Pimeintä on aina ennen aamunkoittoa. Ja tällä hetkellä talousuutisten lukeminen on päivä päivältä lähempänä tuomiopäivää kuin talousuutisia jatkuvista kiinteistömaailman punaisista lipuista aina Helsingin pörssin mateluun ja suomalaisten ostovoiman jatkuvaan heikkenemiseen inflaation ja korkojen nousun myötä.
Tämä onkin henkilökohtaisessa taloudessa se sama hetki, joka tulee pörssissä, kun pörssikurssit romahtavat – ero henkilöillä, jotka ovat pitäneet huolta omasta taloudesta myös hyvinä aikoina ja heillä, jotka ovat maksimoineet elintasonsa hyvinä aikoina, on merkittävä. Etenkin uudisasuntojen nousevista rahoitusvastikkeista oli kirjoitettu ja varoiteltu paljon jo ennen korkojen ja inflaation nousua, joten itse olin suhteellisen varma siitä, että nämä ovat yksittäisiä ongelmia. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että olin väärässä.
Käytännössä Suomestakin löytyy yllättävän paljon ihmisiä, joiden taloustaidoissa on vielä valtavasti kehitettävää ja joille esim. rahoitusvastikkeen nousu tuli kuin tulikin yllätyksenä. Viimeisen parin kuukauden aikana ei ole tainnut mennä viikkoakaan, kun jotakuta ei olisi asiaan liittyen haastateltu sanomalehdissä ja huoli on kuin onkin ihan aito monella ihmisellä. Koron nousut lisäävät tähän lisädramatiikkaa, mutta fakta on, että ilman korkojen nousuakin rahoitusvastikkeiden nousu olisi ollut merkittävä vapautusajan jälkeen.
Rahoitusvastikkeet ovat kuitenkin vain yksi pisara isommassa suomalaisten talouden elämässä. Tänään pohdinkin koko talouden sukupolvikokemusta etenkin oman ikäluokkani eli milleniaalien näkökulmasta. Ajatukset kirjoitukseen ovat tulleet inspiraationa pitkälti kaikista keskusteluista, joita olen viime vuosina käynyt, kuullut tai seurannut sivusta oman ikäluokkani puolesta – ja toisaalta siitä, miten erilaiset ikäluokat ovat kokeneet talouden erittäin eri tavalla viimeisen kolmen vuosikymmenenkin aikana.
Kirsikkana kakun päälle EU:n komissio julkaisi viime viikolla erittäin laajan tutkimuksen eurooppalaisten taloustaidosta, jossa suomalaiset olivat yllätyksekseni EU:n keskiarvon alapuolella – samalla tasolla unkarilaisten kanssa! Meillä on siis ihan kansana erityisen paljon tehtävää oman taloudellisen osaamisen kehittämisessä, sillä se on niin yksilön kuin yhteiskunnan etu.
Oman talouden kuntoon laittaminen on aina vaikeampaa jälkikäteen
Jos on elänyt palkasta toiseen hyvinä aikoina, oli omistusasunto tai vuokra-asunto, on etenkin viimeisen vuoden aikana saattanut olla suhteellisen tukalia aikoja. Merkittävää kuitenkin on se, että vaikka on ollut tukalaa, suurin osa selviää pakollisista talouden velvoitteista kaikista talouden ristipaineista huolimatta. Ja mitä enemmän paine kasaantuu omalle taloudelle tavallinen työssäkäyvä milleniaali kuitenkin huomaa sen, että tästäkin selvitään – vaikka se vaatisikin joistain totutuista asioista luopumista.
Tämä ei välttämättä ole monelle sellainen herätys, mitä se itsessäni herätti. Kuinka paljon omassa kulutuksessa kullakin meistä on oikeasti löysää ja aidosti turhaa, jos 100-400 euron pakollisten kulujen nousu jopa yhden hengen taloudessa, ei aiheuta muuta kuin oikeasti karsimista harrastusvälineistä, ravintolasta, päihteistä, keikoista, matkailuista jne.
