Ihmiset voidaan usein lukea karkeasti kahteen eri tyyppiin. Heihin, jotka ovat sitä mieltä, että Temptation Island Suomi on suurinta roskaa, mitä TV on tuottanut eikä se voisi vähempää kiinnostaa. Sekä heihin, jotka todennäköisesti katsovat sarjaa hieman salassa – häpeillenkin sitä, kuinka nautinnollista kyseinen roskaviihde on. Mutta Temptation Island Suomi ja Omavaraisuushaaste? Miten nämä kaksi asiaa voivat liittyä mitenkään toisiinsa? Yllättävänkin paljon.
Mikä minä olen? Kysymyksiä
Aloitetaan ajatusleikillä. Kun aikuisiällä tutustuu uusiin ihmisiin, oletamme pienistä tiedonrippeistä jo nopeasti paljon asioita. Mietitään siis hetken, mitkä ovat ensimmäiset asiat, jotka minusta nousee yleensä esiin tällaisissa keskusteluissa.
– Koulutus – kauppatieteiden maisteri.
– Omistusasunto Helsingissä – asuu yhdessä tyttöystävänsä kanssa
– Kehityspäällikkönä finanssialalla töissä
– Harrastaa sijoittamista, talousblogin kirjoittamista sekä salilla käyntiä
Tee sama ajatusleikki itsellesi ja listaa mielessäsi tai paperilla neljä ensimmäistä isoa asiaa, jotka yleensä paljastuu muille ihmisille aluksi kun tutustut heihin ensimmäisen kerran.
Pointit kertovat ns. samaa tarinaa. Kun ihminen kuulee nuo neljää ensimmäistä asiaa, alkaa hän heti mielessään muodostamaan tietynlaista kuvaa ihmisestä. Tiedämme millaisia kauppatietelijät ovat stereotypisesti. Asuu Helsingissä omassa asunnossa. Ja vielä finanssialalla töissä! Harrastaa sijoittamista, huhu, perus kapitalistisika!
Stereotypia vahvistuu erittäin vahvaksi neljästä näin olemattomasta yksityiskohdasta. Nuo asiat ovat vain titteleitä ja omistussuhteita. Niissä ei ole vielä tippaakaan itse minua.
Mikä minä olen? Päätelmiä
Kaiken tämän jälkeen palataan tekstin alkuun. Mitä luulet, kumpaan ihmisluokkaan kuulun? Siihen joka vihaa Tempation Islandia vai siihen, joka katsoo sitä hieman salassa? En kumpaankaan. Katson Temppareita aktiivisesti ja mainitsen siitä avoimesti työkavereilleni, random-tutuille tai oikeastaan kenelle tahansa, jonka kanssa aihe tulee jotenkin edes puheeksi. Nautin roskaviihteestä häpeilemättä, koska välillä minun tarvitsee laittaa aivot narikkaan.
Ja reaktio on aina sama.
Ihmisten leuat tippuvat lattiaan. Miten tällainen uralla etenevä, ehkä vähän fiksunkin oloinenkin ihminen, voi myöntää katsovansa sellaista roskaa! Vastaus on yksinkertainen. Pidän mistä pidän, eikä minulla ole tarvetta miettiä mitä muut ovat tykkäämistäni asioista mieltä.
Näin elämäni on helpompaa, saan vapaasti nauttia niistä asioista, mistä nautin miettimättä muiden mielipiteitä. Opin tämän jo suhteellisen nuorena kun huomasin, että mielenkiinnon kohteeni olivat aivan jossain muualla kuin massalla – ainakin osaltaan.
Millaisena oletat, että sinut nähdään kun sinusta kerrotaan koulutus, koti sekä työpaikka ja titteli? Itse olen oppinut vuosien varrella, että ihminen, joka on kuullut minusta etukäteen yllättyy käytännössä aina kun tapaa minut lopulta ja kuulen tästä erittäin usein jälkikäteen.
Tämä johtuu siitä, että olen täysi vastakohta siitä stereotypisestä Aalto-yliopiston rahoituksen kauppatieteilijästä, joka menee Nordealle töihin puku päällä, hommaa Audin, ostaa puolen miljoonan kämpän Helsingin keskustasta vanhempien takaaman lainan avulla, äänestää kokoomusta ja sanoo köyhille ”ottakaa itseänne niskasta kiinni”, koska on elänyt porvarikuplassa koko elämänsä.
Stereotypisesti minunprofiiliseni henkilö pitää tämän lisäksi golfista, tenniksestä, fine-diningistä, veneilystä tai hyvistä viineistä – ja mitä näitä nyt on. Itse en välitä mistään näistä. Tai no viineistä ehkä. Kyykky-sellaisista.
Olen kuitenkin huomannut, että noilla tiedoilla mitä yllä listasin, tehdään usein päätelmiä, että olen lähellä tuota äsken kuvaamaani henkilöä – jota ei myöskään ole olemassa – paitsi meidän mielikuvissamme. Koska meillä ihmisillä on tarve hahmottaa maailma ja siihen me tarvitsemme stereotypioita.
