Vuosi on taas kulkenut yllättävän nopeasti ja vuosi onkin lopuillaan. Jokaisessa uudessa vuodessa on aina hyviä puolia – tässä kirjoituksessa päällimmäisenä uudet sijoitusblogit! Olen pitänyt uusien blogien listaa yllä listassa, josta löytyy kaikki suomalaiset talous/sijoitusblogit. Huomasin, että tänäkin vuonna uusia blogeja on syntynyt – mutta yllättävän vähän verrattuna menneisiin vuosiin. Uusiksi blogeiksi lasken siis vain yksityiset blogit, vaikka esim myös. Merja Mähkä sekä Julia Thurén bloggaavat isoimmille medioille.
Pörssikuplan näki ennalta – sijoitusblogit sen todistavat

Sanotaan, että ollaan erittäin lähellä huippua kun talous saa enemmän ja enemmän jalansijaa mediassa ja taksikuskitkin alkavat puhua sijoittamisesta. Vaikka markkinat ovat koko tämän vuodenkin rikkoneet ennätyksiä ja talouskasvu on ollut vahvaa niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin vuoden ensimmäisellä puolikkaalla, on kasvu suomalaisissa sijoitusblogeissa vähentynyt selkeästi aikaisemmista vuosista.
Tänä vuonna uusia sijoitusblogeja on syntynyt 14 kappaletta. Viime vuonna suunnilleen samaan aikaan olimme saaneet jopa 23 uutta sijoitusblogia! Kasvun lasku on ollut kovaa (lähes 50%). Saattoiko blogien kasvu näin vähän ennustaa kurssisyklien huipun? Vai oliko tämä vain sattumaa?
Itse en keksi syytä sille, miksi kasvu on hidastunut näin merkittävästi, koska esim. oma blogini on kasvattanut lukijakuntaansa läpi vuoden. Lukijoita taloudelliseen riippumattomuuteen ja sijoittamiseen liittyen Suomessa selkeästi riittää edelleen, vaikka Aki Pyysin Twitterissä vähän piikittelikin pari päivää sitten kirjoittamisen vähentymisestä kurssilaskin tultuaö
Ehkä syy on yksinkertaisesti se, että huippu on aidosti saavutettu? Uutta rahaa ja potentiaalisia yksityissijoittajia ei yksinkertaisesti ole tällä hetkellä enää niin paljoa. Viimeaikaiset kurssikorjaukset siivoavat viimeisetkin innostuneet, koska ihmiset tunnetusti innostuvat sijoittamisesta vähemmän kun joka päivä tehdään tappiota (vaikka oikeastihan nyt on paljon parempi aika aloittaa sijoittaminen kuin muutama viikko sitten).
Uudet sijoitusblogit vuonna 2018
Millaisia sijoitusblogeja sitten tänä vuonna on perustettu. Tässä nopeat esittelyt.
Alla mandariinipuun
Alla mandariinipuun on perheellinen pääkaupunkiseudulla asuva bloggaaja, jonka tavoite on realistinen – saavuttaa 100 000 euron sijoitusvarallisuus. Nimensä mukaisesti blogi on ehkä maanläheisimpä sijoitusblogeja, joita olen lukenut. Tyyli on mukavan persoonallinen.
Kukkaron rouva ei ole pelkästään sijoitusblogi, vaikka pääpaino sijoittamisessa ja taloudessa onkin. Bloggaja kirjoittaa säästämisestä, sijoittamisesta, rahasta, bloggaamisesta, nettisivujen teosta sekä koodaamisesta ja on sijoitusbloggaajaksi suhteellisen nuori. Lähtökohtaisesti itselleni ihmiset ovat nuoria, kun he ovat minua nuorempia, heh. Saa nähdä päteekö sama vielä kolmekymppisenä. Blogissa on mukava tasapaino säästämisen ja sijoittamista käsittelevien tekstien välillä.
Pääoma tuloiksi
Pääoma tuloiksi on sijoitusblogi isolla S:llä. Tekstien aiheet käsittelevät suurelta osin sijoittamista, erillisiä yrityksiä sekä sijoitustyylejä. Tavoitteena kirjoittajalla on olla taloudellisesti riippumaton kahdeksan vuoden sisään. Blogista löytyy myös kuukausikatsauksia niille, jotka tykkäävät kuukausittaisesta seurannasta.