Saavutetut edut ja saavutettu elämänlaatu ovat todennäköisesti henkisesti vaikeimpia asioita luopua koko elämässä, koska silloin tuntuu, että elämä liikkuu taaksepäin, ei eteenpäin. Ja juuri tämän takia yllämainituistakin asioista luopuminen elämänkulujen nousun takia tuntuu niin tuskalliselta ja vaivalloiselta. Tässä kuitenkin ajatus – mitä jos jokainen meistä olisi alun perinkin asettanut elämänlaatumme tasolle, jossa meillä olisi ollut varaa säästää aina se 10-15% tuloistamme joka kuukausi sivuun?
Jos elämänlaadun olisi asettanut tällaiselle tasolle alusta, tapahtuu talouden paineen kasaantuessa pari asiaa hyvään suuntaan.
1) Kulut itse asiassa nousevat absoluuttisesti vähemmän, koska kulutus ei ole alun perinkään ollut niin korkealla.
2) Nykyisen elämäntasonsa pystyy ylläpitämään myös lisääntyneillä kuluilla sitä todennäköisemmin, mitä enemmän on säästänyt myös hyvinä aikoina tuloistaan
3) Säästetty raha antaa surffata myös sen ajan yli, kun kulut ovat ehkä jopa vuoden tai kaksi korkeammat kulut – karsimasta omasta elämänlaadusta.
Haastavat taloudelliset ajavat ovat täydellinen muistutus mielihyvän lykkäämisen (delayed gratification) tärkeydestä. Sillä, että pystyy lykkäämään ja välttämään edes osan hetkellisen mielihyvän aiheuttamasta kulutuksen perässä juoksemisesta, pystyy aidosti elämään huomattavasti rahastressittömämpää elämää, vaikka talous sukeltaisi missä vain. Ja mitä enemmän ja pitempään tätä pystyy tekemään, sitä vaikeampia taloudellisia aikoja oma talous pystyy sietämään.
Elintason nousu ei ole itsestään selvää – toisin kuin kaikille muille sukupolville historiassa
Ja kun puhun historiasta, puhun käytännössä lähihistoriasta toisen maailman sodan jälkeen. Jos vertaa taloudellisia tilanteita, joissa oma sukupolveni ja oman sukupolveni vanhemmat elävät, eivät ne ole oikeastaan millään tavalla verallisia. Ei sen takia, että joillain sukupolvilla olisi ollut merkittävästi vahvempi ostovoima – vaan sen takia, että oma sukupolveni on menettänyt toivon elintason noususta.
Ja myös tilastothan tukevat tätä – suomalaisten ostovoima ja elintaso ei ole kasvanut lähes mihinkään sitten finanssikriisiä edeltävän huippuvuoden! Eli käytännössä ei ollenkaan kenenkään milleniaalin aikuiselämän aikana. Olen huomannut tämän aiheuttaneen huomattavan paljon epätoivoa ja kipuilua sen kanssa, että mihin oikeasti on varaa. Milleniaalihuumori kertoo kuvana enemmän kuin tuhat sanaa.
Ja tämäkin on ymmärrettävää, kun miettii historiallista kontekstia. Olen viime aikoina lukenut eräästä syystä (jonka saatat hyvinkin arvata) ison määrän suomalaisia henkilökohtaisen talouden kirjoja sekä haastatteluja 40-50-vuotiailta talouden kommentaattoreista. Kaikissa näissä toistuu sama tarina, kun kysytään, mikä oli heidän paras sijoituksensa. Vastaus on lähes aina: ensimmäinen oma koti, koska asunto on ostettu yleensä PK-seudulta aikaan, kun PK-seudun hintojen kehitys ei ollut eriytynyt vielä huomattavasti muusta maasta.
