Kotitalouden tulojen ja menojen seuranta – parhaat tavat

Tulojen ja menojen seuranta on jotain, jota olen tehnyt henkilökohtaisesti siitä lähtien, kun muutin pois kotoani opiskelemaan. Blogissani olen seurannut tuloja ja menojani sen sijaan jo yli kahdeksan vuotta avoimesti.

Syynä tulojen ja menojen seurannan aloittamiseen elämässäni oli yksinkertaisesti se, että minun tarvitsi tehdä se, jos halusin selvitä kuukaudesta toiseen. Kun elin pelkällä opintotuella (ilman opintolainaa), piti jokaisen kuukauden tulot ja menot budjetoida joka kuukausi, jotta rahaa riitti ruokaan ja vuokraan. Olenkin vuosien varrella käyttänyt monia eri tapoja seuratakseni tulojani ja menojani ja tavat ovat kehittyneet koko ajan.

Kotitalouden menojen seuranta pitäisikin olla ihan jokaisen ihmisen arkipäivää, eikä siihen pitäisi liittyä häpeää tai mystiikkaa. Kuukauden tulot ja menot ovat ne, millä elämme, joten niiden seuraaminen on yksinkertaisesti viisasta. Jos mietit, miten säästää rahaa, olen kirjoittanut myös siitä. Tämä teksti onkin hyvä lukea heti sen jälkeen kun on päättänyt millä tavoin oman talouden tuloja ja menoja alkaa seuraamaan.

Koko ajan kehittyvässä maailmassa tulojen ja menojen seuranta onkin helpompaa kuin koskaan. On Exceliä, on appeja, on nettisivuja jne. Tämän päivän kirjoituksessa esittelenkin parhaat tavat seurata menoja ja kuluja riippumatta siitä mikä on elämäntilanteesi. Jokaiselle jotakin!

Tulojen ja menojen seuranta

Toivon, että jos et ennen tätä kirjoitusta vielä seurannut taloutesi tuloja ja menoja, löydät tästä kirjoituksesta sinulle sopivan työkalun rahavirtojen seuraamiseen. Tämä ihan vain sen takia, koska kuten kirjoitin vähän aikaan sitten, tärkein asia oman talouden hallinnassa rahan säästämisessä on kulutuksen seurannan aloittaminen. Vain näin tulet tietoiseksi jokapäiväisestä kulutuksestasi ja mahdollisesti turhasta kulutuksesta. Rahankäytön hallinta on huomattavasti helpompaa kun tiedät tarkalleen minne eurosi menevät.

Seuraavassa siis parhaat tavata seurata menoja ja tuloja. Aloitetaan siitä alkuperäisestä.

Paperi

Nautin henkilökohtaisesti kirjoittamisesta valtavasti ja joskus yksinkertaisesti tarvitsen kynän käteeni. Kynä toimii ajatuksen jatkeena aivan eri tavalla kuin sormet näppäimistöllä. Paperi onkin ehkä yksinkertaisin ja helpoin tapa seurata omia tuloja ja menoja.

Ruutupaperille voi tehdä ihan omat taulukot ja jakaumat niin tarkasti kuin itse haluaa. Kiitos Internetin on myös mahdollista löytää valmiita paperipohjia ja taulukoita oman kulutuksen seuraamista varten. Kaikki mitä sinun täytyy tehdä on printata nämä valmispohjat!

kulutuksen seuraaminen
Tuloja ja menoja voi seurata paperilla tai puhelimella – tai millä tahansa näiden kahden väliltä.

Eräs mainio paperipohja löytyy Takuusäätiön Penno-palvelusta, jonka pohjat toimivat hyvin tulojen ja menojen seuraamiseen oli elämäntilanteesi mikä vain vauvasta vaariin. Täysin ilmaiset tulostettavat pohjat tulojen ja menojen seuraamiseen löydät täältä. Suosittelen vahvasti, mikäli paperi on sinun juttusi, mutta nautit silti kätevyydestä.

