Juuri muutama viikko sitten kirjoitin siitä, että kuka tahansa voi päästä miljonääriksi tai saavuttamaan kymmenessä vuodessa mitä vain – jos vain on valmis tekemään tietyt asiat. Tänään saavutinkin jotain, mitä pidin lapsena mahdottomana!
Suhteellisen nuoresta iästä huolimatta muistan markka-ajan enemmän kuin hyvin. Muistan kun markat vaihtuivat euroiksi (olin silloin 11-vuotias). Muistan edelleen ulkoa, että yksi euro oli 5,94573 markkaa – tämä porautui selkärankaani matematiikan tunneilla.
Markan ja euron kurssiero tuleekin minulta edelleen aivan yhtä selkärangasta kuin saksankielen datiiviprepositiot. Kuinka hyödyllisiä asioita koulussa opimmekaan.
Tänään minusta olisi tullut miljonääri
Jos eläisimme edelleen markka-aikaa, olisi minulla ollut tänään suuri päivä.
Minusta olisi tullut tänään markkamiljonääri, kun nettovarallisuuteni ylitti 168 188 euron rajan (5,94573 x 168 188 < 1 000 000). Olisin voinut olla miljonääri – vain 29-vuotiaana!
Vaikka suhteellisesti minulla on tänään aivan sama omaisuus kuin minulla olisi ollut tänään jos Suomi ei olisi liittynyt euroon, tuntuu miljoona markkaa paljon suuremmalta summalta rahaa kuin 168 188 euroa. Aivan kuten 10 markkaa kuulostaa jo joltain, mutta 2 euroa ei tunnu oikein missään (vaikka se on enemmän kuin 10 markkaa!).
Onkin mielenkiintoista kuinka käsityksemme rahasta muuttuu summien mukana, vaikka absoluuttisesti puhuisimmekin täysin samoista summista. Samanhan huomaa myös osakesijoittamisessa – etenkin Suomen pörssissä, jossa yritykset yleensä puolittavat osakkeensa hinnan, kun se lähestyy 100 euron, joskus jopa 50 euron rajaa. Moni sijoittaja pitää 100 euron osaketta kalliimpana kuin kahta 50 euron osaketta, koska olemme äärimmäisen huonoja numeroiden kanssa luonnostaan.
Markkamiljoona on saavutus, joka merkitsee henkilökohtaisesti minulle valtavasti
Jos 11-vuotiaalle Omavaraisuushaasteelle olisi sanottu, että hän tulisi saavuttamaan miljoonan markan nettovarallisuuden 29-vuotiaana, olisi hän ollut sitä mieltä, että joku juksuttaa – tai vaihtoehtoisesti, että hän tulisi voittamaan Lotossa. 11-vuotias minä olikin aika stereotypinen suomalainen.
Alle keskituloisessa duunariperheessä kasvaneelle nuorelle, miljoona markkaa tuntui täysin utopistisen suurelta rahamäärältä. Ja kaikesta huolimatta tässä sitä nyt ollaan. Muistan kun isäni näytti minulle kun olin 10-12-vuotias, kuinka hän oli saanut säästöön pankkitililleen 100 000 markkaa. Tämä oli paljon, sillä hänen tulonsa ennen veroja olivat alle 9000 markkaa kuukaudessa – äidilläni vielä vähemmän.
Silloin jo pelkästään 100 000 markkaa tuntui aivan valtavalta määrältä rahaa, jonka keräämiseen menisi minullakin varmasti puoli elämää. Tämä onkin suurin syy siihen miksi, miljoonan markan nettovarallisuus tuntuu niin absurdilta saavutukselta alle 30-vuotiaalle minulle. Sitä on oikeasti vaikea ymmärtää tai sanoittaa edes tähän blogikirjoitukseen.
Ultraköyhästä maalaisperheestä ja erittäin huonoista kotioloista lähteneelle isälleni tämä 100 000 markan säästö oli erittäin suuri ylpeydenaihe. 100 000 markkaahan on siis edellämainitulla kurssilla n. 16 800 euroa – eli saman verran mitä itse saan säästöön puolessa vuodessa. Tätä on vaikea ymmärtää, vaikka asian tiedostankin. Inflaatio on tietenkin tehnyt osan työstä ja numerot eivät ole täysin verrattavissa (inflaatiokorjattuna Tilastokeskuksen laskurilla 2002 vuoden luvuilla esim. miljoona markkaa on n. 215 000 euroa).
Kun kerroin uuden työni myötä palkkani isälleni (n. 5400 euroa ennen veroja), hän nauroi epäuskosta. Mutta niinhän sitä sanotaan, että pojasta polvi paranee ja niin isäni kuin minäkin olemme ottaneet valtavat harppaukset eteenpäin yhteiskuntaluokassa vanhempiimme verrattuna.