Raha maksaa liikaa bloggajalla on jo ihailta track record. Hän onnistui maksamaan lumipallo-metodin avulla 5 kk:ssa pois 7 osamaksua/tililuottoa, summaltaan yhteensä 2660 euroa. Samaan aikaan säästäen 1748,58 euroa asuntoa varten. Blogin nimen mukaisesti blogi käsittelee ensi kädessä kuluttamista, luottoa ja vaikeutta näiden asioiden ympärillä. Erittäin ajankohtainen aihe kenelle tahansa suomalaiselle.
Pohataksi pohjalta- blogin kirjoittaja on monen uuden bloggarin tapaan mukavan nuori – tällä hetkellä 25-vuoden ikäinen. Tämä on mahtavaa, koska mitä nuorempana aloittaa, sitä paremmin oikeasti hyötyy korkoa korolle efektistä. Koskaan ei olekaan liian nuori tai vanha alkaa säästää ja sijoittaa. Bloggaja on vasta aloittanut matkan kohti vauraampaa huomista, joten tässä aito kasvutarina.
Eurotarkka blogi käsittelee laajasti kaikkea säästämisen ja sijoittamisen aiheita. Bloggajan tavoite on säästää 30-40% koko perheensä tuloista, joka on enemmän kuin kunnioitettava tavoite perheelliselle ihmiselle. Bloggaja luottaa viisaasti passiivisiin indeksirahastoihin ja on oppinut kantapään kautta, että indeksiä on yllättävän vaikea voittaa.
Taloudellinen riippumatto on ehkä henkilökohtainen suosikkini tämän vuoden uusista blogeista. Vaikka bloggari on uusi, on sijoitusomaisuutta hänelle kertynyt jo huomattavat määrät – lähemmäs 200 000 euroa. Bloggaajalla on erittäin personaallinen ja selkeästi erilainen ote bloggaamisen ensimmäisestä blogikirjoituksesta lähtien.
Rahasampoa kirjoittaa kolmekymppinen etelä-suomalainen mies, joka kirjoittaa blogissaan sijoittamisesta ja minimalisesta eli pitkästä aikaa ihan aidosta taloudellinen riippumattomuus-blogista on kysymys. Rahasammon tavoitteena onkin pystyä päättämään itse siitä, mihin hän pystyy aikansa tulevaisuudessa käyttämään. Blogi on vasta aloitellut, mutta ajatukset ja tavoitteet tuntuvat resonoivan paljon allekirjoittaneen kanssa. Jos siis pidät minun blogistani, pidät todennäköisesti myös Rahasammon blogista.
Sisukas sijoittaja antaa mielenkiintoisen ulkosuomalaisen näkökulman sijoittamiseen ja rahaan. Tekstejä tulee kerran kaksi kuukaudessa, mutta ne ovat usein erittäin pohdiskelevia ja erittäin hyvää vaihdetta, jos ei aina halua nähdä pelkkiä numeroita, graafeja ja analyyseja liittyen osakkeisiin, sijoittamiseen ja kuluttamiseen.
Voiko nainen ymmärtää rahasta?
Ironisen bloginimen takana on naisbloggaja joka listaa erityiseksi kiinnostuksenkohteikseen asuntosijoittasinen sekä omien menojen ja tulojen excelöinnin. Blogista löytyykin tavallisia kuukausikatsauksia sekä erilaisia ajatuksia budjetointiin ja sijoituksiin liittyen.
Nelikymppinen yksinhuoltajaäiti kirjoittaa taistelusta velkaantumista vastaan. Velkaa on kertynyt, mutta vauhti sen vähentämiseen ja kehitys on ollut hurjaa. Blogi on hyvä todiste siitä, kuinka talouden saa hallintaan, kun vain oikeasti paneutuu asiaan.
Moneyminea 27-vuotias naisbloggari, joka bloggaa taloudenhallinnasta, vaurastumisen tavoittelusta. Blogi on elänyt epäsatunnaisesti, mutta tekstiä syntyy silti edelleen vähintään muutama kuukaudessa.
Rahat on, nainen tai Rahaton nainen-blogi on siitä erilainen naisen perustama blogi, että siellä ei keskitytä pelkästään tulojen seurantaan, luottokorttivelkojen maksamiseen vaan tavoite on selkeä – päästä taloudelliseen riippumattomuuteen. Bloggaaja on allekirjoittaneen tapaan alle 30-vuotias, joten matka on vasta alussa, mutta salkku näyttää mukavan mielenkiintoiselta Bitcoineen ja muine vaihtoehtosijoituksineen. Kirjoitukset vaihtelevat laidasta laitaan, mutta yksittäinen suurin keskittymisenaihe on se tärkein taloudellinen riippumattomuuden tavoittelussa – eli kulutuksen hallitseminen.
