Ulkomaisiin osakkeisiin sijoittaminen saattaa tuntua ensi alkuun haastavalta. Vaikealta. Ehkä hieman pelottavalta? Tämän kirjoituksen tarkoitus on näyttää, että se on aivan yhtä helppoa ja jopa kannattavampaa kuin suomalaisiin osakkeisiin sijoittaminen – ja ennen kaikkea erittäin tuottavaa.
Toivon, että tämän kirjoituksen jälkeen inspiroidut myös itse sijoittamaan entistä enemmän – niin osake, kuin rahasto sijoituksistasi – ulkomaille.
Miksi sinun ei pelkästään ”kannata” vaan PITÄÄ sijoittaa ulkomaille
Syy on yksinkertainen. Suomessa ei ole kaikkia maailman parhaita yhtiöitä. Muistele vaikka viimeistä viittä asiaa, mitä käytit tämän päivän aikana. Kuinka montaa niistä on tehty Suomessa? Tässä ajatusharjoitus minun näkökulmastani ja linkit kyseisten yritysten osakkeisiin..
Kirjoitan blogiani tällä hetkellä:
– ASUS:n kannettavalla tietokoneella
– Jossa on Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmä
– Jossa minulla on Googlen Chrome-selain auki
– Jossa kirjoitan blogia WordPressin alustalla, jonka omistaa Automattic (ei ole listattu pörssiin)
– Samalla kun kuuntelen musiikkia Spotifysta
Kolme näistä yrityksestä löytyy Yhdysvalloista ja yksi Ruotsista. Ruotsalainen Spotifykin tosin on listattu Yhdysvaltain pörssiin. Asus, joka on Taiwanilainen, löytyy Taiwanin pörssistä. Mutta mikä tärkeintä, mikään näistä ei ole suomalaista.
Ainoat suomalaiset asiat kotonani taitaa olla Genelecin kaiuttimet, Iittalan lasit sekä jääkaapin sisällä oleva ruoka. Ja jos alat huomioimaan omaa ympäristöäsi, huomaat todennäköisesti saman. Elämme globaalissa maailmassa, jolloin myös sijoittajina meidän pitää huomioida tämä.
Olet oikeasti asiantuntevampi muiden maiden yritysten toiminnasta kuin suomalaisten yritysten toiminnasta ja usein nimetkin saattavat olla sinulle paljon tutumpia. Apple vai Nokia? Hesburger vai McDonald’s? Sinun mielipiteesi voi olla tietynlainen, mutta se jo kertoo jotain, että kaikki nämä brändit ovat sinulle yhtä tuttuja. Vaikka kaksi niistä on meren toiselta puolelta.
Mitä se kertoo näistä yrityksistä ja niiden brändin vahvuudesta? Sitä, että ehkä ne voisivat olla aika hyviä sijoituksia! Ja näin on ollutkin, koska viimeiseen viiteen vuoteen McDonald’sin osake on noussut 112,6% ja Applen 125,17%. Tuollaiseen tuottoon voi kuka vain olla tyytyväinen. Osingot tulevat vielä päälle.
Hyviä amerikkalaisia osakkeita löytyykin paljon enemmän kuin suomalaisia. Onhan Yhdysvallat huomattavasti isompi maa. Ulkomaisiin osakkeisiin sijoittaminen – ja etenkin Yhdysvaltalaisiin osakkeisiin sijoittaminen – on juuri siksi globaalissa maailmassa tärkeää.
Toivottavasti sain sinut nyt jo vakuutettua siitä, että sijoittamisessa kannattaa mennä tosiaan vaikka sinne Atlantin toiselle puolelle. Jos et ole vieläkään vakuutunut, palaa viimeviikkoiseen kirjoitukseeni, jossa vertailen suomalaisten ja amerikkalaisten suosituimpien osakkeiden tuottoja viimeiseltä viideltä vuodelta. Sen jälkeen toivottavasti vakuutut ja voit palata takaisin tähän kirjoitukseen katsomaan, kuinka helposti voit ulkomailta osakkeita ostaa.
On myös hyvä huomata, että kaikki tämä koskee myös rahastosijoittajaa. Jos sijoitat rahastoihin, ei ole mitään järkeä omistaa Suomesta muuta kuin Nordnetin Superrahasto Suomea, joka on täysin ilmainen ja antaa hyvän kattauksen suomalaisia yrityksiä rahastosalkkuusi.