Tämä on inhmillinen ja tarpeellinen keino, jotta selviämme maailmasta, mutta samalla johtaa myös negatiivisiin ja välillä huvittaviinkin tilanteisiin. Negatiivisia ovat yleiset rasistiset stereotypiat, että jos joku ulkomaalainen sekoilee, alkaa vihaamaan kaikkia ulkomaalaisia tai jos joku mies sikailee, alkaa vihaamaan kaikkia samanoloisia miehiä – tai miehiä ylipäätänsä.
Huvittaviin tilanteisiin päästään kun oletamme, että kyseinen henkilö ei voi katsoa Temptation Island Suomea, koska hän on vakavanoloinen henkilö.
Mitä teemmekään saadaksemme jotain selkoa tästä kaaoottisesta maailmasta. Ja minä en ole yhtään erilainen – huomaan hahmottavani maailmaa välillä aivan samalla tavalla ennakkoluulojen ja stereotypioiden avulla.
Asiat ovat noloja, joten en tee niitä
Ihmisellä on myös lapsesta asti tarve kuulua joukkoon. Lapsena ja teini-iässä tämä tarve on kovimillaan ja näkyy kaikista karuiten. Harrastukset, TV-sarjat, vaatteet, älypuhelimet. Kaikki pitää olla jotain tiettyä, jotta kuulut joukkoon. Lista on loputon ja opimme tämän sosiaalisen koodin jo nuorena.
Minulla oli lapsena ja nuorena rakas harrastus, jota pidettiin omalla tavallaan lapsellisen outona jo yläasteella. Eli juuri silloin kun nolous-mittari on aina maksimissaan niin kauan kuin eroat edes vähän joukosta – uhkana myös koulukiusaus jos erottuu yhtään joukosta negatiivisesti.
Uskon, että selvisin niistä vuosista hyvin, koska välitin harrastuksestani niin paljon enemmän kuin siitä, mitä mieltä muut lapset olivat siitä. Ja myös tämän myötä vältyin kiusaamiselta – kiusaajat usein kun tähtäävät vain heikkoja. Tämä sama tunne on kantanut myös aikuiselämään ja suurimman osan ajasta kehtaan olla oma itseni, joka tekee elämästä aidosti helpompaa.
Koen, että kelpaan tällaisena eikä minun tarvitse esittää erilaista erilaisessa seurassa tai tehdä tarkoituksellisesti vaikutusta ihmisiin. Parhaimman vaikutuksen ihmiseen tekeekin ironisesti sen kun toinen näkee, että olet aidosti oma itsesi, vaikka yleensä pyrimme tekemään vaikutuksen ihmisiin esittämällä juuri jotain muuta kuin itseämme!
Tämä usein laskee myös toisen ihmisen panssareita ja tekee myös hänet aidommaksi. Vai mitä mieltä itse olet? Minkälaisista ihmisistä pidät enemmän – ihmisistä jotka pitävät yllä jotain roolia vai sellaisia, jotka ovat omia itsensä outouksineen kaikkineen? Ainakin minulle valinta on helppo.
Kun yksi pelkää, kaikki kärsivät
Moni meistä jättää jopa unelmiaan ja haaveita toteuttamatta, koska pelkää niin paljon läheisten, sukulaisten tai työkaverien tuomioita. Lyhyesti voidaankin sanoa, että moni meistä pelkää olla oma itsemme. Ja yleensä itsemurhia tapahtuu eniten juuri niissä maissa, missä on eniten yhteen muottiin laitettuja ihmisiä ja, joissa tiettyjä asioita ihaillaan lähes yksipuolisesti kun taas tiettyjä asioita katsotaan pahalla. Esim. Aasian maat.
FIRE on aivan samanlainen asia. Suurimman osan läheisten reaktio minun kertoessani FIRE:n tavoittelusta on ollut lähinnä, että hahah, hyvä vitsi. Katsotaan kun olet 70v. Vaikka olen täysin vakavissani asian kanssa.
Olemme rakentaneetkin yhteiskunnan, jossa uhraamme yli puolet elämästämme työnteolle – ja tämä on meidän mielestämme normaalia. Epänormaalia on se, että joku ei halua tehdä tätä. Rakenteet ympärillämme muokkaavatkin ajatteluamme välillä aivan hullunkurisiin suuntiin ja ennen kaikkea sellaisiin suuntiin, jossa emme ole onnellisia.
Vielä yksi tarina. Opiskeluvaihdossani Etelä-Koreassa ollessani kerroin edellämainitusta lapsellisesta harrastuksestani Powerpoint-esitelmässä koko luokalle, jossa meidän piti esitellä itsemme.