Web-applikaatiot

Seuraavana päästäänkin Internetin ihmeelliseen maailmaan. Internetissä on esim. juuri edellä mainitsemani Takuusäätiön Pennon kaltaisia internetissä toimivia palveluita, jotka ovat täysin ilmaisia käyttää ja joista löytyy valmiit pohjat tulojen ja menojen täyttämiseen. Suurin osa niistä on englanniksi, mutta onneksi esim. Penno on suomenkielinen.

Kaikki mitä palveluissa täytyy tehdä on rekisteröityä, jonka jälkeen voit palvelua käyttää niin paljon kuin haluat. Mikäli haluat käyttää Internetissä palvelua, jossa on helppo seurata tuloja ja menoja ja joka on sinulle mahdollisimman yksinkertainen suosittelen Pennon verkkopalvelua, joka on suomenkielinen ja täysin ilmainen kaikille. Takuusäätiön sivuilla löytyy muutakin laadukasta materiaalia rahankäytöstä ja apua rahavaikeuksissa oleville.

Valmiit pohjat Pennon sivuilla säästävät sinulta huomattavasti aikaa ja kaikki mitä sinulle jää on täyttää luvut taulukkoon. Verkkosivu tekee kaiken muun puolestasi.

Excel

Jotkut pitävät Excelistä. Esimerkiksi minä, koska yksinkertainen budjettipohja on niin helppo rakentaa Excelin avulla. Henkilökohtaisesti pidän omaa kirjanpitoani tuloista ja menoista Excelissä siitä yksinkertaisesta syystä, että Excel tuntuu jotenkin loogiselta ja organisoidulta minulle. Samalla voin räätälöidä sen oman kulutustottumuksieni mukaan ja tehdä pieniä muokkauksia vuodesta toiseen. Alla yksinkertainen pohjani.

tulojen ja menojen seuranta pohja
Tulot ja menot taulukko on Excelinä siisti ja siinä on jaoteltu asiat niiden kategorioiden mukaan, joihin minulla menee yleensä rahaa. Joillekin saattaa pistää esim. Spotify ja Viaplay omina kategorioinaan, mutta allekirjoittaneelle ne ovat merkittäviä kulueriä vuositasolla.

Jos haluat käyttää Exceliä kulutuksesi seuraamiseen, tästä Excelistä saa ottaa mallia, kopioida ja muokata ihan miten haluaa! Samanlaista logiikkaa voi toki käyttää myös ihan Wordissa tai Notepadissa. Tyyli on vapaa.

Tulojen ja menojen seuranta mobiiliapplikaatioiden avulla

Tulojen ja menojen seuranta -ohjelmia mobiilissa onkin sitten astetta enemmän. Tässä muutama käytetyin. Huom! Suurin osa näistä mobiiliapplikaatioista on englanniksi. Testasin tätä kirjoitusta varten kolmea eri mobiiliapplikaatiota. Kokemuksia tulikin niin Pivosta, Spendeestä ja Monefysta, jotka ovat nähtävästi tällä hetkellä suosituimmat tulojen ja menojen seuraamisapplikaatiot Suomessa ja maailmalla.

Aloitetaan siis siitä ainoasta suomenkielisestä mobiiliappista eli Pivosta.

Pivo on täysin ilmainen mobiilisovellus ja todennäköisesti paras talouden seuranta sovellus – etenkin jos olet OP:n pankkiasiakas. Nykyään Pivo kuitenkin toimii jo kaikkien pankkien asiakkaille.

Pivo onkin mobiilisovelluksena erittäin kätevä ja sinne voi tehdä esimerkiksi omia budjetteja per kulutusluokka. Pivosta löytyy myös ominaisuus, joka näyttää grafiikkana, mihin rahasi ovat menneet.

