Vastuullinen kuluttaminen – hyvää ilmastolle JA lompakolle

Vastuullinen kuluttaminen on noussut yhä suuremmaksi ja suuremmaksi aiheeksi yhteiskunnassa. Ja ihan syystä. Ensinnäkin, vaikka Suomessa syntyvyys laskee, meitä on maapallolla ihan liikaa ja Suomen syntyvyyden lasku ei tunnu koko maapallon väestönkasvussa oikeastaan mitenkään.

Toisaalta kehittyneemmissä maissa, joissa vastuullinen kuluttaminen on saanut entistä enemmän jalansijaa, kulutetaan aivan järjettömiä määriä tavaraa ja luonnonvaroja per henkilö verrattuna maihin, joissa väestönkasvu on kovinta.

Vastuullinen kuluttaminen on aiheena myös erittäin ajankohtainen, koska tuntuu, että harvasepäivä jollain on ilmastoahdistus, viime viikon perjantaina oli ilmastolakko ja eduskuntavaalien myötä tuntuu, että tuleva pääministeripuolue SDP on nostamassa suunnilleen jokaisen asian verotusta, joka ei ole suomalaista lehtisalaattia – ja kaiken päälle ensi viikolla on vielä Earth Hour!

Itselläni ei ole ilmastoahdistusta, mutta kiitos minimalistivuoteni, elän tällä hetkellä kuin vahingossa erittäin ympäristöystävällistä elämää. Tänään kirjoitankin siis siitä, miten vähäinen kuluttaminen, taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu sekä ilmaston suojeleminen sopivat kaikki täydellisesti yhteen.

Vastuullinen kuluttaminen – mitä ja miksi?

vastuullinen kuluttaminen
Vastuullinen kuluttaminen on paljon enemmän kuin pelkkää tuulivoimaa

Kuten hyvin tiedämme, kuluttajien valinnoilla on vaikutusta niin ympäristön kuin siellä elävien ihmisten ja eläintenkin tilaan. Ostopäätöksillä voi pitkällä aikavälillä vaikuttaa paljonkin ympäristöönsä. Ja mikä vielä tärkeämpää ostamatta jättämisellä on tätäkin isompi vaikutus niin luontoon kuin tuotteisiin, mitä yritykset tarjoavat.

Oma panokseni tänä vuonna onkin etenkin minimalistivuoteni, jonka myötä ostan oikeastaan kaikkea vähemmän kuin koskaan ja en matkaa ulkomaille. Teen tämän ennen kaikkea rahan säästämisen takia, mutta eipä se haittaa, että luontoa säästyy samalla.

Vastuullisessa ja ekologisessa kuluttamisessa painotetaan usein ympäristön säästämistä ja kulutuksen vähentämistä. Ekologiseen kuluttamiseen liittyy ennen kaikkea tarpeettoman kuluttamisen välttäminen, kierrätys ja tuotteiden korjaaminen. Tämä on tuttua kenelle tahansa, joka on pyrkinyt myös säästämään rahaa.

Vastuullinen kuluttaminen on tapa, jolla kuka tahansa voi säästää rahaa

Kuluttamisen välttäminen, kierrätys, tuotteiden korjaaminen? Tämä kaikki kuuluu kategoriaan vastuullinen kuluttaminen ja ovat myös avainasemassa minimalistivuotenani. Samalla nämä kolme tapaa ovat myös erittäin hyviä ohjenuoria kun on matkalla kohti taloudellista riippumattomuutta. On täysi illuusio, että ekologisesti vastuullinen elämäntapa olisi kalliimpaa luomutuotteineen ja kasviksineen. Oikeastihan kasvikset ovat pitkälti halvempia kuin lihatuotteet, etenkin kauden kasvistuotteet. Tiedän tämän, koska kulutan tällä hetkellä lihaa hieman liikaa myös minimalistivuoteni näkökulmasta ja tämä pitää minut sidottuna tiettyyn kulutuksen tasoon.

