Vaihto-opiskelijaksi lähtemisen kustannukset

Nyt kun olen vihdoin matkannut maailman toiselle puolelle vaihto-opiskelijaksi Etelä-Koreaan on aika tehdä kirjanpito siitä, paljon vaihtoon lähteminen käytännössä maksaa opiskelijalle. Samalla pohdin myös hieman erilaisia tuloja, jotka ”aiheutuvat” siitä, kun vaihtoon lähtee.

Vaihtoon lähteminen on pelkästään kokemuksen suhteen erittäin suositeltavaa, mutta yllätykseseni, ei se opiskelijalle Suomessa ole edes taloudellisesti aivan järjetön rasite (etenkään, jos et ole käynyt töissä opiskelujen ohella). Katsotaan, miltä allekirjoittaneen menot ja tulot vaihtoon liittyen näyttävät.

Menot:

Rokotukset (100e)
Viisumi (54e)
Matkalaukku (330e)
Lentoliput (950e)
Terveysselvitykset sekä tuberkuloositesti (120e)*
Yhteensä: 1554 euroa

Tämän lisäksi asuminen: 215e/kk (Suomessa 231e/kk)

Omalla kohdallani lentoliput ovat yli puolet kuluista. Tämä kuitenkin on täysin oma valintani, koska ostin Finnairin suorat edestakaisin lennot JA menin vaihtoon kauas Euroopan ulkopuolelle. Pelkästään sillä, että olisin mennyt esim. Erasmus-ohjelman avulla vaihto-opiskelijaksi Espanjaan, olisin säästänyt 600 euroa lennoissa.

Toisaalta kulutin myös matkalaukkuun suhteellisen tuhottomasti rahaa. Syy tähän on se, etten omistanut jättimäistä matkalaukkua ennen tätä matkaa ja luotan siihen, että kallis matkalaukku on samalla myös laadukas ja kestää kymmeniä matkoja tulevaisuudessa (ainakin 10 vuoden takuu lupailee sitä).

Vaikka olin myöhässä hakemukseni kanssa, kävi minulla uskomaton tuuri ja sain silti yliopiston dormista asunnon. Tämä käytännössä laski asumiskulujani yli 100 euroa kuukaudessa samalla kuitenkin kasvattaen huoneen kokoa tuplaan siitä, mitä se olisi, jos en olisi huonetta yliopistolta saanu. Toki joudun jakamaan huoneen kämppiksen kanssa, mutta koska olen asunut 4 viimeistä vuotta kämppiksen kanssa, on tämä enemmän kuin mukavaa mielestäni.

Loput menoista olivat ylimääräisiä byrokratiakuluja sekä rokotekuluja. Hauskaa tässä on se, että jos olisin mennyt vaihtoon Euroopan sisään, olisi säästynyt myös näiltä. Loppupäätelmä? Jos haluaa budjettivaihdon, mene Eurooppaan!

Se mikä minua Etelä-Koreassa on kuitenkin erittäin iloisesti yllättänyt on ruuan ja juoman hinta. En käytännössä syö kuin ravintoloissa ja alkoholi ei maksa kaupasta käytännössä mitään. Silti ruoka/juomabudjettini ei liene kuin n. 100 euroa suurempi kuin Suomessa per kuukausi. Pelkällä ravintolaruokailulla! Hullua.

Tulot:

Stipendi yliopistolta (1000e)
Opintotuki (470e/kk)
Opintolaina (800e/kk – Suomessa opiskellessa 600e/kk)
Yhteensä: 670e/kk + 800e/kk laina

Olin positiivisesti yllättynyt kun kuulin, että saan yliopistolta 1000 euron stipendin vaihtoani varten. Stipendiä ei annettu mahtavasta koulumenestyksestä, vaan ihan yleisesti siitä, että menin vaihtokohteeseen (olin ainoa koko koulussa, joka haki kouluun, johon menen). Stipendin annettaan minulle kahdessa osassa; saan 800 euroa ennen vaihtoa ja 200 euroa vaihdon jälkeen, jos teen matkakertomuksen yliopiston nettisivuille.

Jos verrataan vaihtoani tulojen osalta Erasmus-vaihtoon, on omalla tavallaan huvittavaa, että Erasmus-vaihtoon menemällä myös tulot ovat isommat. Espanja-esimerkillä yllämeneviin tuloihin saa myös lisäksi Erasmus-apurahan, joka olisi Espanjassa 220e/kk.

Mielenkiintoinen fakta muuten opintotuesta ja asumislisästä vaihtoon menemiseen liittyen. Kun haet vaihto-opiskelijana Kelalta opintotukea ja asumistukea, ei asumistukea tarvitse hakea erikseen, toisin kuin Suomessa uuden systeemin mukaan tavallisen opiskelijan täytyy. Ulkomailla opiskellessa opintotuki ja asumistuki on sidottu yhteen. Kiitos tästä Kela. Niille jotka siitä hyötyvät. Itsehän joudun tulorajojen takia palauttamaan kaikki opintotukeni tältäkin vuodelta.

4 kommenttia artikkeliin ”Vaihto-opiskelijaksi lähtemisen kustannukset”

Jätä kommentti