Pivossa on paljon eri toimintoja, mutta mielestäni parhaat toiminnot siitä liittyvät siihen, että se laskee automaattisesti niin päivä- kuin kuukausikulutuksesi. Tämän lisäksi Pivo osaa arvioida, kuinka paljon tililläsi on rahaa seuraavalla viikolla, mikäli kulutustottumuksesi eivät muutu tästä. Mahtavaa Pivossa onkin se, että se toimii kaikilla suomalaisilla pankeilla Nordeasta Danskeen OP:seen ja korttikulutuksesi rekisteröityy appiin automattisesti.

Opiskelijoille täytyy myös mainita, että Pivo on ihan aito säästä rahaa sovellus, koska sieltä löytyy digitaalinen opiskelijakortti!

Spendee ja Monefy taas ovat nimensä mukaisesti englanninkielisiä sovelluksia. Kokemuksia niistä minun ei kauhean kauaa tarvinnut testailla. Niistä löytyy niin ilmaisversio kuin myös maksullinen plusversio.

Tavallinen versio riittää varmasti jokaiselle, joka haluaa yksinkertaisesti vain seurata tuloja ja menoja. Samalla tavalla kuin Pivossa, kulutukset voi Spendeessä ja Monefyssä jakaa kategorioittain.

Molemmissa appeissa on enemmän kategorioita kuin Pivossa, mutta syy miksi Pivo on huomattavasti parempi kuin ulkomaalaiset esimerkit suomalaiselle on, että Pivo kirjaa kulut automaattisesti.

Spendeetä ja Monefytä ei saa liitettyä suomalaisiin pankkeihin ainakaan tällä hetkellä, joten Spendeehen ja Monefyn tietojen kirjaaminen saattaa olla liian vaivalloista, jos haluaa mobiiliappia alun perinkin käyttää. Onneksi applikaatiot ovat kuitenkin saatavissa niin Apple kuin Android-käyttäjille.

Mielestäni jos on suomalainen, ei ole mitään syytä käyttää mitään muuta kuin Pivoa, koska se on suomenkielinen, suomalainen ja vähemmän aikaa vievä kuin amerikkalaiset vastineet.

Juttelin myös ennen kirjoitustani Takuusäätiön edustajan kanssa ja myös aiemmin kirjoituksessani mainitsemastani Pennosta on mahdollisesti tulossa tulevaisuudessa mobiiliapplikaatio. Tämä on mielestäni tervetullutta, koska suomenkielisiä rahanhallinta applikaatioita ei markkinoilla vielä kuitenkaan ihan liikaa ole.

Tulojen ja menojen seuranta – yhteenveto

Loppujen lopuksi vain luovuus on rajana siinä, mitä ja millä alat seuraamaan oman taloutesi tuloja ja menoja. Yksi asia kuitenkin on varmaa – kotitalouden tulojen ja menojen seuraaminen kannattaa!

Oli tilanteesi mikä vain. Moni jättää tulojen ja menojen tarkan seuraamisen pois arjen rutiineista, koska pelkää omaa rahankäyttöään. Jos olet yksi heistä, on aika kohdata pelkosi ja alkaa seuraamaan tulojasi ja menojasi!

Itse olen Excel-mies, mutta pakko myöntää, että mobiiliapplikaatioita kokeiltuani, teki mieleni siirtyä niihin. Ja näin varmaan tekisinkin, mikäli en blogiani kirjottaisi. Tänne kulutukseni pitää joka tapauksessa kirjoittaa auki, joten mobiiliapplikaatioiden kätevyys ei sinänsä hyödyttäisi minua laisinkaan.

Toivottavasti tämä kirjoitus auttoi sinua löytämään sinulle sopivamman tavan seurata kotitalouttasi. Työkaluja tähän on niin paljon, että tärkeintä ei ole se miten aloitat tulojen ja menojen seuraamisen – tärkeintä on, että ylipäätänsä aloitat, sillä vain siten saat oman talouden budjettisi haltuun.

Mikä on sinusta paras tulojen ja menojen seuranta tapa?

————————————–

Voit tilata huippuarvostelut saaneet sijoituskirjani Viisas sijoittaja nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa Adlibriksestä täältä 29 euron hintaan tai Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi.

Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä muista suomalaisista äänikirjapalveluista.

Jos olet uusi lukija ja olet kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa jo yli 700 tekstiä, joten olen varma, että löydät etsimäsi. 

Muista seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter

Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

11 kommenttia artikkeliin ”Kotitalouden tulojen ja menojen seuranta – parhaat tavat”

  1. Minä rrrakastan exceliä! Se on ehdottomasti ihmisen paras kaver… ei kun työkalu. En oikein tajua, miten paperiversio voisi olla edes murto-osaa siitä, mitä excel. Excelissä saa miljoonia erilaisia funktioita ja kaavoja, prosentteja, saa erilaisia näkymiä, tai piilotuksia. Voi vaikka kesken seurannan muuttaa järjestystä, solujen paikkaa, rivejä, sarakkeita… laskeakin yhtäkkiä yhteen ihan eri asioita kuin aikaisemmin ja sitten vaihtaa takaisin, jos se ei kiinnostanutkaan. Ja sitten se, että itse ei tarvitse laskea tosiaan yhtään mitään, kun kaikki hoituu kaavoilla ja menee siten taatusti oikein. Ja tuloksena on myös kaunis, selkeä ja jämpti esitys.
    Pennoa olen myös käyttänyt, mutta eihän se tietenkään ole yhtä joustava kuin excel. Jotain kännykkäsovellusta kokeilin puolen kuukauden ajan – ei ollut mun juttu ollenkaan.

    Vastaa
    • exceliä soveltuu lukujärjestyksen tekemiseen, mutta mihinkään laskentaan sitä ei pitäisi käyttää missään tilanteessa, yhdellä poikkeuksella, joka on: Täydellinen ihminen tekee laskennan. Syy tähän on se, että excelissä on täysin mahdoton trackata mistä mikäkin luku tulee ja näin ollen jos jossain tekee virheen, niin sen löytäminen on lähestulkoon mahdotonta.

      Edes lukujen kirjaamiseen exceliä ei pidä käyttää, koska varsinkin suomessa se rikkoo aivan kaiken, jonka jälkeen lukuja on erittäin työläs portata mihinkään oikeaan lasketan ohjelmistoon. Desimaali pilkku, ei jumalauta! ja excelin tapa tulkita merkkijonoja miten sattuu ja muokata niistä sattumanvaraisesti esim päivämääriä. ARGHH!!

      Suosittelenkin täysin varauksetta esim octavea, ilmaista opensource ”matlabbia” joka on saatavissa esim:
      https://www.gnu.org/software/octave/ Kynnys aloittaa on ehkä hieman korkeammalla kuin excelissä, mutta tulevaisuudessa kaikki on dekadin helpompaa

      Vastaa
    • Välillä tietokone ja ohjelmistot ovat kieltämättä kuin hyviä kavereita, haha. Olen itsekin Excel-uskovainen etenkin kun seuraan tuloja ja menoja ja myös sijoituksiani. Töissä Exceliä tulee kyllä käytettyä myös melkein kaikkeen, halusin tai en, vaihtoehtoja kun ei kauheasti ole! Parasta Excelistä on kuitenkin mielestäni se kuinka helppoa sillä on visualisoida numeroita ja se onkin ehdottomasti lempiominaisuuteni.

      Kännykkäsovellukset ovat siitä hieman turhauttavia kun aina pitää olla puhelimella näpyttelemässä ja se ei yksinkertaisesti ole yhtä kätevää kuin koneella. Pivo on ihan kiva kun suurin osa tiedosta täyttyy automaattisesti. Tosin siinä, että näpyttelee numerot itse Exceliin tai mihin vain saa entistä paremman käsityksen omasta kulutuksestaan.