Kaikilla meistä on myös liikaa tavaraa. Siitä huolimatta ostamme koko ajan lisää tavaraa. Suurin osa kuluttamisen ympäristövaikutuksista syntyy asumisesta, liikkumisesta, ruoasta ja kulutuksestamme. Jälleen, nämä ovat myös ne neljä asiaa, joihin ihminen myös kuluttaa eniten rahaa elämänsä aikana. Miten siis voi samaan aikaan säästää niin luontoa kuin rahaa? Helposti.

Kolme parasta tapaa säästää luontoa ja rahaa

Suosittelen tekemään Sitran testin, joka visualisoi mielestäni jokaisen hiilijalanjäljen erinomaisesti. Alla omat tulokseni.


Tulokseni olivat vieläkin parempia kuin oletin! Luonnollisesti hiilijalanjälkeni on huomattavasti pienempi kuin keskivertoihmisellä, koska elämäntapani on yksinkertaisesti vähemmän kuluttava, mutta yllätyin siitä että hiilihalanjälkeni on käytännössä 3 kertaa pienempi kuin keskivertoihmisellä! Minimalistivuosi todellakin näkyy tässä, etenkin liikkumisen ja matkailun osalta, koska en tänä vuonna lennä yhtäkään lentoa. Näin pieni hiilijalanjälki selittyykin näillä asioilla.

1. Asuminen

Asumistavoillasi pystyt säästää helpoiten rahaa, että luontoa. Yhtälö on helppo. Asu pienemmässä asunnossa ja kuluta vähemmän resursseja talon ylläpitoon. Toinen erinomainen vaihtoehto on asua kämppiksen kanssa, jos olet sinkku tai sitten vain paremman puoliskon kanssa. Samalla usein myös maksat vähemmän niin asunnosta, vastikkeesta, sähköstä ja/tai myös vuokrasta.

On myös selkeää, että ekosähkö, oli se sitten vesi, aurinko tai ydinvoimalla tuotettua tuo valtavat säästöt etenkin talossa, joka on sähkölämmitetty. Eikä se ole yhtään sen kalliimpaa! Oma sähkösopimukseni Nordic Green Energylla* on ollut halpa, kuin myös 100% ekosähköä – voin siis suositella sitä lämpimästi! Samat temput, joilla säästät luontoa, säästät myös rahaa asuessasi.

2. Liikkuminen

Liikkuminen on ehkä se, mistä suurimmalla osalla meistä on helpointa säästää. Auto on kirosana niin luonnon kuin lompakkosi mielestä. Mikäli asut kaupungissa, jossa on hyvät julkiset yhteydet (kuten n. 25% suomalaisista tekee), on hyvä kyseenalaistaa auton omistamista. Tarvinko sitä oikeasti vai onko se vain tapa, johon on tottunut?

Helpointa tapa on tunnistaa siitä, kun käytät autoa kaikkialle minne ikinä menetkin. Yksityisautoilu on kallista sinulle kuin myös luonnolle. Auton ylläpitämisessä on valtavia menoeriä bensasta vakuutuksiin ja yllättäviin ja ei-niin-yllättäviin huoltoihin. Uusi auto on myös siitä maailman huonoimpia sijoituksia, että sen hintaa alkaa laskea radikaalisti siitä hetkestä alkaen kun otat sen käyttöösi ensimmäisen kerran. Julkinen liikenne sen sijaan on halpaa, ympäristöystävällistä ja kätevää. Ei ole mitään syytä siihen, että et käyttäisi julkista liikennettä, mikäli sinulla on siihen mahdollisuus.

Tämän lisäksi niin lentäminen kuin laivalla kulkeminen on epäystävällistä niin luonnolle kuin lompakolle. Lentäminen on halventunut huomattavasti, mutta ihmisten lentomäärät kasvaneet. Kulut ihmisten lompakoille on siis pysynyt samana, samalla kun kuormitus luonnolle on kasvanut. Ehkä yksi ulkomaanreissu vähemmän ja yksi reissu enemmän viereiseen metsään? Meillä kaikilla kun Suomessa on siitä onnellinen tilanne, että suurimmalla osalla meistä on metsä suunnilleen alle 2km:n säteellä kodistamme. Tutkimusten mukaan metsässä kävely laskee stressitasojamme ja verenpainettamme jo viidessätoista minuutissa! Emme todellakaan arvosta metsää tarpeeksi.