Seuraavassa esittelenkin askel askeleelta, miten voit ostaa ulkomisia osakkeita arvo-osuustilillesi kahdessa eri palvelussa, joita itse käytän – Danske Bankissa ja Nordnetissä*.
Ulkomaisiin osakkeisiin sijoittaminen Danske Bankissa
Seuraavassa askeleet, jotka teen Danskessa, jotta pääsen ostamaan amerikkalaisia osakkeita.
1. Arvo-osuustilin perusruudulla (kuva alla) kohdalla paina ”Sijoitukset”.
2. Valitse täältä ”Kurssilista ja kaupankäynti” Seuraavanlainen ruutu aukeaa eteesi.
3. Paina plussaa ruudulta ”Laajenettu haku” ja valitse maalistalta ”Yhdysvallat”.
4. Etsi yrityksen nimellä. Tässä esimerkissä haen sijoitustani ”Digital Realty Trust”
5. Digital Realty Trust löytyy hausta. Paina Osta (tai Myy, jos olet myymässä).
6. Tarkasta, että viimeisin kurssi on oikeaa tasoa ja, että olet ostamassa oikeaa osaketta
7. Määritä toimeksiantotyyppi (itse käytän päivän kurssia, jolloin osake ostetaan, sillä kurssilla mikä se toimeksiantohetkellä on).
8. Määritä kappale tai hinta. Itse ostan yleensä 1300 eurolla, joten laitan summaksi 1300 euroa ja Danske saa laskea, monta osaketta sillä saa.
9. Danske laskee minulle kurssin sekä USD ja EUR tavalla, sekä kertoo kulut.
10. Aika ostaa ensimmäinen ulkomainen osake!
Ja näin helppoa se oli!
Ohjeet ovat aika yksityiskohtaiset, mutta oikeasti prosessissa mene vain n. minuutti kun tietää, minne mennä missäkin kohtaan ensimmäisen kerran jälkeen.
Danskessa helppoa on se, että Danske vaihtaa valuutan automaattisesti eurosta dollariksi, eli Danskessa et tarvitse erillistä ”valuuttatiliä”. Olen laskenut, että Danske ottaa 1300 euron osakeostoksista valuutanvaihdosta itselleen n. 10€. Eli mikäli toimeksianto maksaa itsessään tuon 5€, on reaalikulut sijoittajalle 15€, kun valuuttakurssimuutos lasketaan mukaan.
Homma toimii aivan yhtä yksinkertaisesti kun myyt ulkomaisia osakkeita.
Ulkomaisiin osakkeisiin sijoittaminen on myös osinkosijoittajalle suhteellisen helppoa Dansken avulla, koska myös osingot tilittyvät automaattisesti euroissa ihan oikealle pankkitilillesi. Tulevissa osingoissa on käytetty ns. ”oikeaa” kurssia, jolloin Danske ei ota tästä välissä.
Ja myös osinkoverotuksessa tiedot menevät automaattisesti Danskesta verottajalle – aivan kuten suomalaisilla osakkeilla – joten siinäkään ei tarvitse päätään vaivata.
Nordnet ja ulkomaiset osakkeet
Entäs Nordnetissä sijoittaminen? Ulkomaisiin osakkeisiin sijoittaminen Nordnetissä on myös erittäin helppoa, mutta vaatii yhden extra-stepin verrattuna Danskeen – eli valuuttatilin.
1. Mene etusivulla kohtaan ”Sivuni” ja valitse sieltä ”Tilin yleisnäkymä”.

2. Valitse, että haluat avata USD-valuuttatilin (ilmaista). Tämän jälkeen voit muuttaa euroja dollareiksi. Syötä se euromäärä, jonka haluat muuttaa euroiksi. Nordnet kertoo sinulle monta dollaria niin monella eurolla suunnilleen saa. Nordnet kertoo sinulle myös, milloin voit odottaa, että eurot muuttuivat dollariksi. Paina ”Ok” ja odota kunnes dollarit näkyvät tililläsi.
