Ulkomaille rahan perässä?

Toiset siitä haaveilevat, toiset uskaltavat ottaa askeleen tuntemattomaan. Kysyitpä keneltä sitten tahansa asiaa, moni nuori suomalainen vastaa sen olevan kaukainen haave tai sen hypyn ottaneiden mielestä se on ollut elämänsä yksi parhaimmista päätöksistä.

Ei, en tarkoitan oman asunnon hankkimista, vaan ulkomaille muuttoa. Moni laukkunsa pakannut suomalainen on jopa jäänyt pysyvästi ulkomaille asumaan, eivätkä nämä edes katso taakseen. Sisäministeriön mukaan ulkosuomalaisia on maailmalla jo yli 1,6 miljoonaa, saman verran kuin väkeä asuu pääkaupunkiseudulla. Mutta minkä vuoksi yhä useampi suomalainen jättää maan?

Syitä on yhtä monia kuin on lähtijöitäkin, mutta pääasiassa moni suomalainen pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa työn perässä. Se ei sinänsä ole ihme, että juuri raha on se suurin houkutin (ja ehkä jollain tasolla helpompi elämä) ulkomaille lähtemiseen.

Suurin osa lähtijöistä jäävät EU:n alueelle. Esimerkiksi Välimeren piskuinen maa Malta houkuttelee vuosittain useita lähtijöitä, mutta erityisesti nuoria. Se ei sinänsä ole ihme, sillä Maltassa suomalaisia houkuttelee juuri raha ja helppo työllistyminen.

Ajatus palmujen alla drinkkien ja cocktailien naukkailusta Euroopan Unionin eteläisimmässä valtiossa on houkutteleva. Mutta miksi juuri Malta?

Kasvava peliala vaatii jatkuvasti suomalaisia tekijöitä

Malta on alle puolen miljoonan ihmisen asuttama saarivaltio Välimerellä. Kokoa tällä pienellä saarella on vähemmän kuin Helsingin, Vantaan ja Espoon yhteenlaskettu pinta-ala, mutta asukas tiheys kivellä on Euroopan toiseksi suurin.

Suurimmalle osalle suomalaisista Malta on tuttu lähinnä kesälomapaikkana, mutta useat muistavat sen myös nettikasinoihin liittyvästä uutisoinnista. Turismi ja nettikasinoala ovatkin sen yksi suurimmista työllistäjistä saarella, etenkin ulkomaalaisten keskuudessa. Etenkin nuoria kokemattomia suomalaisia kiehtoo helppo työnsaanti saarella, sillä työllisyys aste oli vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä jopa 74,60 prosenttia.

Malta on siitä erikoinen valtio, että se on onnistunut tekemään loistokkaan ja kukoistavan bisneksen rahapelialasta. Salaisuutena on sen tarjoama pelilisenssi, jonka turvin paikalliset rahapeliyhtiöt pystyvät tarjoamaan palveluita muihin Euroopan Unionin maihin, mukaan luettuna Suomi.

Alati syntyvät uudet kasinot ja vanhat kasino-operaattorit tarvitsevat jatkuvalla syötöllä suomalaista työvoimaa. Suurin osa suomalaisille tarkoitetuista työpaikoista ovat asiakaspalvelun, sisällöntuottamisen ja myynnin alalla.

Veroparatiisi vai verojen paratiisi?

Maltasta on maalailtu mediassa kuvaa myös veroparaatisia. Moni muistaa ehkä vuonna 2017 paljastetun Paratiisin paperit -vyyhdin, jonka näytelmässä Maltalla oli iso osa. Paratiisivuodossa Maltalta löytyi kaikista eniten suomalaisia, arviolta noin 350 suomalaisella oli yhteys maltalaisiin yhtiöihin.

Tässä ei sinänsä ole mitään hämärää, sillä Maltan yritysvero on 35 prosenttia. Käytännössä ulkomaalaiset yhtiöt pystyvät kuitenkin järjestelemään verotuksen lähemmäs 5 prosenttia. Siksi se houkuttelee etenkin yrittäjiä saarivaltioon.

Valitettavasti tavalliselle työntekijälle Malta ei ole niinkään veroparatiisi. Valtiolla on käytössään progressiivinen verotus, vaihdellen 0 prosentin ja 35 prosentin välissä. Vaikka veroprosentti on lähellä Suomen vastaavia, on eläminen Maltalla hieman halvempaa kuin Suomessa.

Koska rahapeliala kukoistaa, asuntojen vuokrahinnat ovat kivunneet korkeiksi. Tähän on tullut viimeisen vuoden aikana muutos, sillä yhä useampi kasinoyhtiö on joutunut pistämään lapun luukulle, Euroopan Unionin valtioiden kiristäessä silmukkaansa rahapelilakien ympärillä.

Suomalaisia kuitenkin saarelle tarvitaan alati. Tällä hetkellä työpaikkailmoituksia selatessa suomalaiset ja etenkin saksalaiset ovat haluttuja työntekijöitä saarella.

Miten sitten muuttaa ulkomaille?

Miten ulkomaille tai sinne Maltalle sitten muutetaan? Yleensä lähtijöiden mielestä itse päätöksen tekeminen on se vaikein asia.

Esimerkiksi työtön työnhakija voi lähteä työnhakuun toiseen EU- tai Eta-maahan tai Sveitsiin 3 kuukauden ajaksi. Tältä ajalta työttömän työnhakijan on mahdollista saada saman suurista peruspäivärahaa tai ansiosidonnaista päivärahaa kuin Suomessa oleskellessa.

Lähtijöiden kannattaa muistaa, että verotuksellisesti Suomesta ulkomaille muuttavan verotus riippuu monesta tekijästä. Pääasiassa Verohallinto katsoo sitä, onko muutto ulkomaille pysyvä vai väliaikainen. Ulkomaille pysyvästi muuttava on yleisesti verovelvollinen muuttovuoden ja kolmen seuraavan vuoden ajan, jolloin maksat Suomeen veroa sekä Suomesta, että ulkomailta saamistasi tuloista. Kolmen vuoden rajapyykin jälkeen olet rajoitetusti verovelvollinen.

Tätä kolmen vuoden aikaa voi lyhentää, mikäli osoitat, ettei sinulla ole olennaisia siteitä Suomeen. Tällä tarkoitetaan Suomeen jäävää asuntoa tai kuulumista Suomen sosiaaliturvaan.

Tämän lisäksi sinun tulee myös antaa uudet osoitetietosi ja tehtävä muuttoilmoitus Digi- ja väestötietovirastolle tai Suomen edustustolle väestötietojärjestelmää varten. Jos kyseessä on vakituinen muutto ulkomaille, ajantasainen osoite ulkomaille takaa sen, että saat tiedon äänioikeudestasi Suomen valtiollisissa ja EU-vaaleissa.

Muuten itse muuttaminen ulkomaille tapahtuu kuin Suomen sisällä. Muistathan myös katsoa, millaisia vaatimuksia esimerkiksi kohdevaltiolla on ennen muuttoa.

Jätä kommentti