Vaikka kirjoitan tätä blogia anonyymisti, olen aina puhunut lähipiirissäni avoimesti taloudellisen riippumattomuuden tavoittelusta sekä siitä, miksi sitä tavoittelen ja mitä aion taloudellisen riippumattomuuden saavutettuani tehdä. Moni kaverini ja hyvän päivän tutut lukevat myös blogiani ihan mielenkiinnosta, koska vaikka taloudellinen riippumattomuus kuulostaa aina aluksi pelkältä haihattelulta, mitä enemmän siihen tutustuu, sitä enemmän sitä alkaa pitää realistisena – etenkin mitä nuorempana sijoittamisen aloittaa.
Tänään kerronkin tarinan siitä, kun kerroin taloudellisesta riippumattomuudesta tyttöystävälleni ja miten hän asiaan reagoi – ja miksi hän ei halua saavuttaa taloudellista riippumattomuutta.
Kun kerroin tyttöystävälleni taloudellisesta riippumattomuudesta
Ehkä yllättäen tyttöystäväni kanssa FIRE ei tullut puheeksi rahasta tai taloudesta puhuttaessa – vaan harrastuksistamme puhuttaessa! Ja ei, en sanonut, että harrastan sijoittamista. Sanoin, että harrastan kirjoittamista. Ja kun tyttöystäväni silloin erittäin aikaisessa tapailemisen vaiheessa halusi nähdä joitain kirjoituksiani, ei minulla ollut näyttää muuta kuin blogini.
Laitoinkin hänelle linkin blogini taloudellinen riippumattomuus-kirjoitukseen ja sanoin, että sen lukemalla näkee niin hyvän pitkän tekstin kirjoituksestani kuin myös oppii aika paljon lisää minusta. Ja siitä alkoikin matka syvälle jäniksenkoloon. Samalla tyttöystäväni tarjoutui oikolukemaan tekstini, josta olen äärettömän kiitollinen, koska yksityiskohdat ovat aina olleet suurin heikkouteni kirjoittaessa. Jos siis olet huomannut, että joissain blogiteksteissä ei ole kirjoitusvirheitä ja joissain on, syy on yksinkertaisesti se, että joitain tekstejä tyttöystäväni ei ole vielä ehtinyt korjata.
Ei-niin-yllättäen keskustelumme kirjoittamisesta ja blogista siirtyi nopeasti FIRE:en ja sen ympärillä liikkuviin asioihin. Jos rehellisiä ollaan, mielestäni on äärimmäisen mielenkiintoista nähdä aina oikeassa elämässä ihmisten reaktioita taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun, koska se käytännössä räjäyttää jokaisen ihmisen tajunnan hetkeksi jollain tapaa – onhan se vastoin kaikkea, mitä meille on opetettu käytännössä koko elämä vauvasta työelämään saakka. Joillekin pelkkä ajatus on täysin överi ja se viedään vitsiksi tai ohitetaan. Jotkut taas haluavat tietää asiasta kaiken-nyt-heti (näin esim. minulle kävi, kun ensimmäisen kerran FIRE:stä kuulin).
Tyttöystäväni reaktio oli kuitenkin äärimmäisen positiivinen ja se menikin pitkälti näin ”Vau, ihailtavaa!”. Tyttöystäväni ei lytännyt tai vähätellyt ajatusta, kuten jotkut tuttuni ovat tehneet, kun ensimmäisen kerran aiheesta heille puhuin. Hän ei myöskään lähtenyt tenttaamaan numeroita, kuten myös moni tuttuni on tehnyt. Tai ohittanut aihetta, koska se tuntuu niin järjettömältä ylipäätänsä. Hän oli vain yksinkertaisen kannustava – ja on edelleen, yli kolme vuotta myöhemmin, aina tähän päivään asti, mistä olen äärimmäisen kiitollinen.
Onkin tärkeää, että jokaisella meillä on ihmisiä ympärillämme, jotka uskovat sinuun ja tekemiseesi. Ja auttaa, jos tämä ihminen on vielä erittäin läheinen ja tärkeä sinulle.