Oli täysin tavallista, että esim. Kalliosta ostettu yksi tai kaksi asuntoa kaksin- tai kolminkertaistivat arvonsa 5-10 vuodessa! Ja inflaatio ei syönyt tästä arvonnoususta kuin erittäin pienen osan. Entäpä keskimääräinen milleniaali, joka olisi esim. 5 vuotta sitten ostanut Kalliosta tai oikeastaan mistä tahansa muualta Helsingistä ensiasuntonsa? Käytännössä viidessä vuodessa hinta on saattanut tulla jopa alaspäin – samalla, kun inflaatio on ollut ennätyskovaa eli syönyt asunnon eurojen arvoa entisestään. Vanhat vinkint eivät olekaan enää millään tavalla päteviä ja moni tuntee olonsa petetyksi ja edellisen sukupolven ryöstäneen kaiken taloudellisen hyödyn.
Tässä olen huomannut selvän sukupolviaukon, sillä moni vähänkin vanhemmasta ikäluokasta tuleva ei selkeästi ymmärrä sitä, että asunto ei oikeasti ole ollut suurimmalle osalle ikäluokastani hyvä – vaan itse asiassa erittäin huono sijoitus. Asuntojen hinnat ovat luonnollisesti uhreja korkojen nousussa, mutta myös ilman korkojen nousua, asuntojen hintakehitys oli jo huomattavasti rauhallisempaa kuin vanhoina hyvinä aikoina.
Koko elämän läpiviiltävä rikkonaisuus
Suora lainaus keskustelusta kaveriltani eräästä keskustelusta kanssani: mut siis ehk kyl taas vituttaa tää milleniaalinen lifestyle, kun 2010 ja 2020-luku pelkkää talouspersehelvettiä, työpaikkahyppelyy, suurinosa jengist ei pysty rakentaa mitään kokonaispysyvää jne.
Tämä tiivistää oman kokemukseni mukaan monen milleniaalin käsityksen heidän nykytilanteesta. Oikeasti tilannehan ei ole aivan näin paha, koska jokainen meistä pystyy ottamaan oman talouden haltuunsa ja opettelemaan tarvittavat taloustaidot. MUTTA ero on siinä, että aikaisemmat sukupolvet ovat päässeet yksinkertaisesti helpommalla, sillä jatkuva talouskasvu on hoitanut tietyistä hetkellisistä talouskupruista (kuten traumaattisesta 90-luvun lamasta) johtuvat työttömyys ja muut ongelmat lähes itsestään. On huvittavaa, että kuulen edelleen joskus vinkkejä siitä, että työpaikkoja saa parhaiten siten, että käy kysymässä työpaikalta tai tehtaalta itse. Ihan aikuisilta ihmisiltä aikuisille ihmisille.
Samalla kun taloustaidot pitäisi ottaa itse haltuun, tulee paineita myös muualta. Työelämä on nopeatempoisempaa kuin koskaan historiassa. Samoin on sosiaaliset paineet pitkälti sosiaalisen median ja jatkuvan vertailun takia. Usko eläkejärjestelmään horjuu koko ajan enemmän ja enemmän. Tämän lisäksi pitkä työura samalla työpaikalla nykynuorille tuntuu lähinnä sadulta. Kaikki on epävarmempaa, katkonaisempaa, nopeatempoisempaa ja rikkinäisempää.
Oma sukupolveni kipuilee jo paljon, mutta mitä olen seurannut vielä nuorempia eli zoomer-sukupolvea, on siellä kipuilu alkanut jo ennen kuin oikeastaan edes lapsuus on loppunut. Paineita hyvän elämän kasaamisesta on kasattu jo sellaisiin elämäntilanteisiin (kuten jo yläasteelle tai lukion alkuun), jolloin lasten pitäisi pystyä olemaan vielä lapsia kantamatta maailmaa harteillaan. Ja kun tämä sukupolvi pääsee kiinni näihin samoihin ongelmiin, joita milleniaalit ovat jo hetken kantaneet harteillaan, on vaikea nähdä tietä parempaan.
