellisesti riippumaton, voit toteuttaa villeimätkin unelmasi. Sinulla on aikaa SEKÄ rahaa matkustaa minne vain haluat. Suurimalla osalla meistä on elämässä elämäntilanteesta riippuen vain jompaa kumpaa. Rahaa tai aikaa. Taloudellinen riippumattomuus mahdollistaa sinulle molemmat samaan aikaan.

Aika on rahaa

Oletko koskaan miettinyt tarkemmin sanontaa aika on rahaa? Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Käytännössähän sanonta tarkoittaa sitä, että jokaisella elämämme tunnilla on hinta tai arvo. Jos tuntipalkkasi on 15 euroa, se on sinun tuntisi hinta työntekijänä. Jos tuntipalkkasi on 30 euroa, se on sinun tuntisi hinta työntekijänä. Vapaa-ajalla tuntiesi hinta saattaa kuitenkin olla enemmän tai vähemmän kuin hintasi työntekijänä.

Kulutat aikaa harrastuksiin, ruokaan, kokemuksiin, krääsään jne. Kaikilla näillä on hinta, mutta aivan kuten sinulla ei ole rahaa kaikkeen, ei sinulla myöskään ole aikaa kaikkeen. Silmiä avaava esimerkki. Kun Netflixin toimitusjohtajalta kysyttiin, kuka on heidän suurin kilpailijansa, ei Netflixin toimitusjohtaja vastannut Spotify. Tai Apple. Tai Viaplay. Tai mikään muukaan streamauspalvelu.

Netflixin suurin kilpailija on uni.

Ja jos miettii kuinka monesti ihmiset binge-watchaavat Netflix-sarjoja yöunien kustannuksella, sanoisin, että Netflix on niskan päällä kilpailussa unen kanssa. Netflix haluaa ensin vähän rahaasi. Sen jälkeen se haluaa aikasi. Ja kun olet antanut Netflixille kaiken aikasi, tulet antamaan sille rahasi myös jatkossa.

Tähän perustuu myös käytännössä kaikkien mobiilipelien logiikka. Ne koukuttavat sinun halvalla / ilmaiseksi. Ja kun olet uhrannut omaa aikaasi peliin, olet koukussa. Tämän jälkeen alat syytämään rahaa peleihin, koska koet, että muuten aikasi menee ”hukkaan”.

Yritykset ovat tänä päivänä tehokkaampia kuin koskaan muuttamaan ihmisten panostetut ilmaiset tunnit rahaksi ja käytännössä lähes jokaisessa asiassa nyky-yhteiskunnassa saat samat asiat nopeammin ja helpommin – eli vähemmällä ajalla – kunhan vain ensin kulutat siihen enemmän rahaa.

Raha on aikaa

Kun on sisäistänyt, miten aika on rahaa, ymmärtää nopeasti, että rahan pitäisi olla meille kaikille vain työkalu. Liian moni kuitenkin tekee siitä itseisarvon. Halutaan lisää rahaa, vaikka ei välttämättä tiedetä, mitä rahalla tekisi. Jos koet, että haluat vain lisää rahaa, jotta saat sillä lisäntyneellä rahalla sitten lisää materiaa tai palveluita olet hukassa.

Kaikki maailmassa haluavat sinun aikaasi. Työnantajasi, yritykset, jotka myyvät sinulle palveluitaan, kissasi, koirasi, lapsesi, harrastuksesi, TV:si jne. Moni meistä uhraa töihin ja työmatkoihin vähintään 40 tuntia viikosta. Taloudellinen riippumattomuus vapauttaa tämän ajan, koska sinun ei tarvitse enää tehdä töitä rahan takia.

Voit käyttää ne 40 tuntia joka viikko aivan mihin haluat. Sinulla on vihdoin aikaa kirjoittaa se kirja, minkä olet aina halunnut kirjoittaa tai opetella se kieli, minkä olet halunnut. Voit opetella soittamaan tai laulamaan. Voit kouluttautua unelma-ammattiisi. Voit viettää enemmän aikaa läheistesi kanssa. Voit käyttää aikasi hyväntekeväisyteen. Tai voit vain katsoa sieltä Netflixistä suosikkisarjojasi samalla kun toinen kätesi on sipsipussissa. Vain mielikuvituksesi on rajana. Voit tehdä mitä vain mikä tekee sinut onnelliseksi.

Taloudellinen riippumattomuus mahdollistaa täyden vapauden, koska se käytännössä tuplaa sen ainoan resurssin, jota meillä kaikilla on tulotasostamme tai yhteiskuntaluokastamme huolimatta kaikilla yhtä paljon – ajan. Kun olet täysin vapaa, se mitä teet, on täysin sinun käsissäsi. Monelle tämä saattaa olla samaan aikaan jännittävä, innostava sekä hieman pelottavakin ajatus. Moni meistä miettii joskus päässään, mitä tekisi jos voittaisi lotossa. Samoja unelmia voi käyttää taloudellisen riippumattomuuden kanssa.

Erona lottovoiton ja taloudellisen riippumattomuuden välillä kuitenkin on se, että melkein kukaan meistä ei voita lotossa, mutta kuka tahansa meistä voi saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden. Eikä siihen tarvita onnea, pikavoittoja tai isoja perintöjä. Kaikki mitä tarvitset taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseen on suunnitelma ja sen toteuttaminen. Näihin molempiin saat valmiit suunnitelmat ja ratkaisut tästä tekstistä.

Kuinka saavuttaa taloudellinen riippumattomuus?

Tässä kohtaa saatat miettiä, että tämä kuulostaa mahdottomalta. Jos taloudellinen riippumattomuus on näin mahtavaa, miksi emme kuule siitä enempää? Miksi et tunne ketään taloudellisesti riippumatonta? Vastaus on yksinkertainen – taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa, että muutat ajattelutapaasi koko elämän ja yhteiskunnan suhteen. Unohdat sen, mitä pidät normaalina, mahdollisena ja mitä sinulle on toitotettu koko elämäsi.

Suurimmalle osalle meistä taloudellinen riippumattomuus ei käy edes ajatuksena mielessä, koska se sotii kaikkea sitä vastaan, jota olemme vuosien varrella oppineet. Tärkeintä onkin siis heittää romakoppaan kaikki olettamuksesi siitä, mikä elämässä on pakollista ja mikä on mahdollista ja mikä ei. Sinun ei tarvitse käydä töissä 40-tuntia viikossa 65-vuotiaaksi asti, jos et halua. Sinun ei tarvitse herätä joka maanantaina puoli seitsemän herätyskellon ääneen, jos et halua.

Suurin osa meistä olettaa, että tämä on elämän kulku ja yritämme tehdä vain parhaamme tehdäksemme elämästä töissä ja työn ulkopuolella mielekästä. Välillä se onnistuu, välillä ei. Taloudellinen riippumattomuus heittää kaikki nämä ”perinteiset” ajattelutavat roskiin ja sanookin ”mitä jos”.