Kun kysyin tyttöystävältäni, kiinnostaako taloudellinen riippumattomuus häntä, vastaus oli selkeä ei. Hän pitää työstään erittäin paljon, eikä näe syytä lopettaa töitä, saati tavoitella taloudellista riippumattomuutta. Vastaus, jonka häneltä sain oli ehkä yllättävänkin vahva. Hän tiedosti FIRE:n mahdollisuuden, mutta ei sitä kaivannut. Sinällään tämä on mielestäni äärimmäisen hyvä merkki, koska se kertoo, että on oikeasti onnellinen ja tyytyväinen elämään niin kuin se on juuri nyt.
Tyttöystäväni ei siis ehkä halua taloudellisesti riippumattomaksi, mutta sen sijaan…
Tyttöystäväni ei halua aikaisin eläkkeelle, mutta haluaa joustavuutta arkeen
Tyttöystäväni ei haluakaan taloudellisesti riippumattomaksi tai aikaiselle eläkkeelle, mutta sen sijaan hän haluaa joustavuutta arkeen. Ja mahdollisesti kolmen tai neljän päivän työviikon. Olemme tyttöystäväni kanssa siitä samanlaisia, että harrastuksemme ovat perusnörtteilyn lisäksi pitkälti taiteellisia. Tyttöystäväni on erittäin taitava piirtäjä ja itse tykkään kirjoittaa.
Tämä helpottaa arkea, koska usein voimme vain keskittyä omiin juttuihimme samanaikaisesti, joten kummallakaan ei tule oloa, että jää toisen elämän ulkopuolelle. Sen lisäksi molemmat meistä kokevat, ettei meillä välttämättä ole tarpeeksi aikaa ja etenkään jaksamista toteuttaa kaikkia asioita, mitä haluaisimme niin paljon kuin haluamme. Fiilis, minkä varmasti lähes jokainen aikuinen pystyy jakamaan – päivässä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi tunteja tehdä kaikkea mitä haluaa.
Tyttöystäväni kiinnostuikin ajatuksesta ja blogiani erittäin paljon imettyään aloitti ASP-säästämisen (jota oli pohtinut pitkään, mutta ei ollut aloittanut) sekä koronakriisissä rahastosijoittamisen ohjeistuksellani. Olemme olleet n. kolme vuotta yhdessä ja sinä aikana tyttöystäväni nettovarallisuus on kasvanut negatiivisesta yli 40 000 euroon. Huomionarvoista tässä on se, että hänen bruttopalkkansa on vähän yli puolet omastani.
Kun sanoin hänelle, että rahastosijoittaminen on hienoa, mutta siihen on hyvä olla joku syykin, jotta sitä jaksaa tehdä pitkään kysyinkin samalla häneltä, miksi sijoittaminen alkoi kiinnostaa. Yllätyinkin, kun vastaus olikin, että hän pitää töistään paljon, eikä halua niitä lopettaa, mutta blogiani luettuani totesi, että myös hänelle varmasti olisi taloudellisesti mahdollista neljän päivän työviikko – ajatus, jota hänellä ei olisi koskaan tullut edes päähän, jos ei olisi sattunut törmäämään minun hömpötyksiini FIRE:stä.
Sen lisäksi, että olin positiivisesti yllättynyt hänen rahastosijoitusinnostaan, olin ehkä eniten vaikuttunein siitä, mihin hänen ajatukset olivat menneet. Ne eivät olleet omien ajatusteni kopiointia, vaan jotain omaan elämään sopivaa, joka oli jalostettu FIRE:n ajatuksesta omaan maailmaan ja tarpeisiin sopivaksi.