3. Ruoka

Kolmantena voit säästää helposti ruuasta. Ravintolaruokailu, ruuan heittäminen roskiin sekä liiallinen lihan syöminen ovat suurimpia syntejä, joihin syyllistymme luonnon näkökulmasta – ja samalla taas myös lompakkomme näkökulmasta. Ravintolassa emme nää ruuan hävikkiä (joka on valtava), mutta näemme laskun jälkikäteen. Joidenkin ravintoloiden ateriat ovat myös niin massiivisia, ettei niitä aina jaksa edes syödä loppuun!

Olen itse viime aikoina vähentänyt lihan määrää kotiruuassani. Ja kuinkas ollakaan. Olen kuluttanut vähemmän rahaa! Sivuvaikutuksena satun olemaan myös ympäristöystävällisempi sekä kevyempi. Ei ole mitään järki (tai tunne)syytä, miksemme kaikki vähentäisi lihan kulutusta.

Veganiiksi ei tarvi ryhtyä enkä ajatellut itsekään koskaan sellaiseksi ryhtyä, koska kyllä liha on vaan niin hyvää. Ja kuten näkyy hiilijalanjäljestäni, ruoka on ehdoton heikko kohtani juuri lihankulutuksen ja työpaikkaruokalassa syömisen takia – parannettavaa on siis myös minulla, vaikka hieman olen onnistunut jo lihan kulutusta vähentämään.

Helppo muistilista vastuulliseen kuluttamiseen

Yllämainittujen kolmen asian lisäksi on myös monia muita tapoja, joilla pystyt muuttumaan entistä vastuullisemmaksi (ja samalla järkevämmäksi kuluttajaksi). Jos haluat päästä vielä askeleen pidemmälle kuluttamisen muuttamisessa vastuullisempaan suuntaan, tässä helppo muistilista, miten pystyt vähentämään hiilijalanjälkeäsi sekä samalla kulutustasi:

– Harkitse ennen kuin ostat (joka kerta)
– Suosi tuotteita, jotka kestävät aikaa ja kulutusta
– Vältä kertakäyttötuotteita
– Syö enemmän kasviksia kuin lihaa
– Käytä vertaistaloutta hyväksesi. Julkinen liikenne, Airbnb sekä kirppikset ovat kaikki ystäviäsi
– Myy autosi ja käytä julkista liikennettä aina kun mahdollista
– Lainaa ja jaa tavaroita sekä palveluita lähipiirisi kanssa
– Aina kun olet ostamassa jotain isoa, nuku yön yli ennen kuin teet lopullisen ostopäätöksen

Jos teet nämä kaikki asiat, olet huomaamatta nopeasti vauraampi ja ympäristöystävällisempi. Jos haluat lisää tapoja vähentää kulutusta, impulssiostoksia ja shoppaushimoja, kannattaa tutustua esim. seuraaviin kirjoituksiini kuluttamisesta ja sen vähentämisen onnesta:

Hedonistinen oravanpyörä ja miten siitä pääsee pois

Avaimet onnelliseen elämään löytyvät vähäisestä kuluttamisesta
Kädestä suuhun yli 100 000 euron tuloilla, miksi kovatuloisten on niin vaikea säästää?
Miten säästää rahaa? Näin käynnistät taloutesi uudelleen

Laskin kolme päivää kuinka monta esinettä omistan – tässä lopputulos

 

Matka taloudelliseen riippumattomuuteen on vastuullinen ja ekologinen tapa elää

Helpoin tapa taloudelliseen riippumattomuuteen on kuluttaa vähemmän. Helpoin tapa vähentää oman kulutuksensa ympäristövaikutuksia on yksinkertaisesti kuluttaa vähemmän. Kuulostaa helpolta, loogiselta ja sitä se oikeasti onkin.

Matka taloudelliseen riippumattomuuteen lähtee siitä, kun alat kuluttamaan vähemmän kuin tienaat. Mitä vähemmän kulutat tienaamasi rahaan, sitä nopeammin voit olla taloudellisesti riippumaton. Se, kuinka nopeasti olet taloudellisesti riippumaton onkin kiinni täysin siitä, kuinka paljon palkastaan kuluttaa. Matematiikka taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseen on yksinkertainen sekä helppo. Mikäli et usko, voit asian yksinkertaisuuden tarkistaa tästä kirjoituksestani.