Mitä jos sinun ei tarvitse työskennellä 65-vuotiaaksi asti? Mitä jos sinun ei tarvitse nousta ylös sängystä sinä karmeana marraskuun aamuna kun tiedät, että päivästä on tulossa kamala? Mitäs jos saisit päättää oman – sinulle sopivan – unirytmin? Mitä jos saisit tehdä niitä töitä mitä haluat, milloin haluat, missä haluat? Tai mitä jos sinun ei tarvitsisi tehdä töitä laisinkaan?

Sen lisäksi, että taloudellinen riippumattomuus mahdollistaa kaiken tämän kyseenalaistamisen, mahdollistaa se vapauden kaikilla muillakin elämän osa-alueilla. Taivaanrannan maalaus on hauskaa, mutta tärkeintä on päästä vauhtiin matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen. Miten taloudelliseen riippumattomuuteen sitten oikeasti pääsee? Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelujen keinojen ymmärtäminen ei onneksi ole vaikeaa. Taloudellinen riippumattomuus tiivistyy kahteen käsitteeseen: säästöasteeseen sekä 4%:n sääntöön.

Taloudellinen riippumattomuus ja 4%:n sääntö on matematiikkaa, jonka kuka tahansa ymmärtää

Taloudellinen riippumattomuus on helppoa matematiikka, jonka kuka tahansa ymmärtää. Sinun pitää vain ymmärtää aivan perus plus-, miinus-, jako- ja kertolaskuja. Taloudellista riippumattomuutta puhuessa, on myös pari slangisanaa, joihin törmää jatkuvasti. Tärkeimmät näistä ovat aiemmin mainitut säästöaste sekä 4%:n sääntö.

Säästöaste on se prosenttiosuus tuloistasi, joita jää sinulta säästöön. Otetaan siis yksinkertainen esimerkki laskutoimituksesta. Kuukauden tulosi verojen jälkeen ovat 2000 euroa. Menosi ovat 1000 euroa. Tällöin säästöasteesi on 1000/2000= 0,5. Saat tuloksesta prosenttimäärän kertomalla sen 100:lla. Lopputuloksena säästöasteesi on siis 0,5*100 eli 50%.

Koko taloudellinen riippumattomuus ja se kuinka nopeasti pystyt taloudellisen riippumattomuuden saavuttaa riippuukin siis vain tästä yhdestä asiasta – sinun säästöasteestasi. Säästöaste määrittää sen, milloin olet taloudellisesti riippumaton. Säästöprosentti toimii molempiin suuntiin. Mitä vähemmän kulutat, sen enemmän saat rahaa säästöön. Samalla, mitä vähemmän kulutat, sitä vähemmän rahaa tarvitset taloudelliseen riippumattomuuteen.

Entäpä 4%:n sääntö? 4%:n sääntö tarkoittaa sitä, että olet taloudellisesti riippumaton silloin kun pystyt nostamaan 4% varoistasi vuodessa ja silti säästösi riittävät kattamaan koko loppuelämäsi kulutuksen. 4%:n sääntö on monta kertaa laskettu ja todistettu. Saatat ihmetellä, miten rahat voivat riittää loppuelämän 4%:n säännöllä, koska eihän sitä tiedä, kuinka monta vuotta elää.

Joku voi elää 60-vuotiaaksi ja toinen 100-vuotiaaksi. 4%:n säännön kauneus perustuukin siihen, että jos nostat 4% säästöistasi joka vuosi, rahasi eivät lopu vaikka eläisit 200 vuotta. Tämä johtuu siitä, että taloudelliseen riippumattomuuteen kuuluu suurena osana säästettyjen rahojen sijoittaminen ja se, että historiallisesti yksinkertainen indeksisijoittaminen on taannut sinulle 7% tuoton vuosittain.

Kun pääomasi tekee töitä puolestasi, on todennäköistä, että kun nostat 4% omaisuudestasi vuodessa ja pörssi jatkaa 7%:n tuoton takomista, saatat rikastua entisestään, vaikka et tekisi päivääkään töitä! Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Sen ei pitäisi, koska se on vain puhdasta matematiikkaa.

Erittäin tärkeää säästämisessä onkin siis se, että säästetty raha ei maksaa pankkitililläsi, vaan laitat rahan tekemään töitä puolestasi sijoittamalla esim. indeksirahastoihin Nordnetissä*. Ei huolta, sijoittaminen ei ole monimutkaista, vaikeaa ja riskialtista, kunhan teet sen oikein. Tästä kuitenkin myöhemmin kirjoituksessa lisää. Nyt, varmista, että ymmärsit säästöasteen sekä 4%:n säännöt ennen kuin jatkat matkaa eteenpäin. Kun olet sisäistänyt tämän kappaleen tekstin, katsotaan hieman kuvaajia siitä, kuinka valtavasti säästöaste vaikuttaa siihen, miten nopeasti olet taloudellisesti riippumaton.

Esimerkki 1 – ihminen, joka säästää 10% tuloistaan

Suurin osa suomalaisista kotitalouksista säästää erittäin pienen osan kokonaistuloistaan. 10% säästöaste on OECD-maiden keskimääräinen säästöaste, joten lasketaan ensin kuinka nopeasti 10% säästöasteella menee matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen. Oletuksena henkilö on jo säästänyt 10 000 euroa säästöön (esim. asuntolainan vähennyksillä tai pankkitililleen).

Huom! Muista, että laskelmissa ei ole väliä sillä tienaatko 10 000, 50 000 vai 100 000 euroa vuodessa. Luvut ovat aina samat samalla säästöasteella (vain alkupääoma muuttaa numeroita, mutta laskelmissani käyttämäni 10 000 euroa ei muuta numeroita merkittävästi).

taloudellinen riippumattomuus säästöaste 10%
Taloudellinen riippumattomuus pääoma vaihtelee suuresti riippuen säästöasteestasi

Kuvassa vasemmassa kulmassa näkyvät vuodet ja ala-akselistolla liikkuu säästoaste. Kuvaaja kuvaa hyvin sitä, kuinka säästöaste vaikuttaa vuosiin, joita tarvitaan taloudelliseen riippumattomuuteen. Mitä suurempi säästöasteesi on, sitä vähemmän aikaa sinulla menee taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun. Luvut puhuvat puolestaan. 10% säästöasteella ei pitkälle pötkitä.

Matkassa taloudelliseen riippumattomuuteen sinulla menee 49,9 vuotta, mikäli säästöasteesi on 10%. Vaikka siis aloittaisit matkan taloudelliseen riippumattomuuteen 28-vuotiaana, olisit sen saavutettuasi jo eläkkeellä ja nauttisit täydestä eläkkeestä. Toki tämäkään ei ole huono vaihtoehto, koska rahan säästäminen ei ole koskaan huono asia.