Valuuttatuliä ei tarvitse avata, mutta se ehdottomasti kannattaa, koska ei maksa sinulle mitään ja muuten valuutanvaihtokulusi ovat isommat. Valuutanvaihtokulu on 0,075 % jos avaat valuuttatilin ja 0,25 %, jos et ole aktivoinut valuuttatilejä ja Nordnet tekee valuutanvaihdon puolestasi. Ero on siis huomattava!
3. Ulkomaisiin osakkeisiin sijoittaminen on nyt helppoa! Mene tekemään ostotoimeksianto dollareissa aivan kuten tekisit sen euroissa eli seuraavasti etusivulta.
4. Käytä Nordnetin etsi valikkoa ja kirjoita sen yrityksen nimi, jonka osakkeesta olet kiinnostunut.
5. Valitse oikea osake ja paina yrityksen nimen vierestä ”Osta”.
6. Olet kaupantekosivulla. Valitse ensin oikea tili, jonka rahoja haluat käyttää.
7. Laita se määrä osakkeita ja se hinta, millä osakkeita haluat ostaa (kannattaa laittaa vain tämänhetkinen osakekurssi, niin varmasti saat osakkeet).
8. Paina ”Osta” ja sitten ok.
9. Olet ostanut ensimmäiset ulkomaiset osakkeesi, onnea!
Jos Nordnetin liittymä on tuttu ennestään, ei tässä uutta ollut kuin valuuttatilin avaaminen ja rahan muuttaminen euroista dollareiksi.
Yleisenä huomiona täytyy sanoa, että Nordnetissä osingot tulevat sille valuuttatilille, jona sijoitukset ovat. Dollariosingot tulevat dollarivaluuttatilille ja eurot euro valuuttatilille. Verotus menee näissäkin kuitenkin suoraan oikein ja tiedot siirtyvät suoraan Suomen verottajalle.
Verotuksessa on hyvä kuitenkin muistaa se, että aivan kuten kaikessa muussakin verotuksessa, pääomaverotuksessa voi olla bugeja / käyttäjävirheitä, joten verotodistus on aina hyvä tarkistaa kun se tulee.
Toivottavasti tämä arvo-osuustili vertailu ja ohjeet auttoivat myös sinut alkuun ulkomaisiin osakkeisiin sijoittamisessa!
Minkämaalaisiin yrityksiin kannattaa sijoittaa, jotta sijoittaminen pysyy mahdollisimman yksinkertaisena?
Itse pitäisin ulkomaillekin sijoittamisen mahdollisimman yksinkertaisena. Käytännössä kukaan maailmalla oleva sijoittaja ei tarvitse kuin yhden markkinan – Yhdysvaltain osakemarkkinan. Yhdysvaltalaiset yritykset käytännössä hallitsevat maailmaa ja sieltä löytyy jokaisen alan sekä maantieteellisen alueen omaavaa liiketoimintaa enemmän kuin pystyt edes keksimään. Yhdysvallat on kapitalismin kehto, joten siitä kannattaa ottaa kaikki irti.
Maanantaista lähtien Jenkkien pörssistä on voinut ostaa avaruusmatkailuun erikoistunutta Virgin Galacticinkin osaketta! Kuulosta hullulta, mutta totta se on. Itse olen 10-vuotisen sijoitusurani aikana törmännyt koko ajan uusin ja uusiin bisneksiin Yhdysvaltain pörssissä, joita en ollut edes tajunnut olevan olemassa.
Mahtavan hajautuksen ja erinomaisten yritysten lisäksi, Yhdysvallat on paras paikka osinkosijoittajalle. Yhdysvalloista löytyy aimo läjä yrityksiä, joilla on kymmenien ja kymmenien peräkkäisten vuosien historia osingon kasvattamisesta.
Parasta Yhdysvaltoihin sijoittamisessa on kuitenkin niin osinkojen kuin myyntivoittojenkin verotus, joka tapahtuu automaattisesti oikein – aivan kuten Suomessakin. Yhdysvalloilla ja Suomella on toimiva verosopimus keskenään, joten voit näiden osalta antaa Suomen veroviranomaisen hoitaa hommat automaattisesti.