Tämä on myös jotain, mitä toivon, että myös moni blogini lukija pystyy saamaan omaan elämäänsä taloustaitojen avulla. Kaikkien meidän ei tarvitse tavoitella absoluuttista taloudellista riippumattomuutta minun tyyliini, mutta jokaisen olisi hyvä laittaa oma talous kuntoon ja tehdä sitä vahvuus ja turva ahdistuksen ja ärsytyksen sijaan. Ja sen jälkeen voi toteuttaa ajatusta rahan ja ajan vaihtamisesta juuri itselle sopivaan tyyliin. Ja tämä on juuri se kauneus, jota säästäminen sekä sijoittaminen yhdessä voivat tuoda kenen tahansa elämään.
FIRE:llä onkin aivan liian huono maine, koska se yhdistetään liian usein oloneuvosteluun. Kuten olen kirjoittanut omista tavoitteistani, tarkoitus ei ole lopettaa työn tekemistä FIRE:n jälkeen, vaan ostaa rahalla aikaa itselle tärkeisiin asioihin, omien prioriteettien mukaan. Ja juuri tätä aito FIRE mielestäni on Bahamalla istumisen sijaan.
Oletko sinä kertonut kumppanillesi taloudellista tavoittestasi ja miten hän siihen reagoi?
Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Mistäkö tämmönen tyttöystävä löytyisi? Se on ihan totta että sijoittaminen/säästäminen säästämisen ilosta on itsepetosta, ihmiset vaan siirtävät potentiaalinsa huomiseen. Ainakin minulle yksi tavoite sijoittamisessa (”stick-it-to-the-Man-” hengen lisäksi) on ymmärtää maailmaa paremmin, siinä mielessä se antaa semmonen perspektiivi mitä koulun oppitunteista ja Iltalehden kirjoituksesta puuttuu.
Tinderistä löytyy! 😀 MIelestäni aliarvostettu app, vaikka monella siitä huonoja kokemuksia on. Ja noh, toki itsellänikin, mutta numbers game. Ja samaa mieltä siitä, että sijoittaminen on myös äärimmäisen opettavainen harrastus, joka auttanut myös itseäni ymmärtämään maailmaan aivan uudella tavalla. Tämä korostuu etenkin osakesijoittamisessa enemmän kuin perus indeksirahastosijoittamisessa.
Hämmennyn aina näistä mielipiteistä, että 4-päiväisen työviikon saavuttamiseksi tarvittaisiin jokin suurikin puskuri. Kun tulosi laskevat, veroprosenttisi laskee, suurimmalla osalla työpaikalle saapuminen tod.näk kustantaa jotain eli liikkuminen halpenee ja etenkin huomattavasti vähemmän töitä tekevillä esim. työvaatteita kuluu vähemmän, työpaikkalounaita tulee vähemmän eli syöt halvemmalla… Puhumattakaan siitä, mitä voit sillä ylimääräisellä vapaa-ajallasi tehdä, esim leivot leivät itse (säästöä) tai remppaat talon itse (valtavaa säästöä), mihin ei minulla ainakaan 37.5h/vk työmäärällä olisi mitenkään aikaa ja sen sijaan joutuisin palkkaamaan ihmisiä tekemään asioita. Itse vastaisin, että minulla ei ole varaa olla 5pv/vk töissä.
Uskon, että monella tämä on ennen kaikkea psykologisen turvallisuuden kysymys. Vaikka rahat riittäisivätkin huomattavasti pienemmällä puskurilla, on neljän päivän työviikon pyytäminen työnantajalta pelkästään erittäin suuren kynnyksen takana, monesta eri syystä. Osa varmaan pelkää olevansa suoraan leikkauslistalla ensimmäisenä yt-neuvotteluissa, jos ei ole kokoaikainen. Osa taas saattaa pelkäävänsä jäädä työyhteisön ulkopuolelle, jos ehdottaa tällaista. Ja tämän lisäksi halutaan olla varmoja, että rahat riittävät, vaikka tulisi ne fudut. Pelkästään neljän päivän työviikko toimii kuitenkin juuri niin kuin kuvasit juuri verorasituksen vähentyessä jne.