Kaikesta negailusta huolimatta, tilanne ei kuitenkaan ole niin toivoton kuin voisi kuvitella. Taloustaitojen osaaminen ei ole mahdottomuus ja ne ovat aivan tavallinen elämisen taito, joka pitäisi kuulua yleissivistykseen kertotaulun kanssa. Ja on itse asiassa mahdollista ihan jokaiselle, koska siihen ei tarvitse kuin tervettä järkeä ja itsehillintää. Taloustaidot ovat kuitenkin jotain, jonka opettelu kaatuu suurimmalle osalle omalle vastuulle. Suurin osa meistä ei saa minkäänlaista apua näihin taitoihin niin kotoa tai koulusta, joten jo valmiiksi rikkinäisestä arjesta pitäisi löytää aikaa jälleen yhden taidon opiskeluun, joka tuntuu pelottavalta, vaikealta ja ahdistavalta, koska vaatii usein pitkään peiliin katsomissession ensi alkuun.
Mutta aivan kuten alussakin sanoin, myös taloustaidoissa pätee sama kuin muissa asioissa – pimeintä on ennen aamunkoittoa ja vain oman taloudenhoidon pimeyden kohdattua pystyy tehdä muutoksen parempaan.
Mitä ajatuksia sinulle herää eri sukupolvien taloustilanteista ja taloustaidoista? Ovatko milleniaalien ja zoomereiden epäonniset taloudelliset kohtalot suuresti liioiteltuja vai todellisia?
————————————–
Jos syvempi sukellus sijoittamisen maailmaan ja ajatuksiini kiinnostaa, voit tilata huippuarvostelut saaneen sijoituskirjani Viisas sijoittaja nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa Adlibriksestä täältä tai Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi erittäin edulliseen 29 euron hintaan!
Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä muista suomalaisista äänikirjapalveluista.
Jos olet uusi lukija ja olet kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa jo yli 700 tekstiä, joten olen varma, että löydät etsimäsi.
Muista seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Ymmärrän tekstisi pointin, mutta vastauksena viimeiseen kysymykseen: mielestäni nuorempien sukupolvien ”epäonniset taloudelliset kohtalot” ovat liioiteltuja ja ilmentää jonkinlaista uhrimentaliteettia. Itse olen 51-vuotias. Jokaisella sukupolvella on ollut haasteensa. Isovanhempieni ikäluokka oli sodassa ja rakensi maan sen jälkeen kovalla työllä ruikuttamatta. Suurilla ikäluokilla eli omilla vanhemmillani esim. kestokulutustavarat ja elintarvikkeet maksoivat 70-90-luvuilla suhteellisesti paljon enemmän kuin nykyään. Ei puhettakaan opiskelijana tasokkaasti yksin asumisesta. Asuntolainat – jos sellaisen sai – piti maksaa nopeasti takaisin ehkä 10 vuodessa. Toisaalta silloin nykyisten muutaman kaupungin ulkopuolelta ostettu asunto voi käytännössä olla nyt arvoton. Oma ikäluokkani tai hieman vanhemmat menivät työelämään pahimman laman aikaan 90-luvulla. Työpaikoista oli kova kilpailu. Nykyiset 20-30-vuotiaat taas nauttivat käytännössä täystyöllisyydestä, maailma on aivan eri tavoin avoinna, ja he ovat koko ikänsä nauttineet liiankin avokätisestä hyvinvointiyhteiskunnasta, johon meillä ei ole varaa ja joka ei opeta tarpeeksi ponnistelemaan sekä kantamaan vastuuta omista valinnoista. Lopputuloksena ”sense of entitlement” ja huono resilienssi elämän haasteiden edessä; mennään ”ahdistuksen” ja diagnoosien taakse (mitenkään niitä väheksymättä – hyvä että nykyään saa apua paremmin). Mitä tulee taloustaitoihin, nuorempi sukupolvi onneksi sijoittaa aivan eri mittakaavassa kuin vanhemmat: sijoittaminen on arkipäiväistynyt – hieno juttu. Arjen rahataidoissa taas on roimasti parannettavaa: ei ole ihmekään, jos rahatilanne on tiukka, kun ei voida nuorena asua kimppakämpässä/solussa (ja tätä lienee yhteiskunta tukenut asumistuella), ruoka tilataan sovelluksesta valmiina tai avokadopaahtoleipä kahvilassa on arkipäivää ja pitää heti saada Louis Vuittonin laukku tai muu ”statussymboli”. Kaiken kaikkiaan toki kärjistin ja yleistin tässä monia asioita, mutta tulemme usein sokeaksi omalle tilanteelle.