Ulkomaisten osakkeiden verotus on itsessään erittäin kompleksi asia, joten tämän takia suosittelen pysymään Yhdysvalloissa, jos ei halua perehtyä syvemmin verosekoiluun. Tiesitkö, että esim. Norja, Tanska, Saksa ja Ranska verottavat sinulta liikaa osinkoja ja joudut erikseen harrastamaan paperisotaa saadaksesi osingot niistä takaisin? Juuri tällaisten asioiden takia, keep it simple, ja sijoita Yhdysvaltoihin.
Niille, jotka ovat kiinnostuneet sijoittamaan myös muualle kuin Yhdysvaltoihin, tulen kirjoittamaan paljon tarkemman tekstin sijoitusverotukseen liittyvistä kommervenkeistä maittain. Huom. tärkeintä on, että yrityksen pääkonttori on Yhdysvalloissa. Jos pysyt tutuissa nimissä, ei tätä tarvitse miettiä, mutta jos sijoitus on sinulle vieras yrityksenä, löytyy pääkonttorimaa aina Googlesta helposti ”yrityksen nimi + headquarters”.
Yhteenveto
Helppoa, järkevää ja silti edelleen niin harvinaista suomalaisten sijoittajien keskuudessa. Nyt kun sijoittaminen on alkanut olla trendikästä ja entistä suurempi osa suomalaisista sijoittaa (mikä on hienoa!), on suomalaisten sijoittajien aika ottaa seuraava askel ja alkaa sijoittamaan muualle kuin Suomeen ja nauttia muiden maiden talouskasvusta, vaikka Suomessa se näyttää sakkaavan.
Ja jos et ole vielä aloittanut sijoittamista, muista avata arvo-osuustilisi Nordnetissä* jo tänään!
Mikäli jokin jäi vielä askarruttamaan, laita kysymystä kommenttikenttään ja vastailen.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksistani.
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
*affiliate-linkki
Ei kai Nordnetilla ole pakko valuuttatiliä avata? En ainakaan itse ole avannut.
Ei tarvitse, mutta silloin valuutanvaihtokulusi ovat isommat. Valuutanvaihtokulu on 0,075 % jos valuuttatili on aktiivinen ja 0,25 %, jos et ole aktivoinut valuuttatilejä ja Nordnet tekee valuutanvaihdon puolestasi. Eli ehdottomasti kannattaa avata valuutanvaihtotili Nordnettiin (se kun ei maksa mitään).
Mulle tuli tänään ekat osingot tilille Kanadasta. Yritin etukäteen lueskella, että meneekö kuten Usan puolella, no pitäisi mennä, kun on verosopimus Suomen kanssa. Kovasti tulin siihen tulokseen. No ei kuitenkaan mennyt.
Eli maksun tiedoista poimittuna:
Tax 25,00%
Tax agreement CA-FI, 15,00%
Se mitä bruttosummasta meni, oli tuo 25%. Kysymys kuuluu: Kun tuossa on mainittu tuo verosopimus, niin hoituuko tuo verotuksen korjaaminen automaattisesti tuohon 15% lopullisessa verotuksessa, VAI, pitääkö tässä alkaa itse lappuja täyttelemään ja Kanadaan lähettelemään ? Firma mikä kyseessä, Transalta Revewables Corporation. Ensi kuun puolessa välissä tulee osingot Vermilionilta ja Northland Powerilta, sittenpä näkee, mitä niitten kohdalla lukee.
Kanadalla on toimiva verosopimus myös Suomen kanssa, joten tuo tosiaan korjataan ihan automaattisesti jälkikäteen verotuksessasi – ei vaadi sinulta toimenpiteitä, saat vain vähän jälkikäteen korjauksen.
Ongelma noissa on se, että maat saattavat alkaa rikkomaan verosopimuksia aivan yhtäkkiä, josta syystä on vaikea pysyä hereillä siitä, millä maalla on toimiva ja millä maalla ei (näin on käynyt esim. Pohjoismaiden kanssa viime vuosina). Mutta Jenkit ja Kanada on edelleen safe bet sen suhteen.
Hei, Suomen verottaja ei kompensoi sinua Kanadaan liikaa maksetusta verosta. Maksat Suomeen vielä toiset 15%. Käytännössä on vaikeaa hakea Kanadasta takaisin sinne pidätettyjä veroja..