Seuraavana iltana tanskalainen vaihto-oppilastyttö, joka oli samalla luennolla tuli puhumaan minulle humalassa siitä kuinka hänelle esitykseni oli voimaannuttava ja antoi hänelle erittäin paljon rohkeutta. Vain, koska kerroin hieman erilaisesta harrastuksestani läjälle tuntemattomia opiskelijoita toisella puolella maailmaa. Nyt hänkin uskaltaisi kertoa omasta harrastuksestaan omassa esitelmässään – kuten hän kertoikin seuraavalla luennolla.
Ja voin sanoa, että oma nörttipeliharrastukseni oli varmasti kaikkien näkökulmasta oudompi kuin hänen streetdance-harrastuksensa. Silti hän jotenkin häpesi sitä. Tanssia?! En voinut ymmärtää, mutta olin onnellinen kuullessani, että aitouteni antoi myös hänelle rohkeutta olla oma itsensä.
Itse keksityistä kahleista vapautettuna elämä onkin helpompaa ja onnellisempaa – olivat muut mitä mieltä vain.
Onko sinulla mielenkiintoja tai intohimoja, joita salaat, koska pelkäät ihmisten reaktiota asiaan ja mitä ajatuksia kirjoitukseni herättävät sinussa?
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista päivityksistä!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
Loistava teksti jälleen kerran! Itse en ole paperilla ihan noin kapitalistisika kuin sinä mutta lähes tulkoon. Kun tulee ikää, niin sitä vähemmän kiinnostaa mitä muut ajattelee. Pelasin parikymppisenä aktiivisesti bridgeä ja jotenkin häpesin sitä, kun pelikaverit oli tyyliin toinen jalka haudassa mutta hauskaa oli.
Ja eniten tää teksti kolahti siinä, että miten sitä itsekin luo toisista ihmisistä mielikuvan ammatin perusteella. Jos vaikka juhlissa tapaa uuden ihmisen, niin sitä vääntää small talkia olettamusten perusteella. Ja se on juuri noin, että kun päästään titteleiden taakse ja avaudutaan, niin monesti sitä yllättyy hyvällä tavalla.
Kiitos! Yleensä se menee juuri noin päin, että vanhempana ajattelee vähemmän, mitä muut ajattelevat. Mutta tuntuu, että etenkin työelämässä näkee edelleen erittäin paljon sitä, että pelätään mitä esimies tai joku muu ajattelee minusta, joten jättää asioita kertomatta. Ja juurikin noin, tittelit eivät oikeastaan kerro ihmisestä mitään 😀
Hauska tuo bridge esimerkki! Hyvä esimerkki siitä, että vaikka tavallinen harrastus, niin koska eroaa siitä tavallisesta tekemisestä mitä oma demografia normaalisti tekee, kokee sen jotenkin hävettävänä.
Mahtava kirjoitus!
Kiitos paljon!
Kukas on kaikkien aikojen lemppari temppari itel ois toi Elias
Haha, Elias on kyllä paha. Puhtaan viihteen näkökulmasta pakko kyllä sanoa Iiro – kun sitä menoa katseli, välillä tuli ihmeteltyä, voiko tämä oikeasti olla käsikirjoittamatonta.
No pakko se on tällaiseen aloitukseen kommentoida,
mun lempiohjelmani on Selviytyjät (mieluiten jenkki, mutta Suomenkin kaudet on olleet yllättävän ok)
ja siis henkilöni:
35-vuotias perheenäiti
asun Etelä-Suomessa omakotitalossa
it-alan insinööri, talouspäällikkö, yrittäjä
harrastan joukkuepalloilulajia.
Mielenkiintoista! Olisi mielenkiintoista kuulla oletko koskaan törmännyt töissä tai muualla siihen, että et ole viitsinyt Selviytyjistä kysyä vaikka ”katsoitteko viime jakson?” 😀
Hyvä teksti jälleen kerran! Välillä blogiasi on hyvin hämmentävää lukea, koska oma taustani ja ajatukset ovat lähes identtiset ikää, harrastuksia, asuinpaikkakuntaa, ajatusmaailmaa ja työtitteliä myöten. 😀 Olet kyllä selvästi lahjakkaampi kirjoittamisessa ja rahankäytössä selkeästi tarkempi vaikka varsin säästeliääksi itsenikin miellän. Jopa Temppareista nautin häpeilemättä!
Tsemppiä haasteeseen, näitä on mukava lukea.
Stereotypiat eivät ole syyttä hyvä tapa hahmottaa maailmaa – selkeästi meidänlaisillekin ihmisille löytyy joku oma lokero 😀 Ja kiitos! Molemmat, niin kirjoitus, kuin säästötaidot ovat lähinnä kovan tekemisen lopputuloksia, eipä sitä koskaan koulussa sanottu lahjakkaaksi kirjoittajaksi ja äidinkielikin oli aina pyöreä 8.
Aikuisiällä kiitosta sen sijaan on tullut, mikä on kiva nähdä, eikä nämä kaikki melkein 400 blogikirjoitusta ole iha suohon menneet – kehitystä on tapahtunut, etenkin jos selaa blogini alkuaikojen tekstejä, jotka ovat aika kammotuksia.