Entä jos olet tosissasi taloudellisen riippumattomuuden tavoittelun kanssa kuten minä ja haluat työelämästä pois jo mahdollisesti ennen 40 ikävuotta? Itse tavoittelen 60% säästöastetta joka kuukausi. Mitä siis jos lasketaan sama esimerkki 60%:n säästöprosentilla – kuinka paljon matka taloudelliseen riippumattomuuteen muuttuu silloin?

Esimerkki 2 – ihminen, joka säästää 60% tuloistaan

Oma säästöprosenttini on liikkunut viime vuodet keskimäärin 60%:ssa. Tässä päästäänkin siihen, kuinka oma kulutus on oikeasti se tärkein asia taloudellisen riippumattomuuden saavuttelussa. Katsotaan siis kuvaajaa 60% säästöprosentilla.

60%:n säästöasteella voit olla taloudellisesti riippumaton uskomattoman nopeasti

Jo pelkällä 60%:n säästöasteella, matka taloudelliseen riippumattomuuteen nopeutuu eksponentiaalisesti. 60%:n säästöaste tiputtaa matkan taloudelliseen riippumattomuuteen vain 12,2 vuoteen! Mietitään tilannetta, jossa joku tajuaa, taloudellisen riippumattomuuden heti ammattiin valmistuttuaan 20-vuotiaana.

60%:n säästöasteella hän olisi jo 32-vuotiaana taloudellisesti riippumaton! Mikäli henkilö valmistuisi taas esim. korkeakoulusta 25-vuotiaana ja hän aloittaisi taloudellisen riippumattomuuden tavoittelun silloin, olisi hän taloudellisesti riippumaton jo 37-vuotiaana! Mitä aiemmin aloitat taloudellisen riippumattomuuden tavoittelun, sen nopeammin olet perillä. Taloudellinen riippumattomuus ennen 40 ikävuotta ei olekaan pelkkää legendaa, vaan täysin mahdollista kenelle tahansa meistä.

Taloudellinen riippumattomuus – paljonko tarvitaan rahaa sen saavuttamiseen?

Puhun pelkistä vuosista ja prosenteista. Mielessäsi saattaakin pyöriä kysymys siitä, paljonko rahaa taloudelliseen riippumattomuuteen oikeasti tarvitaan. Vastaus ei löydy mistään absoluuttisesta taikanumerosta, vaan juuri näistä prosenttiluvuista. Valtavat erot 10%:n ja 60%:n säästöasteen numeroissa selittääkin se, että säästöaste toimii molempiin suuntiin.

Samalla kun säästät 10%:n kulutuksestasi, ovat myös elämäsi kulut korkeammat. Mutta kun säästät 60%, on kulutuksesi matalampi, jolloin tarvitset myös luonnollisesti vähemmän rahaa taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseen. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta on loppujen lopuksi erittäin yksinkertaista!

On hyvä myös muistaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa matkaa taloudelliseen riippumattomuuteen. Yleensä vanhemmalla iällä myös aloituspääomasi on suurempi kuin nuorena, jolloin matka on entistä nopeampi! Jos olet saanut säästöön jo esim. 100 000 euroa, matkaa taloudelliseen riippumattomuuteen 60%:n säästöasteella on vain 9,7 vuotta.

Vaikka löytäisit taloudellisen riippumattomuuden 30- tai 40-vuotiaana, ehdit taloudelliseen riippumattomuuteen jo huomattavasti ennen eläkeikää ja pääset nauttimaan elämän parhaista vuosista vapaina. Toiset eroavat, alkavat harrastaa syväsukellusta tai ostavat moottoripyörän keski-iän kriisissä. Sinä voisit lopettaa työnteon kun muut ympärilläsi kriiseilevät, mitä elämällään tekevät oravanpyörässä.

Parasta 4%:n säännössä on se, ettei se ota huomioon esim. sitä, että mitä todennäköisemmin myös taloudellisesti riippumattomana saatat tehdä asioita, joista saa rahaa. Tarkoituksellisesti tai vahingossa. Tämän lisäksi säännössä ei ole huomioitu mitään sosiaaliturvatukia, joita Suomessa saa eikä myöskään itse vanhuuseläkettä.

Suomessa 4%:n sääntö onkin paljon enemmän kuin tarpeeksi taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseen. Tätä korostaa vielä se, että vaikka osakeindeksit ovat tuottaneet historiallisesti 7% vuodessa, ovat yllä olevat esimerkit laskettu 5% vuosittaisella tuotolla, joka on historiallisesti erittäin varovainen laskelma.

Vaihtoehtoinen tie taloudelliseen riippumattomuuteen

Jos olet lukenut blogiani aikaisemmin, olet todennäköisesti huomannut, että keskityn erityisesti sijoituksissani osinkotulojen kasvuun. Syynä tähän on se, että olen valinnut henkilökohtaisesti toisen – hieman hitaamman – tavan päästä taloudelliseen riippumattomuuteen. Tavoitteeni on kattaa menoni – ei niinkään osakkeiden myynnillä 4%:n säännön avulla – vaan passiivisilla tuloilla, jotka syntyvät lähes täysin osakkeista saamistani osingoista.

Elää tuloilla, joiden eteen ei tarvitse tehdä mitään? Edes myydä osakkeita!? Saattaa kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Kyllä ja ei. Kuten kuvitella saattaa, n. 36 000 euron netto-osinkotuloihin, joihin itse tähtään, on matkaa huomattavasti enemmän kuin jos tavoittelisin taloudellista riippumattomuutta perinteisesti 4%:n säännön mukaan.

Suurin ero valitsemallani lähestymistavalla onkin, että sinun täytyy itse sijoittaa huomattavasti enemmän, jotta pystyt elämään pelkillä passiivisilla tuloilla kuin jos elät 4%:n säästön mukaan. Tämä siis tarkoittaa sitä, että passiivisilla tuloilla elämiseen saavuttamiseen vaatii enemmän aikaa ja vaivaa kuin säästöillä elämisen-koulukunta ja siksi se ei välttämättä sovellukaan kaikille.

Tämän lisäksi passiivisilla tuloilla eläminen vaatii aktiivista sijoittamista matkan varrella, 4%:n säännöllä tavoitteen saavuttaminen ei vaadi kuin indeksisijoittamista – eli sinun ei tarvitse oikeasti itse ymmärtää sijoittamisesta mitään.

Osinkojen onkin tavoite rullata tileilleni kuukausittain ja vaikka ne eivät tällä hetkellä katakaan kuin n. 30% vuosittaisesta kulutuksistani, pystyn jatkuvasti seuraamaan, miten osingot ja kulutukseni suhtautuvat toisiinsa. Passiivisten tulojen ja oman kulutuksen suhdetta onkin mielestäni hauskempi seurata kuin vain yhtä könttäsummaa (nettovarallisuutta), jota perinteisessä tavassa seurataan. Olenkin valinnut hieman pitemmän reitin taloudelliseen riippumattomuuteen siitä yksinkertaisesta syystä, että tällä tavalla pysyn jatkuvasti motivoituneena matkassani.