Lopuksi
On erittäin mukava nähdä kuinka paljon uusia nuoria bloggajia joukossa on, koska ennen kaikkea nuoret tarvitsevat esikuvia järkevän taloudellisen käyttäytymisen malliksi. Jokainen uusi bloggajaa voi olla seuraava Pohatta, joka inspiroi kymmeniä uusia blogeja.
Vaikuttaa myös siltä, että naisbloggaajien määrä kasvaa suhteessa koko ajan, mikä on hienoa. Tämä on positiivista sen takia, että kokemukseni mukaan on helpompi innostua taloudenhallinnasta kun henkilö, joka siitä kirjoittaa on samaa sukupuolta. Suomalaisten naisten talousbloggarien verkosto tuntuukin olevan suhteellisen tiivis.
Sijoittaminen ja talous tuntuu olevan edelleen universaalisti aika miespainoitteinen kenttä. Tästä esimerkkinä oma Twitter-tilini, jonka n. 700 seuraajasta 80% on miehiä! Mutta hitaasti hyvä tulee ja toivon kyllä, että omakin blogini pystyy inspirimaan ketä tahansa sukupuolesta huolimatta.
Uusien blogien määrän vähyys kuitenkin mietityttää itseäni. Keksitkö syyn siihen, miksi sijoitusblogien määrän kasvu on hidastunut? Hidastuuko kasvu entisestään nyt tulevisina kuukautena ja vuosina jos pörssit jatkavat mollivoittoisina? Ja kerro ihmeessä, mikäli olen missanut jonkun uuden sijoitusblogin tältä vuodelta, niin lisään sen listaan!
Hei, kiitos blogini esittelystä! <3 Mahtavaa kun jaksat nostaa esille uusia blogeja 🙂
Ole hyvä! Kiva itsekin tutkia ja etsiä uusia blogeja.
Kiitos (isolla K:lla) täältäkin suunnalta. Onpas mukava lukea jonkun muun näkemys omasta blogista! Antaa ajattelemisen aihetta, enhän itse ole tajunnut miettiä miltä oma blogi ulospäin näyttää; Olen vain kirjoitellut ajatuksia jotka haluan saada jaettua muiden kanssa.
Parhaimmat blogit ovat juuri sellaisia, missä kuuluu personaallinen ääni ja kirjoittelee vain omia ajatuksia!
Sijoitusblogiko, en tiedä. Rahasta ja kuluttamisesta kuitenkin. 🙂 https://vacciniumoxococcos.blogspot.com/
Ihan taloublogilta näyttää hassusta nimestä huolimatta, heh. Laittelen aktiiviset blogilistaan -listaan kun ehdin!
Kiitos myös omasta puolestani ja jatkahan perinnettä myös tulevaisuudessa.
Varmasti jatkan! Toivottavasti uusia blogien määrä vain kasvaa tulevaisuudessa enemmän ja enemmän.
Kiitos maininnasta! 🙂
Ole hyvä! Erittäin hyvä blogi sulla.
Jos kiinnostaa tutustua, niin tällainenkin tuoreehko tapaus löytyy. Siis blogi on tuore, kirjoittaja ei 🙂
https://kuntaivaaltasatoirahaa.blogspot.com/
Lisäilen listaan, kiitos!
Kiitos maininnasta! Ja listauksen ansioista löysin taas muutaman hyvän uuden blogin seurattavaksi 🙂
Hienoa!
Juuri kun ajattelin, että nykyinen luettava blogilistani on aamukahvin mittainen! Haen siis santsikupin ja ruepa lukemaan. Kiitos hyvistä blogivinkeistä ja vautsi, meikäläinenkin messissä! Kiitos!
Hienoa, että uutta luettavaa löytyy. Itsekin löysin blogisi juuri vähän aikaa sitten!
Pyritään vähän ottamaan viime vuotta kiinni ja kannan oman osani kekoon vihdoin uskaltamalla aloittaa blogin kirjoittamisen. Kirjoitan 21-vuotiaan miehen taloudesta ja matkastani vaurastumiseen. Loistavan listan olet tehnyt sillä tämän ja toisen listasi perusteella, jossa on kaikki aktiiviset sijoitusblogit rohkastuin itsekkin aloittamaan tarinani jakamisen myös muille. varsin alkutekijöissään olevan blogini löytyy kuitenkin osoitteesta https://osinkoametsastamassa.blogspot.com
Tervetuloa bloggaamaan! Laitan sinut tuonne aktiivisten blogien listaan: https://omavaraisuushaaste.com//aktiiviset-suomalaiset-talousblogit-ikajarjestyksessa-2018/