Tästä suuri kiitos kuuluu suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle, joka mahdollistaa koulutuksen kaikille, jotka sitä vain haluavat – ja omalla kohdalla etenkin kannustavalle kasvatukselleni, jonka olen saanut. Se, mistä olen lähtöisin, ei määritä sitä mihin pystyn – se, mitä teen, määrittelee.
Miten tähän sitten edes pääsin? Seuraamalla mottoani. Olen kuluttanut vähemmän, tienannut enemmän ja sijoittanut yksinkertaisesti ja säännöllisesti. Loppupeleissä se on ollut juuri näin yksinkertaista.
En halua unohtaa, mistä olen lähtenyt
Joku voi ihmetellä, miksi markkoja pitää muistella, koska markka-ajasta on jo niin loputtoman kauan. Kaikki lukijat eivät välttämättä edes muista markka-aikaa! Asian symbolinen merkitys on kuitenkin itselleni mittaamattoman iso.
Muistelen näitä asioita sen takia, että mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi aina muistaa ja ymmärtää, mistä on lähtenyt. Liian usein kohtaa rikkaiden ja hyvin verkostuneiden vanhempien lapsia, jotka kokevat, että kaikilla on samat mahdollisuudet, vaikka moni mahdollisuus, jotka heille on annettu on käytännössä tullut vain siitä, mihin perheeseen he ovat syntyneet ja millaisia suhteita heillä on ollut alusta alkaen. Aivan kuten itsekin olen onnekas syntyessäni Suomeen.
Toisaalta olen kohdannut myös paljon minunlaisiani duunarin -tai yh-äidin lapsia, jotka ovat menestyneet elämässään ja muuttuneet koviksi. Koska minäkin pystyin tähän näistä oloista, sinunkin pitäisi pystyä eikä parkua -on asenne, joka on enemmän kuin tuttu.
Tämä on pelottavan yleinen ajatusmalli heikommista oloista lähteneillä menestyneillä ihmisillä, jotka uskovat myös, että kaikki on ollut vain itsestä kiinni – tuurilla tai yhteiskunnan tuella ei ole ollut asiaan mitään merkitystä.
Vaikka hyvinvointiyhteiskunta tasapäistää meitä hyvin, emme me kaikki tule koskaan siitä huolimatta olemaan täysin tasapäisiä. Jotkut ovat yksinkertaisesti älykkäämpiä kuin toiset ja toiset ovat taas saaneet paremmat urheilugeenit kuin toiset. Jotkut kuolevat syöpään ennen kuin on aikuisuuteen päässyt edes kunnolla kiinni.
Joku taas on sattunut vain syntymään perheeseen, jossa hänen ei ole koskaan tarvinnut miettiä rahaa sekuntiakaan tai stressata asiasta ja on voinut keskittyä vain itsensä toteuttamiseen. Joku on syntynyt väkivaltaisten vanhempien kotiin. Nämä ovat asioita, mistä puhutaan aivan liian vähän ja joista soisi puhuttavan enemmän.
Sen sijaan, että vaatisi muita tekemään saman perässä, kuin itse on tehnyt, tulisi ihmisiä vain kannustaa tekemään parhaansa jokaisen kykyjen mukaan – kuten itse pyrin tämän blogini avulla. Jotkut oppivat nopeasti, jotkut hitaasti. Jokainen meistä kuitenkin tarvitsee ymmärrystä ja kannustusta, jotta voimme toteuttaa parhaan potentiaalimme.
Jos unohdamme historiamme ja empatian, saamme juuri sellaisen maailman, jonka ansaitsemme.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tieto uusimmista kirjoituksista.
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
Hieno kirjoitus! Etenkin tuo loppuosa on asiaa, jota harmittavan harva hyväosaisempi ymmärtää. Ja kun näitä muitakin kirjoituksiasi on tullut melko paljon luettua, niin on hauska jatkuvasti huomata kuinka samalla aaltopituudella olemme lähes jokaisesta asiasta, mistä satut kirjoittamaan. Luonteenpiirtettesikin puolesta vaikutat minun kaksoisolennolta 😀 Se jo itsessään tekee blogin seuraamisesta hauskaa. Lisäksi sinulla on sen muutaman vuoden verran enemmän ikää ja kokemusta, että itselle uusista rahamaailman asioista yleensä löytyy jo tekemäsi kirjoitus. Jatka samaan malliin! Voisin lukea kirjoituksiasi laajemmaltakin aihealueelta rahajuttujen ulkopuolelta, mutta ei kannata toki tätä fokusoitua blogia siihen sotkea.
Mukava edellinen kommentti. Siitä ei kuitenkaan pitänyt sanoa vaan todeta että erinomainen otsikko 😉 oli pakko katsoa täyttääkö sisältö otsikon lupauksen. Kyllähän se täytti. Samoilla linjoilla tästä aiheesta olen minäkin. Kiitos!
