On kaksi kysymystä, jotka ovat viime aikoina vakiintuneet yleisimmiksi kysymyksiksi, joita minulta sijoittamisesta kysytään perinteisten aloittelijakysymyksen lisäksi. Näitä ovat: mitä yhtiöitä seuraan ja mistä löydän uusia sijoituskohteita? Pyrinkin jatkossa päivittämään aina kaksi kertaa vuodessa top5 seurantalistaani yhtiöistä, joiden osakkeita tällä hetkellä seuraan eniten. Tämä lista siis sisältää vain sellaisten yhtiöiden osakkeita, joita en salkussani tällä hetkellä omista.
Tällä hetkellä, vaikka Helsingin pörssi on menestynyt huomattavasti heikommin kuin USA:n pörssi, nykyisellä aktiivisella seurantalistallani 4/5 yhtiöistä löytyy Yhdysvaltain ja vain yksi Helsingin pörssistä. Seuraan yleensä salkkuni lisäksi sivusilmällä 5-10 muuta yritystä, joihin en ole vielä syvällisesti ehtinyt paneutua ja tutustun niihin aina, kun aika antaa periksi paremmin.
Katsotaankin seuraavaksi mikä viisi yhtiötä listaltani tällä hetkellä löytyy.
Qualcomm
Qualcommista minulla on menneisyydestäkin hyviä muistoja, sillä se oli 7 vuotta sitten yksi salkkuni isoimmista omistuksista. Yhtiö olikin ensimmäisiä, joissa koen, että tein oikeasti merkittävää tutkimustyötä, jonka kautta päädyin yhtiötä laittamaan salkkuun isolla painolla – markkinan ollessa samalla erittäin pessimistinen Qualcommin suhteen. Qualcommissa oli paljon erilaisia tekijöitä, joista voi lukea viisi vuotta vanhoista blogiteksteistäni, kun päivitin tilannetta Qualcommin ympärillä.
Tilanne oli siitä mielenkiintoinen, että epävarmuutta oli paljon Qualcommin ympärillä, mutta kaikki lopputulemat olivat keskimäärin hyviä osakesijoittajan kannalta. Myinkin Qualcommit aikanaan pois, kun osakekurssi oli turhat epävarmuuden korjannut pois ja osake oli noussut 50% alle vuodessa.
Nyt epämääräisyydet ovat Qualcommin ympäriltä kadonneet, mutta en ole koskaan kuitenkaan lopettanut Qualcommin seuraamista, koska sen liiketoimintamalli viehättää minua. Qualcomm on siis siruvalmistaja, joka toisin kuin Intel tai Taiwan Semiconductors ei itse rakenna sirujaan. Qualcommin liiketoimintamalliin kuulu teknologian patentointi sekä lisensointi ja sirujen valmistus on ulkoistettu muille toimijoille. Tässä on omat riskinsä, mutta se tekee perus siruvalmistajiin verraten liiketoiminnasta vähemmän pääomia vaativaa, minkä itse koen usein positiiviseksi sijoituksissa.
Qualcommilla onkin asiakkaita käytännössä kaikista isoista teknologiajäteistä eri aloilta kuten Apple, Samsung, LG, Xiaomi ja Nintendo. Maailmanlaajuinen sirupula ajoi myös Qualcommin osaketta ylöspäin omaan makuni aivan liikaa, koska kyse oli hetkellisestä ongelmasta. Nyt osake on järkevöitynyt hinnaltaan, vaikka toki sai hieman myötätuulta tekoäly-hypen myötä. Tällä hetkellä osake ei mielestäni tarjoa mielekästä ostopaikkaa, mutta tulen seuraamaan tarkasti, mikäli sentimentti Qualcommin myötä heikkenee tai tekoäly-hype sulaa markkinoilta.
Domino’s Pizza
Domino’s Pizza on lyhyesti USA:n Kotipizza. Aivan kuten Kotipizzakin oli pörssitaipaleensa aikana yllättävän hyvä sijoitus, sama pätee Domino’siin. Vaikka USA on ylivoimaisesti Domino’sin tärkein markkina, toimii Domino’s jopa yli 90 maassa ja on aidosti globaali. Luonnollisesti Suomessa Domino’sia ei valitettavasti ole, vaikka kokemukseni mukaan Domino’sin pizza varmasti suomalaisillekin maistuisi.
Domino’s on onnistunut tekemään erittäin hyvää työtä franchise-mallillaan McDonald’sin tapaan ja omaan silmääni tämä onkin pizzerioiden McDonald’s. Fakta kuitenkin on, että korona jätti ravintola-alan arvostukset kummalliseen malliin, koska ala on edelleen murroksessa ja muuttumassa Woltin ja Foodoran kaltaisten toimijoiden takia. Domino’sille tämä on erityisen tärkeä muutos, koska pizza-ala oli edelläkävijöitä kotiinkuljetuksessa. Domino’silla onkin edelleen perinteinen jos et saa pizzaa 30 minuutissa, seuraava pizzasi on ilmainen -lupaus.
