Uuden työpaikan ja Helsinkiin muuton myötä talouteeni tuli paljon yllätyskuluja, joita en ollut ennustanut tälle vuodelle. Tämänpäiväisessä kirjoituksessa käyn läpi kaikki kulut, jotka muutto aiheutti, mitä kaikkea ostin ja miksi ostin mitäkin (ja mitä ylipäätänsä ostin). Kerron myös logiikkaa sen takana, miksi päädyin mihinkin tuotteeseen ja miksi joskus ostin käytettyä ja joskus uutta. Ostoksia tehdessäni ajattelin erittäin paljon tänä vuonna aiemmin kirjoittamaani tekstiä siitä kuinka minimalismi ja säästäväisyys ovat saman kolikon kaksi eri puolta, koska käytännössä jokaisessa ostoksessa huomasin painottavani hieman eri asioita kun ostopäätöstä tein.
Etenkin kun tekee isoja vuosia kestäviä ostoksia omaan talouteen, pitäisi punnita erityisen paljon hintaa vs. laatua vs. käyttöikää, jonka myötä teinkin itse lopulliset ostopäätökset. Tämä luonnollisesti johti myös siihen, että kuluni nousivat paljon isoimmiksi kun olin alunperin suunnitellut, mutta uskon, että pitkällä aikavälillä ostokset olivat taloudellisesti järkeviä tarpeisiini verrattaen.
Jaan tässä tekstissä ostamani tavarat kolmeen osaan: huonekaluun ja sisustukseen, elektroniikkaan sekä tuleviin ostoksiin.
Huonekalut ja sisustus (1825e)

Saattaa tuntua oudolta, että uusin sisustustavaroitani kun muutan, mutta syy tähän on selkeä. Käytännössä kaikki omistamani huonekalut ovat aitoa kaatopaikkatavaraa ja ovat olleet mukanani ainakin vähintään 15 vuotta lapsuudenkodistani lähtien.
Näihin kuuluu liian painava ja tilaa vievä työpöytä, jonka kaapin ovet eivät pysy paikallaan tai vetolaatikot sen sisällä, puoliksi hajonnut työtuoli sekä sänky, jonka jaloista kaksi oli hajonnut ja jonka jouset olivat kestäneet minua 14-vuotiaasta lähtien. Oli siis jo aikakin heittää nämä esineet kaatopaikalle ja tuoda kotini 2010-luvulle – juuri ennen kuin vuosikymmen vaihtuu seuraavaan.
Muuttaessa huomasin myös sellaisen hauskan asian, että kun puhuin muuttamisesta ja kaiken sisustuksen hankkimisesta kavereilleni, alkoivat he kauppaamaan yhtäkkiä kaikenlaista pöydistä ja tuoleista TV:siin minulle! Tuntuu, että ihmisille tuli yhtäkkiä iso vimma uusia omiakin huonekalujaan ja päästä vanhoista eroon, kun nyt oli oiva tilaisuus. En kuitenkaan tarttunut kuin kaikista parhaimpiin (eli ilmaisiin) tarjouksiin.
Uutena
– Ikea työpöytä 149€
– Ikea työtuoli 148€
– Ikea sohva 399€
– Sotka: 160cmx200 cm sänky ja sen varusteet 1000€
– Olohuone seinätekstiili 29€
Ergonomia on jotain, josta en halua tinkiä. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että töiden ja bloginikin takia vietän paljon aikaa istuviltaan ja tietokoneen ääressä. Tämän takia halusinkin laadukkaan työtuolin, joka tukee niin selkää kuin sitäkin, etten voisi röhnöttää tietokoneen ääressä. Onneksi IKEA:lla oli kaksikin erilaista vaihtoehtoa laadukkaista työtuoleista ihan erittäin edulliseen hintaan kun vertaa esim. kilpailijoihin.
Myös sänky oli jotain, mistä en halunnut tinkiä. Oikeastaan olisin ollut valmis maksamaan sängystä ihan kuinka paljon tahansa, mikäli parempi sänky olisi löytynyt. Vietän sängyssä kuitenkin 9-10 tuntia päivästä, joten sängyssä säästäminen olisi sama kuin jättäisi syömättä, jotta säästäisi rahaa. Kun nukkuu hyvin, jaksaa koko päivän hyvin. Jos ei nuku hyvin, ei päivästä tule mitään. Oletan myös nyt, että niskakivut vähenevät, koska viime aikoina jatkuvan koneella istumisen ja huonojen tyynyjen/patjan ansiosta olen kärsinyt hieman niskakivuista joinain aamuina.