Vaihtoehtoista tietä voi myös kokeilla asuntosijoittamisen kautta. Taloudellinen riippumattomuus päätulolähteenä asuntosijoittaminen tuntuukin olevan entistä yleisempi trendi. Mielestäni ongelma tulee asuntosijoittamisessa vain vastaan siinä, että asuntosijoittaminen ei ole yhtä passiivista kuin osakkeisiin sijoittaminen. Asuntosijoittamisessa joudut itse hoitamaan asuntoja ja vuokralaisten hankkimista jne. kun osakkeisiin sijoittamisessa yritykset kuten McDonald’s pyörivät ilman sinuakin.

Vapaus – eli raha – tekee onnelliseksi

Olet saattanut kuulla sanonnan, että raha ei tee onnelliseksi. Tämä on valhe. Raha ei ehkä tee onnelliseksi, jos et osaa käyttää sitä, mutta rahan mahdollistama vapaus tekee. Lähdetään siis syvemmälle taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseen käyttäen apuna taloudellisen riippumattomuuden kolmiota, joka havainnollistaa, miten taloudellinen riippumatomuus saavutetaan. taloudellinen riippumattomuus-kolmio Taloudellinen riippumattomuus -kolmiota katsomalla sisäistät helposti, kuinka yksinkertaisesti taloudellinen riippumattomuus rakentuu. Kolmiossa on kolme yhtä tärkeää osaa: tulot, kuluttaminen sekä sijoittaminen. Aloitetaan siitä tärkeimmästä, eli kulutuksesta, joka hallinnoi säästöastettasi.

Kuluta vähemmän

Kuluta vähemmän tuntuu yksinkertaiselta ohjeelta ja sitähän se myös on. Jostain syystä suurin osa meistä ei kuitenkaan saa juuri mitään säästöön. Juoksemme palkkakuitista seuraavaan ja olemme yleensä persaukisia juuri ennen seuraavaa palkkapäivää. Oletko koskaan miettinyt mistä tämä johtuu ja voisiko asialle voisi tehdä? Vastaus löytyy todennäköisemmin hedonistisesta oravanpyörästä, joka ohjaa meitä kaikkia.

Hedonistinen oravanpyörä toimii tiivistettynä seuraavasti. Ostat uuden ison talon. Talosta tulee sinulle pian uusi normaali. Totut asuntoon. Talon keittiö tuntui taloa ostettaessa tilavalta, mutta nyt kun olet tottunut siihen, tuntuu se yhtäkkiä liian pieneltä. Hieno lattia näyttääkin yhtäkkiä kaipaavan uusia hienoja mattoja. Autotalliin ei mahdu molemmat autot. Sitä paitsi, meidän pitäisi ostaa uudet autot! Ja miksi naapurin talo näyttää vielä isommalta?

Hedonistinen oravanpyörä perustuu siihen ihmisen käyttäytymismalliin, että totumme kaikkeen. Toisin sanottuna, ihmisen pitää kuluttaa koko ajan enemmän ja enemmän vain tunteakseen olonsa “normaalin” onnelliseksi. Kun totut asioihin, et saa siitä samaa tyydytystä kuin ennen. Tämä saa meidät kuluttamaan järjettömiä summia esim. vaatteisiin tai vaikka uusiin puhelimiin joka vuosi. Paras tapa säästää onkin hypätä pois tästä oravanpyörästä, jossa suurin osa meistä juoksee hautaan saakka.

Paras tapa oravanpyörästä poishyppäämiseen on talouden uudelleenkäynnistys, josta olen kirjoittanut toisen erittäin kattavan tekstin. Kun teet kaikki tekstissä mainitsemani asiat, huomaat pian, että et tarvitse puoliakaan asioista, joita kuvittelit tarvitsevasi ja joihin olet syytänyt rahaa kuin viimeistä päivää. Samalla saatat tuntea myös pienen puhdistumisen tunteen kun olet saanut elämäsi entistä parempaan tasapainoon ja olet päässyt ylimääräisestä kulutuksesta eroon.

Avaa siis tekstini kulutuksen vähentämisestä toiseen välilehteen ja jatka tämän tekstin lukemista. Vaikka et tavoittelisi taloudellista riippumattomuutta, tulet säästämään tuhansia euroja vuodessa seuraamalla tekstin neuvoja. Tiedän, mistä puhun, koska elin itse koko vuoden 2019 minimalistina ja minimikulutuksella.

Tienaa enemmän

”Tienaa enemmän” saattaa kuulostaa tyhmältä neuvolta, koska kyllähän meistä kaikki varmasti tienaavat jo niin paljon kuin voimme tienata! Miksi tyytyisimme vähempään? Suurin osa meistä ei toteuta täyttä tienaamispotentiaaliamme, koska emme ole asian eteen kauheasti kuluttaneet ajatuksia. Milloin esim. viimeksi pyysit palkankorotusta?

Entä tiesitkö, että työpaikan vaihtaminen on paras tapa korottaa palkkaasi? Oletko harkinnut lisä- tai uudelleenkoulutusta? Oletko miettinyt, voisitko tehdä sivubisnestä tai harrastuksillasi rahaa? Tai onko sinulla kertynyt paljon tavaraa, josta et ole raaskinut luopua, mutta jotka voisi myydä kirpputorilla? Jos yksikin kohta kuulostaa potentiaaliselta, et ole silloin maksimoinut tienaamispotentiaalisia. Ja tiedän, että suurin osa meistä ei ole – en edes minä.

Keskustelu taloudellisen riippumattomuuden ympärillä pyörii niin usein pelkän säästämisen ja sijoittamisen ympärillä, että moni meistä unohtaa tienaamisen tärkeyden. Fakta kuitenkin on, että suuremmat tulot auttavat matkaa taloudelliseen riippumattomuuteen entisestään, kunhan pitää huolen, ettei kulut kasva samaa tahtia.

Sijoita yksinkertaisesti ja säännöllisesti

Sijoittaminen voi usein talousuutisia selatessa tuntua rakettitieteeltä. Ja jotkut siitä sitä tekevätkin. Mutta usein sijoittamisesta tehdään tahallaan monimutkaisen kuuloista, jotta pankit voisivat laskuttaa sijoituspalveluistaan paljon. Kaikesta voi tehdä vaikeaa, mutta sijoittamisen ei tarvitse olla vaikeaa tai paljon aikaa vievää.

Tiesitkö, että osakemarkkinat ovat tuottaneet pitkällä aikavälillä 7% joka vuosi. Tämä on kaiken taloudellisen riippumattomuuden tavoittelun keskiössä. Kun säästöasteesi on korkea voit laittaa säästetyn rahan sijoituksiin, jotka tuottavat pitkällä aikavälillä 7% joka vuosi. Kiitos korkoa korolle-ilmiön, tulokset ovat aiemmin tekstissä näyttämieni esimerkkien kaltaiset. Vaikka sijoitusten historiallinen tuotto on 7%, on laskurilla lasketut summat, jotka mainittiin aiemmin tekstissä laskettu 5%:n tuotoilla.