Hyvin summattu. Itse olen 57v.
90-luvun lama kyllä opetti, että vanhan kansan ”säästäminen pahan päivän varalle” ei ole mikään turha oppi. Sen sai oppia kantapään kautta myös Korona-aikana.
Kiitos paljon ajattelevaisesta kommentista. Olen pitkälti samaa mieltä etenkin juuri tuosta normaalista ja siitä, miten ympärillä olevat asiat tuntuvat oikeutetulta, joka johtaa siihen, että pidämme nykyään jo oikeasti aika huvittavia asioita normaalina – vaikka ne eivät antaisi elämällemme mitään.
Vaikka sitä ei juuri ole tutkittu, uskon, että juuri tuo resilienssi on vähentynyt omassa ikäluokassani (ja siitä vielä eteenpäin). Uhrimentaliteetti on välillä ihan käsin koskeltavaa ja toki osa ihmisistä ei ole yksinkertaisesti saanut tarpeeksi työkaluja selviämää nykyelämän ristipaineessa, mutta monella ei tunnu olevan edes kiinnostusta, mikä itseäni hämmentää vuodesta toiseen.
Etenkin mielenterveyshaasteiden räjähtäminen on itselleni vaikea aihe, koska olen nähnyt sitä niin paljon kipuilua omassa ikäluokassani ihan teinivuosista lähtien – aina vain sivustakatsojan roolissa. Uskon, että kipuilua oli paljon pinnan alla aikaisemminkin, mutta siihen ei vain saatu apua – ja ihmiset sitten selvisivät tavalla tai toisella – tai eivät selvinneet kuten 90-luvun itsemurhamäärä osoitti. Ja on hienoa tosiaan, että apua saa nykyään enemmän, mutta toki edelleen avusta on iso pula ja itsellänikin monta kaveria, jotka edelleen odottavat jonossa terapeutille tai muualle.
Tässä huomaa, että et ole ihan kartalla nykymaailmasta tai historiasta. Noloa jo kun käytät termiä ruikuttaminen. Aiemmilla sukupolvilla ei välttämättä ollut materiaalisesti niin paljon kuin nykyisillä sukupolvilla, mutta he ovat nauttineet hyvinvointiyhteiskunnan kehityksestä ja kyenneet luomaan uraa eri tavalla verrattuna nuorempaan sukupolveen. Elämä oli kyllä yksinkertaisempaa ja fyysisesti raskaampaa. Samalla voidaan todeta että nykyiset 20-30 eivät ole nauttineet hyvinvointiyhteiskunnasta elämänsä aikana kuten saat sen kuulostamaan, sillä sinä aikana on ollut useampi suuri lama tai laskusuhdanne samalla kun opiskelu- ja työvaatimukset ovat koventuneet. Nykyään nuoret kilpailevat globaalisti työpaikasta, yli 50-vuotiaat kilpaili suomalaisten kanssa Suomen markkinalla ja pääsivät nopeammin työmarkkinoille kuin kolmekymppiset. Sinun aikanasi kärjistettynä pääsi tehtaan vuoropäälliköksi jos oli valmistunut yloppilaaksi ja tehtaat möivät romua Neuvostoliiton. Suomesta ei aiemmin tullut laatua, jos olisi tullut laatua, sitä olisi kyllä viety länsimarkkinoille kovalla hinnalla eikä Neuvostoliiton. Paska kumisaapas voi olla erinomainen Neuvostoliiton markkinoilla. Joten faktat kuosiin jos yrität päteä. Terveisin historian opettaja ja kauppatieteilijä.