Käytettynä
– Pyykinpesukone 50e (ostin asunnon entisen omistajan pyykinpesukoneen ja jätin omistamani vuokra-asuntooni)
– TV-taso (kaverilta ilmaiseksi)
– Olohuone-taso (kaverilta ilmaiseksi)
– 6:n istuttava pöytäryhmä tuolineen Tori.fista 50e
Elektroniikka (2197 euroa)
Jos olen muuten säästäväinen, on elektroniikka ylivoimaisesti heikoin kohtani. Rakastan modernia teknologiaa ja olen aina halunnut kotiteatterin, koska rakastan myös elokuvien katsomista. Nyt kun kodissani on vihdoin aito olohuone (Tampereen yksiössäni ei mitään sopivaa kohtaa edes TV:lle ollut seinää lukuunottamatta) totesin, että oli aika hankkia kunnon olohuonevarustus. Vaatimuksia minulla oli siis niin kuvanlaadulle kuin myös äänenlaadulle.
Kun aloin tutkimaan audio ja kuvanlaatuasioita, huomasin, että audio ja kuvanlaatumaailma on aika jäniksenkolo siinä, missä oikeastaan mikä tahansa muukin erityisala. TV:tä valitessani, valinta oli sinällään helppo. Halusin 55 tuuman television ja vaihtoehtoja ei käytännössä ollut kuin QLED sekä OLED-paneeliteknologia.
Molemmissa oli hyvät ja huonot puolensa, mutta koska olen etenkin konsolivideopelien fani, vaikutti siltä, että QLED-oli parempi teknologia tarpeilleni. QLED-televisiot ovat keskimäärin parempia toistamaan liikettä, niistä tulee enemmän valoa (en jaksa aina pimentää huonetta kun katson leffaa tai videopeliä) kuin OLED:sta. Tämän lisäksi QLED:ssa ei voi tulla ns. screen burnia jos pelaan satoja tunteja jotain yhtä konsolipeliä (mikä on minulle täysin mahdollista yllättävän lyhyenkin ajan sisään jos innostun esim. lomalla, heh).
Toinen vaatimukseni TV:lle oli se, että se kestäisi vähintään viisi vuotta. Mitä enemmän Internetissä pyöri, sen enemmän tuntui, että TV:den laatu on huonontunut ajan myötä kiitos ”älytelkkareiden”, jolloin viisi vuotta voi olla liikaa toivottu TV:ltä. Kun aloin miettimään hinta-rangea, lähdin 500 euron televisioista. Tutkimusten myötä kuitenkin alkoi vaikuttaa siltä, että TV:ssä kannattaa tiettyyn pisteeseen asti panostaa laatuun, koska se tuo myös käyttövuosia TV:lle. Lopputuloksena päädyinkin tämän vuoden Samsungin QLED-malliin. Tarkalleen tähän malliin ja hinnaksi tulikin TV:lle yhteensä 999e.
Tässä kohtaa on vielä mahdoton tietää, oliko ostos hyvä vai ei. Jos TV kestää käyttökelpoisena sen viisi vuotta, uskon, että ostos oli sen arvoinen. Käyttöä sillä varmasti tulee olemaan paljon (ja on nyt jo ollut paljon). Mikäli käyttöikä jää muutamaan vuoteen, olenpa ainakin ottanut opikseni, enkä tähtää tuohon kalliimpaan keskitasoon TV:ssä enää. TV on kuitenkin keskimäärin sijoituksena suunnilleen aivan yhtä surkea kuin auto. Toki TV:stä ei tule yhtä paljon kuluja, mutta sen arvossa ei ole kuin yksi tie – kovaa alaspäin.
Noh, TV on vai kotiteatterin toinen osa. Seuraavana vuorossa olikin siis audion ihmeelliseen maailmaan tutustuminen ja voi pojat, tämä jäniksenkolo oli TV:täkin syvempi. Tuntuu, että audiossa on vain kaksi ääripäätä. Tavalliset ihmiset, jotka ostavat sen mitä kaupasta saa ja toisena audiohifistelijät, jotka valittavat kuinka Spotifyssa on liian huono äänenlaatu.
Itse osun johonkin tähän puoliväliin. Kuuntelen joka päivä monia tunteja musiikkia niin töissä kuin kotona ja musiikki onkin erittäin tärkeä osa arkeani. Mutta samalla minulla ei ole kauhean tarkkaa korvaa enkä huomaa suuria nyanssieroja. Jammailen vain mukana.