Säästäminen ja kuluttamisen vähentäminen on samalla myös avain siihen, että kulutat vastuullisesti sekä ekologisesti. Kun minimoit kulutuksesi rahan ja luonnon osalta kaikilla neljällä isolla elämän osa-alueella, ei sinun tarvitse tämän jälkeen tuntea arjessa enää huonoa omaatuntoa siitä, että et nyt ostanut luomua, lähiruokaa tai pelkkää vegaanista ruokaa.

Kun otat oman kulutuksesi haltuun ja teet kokonaisvaltaisia päätöksiä elämänlaatusi suhteen, et myöskään joudu viherpesun armoille, vaan jätät yksinkertaisesti kuluttamatta sen sijaan, että juoksisit ”vastuullisesti” tai ”hiilineutraalisti” tuotettujen asioiden perässä. Kun alkaa tarkemmin tutkia viherpesevien yritysten tuotteita ja niiden oikeata vastuullisuutta, suurimman osan ajasta tulee vain paha mieli.

Kaikessa tärkeintä kuitenkin on kohtuu ja tasapaino. Jos haluat kuluttaa vastuullisesti, ei sinun tarvitse luopua lihasta täysin ellet halua. Ja aivan kuten lihansyömisessä, jos haluat säästää rahaa, ei sinun tarvitse lopettaa kuluttamistakaan kokonaan. Tärkeintä on, että keskittyy asioihin, joissa itse pystyy eniten vaikuttamaan niin lompakkoon kuin luontoon – suurimman osan ajasta nämä ovat onneksi samoja asioita.

Suurin ekoteko on se, mitä et tee – tai et osta

Vastuullisen kuluttamisen maailmassa seikkaileminen on useinkin haastavaa. On sertifikaatteja, todistuksia sekä erilaisia vastuullisen kuluttamisen brändejä. Suurin osa tuotteista, joita kaupan hyllyllä ovat, ovat kompromisseja ja on vaikea tietää, mikä sertifikaatti ja brändi on oikeasti vastuullinen ja mikä pelkkää viherpesua. Sen takia tärkein päätös kuluttamisessa onkin sen ensimmäinen – tarvitsenko tätä sittenkään. Kun vastaat tähän ”en” useammin kuin ”kyllä”, säästät luontoa. Kuluttamatta jättäminen onkin isoin ekoteko, minkä kukaan tässä maailmassa voi tehdä.

Jokainen kulutuspäätös ratkaisee pitkällä aikavälillä. Ja joka kerta kun ostat tai jätät ostamassa, teet päätöksen kuluttamista tai ei-kuluttamista vastaan. Kun kulutat, saat hetken onnellisuuden tunteen. Kun et kuluta, on sinulla enemmän rahaa sekä terveellisempi ympäristö. Markkinatalous on tässäkin pelastuksemme – äänestä lompakollasi, se on ainoa ääni, jonka jokainen yritys ja päättäjä maailmassa ymmärtää.

Valinta on sinun. Joka ostos.

2 kommenttia artikkeliin ”Vastuullinen kuluttaminen – hyvää ilmastolle JA lompakolle”

  1. Tässä on erinomainen pointti, mitä ei voi toistaa liikaa. Lihansyöntiä ja muuta kulutusta voi VÄHENTÄÄ, lopettamatta sitä kokonaan. Monet valittaa miten ”ne yrittää viedä meidän pihvit ja autot!”, ymmärtämättä että osittainen muutoskin on jo hyvä juttu.

    Vastaa
    • Kiitos! Ja juurikin näin, suurin osa meistä voi vähentää lihan kulutusta, koska sitä kuitenkin kulutetaan aika suhteettomia määriä (myös minä kulutan). Kasvien lisääminen ruokavalioon on kuitenkin voittoa niin terveyden, lompakon kuin ilmastonkin puolesta. Ei tarvitse siis olla edes epäitsekäs, että ryhtyy tähän.

      Vastaa

Jätä kommentti