Los Lobos: Kiitos paljon! Mukava kuulla, että löytyy myös ihan täysin samalla aallonpituudella olevia ihmisiä 😀
Ja tosiaan, aina välillä saatan kirjoittaa jostain vähän puhtaasti lifestylen puolelle menevästä myös tässä blogissa, mutta tarkoitus pysyä suurimmaksi osaksi talousasioissa. Oman blogin kirjoittamisessa on onneksi se kiva, että tekstien aiheita ja juttuja voi muuttaa ihan sen mukaan, miten oma elämä kehittyy.
Ari: Hyvä, että otsikko oli onnistunut ja mikä tärkeintä – täytti lupaukset! Toisin kuin klikkiotsikot yleensä, heh.
Mahtava juttu, paljon onnea! Kiitos myös avoimuudesta! On hienoa että puhut suoraan ja avoimesti. Blogisi on kannustava ja inspiroiva, mielenkiinnolla odotan mitä kirjaprojekteistasi seuraa!
Kiitos paljon Tiina! On mukava kuulla, että avoimuutta ja rehellisyyttä edelleen arvostetaan. Ja mahtavaa, että odotat kirjaa – toivottavasti projekti onnistuu.
Hieno kirjoitus, olisimpa minäkin älynnyt tuo sijoittamisen nuorena, eikä vasta 45-vuotiaana!
Sun täytyy nyt näyttää isälles sun oma saavutus!
Kiitos paljon! Toivon, että blogini myötä moni nuori löytää sijoittamisen vielä aikasemmin kuin minä itsekin. Isäni itseasiassa sattui lukemaan blogiani juuri eilen ja törmäsi tähän kirjoitukseen – ja kehui kirjoitusta myös paljon. Tuli hyvä mieli.
Muistan itsekin lapsuudessa miettineeni kun naapurin asunto maksoi 500 000 markkaa et sen verran kun olisi ylimääräistä rahaa asunnon lisäksi olisi hienoa.
Mukava kuulla, että en ole ollut lapsena ainoa, joka mietti tällaisia 😀 Lapsena on kyllä hassua, kun tuollaiset summat tuntuvat erittäin valtavilta. Vaikka sitten kun oikeasti näitä lukuja alkaa tavoitella ymmärtää, että niihin voi päästä yllättävänkin nopeasti, jos tähdet ovat paikallaan.
Hieno kirjoitus! Tämä on mielestäni tosi tärkeä näkökulma, kun puhutaan rahasta ja elämässä menestymisestä, joten on mahtavaa, että nostat sen usein blogissasi esiin. Perheessäni on tehty vähän samantyyppistä luokkanousua, ja tärkeintä siinä on ollut juuri vanhempieni loputon usko ja kannustus meidän lasten kykyihin. Äitini hankki kauppatieteiden maisterin tutkinnon nyt nelikymppisenä, koska hänen kotonaan ei kannustettu opiskelemaan, vaan neuvottiin hakeutumaan linja-auton kuljettajaksi (yhtään ko. ammattia väheksymättä). Pikkuveljeni taas valmistui juuri ammattiin ja hänen tulevaisuudennäkymänsä ovat erittäin valoisat, mutta on tosi surullista kuunnella, kun hän kertoo koulukavereistaan, joiden vanhempia ei oikein kiinnosta. Näiden tyyppien on tosi vaikea saada elämästä, opinnoista ja työurasta kiinni, ja he vaikuttavat olevan yhteiskunnalle katkeria. Lisäksi ammattikoulujen rahoitusta on leikattu järkyttävän paljon, minkä takia koulutuksen laatu (ja määrä) on ollut ala-arvoista. Kaikkien nuoret ansaitsisivat kunnollisen toisen asteen koulutuksen ja edes yhden aikuisen, joka tsemppaa elämässä eteenpäin.
Kiitos paljon ajattelevasta kommentista! Joo en voi korostaa sitä liikaa, koska kuten sanoit, siitä puhutaan aivan liian vähän. On järjetöntä, kuinka paljon edes yksi lapseen 100%:sesti uskova ja kannustava ihminen voi muuttaa lapsen elämänkulkua ja samalla vielä rakentaa terveen itsetunnon, jossa on muuallakin elämässä hyötyä kuin työelämässä ja vaurastumisessa.
Usein tuo uskon puute etenkin omien vanhempien osalta johtaa siihen, että katkeroituu itse – aivan kuten juuri henkilön omat vanhemmat ovat todennäköisesti katkeroituneet. Välillä tuntuu liibalaabalta sanoa, että suurin osa menestyksestä on riippuvaista siitä, miten ajattelee, mutta näin se vain on, kuten hyvin kuvasit juuri tuota amis-hommaa.
Viisaasti ja kauniisti kirjoitettu!
Kiitos!