Halusin siis hyvät kaiuttimet, joilla voi kuunnella musiikkia kuin musiikkia ja joilla saa päräyttävän kotiteatterikokemuksen elokuvia tai vaikka Game of Thronesia (jota olen katsonut uuden telkkarin myötä jo 3 kautta!) katsoessa. Silmiini osuikin suomalaisen (ja Suomessa valmistetut!) Genelecin kauittimet. Genelecin kaiuttimet valmistetaan Iisalmessa ja käytännössä kaikki arviot niistä olivat 5 tähteä ja mikä tärkeintä, käytännössä niiden sanottiin kestävän ikuisesti.
Kuulostaa hyvältä! Paitsi, että – kuten olettaa saattaa – hinta on aika supersuolainen, jos asiat valmistetaan Suomessa ja ovat ne vielä noin laadukkaat. Tein kuitenkin lisää tutkimusta ja kyselin kavereiltani, jotka tietävät asioista lisää. Käytännössä kaikki lähteet, joita käytin, viittasivat siihen, että Genelec ostos kestäisi käytössä ainakin sen 20 vuotta. Olin vakuuttunut. 20 vuoden päästä minun pitäisi olla jo taloudellisesti riippumatonkin! Ehkä sitten voisin uusia kaiuttimet. Tämän päälle tukisin vielä suomalaista firmaa, joka itselleni on myös aina iso asia.
Ostinkin siis Genelecin kaiuttimet ja subwooferin (eli basson) toiselta valmistajalta lisäosineen ja näille hintaa tuli järkyttävät 1198 euroa. Järkyttävä kertapotti, mutta kun miettii, että näiden pitäisi kestää käytännössä ainakin 20 vuotta, ei summa isossa kuvassa ole niin paljoa. Uskonkin siihen, että laadusta kannattaa maksaa, jos se on oikeasti laatua, mikä maksaa. Brändi ja laatu kun eivät todellakaan aina kulje käsi kädessä.
Genelec kuitenkin tuntuu olevan aitoa laatua, koska kun mietin, että voisin ostaa kauittimet käytettyinä, eivät ne olleet juurikaan halvempia kuin uudet! Tämä kertoo siitä, että kyseessä on aitoa laatua, koska hinta ei laske edes kulutuksessa.
Heti ensimmäisen kerran kun sain kaiuttimet asennettua ja laitoin musiikit soimaan, oli kokemus kieltämättä aika tajunnanräjäyttävä. Ääni oli yksinkertaisesti puhdasta ja miellyttävää korville. Jotkut tykkäävät kun basso pauhaa ja volyymit ovat kovalla, mutta Genelecin kaiuttimet kuulostivat hyvältä, kuunteli niitä hiljaa tai kovempaa. Tällä hetkellä en kadu ostosta hetkeäkään, koska rakastan kuunnella musiikkia niin paljon.
Toki näidenkin osalta ostoksen järkevyyden tietää oikeasti vasta sitten 15 vuoden päästä, mutta uskon, että laatu on laatua kun edes Internet ei keksinyt näistä mitään negatiivista ja tulen monta vuosikymmentä näistä kaiuttimista nauttimaan. Pakko kuitenkin myöntää, että subwooferi oli turha ostos, sillä olin aliarvioinut ostamani kaiuttimien bassotason ja nyt subwoofer onkin nyt käytännössä vain koristeena ja pöytätasona, koska sillä ei voi päristellä tämän kokoisessa kerrostaloasunnossa.
Kuten näkee, etenkin elektroniikassa en mennyt todellakaan säästäväisyyden ehdoilla. Etsin laatua ja kestävyyttä ja olin valmis maksamaan siitä isoja pennejä. Aika näyttää teinkö oikean päätöksen vai en. Mutta sen tiedän, että nyt yksi pitkäaikaisista unelmistani on täytetty ja minulla on ikioma kotiteatteri! Ja kuten olen monesti sanonut, matkalla taloudelliseen riippumattomuuden pitää myös pystyä nauttimaan matkasta ja tiedän, että tämä auttaa siihen erittäin paljon omalla kohdallani.
Tulossa…
Koska muutostani on niin vähän aikaan, en ihan koko kämppää saanut vielä sisustettua kuten halusin ja tiettyjä esineitä on vielä tulossa. Tässä lista vielä hankinnassa olevista esineistä, jotka olen huomannut tarvitsevani tähän mennessä ja joita en muutossa vielä hankkinut.