Molemmissa aikakausissa tosiaan on huomattavasti niin hyviä – kuin huonoja puolia jokaiselle sukupolvelle. Osa on helpompaa, osa on huomattavasti vaikeampaa. Ja tosiaan, nuo taidot ja muutkin ovat muuttuneet vain parissa vuosikymmennessä. Todennäköisesti itse menestyisin huomattavasti huonommin yhteiskunnassa, joka vaatisi fyysistä työtä kuin nykyaivotyötä. Monella asia taas on toisinpäin.
Toki pakko näin kolmekymppisenä sanoa, että itse koen, että olen hyvinvointiyhteiskunnasta hyötynyt esim. juuri pieninä luokkakokoina omassa lapsuudessani sekä terveydenhoidosta, joka ei ollut missään kohtaa niin yliruuhkautunut kuin nykyään. Olen melkein vielä enemmän huolissani nykynuorista, joilla hyvinvointiyhteiskunnasta on vieläkin vähemmän jäljellä kuin omalla ikäluokallani milleniumin vaihteessa.
Melko tasaisest laadukas lehti The Atlantic käsitteli aihetta perusteellisesti. Mielestäni hyvä juttu ja pääosin purkaa tämän myytin.
https://www.theatlantic.com/magazine/archive/2023/05/millennial-generation-financial-issues-income-homeowners/673485/
Täytyypi hankkia Atlanticin tuo ilmaisjakso, niin pystyy lukemaan koko jutun! Täytyy kuitenkin muistaa, että USA:n talous on aivan erilaisessa tilanteessa kuin Suomessa, vaikka makrotasolla jonkun verran samankaltaisuuksia onkin. Yhdysvalloissa kuitenkin huippuosaajista jatkuva pula, talouskasvu on erittäin vahvaa ollut samalla kun Suomi putputtanut eteenpäin hitaasti ja tämän lisäksi Yhdysvalloissa on vielä ihan aidosti yllämainittu täystyöllisyys ollut jo pari vuotta. Tämän lisäksi jatkuva maahanmuutto pitää Yhdysvaltain ikäpyramidin paljon terveempänä kuin Suomessa ja Euroopassa ylipäätänsä. Nämä ovat kaikki merkittäviä eroja Suomen tilanteeseen, joiden voima tulee vain kasvamaan tulevaisuudessa.
Yhdysvaltain talous on huomattavasti dynaamisempi hyvässä ja pahassa verrattuna Suomeen aina taloudesta ja eläkejärjestelmästä lähtien, ja tämä tasaa sukupolvien välisiä eroja aivan eri tavalla kuin Suomessa. Mutta tosiaan pitää lukea juttu kokonaisuudessaan, jos sieltä saisi uusia kuvakulmia mitä ei ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi.
Suurimmalla osalla nykyihmisistä puuttuu säästämisen tärkein ominaisuus, pitkäjänteisyys. Kaikki pitää saada äkkiä, ja mieluiten helpolla.
Pitkäjänteisyys tosiaan on kaikista aliarvostetuin taito – kaikessa elämässä. Pitkäjänteisyydessä oikeastaan menestyy paremmin kaikissa elämän asioissa, töissä, sijoittamisessa, henkilökohtaisessa taloudessa – jopa parisuhteissa!