Ja suurinosa työnantajista ei mahdollista 4 päiväistä viikkoa, edes hetkellisesti. Lähipiirissäni 5 eri henkilöä eri työpaikoissa on tiedustellut mahdollisuutta lyhyempään työaikaan, tottakai siten, että palkka laskisi. Kaikkien työnantajien vastaus on ollut, että ei todellakaan käy. Oma työnantaja potkii tekemään enemmän töitä, ei puhettakaan, että työstä selviäisi 40 tuntisella viikolla, vaan tehtävä keskimäärin 45 h viikkoa. Olen kysynyt mahdollisuutta lyhyempään työaikaan, mutta sitä ei ole eikä tule. Työpaikan vaihdos on jo kahdessa paikassa kaatunut siihen, että en haluasi tehdä yli 40 h viikkoja, vaan mielellään 4 päiväistä viikkoa. Tämän kun on sanonut, niin haastattelu on käytännössä loppunut siihen.
Juu tämäpä juuri! Työelämä ei ole Suomessa kehittynyt vielä tarpeeksi joustamaan tällaiseksi. Isommat työntekijät tähän jotkut pystyvät (tiedän pari vanhempaa tuttua, jotka työskentelevä isoissa finanssitaloissa ja ovat asiansa näin järjestelleet). Mutta kun kiky-henki edelleen vahvana yrityksissä ja johtoportaassa pyörii, ei olla ihan hetkessä menossa tuonne 3-4 työpäivän viikon normalisoitumiseen. Noh, toivotaan, että tämäkin nyt seuraavan kymmenen vuoden aikana paljon kehittyy.
Kun firmojen toimintaa seuraa, olen hyvin skeptinen tämän kaltaiseen suuntaan menemisistä. Firmat tekevät kaikkensa, että saisivat työntekijöistä enemmän irti. Enemmän tehokkuutta, ja lisää tunteja. Samalla pyritään työehtoja polkemaan alaspäin.
Meillä töissä julkisella puolen organisaatiossa on ainakin tällä hetkellä, sellainen tilannee, että osa-aikatöitä ei ole tarjolla vakituiselle henkilökunnalle. Jos haluaa tehdä 75% työaikaa, niin pitää olla sijainen. Työnkuvan ja vastuukysymysten kannalta sijaisuudet ovat hieman ongelmallisia.
Julkisella tämä on varmasti huomattavasti haastavampaa. Ja toki työnantajan puolelta myös ymmärrän vastutuksen nykylainsäädännöllä, koska kuitenkin henkilöiden palkkaaminen on äärimmäisen kallista kaikkien lakisääteisten juttujen takia (työterveys, eläkemaksut jne.), joten osa-aikaiset työntekijät voivat usein olla suhteessa kalliita työntekijöitä, vaikka joustoa työnantajalle voivat tuottaa.
Uskon, että tässäkin jakautumista näkyy varmast alasta riippuen. Puhtaissa asiantuntijaorganisaatioissa näen osa-aikatyön varsin mahdolliseksi myös tulevaisuudessa ja tiedän, että esim. yksi tuttuni sai OP:lla työskennellessään hoidettua 3 päivän työviikon – ja silti oli hyvissä asiantuntijatehtävissä. Toivotaan, että tämä ajan myötä leviää pitemmälle, mutta se on ehkä ennen kaikkea juuri omasta sukupolvestani kiinni, kun pääsemme joskus työelämässä niihin asemiin, että voimme asiaan vaikuttaa.
Hienoa että olet onnistunut motivoimaan myös kumppanin sijoittamaan. Tuo jouston hakeminen arkeen kuulostaa erittäin hyvältä perustelulta kerätä varallisuutta, koska normaali viisi päiväinen työviikko on totaalinen aikarohmu. On hienoa, että hän tuntee imua töihinsä, mutta tilanne voi muuttua nopeasti ulkoisista tekijöistä johtuen. Toisaalta nuoruuden into kolmekymppisellä antaa voimaa oravanpyörässä, huomioiden että korkeakoulututkinnon jälkeen ollaan oltu töissä vasta muutamia vuosia täysipainoisesti jolloin perspektiivi jää erittäin vajaavaksi.