Dodiin, eli näyttää siltä, että Kanadakin on nykyään off-limits, urgh. Vaikka verosopimuksen pitäisi olla voimassa – taaskaan Kanada sitä ei jostain syystä noudata. USA siis all the way suomalaiselle sijoittajalle.
Koska verosopimus on voimassa en myöskään löytänyt nopealla googlauksella Kanadan veroviranomaiselta ohjeita verojen takaisinhakuun. Esim. Saksalla ja Tanskalla sentään on selvät ohjeet siihen, vaikka verottajan kanssa pelleily ei koskaan huskaa olekaan.
Jahas, vai sellaista peliä Kanadassa. Eipä tullut missään vastaan, vaikka kuinka Googlettelin. No, nytpä tietää kantapään kautta. Eipä sillä, pitäydyn sitten noissa kolmessa Kanada-omistuksessa, verojahan on aina mukava maksaa, mutta pidetään panostus kohtuullisena.
Kyllä noitten firmojen sivuilla oli pirusti tekstiä tuosta osinkoverotuksesta, mutta ei niistä ottanut kirveelläkään selvää, että mikä se totuus on. Parin viikon sisään näkee, onko noissa firmakohtaisia eroja, vai onko tämä normi Kanada-käytäntö. Itsekin sivuutin nuo Usan MLP-yhtiöt juuri sen takia, että verotuskäytäntö on meille ulkomaalaisille aika hävytön ja vaivalloinen.
Itse ostan Usa-osakkeita Nordean kautta, siellä kun on tuo 1% kulukatto sama, mistä sitten ostaa. Päiväkauppaa teen tilanteen mukaan, pikkusummillakin. Jos ostos on alle 800e, niin tuo 1% katto pätee ja kuluja ei mene, jos tekee edes yhden oston 3kk aikana. Itsellä tulee yleensä kauppoja 80-100kpl tuohon jaksoon. Kuluttomia kampanjoita on säännöllisesti, viimeksi kk sitten, silloin tulee ostettua enemmän. Nordnet ei sovi tähän tyyliin, siksipä se on 100% Suomi-salkku. Vaan eiköhän sekin siitä muutu, vaatii vaan sen 1500e kerta-oston, että ”kannattaa”.
Kanadan ei pitäisi olla ongelma, mutta joidenkin välittäjien (mm. Nordea) käytännöt ovat ongelma. Jos Kanadan verottaja ei saa tietoa siitä, että osakkeiden omistaja on suomalainen ja verotuksessa pitäisi noudattaa verosopimusta, lähdevero otetaan maksimaalisena. Ihan sama pätee myös USA:ssa, jos erehdyt käyttämään välittäjää, joka säilyttää kaikkien asiakkaidensa omistukset samalla laaritilillä.
Juu, ei ole ongelma esim Nordnetilta. Ittellä 3 kanukki firmaa, ihan sopimusten mukaan menee ennakonpidätykset Nordnetissa. ENB, BNS, CU , kaikki ostettuna Toronton pörssistä. Taitaa tuo ongelma olla vain Nordealla ja Danskella.
Tää on kyllä hämmentävää, että verosopimustenkin noudattaminen ja toimiminen vaihtelee pankista toiseen. Toisaalta, mitäs muutakaan sitä voisi odottaa kun eri maiden verottajista on kyse…
Samaa mieltä Jenkkimarkkinoista ja olen pitänyt siellä aina merkittävän lohkon sijoituksistani, aiemmin tosin rahastojen kautta, nykyään myös suorien osakkeiden.
– Niin, kirjoitan tätä kommenttia iPadilla, muut työvälineet ovat MacAir ja IPhone, joten siksipä toki myös omistan yhtiötä.
Latasin ite just Revolutin appin ja heillä saa ihan maksuttomalla perustasollakin tehdä kolme ilmaista kauppaa US markkinoilla. Seuraavatkin maksaa vain euron laaki.
Vaikka mulla on ennestään jo Nordnetin ja OP:n arvo-osuustilit, niin pitihän tuokin vielä hyödyntää.
Suotta maksaa kuluja, jos ilmaiseksikin voi käydä kauppaa. Valikoima tuolla on rajattu, mutta nuo isoimmat, tunnetuimmat ja suosituimmat sieltä löytyy. Pitäisköhän alkaa käydä kauppaa myös Danskessa kun yritystilini ja oma päätilini on siellä, haha, kerää koko sarja!