– Seinätekstiili makuuhuone (äänieristykseksi ja koristeeksi)
– Pöytätietokone ja näytöt sille (on jo aika, koska olen ollut läppärillä käytännössä viimeiset 10 vuotta)
Miksi ostin niin paljon uutena enkä ostanut kaikkea käytettynä
Tämä on varmasti kysymys, jota moni saattaa ihmetellä, koska päädyin kuitenkin suurimman osan asioista ostamaan uutena. Syinä tähän olivat aika ja logistiikka. Koska en itse omista autoa, ei minulla ole mahdollisuutta käydä metsästämässä jokaista huonekalua erikseen Tori.fistä ympäri Helsingin. Ja toisena, en edes halua miettiä, kuinka monta kymmentä tuntia saisin selata Tori.fiä, että löytäisin mieleiseni tavarat kämppääni.
Onnistuinkin tekemään täydellisen muuttoreitin kun lähdimme kaverimme pakulla kohti Helsingin kämppääni siten, että kiersimme Vantaan IKEA:n ja Gigantin kautta (jonka vieressä myös tuttuni, joilta sain pari huonekalua ilmaiseksi asuvat) ja ne olivat aivan matkan varrella. Saimme kaikki tavarat – uudet ja vanhat – muutettua yhdellä ajokerralla asuntooni. Ja kiitos pizza-kaljapalkalla olleiden muuttokavereiden avun niin muuton kuin IKEA-huonekalujen kasauksen kanssa, saimme hoidettua koko muuton kuudessa tunnissa ja lopputuloksena oli täysin valmis asunto.
Maksoinkin siis tällä kertaa extraa yksinkertaisesti vaivattomuudesta. Elämäni oli ollut pelkkää hullunmyllyä, joten minulle tärkeintä oli hoitaa muutto kliinisen tehokkaasti, koska en lomaa ottanut työpaikan vaihdokseen ja tulisin jatkamaan käytännössä heti muuton jälkeen uuteen työhöni.
En halunnut kerätä asuntoani vielä kasaan samalla kun käyttäisin 8 tuntia päivässä töissä uusien asioiden sisäistämiseen. Siihen ei olisi välttämättä omakaan jaksamiseni riittänyt. Minimalisoinkin elämänvaiheen takia muutossa ennen kaikkea käytetyn ajan, en rahaa. Nyt voin olla 8 tuntia töissä ja tulla kotiin rentoutumaan. Aitoa arjen luksusta ja jälleen todiste siitä kuinka aika on rahaa – ja toisinpäin. Kirjoitan vielä lähitulevaisuudessa tarkemmin seikkailuistani Facebook-kirppiksillä ja Torissa, koska kokemukseni näistä olivat lievästi sanottuna negatiiviset.
Yhteenveto
Rahaa kului ostoksiin huomattavasti enemmän kuin olin alunperin ajatellut kuluttavani – lähinnä kiitos elektroniikan. Ja luonnollisesti tämän myötä rikkoutui myös kulutukseni 8000 euron vuosiraja, jonka asetin minimalistivuoteni alussa. Uskon kuitenkin, että ilman minimalistivuottani, olisin todennäköisesti saanut kulutettua vieläkin enemmän rahaa asuntoni sisustukseen! Vaikka raja rikkoutui, ei mikään tule muuttumaan ja tulen elämään minimalistina ja säästäväisesti vuoden loppuun ja vuoden lopussa katsotaankin, miltä vuosi kokonaisuudessaan näytti kulutukseni kannalta.
Nyt jo pari viikoa uudessa kodissa asuneena voin sanoa, että vielä en kadu yhtäkään ostostani, koska kaikki asiat ovat arkeani parantavia ja kotona ollessa tuntuu pitkästä aikaa aidosti kodilta, eikä vain joltain väliaikaisasumukselta. Etenkin asunto ja talonyhtiö itsessään oli juuri niin erinomainen kuin saatoin kuvitella. Vielä kun S-ryhmän iso kauppa olisi ihan pikkaisen lähempänä, kaikki olisi enemmän kuin täydellistä.
Millaisia ajatuksia ostokseni herättävät sinussa?
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tieto uusimmista kirjoituksista.
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
Oliko ostamasi Genelecin kaiuttimet G Two mallia? Itsekin olen aina joskus niiden ostamista suunnitellut, mutta en ole vielä toistaiseksi raaskinut. Bassotoistoa noissa tosiaan on yllättävän hyväksi kehuttu kaiuttimen kokoon nähden.
Joo G Twot juurikin! Riittää bassoa tosiaan enemmän kuin tarpeeksi, kun itsellänikin tuossa 50 neliön kämpässä on suht avara olohuona – voin todellakin suositella.