Omalla kohdalla näin nelikymppisenä kahden lapsen isänä ainoa hyväksyttävä työvuororytmi on 4 töitä / 6 vapaata. Ajatuskin että mökkiviikonloppu tarkoittaisi yhtä kokonaista vapaapäivää mökillä tuntuu hieman hassulta. Itse näen normaalin työviikon olevan vain este laadukkaalle elämälle. Tämä avautuminen pohjautuu kylläkin koettuun loppuunpalamiseen, ja lisäksi olen tällä hetkellä työmarkkinoiden ulkopuolella.
Havaintosi käsitykseen mitä FIRE tarkoittaa ulkopuolisille on huomion arvoinen. Uskon että vaadittavat ominaisuudet eli pitkäjänteisyys, systemaattisuus ja määrätietoisuus eivät liiemmin tue sohvalla makoilu teoriaa. Toki Bahama kuulostaa hyvältä, mutta se lienee vain tapa rentoutua ja nauttia hetkestä, todellisen pihvin ollessa se, että voit valita itse kiinnostavimmat projektit mitä tehdä.
Tässä mielestäni taloudellisen turvan tavoitteleminen onkin parhaimillaan, koska elämäntilanteet voivat muuttua huomattavasti siitä, kun tykkäsi työstään paljon. Itsellä sinänsä sama tilanne, että pidän työstäni erittäin paljon ja nautin sen tekemisestä, mutta tiedän, että tämä on suhteellisen helppoa vielä näin nuorena ja nälkäisenä. 50-60 vuotiaana työelämän realiteetit kuitenkin ovat sitten varmasti aivan erilaisia ja työnkin mielekkyys voi muuttua monesta eri syystä riippuen.
4/6 kuulostaa kyllä aika hyvältä. Jotain tuollaista voisin itsekin hyvin tehdä juuri sitten jos/kun saan jälkikasvua. Ja niinä päivänä kun on töissä, voisi tehdä juuri niitä mielenkiintosia työjuttuja, mihin oma erikoisosaaminen riittää. Ja vapaa-ajalla voi sitten tehdä mielenkiintoisia henkilökohtaisia projekteja, ilman budjettirajoitteita.
Olen myös nauttinut työstäni paljon, koska olen rakentanut yrittäjyyteni omia unelmiani vastaavaksi. Siltikin kun on tehnyt järjettömästi töitä vuosien varrella, olen kokenut myös sen tunteen, että kaikki on jo nähty ja olisi mukava tehdä muuta.
Nykyään taloudellinen riippumattomuus mahdollistaa myös probonoilun. Teen suurimman osan ajastani ilmaista työtä jakaen tietoa blogeissani.
Kuluni ovat myös 500-700 €/kk, joten ihmettelen miten moni Suomessa asuva suomalainen ei tule toimeen nelipäiväisen työviikon palkalla.
Mitä puolisoon tulee, niin kyllä, mieheni on innostunut enemmän sijoittamisesta yhdessä ollessamme ja olen häntä siinä neuvonut. Hän ei ole aiheesta erityisen kiinnostunut, mutta kylläkin taloutensa turvaamisesta ja nauttii nykyisestä chillistä elämäntyylistämme.
Yrittäjyys on kieltämättä juuri sellainen täydellinen sopiva FIRE:een, etenkään jos ei tarvi stressata tulojen maksimoimisesta, jotta selviää arjesta. Tällöin voi tehdä töitä juuri niin paljon kuin haluaa ja juuri sillä taksalla kuin haluaa. Uskon, että aika montaa sijoittamista (niin miestä kuin naista), alkaa sijoittaminen kiinnostaa, kun kumppani tai joku läheinen ystävä sitä tekee, siltä se on ainakin omassa elämässä näyttänyt.