Tästä kuvaavaa myös se, että kun Domino’s teki sopimuksen Uber Eatsin kanssa, sen osake nousi päivässä yli 10%. En ymmärtänyt reaktiota, mutta harvemmin pörssin päiväliikkeitä muutenkaan ymmärrän.
Tällä hetkellä Domino’s onkin tähtäimessäni, mutta selkeästi liian kallis vielä nyt tuloskuntoonsa ja tulevaisuuden prospekteihin nähden, jotka pinnalta katsottuna näen.
Blue Bird Corporation
Blue Bird Corporation on ehkä tuntemattomin yhtiö listallani, mutta siitä huolimatta olet todennäköisesti nähnyt sen tuotteen enemmän kuin kerran amerikkalaisessa populaarikulttuurissa. Blue Bird tekeekin kuuluisia keltaisia amerikkalaisia koulubusseja, vaikka nimessä onkin väri sininen.
Miksi näin tylsä ala löytyy listaltani? Yksinkertaisesti sen takia, että Yhdysvaltain valtio on uudistamassa koko koulubussilaivuettaan ja on valtion budjetistaan laittanut ajan kanssa ja myös tulevaisuudessa miljardeja euroja siihen, että koko maan bussilaivue saadaan ajan kanssa sähköistettyä. Blue Bird ei ole mikään sähköbussien Tesla, mutta se toimii äärimmäisen mielenkiintoisessa nichessä, jossa kilpailijoita on vain pari ja markkina on käytännössä taattu, koska koululaisten edut usein yhdysvalloissakin menevät sen verran muiden asioiden edelle, että niihin usein budjetista rahaa riittää.
Kokoluokaltaan Blue Bird on myös suhteellisen pieni, joten siihen sijoittamisen riskit ovat huomattavasti isompia kuin isoihin nimiin. Myös tiedon hankkiminen yhtiöstä vaatii hieman enemmän vaivaa. Bisnes on vakaa, mutta ei valtava edes USA:n näkökulmasta. Yhtiöllä onkin tilauskanta kunnossa ja koko ajan kasvava, mutta kuten voi olettaa myös hinnoittelu osakkeella on suhteellisen korkea, toki ei millään Teslan tai Kempowerin tasoilla. Voisin harkita Blue Birdiä itse asiassa jo tässä kohtaan salkkuuni ja todennäköisesti tekisin syväsukelluksen yhtiöön, jos minulla olisi käteistä, joilla voisi tehdä isompia sijoituksia.
Meta Platforms
Yhdysvaltalainen on tunnettu supertähdistään kuten Steve Jobs, Elon Musk ja Satya Nadella. Ja sitten on robotti-Zuck eli Mark Zuckerberg, joka on robottimaisen ulosantinsa ja hassun ulkonäkönsä takia saanut lähinnä fanien sijaan jatkuvaa lokaa niskaansa. Ja matkan varrella tehnyt itsestään top10 maailman rikkaimman ihmisen.
Kiinnostuin sijoituksensa Meta Platformista (eli siis vanhasta Facebookista), joka sisältää niin Facebookin, Instagramin, WhatsAppin sekä uuden Threadsin itse asiassa aika poikkeuksellisella tavalla. Yhtiö oli luonnollisesti korkean profiilinsa kanssa aina sivusilmällä katsauksessani, mutta kiinnostuin vasta kun silmiini osui oikeusjutuista vuotaneet Mark Zuckerbergin lähettämät sisäiset sähköpostit yhtiön yritysostoihin ja kilpailijoihin liittyen.
Esimerkkejä sähköposteista pystyy lukemaan esim. täältä ja niistä uutisoitiin lähinnä kilpailun rajoittamisen näkökulmasta. Se, mitä itse kuitenkin näin oli poikkeuksellisen kirkkaan ja terävän tavan ajatella ja ymmärtää kilpailukenttää sekä miten tähän kannattaa reagoida. Vaikka Zuckerberg onkin tehnyt omaisuutensa kopioimalla sekä yritysostoilla, ei se tee hänestä yhtään huonompaa toimitusjohtajaa, oikeastaan se tekee hänestä vielä paremman. Facebookikaan ei ollut millään tasolla uusi idea, mutta hän sai sen toimimaan.
Instagramin ostos taas oli tasoa Google ostaa Youtuben, eli helposti yksi maailman historian parhaista yrityskaupoista. Zuckerbergin Meta onkin kulttimaisuutensa puutteen takia mielenkiintoinen sijoitus, koska se ei yleensä sisällä ylimääräistä teknologiajumalakerrointa tasoa Musk.
2020-luvun suurin sijoitusvirheeni onkin se, etten Metaa napannut alle 100 euron käteisen puutteen takia, vaikka tiesin sen olevan silloin erinomainen sijoitus. Jälkeenpäin katsottuna minun olisi pitänyt rohkaistua myymään jotain nykyisestä salkustani, koska turvamarginaali ja potentiaali Metan syöksyessä oli niin selkeä. Uusi tilanne kuitenkin aiheutti passivoitumista.