Mikäli sijoituksesi siis tuottavat tuon historiallisen 7% tai mahdollisesti jopa enemmän, on matka taloudelliseen riippumattomuuteen vieläkin nopeampi kuin varovaisesti arvioin esimerkeissäni. Mutta, mutta. Mitä jos ei ole koskaan sijoittanut? Mitä jos ei tiedä mistään mitään? Uskaltaako tällaista sijoittamista nyt ihan normaali ihminen ajatella. Eikös se ole rikkaiden ja pukumiesten hommaa? Ei, ei ja vielä kerran ei.

Sijoittaminen on meille kaikille ammattista, palkasta, iästä, sukupuolesta riippumatta. Ja jokaisen meidän pitäisi opetella edes sijoittamisen perusteet, vaikka emme taloudellista riippumattomuutta tavoittelisikaan. Taloudellisen riippumattomuuden saavuttaaksesi, sinun ei tarvitse ymmärtää osakkeista mitään. Helpoin ja järkevin tapa sijoittaa, onkin rahastoihin. Ja ennen kaikkea indeksirahastoihin. Olen kirjoittanut vertailun niin parhaista ja halvimmista suomalaisista indeksirahastoista, johon suosittelen tutustumaan, jotta säästyt etsimisen vaivalta.

Avaa siis nämä kaksi artikkelia vielä uusiin välilehtiin, mikäli rahastosijoittaminen ei ole sinulle tuttua ja jatka matkaa. Parasta sijoittamisessa taloudellista riippumattomuutta varten on se, että sinun ei tosiaan tarvitse ymmärtää kuin rahastosijoittamisen perusteet. Tärkeintä on muistaa sijoittaa säännöllisesti ja tasaisin väliajoin.

Älä reagoi siihen, vaikka salkkusi olisi pahasti miinuksella tai siihen kun salkkusi on paljon voitolla. Jatka säännöllistä indeksirahastoihin sijoittamista kaikesta ulkopuolisesta melusta huolimatta. Tämä voi olla usein vaikeaa ja paras tapa onkin vain automatisoida kuukautiset sijoitukset rahastoihin (onnistuu monella rahastojen tarjoajalla) ja unohtaa sijoitukset elämään omaa elämäänsä. Anna rahojen tehdä töitä puolestasi ja keskity omaan elämääsi. 10 vuotta myöhemmin huomaatkin aivan yhtäkkiä, että sinulla on tarpeeksi rahaa ja olet taloudellisesti riippumaton!

Mikä on sinun taloudellinen riippumattomuus-tasosi?

Jokainen meistä on erilainen ja siksi taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa meille jokaiselle erilaisia asioita. usein huomaamme, että kulutusta karsittuamme tyydymme pysyvästi vähempään. Osa kuitenkin saattaa kaivata hedonistista oravanpyörää ja saattaa haluta saavuttaa sellaisen taloudellisen riippumattomuuden, joka mahdollistaa 30 ulkomaanmatkaa sekä uuden iPhonen joka vuosi.

Tämä on hyvä ja parasta onkin se, että taloudellinen riippumattomuus sopii kaikille ihmistyypeille, olivat mielenkiinnon kohteesi ja halusi mitä vain. Uskon kuitenkin, että jos aloitat matkan taloudelliseen riippumattomuuteen kanssani, opit arvostamaan kaikkia asioita elämässä aivan uudella tavalla. Taloudellinen riippumattomuus tarjoaa näkökulman elämään laatikon ulkopuolelta. Kun karsit kulutustasi, opit nopeasti mitä tarvitset ja mitä et. Samalla opit saamaan iloa asioista, jotka ennen otit itsestäänselvyytenä. Ja lopulta löydät vastauksen siihen tärkeimpään kysymykseen – kuinka paljon on tarpeeksi?

Kun aloitat matkan taloudellisen riippumattomuuteen, ymmärrät kuinka paljon kulutatkaan rahaa asioihin, jotka eivät tee sinusta yhtään sen onnellisempaa. Voit tässä kohtaa lukea kaikki eri tasot, mitä matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen kohtaat. Vaiheita on seitsemän erilaista ja vaikka et saavuttaisi ylintä tasoa, samat opit kuitenkin pätevät. Säästäminen, oli se sitten taloudellista riippumattomuutta tai vain turvaa varten, kannattaa aina jos haluat nukkua yösi hyvin.

Taloudellinen riippumattomuus on mahdollista myös sinulle

Jos olet joskus sanonut ”TGIF” , ”oispa jo perjantai”,  ”vihaan maanantaita” tai muuten vain kyllästynyt juoksemaan oravanpyörässä, on taloudellinen riippumattomuus sinua varten. Ihminen on hyvä keksimään selityksiä siihen, miksi asioita ei voi tehdä. Olemme mestareita viivyttämään asioita ja olla-tekemättä asioita, keksimään tekosyitä sekä ongelmia asiasta kuin asiasta.

Taloudellisesta riippumattomuudesta puhuttaessa monen reaktio saattaakin olla ensin ”en minä pysty tähän, koska syy X,Y ja Z”. Syy tähän on se, että ajatus taloudellisesta riippumattomuudesta tuntuu niin järjettömältä, kun olemme kaikki kasvaneet maailmassa, jossa pitää tehdä yli 40 vuoden työura, jonka jälkeen eletään leppoisia eläkevuosia jos terveys kestää.

Ihminen on huono sietämään muutosta ja ajatus taloudellisesta riippumattomuudesta torjutaankin usein alkuunsa sen takia, että se on valtava muutos. Etenkin ajatuksen tasolla. Taloudellinen riippumattomuus sanoo, ettei sinun tarvitse tehdä sitä mitä kaikki muut tekevät, vaan voit päättää itse täysin, miten elämäsi ja aikasi kulutat. Ryhmäpaine ja vastavirtaan meneminen on aina aluksi haastavaa.

Kun ymmärrät, että tämä on sinullekin täysin mahdollista, tuntuu oravanpyörää hehkuttava maailma yhtäkkiä isolta valheelta. Toivonkin, että vaikka sinusta jopa tämän tekstin luettuasi tuntui siltä, että taloudellinen riippumattomuus on täyttä huuhaata eikä mahdollista juuri sinulle, syvenny ajatukseen vielä tarkemmin. Älä keksi ongelmia ja tekosyitä. Keksi ratkaisuja.

Yhteenveto

Taloudellinen riippumattomuus keskustelu on usein vääristynyt median ”näin hän ja hän rikastui nopeasti” mantran takia. En rikastu nopeasti, mutta minä pystyn saavuttamaan taloudellisen riippumattomuuden. Jos minä pystyn, niin pystyt sinäkin.