Nykyhetkeä ja mennyttä verratessa menneeseen liittyy aina jälkiviisaus ja tieto siitä miten asiat etenivät myöhemmin. Ei menneessä elänyt kansalainen lainaa ottaessaan tiennyt tulevista koroista tai 90 luvun lamasta tai asuntojen hinnan tuplaantumisesta. He rakensivat elämäänsä ja tekivät kotia perheelleen ja elivät kukin tilanteessaan suu säkkiä myöten niin kuin meidänkin tulisi tehdä. Osalle kävi hyvin ja toisille ei niinkään. Meidän tulisi tehdä samoin eikä kadehtia menneitä sukupolvia. Tulevaisuus sitten näyttää mörnivätkö hinnat vuosikymmeniä vai tuliko jossain kohtaa taloutta helpottavia kehityskulkuja. Tulevat sukupolvet sitten tarinoivat siitä miten meillä oli vaikeinta koko historiassa tai kuinka saimme sitä ja tätä ”ilmaiseksi”.
Näinhän se juuri on! Mutta suuri osa nuorten tuskasta tulee siitä, että ihmiset ovat kuitenkin luonnostaan todennäköisesti maailman tehokkaimpia vertailukoneita. Vertailemme itseämme ja muita koko ajan – halusimme sitä tai emme. Ja uskon, että koska näemme vain pinnan siitä mitä aikaisemmat sukupolvet ovat saaneet kokea, syntyy tästä väärä käsitys siitä, kuinka helppoa elämä oli ennen, koska eihän se niin ollut. Työelämä kyllä on muuttunut paljon hektisemmäksi, mutta muuten taloudessa on aina ollut helpompia ja haastavampia aikoja.
Olisi mielenkiintoista kuulla jopa erillisen blogitekstin muodossa mitkä ovat nykypäivän hyödyllisiä taloustaitoja? Mitkä asiat nuoren olisi hyvä opetella, joko koulun kautta, tai itsenäisesti? Itse olen 22v ja suuria taloustaitoja en osaa. Tavallaan olisi kiva kuulla mitkä ovat hyvät perusteet josta lähteä liikkeelle
Moi, en ole blogari, mutta käynyt kireän peruskurssin taloustaidoissa viimeisen 5 vuoden aikana. Tiivistetysti:
1: Viivästetyn mielihyvän (delayed gratification) opettelu. Kysytään itteltä, mitkä asiat itselle tärkeitä ja mitkä valinnaisia, keskittyen olennaisiin panostamiseen ja turhemman rajoittamiseen. Monille tarkoittaa vähemmän rompetta ja enemmän kokemuksia, tarjousten käyttämiseen varatavaran hankintaan (ettei tule pakkorako-ostoksia), laatuun panostaminen krääsän sijaan jne.
2: Perustason budjetointitaidot ja karkea hahmottaminen siitä, mihin tulot menevät. Menojen ja säästämisen automatisointi niin, että fiilikset ja mielihalut näyttelevät vähäisempää roolia ja kaikki näkyy siistissi jossain (vaikka edes nettipankin apissa).
3: Säästösuunnitelmat lyhyelle, keskipitkälle ja pitkälle aikavälille. Hyvä hahmottaa, että tulevaisuuden minällä on merkitystä sekä huomenna, ensi kuussa että ensi vuosikymmenellä. Pitkässä juoksussa (automatisoidut) matalakuluiset osakeindeksirahastot keskiöön, lyhyemmällä välillä säästötilit ja hyvät korkoinstrumentit. Käteistä käytössä vain tarvittava määrä, esim kk-raha vapaasti käytettäväksi.
4: Peruskäsitteet haltuun, kuten inflaatio, reaalituotto, korot, osakkeet, rahastotyypit, asuntoasiat ja pankkien & rahoituslaitosten kilpailutus. Medialukutaitoa talousasioihin: hyvät blogit usein parempia kuin pankit, jotka ovat lähinnä kiinnostuneita tallettajien/sijoittajien rahoista.
Aivan erinomainen tiivistys – saatan joskus myös lainata jotain noista! Koska loppupeleissä tosiaan kyse ei ole tuon monimutkaisempaa, mutta vaatii toki alkuun aitoa mielenkiintoa asiaan.