      Tavallisesti saattaisin olla Excel-dissausta vastaan noissa laskelmissa, mutta olet siinä ihan oikeassa, että virheiden trackaaminen etenkin monimutkaisissa laskelma-Exceleissä on lähes mahdotonta. Sain tällaisen hetken kokea töissä vähän aikaa sitten ja yhden virheen huomaaminen valtavassa aineistossa, joka oli liiketoiminnalle tärkeä, teki koko tiedostosta, jonka eteen oli tehty kuukausia töihin epäluotettavan. Excelissä siis ehdottomasti on heikkoja puolia etenkin kun puhutaan monimutkaisista laskelmista. Kotikäyttöön ja perus tulojen ja menojen kirjaamiseen se onneksi on ihan ok, kun dataa ei ole niin valtavasti.

      Vastaa
  2. Itselleni oman talouden kirjanpito on myös paljon muuta kuin vain tulojen ja menojen seurantaa. Se toimii itselläni myös historiana siitä, mitä olen ostanut ja mistä: helppo tarkistaa esim. jotain tavaraa myytäessä, että mitä siitä maksoin, mistä se on ostettu ja milloin. Eli merkitsen itse kirjanpitooni aina yksittäiset ostokset (eli siis yksi kuitti, en mitään yksittäisiä leipiä ja maitoja sentään merkkaa). Ostoksesta siis merkitsen mistä ostettu, milloin ostettu, lyhyesti mitä ostettu, mihin hintaan, mihin kategoriaan ostos kuuluu. Näin pystyn halutessani porautumaan syvälle esim. mikä tai mitkä kuluerät aiheuttivat sen, että viime vuonna elektroniikkaan meni paljon rahaa (esim. ostettu uusi tv ja vahvistin).

    Ja haluan, että tämä kirjanpitoni data on helposti vietävissä esim. CSV-muotoon tai Exceliin, jos haluan sillä jotain raportteja tms. tehdä. Ja data pitää olla koneluettavissa, eli esim. listaus wordiin ei ole kovin hyvä ajatus pitkällä aikavälillä, koska se ei sinänsä ole koneluettavissa vaikka onkin digitaalisessa muodossa: kone ei ymmärrä pääsääntöisesti wordin listausta eikä pysty niistä tuottamaan raportteja vaan data pitää tallentaa esim. exceliin tai johonkin tietokantaan.

    Ehdottomasti kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, että saat datan ulos applikaatiosta. En itse tiedä Pivosta, mutta saako sieltä historian ulos? Kun olet monta vuotta pitänyt kirjaa tuloista ja menoista, koen ainakin itse, että tämä data on minulle aika arvokasta ja jos se häviäisi esim. sen takia, että Pivon kehitys vain lopetettaisiin, kyllä se aiheuttaisi harmia.

    Itse käytän HomeBank ohjemaa kirjanpitooni: http://homebank.free.fr . Useimmille tuo on varmaan turhan monimutkainen, mutta omiin tarpeisiini erittäin hyvä. Olen vähän pohdiskellut tekeväni tuon pohjalle mobiiliappia, jos vain tähän projektiin aikaa ja innostusta löytyisi.

    Vastaa
    • Ja minä kun luulin kirjaavani kulutustani tarkasti! Respect 😀 Itse yleensä muistelen vain mobiilipankista jälkikäteen yksittäisiä ostoksia kun siellä ostospaikka näkyy myös. Samalla kun teen kuukausikatsausta, käyn läpi myös nuo isoimmat ostokset.

      Itse opiskelijaelämän alussa tein laskelmani Wordiin ja kieltämättä se ei ollut mikään hyvä idea. Epäkäytännöllistä, aikaa vievää eikä edes visuaalisesti mitenkään miellyttävää katseltavaa. En ole itseasiassa varma, saako omaa dataa ulos Pivosta, mutta nopea veikkaukseni on, että ei. Mobiiliapplikaatiot mielestäni lähtökohtaisesti sopivat heille, jotka ovat kasvaneet älypuhelinten kanssa ja joille se appin käyttäminen on luonnollisin tapa kaikkeen. Oli kyse sitten pelaamisesta, tulojen ja menojen seuraamisesta tai sosiaalisesta kanssakäymisestä.