Olen täysin tavallinen suomalainen alle-keskituloisesta duunariperheestä ja lähtenyt nollasta. Suuri osa suomalaisista lähtee taloudellisesti huomattavasti paremmista asemista elämään kuin minä, mutta eivät silti koskaan saavuta taloudellista riippumattomuutta. Tämän takia tiedän, mitä taloudellinen riippumattomuus vaatii. Tiedän myös sen, että kuka tahansa tavallinen työssä käyvä suomalainen sen pystyy saavuttamaan, jos oikeasti vain yrittää.

Taloudellinen riippumattomuus on aito oikotie onneen, mutta se vaatii suunnittelua sekä pitkäjänteisyyttä. Ehkä myös hieman itsekuria. Neljä vuotta matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen oltuani, voin vakuuttaa, että jokainen vuosi on ollut sen arvoinen ja opin koko ajan uutta niin maailmasta kuin itsestäni. Liity siis mukaan matkaan kohti taloudellista riippumattomuutta ja vapauta itsesi arjen kahleista. Et tule pettymään.

P.S.Liity matkaani kohti taloudellista riippumattomuutta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tieto uusimmista kirjoituksista ja matkani etenemisestä!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram

Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi

18 kommenttia artikkeliin ”Taloudellinen riippumattomuus – mitä ja miksi?”

  1. Oikein hyvä ja kattava teksti, kuten kaikki muutkin blogissasi! Kiitos tästä ja aikaisemmista, näitä on ilo lukea 🙂

    Yksi asia mua jää aina hämäämään näissä yleistason FIRE-postauksissa: näissä mainitaan että taloudellinen riippumattomuus on kaikille mahdollista (totta) mutta usein jopa yllytetään että kaikkien kannattaisi siihen ryhtyä. ”kai sinäkin haluat pois oravanpyörästä yms.”

    Mutta1: jos kukaan ei käy töissä, niin miten pyörivät nämä yritykset, jotka osinkotuloillaan kustantavat elämäsi?
    Mutta2: jos kukaan ei kuluta kuin minimin verran, miten pyörivät nämä yritykset, jotka tuotteillaan/palveluillaan kustantavat elämäsi osinkotulojen muodossa?

    Suurta osaa tuotteista/palveluista kukaan ei tarvitse elääkseen.

    Lähinnä kiinnostaa se, että kun kerta tällainen nerokas idea on keksitty, niin miksi saarnata siitä koko kansalle koska jos koko kansa vahingossa ottaisi opikseen näistä viisaista sanoista niin se rikkoisi nerokkaan idean. Tosin tämä taitaa olla aika mahdoton ajatus nykymaailmassa…

    Vastaa
    • Kiitos! Tämän tekstin kirjoittamiseen menikin vähän kauemmin kuin keskivertotekstin tekemiseen. Ja itseasiassa hauskaa, että kysyit tuota, koska itselläni on tekeillä juuri teksti, joka vastaa noihin yleisimpiin kysymyksiin, mitä FIRE:stä yleensä herää. Ja tuo kysymys on varmaan yksi niistä yleisimmistä, mitä näkee kysyttävän. En vain viitsinyt änkeä kaikkea FIRE-asiaa tähän yhteen kirjoitukseen, jotta kokonaisuudet pysyvät järkevän kokoisina.

      Kirjoittelen tosiaan pitemmin noista kaikista kysymyksistä myöhemmin, mutta nopeasti voi sanoa sen verran, että tiesit näköjään vastauksen itsekin 😀 Varmaan 1% länsimaalaisista edes tietää käsitettä taloudellinen riippumattomuus. Näistä 1%:sta, todennäköisesti 1% alkaa tätä tavoittelemaan. Ja näistä jotain 20% sen sitten saavuttaa / oikeasti alkaa elämään taloudellisesti riippumatonta elämää. Eli juurikin näin, koska olemme ihmisiä ei kuvailemaasi asiaa tule koskaan tapahtumaan.

      Myönnän, että tämä vaatii välillä paljon myös minulta, mutta samalla koen, että se on kasvukokemus. En usko, että mikään tavoittelemisen arvoinen elämässä on helppoa ja vaivatonta ja FIRE on yksi monista tällaisista asioista.

      Vastaa
  2. Hyvää asiaa! Mietin kuitenkin heti ykköskappaleessa näiden kauniiden ”mainoslauseiden” takana olevaa väistämätöntä ajatusta siitä, että ensin joudun paiskimaan mahdollisimman paljon työtä vähillä nautinnoilla, ennen kuin pääsen nauttimaan taloudellisen riippumattomuuden anneista. Toki aina ei tarvitse mennä ääripäihin, vaan oma tie voi löytyä jostakin välimaastosta.

    Toinen asia, mitä mietin väistämättä on toive perheestä. On helppoa säästää nyt kun olen lapseton ja asun kahden hengen taloudessa. Mikäli toive perheestä toteutuu, on tiedossa kuitenkin vähätuloisia vuosia (olen siis nainen), sillä esimerkiksi hoitovapaalla tulot ovat minimaaliset. Lisäksi perhe tuo väistämättä lisää kuluja, vaikkakin toki niihin voi yhtä lailla vaikuttaa itse kuin muihinkin kuluihin.

    Näiden ylläolevien realiteettien johdosta en ehkä näe matkaa taloudelliseen riippumattomuuteen aivan niin suoraviivaisena. Sijoitukset tuovat kuitenkin turvaa vaikka ei varsinaisesti taloudellisesti riippumattomuutta saavuttaisikaam. Ehkä voin ainakin tehdä töihin liittyen erilaisia valintoja säästöjen turvin tai elää muuten tietäen, että talous on tasapainossa. En tiedä tarkkaa vielä mikä on tavoitteeni, mutta varmaa on että pyrin säästämään tuloistani mahdollisimman paljon! Tämän vuoden säästötavoitetta kyllä kieltämättä syö loppuvuonna tulevat häät, jotka ovat vallan perinteiset, eli budjetti on suurehko. Toivon silti, että sijoituksiin jää mukavasti rahaa. 🙂

    Vastaa
    • Mainoslause on varsin hyvä sana. Toivon mukaan tämä kirjoitus tulee olemaan monelle ihmiselle ensikosketus taloudellisen riippumattomuuden maailmaan ja haluan, että siitä innostuu. Kun innostuu, alkaa kaivamaan asiasta enemmän tietoa, jonka jälkeen jokainen voi sitten tehdä omat päätöksensä ja valintansa elämäntilanteeseensa riippuen. Mutta jos ei innostu, ei tule koskaan aloittamaankaan.

      Perhe on kieltämättä haaste ja samaa pallottelen itsekin (ja tämän takia en ole omaa taloudellinen riippumattomuus-tasoani vielä laskenut). Itse en tiedä haluanko lapsia vai en, joten tämä aika iso kysymys on elämässäni vielä auki. Jännää on se, että kokemukseni mukaan moni ikäiseni nainen ei halua lapsia – ja tämä näkyy ihan syntyvyystilastoissakin.