(Mulla muuten on myös koodi, millä appin lataaja saa 10€ tililleen, kuin myös minä. En viitsi spämmätä tähän, mutta jos haluat tai joku lukija haluaa, niin voin heittää sen.)
Ulkomailla tosiaan asuessa kannattaa yleensä käyttää noita Internet-brokereita, koska verotuksen kanssa pitää käsittääkseni joka tapauksessa tehdä vähän manuaalista työtä. Revolutin, Interactive Brokersin jne. ilmaisjutuissa on vain se tosiaan ongelma suomalaiselle, että verotus ei toimi automaattisesti oikein ja piensijoittajalle kuluissa säästetty aika ei yleensä ole sen arvoista, mitä verotuksen säätämiseen pitäisi kuluttaa.
Mutta tosiaan sinunlaisellesi globaalimmalle ihmiselle nykyteknologia on tehnyt sijoittamisesta huomattavasti mahtavasti halvempaa ja kätevämpää.
Joo se on kyllä totta. Tosin mun verotusmaa on Suomi, mutta kun on kaikkeen paperiasoiden kanssa säätöön tottunut muutenkin, niin ei tuo iso lisävaiva ole. Ei kuitenkaan ehkä aloittavalle sijoittajalle se paras vaihtoehto. Peruspankkien kulut jää kuitenkin maltillisiksi jos tekee minimissään tonnin luokkaa kokoisia ostoja ja just esim tuo Danske on näppärä kun ei tarvi edes erillistä valuuttatiliä. Mä taas tykkään pitää valuuttatilejä ihan silläkin, että niilläkin voi vähän pelata. Pidän tuolla Revolutissakin hintahälärit päällä ja napsin dollarit kotiin sitten kun on sopivan halpaa. Vastaavasti voi myydä jos keikahtaa toiseen suuntaan.
Millaisilla summilla katsoisit järkeväksi lähtä ostoksille jenkkipörssiin? Kannattaako alle tonnin ostoilla lähtä melskaamaan, kun kulujakin tulee himpun verran enemmän? Vrt. Op:n ja Nordean palkkiokatot.
Jos lähtee Nordnetissä suoraan ostamaan ulkomaisia osakkeita, en lähtisi perustasolla hankkimaan niitä tosiaan alle tuon 1000 euron. Nordnetillä on vielä hieman suolainen tuo hinnoittelu USA:n osalta, mikäli ei ole yli 200 000 euron salkkua tai käy kauppaa useasti. Halvempaa hinnalla odottaessa kannattaa kääntää katsensa USA-rahastoihin, joita löytyy esim. täältä: https://omavaraisuushaaste.com/parhaat-ja-halvimmat-indeksirahastot/
Tulokset niillä ovat kuitenkin aivan yhtä hyviä (ja usein parempia) kuin suoralla osakesijoittamisella.
Valuuttatilistä voisit vielä mainita että jos sillä ei ole riittävästi saldoa, mutta muulla tilillä (EUR tai kolmas valuutta) on riittävästi, muutenhan järjestelmä ei anna sinun tehdä kauppaa määrittämälläsi summalla, tällöin sinulla on aikaa T+2 päivää siirtää itsellesi riittävä määrä kyseistä valuuttaa. Mitään korkoja tuosta ei mene.
Jos valuuttatilillä on jo veloituksen määrä, menee veloitus välittömästi vaikka T+2 onkin voimassa.
***
Kysymys: Onko sinulla tietoa miten MLP osakkeiden (tai osuuksien) veronpalautuksia voi hakea? Tai onko se edes kannattavaa? Nehän eivät ole maiden välisessä verosopimuksessa eli veroja menee tuplasti.
Hyvä huomio! Lisäilen tuon kommenttina kirjoitukseen heti kun ehdin!
Ja pakko myöntää, että kun tutustuin MLP:hen ensimmäisen kerran päätin vain skipata koko asian. Maailmasta löytyy niin monta muuta korkeayieldin sijoitustuotetta, että MLP:t eivät ole mielestäni ei-Yhdysvaltalaiselle sen arvoisia. Tuote on rakennettu pitkälti kuitenkin vain Jenkkisijoittajalle, niin verojen säästäminen menee varmaan suhteellisen isoksi paperisodaksi. En siis itse näe niitä sijoituksenarvoisina kohteina.