Kyllä laadukkaiden tavaroiden ostaminen on myös säästäväisyyttä. Tv ei ole ainakaan heti menossa vanhaksi tulevien uudistuksien myötä, näin ollen et joudu uusimaan sitä heti. Käytetty on aina käytettyä ja huonolla tuurilla hajoaa jo kuukauden päästä. Taas ostaa uuden käytetyn jne. Rahaa palaa siinäkin, ja aikaa kun etsit niitä käytettyjä ja odotat esim. Tori.fi myyjien vastauksia. Kyllä sänkykin kannattaa ostaa uutena, jos ostaa runopatjan tai jenkkisängyn. Mutta laatu voi silti olla niin ja näin niissäkin. Tyttäreni osti jenkkisängyn Sotkasta 2 vuotta sitten ja nyt se on jo painunut kuopalle…
Juurikin näin! Kuten kaikissa ostoksissa (esineissä tai osakkeissakin), aina ei vain tiedä ostoshetkellä tuleeko ostoksesta hyvä. Toivon, että kaikki mitä ostan kestää, kuten niiden kaiken tutkimuksen perusteella pitäisikin kestää. Tori.fi ja Facebook-kirpparikokemuksista onkin tosiaan tulossa aivan oma tekstinsä, koska se tosiaan on aika lottoa ja erittäin aikaa vievää.
Ostinkin juuri jenkkisängyn ja runkopatjan! Pari viikkoa meni tottua uuteen patjaan, mutta nyt nukkuukin kuin jo tukki. Toivon, että tuo tonnin investointi maksaa itsensä takaisin ajassa ja kestää kauemmin kuin tuon 2v – tosi harmi, että kesti noin vähän aikaa.
Saako udella, minkä työtuolin Ikeasta valitsit? Tarve olis itsellänikin hankkia fiksunhintainen, mutta hyvä työtuoli. Ja kiitos edelleen laadukkaista blogiteksteistäsi!
Joo mieluusti! Itseasiassa tulossa on ensi viikolla postaus kuvineen ja tarkemmin siitä, mitä ostin, mutta päädyin tähän; https://www.ikea.com/fi/fi/p/jaervfjaellet-toimistotuoli-kaesinojilla-gunnared-tummanharmaa-musta-s99275632/ Oli onneksi alennuksessa tuolloin kun ostin sen. Pakottaa pitää hyvin selän suorana (muuten vain löhöilisin), mutta huonona puolena voin sanoa sen, että käsinojat ovat vähän liian kaukan omalle harteilleni, joten niistä ei juuri apua ole kirjoittaessa. Mutta selälle hyvä!
Mielenkiintoinen postaus, ja mukavan ajankohtainen, koska olen itsekin juuri muuttamassa ja pohtinut ihan samoja valintoja – kuinka kaua raahaan vanhoja kalusteita mukanani vai ostanko uutta (vai uutta käytettyä). Myös autottomuus asettaa hiukan rajoituksia tavaroiden hankinnalle ja vaikka pyrin jonkinlaiseen säästäväisyyteen, niin helppous tuntuu tässä kuitenkin houkuttelevammalta ja muutenkin olisi hyvä tilaisuus hankkia uusia sellaisia asioita, joita olen jo pidempään ajatellut.
Sinun valintasi kuulostavat järkeviltä ja hyvin perustelluilta 🙂
Ainiin, ja itseäni kiinnostaisi erityisesti minkä työpöydän ja sängyn valitsit, koska nämä ovat itsellänikin hankinta-/harkintalistalla.
Mukava kuulla, että oli ajankohtainen myäs sinulle! Nämä on kyllä näitä aika universaaleja kysymyksiä, ja tuntuu, että moni usein toteaa, että muuton yhteydessä ostetaan suurin osa asioista uutena (ainakin siitä päätellen kuinka vähän kulunutta ja laadukasta tavaraa jossain Tori.fissä myydään ihan pilkkahinnalla). Ajan ja rahan tasapaino on tässä tosiaan aika vaikeaa, kun muuttaminen on aina niin ison työn takana.
Työpöydäksi päätyi IKEA:n BEKANT: https://www.ikea.com/fi/fi/p/bekant-tyoepoeytae-mustaksi-petsattu-saarniviilu-musta-s69282629/ Mietin kyllä olisiko sittenkin pitänyt ostaa 80cm syvä pöytä, mutta aika näyttää palveleeko tämä tarkoitusta niin hyvin.
Sängyksi taas tuli Sotkasta: https://www.sotka.fi/tuotteet/tuote/59/33395/piscina-lumina-jenkkisanky-kokonaisuus-160×200-cm-vaaleanharmaa joka näyttää olevan tällä hetkellä vielä kovemmassa alessa kun muutin (itse maksoin sen n. 950€ tästä). Tätä voin suositella enemmän kuin mielelläni.