      Ja juurikin näin. Pahin asia, mitä voi tapahtua jos innostuu matkasta taloudelliseen riippumattomuuteen on se, että oppii pitämään taloudestaan huolta ja muuttuu vauraaksi! Tässä ei siis mielestäni olekaan downsideja, koska pahin, mitä ihmiselle voi tapahtua on, että hän vaurastuu ja siksi toivonkin, että pystyn saada ihmisiä innostumaan asiasta. Ja jos taloudellinen riippumattomuus ei tunnukaan jossain kohtaa omalta, onpa ainakin rahaa mitä törsätä 😀

      Ja mielestäni taloudellisessa riippumattomuudessa se matka on aivan yhtä tärkeä kuin määränpää eikä aina tarvi kiristää täysillä. Itsekin kiristän vain tämän vuoden ja ensi vuodesta lähtien löysään todennäköisesti taas vähän. Häät ja muut elämän juhlat pitää juhlia juuri niin kuin haluaa ja sitten säästää sieltä, mistä pystyy. Häät ovat vain kerran elämässä, joten niistä kannattaa ottaa kaikki irti. Matka ei ole suoraviivainen, mutta silti mahdollinen, vaikka hidastetöyssyjä meillä kaikilla varmasti tulee elämässä vastaan – kaikilla elämän osa-alueilla.

      Vastaa
      • MIelenkiintoista kyllä nähdä paljonko enemmän rahaa menee kun on lapsi.

        Kai sitä itekin pitäs häihinkin alkaa joku vuos säästämään… Ja kämppää alkaa maksaa pois pikkuhiljaa hiukan nopeammin. ”Enää” 96 000e jälellä 😀 Näillä realiteeteilla ei olisi ihme jos ei pystyisi paljoakaan sijoituksiin palkasta laittamaan. Sitten kun aikanaan kerkiää töihin palaamaan. Mutta toisaalta taas, jos vain uudelleensijoittaisi osingot niin sekin pitäisi vuosien saatossa kantaa aika pitkälle.

        Ai niin ja pitäähän lapsellekin sijoittaa.

        Vastaa
        • Niin onnea perheenlisäyksestä! Etenkin alussa taapero varmaa kustantaa aika paljon riippuen ostaako tavarat uutena vai käytettynä. Eli ei muuta kuin tavalliset kuukausikatsaukset takaisin blogiin 😉

          Ja sulla onneksi osinkopotti on jo niin iso, että monilla se saattaa vastata 2-3 kuukauden palkkaa. Antaa hyvää säästöpuskuria niin lapsiarkea kuin häitä säästämistä varten. Lapselle säästäminen olisi kyllä varmasti oikeasti hauskaa, kun näkee korkoa korolle efektin nollasta vuodesta lähtien. Täytyy vain toivoa, että lapsi sitten 18-vuotiaana osaa säästöjä arvostaa.

          Vastaa
    • Täydellinen taloudellinen riippumattomuus on toki hieno juttu, mutta kannattaa miettiä myös välietappeja. Jos saa kerättyä 20% täydelliseen riippumattomuuteen vaadittavasta potista, niin voi jättää 20% töistä tekemättä. Tällöin siis voi vaihtaa nelipäiväiseen työviikkoon, jolloin viikonloppu pitenee kahdesta päivästä kolmeen eli 50%! Tämä on aivan valtava parannus elintasoon ja huomattavasti helpommin saavutettavissa kuin kokonaan työnteon lopettaminen. Jos pitää nykyisestä työstään, niin tämähän voi olla aivan riittävä taso eikä enempää edes tarvitse tavoitella.

      Perhe kyllä hankaloittaa, mutta perheenkin kanssa lienee mahdollista käyttää rahaa tuhlaillen tai järkevästi. Itsellenikin syntyi esikoislapsi juuri nyt, joten pääsen todistamaan millaisia lisämenoja siitä pitkällä tähtäimellä tulee. 🙂 Tähän mennessä on kuitenkin tullut huomattavia säästöjä, kun on ostettu mm. käytetyt lastenvaunut ja käytettyjä vaatteita. Asuntoa on muutenkin sisustettu uudenveroisilla kirpparihuonekaluilla eikä lompakko ole kärsinyt.

      Vastaa
      • Olet ihan oikeassa, että välietappeja kannattaa (ja pitää) juhlia tässäkin matkalla! Siitäkin aiheesta on kirjoitus tulossa blogiin, koska matka taloudelliseen riippumattomuuteen on kuitenkin maratoni suurimmalle osalle meistä. Itse olen juuri tuossa 20%:n paikkeilla nykyisellä kulutuksella ja se osui juuri mukavasti 100 000 euron merkkipaalun kanssa samaan aikaan – oli hieno tunne saavuttaa tuo piste ja se motivoi entisestään jatkamaan matkaa.

        Tästä huolimatta en ihan vielä ole valmis vaihtamaan lyhyempään työviikkoon kun nuoresta iästä johtuen, uskon, että saan enemmän hyötyä korkoa korolle-efektistä, kun jaksan nyt tehdä viisipäiväistä viikkoa vaikka siihen esim. 35:teen ikävuoteen asti. Tämän jälkeen voi antaa pääoman tehdä valtaosan työstä rahan eteen ja vaihtaa toivottavasti lyhyempään viikkoon palkkatyössä. Muut päivät varmaan täyttyvät ihan itsestään muusta tekemisestä.

        Onnea esikoisesta! Lasten vaateet ja muutkin tavarat ovat usein käytössä niin vähän aikaan ja samalla maksavat uutena niin järjettömiä summia, että pelkästään juuri tuolla käytettyjen ostamisella säästää kyllä oikeasti pitkän pennin.

        Vastaa
  3. ”Taloudellinen riippumattomuus mahdollistaa sen, mitä me kaikki syvällä sisällämme haluamme olla – vapaita. Kun olet taloudellisesti riippumaton olet vapaa työelämän kahleista, yhdeksästä viiteen puurtamisesta, kolmivuorotöistä sekä kaikesta taloudellisesta stressistä”.
    Minä en edes syvällä sisimmässäni halua olla vapaa työelämän kahleista ;). Tykkään työstäni, vaikka se onkin kiireistä, pienipalkkaista vuorotyötä terveydenhoitoalalla, jopa yövuoroja. Koen työni tärkeäksi, ja minulla on myös työhistoriani parhaat työkaverit tällä hetkellä. Toki rahaa ja varallisuutta on hyvä olla sen verran, että pääsee välillä lomilla vaikka matkustelemaan. Säästän ja sijoitan eläkepäiviäni varten, ehkä olen sitten taloudellisesti riippumaton…

    Vastaa
    • Olet onnekas kun olet löytänyt työstäsi tarkoituksen! Itsekin pidän työstäni ja työkavereistani ja viihdyn töissä enemmän kuin hyvin – enkä varmaan koskaan töitä täysin lopeta – mutta silti nykyinen työni tai alani ei ole se syvin kutsumukseni. Uskon vahvasti siihen, että jokainen meistä on altruisti, joten hoiva-alalla varmasti suurin osa saa paljon erittäin hyviä fiiliksiä vaikka välillä onkin liikaa töitä ja vaihtelevia työaikoja.