Isoveljelläni taas sattui olemaan Metan laskiessa ylimääräistä rahaa asunnon myynnistä parikymmentä tuhatta euroa ja neuvoin häntä ostamaan niin Metaa kuin salkkuni lempiosaketta Medpacea. Lopputuloksena hänen salkkunsa on voittanut indeksit vuoden sisään yli 60%-yksiköllä. Kertoo hyvin siitä, kuinka pitäisi itsekin huomattavasti enemmän käteistä pitää saatavilla markkinoiden erikoistilanteita varten.
Tällä hetkellä Meta on kuitenkin lähtenyt kaikessa Threads, tekoäly ja muussa teknohypessä turhan korkeille kierroksille ja tällä hetkellä sijoitus ei näytä millään tavalla houkuttelevalta.
Kempower
Kirjoitin Kempowerista pitkät pätkät viikko sitten, joten kannattaa lukea Kempower sijoituksena tekstini, joka avaa hyvin Kempowerin mielenkiintoisuutta sijoituksena. Yksinkertaisesti, Kempower on tällä hetkellä liiketoiminnaltaan ja tulevaisuuden prospekteiltaan ylivoimaisesti mielenkiintoisin yhtiö Helsingin pörssissä, mutta sen äärimmäisen korkea arvostus tekee yhtiöstä erittäin vaikean sijoituksen.
Ostaako vai eikö ostaa on jotain, minkä kanssa olen taiteillut Kempowerin kanssa viimeiset kaksi vuotta ja tähän mennessä olen joka kerta ollut väärässä, kun en ole ostanut!
Seurantalistasta ja tulevaisuuden sijoituksista
Viimeiset kuukaudet olen keskittynyt lähinnä kesälomailuun ja blogin kirjoitteluun, joten en ole muutamaa erikoistilannetta lukuun ottamatta juuri ehtinyt tutkia uusia sijoituksia pörssistä. Listalla olleet yhtiöt ovatkin olleet listallani jo jonkin aikaa. Koska säästän seuraavan vuoden ajan aggressiivisesti seuraavan kotimme käteiskassaan, en todennäköisesti hae niin aktiivisesti uusia sijoituskohteita kuin tavallisesti, vaan jatkan näiden seurailua vielä ensi vuoden ajan, ellei jotain aivan äärimmäisen mielenkiintoista osu tutkaani tai pörssi vaihtaa fiilistään huomattavasti eri suuntaan.
Vuodesta 2025 lähtien uskon kuitenkin, että lista alkaa taas elämään aktiivisemmin, kun asunto on ostettu ja voin taas täysimääräisesti sijoitusmarkkinoille alkaa upottamaan palkkarahoja. Blogiinhan tämä ei mitenkään vaikuta paitsi nettovarallisuuden hidastumisen myötä todennäköisesti hetkellisesti, mutta välillä pitää tehdä isojakin muutoksia arkitarpeet edellä.
————————————–
Jos syvempi sukellus sijoittamisen maailmaan ja ajatuksiini kiinnostaa, voit tilata huippuarvostelut saaneet sijoituskirjani Viisas sijoittaja nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa Adlibriksestä täältä tai Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi erittäin edulliseen 29 euron hintaan!
Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä muista suomalaisista äänikirjapalveluista.
Jos olet uusi lukija ja olet kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa jo yli 700 tekstiä, joten olen varma, että löydät etsimäsi.
Muista seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Top 5:
Rollins
Novo Nordisk
O’Reilly Auto Parts
Fastenal
Idexx
Mielenkiintoista! Täytyy tutustua myös noihin, mitkä ei ole itselle tuttuja.
Talenom luisuu yhä lisää. Kiihdytätkö ostoja tai jopa vipu mielessä?
Kirjoittelinkin tästä viime kuukausikatsauksessa. Joudun todennäköisesti jäädyttämään kaikki osakeostokseni elo-marraskuun ajaksi, kun joudun säästämään uuden kodin esimaksuun 12 000 euroa samalla kun maksan 4 000 euron mätkyt loppuvuodesta. Muuten ehdottomasti ostaisin lisää ja mietinkin tällä hetkellä lähinnä salkun painottamista, että jos myisin jotain pieniä osasia pois, jotta voisin rahoittaa Talenomin lisäostot, koska haluaisin ehdottomasti ostaa lisää. Velkavivun aika ei ole vielä, koska taantuman uhka on mielestäni merkittävä korkojen ollessa näin korkealla.
Missä hinnoissa sinun näkemyksen mukaan Qualcommin osakkeen tulisi olla, että alkaisit taas ostamaan?
Tähän sinänsä mahdoton sanoa tiettyä tasoa, koska kaikkihan riippuu siitä, miten yhtiön tulos elää. Mutta nykyisellä tuloskunnolla (ja tulevaisuuden näkymillä), pohtisin Qualcommin ostamista 105 dollarin kurssin kohdalla.
Hyvin veikkasit kaikki muut paitsi kempowerin päin vittua 🙂
Kempower on kyllä äärettömän vaikea arvioitava. Saa nähdä josko sitä eksyisi salkkuuni, jos markkina ei Q3 tai Q4 tuloksesta tykkää. Tai sitten katselen sivusta aina, haha.