Moikka! Ihan ensiksi kiitos että kirjoitat näin hyvää ja informatiivista blogia, tästä on ollut mulle paljon apua omien sijoitusmietteiden kanssa. Olin jo pohtinut hetken siirtymistä jenkkimarkkinoille, mutta viime blogikirjoituksen luettuani varmistuin että näin tulen myös tekemään, kunhan olen hieman tutustunut aiheeseen. Kiitos siis kattavasta alustuksesta siihen. Mietin että seuraava hankintani voisi olla Unilever, mutta osaketta hakiessani Nordnet antaa minulle kaksi vaihtoehtoa, Unilever NV ja Unilever PLC. Mitä eroa näillä on ja osaatko kertoa kumpi minulle olisi järkevämpi vaihtoehto? Sharevilleä tutkaillessani tulin siihen tulokseen että järkevämpi vaihtoehto olisi ilmeisesti tuo Unilever PLC, mutta olisi kiva myös ymmärtää näiden todellinen eroavaisuus.
Hieno homma, että blogista on ollut hyötyä!
Ja erittäin hyvä kysymys, koska tässä tuleekin esille hieman tämä vaikeus. Unileverhän ei ole amerikkalainen yhtiö vaan hollantilais-brittiläinen, jolloin sen verotus menee Hollannin/Britannian verotuksen mukaan, vaikka ostaisit sitä Jenkkien pörsseistä.
Koska olen tehnyt tutkimusta sen verran toista kirjoitusta varten, voin sanoa, että tämä ei sinällään ole ongelma, koska Hollannilla sekä Britannialla on molemmilla toimiva verosopimus Suomen kanssa. Unilever PLC onkin dollareissa ostettuna Jenkkilän pörsissä ja punnissa Britannian pörssistä. Unilever NV on ns. pääosake, joka on listattu Hollannin pörssiin (ja tämän voi siis ostaa ihan euroilla).
Vaikka tosiaan kyse ei ole jenkkifirmsta, niin mielestäni Unilever on varsin samanprofiilinen kuin Jenkeissä olevat samanlaiset firmat (Kraft-Heinz tai Procter&Gamble jne.). Jos siis haluat ostaa Unileverin osakkeita, suosittelen ehdottomasti NV:tä (eli Amsterdamin pörssistä), koska verotus menee oikein ja ei tarvitse edes valuuttoja vaihtaa, koska Amsterdam toimii euroissa.
Toivottavasti tämä selvensi eikä sekoittanut! 😀
Hei,
Itse sijoitan USA:han Nordean kautta ja lyhyt sijoitusurani onkin suuntautunut jenkkipörssiin paria poikkeusta lukuunottamatta. Lontoo ja Amsterdam myös kiikarissa.Itse sijoittaminen on simppeliä ja onnistuu pienemmilläkin summilla, harmi vaan ettei Nordeaan saa valuuttatiliä vaan pankki nappaa välistä kun tekee oston tai saa osinkoja.
Jepp, Nordealla ja Danskella on tuo sama ongelma, joka nostaa kuluja. Onneksi Amsterdamissa käydään kauppoja euroissa. Huomionarvoista on myös se, että en suosittele Britanniaan sijoittamista Britannian pörssin takia, koska Britanniassa jokaisesta kaupasta joutuu maksaa arvonpaperikauppaveroa, joka nostaa kulut aivan överiksi! Eli, mikäli sijoittaa Britti-firmoihin kannattaa hakea secondary-osakkeita esim. Jenkkien pörssistä.
Kiitos postauksesta. Mistä itse seuraat jenkkipörssin uutisia ja muuta jenkkiläisiä talousuutisia? Mietin, jos tässä jossain vaiheessa ostaisin ensimmäiset jenkki-osakkeet, niin mikä on paras tapa seurata yhtiöitä? Tyylin joku Kauppalehden vastine…
Kirjoittelin itseasiassa tästä aikanaan myös blogiini. Tästä kirjoituksesta löytyy tiedot siitä mitä ja miksi käytän kaikkien pörssien seuraamiseen: https://omavaraisuushaaste.com/parhaat-sijoitustiedon-lahteet/