      Tärkeää on joka tapauksessa säästää ja sijoittaa, vaikka niitä eläkepäiviä varten – tai muita mahdollisia elämän yllätyksiä varten. Sinun alallasi varmaan on epätodennäköistä, että tulee yt-neuvottelut, mutta pelkkä työttömyyskin saattaa monet ajaa erittäin huonoon jamaan – siksipä säästäminen ja sijoittaminen hyvinä aikoina onkin ensiarvoisen tärkeää.

      Vastaa
  4. Kirjoitat tosi hyvin taloudellisesta riippumattomuudesta. Meillä onkin sama strategia osinkojen kasvattamisen kautta ja itsekin pyörittelen usein näitä samoja teemoja mielessäni. Harmillisesti en tunne henkilökohtaisesti itseni lisäksi ketään joka tavoittelisi FIRE:ä. Aihe on tuntunut jotenkin utopialta kaikille kenelle olen maininnut tästä ja se tyrmätään sellaisten harrastuksena, joilla jää ylimääräistä sijoittamiseen. Myönnettäköön että itselläni löysää rahaa on ollut reippaasti ja taloudellinen riippumattomuus on periaatteessa jo saavutettu, niin ehkä sitä ei osaa enää suhtautua kovin objektiivisesti. Se ei silti muuta sitä faktaa, että monesti ei osata laskea kuluttamisen todellista hintaa. Itse en vaihtaisi vapauttani siihen, että ostaisin vaikkapa uuden iPhonen joka vuosi. Netistä löytyy laskureita, joilla voi laskea mitä esim. se uusi puhelin, ulkona syöminen tai päivittäinen noutokahvi jne. maksaa oikeasti pitkässä juoksussa.
    Sen voisin vielä lisätä, että sijoitussuunnitelman lisäksi kannattaa myös visioida mitä meinaa tehdä, jos pääsee siihen tilanteeseen että voi lopettaa päivätyöt. Syrjäytyminen onnistuu kyllä taloudellisesti riippumattomaltakin. Joku suunnitelma on hyvä olla.

    Vastaa
    • Kiitos! Tämä on juuri yksi pääsyitä, miksi aloin blogiani kirjoittamaan – kun itse olen lähtenyt matkalle nollasta opiskelijaelämästä, on vaikea löytää ympäriltä ihmisiä, jotka ajatusmaailman jakaisivat. Opiskelijana kun suurin osa taisteli lähinnä sen kanssa, miten selviää seuraavaan tukikuukauteen. Blogia kirjoittamalla pääsee kuitenkin onneksi keskustelemaan muiden samanhenkisten ihmisten kanssa, joka pitää minut matkalla motivoituneena.

      Ja olen aivan samaa mieltä sen kanssa, että jos FIRE:ä tavoittelee, ei sitä kannata tehdä ilman, että on jotain oikeita suunnitelmia sen jälkeiseen elämään. Kookospuun alla meistä ei kukaan jaksa loppuelämää istua. Tästä ja omista tavoitteistani kirjoitinkin kirjoituksessani: https://omavaraisuushaaste.com//mita-teen-taloudellisen-riippumattomuuden-jalkeen/

      Kiinnostaa, jos olet itse jo käytännössä FIRE:n saavuttanut, käytkö töissä vai oletko keksinyt jo muuta tekemistä ajallesi?

      Vastaa
      • Juuri näistä syistä itsekin aloin blogia kirjoittamaan. Pääsee aika hyvin tuulettelemaan omia ajatuksiaan ja laittamaan suunnitelmiaan konkreettisesti ylöskin.
        Sulla on nuoresta iästä huolimatta asiat hyvin mietittynä ja selkeä suunnitelma. Kuten ylempänä mainittiin, niin perheen perustaminen voi hidastaa matkaa huomattavastikin. Sinkkuna ja parisuhteessakin on helpompi säästää, mutta lapsen kanssa menoja tulee tietty enemmän. Tähän kannattaa varautua. Itse olemme säästäneet kuluissa lasten kanssa mm. sukulaisilta saaduilla vaatteilla, vähän käytetyillä autonistuimilla ja harrastusvälineillä. Mitään ei osteta uutena, jos ei ole aivan pakko.

        Käyn toistaiseksi töissä omassa firmassa ja se on ollutkin antoisaa, mutta teen paikoitellen kevennettyä työviikkoa, lähinnä perheen ja oman jaksamisen takia. Sapattivuosi on suunnitelmissa pitää aika pian, jonka jälkeen koetan malttaa jäädä vain yhtiön hallitukseen istumaan ja siirtyä jonnekin lämpimään asustelemaan talviksi. Työn tekemistä ja opiskelua en lopeta koskaan, mutta tämän hetkisellä alalla en näe itseäni kovin pitkään ainakaan aktiiviuraa tekemässä. Veri vetää luovempien töiden, eli musiikin ja kuvataiteen, pariin.

        Vastaa
        • En ollut blogiasi aiemmin huomannutkaan! Täytyypä käydä lueskelemassa ja lisäämään blogilistaani.

          Suunnitelmasi kuulostavat aika samanlaiselta kuin minulla. Sillä erotuksella, että en koskaan keksinyt mitään hyvää yritysajatusta, niin päädyin tavalliseen palkkatyöhön 😀 En itsekään usko, että töitä ja opiskelua koskaan lopetan, koska silloin elämä taantuu pahemman kerran. Taloudellinen riippumattomuus vain antaisi vapauden opiskella ja tehdä juuri noita asioita hieman taiteellisiakin asioita, joista ei välttämättä korvausta juuri saa.

          Vastaa
  5. Hei, kiitos hyvästä blogista. Olen kova säästämään ja minulle on luontaista jokseenkin minimalistinen elämäntyyli. Mietin, että olisiko taloudellinen riippumattomuus minulle hyvä tavoite, mutta totesin, ettei ole, koska tykkään käydä töissä. Useimpina päivinä pidän työstäni ja koen, että elämässäni olisi paljon vähemmän sisältöä ilman sitä. Kenties joku muukin kokee näin ja siksi kaikki ihmiset eivät tavoittele taloudellista riippumattomuutta.

    Vastaa
    • Kiitos paljon! Juurikin näin, taloudellinen riippumattomuus ei missään nimessä ole tarpeellinen monelle meistä. Itsekin pidän työstäni, mutta olen huomannut jo pitkään, että suurempi vapaus myös työelämässä tekee minut onnelliseksi, jonka takia sitä tavoittelenkin.

      En tule itsekään lopettamaan töitä täysin taloudellisen riippumattomuuden saavutettuani, mutta alan vain tekemään asioita, joista nautin enemmän.

      Vastaa

Jätä kommentti