      Homebankista en ole aiemmin kuullutkaan, täytyypi tutustua, vaikka Exceliin tällä hetkellä olen ollut ihan tyytyväinen.

      Vastaa
  3. Olen käyttänyt Pennoa puoli vuotta ja nyt vuoden alusta otin lisäksi vielä vihkon, johon siirrän Pennosta edellisen kuukauden kulutuksen ja teen sen avulla budjetin seuraavalle kuukaudelle. Todellisuuden kohtaamisen pelko ja laiskuus ovat olleet esteenä kulutuksen seuraamiselle. Syksyllä tajusin että ehdin vielä vaikuttaa siihen millaista elämäni on eläkeläisenä. Eläke ei tule olemaan iso, joten nyt seurataan kulutusta ja hajautellaan ylimääräiset kuukausittain rahastoihin.

    Vastaa
    • Tuo todellisuuden kohtaaminen oman kulutuksen kanssa on varmasti ongelma meille kaikille iästä ja elämäntilanteesta huolimatta. Ja juuri se usein aiheuttaakin liikakulutusta.

      Hienoa kuitenkin, että olet alkanut seuraamaan kulutusta, säästämään ja ennen kaikkea sijoittamaan! Kaikki nämä yhdessä varmasti auttavat myös eläkevuosia ja tulevaisuuden sinä tulee olemaan kiitollinen tästä päätöksestä. Taloudellinen turva tuo kuitenkin samalla myös niin paljon mielenrauhaa.

      Vastaa
  4. Exceliin pystyy luomaan hyvin helposti kirjapito-ohjelman pivot-toiminnolla. Yksinkertaisimmillaan riittää tilikartan (taul2) tekeminen, tilikarttaan määrillään onko tili tuloslaskelmatili vai tasetili. Perustauluun (Taul1) kirjataan pankkitilin tapahtumat niin, että tulo kirjataan +merkkiseksi ja meno-merkkiseksi. Tilikartasta tilinumero. Pivot-toiminnolla luodaan raportit. Ei tarvitse tehdä yhtään lasketaan pivot hoitaa. Jos haluaa luoda vähän hienomman niin voi tehdä, kustannuspaikat-taulun (esim. sijoitus, lasten menot, kesämökki ym., voi tehdä maksajarekisterin. Itselle tulee vuodessa n. 1000 riviä tilitietoja. Voi helposti verrata vuosia toisiinsa.

    Vastaa
    • Excel on kieltämättä erilainen työkalu tähän ja itsekin sitä käytän juuri siksi, koska siitä voi tehdä juuri niin yksinkertaisen (tai monimutkaisen ja monipuolisen) kuin omaan tarpeeseen sopii. Itselle sopii enemmän huomattavan yksinkertainen taulu, joka vain tekee plus ja miinuslaskut puolestani. Mutta eräs kaverini käyttää exceliä yhdistettynä PowerBI:seen myös oman talouden raportoinnissaan ja on vienyt tämän aivan uudelle tasolle!

      Vastaa
  5. Ajattelin itsekin laittaa vastaavan excelin pystyyn ja aika samannäköinen jako kun sinulla tuli tehtyä.

    Yksi kysymys. Jaksotatko kuluja vai laitat kertasysäyksenä? Vaikkapa esimerkkinä kaikki vakuutukset laskutetaan kerran vuodessa 500 €, onko se tammikuun kulu, vai 42,5€ per kk?

    Vastaa
    • Laitan kulut aina sille kuulle, missä ne tililtä katoavat eli en jaksotuksia tee. Olen kokeillut vähän kaikkia tapoja tähän, mutta tämä on toiminut itselleni parhaiten, vaikka yksittäisiä kuukausia sieltä joskus nouseekin sitten esille vähän hassusti sen takia. Mutta kun katsoo sitten koko vuoden kirjanpitoa näin vuoden aluksi, niin homma tasaantuu itsestään.

      Vastaa

Jätä kommentti